Lue keskustelun säännöt.
Voitteko vanhemmat olla vanhempia lapsillenne??
01.02.2022 |
Olen varhaiskasvattajana täysin loppu näihin lapsiin, kenellä ei ole minkäänlaisia rajoja kotona! Lapset pitävät aikuisia jonain palvelijoina, eikä aikuisen sana tarkoita mitään. Tehdään asiat just niin kuin lystätään, eikä välitetä säännöistä pätkääkään. Ei olla edes pahoillaan kun on tehty väärin.
Niin surullista ja raskasta, kun vanhemmat yrittävät siirtää hukassa olevaa vanhemmuuttaan varhaiskasvattajille. Asiaa ei auta yhtään se, että nämä vanhemmat pitävät lapsia pitkiä päiviä hoidossa vaikka olisivat itse kotona, pahimmassa tapauksessa molemmat vanhemmat lomalla tai vapaalla. Uskomatonta touhua, mutta aivan tavallista tänä päivänä.
Kommentit (151)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyään on tosiaan enemmän sääntö kuin poikkeus viedä esikoinen päiväkotiin, kun vauva syntyy. Sitten valitetaan kun on haasteita esikoisen kanssa ja se on niin hankala kotona. Miksiköhän? 🤔
Ei vaan nykyään jätetään esikoinen päivähoitoon kun vauva syntyy.
Tiedätkö miksi? Koska sen päivähoitopaikan saaminen on helvetinmoinen urakka, eikä sitä halua aloittaa alusta.
Jos otat esikoisen kotiin, on se sama urakka edessä plus lopputulemana on se, että se esikoinen joutuu vieraaseen paikkaan ja se pienempi toiselle puolelle kaupunkia.
Jos näin tekee niin sitten on ihan helvetin turha itkeä sitä, että vauva saa ekan flunssan alle kaksikuisena minkä esikoinen tuo päiväkodista. Ja siihen perään kaikki mahdolliset päiväkodin syyspöpöt. Mä oon skipannut parin sometyypin päivitykset, kun ne on vaan valitusta tästä ja sitten siitä, kun pitää lumikaaoksessa työntää iltapäivällä rattaita hakemaan esikoinen päiväkodista. Ja ulistaan missä vaiheessa tehdään ruoka ja siivotaan.
Sitten kuitenkin dokumentoidaan ihan kaikki päivän tapahtumat someen: hiukset laitettuina, korut ja killuttimet päällä ja ihmetellään miksi ollaan jatkuvasti niin väsyneitä. En. Vaan. Tajua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyään on tosiaan enemmän sääntö kuin poikkeus viedä esikoinen päiväkotiin, kun vauva syntyy. Sitten valitetaan kun on haasteita esikoisen kanssa ja se on niin hankala kotona. Miksiköhän? 🤔
Tämä on kyllä hullua, että nykyvanhemmat eivät osaa hoitaa kahta lasta yhtäaikaa!
Muualta ei löydy kavereita. Naapurissa asuu pelkkiä eläkeläisiä. Edes yhtäkään serkkua ei ole eikä tule. Leikkipuistossa ei ole päivisin ketään. Seurakuntien kerhot ovat olleet tauolla kaksi vuotta.
Nykyään on lapsia todella vähän.
Tämä on tärkeä havainto.
Päiväkodeissa lapset tapaavat kavereita. Meillä jo tosiaan 1-vuotiaasta päiväkodissa (oikein hyvä lähipäiväkoti) ollut nuorimmainen, joka on nyt 4-vuotias, on aina pidempien vapaiden jälkeen odottanut päiväkotia, että pääsee kavereiden kanssa leikkimään. Ei ole kertaakaan itkenyt päiväkotiin jäämistä, vaan on aina ollut hyvällä mielellä aamuisin. Ei myöskään päiväkodista ole tullut kertaakaan viestiä tai tietoa, että lapsi itkisi tai ikävöisi. Sen sijaan viimeksi pitkällä joululomalla itki, kun ei päässyt päiväkotiin leikkimään kavereiden kanssa, vaikka teimme yhdessä kaikkea kivaa.
Olemme siinä mielessä onnekkaassa tilanteessa, että emme asu täysin lapsettomalla alueella: asuinaluellamme (pieni OKT- ja RT-alue) on alle kouluikäisiä, eskarilaisia tai 1-2 luokkalaisia lapsia varmaan parisenkymmentä. Kun muutimme tähän, tässä ei asunut kuin muutama isompi lapsi, mutta nyt lapsiperheitä on muuttanut tähän, ja kunhan nuorempi lapsemme kasvaa, hän saa varmaan kavereita naapuristakin, ihan vastapäätä asuu vuotta nuorempi lapsi, ja välittömästi heidän talonsa takana olevassa talossa lapsemme kanssa samanikäinen. Koronan takia olemme tosin jättäneet kontaktit ja tutustumisen vähälle, ikävä kyllä.
1-vuotias ei todellakaan tarvitse "kavereita", vaan turvaa ja vakautta, huomiota ja rakkautta! Ei hälyä, melua, kiirettä... Vasta n 3 v. alkaa oikeesti leikkimään muiden kanssa ja kaipaamaan sitä.
Säälittäviä nää selittely-yritykset.
Mikä tekee suomalaisesta lapsesta niin heikon ja hauraan, että hän tarvitsee yksilöllistä hoitoa vanhemmiltaan kotona? Ja miten se näkyy lapsen kehityksessä, hyvinvoinnissa ja terveydessä myöhemmin? Tai sosiaalissasuhteissa ja taidoissa?
Jos vertaa muihin Eurooppalaisiin lapsiin tai Yhdysvaltoihin, Venäjään tai Kiinaan?
Jossakin maissa pakollinen koulu alkaa jo kun lapsi täyttää 3v ja sitä ennen on oltu hoidossa ja vanhemmat joutuneet elättämään perheensä.
Ei noissa maissakaan kaikkia lapsia tungeta heti hoitoon. Mutta sinä voit tutustua pienten lasten haukkumisen sijaan aiheeseen. Tutustu miten pieni lapsi kehittyy ja kokee asiat.
Esim 1 vuotiaalla EI OLE KYKYÄ ymmärtää vielä sitä, mitä tarkoittaa "nyt" tai "kohta" tai "myöhemmin", eli että vanhempi tulee hänet hakemaan päivän päätteeksi. Tällaista aikakäsitystä ei vielä ole. Se on siis yhdenlainen hylkäämiskokemus yhä uudelleen ja uudelleen. Ihan sama onko lapsi Suomessa tai Kiinassa. Kehitys menee samalla tavalla.
Sitä voi yrittää helpottaa ja auttaa monin tavoin, jos pieni lapsi on hoitoon jätettävä, mutta totuus ei muuksi muutu, vaikka siltä silmät halutaan sulkea ja pää tunkea puskaan.
