Lue keskustelun säännöt.
Voitteko vanhemmat olla vanhempia lapsillenne??
01.02.2022 |
Olen varhaiskasvattajana täysin loppu näihin lapsiin, kenellä ei ole minkäänlaisia rajoja kotona! Lapset pitävät aikuisia jonain palvelijoina, eikä aikuisen sana tarkoita mitään. Tehdään asiat just niin kuin lystätään, eikä välitetä säännöistä pätkääkään. Ei olla edes pahoillaan kun on tehty väärin.
Niin surullista ja raskasta, kun vanhemmat yrittävät siirtää hukassa olevaa vanhemmuuttaan varhaiskasvattajille. Asiaa ei auta yhtään se, että nämä vanhemmat pitävät lapsia pitkiä päiviä hoidossa vaikka olisivat itse kotona, pahimmassa tapauksessa molemmat vanhemmat lomalla tai vapaalla. Uskomatonta touhua, mutta aivan tavallista tänä päivänä.
Kommentit (151)
"surullista ja raskasta, kun vanhemmat yrittävät siirtää hukassa olevaa vanhemmuuttaan varhaiskasvattajille"
Mikä tekee nykyään suomalaisesta lapsesta niin erityisen, hoitoa vaativan ja raskaan?
Ja nykyään päiväkotiryhmät ovat Suomessa pienet, jos niitä vertaa muihin maihin tai aikaisempiin vuosikymmeniin.
Monessa maassa lapset viedään hoitoon 1-6kk ikäisenä ja näin oli myös Suomessa 80-luvulle saakka. Ranskassa pakollinen peruskoulu aloitetaan 3v ja monessa muussa maassa 4v.
Vanhemmat lapsen yksilöllisenä hoitajana ja kasvattajana on uusi ilmiö Suomessa, tullut joskus 80-luvulla, sitä ennen lapsia hoitivat vähemmän työkykyiset - vanhukset, nuoremmat sisaret, nuoret tytöt, lapsipiiat jne. kun lapsen vanhemmat tarvittiin tuottavaan työhön ja rakentamaan yhteiskuntaa.
Koskaaan aikaisemmin Suomen historiassa vanhemmat eivät ole olleet lastensa kanssa kuin tämä päivänä, kun on lyhyet työpäivät, pitkät lomat, kotitöitä helpottavat kodinkoneet, kaupan hyllyt notkuvat eineksistä ja kertak.vaipoista jne.
Mutta tätä samaa vanhempien syyllistämistä on veisattu iät ja ajat, mikään ei ole vanhemmilta tarpeeksi ja kylliksi. Aina kasvattavat ja hoitavat lapsensa väärin, oli vuosisata mikä tahansa.
Mielenkiinnosta kysyn, ketä varten työskentelet varhaiskasvatuksessa? Oletko lapsia varten vai lapset sinua varten, jotka mahdollistavat vain palkan maksun ja elintasosi ja työsi on toisarvoinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyään on tosiaan enemmän sääntö kuin poikkeus viedä esikoinen päiväkotiin, kun vauva syntyy. Sitten valitetaan kun on haasteita esikoisen kanssa ja se on niin hankala kotona. Miksiköhän? 🤔
Tämä on kyllä hullua, että nykyvanhemmat eivät osaa hoitaa kahta lasta yhtäaikaa!
Muualta ei löydy kavereita. Naapurissa asuu pelkkiä eläkeläisiä. Edes yhtäkään serkkua ei ole eikä tule. Leikkipuistossa ei ole päivisin ketään. Seurakuntien kerhot ovat olleet tauolla kaksi vuotta.
Nykyään on lapsia todella vähän.
Tämä on tärkeä havainto.
