Lue keskustelun säännöt.
Mies haluaa lapsen, mutta ei halua suunnitella elämää sen kanssa
02.02.2022 |
Siis käytännössä ongelma on se, että mies haluaa kovasti lasta mutta ei pysty kommunikoimaan lapsiin liittyvistä asioista. Kun tahtoisin puhua etukäteen perhevapaiden jaosta, raha-asioista, kasvatuksesta tms. niin ahdistuu ja jopa suuttuu. Keskustelut päätyy aina riitaan.
Itse mies on sanonut usein, että on kaveripiirinsä ainoa lapseton mies ja harmittaa kovasti. Haluaisi kovasti lapsen ja mainitsee sen usein. Itse olen myös kiinnostunut hankkimaan lapsen, mutta koen valtavaa tarvetta puhua ja suunnitella myös asiaa. Siis ihan yleiselläkin tasolla, mitä odotuksia, toiveita tai pelkoja asiaan liittyy.
Ei väliä milloin tai millä tapaa kysyn vaikka ”olisitko kiinnostunut hoitamaan lasta kotona pidempää? Milloin mielestäsi lapsi voisi mennä hoitoon? Kastaminen? Turvaverkot? Rahojen riittävyys?” niin aina keskustelu päätyy riitaan. Mies ei sanojensa mukaan halua suunnitella, vaan elää päivä kerrallaan. Mua on alkanut ahdistaa kamalasti puhua lapsestakaan kun keskustelu ei ole koskaan iloinen ja haaveileva, vaan tappelua kun ”utelen ja haluan kontrolloida kaikkea”.
Pelkään, ettå jos en saa puhuttua miehen kanssa asioista, en pian uskalla lähteä perustamaan perhettä lainkaan :( olen ihminen, joka haluaa suunnitella ja keskustella asioista, vaikka myöhemmin joutuisi muuttamaankin suunnitelmiaan.
Kommentit (155)
Perhearki jos mikä on sellaista, mikä vaatii jatkuvaa suunnittelua - ainakin siltä, joka kuitenkin loppupeleissä joutuu kantamaan vastuun niiden asioiden hoitamisesta, järjestämisestä, tavaroiden hankkimisesta, pakkaamisesta, huoltamisesta jne.
"Vaihda miestä"-neuvot on helppoja, mutta tosiasia on, että iso osa miehistä on just sellaisia, joista itsekin olisin vuosia sitten kehottanut pysymään erossa. Jos haluaa lapsia, iso osa naisista joutuu tyytymään tällaisiin miehiin isänä. Kaikille ei riitä niitä hyviä isiä - se on karu totuus.
Jos pysyt tuon miehen kanssa ja haluat itse lapsen, varaudu henkisesti siihen, että se on sitten ensisijaisesti sinun lapsesi, ei teidän. Varaudu siihen, että tarvittaessa sinun pitää pystyä hoitamaan kaikki. Sellainen lähestymistapa helpottaa omaa jaksamista - kun ei odota, toivo ja oleta mieheltä enempää kuin mihin hänellä rahkeet riittää, on helpompaa. Suunnittele tukiverkostot muualta, isovanhemmat, sisarukset, ystävät, tarvittaessa ulkopuoliset lastenhoitajat (näiden kustannukset sitten mieheltä vähintään 50%). Hanki lapsi, katso mihin mies pystyy. Voi olla, että hän kasvaa rooliinsa ja suoriutuu tehtävästä niinkuin kunnon miehen kuuluu. Jos isyys ei olekaan kivaa, pärjäät silti. Voit miettiä lapsen kasvaessa haluatko jatkaa miehen kanssa vai lemppaatko sen muualle ja mietit elämää sitten niistä lähtökohdista uudelleen.
Monilla perheillä järjestely on juuri sellainen, että nainen hoitaa perheen ja lapset ja mies sitten pyörii siinä mukana. Monet näistä ovat ihan tyytyväisiä asiaan, ehkä ovat alunperinkin sopineet hoitavansa hommat kykyjensä ja kiinnostuksensa mukaan, eikä pennilleen ja sekunnilleen 50/50-jaolla. Mutta jos mies ei itse oma-aloitteisesti halua muuttaa asennettaan, et voi sitä pakottaa. Tai jos pakotat, se iskee takaisin jonkinlaisena katkeruutena, välttelemisenä tai muina ongelmina.