Mulla on ehkä harvinaisen aikaisin alkavat muistikuvat, mutta muistan kuinka olin yksinäinen 4-6, tai ainakin 5-6, vuotiaana. Kaikki naapurilapset olivat päivähoidossa ja tulivat vasta päivälliselle ja silloin kyläilyaika oli jo vanhan käytännön mukaan ohi. Lisäksi se ainut kilometrin sisällä asuva kotihoidettu oli pahasti ylivilkas. Jouduin sen mukana niin monta kertaa hankaluuksiin, että piti laittaa välit poikki. Olin iloinen kun koulu alkoi ja päiväkodit loppui. Meni ainakin koko ekaluokka siihen, että pääsin porukoihin.
Onneksi ympäristö silloin ei ollut kuten nykyään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"surullista ja raskasta, kun vanhemmat yrittävät siirtää hukassa olevaa vanhemmuuttaan varhaiskasvattajille"
Mikä tekee nykyään suomalaisesta lapsesta niin erityisen, hoitoa vaativan ja raskaan?
Ja nykyään päiväkotiryhmät ovat Suomessa pienet, jos niitä vertaa muihin maihin tai aikaisempiin vuosikymmeniin.Monessa maassa lapset viedään hoitoon 1-6kk ikäisenä ja näin oli myös Suomessa 80-luvulle saakka. Ranskassa pakollinen peruskoulu aloitetaan 3v ja monessa muussa maassa 4v.
Vanhemmat lapsen yksilöllisenä hoitajana ja kasvattajana on uusi ilmiö Suomessa, tullut joskus 80-luvulla, sitä ennen lapsia hoitivat vähemmän työkykyiset - vanhukset, nuoremmat sisaret, nuoret tytöt, lapsipiiat jne. kun lapsen vanhemmat tarvittiin tuottavaan työhön ja rakentamaan yhteiskuntaa.
Koskaaan aikaisemmin Suomen historiassa vanhemmat eivät ole olleet lastensa kanssa kuin tämä päivänä, kun on lyhyet työpäivät, pitkät lomat, kotitöitä helpottavat kodinkoneet, kaupan hyllyt notkuvat eineksistä ja kertak.vaipoista jne.
Mutta tätä samaa vanhempien syyllistämistä on veisattu iät ja ajat, mikään ei ole vanhemmilta tarpeeksi ja kylliksi. Aina kasvattavat ja hoitavat lapsensa väärin, oli vuosisata mikä tahansa.
Mielenkiinnosta kysyn, ketä varten työskentelet varhaiskasvatuksessa? Oletko lapsia varten vai lapset sinua varten, jotka mahdollistavat vain palkan maksun ja elintasosi ja työsi on toisarvoinen.
Kyllä monet vanhemmat ovat lapsiaan hoitaneet ennen 80-lukuakin.
Äitiysloma oli 1-6kk, riipuen vuosikymmenistä
Kotirouvilla oli kotiapulaiset ja lapsipiiat.
Joillakin yläluokan naisilla jopa lapsensa imettäjät.
Ja vanhemmilla ei todella ollut aikaa höösätä lastensa kanssa, kun pyykin pesuun saattoi kulua päivä, vedet kannettiin vesipostista, ruoka kasvatettiin viljelypalstoilla, myös kaupungissa, vaatteet tehtiin itse. Kaupat sulki ovensa klo 17. Ei ollut kertakäyttövaippoja ja äidinmaitokorvikkeita.
Ei siinä ollut aikaa lapsille, jos aikoi pitää lapsensa ja itsensä hengissä ja kantaa vastuunsa perheestä.
Tämä keskustelu on turha, koska tarkoitus ei suinkaan ole lapsen paras, vaan vanhempien syyllistäminen ja haukkuminen.
Ja ap. unohtaa, myös lapsi nauttii lain tuomaa turvaa ja oikeutta. Lapsen varhaiskasvatus on lakiin perustuva oikeus ja etu.
Josta edelliset sukupolvet ovat tehneet sen eteen paljon töitä ja veronmaksajat maksavat, joka parantaa lapsen etua ja hyvinvointia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyään on tosiaan enemmän sääntö kuin poikkeus viedä esikoinen päiväkotiin, kun vauva syntyy. Sitten valitetaan kun on haasteita esikoisen kanssa ja se on niin hankala kotona. Miksiköhän? 🤔
Tämä on kyllä hullua, että nykyvanhemmat eivät osaa hoitaa kahta lasta yhtäaikaa!
Muualta ei löydy kavereita. Naapurissa asuu pelkkiä eläkeläisiä. Edes yhtäkään serkkua ei ole eikä tule. Leikkipuistossa ei ole päivisin ketään. Seurakuntien kerhot ovat olleet tauolla kaksi vuotta.
Nykyään on lapsia todella vähän.
Tämä on tärkeä havainto.
Päiväkodeissa lapset tapaavat kavereita. Meillä jo tosiaan 1-vuotiaasta päiväkodissa (oikein hyvä lähipäiväkoti) ollut nuorimmainen, joka on nyt 4-vuotias, on aina pidempien vapaiden jälkeen odottanut päiväkotia, että pääsee kavereiden kanssa leikkimään. Ei ole kertaakaan itkenyt päiväkotiin jäämistä, vaan on aina ollut hyvällä mielellä aamuisin. Ei myöskään päiväkodista ole tullut kertaakaan viestiä tai tietoa, että lapsi itkisi tai ikävöisi. Sen sijaan viimeksi pitkällä joululomalla itki, kun ei päässyt päiväkotiin leikkimään kavereiden kanssa, vaikka teimme yhdessä kaikkea kivaa.
Olemme siinä mielessä onnekkaassa tilanteessa, että emme asu täysin lapsettomalla alueella: asuinaluellamme (pieni OKT- ja RT-alue) on alle kouluikäisiä, eskarilaisia tai 1-2 luokkalaisia lapsia varmaan parisenkymmentä. Kun muutimme tähän, tässä ei asunut kuin muutama isompi lapsi, mutta nyt lapsiperheitä on muuttanut tähän, ja kunhan nuorempi lapsemme kasvaa, hän saa varmaan kavereita naapuristakin, ihan vastapäätä asuu vuotta nuorempi lapsi, ja välittömästi heidän talonsa takana olevassa talossa lapsemme kanssa samanikäinen. Koronan takia olemme tosin jättäneet kontaktit ja tutustumisen vähälle, ikävä kyllä.
1-vuotias ei todellakaan tarvitse "kavereita", vaan turvaa ja vakautta, huomiota ja rakkautta! Ei hälyä, melua, kiirettä... Vasta n 3 v. alkaa oikeesti leikkimään muiden kanssa ja kaipaamaan sitä.