Päiväkodeissa lapset tapaavat kavereita. Meillä jo tosiaan 1-vuotiaasta päiväkodissa (oikein hyvä lähipäiväkoti) ollut nuorimmainen, joka on nyt 4-vuotias, on aina pidempien vapaiden jälkeen odottanut päiväkotia, että pääsee kavereiden kanssa leikkimään. Ei ole kertaakaan itkenyt päiväkotiin jäämistä, vaan on aina ollut hyvällä mielellä aamuisin. Ei myöskään päiväkodista ole tullut kertaakaan viestiä tai tietoa, että lapsi itkisi tai ikävöisi. Sen sijaan viimeksi pitkällä joululomalla itki, kun ei päässyt päiväkotiin leikkimään kavereiden kanssa, vaikka teimme yhdessä kaikkea kivaa.
Olemme siinä mielessä onnekkaassa tilanteessa, että emme asu täysin lapsettomalla alueella: asuinaluellamme (pieni OKT- ja RT-alue) on alle kouluikäisiä, eskarilaisia tai 1-2 luokkalaisia lapsia varmaan parisenkymmentä. Kun muutimme tähän, tässä ei asunut kuin muutama isompi lapsi, mutta nyt lapsiperheitä on muuttanut tähän, ja kunhan nuorempi lapsemme kasvaa, hän saa varmaan kavereita naapuristakin, ihan vastapäätä asuu vuotta nuorempi lapsi, ja välittömästi heidän talonsa takana olevassa talossa lapsemme kanssa samanikäinen. Koronan takia olemme tosin jättäneet kontaktit ja tutustumisen vähälle, ikävä kyllä.
1-vuotias ei todellakaan tarvitse "kavereita", vaan turvaa ja vakautta, huomiota ja rakkautta! Ei hälyä, melua, kiirettä... Vasta n 3 v. alkaa oikeesti leikkimään muiden kanssa ja kaipaamaan sitä.
Säälittäviä nää selittely-yritykset.
Vierailija kirjoitti:
"surullista ja raskasta, kun vanhemmat yrittävät siirtää hukassa olevaa vanhemmuuttaan varhaiskasvattajille"
Mikä tekee nykyään suomalaisesta lapsesta niin erityisen, hoitoa vaativan ja raskaan?
Ja nykyään päiväkotiryhmät ovat Suomessa pienet, jos niitä vertaa muihin maihin tai aikaisempiin vuosikymmeniin.Monessa maassa lapset viedään hoitoon 1-6kk ikäisenä ja näin oli myös Suomessa 80-luvulle saakka. Ranskassa pakollinen peruskoulu aloitetaan 3v ja monessa muussa maassa 4v.
Vanhemmat lapsen yksilöllisenä hoitajana ja kasvattajana on uusi ilmiö Suomessa, tullut joskus 80-luvulla, sitä ennen lapsia hoitivat vähemmän työkykyiset - vanhukset, nuoremmat sisaret, nuoret tytöt, lapsipiiat jne. kun lapsen vanhemmat tarvittiin tuottavaan työhön ja rakentamaan yhteiskuntaa.
Koskaaan aikaisemmin Suomen historiassa vanhemmat eivät ole olleet lastensa kanssa kuin tämä päivänä, kun on lyhyet työpäivät, pitkät lomat, kotitöitä helpottavat kodinkoneet, kaupan hyllyt notkuvat eineksistä ja kertak.vaipoista jne.
Mutta tätä samaa vanhempien syyllistämistä on veisattu iät ja ajat, mikään ei ole vanhemmilta tarpeeksi ja kylliksi. Aina kasvattavat ja hoitavat lapsensa väärin, oli vuosisata mikä tahansa.
Mielenkiinnosta kysyn, ketä varten työskentelet varhaiskasvatuksessa? Oletko lapsia varten vai lapset sinua varten, jotka mahdollistavat vain palkan maksun ja elintasosi ja työsi on toisarvoinen.
Kyllä monet vanhemmat ovat lapsiaan hoitaneet ennen 80-lukuakin.
Itseäni ärsyttää myös nämä vanhemmat, jotka eivät ota vastuuta ja aktiivisesti kasvata lasta. Se kaatuu myös meidän vanhempien päälle, jotka kasvatamme, koska nämä hällä väliä lapset kiusaa myös meidän lapsia, emmekä voi tehdä tälle asialle yhtään mitään. Inhottaa, kun itsellä herkkä ja kauniisti käyttäytyvä lapsi ja hän joutuu olemaan näiden rajujen lasten kanssa, joilla ei ole mitään rajoja ja vanhempansa ei välitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"surullista ja raskasta, kun vanhemmat yrittävät siirtää hukassa olevaa vanhemmuuttaan varhaiskasvattajille"
Mikä tekee nykyään suomalaisesta lapsesta niin erityisen, hoitoa vaativan ja raskaan?
