Isän naisystävän passiivis-aggressiiviset "lahjat"

Mitä, jos kostoksi hankkisit opintopaikan ja muutaman vuoden päästä tutkinnon?

Olisiko kosto riittävä motivaatio ottaa muutama edistysaskel elämässä? Ei tätä kannata haaskata muutaman ihmisen tähden.

Voimia Ap. Olen itse joutunut vastaavanlaisten temppujen kohteeksi aikuisena, ja nytkin asiaa on vaikea käsitellä. Kammottavaa, että olet joutunut sietämään tuollaista lapsena. Eihän sulla ole ollut mitään työkaluja silloin.

Minäkin suosittelen ehdottomasti terapiaa. Toivon myös, että pystyisit avautumaan isoäidillesi. Tiedän omakohtaisesti, miten vaikea näitä on avata muille. Kannatan silti suoraa puhetta, koska hiljaisuus vaan palvelee näiden paskiaisten etua.

Koko hommahan perustuu siihen, että ihmiset haluaa elää rauhassa. Narskun uhri yrittää ylläpitää muiden rauhaa oman hyvinvointinsa kustannuksella. Kun asiasta puhuu, muut pitävät uhria häirikkönä, koska muiden näkökulmasta mitään ongelmaa ei ole. Todellisuudessa ongelma on niin iso, että sen hyväksyminen on hyvin vaikeaa ihmiselle, joka uskoo muista hyvää.

Tämän takia suosittelen ammattiapua. Aiheesta löytyy myös kirjallisuutta. Olethan katsonut Narsistien uhrit ry:n nettisivuja?

Vierailija kirjoitti:

Miten ihmeessä nämä naiset saavat myös lapsen isän manipuloitua puolelleen =(

Me ihmiset ollaan kyllä pahoja.

Isät ovat täysin sokeita, tai pyrkivät olemaan aktiivisesti ajattelematta ikäviä asioita. Oma mieheni ei näe lastensa "vaaranpaikkoja", ja ei niitä kyllä näe noiden lasten äitikään.  Jos tulee joku selkkaus, jota pitää selvitellä, niin sitä kyllä selvitellään, mutta heti kun asia on näennäiksesti hoidossa, niin asia unohdetaan, ja kun se seuraavan kerran nostaa päätään, niin selvitellään raivolla hetki, ja sitten taas ollaan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. 

En ymmärrä. Ei ne lapsen ongelmat koulunkäynnissä ratkea sillä että soitetaan opettajalle, vaaditaan sitä ja tätä, ja sitten unohdetaan asia, jollei kukaan oikeasti TEE asialle jotain. Sitten kun vuoden päästä huomataan että lapsella on edelleen samat ongelma, niin taas soitetaan opelle, ja kaikki on puhuvinaan kivoja asioita, ja että lasta pitää tukea jne, ja sitten taas unohdetaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä isäsi sanoo uuden vaimonsa sinuun kohdistamasta henkisestä väkivallasta?

Kerran koitin huomauttaa jostain epäkohdasta joka ei liittynyt mitenkään tähän hänen naisystäväänsä. Se oli selvä virhe, sillä vastaukseksi sain pitkän vuodatuksen siitä miten "avautumiseni" (oikeasti sanoin vain yhdestä asiasta) on kauheaa kuultavaa, ja miten hän on uhrautunut hankkimalla minulle uuden äidin ja kaikkea.

Se oli tosiaan jo liian paksua, mutta vastasin vain että kiitos ja anteeksi. Siitä viestistä päättelin että olisi turhaa avautua mistään oikeasti merkityksellisestä, etenkään liittyen tähän naiseen, äitiini, mihinkään menneeseen tai siihen mitä on tapahtunut. Minun on vain tultava sen kanssa itsekseni toimeen. Uskon että jos sanon mitään niin kosto elää.

Isäni ei ole helppo ihminen, en edes tiedä miten kuvailla häntä ilman että kuulostaisi joltain sadulta. Olen kokenut viisaimmaksi pitää suuni ja olen omaksunut sen roolin että olen "epäonnistunut tytär", näyttelen sitä heidän mielikseen sujuvasti. Esitän sitä isoäidillenikin, mikä koko hommassa on ikävintä. Tiedän itse että asia on toisin, mutta näiden ihmisten kanssa tilanne on patissa.

Huh, näin kirjoitettuna kuulostaa jopa itsestäni absurdilta.