Säälittäviä nää selittely-yritykset.
Mikä tekee suomalaisesta lapsesta niin heikon ja hauraan, että hän tarvitsee yksilöllistä hoitoa vanhemmiltaan kotona? Ja miten se näkyy lapsen kehityksessä, hyvinvoinnissa ja terveydessä myöhemmin? Tai sosiaalissasuhteissa ja taidoissa?
Jos vertaa muihin Eurooppalaisiin lapsiin tai Yhdysvaltoihin, Venäjään tai Kiinaan?
Jossakin maissa pakollinen koulu alkaa jo kun lapsi täyttää 3v ja sitä ennen on oltu hoidossa ja vanhemmat joutuneet elättämään perheensä.
Ei noissa maissakaan kaikkia lapsia tungeta heti hoitoon. Mutta sinä voit tutustua pienten lasten haukkumisen sijaan aiheeseen. Tutustu miten pieni lapsi kehittyy ja kokee asiat.
Esim 1 vuotiaalla EI OLE KYKYÄ ymmärtää vielä sitä, mitä tarkoittaa "nyt" tai "kohta" tai "myöhemmin", eli että vanhempi tulee hänet hakemaan päivän päätteeksi. Tällaista aikakäsitystä ei vielä ole. Se on siis yhdenlainen hylkäämiskokemus yhä uudelleen ja uudelleen. Ihan sama onko lapsi Suomessa tai Kiinassa. Kehitys menee samalla tavalla.
Sitä voi yrittää helpottaa ja auttaa monin tavoin, jos pieni lapsi on hoitoon jätettävä, mutta totuus ei muuksi muutu, vaikka siltä silmät halutaan sulkea ja pää tunkea puskaan.
Laitapa jotain tilastoa siitä, että Suomessa todella olisi päivähoidossa yksivuotiaita joiden vanhempi kotona hoitamassa pienempää? Montako heitä on? Millaisia päiviä?
Itse tiedän yhden ainoan 1,5-vuotiaan joka oli perhepäivähoitajalla kaksi aamupäivää kodin vieressä, kun lääkäriäiti oli äitiysvapaalla pienemmän kanssa. Hän oli siellä noin kuusi tuntia viikossa yhteensä.
Kaikki muut päivähoidossa olevat isommat sisarukset on olleet yli 2,5-vuotiaita, kaikki vain osa-aikahoidossa ja suurin osa siksi että juuri oli saatu hyvä hoitopaikka, haluttiin pitää vnahasta tai heitä vanhemmat sisarukset oli eskarissa ja se suunnilleen samanikäinen oli eskarin ajan hoidossa, koska kotiin jäi vain se vauva kaveriksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tässäkin halutaan väärinymmärtää tämä asia. On ihan eri viedä 5v kuin 1v kokopäivähoitoon!!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyään on tosiaan enemmän sääntö kuin poikkeus viedä esikoinen päiväkotiin, kun vauva syntyy. Sitten valitetaan kun on haasteita esikoisen kanssa ja se on niin hankala kotona. Miksiköhän? 🤔
Tämä on kyllä hullua, että nykyvanhemmat eivät osaa hoitaa kahta lasta yhtäaikaa!
Muualta ei löydy kavereita. Naapurissa asuu pelkkiä eläkeläisiä. Edes yhtäkään serkkua ei ole eikä tule. Leikkipuistossa ei ole päivisin ketään. Seurakuntien kerhot ovat olleet tauolla kaksi vuotta.
Nykyään on lapsia todella vähän.
Tämä on tärkeä havainto.
Päiväkodeissa lapset tapaavat kavereita. Meillä jo tosiaan 1-vuotiaasta päiväkodissa (oikein hyvä lähipäiväkoti) ollut nuorimmainen, joka on nyt 4-vuotias, on aina pidempien vapaiden jälkeen odottanut päiväkotia, että pääsee kavereiden kanssa leikkimään. Ei ole kertaakaan itkenyt päiväkotiin jäämistä, vaan on aina ollut hyvällä mielellä aamuisin. Ei myöskään päiväkodista ole tullut kertaakaan viestiä tai tietoa, että lapsi itkisi tai ikävöisi. Sen sijaan viimeksi pitkällä joululomalla itki, kun ei päässyt päiväkotiin leikkimään kavereiden kanssa, vaikka teimme yhdessä kaikkea kivaa.
Olemme siinä mielessä onnekkaassa tilanteessa, että emme asu täysin lapsettomalla alueella: asuinaluellamme (pieni OKT- ja RT-alue) on alle kouluikäisiä, eskarilaisia tai 1-2 luokkalaisia lapsia varmaan parisenkymmentä. Kun muutimme tähän, tässä ei asunut kuin muutama isompi lapsi, mutta nyt lapsiperheitä on muuttanut tähän, ja kunhan nuorempi lapsemme kasvaa, hän saa varmaan kavereita naapuristakin, ihan vastapäätä asuu vuotta nuorempi lapsi, ja välittömästi heidän talonsa takana olevassa talossa lapsemme kanssa samanikäinen. Koronan takia olemme tosin jättäneet kontaktit ja tutustumisen vähälle, ikävä kyllä.
1-vuotias ei todellakaan tarvitse "kavereita", vaan turvaa ja vakautta, huomiota ja rakkautta! Ei hälyä, melua, kiirettä... Vasta n 3 v. alkaa oikeesti leikkimään muiden kanssa ja kaipaamaan sitä.
Säälittäviä nää selittely-yritykset.
Mikä tekee suomalaisesta lapsesta niin heikon ja hauraan, että hän tarvitsee yksilöllistä hoitoa vanhemmiltaan kotona? Ja miten se näkyy lapsen kehityksessä, hyvinvoinnissa ja terveydessä myöhemmin? Tai sosiaalissasuhteissa ja taidoissa?
Jos vertaa muihin Eurooppalaisiin lapsiin tai Yhdysvaltoihin, Venäjään tai Kiinaan?
Jossakin maissa pakollinen koulu alkaa jo kun lapsi täyttää 3v ja sitä ennen on oltu hoidossa ja vanhemmat joutuneet elättämään perheensä.
Ei noissa maissakaan kaikkia lapsia tungeta heti hoitoon. Mutta sinä voit tutustua pienten lasten haukkumisen sijaan aiheeseen. Tutustu miten pieni lapsi kehittyy ja kokee asiat.
Esim 1 vuotiaalla EI OLE KYKYÄ ymmärtää vielä sitä, mitä tarkoittaa "nyt" tai "kohta" tai "myöhemmin", eli että vanhempi tulee hänet hakemaan päivän päätteeksi. Tällaista aikakäsitystä ei vielä ole. Se on siis yhdenlainen hylkäämiskokemus yhä uudelleen ja uudelleen. Ihan sama onko lapsi Suomessa tai Kiinassa. Kehitys menee samalla tavalla.