Ja nykyään päiväkotiryhmät ovat Suomessa pienet, jos niitä vertaa muihin maihin tai aikaisempiin vuosikymmeniin.Monessa maassa lapset viedään hoitoon 1-6kk ikäisenä ja näin oli myös Suomessa 80-luvulle saakka. Ranskassa pakollinen peruskoulu aloitetaan 3v ja monessa muussa maassa 4v.
Vanhemmat lapsen yksilöllisenä hoitajana ja kasvattajana on uusi ilmiö Suomessa, tullut joskus 80-luvulla, sitä ennen lapsia hoitivat vähemmän työkykyiset - vanhukset, nuoremmat sisaret, nuoret tytöt, lapsipiiat jne. kun lapsen vanhemmat tarvittiin tuottavaan työhön ja rakentamaan yhteiskuntaa.
Koskaaan aikaisemmin Suomen historiassa vanhemmat eivät ole olleet lastensa kanssa kuin tämä päivänä, kun on lyhyet työpäivät, pitkät lomat, kotitöitä helpottavat kodinkoneet, kaupan hyllyt notkuvat eineksistä ja kertak.vaipoista jne.
Mutta tätä samaa vanhempien syyllistämistä on veisattu iät ja ajat, mikään ei ole vanhemmilta tarpeeksi ja kylliksi. Aina kasvattavat ja hoitavat lapsensa väärin, oli vuosisata mikä tahansa.
Mielenkiinnosta kysyn, ketä varten työskentelet varhaiskasvatuksessa? Oletko lapsia varten vai lapset sinua varten, jotka mahdollistavat vain palkan maksun ja elintasosi ja työsi on toisarvoinen.
Kyllä monet vanhemmat ovat lapsiaan hoitaneet ennen 80-lukuakin.
Hyvin harva. Äidit saattoi olla kotirouvia, mutta he teke kotitöitä, eivät tod hoitaneet lapsiaan tai olleet näiden kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyään on tosiaan enemmän sääntö kuin poikkeus viedä esikoinen päiväkotiin, kun vauva syntyy. Sitten valitetaan kun on haasteita esikoisen kanssa ja se on niin hankala kotona. Miksiköhän? 🤔
Tämä on kyllä hullua, että nykyvanhemmat eivät osaa hoitaa kahta lasta yhtäaikaa!
Muualta ei löydy kavereita. Naapurissa asuu pelkkiä eläkeläisiä. Edes yhtäkään serkkua ei ole eikä tule. Leikkipuistossa ei ole päivisin ketään. Seurakuntien kerhot ovat olleet tauolla kaksi vuotta.
Nykyään on lapsia todella vähän.
Tämä on tärkeä havainto.
Päiväkodeissa lapset tapaavat kavereita. Meillä jo tosiaan 1-vuotiaasta päiväkodissa (oikein hyvä lähipäiväkoti) ollut nuorimmainen, joka on nyt 4-vuotias, on aina pidempien vapaiden jälkeen odottanut päiväkotia, että pääsee kavereiden kanssa leikkimään. Ei ole kertaakaan itkenyt päiväkotiin jäämistä, vaan on aina ollut hyvällä mielellä aamuisin. Ei myöskään päiväkodista ole tullut kertaakaan viestiä tai tietoa, että lapsi itkisi tai ikävöisi. Sen sijaan viimeksi pitkällä joululomalla itki, kun ei päässyt päiväkotiin leikkimään kavereiden kanssa, vaikka teimme yhdessä kaikkea kivaa.
.Aina tämä sama perustelu. Lapsi suorastaan itkee joululomalla, kun ei pääse kavereiden luo. Onko teillä jotenkin epämiellyttävää olla kotona, kun lapsi ei siellä viihdy yhtään pidempää?