Yhteenvetona: Suunnittele lapsen elämä ihan itseksesi tai unohda koko homma tämän miehen kanssa (ja ehkä kokonaan).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehet vain ovat sellasia, että haluavat lapsen, mutta eivät halua hoitaa lapseen liittyviä asioita.
Tällaiseen itsekin haksahdin. Vakuutteli mm. neuvolassa miten tekee sitä ja tätä. Nyt kun lapsi on niin täytyy suorastaan pakottaa hoitamaan sitä edes joskus ja sittenkin se on pelkkää nurinaa ja vauva työnnetään takaisin minulle heti kun mahdollista. Kun tekee jotain niinkin suurta kuin vaihtaa vaipan, pitää itseään jonain sankarina ja perustelee osallistumisen vähyyttä sillä, että monet isät ei osallistu lainkaan. Silti mies haluaa vielä toisenkin lapsen kun on päättänyt, että kaksi pitää olla. No eipä ole tulossa jos se minusta on kiinni.
Tää on kyllä hauska, mullakin on tällainen Shrödingerin isä, joka neuvolassa on aina esittänyt super-isää. Kerran nauratti ihan ääneen, kun halusin riisua vauvan punnistusta varten, mutta ensin ei tiennyt missä lokerossa hoitolaukussa on vaipat (aina ovat siinä samassa, jos joskus hoitaisi vauvaa niin tietäisi) ja sitten laittoi vaipan väärinpäin. Että semmoinen aktiivinen osallistuva isä.
Ja tosiaan tuo, että kun pyydän, että olisi vahtinut lasta silloin kun käyn esim. lenkillä, eikä se tietenkään kiinnostanut kun olisi halunnut vaan omia asioitaan puuhailla, perusteli sillä, että hänen osallistumisensahan on merkittävästi suurempaa kuin vaikka hänen omalla isällään, ja että nykyään naisten vaatimukset ovat ihan kohtuuttomia.
Minä sentään haluaisin toisen lapsen ja olisin valmis nöyrtymään että vedetään sitten seuraavan lapsenkin hoitovastuu samalla paskalla jaolla, jos parempaan ei pysty. Mutta ei kuulemma halua toista, koska lapsiperhearki on niin rankkaa. Rankkaa sille, joka hoiti n. 20% kaikesta.
Mutta ap:lle vaan vinkiksi, että tämmöisiä isiä on sitten oikeasti paljon.
Minäminäminä, jos ei tehdä kuin minä haluan, minä murjotan.
Vierailija kirjoitti:
Miehet vain ovat sellasia, että haluavat lapsen, mutta eivät halua hoitaa lapseen liittyviä asioita.
Tai mitään muutakaan…, ainakin jotkut miehet ;)
Vierailija kirjoitti:
Te jotka jätätte näitä ”Elämä on arvaamatonta”-kommentteja. Mikä idea? Kaikkihan tietävät ettei elämää voi suunnitella pilkulleen mutta kyllä aina voi suunnitella.
Joo minä en pidä turvavyötä kun eihän elämää voi suunnitella. En hae opiskelupaikkaa kun ei elämää voi suunnitella. :D
Nuo eivät ole oikein asiayhteyteen sopivia vertauksia, kuten varmaan itsekin ymmärrät. Tässä aiheessa ajattelisin niin, että ennen kuin on edes tietoakaan raskaudesta, toinen haluaa sopia sellaisista asioista, kuten kumpi hoitaa neuvolaan, hoitoon yms. viemisistä, kumpi hoitaa sairastunutta lasta, kumpi kustantaa mitäkin tarviketta lapselle jne. Ihan turhaa stressaamista, kun nuo ovat ajankohtaisia vasta vauvaiän ohi mentyä, neuvolaa lukuunottamatta.