Sitä voi yrittää helpottaa ja auttaa monin tavoin, jos pieni lapsi on hoitoon jätettävä, mutta totuus ei muuksi muutu, vaikka siltä silmät halutaan sulkea ja pää tunkea puskaan.Laitapa jotain tilastoa siitä, että Suomessa todella olisi päivähoidossa yksivuotiaita joiden vanhempi kotona hoitamassa pienempää? Montako heitä on? Millaisia päiviä?
Itse tiedän yhden ainoan 1,5-vuotiaan joka oli perhepäivähoitajalla kaksi aamupäivää kodin vieressä, kun lääkäriäiti oli äitiysvapaalla pienemmän kanssa. Hän oli siellä noin kuusi tuntia viikossa yhteensä.
Kaikki muut päivähoidossa olevat isommat sisarukset on olleet yli 2,5-vuotiaita, kaikki vain osa-aikahoidossa ja suurin osa siksi että juuri oli saatu hyvä hoitopaikka, haluttiin pitää vnahasta tai heitä vanhemmat sisarukset oli eskarissa ja se suunnilleen samanikäinen oli eskarin ajan hoidossa, koska kotiin jäi vain se vauva kaveriksi.
Ainakin pk-seudulla todella yleistä. Viimeisenä haetaan päiväkodista ne, kenen äidit vauvan kanssa kotona. Kyllä surettaa lapsen puolesta kun itkee ja ikävöi hoidossa vanhempaansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyään on tosiaan enemmän sääntö kuin poikkeus viedä esikoinen päiväkotiin, kun vauva syntyy. Sitten valitetaan kun on haasteita esikoisen kanssa ja se on niin hankala kotona. Miksiköhän? 🤔
Tämä on kyllä hullua, että nykyvanhemmat eivät osaa hoitaa kahta lasta yhtäaikaa!
Muualta ei löydy kavereita. Naapurissa asuu pelkkiä eläkeläisiä. Edes yhtäkään serkkua ei ole eikä tule. Leikkipuistossa ei ole päivisin ketään. Seurakuntien kerhot ovat olleet tauolla kaksi vuotta.
Nykyään on lapsia todella vähän.
Tämä on tärkeä havainto.
Päiväkodeissa lapset tapaavat kavereita. Meillä jo tosiaan 1-vuotiaasta päiväkodissa (oikein hyvä lähipäiväkoti) ollut nuorimmainen, joka on nyt 4-vuotias, on aina pidempien vapaiden jälkeen odottanut päiväkotia, että pääsee kavereiden kanssa leikkimään. Ei ole kertaakaan itkenyt päiväkotiin jäämistä, vaan on aina ollut hyvällä mielellä aamuisin. Ei myöskään päiväkodista ole tullut kertaakaan viestiä tai tietoa, että lapsi itkisi tai ikävöisi. Sen sijaan viimeksi pitkällä joululomalla itki, kun ei päässyt päiväkotiin leikkimään kavereiden kanssa, vaikka teimme yhdessä kaikkea kivaa.
Olemme siinä mielessä onnekkaassa tilanteessa, että emme asu täysin lapsettomalla alueella: asuinaluellamme (pieni OKT- ja RT-alue) on alle kouluikäisiä, eskarilaisia tai 1-2 luokkalaisia lapsia varmaan parisenkymmentä. Kun muutimme tähän, tässä ei asunut kuin muutama isompi lapsi, mutta nyt lapsiperheitä on muuttanut tähän, ja kunhan nuorempi lapsemme kasvaa, hän saa varmaan kavereita naapuristakin, ihan vastapäätä asuu vuotta nuorempi lapsi, ja välittömästi heidän talonsa takana olevassa talossa lapsemme kanssa samanikäinen. Koronan takia olemme tosin jättäneet kontaktit ja tutustumisen vähälle, ikävä kyllä.
1-vuotias ei todellakaan tarvitse "kavereita", vaan turvaa ja vakautta, huomiota ja rakkautta! Ei hälyä, melua, kiirettä... Vasta n 3 v. alkaa oikeesti leikkimään muiden kanssa ja kaipaamaan sitä.
Säälittäviä nää selittely-yritykset.
Nyt on jollakin kotiäidillä jäänyt herne nenään. Huomasitko, että ystäväsi teki toisin ja elää onnellista perhe-elämää samalla onnistuen saamaan vakituisen työsuhteen ja hyvän palkan? Ja sinä jäit kotiäidiksi, sillä et saanut töitä? Kateus ja tyytymättömyys omaan elämääsi suorastaan hehkuu kirjoitustesi läpi.
Ensin sun kannattaisi selvittää onko tuo totta mitä jauhat, tai muuten nolaat itsesi, kuten nyt ikävästi kävikin. Olen hyvin suurella todennäköisyydellä paremmassa asemassa kuin sinä työurani suhteen.
En voi nolata itseäni, koska en tunne häpeää. Häpeä on opittu tunne.
En ole jauhanut vaan kirjoitin oman kokemukseni 3-vuotiaan lapsen vanhempana. Meillä Helsingissä on näin. Olen aika hyvin selvittänyt, miten asia on.
Minulla on akateeminen loppututkinto ja velaton omistusasunto. Olen nelikymppinen. Mitä muuta tiedät minusta?
Että et ole kovin fiksu tai sitten olet vaan vittumainen provosoija. Akateemisesti koulutetuksi ihmiseksi teet todella ontuvia päätelmiä. Missään en sanonut olevani kotiäiti, mitään siihen viittaavaakaan, mutta pakko oli tuollainen ruma, provokatiivinen kommentti heittää. Siihen viittasin tuolla "jauhamisella".
Olemme olleet kyllä mieheni kanssa kumpikin kotona pitkään (vuorotellen) lasten kanssa, se on totta. Lapsen edun mukaisia ratkaisuja on mahdollista tehdä, vaikka kouluttautuisi ja loisi uraa. Vanhempien läsnäoloa - sitä lapsi ennen muuta kaipaa. En kyllä missään nimessä itse lähtisi kotivanhempia morkkaamaan.
Kyllä sinä voit helposti näköjään nolata itsesi, vaikka et osaisi hävetäkään. Muut joutuu vaan sit häpeämään sun puolestasi.
Miettikää miltä tuntuis olla töissä tms jos itsellänne ei olis mitään kunnollista aikakäsitystä. Olis vaan tässä ja nyt. Ette vois yhtään suunnitella mitään tai tietää milloin pääsette pois. Yhtäkkiä pomo tulis vaan, et "noni nyt voitte lähteä".
