Mies haluaa lapsen, mutta ei halua suunnitella elämää sen kanssa

Taas miehille muistiin: on olemassa naisen tapa ja on olemassa väärä tapa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nro 60 tässä uudelleen.

Miksi miehen pitäisi olla neuvolakäynneillä mukana? Ihan oikeasti? Se tuskin antaa miehelle yhtään mitään. Onneksi meillä oltiin samaa mieltä (tästä ei tosin edes keskusteltu) että hoidan ne yksin. Ultrissa oli mukana, siellä näkee sentään jotain konkreettista (tästäkään ei keskusteltu, meni vaan niin).

Miksi naisen pitäisi olla neuvolakäynneillä mukana? Eihän se anna naiselle mitään. Ei noiden hoito ole aikuiselle hauskaa tai siitä saa mitään irti. Vauva menköön yksin, kun on hänen asioistaan kyse. En minä valinnut että vauva kasvaa tai sairastuu, niin miksi minun elämäni tulee hankaloitua jonkun muun tarpeiden takia?

Tarkemmin ajatellen, miksi menen myöskään lemmikkien kanssa eläinlääkärille? En minä siitä nauti, oma elämä vain hankaloituu. jos kissa on niin itsekäs että sairastuu, niin saa myös luvan hoitaa itsensä sinne eläinlääkärille asti. Miksi tuo on minun ongelmani?

Olen maailman napa jonka tarvitsee huolehtia muiden tarpeista, vain jos saan siitä itsekin jotain suoraa tyydytystä.

Eläinlääkärille nyt ei ainakaan kannata mennä, siellä joutuu vielä maksumieheksikin.

Narsistieksän mukaan lapsia vaan tuli, avioliitoissa.

Mitä ihmettä?? Tottakai eläinlääkäriin PITÄÄ MENNÄ jos on lemmikki!! Silloin on vastuussa lemmikin terveydestä.

Vierailija kirjoitti:

Mies haluaa siittää lapsen ja että sinä hoidat loput. Tuohan on ilmiselvä. 

Tässä asian ydin. Useimmat miehet vaan on peloteltu hiljaisiksi niin että eivät myöntäisi tuota ikinä. Mutta asia ei muuksi muutu.

Millaisia ne miehen kaverit on, joilla on lapsia? Osallistuvia isiä vai vastuun äidille sysääviä luikeroita? Viettääkö mies aikaa kavereiden lasten kanssa, vai onko lapset vaan asia joilla miesten saunailloissa kehuskellaan? Mitä jos kutsutte miehen kavereita lapsineen kylään, siinä näette vilauksen lapsiperhe-elämästä. Tai vielä parempi, ottakaa lapsi hoitoon! Mies kuulostaa sille, ettei sillä ole tosiasiassa hajuakaan mihin on ryhtymässä.

Vierailija kirjoitti:

Taas miehille muistiin: on olemassa naisen tapa ja on olemassa väärä tapa.

Eihän aloituksen tapauksessa edes ole mitään miehen tapaa, kun mies ei suostu puhumaan asiasta. Lapsen hankkiminen on suurin elämänmuutos, mitä naisen elämässä on, miehen elämään lapsi ei vaikuta ollenkaan samassa määrässä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Te jotka jätätte näitä ”Elämä on arvaamatonta”-kommentteja. Mikä idea? Kaikkihan tietävät ettei elämää voi suunnitella pilkulleen mutta kyllä aina voi suunnitella.

Joo minä en pidä turvavyötä kun eihän elämää voi suunnitella. En hae opiskelupaikkaa kun ei elämää voi suunnitella. :D

Nuo eivät ole oikein asiayhteyteen sopivia vertauksia, kuten varmaan itsekin ymmärrät. Tässä aiheessa ajattelisin niin, että ennen kuin on edes tietoakaan raskaudesta, toinen haluaa sopia sellaisista asioista, kuten kumpi hoitaa neuvolaan, hoitoon yms. viemisistä, kumpi hoitaa sairastunutta lasta, kumpi kustantaa mitäkin tarviketta lapselle jne. Ihan turhaa stressaamista, kun nuo ovat ajankohtaisia vasta vauvaiän ohi mentyä, neuvolaa lukuunottamatta.