No asiahan on niin, että jo hyvin pieni lapsi aistii sen että hänen kanssaan ei haluta olla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyään on tosiaan enemmän sääntö kuin poikkeus viedä esikoinen päiväkotiin, kun vauva syntyy. Sitten valitetaan kun on haasteita esikoisen kanssa ja se on niin hankala kotona. Miksiköhän? 🤔
Tämä on kyllä hullua, että nykyvanhemmat eivät osaa hoitaa kahta lasta yhtäaikaa!
Muualta ei löydy kavereita. Naapurissa asuu pelkkiä eläkeläisiä. Edes yhtäkään serkkua ei ole eikä tule. Leikkipuistossa ei ole päivisin ketään. Seurakuntien kerhot ovat olleet tauolla kaksi vuotta.
Nykyään on lapsia todella vähän.
Tämä on tärkeä havainto.
Päiväkodeissa lapset tapaavat kavereita. Meillä jo tosiaan 1-vuotiaasta päiväkodissa (oikein hyvä lähipäiväkoti) ollut nuorimmainen, joka on nyt 4-vuotias, on aina pidempien vapaiden jälkeen odottanut päiväkotia, että pääsee kavereiden kanssa leikkimään. Ei ole kertaakaan itkenyt päiväkotiin jäämistä, vaan on aina ollut hyvällä mielellä aamuisin. Ei myöskään päiväkodista ole tullut kertaakaan viestiä tai tietoa, että lapsi itkisi tai ikävöisi. Sen sijaan viimeksi pitkällä joululomalla itki, kun ei päässyt päiväkotiin leikkimään kavereiden kanssa, vaikka teimme yhdessä kaikkea kivaa.
Olemme siinä mielessä onnekkaassa tilanteessa, että emme asu täysin lapsettomalla alueella: asuinaluellamme (pieni OKT- ja RT-alue) on alle kouluikäisiä, eskarilaisia tai 1-2 luokkalaisia lapsia varmaan parisenkymmentä. Kun muutimme tähän, tässä ei asunut kuin muutama isompi lapsi, mutta nyt lapsiperheitä on muuttanut tähän, ja kunhan nuorempi lapsemme kasvaa, hän saa varmaan kavereita naapuristakin, ihan vastapäätä asuu vuotta nuorempi lapsi, ja välittömästi heidän talonsa takana olevassa talossa lapsemme kanssa samanikäinen. Koronan takia olemme tosin jättäneet kontaktit ja tutustumisen vähälle, ikävä kyllä.
1-vuotias ei todellakaan tarvitse "kavereita", vaan turvaa ja vakautta, huomiota ja rakkautta! Ei hälyä, melua, kiirettä... Vasta n 3 v. alkaa oikeesti leikkimään muiden kanssa ja kaipaamaan sitä.
Säälittäviä nää selittely-yritykset.
Nyt on jollakin kotiäidillä jäänyt herne nenään. Huomasitko, että ystäväsi teki toisin ja elää onnellista perhe-elämää samalla onnistuen saamaan vakituisen työsuhteen ja hyvän palkan? Ja sinä jäit kotiäidiksi, sillä et saanut töitä? Kateus ja tyytymättömyys omaan elämääsi suorastaan hehkuu kirjoitustesi läpi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onhan se inhottavaa, kun töissä joutuu tekemään töitä, eikä jouda viettämään aikaa somessa, miettiä mitä laittaa illalla ruuansi jne..oli sitten töissä päivåkodissa, koulussa, kaupan kassalla, sairaalassa tai leikkaussalissa.
Vierailija kirjoitti:
"surullista ja raskasta, kun vanhemmat yrittävät siirtää hukassa olevaa vanhemmuuttaan varhaiskasvattajille"
Mikä tekee nykyään suomalaisesta lapsesta niin erityisen, hoitoa vaativan ja raskaan?