Mitä sillä tiukalla etukäteissuunnittelulla haetaan, kun aika harva varmaan porskuttaa läpi elämän pelkästään a-suunnitelman turvin? Niitä suunnitelmia joutuu muuttamaan joskus useastikin, sehän on tälläkin palstalla luettavissa joka päivä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Te jotka jätätte näitä ”Elämä on arvaamatonta”-kommentteja. Mikä idea? Kaikkihan tietävät ettei elämää voi suunnitella pilkulleen mutta kyllä aina voi suunnitella.
Joo minä en pidä turvavyötä kun eihän elämää voi suunnitella. En hae opiskelupaikkaa kun ei elämää voi suunnitella. :D
Nuo eivät ole oikein asiayhteyteen sopivia vertauksia, kuten varmaan itsekin ymmärrät. Tässä aiheessa ajattelisin niin, että ennen kuin on edes tietoakaan raskaudesta, toinen haluaa sopia sellaisista asioista, kuten kumpi hoitaa neuvolaan, hoitoon yms. viemisistä, kumpi hoitaa sairastunutta lasta, kumpi kustantaa mitäkin tarviketta lapselle jne. Ihan turhaa stressaamista, kun nuo ovat ajankohtaisia vasta vauvaiän ohi mentyä, neuvolaa lukuunottamatta.
Mitä sillä tiukalla etukäteissuunnittelulla haetaan, kun aika harva varmaan porskuttaa läpi elämän pelkästään a-suunnitelman turvin? Niitä suunnitelmia joutuu muuttamaan joskus useastikin, sehän on tälläkin palstalla luettavissa joka päivä.
Mitä turhaa stressaamista tuo on? Parempihan se on puhua nyt kuin sitten kun lapsi on syntynyt ja riidellä siitä kuka tekee mitäkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Te jotka jätätte näitä ”Elämä on arvaamatonta”-kommentteja. Mikä idea? Kaikkihan tietävät ettei elämää voi suunnitella pilkulleen mutta kyllä aina voi suunnitella.
Joo minä en pidä turvavyötä kun eihän elämää voi suunnitella. En hae opiskelupaikkaa kun ei elämää voi suunnitella. :D
Nuo eivät ole oikein asiayhteyteen sopivia vertauksia, kuten varmaan itsekin ymmärrät. Tässä aiheessa ajattelisin niin, että ennen kuin on edes tietoakaan raskaudesta, toinen haluaa sopia sellaisista asioista, kuten kumpi hoitaa neuvolaan, hoitoon yms. viemisistä, kumpi hoitaa sairastunutta lasta, kumpi kustantaa mitäkin tarviketta lapselle jne. Ihan turhaa stressaamista, kun nuo ovat ajankohtaisia vasta vauvaiän ohi mentyä, neuvolaa lukuunottamatta.
Mitä sillä tiukalla etukäteissuunnittelulla haetaan, kun aika harva varmaan porskuttaa läpi elämän pelkästään a-suunnitelman turvin? Niitä suunnitelmia joutuu muuttamaan joskus useastikin, sehän on tälläkin palstalla luettavissa joka päivä.
Ei nyt tainnut olla mistään tiukasta etukäteissopimuksesta vaan siitä, että pariskunta keskustelisi odotuksistaan ja ajatuksistaan perhe-elämään ja vanhemmuuteen liittyen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, nyt asetu helikopteriin ja kuuntele sinua ja miestäsi ulkopuolisen silmin.
Sinä haluat lapsen, koska rakastat miestäsi ja haluat toteuttaa miehen haaveen isyydestä. Entä sinä? Entäpä se tähän kaikkeen viaton lapsi? Mitä, jos rakkaus miestäsi kohtaan hiipuu, kun rasitut hänen asenteistaan? Sitten siinä on sulla rakkauslahja hoidettavanasi, vaikkei rakkaudesta ole tietoakaan eikä miestä kiinnosta koko lapsi harrastevälinettä enempää.
Miehestä en jaksaisi edes aloittaa. Sanot itsekin, että hänen sanansa ahdistavat sinua.
Onko teidän parisuhde edes muutenkaan terveellä pohjalla!?
Vierailija kirjoitti:
Tää on kyllä hauska, mullakin on tällainen Shrödingerin isä, joka neuvolassa on aina esittänyt super-isää.