Mitä sillä tiukalla etukäteissuunnittelulla haetaan, kun aika harva varmaan porskuttaa läpi elämän pelkästään a-suunnitelman turvin? Niitä suunnitelmia joutuu muuttamaan joskus useastikin, sehän on tälläkin palstalla luettavissa joka päivä.

Vaikka suunnitelmia joutuu muuttamaan niin jos asioista keskustellaan etukäteen niin tiedetään suunnilleen kummankin arvot lapsen hoitoon liittyviin asioihin. Ja vaikka yksityiskohdat muuttuvat niin suuret linjat toimivat jos niissä samankaltaiset arvot. Halutaanko tehdä uraa vai hoitaa lasta kotona. Miten kulut jaetaan esim lapsen kulut, hoitovapaan aiheuttamat kulut. Miten lapsen hoitovastuu jaetaan jne.

Tottakai jos vaikka toinen joutuu työttömäksi niin suunnitelmat muuttuvat. Mutta silti jos on yhteiset arvot ja tavoitteet niin ne pysyvät mitta keinot millä niihin pyritään muuttuvat. Esimerkiksi isä jääkin työttömänä hoitamaan lasta kotiin ja äiti meneekin töihin.

Apn tilanteessa mies ei suostu keskustelemaan lainkaan siitä kuka hoitaa lapsen, kuka maksaa lapsesta aiheutuvat kulut, kuka luopuu harrastuksista ja hoitaa lasta iltaisin jne jne. Apn pitäisi vain luottaa että asiat järjestyy. Eli käytännössä mies ei lupaa tehdä mitään oman lapsensa eteen (paitsi joskus katsoa telkkua lapsen kanssa). Kaikki muu on apn vastuulla ellei mies armollisesti tee joskus enemmän kuin lupaamansa.

Ei mekään miehen kanssa suunniteltu tarkkaan lapseen liittyviä asioita. Ja monet asiat muuttuivat todella paljon esim jouduimme lapsettomuushoitoihin että lapsia yleensä saatiin. Ja lapsilla oli useita sairauksia. Mutta siitä huolimatta ennen lasten hankintaa meillä oli selvänä että kumpikin kannattaa lasten hoitamista kotona mahdollisimman pitkään, halutaan lapsille pienet ikäerot, rahat ovat perheen yhteisiä jne. Meillä on kummallakin hyvin samankaltaiset perhekeskeiset elämänarvot joten oli helppoa luottaa että hommat hoituu. Minä naisena olen hoitanut suurimman osan lapsiin liittyvästä työstä. Mies on käynyt töissä ja tienannut. Mutta mies on iltaisin hoitanut lapsia. Ainoastaan lasten kynsien leikkuu ja imetys ovat sellaisia hoitotöitä joita mies ei koskaan tehnyt.

Aloittajan tilanteessa kuulostaa että heillä on hyvin erilaiset arvot asioille. Ap tietää oman rajallisen jaksamisen mutta mies ei lupaa yhtään tukea vaan on lykkäämässä kaiken vastuun Aplle. Itse eroaisin apn tilanteessa jos lapset olisivat minulle tärkeitä. Jos taas on valmis elämään lapsettomana niin miehen kanssa voi pärjätä.

Tsemppiä ap päätöksen tekoon

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi pitäisi tehdä niin kuin sinä haluat?

Olisiko ok jos ap haluaisi omakotitalon mutta ei suostuisi keskustelemaan sen rahoituksesta tai miten hoidetaan omakotitaloon liittyvät työt. Ja sitten jos mies haluaisi suunnitella näitä asioita niin ap vaan vastaisi että en halua kesksutella asiasta ja ei sitä voi ennakkoon tietää. Olisiko edelleen se joka vaatii että asioista ei tarvi puhua oikeassa?