Ja nykyään päiväkotiryhmät ovat Suomessa pienet, jos niitä vertaa muihin maihin tai aikaisempiin vuosikymmeniin.Monessa maassa lapset viedään hoitoon 1-6kk ikäisenä ja näin oli myös Suomessa 80-luvulle saakka. Ranskassa pakollinen peruskoulu aloitetaan 3v ja monessa muussa maassa 4v.
Vanhemmat lapsen yksilöllisenä hoitajana ja kasvattajana on uusi ilmiö Suomessa, tullut joskus 80-luvulla, sitä ennen lapsia hoitivat vähemmän työkykyiset - vanhukset, nuoremmat sisaret, nuoret tytöt, lapsipiiat jne. kun lapsen vanhemmat tarvittiin tuottavaan työhön ja rakentamaan yhteiskuntaa.
Koskaaan aikaisemmin Suomen historiassa vanhemmat eivät ole olleet lastensa kanssa kuin tämä päivänä, kun on lyhyet työpäivät, pitkät lomat, kotitöitä helpottavat kodinkoneet, kaupan hyllyt notkuvat eineksistä ja kertak.vaipoista jne.
Mutta tätä samaa vanhempien syyllistämistä on veisattu iät ja ajat, mikään ei ole vanhemmilta tarpeeksi ja kylliksi. Aina kasvattavat ja hoitavat lapsensa väärin, oli vuosisata mikä tahansa.
Mielenkiinnosta kysyn, ketä varten työskentelet varhaiskasvatuksessa? Oletko lapsia varten vai lapset sinua varten, jotka mahdollistavat vain palkan maksun ja elintasosi ja työsi on toisarvoinen.
Järkyttävää tekstiä, kerta kaikkiaan. Onpa kylmä ja kolkko ajatusmaailma.
Ei ole mikään mielipideasia, mitä lapset tarvitsevat, vaan sitä on tutkittu. Meidän perheessä me molemmat vanhemmat ollaan tehty ratkaisuja lapsen edun näkökulmasta käsin, kun perhe päätettiin perustaa ja ollaan kumpikin vaativat koulutukset käyty ja työuraa luotu menestyksekkäästi. Lapsen edusta emme ole tinkineet, emmekä tingi. Mikään materia, puitteet, maine ja mammona ei korvaa lapselle oman vanhemman läsnäoloa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"surullista ja raskasta, kun vanhemmat yrittävät siirtää hukassa olevaa vanhemmuuttaan varhaiskasvattajille"
Mikä tekee nykyään suomalaisesta lapsesta niin erityisen, hoitoa vaativan ja raskaan?
Ja nykyään päiväkotiryhmät ovat Suomessa pienet, jos niitä vertaa muihin maihin tai aikaisempiin vuosikymmeniin.Monessa maassa lapset viedään hoitoon 1-6kk ikäisenä ja näin oli myös Suomessa 80-luvulle saakka. Ranskassa pakollinen peruskoulu aloitetaan 3v ja monessa muussa maassa 4v.
Vanhemmat lapsen yksilöllisenä hoitajana ja kasvattajana on uusi ilmiö Suomessa, tullut joskus 80-luvulla, sitä ennen lapsia hoitivat vähemmän työkykyiset - vanhukset, nuoremmat sisaret, nuoret tytöt, lapsipiiat jne. kun lapsen vanhemmat tarvittiin tuottavaan työhön ja rakentamaan yhteiskuntaa.
Koskaaan aikaisemmin Suomen historiassa vanhemmat eivät ole olleet lastensa kanssa kuin tämä päivänä, kun on lyhyet työpäivät, pitkät lomat, kotitöitä helpottavat kodinkoneet, kaupan hyllyt notkuvat eineksistä ja kertak.vaipoista jne.
Mutta tätä samaa vanhempien syyllistämistä on veisattu iät ja ajat, mikään ei ole vanhemmilta tarpeeksi ja kylliksi. Aina kasvattavat ja hoitavat lapsensa väärin, oli vuosisata mikä tahansa.
Mielenkiinnosta kysyn, ketä varten työskentelet varhaiskasvatuksessa? Oletko lapsia varten vai lapset sinua varten, jotka mahdollistavat vain palkan maksun ja elintasosi ja työsi on toisarvoinen.