Schrödingerin isä. :D Kiitos päivän ensimmäisistä ja ehkä parhaista nauruista. Mahtava termi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jotkut miehet haluavat lapsia, koska kokee, että "niitä vaan kuuluu tehdä". Samoin ajattelevat, että yksi ei riitä, kun "niitä kuuluu olla ainakin kaksi". Sellainen mies ajattelee, ettei hänen elämänsä juuri tule muuttumaan; ei hän ole raskaana, ei hän jää hoitamaan lasta kotiin, nainen hoitaa suurimman osan, koska niin on nähnyt esimerkiksi omassa lapsuudessaan tapahtuvan. Sellaisia ns. perinteisiä miehiä, jotka vaan haluavat vaimon, lapsia, omakotitalon, farmariauton ja kultaisennoutajan, koska niin vaan kuuluu tehdä, vaikkei liiemmin edes halua sellaista elämää.
Älä missään nimessä suostu tekemään tuolle lasta, joka ei pysty keskustelemaan lapsen mukana tulevasta vastuustakaan ja sen hoitamisesta. Jää lapsi yksin sun vastuullesi. Itte ottaisin kyllä eronkin.....en voi sietää tuollaisia ihmisiä, joiden kanssa ei voi keskustella vakavista asioista tai ylipäänsä mistään, missä pitää ottaa oikeasti kantaa. Mieheni kaveri oli juuri tuollainen kuvailemasi tuppisuu ja erohan siitä tuli sitten kun lapsi oli 5-vuotias. Ei todellakaan osallistunut lapsen hoitamiseen, vaan halu lapseen oli ilmeisesti kun kavereillakin oli "eikö niin kuulu tehdä" oli kommentoinut vaimolleen pariterapiassa. Asiat meni niin merkillisesti, että ex-vaimo jäi meidän ystäväksi ja miehen kaverista tuli ex-kaveri. Eipä ole yhteyttä pitänyt lapseen kuin velvollisuudesta pari kertaa vuodessa. Silloinkin lapsi tunnettiin mummin hoidettavaksi....
Me oltiin seurusteltu vasta pari vuotta, kun mentiin naimisiin ja sinä aikana jo yritettiin lasta. Kuulostaako hullulta? Mutta ennenkuin suostuin lapsenyritykseen, tarkkailin sinä aikana miehen isän ja mieheni suhdetta toisiinsa ja puolisoni osallistumista kotitöihin ilman pyytämistä. Olivat tottuneet tekemään paljon asioita yhdessä ja touhuamaan yhdessä ja lisäksi miehelläni oli hyvä asenne vastaantuleviin pikkulapsiin. Konttaili pitkin lattioita niiden kanssa. Halusin myös itse lasta sen verran, että olin valmis ottamaan riskin siitä, että päädyn yh:ksi. Puhuttiin myös vanhempainvapaista ja raha-asioista niiden aikana. Mies oli ja on myös hyvin rehellinen ja piti ja pitää aina lupauksensa. Ja kokemusta hänellä oli myös vanhempiensa erosta, eli siitä että kotona isä kyllä makasi ja jätti kotityöt äidille tehtäväksi, sen takia tuli se ero. Appi oli hyvä isä mutta patalaiska kotitöissä. Mieheeni ero sattui ja lujaa, vaikka oli tuolloin jo armeija-ikäinen.
Meillä on neljä lasta, vanhin jo omillaan, nuorin 10 v, eikä ole tarvinnut riidellä niiden hoidosta, mies piti mm. hoitovapaat joka lapsesta ja kävi neuvoloissa, vaikka sanoikin että kyllä neuvolantädit silloin 90-luvun lopulla tarkisteli että oikeesti osaako toi mies hoitaa vauvaa. No kunkin jälkeläisen ollessa tissivauva tietysti oli päävastuu mulla, mutta mies mm. vahti lapsia kun halusin lähteä vaikka kävelylle, syötti kiinteitä, vaihtoi vaippoja, kävi rataslenkeillä että sain nukkua ja sain myös kerran kuussa ns. lapsivapaan lauantain, kun vauva alkoi sitten syödä kiinteitä ja oppi nokkamukille. Teki henkisesti hyvää syödä jonkun muun laittamaa ruokaa ravintolassa kaverini kanssa ja jutella jostain muusta kuin vauvoista. Meillä alkoi säännöllinen seksielämäkin, heti kun olin kunnolla synnytyksistä toipunut ja siihen oli osansa siinä, että mies osallistui lastenhoitoon ja kotitöihin. En uupunut liikaa. Ja siitä seksistäkin on pystytty puhumaan ja nauramaan.