Moni vanhempi ei osaa yhtään asettua lapsen asemaan. Kaikille vanhemmille olis hyvä joku "pakollinen" (käytännössä tietty mahdoton toteuttaa) kurssi, jossa pakotettais avartamaan sitä omaa uhriutumismaailmaa ja katsomaan edes joskus jotain siitä lapsen vinkkelistä. Mut ei. Mielummin käytetään aika keksimällä syitä, miten itse on kaikkein suurin uhri.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lapsille tärkeää tottua olemaan lapsiporukassakin. Nykyään ei ole samanlaisia lapsirikkaita asuntoalueita, kuin ennen. Kaikkialla ei ole myöskään kunnon pihoja tai metsiä, missä harhailla. Eikä vanhemmat enää anna harhailla. Kotona yksin olevia lapsia taas digivälineet houkuttaa vahvasti. Siksi kannatan lasten päivähoitoa ihan lasten kehityksen ja myöhemmän terveyden kannalta. Vaikka useimmat pystyy hoitamaan kasvatuksen hyvin, päivähoidon kanssa menee vielä paremmin. Vanhemmuuden kanssa vaikeuksissa olevien lapset hyötyy vielä enemmän.
Itse on oltu vanhempaisvapaata lukuuottamatta töissä, joten muutakaan mahdollisuutta ei ole ollut. Mutta en moiti kotona olleitakaan lasten viennistä päivähoitoon. Ehkä itse en kehtaisi käyttää kokopäivähoitoa. Minulla ei ole tietoa siitä, miten työttömyys ja vanhemmuus sovittuu yhteen.
Tämä. Eikä enää ole suurperheitä, jossa 5-9 lasta, vaan nykyään perheissä 1-2 lasta.
Ja kyllä se huomaa lapsen sosiaalisissa tilanteissa ja taidoissa, onko lapsi kasvanut ensimmäiset vuotensa erakkona kotona ja saanut yksilöllistä palvelua ja hoitoa, kuin saanut elää ikäistensä seurassa.
Monet suomalaiset lapset ovat erityisen kömpelöitä sosiaalisissa tilanteissa, karttavat seuraa, pelkäävät jopa naapureita. Ja harvoin siellä kasvoissa on iloa ja naurua.
Tämä näkyy myöhemmin koulussa ja työelämässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyään on tosiaan enemmän sääntö kuin poikkeus viedä esikoinen päiväkotiin, kun vauva syntyy. Sitten valitetaan kun on haasteita esikoisen kanssa ja se on niin hankala kotona. Miksiköhän? 🤔
Tämä on kyllä hullua, että nykyvanhemmat eivät osaa hoitaa kahta lasta yhtäaikaa!
Muualta ei löydy kavereita. Naapurissa asuu pelkkiä eläkeläisiä. Edes yhtäkään serkkua ei ole eikä tule. Leikkipuistossa ei ole päivisin ketään. Seurakuntien kerhot ovat olleet tauolla kaksi vuotta.
Nykyään on lapsia todella vähän.
Tämä on tärkeä havainto.
Päiväkodeissa lapset tapaavat kavereita. Meillä jo tosiaan 1-vuotiaasta päiväkodissa (oikein hyvä lähipäiväkoti) ollut nuorimmainen, joka on nyt 4-vuotias, on aina pidempien vapaiden jälkeen odottanut päiväkotia, että pääsee kavereiden kanssa leikkimään. Ei ole kertaakaan itkenyt päiväkotiin jäämistä, vaan on aina ollut hyvällä mielellä aamuisin. Ei myöskään päiväkodista ole tullut kertaakaan viestiä tai tietoa, että lapsi itkisi tai ikävöisi. Sen sijaan viimeksi pitkällä joululomalla itki, kun ei päässyt päiväkotiin leikkimään kavereiden kanssa, vaikka teimme yhdessä kaikkea kivaa.
Olemme siinä mielessä onnekkaassa tilanteessa, että emme asu täysin lapsettomalla alueella: asuinaluellamme (pieni OKT- ja RT-alue) on alle kouluikäisiä, eskarilaisia tai 1-2 luokkalaisia lapsia varmaan parisenkymmentä. Kun muutimme tähän, tässä ei asunut kuin muutama isompi lapsi, mutta nyt lapsiperheitä on muuttanut tähän, ja kunhan nuorempi lapsemme kasvaa, hän saa varmaan kavereita naapuristakin, ihan vastapäätä asuu vuotta nuorempi lapsi, ja välittömästi heidän talonsa takana olevassa talossa lapsemme kanssa samanikäinen. Koronan takia olemme tosin jättäneet kontaktit ja tutustumisen vähälle, ikävä kyllä.
1-vuotias ei todellakaan tarvitse "kavereita", vaan turvaa ja vakautta, huomiota ja rakkautta! Ei hälyä, melua, kiirettä... Vasta n 3 v. alkaa oikeesti leikkimään muiden kanssa ja kaipaamaan sitä.
Säälittäviä nää selittely-yritykset.
Mikä tekee suomalaisesta lapsesta niin heikon ja hauraan, että hän tarvitsee yksilöllistä hoitoa vanhemmiltaan kotona? Ja miten se näkyy lapsen kehityksessä, hyvinvoinnissa ja terveydessä myöhemmin? Tai sosiaalissasuhteissa ja taidoissa?
Jos vertaa muihin Eurooppalaisiin lapsiin tai Yhdysvaltoihin, Venäjään tai Kiinaan?
Jossakin maissa pakollinen koulu alkaa jo kun lapsi täyttää 3v ja sitä ennen on oltu hoidossa ja vanhemmat joutuneet elättämään perheensä.
Ei noissa maissakaan kaikkia lapsia tungeta heti hoitoon. Mutta sinä voit tutustua pienten lasten haukkumisen sijaan aiheeseen. Tutustu miten pieni lapsi kehittyy ja kokee asiat.
Esim 1 vuotiaalla EI OLE KYKYÄ ymmärtää vielä sitä, mitä tarkoittaa "nyt" tai "kohta" tai "myöhemmin", eli että vanhempi tulee hänet hakemaan päivän päätteeksi. Tällaista aikakäsitystä ei vielä ole. Se on siis yhdenlainen hylkäämiskokemus yhä uudelleen ja uudelleen. Ihan sama onko lapsi Suomessa tai Kiinassa. Kehitys menee samalla tavalla.
Sitä voi yrittää helpottaa ja auttaa monin tavoin, jos pieni lapsi on hoitoon jätettävä, mutta totuus ei muuksi muutu, vaikka siltä silmät halutaan sulkea ja pää tunkea puskaan.Laitapa jotain tilastoa siitä, että Suomessa todella olisi päivähoidossa yksivuotiaita joiden vanhempi kotona hoitamassa pienempää? Montako heitä on? Millaisia päiviä?