-ap

Aika sairaalta kuulostaa. Harva asia v*tuttaa itseäni yhtä paljon kuin vanhemmat, jotka menevät täysin uuden kumppaninsa puolelle eivätkä puolusta omia lapsiaan.

Välit poikki vaan. Jos et halua niin pitkälle mennä (saat ihan itse valita kenen kanssa olet tekemisissä kun olet aikuinen), niin sitten lakkaat olemasta kiltti ja sanot suoraan että työntää lahjansa vaikka rutikuivaan römpsäänsä. Viet sen rasvapurkin takaisin sinne, laita vaikka postilaatikkoon. Sanot että hänellä on sille varmasti enemmän käyttöä. Nauti äitipuolen raivonpurkauksesta täysin rinnoin.

Vierailija kirjoitti:

Lähetä sille jotain vaippoja vastalahjaksi. Josko sitten menisi perille, ettei nuo lahjat tunnu kivoilta.

Juuri siksihän se noita antaa ettei ne ole kivoja.

Vierailija kirjoitti:

Olet aikuinen. Voit vaikka muuttaa antamatta uutta osoitettasi.

Onko sinulla suhetta omaan ätiisi? Oleko saanut siltä taholta tukea?

Muutoin olen sitä mieltä, että lapsia nolaavat aikuiset pitäisi lukita pimeään komeroonriittävän pitkäksi ajaksi.

No usein ne kiusaajat ja nöyryyttjät on OMAT vanhemmat. Mulla narsistiset vanhemmat ja molemmat tuollaisia. En ole saanut koskaan mitään tukea kotoa. Oksan sahaamista kyllä, samoin selkään puukotusta ja kaikenlaista kiusaamista.

Vierailija kirjoitti:

Mitä, jos kostoksi hankkisit opintopaikan ja muutaman vuoden päästä tutkinnon?

Olisiko kosto riittävä motivaatio ottaa muutama edistysaskel elämässä? Ei tätä kannata haaskata muutaman ihmisen tähden.

Tuo onnistuu vain, että katkaisee välit kokonaan haitallisiin ihmisiin. He kyllä osaavat toimia niin, että opinnot epäonnistuvat.

Eikö isäsi todellakaan puolustanut sinua lapsuudessasi? Miksi muuten jäit isän kanssa asumaan?

Vierailija kirjoitti:

Haluan uudestaan kiittää ihan hurjasti teille jotka vastasitte. Aloitin kohtuullisen kököstä aiheesta (pashgat lahjat), ja sain vastineeksi naurua, ymmärrystä ja kanssakärsijöitä. Saitte ajattelemaan. Ihan uskomattoman tarkkanäköisiä ja suoria ajatuksia joita en edes itselleni ole selventänyt. Ehkä terapia tosiaan olisi hyväksi. Ja kiitos niille jotka pisti pontta pintaan luettelemalla Tenoja sun muita vastalahjaksi! En toki niin tee mutta mielikuvat sai aikaan hersyvät naurut. :D

Ja te muut jotka kärsitte saman aiheen äärellä, teille isoimmat tsempit. Todella syvät jäljet jää, eikä sitä aina pysty itselleen selvittämään miten niitä pitäisi edes alkaa parantaa.

Tenoja, tukisukkia ja epäreikäisiä alushousuja kaikille.

-ap

Olet kokenut hirveitä. Vielä hirveämpää on, että edes isoäitisi kanssa et pysty puhumaan totta. Tämä on varmaan tehnyt sen, ettet edes näe sitä kuinka karseaa kohtelusi on ollut. se terapia voisi olla hyvä ajatus. Ei se elämää muuta, mutta se voi muuttaa omia ajatuksia. Itse en varmaan olisi elossa, jos en olisi sitä käynyt.

Sinulle toivon kauniita ruusuja, iloa ja onnea!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nainen on narsisti. Narsistinen isäni tekee samaa. Kaikkein inhottavinta on se, että ulkopuoliset eivät ymmärrä lahjan todellista kontekstia, ja pitävät ilkeilyä vain pienenä vitsailuna. Ja se saa loukkaantuneen lahjan saajan näyttämään lapselliselta ja epäkiitolliselta. Lahjojen on tarkoitus satuttaa, alistaa ja näyttää paikkani ja arvoni. Narsistit juonittelevat näitä juttujaan pitkään, oikein mehustelevat sillä miten näpäyttää parhaiten, ja osaavat tehdä sen niin että näyttävät itse hyvältä. Se vaiva mitä he näkevät saattaa olla käsittämätön; tahallaan väärän kokoisia vaatteita (teininä ja lapsena tuntui erityisen pahalta), muille annettu merkkituotteet ja minulle halpisversio (saattoi lähettää jopa pikkuserkulleni merkkituotteen vaikka tavannut sen varmaan kaksi kertaa) osoittaakseni arvoni, ja juuri tuollaista ap:n mainitsemaa lällättelyä tyyliin "kun ***** sottaa niin paljon/on niin kömpelö/tunari/laiska/tmv." Sanoo usein asioista täysin päinvastoin kun se todellisuudessa on, ja sanoo sellaista erittäin mielellään muiden kuullen.