No just näin. Toinen haluaa ihanan vanhan talon maalta ja ison pihan, koska niin oli omassakin lapsuudessa ja kaikilla kavereilla, semmoinen vain kuuluu olla ja olisi kiva. Eikä suostu keskustelemaan ollenkaan mitä se käytännössä tarkoittaisi, miten hoituu työmatkat ja muut talon työt, pihahommat ja vanhan talon remontointi "mietitään sitä sitten". Näyttää vaan myytäviä taloja että katso, eikö olisi kiva tuommoinen, eikö voitaisi vaan ostaa se.

Ja jos toinen kyselee mitä ajattelit sen talon eteen sitten tehdä, niin voi vastata että laittaisin vaikka nätin kukkapenkin, ja että mikä rangaistus se muka sinulle on, jos joudut omaa taloa remppaamaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehet vain ovat sellasia, että haluavat lapsen, mutta eivät halua hoitaa lapseen liittyviä asioita.

Tällaiseen itsekin haksahdin. Vakuutteli mm. neuvolassa miten tekee sitä ja tätä. Nyt kun lapsi on niin täytyy suorastaan pakottaa hoitamaan sitä edes joskus ja sittenkin se on pelkkää nurinaa ja vauva työnnetään takaisin minulle heti kun mahdollista. Kun tekee jotain niinkin suurta kuin vaihtaa vaipan, pitää itseään jonain sankarina ja perustelee osallistumisen vähyyttä sillä, että monet isät ei osallistu lainkaan. Silti mies haluaa vielä toisenkin lapsen kun on päättänyt, että kaksi pitää olla. No eipä ole tulossa jos se minusta on kiinni.

Tää on kyllä hauska, mullakin on tällainen Shrödingerin isä, joka neuvolassa on aina esittänyt super-isää. Kerran nauratti ihan ääneen, kun halusin riisua vauvan punnistusta varten, mutta ensin ei tiennyt missä lokerossa hoitolaukussa on vaipat (aina ovat siinä samassa, jos joskus hoitaisi vauvaa niin tietäisi) ja sitten laittoi vaipan väärinpäin. Että semmoinen aktiivinen osallistuva isä. 

Ja tosiaan tuo, että kun pyydän, että olisi vahtinut lasta silloin kun käyn esim. lenkillä, eikä se tietenkään kiinnostanut kun olisi halunnut vaan omia asioitaan puuhailla, perusteli sillä, että hänen osallistumisensahan on merkittävästi suurempaa kuin vaikka hänen omalla isällään, ja että nykyään naisten vaatimukset ovat ihan kohtuuttomia.

Minä sentään haluaisin toisen lapsen ja olisin valmis nöyrtymään että vedetään sitten seuraavan lapsenkin hoitovastuu samalla paskalla jaolla, jos parempaan ei pysty. Mutta ei kuulemma halua toista, koska lapsiperhearki on niin rankkaa. Rankkaa sille, joka hoiti n. 20% kaikesta.

Mutta ap:lle vaan vinkiksi, että tämmöisiä isiä on sitten oikeasti paljon.

Aioin tulla tänne mollaamaan omaa miestä, mutta tuohon verrattuna hän on melkein osallistuva isä :D Vaihtaa vaippoja ja laittaa ne vielä oikeinpäin. Nyt kun lapsi on reilu 1-vuotias, yrittää kyllä luistaa lapsen ruokailuajoista, vaikka on sovittu, että syöttää aina iltapalan ja viikonloppuisin aamupalankin (jolloin minulle jää loput 3-4 ateriaa, eli teen silti enemmän). Tai vaikka olisi sovittu, että minulla on vapaa-aikaa tunti illasta, niin ei silloin vahdi lasta kunnolla vaan jatkaa omia touhujaan tietokoneella. Sitten kun valitan, että ole nyt lapsen kanssa, sanoo "kohta" ja lopulta minulta on mennyt 45min "hukkaan" siitä omasta ajasta, kun en voi keskittyä omiin touhuihini lapsen pyöriessä edelleen minun jaloissani.