Kyllä monet vanhemmat ovat lapsiaan hoitaneet ennen 80-lukuakin.
Hyvin harva. Äidit saattoi olla kotirouvia, mutta he teke kotitöitä, eivät tod hoitaneet lapsiaan tai olleet näiden kanssa.
Tämä. Näin oli meilläkin. Äiti teki kotitöitä ja oli toisten kotiäitien kanssa. Lapset oli keskenään.
Ja ennen 90-luvun lamaa kotiin sai tilattua hoitajan kunnalta aina kun siltä tuntui.
Ettei vaan lapsensa kanssa tarvinnut olla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyään on tosiaan enemmän sääntö kuin poikkeus viedä esikoinen päiväkotiin, kun vauva syntyy. Sitten valitetaan kun on haasteita esikoisen kanssa ja se on niin hankala kotona. Miksiköhän? 🤔
Tämä on kyllä hullua, että nykyvanhemmat eivät osaa hoitaa kahta lasta yhtäaikaa!
Muualta ei löydy kavereita. Naapurissa asuu pelkkiä eläkeläisiä. Edes yhtäkään serkkua ei ole eikä tule. Leikkipuistossa ei ole päivisin ketään. Seurakuntien kerhot ovat olleet tauolla kaksi vuotta.
Nykyään on lapsia todella vähän.
Tämä on tärkeä havainto.
Päiväkodeissa lapset tapaavat kavereita. Meillä jo tosiaan 1-vuotiaasta päiväkodissa (oikein hyvä lähipäiväkoti) ollut nuorimmainen, joka on nyt 4-vuotias, on aina pidempien vapaiden jälkeen odottanut päiväkotia, että pääsee kavereiden kanssa leikkimään. Ei ole kertaakaan itkenyt päiväkotiin jäämistä, vaan on aina ollut hyvällä mielellä aamuisin. Ei myöskään päiväkodista ole tullut kertaakaan viestiä tai tietoa, että lapsi itkisi tai ikävöisi. Sen sijaan viimeksi pitkällä joululomalla itki, kun ei päässyt päiväkotiin leikkimään kavereiden kanssa, vaikka teimme yhdessä kaikkea kivaa.
Olemme siinä mielessä onnekkaassa tilanteessa, että emme asu täysin lapsettomalla alueella: asuinaluellamme (pieni OKT- ja RT-alue) on alle kouluikäisiä, eskarilaisia tai 1-2 luokkalaisia lapsia varmaan parisenkymmentä. Kun muutimme tähän, tässä ei asunut kuin muutama isompi lapsi, mutta nyt lapsiperheitä on muuttanut tähän, ja kunhan nuorempi lapsemme kasvaa, hän saa varmaan kavereita naapuristakin, ihan vastapäätä asuu vuotta nuorempi lapsi, ja välittömästi heidän talonsa takana olevassa talossa lapsemme kanssa samanikäinen. Koronan takia olemme tosin jättäneet kontaktit ja tutustumisen vähälle, ikävä kyllä.
1-vuotias ei todellakaan tarvitse "kavereita", vaan turvaa ja vakautta, huomiota ja rakkautta! Ei hälyä, melua, kiirettä... Vasta n 3 v. alkaa oikeesti leikkimään muiden kanssa ja kaipaamaan sitä.
Säälittäviä nää selittely-yritykset.
Nämä pienet taaperot (alle 3v tai ehkä jo vähän päällekin), etenkin ns. virikelapset ovat eniten vailla aikuisen huomiota ja sitä hakevat myös päiväkodissa. Ja toiset todella hakevat sitä myös kyseenalaisin keinoin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän kaikki yritä olla vanhempia. On helppoa tulla keulimaan omasta hyvyydestä, kun lapsi on ns helppo lapsi.
Minun kaverini on varhaiskasvattaja ja luokanopettaja, ja aina arvostelemassa toisten lasten kasvatusta. Näki yhden sun toisen käytöshäiriöisenä. Sitten sai itse add-lapsen. Nyt lapsi teini, eikä hän enää tuomitse ketään.