Huh. Pimeä tapaus. Olen jo aikuinen ja keinoni tämän ihmisen kanssa on grey rock -metodi, eli annan itsestäni mahdollisimman vähän, käyttäytyn viileästi ja neutraalisti hänen seurassaan. Ei reaktioita, ei tietoa. Parempi jopa hymyillä hänen jutuilleen, kuin möllöttää tuppisuuna, sillä mykkäkoulusta hän vasta riemastuisi, koska tietäisi edelleen vaikuttavansa.

Huh, kuulostaa niin tutulta. Sanoitit sen mitä tämä naisystävä, ja ikävä kyllä myös isäni harrastavat. Sitä on niin vaikea näyttää muille siinä piirissä jotka ovat vain nappuloita manipuloinnissa, sillä normaali ihminen ei todellakaan usko miten monimutkaisia kuvioita tällaiset ihmiset ovat valmiita luomaan. Ihan jotenkin järkytyin kun luin kommenttisi, että joku muukin ensinnäkin TIETÄÄ, ja toisekseen että olet joutunut kokemaan samaa.

Kiitos että puit sanoiksi, ja olen todella pahoillani että tiedät mitä tämä on. Minä teen tuota samaa että vierailuilla osaan olla jonkinlainen nukke, annan itsestäni mahdollisimman vähän. Hymyillä silloinkin kun juttu ei tosiasiassa uppo. Ja jos esitetään kysymys henkilökohtaisesta elämästä niin osaan jotenkin sumplia sen niin että siitä ei saa mitään irti, ainakaan sellaista joka sattuisi.

Kiitos ihan hirveästi kaikille muillekin, olen naurunpyrskähdellyt vastalahjojen ehdotuksille, ja ehkä (aika paljon) liikuttunut myötätunnolle. Ei ole edes tullut mieleen että sellaista saisin ja tuntuu kivalle. Tuplakiitos.

-ap

Nämä on kyllä jänniä kuvioita. Omakin lapsuudenperheeni on todella myrkyllinen. Onneksi voin ouhua asiasta mieheni kanssa, joka hänkin vain ihmettelee että hitsit mitä touhua. Jutut ovat niin heinovaraisia, ja ne saadaan näyttämään oikeilta, ja sellaisilta jotka kuka tahansa kunnon ihminen tekisi/sanoisi.

Esim. sisarukseni addiktio. On mennyt perhe, lapset, työt, kaikki, mutta aina vain vanhemmat puolustelevat häntä, ja pitävät minua epäonnistuneena elämässäni, ja sisarustani arvossa. Myös kaiken taloudellisen vaun saa hän, ja on saanut koko elämänsä. Saatesanoilla "oma perhe on kaikista tärkein, ja aina pitää auttaa, koska rakastamme lapsiamme niin paljon. Koska minua ei ole koskaan autettu, tai on, mutta näennäisesti, niin tuo lause on luettavissa niin että he rakastavat sisarustani, mutta minua eivät.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nainen on narsisti. Narsistinen isäni tekee samaa. Kaikkein inhottavinta on se, että ulkopuoliset eivät ymmärrä lahjan todellista kontekstia, ja pitävät ilkeilyä vain pienenä vitsailuna. Ja se saa loukkaantuneen lahjan saajan näyttämään lapselliselta ja epäkiitolliselta. Lahjojen on tarkoitus satuttaa, alistaa ja näyttää paikkani ja arvoni. Narsistit juonittelevat näitä juttujaan pitkään, oikein mehustelevat sillä miten näpäyttää parhaiten, ja osaavat tehdä sen niin että näyttävät itse hyvältä. Se vaiva mitä he näkevät saattaa olla käsittämätön; tahallaan väärän kokoisia vaatteita (teininä ja lapsena tuntui erityisen pahalta), muille annettu merkkituotteet ja minulle halpisversio (saattoi lähettää jopa pikkuserkulleni merkkituotteen vaikka tavannut sen varmaan kaksi kertaa) osoittaakseni arvoni, ja juuri tuollaista ap:n mainitsemaa lällättelyä tyyliin "kun ***** sottaa niin paljon/on niin kömpelö/tunari/laiska/tmv." Sanoo usein asioista täysin päinvastoin kun se todellisuudessa on, ja sanoo sellaista erittäin mielellään muiden kuullen.