Meilläkin mies halusi toisen lapsen, joka syntyy 2kk päästä (kun esikoinen on 1v 4kk). Ei kuitenkaan varautunut siihen, että toinen raskaus on ollut minulle todella rankka ja esikoisen perässä juokseminen tekee siitä vielä rankempaa. Ratkaisu tähän oli "mene töihin", mutta ei se noin vain onnistu, kun olin jo ilmoittanut olevani hoitovapaalla eikä hoitopaikkaakaan saa noin vain, eikä tässä vaiheessa ole järkeä heivata lasta pariksi kuukaudeksi hoitoon. En minäkään voinut tietää, että ekan helpon raskauden jälkeen toinen on yhtä helv***iä.

Ap:lle sanon, ettei meilläkään mies ole mitään suunnitellut, joten olen hoitanut asiat niin kuin parhaaksi näen ja hyväksyttänyt ne tarvittaessa miehellä; lähinnä isommat hankinnat lapsille, että otetaanko kalliimpi ja laadukkaampi vai halvempi, esim. sänky/sisarusrattaat/turvaistuin. Koska miestä ei kiinnostanut keskustella mistään, otin kaikki vanhempainvapaat molemmista lapsista, jäin hoitovapaalle (omilla rahoilla, mies ei maksa senttiäkään enempää mistään), lapsilisät maksetaan minulle ja ns. "hallinnoin" niiden käyttöä, eli lasken että kaikki menee oikeasti lapseen (uskokaa huviksenne, että mies yritti saada puolet lapsilisistä OMALLE TILILLEEN) ja jos joku kuukausi jää yli, laitan lapsen säästötilille myöhempää käyttöä varten.

Mies ei olisi halunnut edes säästää lapselle, kun hänellekään ei mitään säästetty, mutta hänen rahanhallinnalla (tai hallitsemattomuudellaan) on pakko säästää etukäteen, koska isillä ei tule koskaan olemaan rahaa ostaa mitään kalliita puhelimia tai skoottereita, vaikka sen tietää, että teini-iässä lapset niitä haluaa. Kaikkea ei tietenkään tarvitse ostaa, mutta en halua aina joutua kieltäytymään, koska mihinkään ei etukäteen varauduttu. Isän harteille ei voi luottaa sitä, että säästäisi lapsille, kun ei säästä itselleenkään, joten minä sitten säästän myös omistani lapselle, että voidaan tehdä niin kuin oma isäni teki, että jos halusin jotain kalliimpaa, maksoin itse puolet säästöistä (käytännössä siis isä hallinnoi tiliä) ja vanhemmat puolet.

Meillä oli lasten isän kanssa samanlaista. Mitään ei voinut sopia ja mies vain odotti, että asiat tapahtui. Hoitovapaat menivät omasta pussista. Mies kovasti selitti miten hän meitä elätti, mutta tosiasiassa hän maksoi vain omat kulunsa ja asuntolainan. Kaikki lasten kulut, ansionmenetykset ja arjen menot maksoin minä. Asiat sujuivat ihan hyvin, kunnes palasin töihin. Kun vuosia menin koti-kauppa-päiväkotirumbaa, tajusin ettei arkeni eronnut yksinhuoltajan elämästä mitenkään. Kun aikani kuuntelin vielä exän vittuilua miten en tuonut riittävästi rahaa talouteen, en hoitanut lapsia, en tehnyt ruokaa, en tehnyt kotitöitä jne, tajusin, ettei perhe-elämässämme ollut mitään sellaista, josta kannattaisi pitää kiinni. Jatkamalla suhdetta olisin näyttänyt omille lapsille yhtä sairasta naisen ja perhe-elämän mallia, jota exäkin oli aikanaan seurannut. Eron jälkeen ex oli aivan järkyttynyt. Hän oli aina tehnyt ja maksanut kaiken ja silti kehtasin erota! Erosta on muutama vuosi aikaa ja edelleen ex narisee elatusmaksuista (nauttii keskituloista palkkaa ja maksaa saman kuin kelan minimi on) ja selittää kaikille miten hulppeasti elän, kun olen häneltä kaikki rahat huijannut. Eron jälkeen olen kyllä saanut pitkän pennin säästöön, kun ei tarvitse selkä vääränä kaupasta raahata ruokaa ja exäkin joutuu elatusmaksujen muodossa osallistumaan lastensa kuluihin.

