Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Raskaaksi vessanpöntöstä

Vierailija
10.06.2015 |

Olen kohta 15-vuotias poika. Tiedän, että tämä mitä kirjoitan kuulostaa todella sairaalta, mutta pakko kertoa jollekin. Olin siis vessassa ja alkoi seisomaan, jolloin ajattelin pikaisesti masturboida. Mummoni kävi vessassa noin 5-10 minuuttia tämän jälkeen. Uskon, että kuulostaa järjettömältä pohtia tätä, mutta minulla on ilmeisesti jonkinasteinen OCD ja en pääse yli tästä. Pelkään siis, että mummoni olisi voinut raskautua, jos spermaa olisi ollut WC-istuimen reunoilla. Järki sanoo, että mahdotonta, koska mummo on jo 66v, joten tuskin hän voisi enää raskautua ja lisäksi murrosikäni on aika alussa, eli siemennestettä ei aina masturboidessa edes tule ja jos tulee, se on läpinäkyvää ja aivan pieni tippa. Muutenkin muistelen, että sillä kerralla mitään ei tainnut edes tulla enkä tainnut myöskään olla kääntyneenä WC-istuimeen päin. Virtsan roiskumisesta en ole huolissani, koska virtsa tappaa siittiöt mutta siitä olen, että siemennestettä olisi kuitenkin tullut ja sitä olisi roiskunut pöntön reunoille.

Kiitän, jos joku osaisi auttaa ja pyydän, älkää huudelko provoksi. Mieleni ei ole kovin hyvässä kunnossa ja lisäksi jotain OCD-taipumusta lienee, joten en pääse näistä ajatuksista ja päähänpinttymistä eroon.

Kommentit (109)

Vierailija
101/109 |
11.06.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="10.06.2015 klo 01:51"][quote author="Vierailija" time="10.06.2015 klo 01:45"]Jos tämä on totta, niin ehkä sinun pitäisi alkaa masturboimaan kondomin kanssa :D Ei tarvitse turhaan stressata mahdottomia asioita.
[/quote]Itseni tuntien sitä jossittelua löytyisi silti: mitä jos kondomissa oli reikä, josta spermaa pääsi lentämään? Mitä jos spermaa jäi peniksen päähän? yms. Välillä ei voi muuta kuin vain nauraa näille omille jossitteluilleen :D Välillä taas ei voi muuta kuin itkeä. Ap
[/quote]
Sun ei varmaan kannattais masturboida ollenkaan.

Vierailija
102/109 |
12.06.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jjj

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
103/109 |
01.08.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Wt...

Vierailija
104/109 |
10.06.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Znsn

Vierailija
105/109 |
11.06.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kdkdkdxkx

Vierailija
106/109 |
12.06.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Asg

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
107/109 |
31.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Wc

Vierailija
108/109 |
10.06.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Pour les leçons

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
109/109 |
30.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="30.07.2015 klo 13:30"][quote author="Vierailija" time="30.07.2015 klo 13:08"]92: Ok, itse olen tosiaan jo pitempiaikainen kävijä.

Kiitos tsempeistä! Tästä ketjun pakkoajatuksesta olen jo onneksi päässyt eroon. Tuo uudempi ketjuni poistettiin, mutta nyt pakkoajatuksena on se, että pelkään vetäneeni henkeen Kinder-munan foliopalan... Vaikka mitään yskää ei esiintynyt. Limaa on kurkussa ollut viikon flunssan jälkeen ja nyt pelkään, että se folionpala olisi keuhkoissa ja lima johtuisi siitä. Ap
[/quote]

Itelläni oli kanssa joskus ihan "varma" tunne että olin vetäny jotain henkeen, sitten parinpäivän päästä meni ihan oikeesti leipää henkeen jolloin sitä pois yskiessäni taas muistui mieleen miltä tuntuu kun jotain menee henkeen ja rauhotuin sitten siitä asiasta. Älä missään nimessä ala vetämään mitään tahallaan henkeen nyt mutta sanon vaan että kyllä sen huomaa jos jotain menee henkeen. T. Se 15v
[/quote]Ok, kiitos. Niinhän se järkikin sanoo, että sen tuntee jos jotain keuhkoihin menee kun yskärefleksikin on normaali, mutta OCD sanoo toista.. Ap