Huh. Pimeä tapaus. Olen jo aikuinen ja keinoni tämän ihmisen kanssa on grey rock -metodi, eli annan itsestäni mahdollisimman vähän, käyttäytyn viileästi ja neutraalisti hänen seurassaan. Ei reaktioita, ei tietoa. Parempi jopa hymyillä hänen jutuilleen, kuin möllöttää tuppisuuna, sillä mykkäkoulusta hän vasta riemastuisi, koska tietäisi edelleen vaikuttavansa.

Huh, kuulostaa niin tutulta. Sanoitit sen mitä tämä naisystävä, ja ikävä kyllä myös isäni harrastavat. Sitä on niin vaikea näyttää muille siinä piirissä jotka ovat vain nappuloita manipuloinnissa, sillä normaali ihminen ei todellakaan usko miten monimutkaisia kuvioita tällaiset ihmiset ovat valmiita luomaan. Ihan jotenkin järkytyin kun luin kommenttisi, että joku muukin ensinnäkin TIETÄÄ, ja toisekseen että olet joutunut kokemaan samaa.

Kiitos että puit sanoiksi, ja olen todella pahoillani että tiedät mitä tämä on. Minä teen tuota samaa että vierailuilla osaan olla jonkinlainen nukke, annan itsestäni mahdollisimman vähän. Hymyillä silloinkin kun juttu ei tosiasiassa uppo. Ja jos esitetään kysymys henkilökohtaisesta elämästä niin osaan jotenkin sumplia sen niin että siitä ei saa mitään irti, ainakaan sellaista joka sattuisi.

Kiitos ihan hirveästi kaikille muillekin, olen naurunpyrskähdellyt vastalahjojen ehdotuksille, ja ehkä (aika paljon) liikuttunut myötätunnolle. Ei ole edes tullut mieleen että sellaista saisin ja tuntuu kivalle. Tuplakiitos.

-ap

Nämä on kyllä jänniä kuvioita. Omakin lapsuudenperheeni on todella myrkyllinen. Onneksi voin ouhua asiasta mieheni kanssa, joka hänkin vain ihmettelee että hitsit mitä touhua. Jutut ovat niin heinovaraisia, ja ne saadaan näyttämään oikeilta, ja sellaisilta jotka kuka tahansa kunnon ihminen tekisi/sanoisi.

Esim. sisarukseni addiktio. On mennyt perhe, lapset, työt, kaikki, mutta aina vain vanhemmat puolustelevat häntä, ja pitävät minua epäonnistuneena elämässäni, ja sisarustani arvossa. Myös kaiken taloudellisen vaun saa hän, ja on saanut koko elämänsä. Saatesanoilla "oma perhe on kaikista tärkein, ja aina pitää auttaa, koska rakastamme lapsiamme niin paljon. Koska minua ei ole koskaan autettu, tai on, mutta näennäisesti, niin tuo lause on luettavissa niin että he rakastavat sisarustani, mutta minua eivät.

Hullua tuo todellakin on. Teilläkin tilanne tuo että toinen on selkeästi "sokka irti" ja ongelmissa, ja toinen on jäänyt ikänsä sen varjoon. Kuulostaa siltä että vanhemmat ylikompensoivat lastaan mutta toinen lapsi saa sitten maksaa henkisesti siitä. Toivon että löydät itsestäsi sen hyvän ja päätät että vanhempasi eivät osaa nähdä metsää puilta. Se on oikeasti ERITTÄIN tavallista että se "ongelmalapsi" saa kaiken huomion ja avun, kun se lapsi joka ei kitise jää huomiotta, sillä "se pärjää". Siinä sivussa sitten tulee tuo vaikutelma että sitä ei-ongelmaista ei rakasteta.

Toivon erittäin paljon hyvää sulle!

Osta uurna ja jätä se sen lehmän oven taakse. Voimia sulle ap.