Loppukevennykseksi kerron esimerkin, kun ex aina toi esiin miten hän niin paljon vauvoja hoiti ja oikein vaippaakin vaihtoi. No, miten vaipan vaihto meni: Ostin vaipat, kosteuspyyhkeet ja rasvat. Jos vauvan vaippa piti vaihtaa minun piti ensin pyytää miestä vaihtamaan. Ehkä kolmannen pyynnön jälkeen hän ryhtyi toimeen. Hän otti likaisen vaipan pois ja vaippa jäi siihen missä se oli riisuttu. Sitten vauvan peppu pestiin hanan alla ja kakkajäljet jäivät lavuaariin. Märkä pyyhe jäi ryttyyn lattialle. Sitten ex kysyi missä uudet vaipat ovat (niitä säilytettiin aina samassa paikassa). Lopulta vauvalla oli puhdas vaippa, jonka jälkeen ex laski vauvan konttailemaan ilman housuja. Eli joo, kyllähän vaihtoi vaipan, mutta minä sain sain korjata jäljet. Vaipan vaihto oli sellainen asia, josta hän aina jaksoi itseään kehua. Muita hommia hän ei tehnyt sitäkään vähää.

Voi luoja, toi on ilmeisesti vähän liiankin yleistä, että äiti maksaa kaikki lapseen liittyvät kulut omasta pussistaan ja isällä ei näin ollen ole hajuakaan paljonko rahaa menee. Ja hän "maksaa kaiken", koska hoitaa asumismenot. En yhtään ihmettele, että nämä tyypit kitisevät eron jälkeen elatusmaksuista, koska olivat liiton aikana jotenkin siinä uskossa, että eihän lapsesta oikeastaan mitään kuluja ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli vähän samanlainen tilanne ex-miehen kanssa. Hän halusi vain jättää ehkäisyn pois, kun itse halusin keskustella asioista kunnolla ennen tuota. Kerran tulin jo raskaaksi hänelle ja koin alkuvaiheessa shokkia ja pelkoa tilanteesta enkä osannut heti iloita raskaudesta. Raskaus meni kesken alkuvaiheessa ja me erosimme melko pian tuon jälkeen. Hänen näkemyksensä oli, että minä hidastelen asioita enkä halua edetä suhteessamme. Kyllä halusin ja halusin kovasti myös lasta, mutta halusin myös keskustella asioista ensin. 3kk eromme jälkeen hän oli laittanut uuden naisen paksuksi.

Vähän hälyttää narskututka tämmöisissä...

Olen tuo alkuperäinen kommentoija ja lisään vielä, että minä yritin miehelle selittää kuinka paljon lapsi muuttaa minun elämääni naisena ja halusin keskustella mm. kasvatukseen liittyvistä arvoista, miten jaetaan kotona/työssäolo ym. Ei ollut tarvetta mitään sääntöjä luoda vaan keskustella isoista linjoista miten nähdään asiat. Hänen kommenttinsa oli, ettei elämää eletä oppikirjan mukaan ja minä vaan hidastelen kun taas hän haluaa mennä eteenpäin. Hänellä oli kova halu saada lapsi, mutta hänen kanssaan ei voinut keskustella näistä asioista tällä tasolla ollenkaan. Luulen, että hänelle lapsi on jonkunlainen statussymboli tai osoitus elämässä saavuttamisesta. Onnekasta minun kannaltani tuo suhde päättyi ennen kuin ehdittiin yhteistä lasta saada. Suosittelen myös ap miettimään nyt aika tarkasti...