Älä tee tuollaiselle urpelo-miehelle trofee-lasta. Ei ne lapset mitään näyttelyesineitä ole.
N52v.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eiköhän jo se itsessään ole red flag, että joutuu tekemään avauksen vauva-palstalle niinkin isosta asiasta kuin lapsenhankita.
Ap, käännä katseesi miehen omaan perheesee:
-kuka siellä siivoaa, pyykkää, laittaa ruoan
-kuka maksaa
-kenellä on ura
-kuka päättää ja mistäkin
Tuo ettei mies halua keskustella saattaa kohtua siitä, että hän on perinteinen mies. Silloin se tarkoittaa, että hän haluaisi, että sinä hoidat kaiken liittyen lapsiin, kotiin ja perheeseen ja hän ehkä sitten on se maksajaosapuoli.
Mies on sen verran fiksu, ettei ala keskusteluun, jossa joko valehtelisi (”juu oon kotona töistä koka työpäivä viimestään puoli viisi, juu hoidan lapsen/t puoliksi kun en oo töissä, juu oon sitten monta kk hoitovapaalla, juu yhdessä sitten perjantai-iltapäivisin siivotaan… jne..) Tai sitten joutuisi sanomaan totuuden, joka on hänen mielestään, että koska hän tuo suurimman osan rahasta, hän ei sitten aio paljoa osallistua lasten hoitoon eikä todellakaan aio siivota lapsen päivällä tekemiä sotkuja illalla. Eikä ole ollenkaan aikomassa jättää vähemmälle harrastustaan, joka vie kolme iltaa viikosta ja muutaman harjoitusviikonlopun vuodessa.
Jos et ole valmis tekemään itse kaikkea, niin joko pakota mies keskusteluun ja kirjatkaa asiat paperille & allekirjoittakaa TAI älä tee lasta hänen kanssaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nro 60 tässä uudelleen.
Miksi miehen pitäisi olla neuvolakäynneillä mukana? Ihan oikeasti? Se tuskin antaa miehelle yhtään mitään. Onneksi meillä oltiin samaa mieltä (tästä ei tosin edes keskusteltu) että hoidan ne yksin. Ultrissa oli mukana, siellä näkee sentään jotain konkreettista (tästäkään ei keskusteltu, meni vaan niin).
Mun lapset on syntynyt 90-luvulla ja 2000 -luvun alussa, enkä olisi osannut edes kuvitella, että olisin halunnut tai tarvinnut häntä mukaani sinne :) se oli mun oma juttu ! Kerroin kyllä kaiken ja juteltiin neuvolan tapahtumista ihan sujuvasti. Olisi ollut myös todella hankala sopia töistä noita käyntejä neuvolassa.
Ymmärrän että ajat muuttuu, mutta joskus mua huvittaa tai ärsyttää, kun tuntuu, että kiskotaan kohta se hame miehelle päälle ja jaetaan millilleen kaikki hommat tasan. Mä en edes haluaisi noin, mielummin laitan pyykit kuin vaihdan renkaat tai muuta vastaavaa, ja tämä ei poissulje sitä, että myös mies on aina osallistunut lastenhoitoon ja kodinhoitoon kun muilta hommilta ehtinyt,
Jos nyt otetaan typerä stereotyyppinen esimerkki... Vaimo haluaa auton x, koska hän vain haluaa... Mies ei pidä ko. autosta ja on kuullut juuri tästä mallista ja merkistä pelkkää negatiivista. Eikö hän yrittäisi keskustella tästä asiasta sen vaimon kanssa, ettei vaimon kannattaisi sitä ostaa tai haluaisi edes kuulla, jos vaimo onkin ottanut asioista enemmän selvää ja kuullut sitten taas ihan päinvastaisista kokemuksista? Ja mahdollisesti kattavan keskustelun päätteeksi tekevät päätöksen minkä auton se vaimo nyt sitten oataa.