Itse tiedän yhden ainoan 1,5-vuotiaan joka oli perhepäivähoitajalla kaksi aamupäivää kodin vieressä, kun lääkäriäiti oli äitiysvapaalla pienemmän kanssa. Hän oli siellä noin kuusi tuntia viikossa yhteensä.
Kaikki muut päivähoidossa olevat isommat sisarukset on olleet yli 2,5-vuotiaita, kaikki vain osa-aikahoidossa ja suurin osa siksi että juuri oli saatu hyvä hoitopaikka, haluttiin pitää vnahasta tai heitä vanhemmat sisarukset oli eskarissa ja se suunnilleen samanikäinen oli eskarin ajan hoidossa, koska kotiin jäi vain se vauva kaveriksi.
Ainakin pk-seudulla todella yleistä. Viimeisenä haetaan päiväkodista ne, kenen äidit vauvan kanssa kotona. Kyllä surettaa lapsen puolesta kun itkee ja ikävöi hoidossa vanhempaansa.
Tuo on mutu. Ei tilasto.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"surullista ja raskasta, kun vanhemmat yrittävät siirtää hukassa olevaa vanhemmuuttaan varhaiskasvattajille"
Mikä tekee nykyään suomalaisesta lapsesta niin erityisen, hoitoa vaativan ja raskaan?
Ja nykyään päiväkotiryhmät ovat Suomessa pienet, jos niitä vertaa muihin maihin tai aikaisempiin vuosikymmeniin.Monessa maassa lapset viedään hoitoon 1-6kk ikäisenä ja näin oli myös Suomessa 80-luvulle saakka. Ranskassa pakollinen peruskoulu aloitetaan 3v ja monessa muussa maassa 4v.
Vanhemmat lapsen yksilöllisenä hoitajana ja kasvattajana on uusi ilmiö Suomessa, tullut joskus 80-luvulla, sitä ennen lapsia hoitivat vähemmän työkykyiset - vanhukset, nuoremmat sisaret, nuoret tytöt, lapsipiiat jne. kun lapsen vanhemmat tarvittiin tuottavaan työhön ja rakentamaan yhteiskuntaa.
Koskaaan aikaisemmin Suomen historiassa vanhemmat eivät ole olleet lastensa kanssa kuin tämä päivänä, kun on lyhyet työpäivät, pitkät lomat, kotitöitä helpottavat kodinkoneet, kaupan hyllyt notkuvat eineksistä ja kertak.vaipoista jne.
Mutta tätä samaa vanhempien syyllistämistä on veisattu iät ja ajat, mikään ei ole vanhemmilta tarpeeksi ja kylliksi. Aina kasvattavat ja hoitavat lapsensa väärin, oli vuosisata mikä tahansa.
Mielenkiinnosta kysyn, ketä varten työskentelet varhaiskasvatuksessa? Oletko lapsia varten vai lapset sinua varten, jotka mahdollistavat vain palkan maksun ja elintasosi ja työsi on toisarvoinen.
Kyllä monet vanhemmat ovat lapsiaan hoitaneet ennen 80-lukuakin.
Äitiysloma oli 1-6kk, riipuen vuosikymmenistä
Kotirouvilla oli kotiapulaiset ja lapsipiiat.
Joillakin yläluokan naisilla jopa lapsensa imettäjät.Ja vanhemmilla ei todella ollut aikaa höösätä lastensa kanssa, kun pyykin pesuun saattoi kulua päivä, vedet kannettiin vesipostista, ruoka kasvatettiin viljelypalstoilla, myös kaupungissa, vaatteet tehtiin itse. Kaupat sulki ovensa klo 17. Ei ollut kertakäyttövaippoja ja äidinmaitokorvikkeita.
Ei siinä ollut aikaa lapsille, jos aikoi pitää lapsensa ja itsensä hengissä ja kantaa vastuunsa perheestä.
Tämä keskustelu on turha, koska tarkoitus ei suinkaan ole lapsen paras, vaan vanhempien syyllistäminen ja haukkuminen.
Ja ap. unohtaa, myös lapsi nauttii lain tuomaa turvaa ja oikeutta. Lapsen varhaiskasvatus on lakiin perustuva oikeus ja etu.
Josta edelliset sukupolvet ovat tehneet sen eteen paljon töitä ja veronmaksajat maksavat, joka parantaa lapsen etua ja hyvinvointia.
Ennen keskinkertaiseen elintasoon riitti yhden aikuisen palkka. Kotirouvaksi oli helpompi jäädä. Nykyään samaan vaaditaan molempien vanhempien työssäkäynti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"surullista ja raskasta, kun vanhemmat yrittävät siirtää hukassa olevaa vanhemmuuttaan varhaiskasvattajille"
Mikä tekee nykyään suomalaisesta lapsesta niin erityisen, hoitoa vaativan ja raskaan?
Ja nykyään päiväkotiryhmät ovat Suomessa pienet, jos niitä vertaa muihin maihin tai aikaisempiin vuosikymmeniin.Monessa maassa lapset viedään hoitoon 1-6kk ikäisenä ja näin oli myös Suomessa 80-luvulle saakka. Ranskassa pakollinen peruskoulu aloitetaan 3v ja monessa muussa maassa 4v.
Vanhemmat lapsen yksilöllisenä hoitajana ja kasvattajana on uusi ilmiö Suomessa, tullut joskus 80-luvulla, sitä ennen lapsia hoitivat vähemmän työkykyiset - vanhukset, nuoremmat sisaret, nuoret tytöt, lapsipiiat jne. kun lapsen vanhemmat tarvittiin tuottavaan työhön ja rakentamaan yhteiskuntaa.
Koskaaan aikaisemmin Suomen historiassa vanhemmat eivät ole olleet lastensa kanssa kuin tämä päivänä, kun on lyhyet työpäivät, pitkät lomat, kotitöitä helpottavat kodinkoneet, kaupan hyllyt notkuvat eineksistä ja kertak.vaipoista jne.
Mutta tätä samaa vanhempien syyllistämistä on veisattu iät ja ajat, mikään ei ole vanhemmilta tarpeeksi ja kylliksi. Aina kasvattavat ja hoitavat lapsensa väärin, oli vuosisata mikä tahansa.
Mielenkiinnosta kysyn, ketä varten työskentelet varhaiskasvatuksessa? Oletko lapsia varten vai lapset sinua varten, jotka mahdollistavat vain palkan maksun ja elintasosi ja työsi on toisarvoinen.
Kyllä monet vanhemmat ovat lapsiaan hoitaneet ennen 80-lukuakin.
Äitiysloma oli 1-6kk, riipuen vuosikymmenistä
Kotirouvilla oli kotiapulaiset ja lapsipiiat.