Kuulostaa hyvin pitkälle samalta jota itsekin jouduin kestämään isäni naiselta 11-19v asti. Etenkin tuo, että kaikesta mahdollisesta pienestä kuten vaikka että peti on petaamatta tai minulla on astia huoneessa, oli tietenkin heti pakko kertoa isälleni, joka totta kai heti alkoi huutamaan minulle. Hän myös usein uhkaili että joko hän tai minä muuttaa ulos talosta kaikkien pienten riitojen varjolla joihin hän ei edes itse liittynyt vaan ne oli minun ja isäni välisiä. Nykyään hän on life coach 😁 Ehkä viimeinen ihminen joka voisi sopia tuohon hommaan...

Mutta voimia todella paljon sulle tuo tilanne on hirveä, ja viha siitä kuinka oma isä ei puolusta omaa lastaan on käsittämätön!!

Minulla on saman tyylinen tarina. Vanhempani erosivat kun olin 11-vuotias, ja jäin isälleni asumaan. Äitini oli alkoholisti, ja hän jätti minut isälleni saatesanoilla "minä en ole enää sinusta missään vastuussa, isä on sun huoltaja tästä lähtien".

Muutaman kuukauden päästä isä tapasi uuden naisen, ja alkoi tapailla häntä lähes joka viikonloppu. Hän vietti aikaa naisen luona, ja hänen kahden aikuisen lapsen ja näiden puolisoiden kanssa oli mukavaa hengailla. Minä olin yksin kotona.

Tämä nainen jäi kuvioihin ja teki selväksi, että en kelpaa. Olin ujo ja varautunut minäkin, mutta en koskaan epäkohtelias enkä töykeä. Pelkäsin aikuisia, ja tilannetta ei helpottanut yhtään koulukiusaaminen ja äitini känniset vihapuhelut.

Muutin pois 17-vuotiaana, ja en kerralla saanut vietyä esim. sänkyäni ja mattoa mukanani. Isä ja naisensa heittivät ne, ja kaikki muut jäljelle jääneet tavarani pois kaksi kuukautta muuttoni jälkeen, kun he muuttivat yhteen.

Tähän isäni uuteen kotiin olen ollut tervetullut vain, jos "äitipuoli" ei ole kotona. Kolmesta lapsestani vain yksi on käynyt isäni luona, sillä he eivät koskaan pyydä kylään. Välimme ovat olleet on/offilla vuosia, ja isä on ollut aina sitä mieltä että minä en ottanut silloin lapsena tätä äitipuoltani vastaan. Tämä tuntuu todella epäreilulta syytökseltä kun ajattelee, että olin lapsi, jonka äiti oli jättänyt.

Isäni ei ota muuten kantaa, vaan hänen mielestään minun ja äitipuolen välit on meidän asia, ei hänen.

Voisin kirjoittaa kirjan, eikä sivut riittäisi kertomaan kaikesta. En esimerkiksi päässyt heidän häihinsä, mutta naisen tyttäret kyllä. Kaikki normaali elämä loppui siihen kesään, kun isä tapasi hänet. Ei ollut enää mitään, mihin hän olisi minua vienyt, tai tehnyt kanssani. Minulle ei pidetty rippijuhlia, ei mitään. Mutta yllättäen minä olen se, joka on kiittämätön.

Kuulostaa sadulta, mutta ei ole.

Älkää aikuisena ottako ilkeitä lahjoja vastaan. Niissä voi olla kirous. (Jostain nekin uskomukset kumpuavat.) Heti ulkoroskiin (älä tuo sisälle), polttaminen tai palauttaminen lähettäjälle.

Minä olen eronnut lapsuuden perheestä. Sukulaiset ovat siitä pöyristyneet, haukkuneet itsekkääksi, painostaneet ja kiristäneet minua käyttäytymään kiltin tytön tavoin. Mutta minun henkinen hyvinvointi on vain kasvanut niin paljon sen jälkeen, kun aloin tekemään päätöksiä puhtaasti oman jaksamiseni perusteella. En ole valmis vähentämään omaa hyvinvointiani, ja kun en koskaan mitään osaa oikein tehdä, niin en näe mitään järkeä siinä että yhteyksiä pidettäisiinkään.

Ne mummot ei tosiaankaan ole lasista tehtyjä, en nyt sano että kannattaisi mitään kolmen tunnin huutoshowta pitää lapsuuden kurjuuksista (näitä olen itse lapsena joutunut seuraamaan), mutta voi vaikka kuivasti todeta, että jokainen päättää missä seurassa aikansa viettää. Siitä saa jokainen sitten oman järkensä kera päätellä mitä osaa päätellä. Tyhmiä en osaa auttaa päättelykyvyssä.