En nyt vertaa lasta autoon ja lapsen hankinta on 1000 kertaa isompi asia, joten hyvin erikoista, ettei asiasta voisi keskustella.
Muistan aloituksesi samasta aiheests viime vuonna. Silloin et tahtonut lasta, koska opiskelusi oli kesken; oletko valmistunut? Pohtdit silloin myös asumismuotoa; mitä SINÄ haluat?
Huh, muistui mieleen entinen miesystävä, jonka mielestä "voit sä nyt sen yhden tehdä, ei se mitään niin muuta".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehet vain ovat sellasia, että haluavat lapsen, mutta eivät halua hoitaa lapseen liittyviä asioita.
Tällaiseen itsekin haksahdin. Vakuutteli mm. neuvolassa miten tekee sitä ja tätä. Nyt kun lapsi on niin täytyy suorastaan pakottaa hoitamaan sitä edes joskus ja sittenkin se on pelkkää nurinaa ja vauva työnnetään takaisin minulle heti kun mahdollista. Kun tekee jotain niinkin suurta kuin vaihtaa vaipan, pitää itseään jonain sankarina ja perustelee osallistumisen vähyyttä sillä, että monet isät ei osallistu lainkaan. Silti mies haluaa vielä toisenkin lapsen kun on päättänyt, että kaksi pitää olla. No eipä ole tulossa jos se minusta on kiinni.
Tää on kyllä hauska, mullakin on tällainen Shrödingerin isä, joka neuvolassa on aina esittänyt super-isää. Kerran nauratti ihan ääneen, kun halusin riisua vauvan punnistusta varten, mutta ensin ei tiennyt missä lokerossa hoitolaukussa on vaipat (aina ovat siinä samassa, jos joskus hoitaisi vauvaa niin tietäisi) ja sitten laittoi vaipan väärinpäin. Että semmoinen aktiivinen osallistuva isä.
Ja tosiaan tuo, että kun pyydän, että olisi vahtinut lasta silloin kun käyn esim. lenkillä, eikä se tietenkään kiinnostanut kun olisi halunnut vaan omia asioitaan puuhailla, perusteli sillä, että hänen osallistumisensahan on merkittävästi suurempaa kuin vaikka hänen omalla isällään, ja että nykyään naisten vaatimukset ovat ihan kohtuuttomia.
Minä sentään haluaisin toisen lapsen ja olisin valmis nöyrtymään että vedetään sitten seuraavan lapsenkin hoitovastuu samalla paskalla jaolla, jos parempaan ei pysty. Mutta ei kuulemma halua toista, koska lapsiperhearki on niin rankkaa. Rankkaa sille, joka hoiti n. 20% kaikesta.
Mutta ap:lle vaan vinkiksi, että tämmöisiä isiä on sitten oikeasti paljon.
Aioin tulla tänne mollaamaan omaa miestä, mutta tuohon verrattuna hän on melkein osallistuva isä :D Vaihtaa vaippoja ja laittaa ne vielä oikeinpäin. Nyt kun lapsi on reilu 1-vuotias, yrittää kyllä luistaa lapsen ruokailuajoista, vaikka on sovittu, että syöttää aina iltapalan ja viikonloppuisin aamupalankin (jolloin minulle jää loput 3-4 ateriaa, eli teen silti enemmän). Tai vaikka olisi sovittu, että minulla on vapaa-aikaa tunti illasta, niin ei silloin vahdi lasta kunnolla vaan jatkaa omia touhujaan tietokoneella. Sitten kun valitan, että ole nyt lapsen kanssa, sanoo "kohta" ja lopulta minulta on mennyt 45min "hukkaan" siitä omasta ajasta, kun en voi keskittyä omiin touhuihini lapsen pyöriessä edelleen minun jaloissani.