Joillakin yläluokan naisilla jopa lapsensa imettäjät.Ja vanhemmilla ei todella ollut aikaa höösätä lastensa kanssa, kun pyykin pesuun saattoi kulua päivä, vedet kannettiin vesipostista, ruoka kasvatettiin viljelypalstoilla, myös kaupungissa, vaatteet tehtiin itse. Kaupat sulki ovensa klo 17. Ei ollut kertakäyttövaippoja ja äidinmaitokorvikkeita.
Ei siinä ollut aikaa lapsille, jos aikoi pitää lapsensa ja itsensä hengissä ja kantaa vastuunsa perheestä.
Tämä keskustelu on turha, koska tarkoitus ei suinkaan ole lapsen paras, vaan vanhempien syyllistäminen ja haukkuminen.
Ja ap. unohtaa, myös lapsi nauttii lain tuomaa turvaa ja oikeutta. Lapsen varhaiskasvatus on lakiin perustuva oikeus ja etu.
Josta edelliset sukupolvet ovat tehneet sen eteen paljon töitä ja veronmaksajat maksavat, joka parantaa lapsen etua ja hyvinvointia.
Nyt puhut kyllä jostain kaukaisemmasta ajasta. Yläluokan naiset ja lapsipiiat..? Kyllä ennen 80-lukua on ollut ihan juoksevat vedet ja ruoka ja vaatteet on ostettu kaupasta, oli kertakäyttövaippoja ja kaupat olivat klo 20 asti auki kaupungissa ainakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Päivähoito on ainoa lapsiperheiden palvelu joka on tarjolla.
Ei siis ole mitään eikä ketään joka auttaisi, jos sairastuu, väsyy tms.
Päivähoito on ainoa asia jonka voit tehdä ennalta ehkäisevästi oman jaksamisesi suhteen.
Noo, tuossa katselin kun äiti tuli hakemaan taaperoaan hoidosta.
Taapero paukuttaa keskittyneesti pikkulapiolla lumipaakkua. Äiti:” Jannukka, joko me kohta lähdettäisiin?”. Jannukka ei päätä käännä. Jatkaa touhujaan. Hetken päästä äiti kysyy uudestaan että jokohan me kohta lähdettäisiin. Jannukka on alkanut kiipeämään lumikinoksen päälle. Äiti juttelee niitä näitä hieman hermostuneena muiden aikuisten kanssa.
Sanoo vielä kerran, että joko me kohta lähdettäisiin kulta? Kun pitäisi vielä käydä kaupassakin, selittää äiti taaperolle. Jannukka pugertaa lumessa.
Ihan järkyttävää katsottavaa.
Se Jannukka ei tajua mitään mistään kauppaan ehtimisistä, se ei merkkaa sille mitään. Sille sanotaan että äiti tuli nyt hakemaan, laitappa leikit loppuun ja sit lähdetään autoon. Ei kerrota että nyt vielä mennään kauppaan kun maito on loppu, kun sinähän niin tykkäät maidosta jne jne.
Ei voi aikuinen olla noin kädetön ja epävarma ettei saa pentuaan hoidosta lähtemään kun ”ei se halua vielä lähteä”!!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyään on tosiaan enemmän sääntö kuin poikkeus viedä esikoinen päiväkotiin, kun vauva syntyy. Sitten valitetaan kun on haasteita esikoisen kanssa ja se on niin hankala kotona. Miksiköhän? 🤔
Tämä on kyllä hullua, että nykyvanhemmat eivät osaa hoitaa kahta lasta yhtäaikaa!
Muualta ei löydy kavereita. Naapurissa asuu pelkkiä eläkeläisiä. Edes yhtäkään serkkua ei ole eikä tule. Leikkipuistossa ei ole päivisin ketään. Seurakuntien kerhot ovat olleet tauolla kaksi vuotta.
Nykyään on lapsia todella vähän.
Tämä on tärkeä havainto.
Päiväkodeissa lapset tapaavat kavereita. Meillä jo tosiaan 1-vuotiaasta päiväkodissa (oikein hyvä lähipäiväkoti) ollut nuorimmainen, joka on nyt 4-vuotias, on aina pidempien vapaiden jälkeen odottanut päiväkotia, että pääsee kavereiden kanssa leikkimään. Ei ole kertaakaan itkenyt päiväkotiin jäämistä, vaan on aina ollut hyvällä mielellä aamuisin. Ei myöskään päiväkodista ole tullut kertaakaan viestiä tai tietoa, että lapsi itkisi tai ikävöisi. Sen sijaan viimeksi pitkällä joululomalla itki, kun ei päässyt päiväkotiin leikkimään kavereiden kanssa, vaikka teimme yhdessä kaikkea kivaa.
Olemme siinä mielessä onnekkaassa tilanteessa, että emme asu täysin lapsettomalla alueella: asuinaluellamme (pieni OKT- ja RT-alue) on alle kouluikäisiä, eskarilaisia tai 1-2 luokkalaisia lapsia varmaan parisenkymmentä. Kun muutimme tähän, tässä ei asunut kuin muutama isompi lapsi, mutta nyt lapsiperheitä on muuttanut tähän, ja kunhan nuorempi lapsemme kasvaa, hän saa varmaan kavereita naapuristakin, ihan vastapäätä asuu vuotta nuorempi lapsi, ja välittömästi heidän talonsa takana olevassa talossa lapsemme kanssa samanikäinen. Koronan takia olemme tosin jättäneet kontaktit ja tutustumisen vähälle, ikävä kyllä.
1-vuotias ei todellakaan tarvitse "kavereita", vaan turvaa ja vakautta, huomiota ja rakkautta! Ei hälyä, melua, kiirettä... Vasta n 3 v. alkaa oikeesti leikkimään muiden kanssa ja kaipaamaan sitä.
Säälittäviä nää selittely-yritykset.
Mikä tekee suomalaisesta lapsesta niin heikon ja hauraan, että hän tarvitsee yksilöllistä hoitoa vanhemmiltaan kotona? Ja miten se näkyy lapsen kehityksessä, hyvinvoinnissa ja terveydessä myöhemmin? Tai sosiaalissasuhteissa ja taidoissa?
Jos vertaa muihin Eurooppalaisiin lapsiin tai Yhdysvaltoihin, Venäjään tai Kiinaan?
Jossakin maissa pakollinen koulu alkaa jo kun lapsi täyttää 3v ja sitä ennen on oltu hoidossa ja vanhemmat joutuneet elättämään perheensä.
Ei noissa maissakaan kaikkia lapsia tungeta heti hoitoon. Mutta sinä voit tutustua pienten lasten haukkumisen sijaan aiheeseen. Tutustu miten pieni lapsi kehittyy ja kokee asiat.