Sukulaisuudella ja perheellä ei ole mitään itseisarvoa. Jokainen saa itse päättää miten, kenen kanssa, ja missä elämänsä viettää.

Mä varmaan muisin sen ryppyvoiteen ja kaikki muutkin mitä antaa ja antaisin olla.

Tosta ryppyvoiteesta vois laittaa kiitoskirjeen ja siihen esim. kun en tuota itse tarvitse enkä viittinyt takaisin lähettää kun se on jo sulle myöhäistä, niin möin sen kirpparilla ja sain siitä jopa enemmän kuin sä olit siitä Viipurissa maksanut.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on saman tyylinen tarina. Vanhempani erosivat kun olin 11-vuotias, ja jäin isälleni asumaan. Äitini oli alkoholisti, ja hän jätti minut isälleni saatesanoilla "minä en ole enää sinusta missään vastuussa, isä on sun huoltaja tästä lähtien".

Muutaman kuukauden päästä isä tapasi uuden naisen, ja alkoi tapailla häntä lähes joka viikonloppu. Hän vietti aikaa naisen luona, ja hänen kahden aikuisen lapsen ja näiden puolisoiden kanssa oli mukavaa hengailla. Minä olin yksin kotona.

Tämä nainen jäi kuvioihin ja teki selväksi, että en kelpaa. Olin ujo ja varautunut minäkin, mutta en koskaan epäkohtelias enkä töykeä. Pelkäsin aikuisia, ja tilannetta ei helpottanut yhtään koulukiusaaminen ja äitini känniset vihapuhelut.

Muutin pois 17-vuotiaana, ja en kerralla saanut vietyä esim. sänkyäni ja mattoa mukanani. Isä ja naisensa heittivät ne, ja kaikki muut jäljelle jääneet tavarani pois kaksi kuukautta muuttoni jälkeen, kun he muuttivat yhteen.

Tähän isäni uuteen kotiin olen ollut tervetullut vain, jos "äitipuoli" ei ole kotona. Kolmesta lapsestani vain yksi on käynyt isäni luona, sillä he eivät koskaan pyydä kylään. Välimme ovat olleet on/offilla vuosia, ja isä on ollut aina sitä mieltä että minä en ottanut silloin lapsena tätä äitipuoltani vastaan. Tämä tuntuu todella epäreilulta syytökseltä kun ajattelee, että olin lapsi, jonka äiti oli jättänyt.

Isäni ei ota muuten kantaa, vaan hänen mielestään minun ja äitipuolen välit on meidän asia, ei hänen.

Voisin kirjoittaa kirjan, eikä sivut riittäisi kertomaan kaikesta. En esimerkiksi päässyt heidän häihinsä, mutta naisen tyttäret kyllä. Kaikki normaali elämä loppui siihen kesään, kun isä tapasi hänet. Ei ollut enää mitään, mihin hän olisi minua vienyt, tai tehnyt kanssani. Minulle ei pidetty rippijuhlia, ei mitään. Mutta yllättäen minä olen se, joka on kiittämätön.

Kuulostaa sadulta, mutta ei ole.

Voi ei! Kuulostaa niin tutulta! Minunkin äiti oli alkoholisti ja soitteli kännisiä vihapuheluita sen jälkeen kun muutti pois. Myös minua kiusattiin koulussa vuosia. Voin sanoa tietäväni kuinka yksin sitä on.

Kaikki mitä sanoit, sitä myöten että isä syyttää siitä ettei otettu äitipuolta vastaan on kaikki niin tuttua. Häistä en tiedä mutta jos isäni meni naimisiin tämän uuden naisen kanssa niin minä olen ainoa joka siitä ei tiedä. En aio kysyä. Minullekaan ei pidetty rippijuhlia, ja syntymäpäivänäni vietettiin isän naisystävän tyttären nimipäiviä. En reagoinut ikinä mihinkään, koska pelkkä olemassaoloni oli rasite. Ihan oikeasti, kerran kun poistuin huoneestani juomaan vettä, isä huusi minulle siitä miten äänekkäästi kulauttelen niellessäni.

Ihan kauheaa että joku muukin on elänyt näin! Olisitpa naapuri tai jotain, meillä olisi paljon puhuttavaa.

-ap