Mies ei selkeästikään ole valmis isäksi vaan lapsi on hänelle vain statuskysymys. Kavereillakin on lapsi joten hänelläkin pitää olla. Lapsen kasvatus jäisi täysin sinun vastuullesi ja miehellä ei ole aikomusta osallistua lapsen elämään sen kummemmin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehet vain ovat sellasia, että haluavat lapsen, mutta eivät halua hoitaa lapseen liittyviä asioita.

Tällaiseen itsekin haksahdin. Vakuutteli mm. neuvolassa miten tekee sitä ja tätä. Nyt kun lapsi on niin täytyy suorastaan pakottaa hoitamaan sitä edes joskus ja sittenkin se on pelkkää nurinaa ja vauva työnnetään takaisin minulle heti kun mahdollista. Kun tekee jotain niinkin suurta kuin vaihtaa vaipan, pitää itseään jonain sankarina ja perustelee osallistumisen vähyyttä sillä, että monet isät ei osallistu lainkaan. Silti mies haluaa vielä toisenkin lapsen kun on päättänyt, että kaksi pitää olla. No eipä ole tulossa jos se minusta on kiinni.

Tää on kyllä hauska, mullakin on tällainen Shrödingerin isä, joka neuvolassa on aina esittänyt super-isää. Kerran nauratti ihan ääneen, kun halusin riisua vauvan punnistusta varten, mutta ensin ei tiennyt missä lokerossa hoitolaukussa on vaipat (aina ovat siinä samassa, jos joskus hoitaisi vauvaa niin tietäisi) ja sitten laittoi vaipan väärinpäin. Että semmoinen aktiivinen osallistuva isä. 

Ja tosiaan tuo, että kun pyydän, että olisi vahtinut lasta silloin kun käyn esim. lenkillä, eikä se tietenkään kiinnostanut kun olisi halunnut vaan omia asioitaan puuhailla, perusteli sillä, että hänen osallistumisensahan on merkittävästi suurempaa kuin vaikka hänen omalla isällään, ja että nykyään naisten vaatimukset ovat ihan kohtuuttomia.

Minä sentään haluaisin toisen lapsen ja olisin valmis nöyrtymään että vedetään sitten seuraavan lapsenkin hoitovastuu samalla paskalla jaolla, jos parempaan ei pysty. Mutta ei kuulemma halua toista, koska lapsiperhearki on niin rankkaa. Rankkaa sille, joka hoiti n. 20% kaikesta.

Mutta ap:lle vaan vinkiksi, että tämmöisiä isiä on sitten oikeasti paljon.

Aioin tulla tänne mollaamaan omaa miestä, mutta tuohon verrattuna hän on melkein osallistuva isä :D Vaihtaa vaippoja ja laittaa ne vielä oikeinpäin. Nyt kun lapsi on reilu 1-vuotias, yrittää kyllä luistaa lapsen ruokailuajoista, vaikka on sovittu, että syöttää aina iltapalan ja viikonloppuisin aamupalankin (jolloin minulle jää loput 3-4 ateriaa, eli teen silti enemmän). Tai vaikka olisi sovittu, että minulla on vapaa-aikaa tunti illasta, niin ei silloin vahdi lasta kunnolla vaan jatkaa omia touhujaan tietokoneella. Sitten kun valitan, että ole nyt lapsen kanssa, sanoo "kohta" ja lopulta minulta on mennyt 45min "hukkaan" siitä omasta ajasta, kun en voi keskittyä omiin touhuihini lapsen pyöriessä edelleen minun jaloissani.