Meilläkin mies halusi toisen lapsen, joka syntyy 2kk päästä (kun esikoinen on 1v 4kk). Ei kuitenkaan varautunut siihen, että toinen raskaus on ollut minulle todella rankka ja esikoisen perässä juokseminen tekee siitä vielä rankempaa. Ratkaisu tähän oli "mene töihin", mutta ei se noin vain onnistu, kun olin jo ilmoittanut olevani hoitovapaalla eikä hoitopaikkaakaan saa noin vain, eikä tässä vaiheessa ole järkeä heivata lasta pariksi kuukaudeksi hoitoon. En minäkään voinut tietää, että ekan helpon raskauden jälkeen toinen on yhtä helv***iä.
Ap:lle sanon, ettei meilläkään mies ole mitään suunnitellut, joten olen hoitanut asiat niin kuin parhaaksi näen ja hyväksyttänyt ne tarvittaessa miehellä; lähinnä isommat hankinnat lapsille, että otetaanko kalliimpi ja laadukkaampi vai halvempi, esim. sänky/sisarusrattaat/turvaistuin. Koska miestä ei kiinnostanut keskustella mistään, otin kaikki vanhempainvapaat molemmista lapsista, jäin hoitovapaalle (omilla rahoilla, mies ei maksa senttiäkään enempää mistään), lapsilisät maksetaan minulle ja ns. "hallinnoin" niiden käyttöä, eli lasken että kaikki menee oikeasti lapseen (uskokaa huviksenne, että mies yritti saada puolet lapsilisistä OMALLE TILILLEEN) ja jos joku kuukausi jää yli, laitan lapsen säästötilille myöhempää käyttöä varten.
Mies ei olisi halunnut edes säästää lapselle, kun hänellekään ei mitään säästetty, mutta hänen rahanhallinnalla (tai hallitsemattomuudellaan) on pakko säästää etukäteen, koska isillä ei tule koskaan olemaan rahaa ostaa mitään kalliita puhelimia tai skoottereita, vaikka sen tietää, että teini-iässä lapset niitä haluaa. Kaikkea ei tietenkään tarvitse ostaa, mutta en halua aina joutua kieltäytymään, koska mihinkään ei etukäteen varauduttu. Isän harteille ei voi luottaa sitä, että säästäisi lapsille, kun ei säästä itselleenkään, joten minä sitten säästän myös omistani lapselle, että voidaan tehdä niin kuin oma isäni teki, että jos halusin jotain kalliimpaa, maksoin itse puolet säästöistä (käytännössä siis isä hallinnoi tiliä) ja vanhemmat puolet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Te jotka jätätte näitä ”Elämä on arvaamatonta”-kommentteja. Mikä idea? Kaikkihan tietävät ettei elämää voi suunnitella pilkulleen mutta kyllä aina voi suunnitella.
Joo minä en pidä turvavyötä kun eihän elämää voi suunnitella. En hae opiskelupaikkaa kun ei elämää voi suunnitella. :D
Nuo eivät ole oikein asiayhteyteen sopivia vertauksia, kuten varmaan itsekin ymmärrät. Tässä aiheessa ajattelisin niin, että ennen kuin on edes tietoakaan raskaudesta, toinen haluaa sopia sellaisista asioista, kuten kumpi hoitaa neuvolaan, hoitoon yms. viemisistä, kumpi hoitaa sairastunutta lasta, kumpi kustantaa mitäkin tarviketta lapselle jne. Ihan turhaa stressaamista, kun nuo ovat ajankohtaisia vasta vauvaiän ohi mentyä, neuvolaa lukuunottamatta.
Mitä sillä tiukalla etukäteissuunnittelulla haetaan, kun aika harva varmaan porskuttaa läpi elämän pelkästään a-suunnitelman turvin? Niitä suunnitelmia joutuu muuttamaan joskus useastikin, sehän on tälläkin palstalla luettavissa joka päivä.
Parempi esimerkki on tilanne, jossa ajokortiton haaveilee kovasti maalle, siis ihan oikeasti jonnekin syrjäkylän perimmäiseen nurkkaan, muuttamista, eikä suostu puolison kanssa keskustelemaan mitä eläminen siellä käytännössä merkitsee.
Motivaatioita lapsen haluamiselle on lukuisia. Ankkurilapsi, statuslapsi, äidin huoltama lapsiesine jne.