Esim 1 vuotiaalla EI OLE KYKYÄ ymmärtää vielä sitä, mitä tarkoittaa "nyt" tai "kohta" tai "myöhemmin", eli että vanhempi tulee hänet hakemaan päivän päätteeksi. Tällaista aikakäsitystä ei vielä ole. Se on siis yhdenlainen hylkäämiskokemus yhä uudelleen ja uudelleen. Ihan sama onko lapsi Suomessa tai Kiinassa. Kehitys menee samalla tavalla.
Sitä voi yrittää helpottaa ja auttaa monin tavoin, jos pieni lapsi on hoitoon jätettävä, mutta totuus ei muuksi muutu, vaikka siltä silmät halutaan sulkea ja pää tunkea puskaan.Laitapa jotain tilastoa siitä, että Suomessa todella olisi päivähoidossa yksivuotiaita joiden vanhempi kotona hoitamassa pienempää? Montako heitä on? Millaisia päiviä?
Itse tiedän yhden ainoan 1,5-vuotiaan joka oli perhepäivähoitajalla kaksi aamupäivää kodin vieressä, kun lääkäriäiti oli äitiysvapaalla pienemmän kanssa. Hän oli siellä noin kuusi tuntia viikossa yhteensä.
Kaikki muut päivähoidossa olevat isommat sisarukset on olleet yli 2,5-vuotiaita, kaikki vain osa-aikahoidossa ja suurin osa siksi että juuri oli saatu hyvä hoitopaikka, haluttiin pitää vnahasta tai heitä vanhemmat sisarukset oli eskarissa ja se suunnilleen samanikäinen oli eskarin ajan hoidossa, koska kotiin jäi vain se vauva kaveriksi.
Ainakin pk-seudulla todella yleistä. Viimeisenä haetaan päiväkodista ne, kenen äidit vauvan kanssa kotona. Kyllä surettaa lapsen puolesta kun itkee ja ikävöi hoidossa vanhempaansa.
Kamala ajatus, ettei 2,5v (!) voi olla enää kotona, kun siellä on ”vain se vauva kaverina”.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"surullista ja raskasta, kun vanhemmat yrittävät siirtää hukassa olevaa vanhemmuuttaan varhaiskasvattajille"
Mikä tekee nykyään suomalaisesta lapsesta niin erityisen, hoitoa vaativan ja raskaan?
Ja nykyään päiväkotiryhmät ovat Suomessa pienet, jos niitä vertaa muihin maihin tai aikaisempiin vuosikymmeniin.Monessa maassa lapset viedään hoitoon 1-6kk ikäisenä ja näin oli myös Suomessa 80-luvulle saakka. Ranskassa pakollinen peruskoulu aloitetaan 3v ja monessa muussa maassa 4v.
Vanhemmat lapsen yksilöllisenä hoitajana ja kasvattajana on uusi ilmiö Suomessa, tullut joskus 80-luvulla, sitä ennen lapsia hoitivat vähemmän työkykyiset - vanhukset, nuoremmat sisaret, nuoret tytöt, lapsipiiat jne. kun lapsen vanhemmat tarvittiin tuottavaan työhön ja rakentamaan yhteiskuntaa.
Koskaaan aikaisemmin Suomen historiassa vanhemmat eivät ole olleet lastensa kanssa kuin tämä päivänä, kun on lyhyet työpäivät, pitkät lomat, kotitöitä helpottavat kodinkoneet, kaupan hyllyt notkuvat eineksistä ja kertak.vaipoista jne.
Mutta tätä samaa vanhempien syyllistämistä on veisattu iät ja ajat, mikään ei ole vanhemmilta tarpeeksi ja kylliksi. Aina kasvattavat ja hoitavat lapsensa väärin, oli vuosisata mikä tahansa.
Mielenkiinnosta kysyn, ketä varten työskentelet varhaiskasvatuksessa? Oletko lapsia varten vai lapset sinua varten, jotka mahdollistavat vain palkan maksun ja elintasosi ja työsi on toisarvoinen.
Kyllä monet vanhemmat ovat lapsiaan hoitaneet ennen 80-lukuakin.
Äitiysloma oli 1-6kk, riipuen vuosikymmenistä
Kotirouvilla oli kotiapulaiset ja lapsipiiat.
Joillakin yläluokan naisilla jopa lapsensa imettäjät.Ja vanhemmilla ei todella ollut aikaa höösätä lastensa kanssa, kun pyykin pesuun saattoi kulua päivä, vedet kannettiin vesipostista, ruoka kasvatettiin viljelypalstoilla, myös kaupungissa, vaatteet tehtiin itse. Kaupat sulki ovensa klo 17. Ei ollut kertakäyttövaippoja ja äidinmaitokorvikkeita.
Ei siinä ollut aikaa lapsille, jos aikoi pitää lapsensa ja itsensä hengissä ja kantaa vastuunsa perheestä.
Tämä keskustelu on turha, koska tarkoitus ei suinkaan ole lapsen paras, vaan vanhempien syyllistäminen ja haukkuminen.
Ja ap. unohtaa, myös lapsi nauttii lain tuomaa turvaa ja oikeutta. Lapsen varhaiskasvatus on lakiin perustuva oikeus ja etu.
Josta edelliset sukupolvet ovat tehneet sen eteen paljon töitä ja veronmaksajat maksavat, joka parantaa lapsen etua ja hyvinvointia.Nyt puhut kyllä jostain kaukaisemmasta ajasta. Yläluokan naiset ja lapsipiiat..? Kyllä ennen 80-lukua on ollut ihan juoksevat vedet ja ruoka ja vaatteet on ostettu kaupasta, oli kertakäyttövaippoja ja kaupat olivat klo 20 asti auki kaupungissa ainakin.
Suomessa on edelleen kotitalouksia joissa ei ole juoksevaa vettä tai muuta kuin puulämmitys.
Kaupat oli vielä 80-luvun alkupuoliskolla auki arkisin 9-17 ja lauantaisin 9-13, nuo tuollaiset pidemmät aukioloajat tuli vasta 80-luvun loppupuolella.
Ja ennen 80-lukua oli ihan tavallista käyttää kestovaippoja ja tehdä vaatteet itse.
Rajojen olemassaolo, johdonmukaisuus ja ennakoitavuus vaikuttavat itsesäätelytaitojen kehittymiseen ja niitä jokainen meistä tarvitsee kyetäkseen toimimaan muiden ihmisten kanssa.
Minä olin kotirouva hoteissa kouluun asti.
Oli kyllä kuulkaa tylsää elämää. Katsoa kun äiti tiskaa.
Viikon kohokohta oli tunnin pyhäkoulu sunnuntaisin.
Psykologi-kaverillani on kaksi lasta. Kummallakaan ei ole diagnoosia. Hän on todennut, että jos hänellä olisi vain tuo helppo lapsi, pitäisi hän itseään erinomaisena kasvattajana.