Meilläkin mies halusi toisen lapsen, joka syntyy 2kk päästä (kun esikoinen on 1v 4kk). Ei kuitenkaan varautunut siihen, että toinen raskaus on ollut minulle todella rankka ja esikoisen perässä juokseminen tekee siitä vielä rankempaa. Ratkaisu tähän oli "mene töihin", mutta ei se noin vain onnistu, kun olin jo ilmoittanut olevani hoitovapaalla eikä hoitopaikkaakaan saa noin vain, eikä tässä vaiheessa ole järkeä heivata lasta pariksi kuukaudeksi hoitoon. En minäkään voinut tietää, että ekan helpon raskauden jälkeen toinen on yhtä helv***iä.

Ap:lle sanon, ettei meilläkään mies ole mitään suunnitellut, joten olen hoitanut asiat niin kuin parhaaksi näen ja hyväksyttänyt ne tarvittaessa miehellä; lähinnä isommat hankinnat lapsille, että otetaanko kalliimpi ja laadukkaampi vai halvempi, esim. sänky/sisarusrattaat/turvaistuin. Koska miestä ei kiinnostanut keskustella mistään, otin kaikki vanhempainvapaat molemmista lapsista, jäin hoitovapaalle (omilla rahoilla, mies ei maksa senttiäkään enempää mistään), lapsilisät maksetaan minulle ja ns. "hallinnoin" niiden käyttöä, eli lasken että kaikki menee oikeasti lapseen (uskokaa huviksenne, että mies yritti saada puolet lapsilisistä OMALLE TILILLEEN) ja jos joku kuukausi jää yli, laitan lapsen säästötilille myöhempää käyttöä varten.

Mies ei olisi halunnut edes säästää lapselle, kun hänellekään ei mitään säästetty, mutta hänen rahanhallinnalla (tai hallitsemattomuudellaan) on pakko säästää etukäteen, koska isillä ei tule koskaan olemaan rahaa ostaa mitään kalliita puhelimia tai skoottereita, vaikka sen tietää, että teini-iässä lapset niitä haluaa. Kaikkea ei tietenkään tarvitse ostaa, mutta en halua aina joutua kieltäytymään, koska mihinkään ei etukäteen varauduttu. Isän harteille ei voi luottaa sitä, että säästäisi lapsille, kun ei säästä itselleenkään, joten minä sitten säästän myös omistani lapselle, että voidaan tehdä niin kuin oma isäni teki, että jos halusin jotain kalliimpaa, maksoin itse puolet säästöistä (käytännössä siis isä hallinnoi tiliä) ja vanhemmat puolet.

Teit tuollaiselle toisenkin lapsen. Miksi h*lvetissä?

On miehiä ja on miehiä. Mun exä ei ollut osallistuva isä, se puhui ydinperheessä "sun lapset". Erosin kun tajusin etten halua että mun tytär saa mallin mis tollaseen suhteeseen jäädään...Isyyden myötä ex suuntasi suoraan jonnekin 1920-luvulle, sen ajan mittapuilla se varmaan olisikin ollut ihan hyvä isä. Yllättävän monella tuntuu olevan tollanen vastaava kuvio. Ilmeisesti isyyden myötä osassa aktivoituu niin vahvana jotkut omat isyysmallit et niiden yli on hankala (mahdoton?) päästä. Ja monella naisella on myös Äiti hoitaa ja tekee kaiken -mallit omasta lapsuudesta omassa päässä. Mutta kun nykyään ei olla enää kotiäitejä niin ei ne mallit enää toimi. Nykyaikana tarvitaan tasa-arvoinen toinen aikuinen ja vanhempi että homma toimii eikä kukaan katkeroidu.

Älä hyvä ihminen tee lasta tuon miehen kanssa jos et ole valmis siihen, että joudut hoitamaan kaiken yksin. 

Ei ikinä lasta tuollaisen miehen kanssa!

Ero voi tuntua rankalta jos tämä on ainoa syy erota, mutta hän tekee varmasti elämästäsi helvettiä, jos teet lapsia tuon kanssa.