Joo just ja joka toinen lapsi diagnoosin tarpeessa…Selityksiä löytyy kyllä aina sille että sitä lapsen parasta ei tarvisi ajatella.
Se, että tuolla lapsella on diagnoosi, ei tarkoita, että kaikilla kovapäisillä lapsilla olisi. Usein kyllä sellainen löytyy, tai on ainakin siinä rajoilla, että diagnoosi voisi olla.
Jälleen: kyllä suurin osa vanhemmista ajattelee lapsensa parasta. Mutta kaikki ei ole vanhempien syytä. Eikä ansiota. Ots siis sädekehäsi pois jo.
Ja miksi näistä vanhemmista jotka EIVÄT ajattele lapsen parasta, ei saisi edes puhua? Näitä kuitenkin näkee tosi paljon. Itsekkäitä ihmisiä, jotka pistävät omat itsekkäät tarpeensa aina pienen lapsen tarpeiden edelle. Kenelle lapsi on pelkkä riesa. Ja kaikkein uskomattominta on se, että silti hankitaan se toinen lapsi, koska niin KUULUU tehdä. Ehkä siinäkin ajatellaan et päästään helpommalla kun lapsista on sitten seuraa toisilleen, ja vanhemman ei tarvi leikkiä tai olla lapsen kanssa senkään vertaa.
Me kaikki teemme päästöksiä sen hetkisen hetkisen tiedon mukaan, mikä meillä on. Ja se tarkoittaa, että me teemme jatkuvasti virheitä, koska meillä ei koskaan ole täydellistä tietoa. Mistään.
Ihmiset ovat erehtyväisiä ja vajavaisia. Vain 1 prosentti ovat oikeasti pahoja. Eivätkö edes he tee lapsia vain sen takia, että pääsisivät olemaan heille pahoja.
Sama
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyään on tosiaan enemmän sääntö kuin poikkeus viedä esikoinen päiväkotiin, kun vauva syntyy. Sitten valitetaan kun on haasteita esikoisen kanssa ja se on niin hankala kotona. Miksiköhän? 🤔
Tämä on kyllä hullua, että nykyvanhemmat eivät osaa hoitaa kahta lasta yhtäaikaa!
Muualta ei löydy kavereita. Naapurissa asuu pelkkiä eläkeläisiä. Edes yhtäkään serkkua ei ole eikä tule. Leikkipuistossa ei ole päivisin ketään. Seurakuntien kerhot ovat olleet tauolla kaksi vuotta.
Nykyään on lapsia todella vähän.
Tämä on tärkeä havainto.
Päiväkodeissa lapset tapaavat kavereita. Meillä jo tosiaan 1-vuotiaasta päiväkodissa (oikein hyvä lähipäiväkoti) ollut nuorimmainen, joka on nyt 4-vuotias, on aina pidempien vapaiden jälkeen odottanut päiväkotia, että pääsee kavereiden kanssa leikkimään. Ei ole kertaakaan itkenyt päiväkotiin jäämistä, vaan on aina ollut hyvällä mielellä aamuisin. Ei myöskään päiväkodista ole tullut kertaakaan viestiä tai tietoa, että lapsi itkisi tai ikävöisi. Sen sijaan viimeksi pitkällä joululomalla itki, kun ei päässyt päiväkotiin leikkimään kavereiden kanssa, vaikka teimme yhdessä kaikkea kivaa.
Olemme siinä mielessä onnekkaassa tilanteessa, että emme asu täysin lapsettomalla alueella: asuinaluellamme (pieni OKT- ja RT-alue) on alle kouluikäisiä, eskarilaisia tai 1-2 luokkalaisia lapsia varmaan parisenkymmentä. Kun muutimme tähän, tässä ei asunut kuin muutama isompi lapsi, mutta nyt lapsiperheitä on muuttanut tähän, ja kunhan nuorempi lapsemme kasvaa, hän saa varmaan kavereita naapuristakin, ihan vastapäätä asuu vuotta nuorempi lapsi, ja välittömästi heidän talonsa takana olevassa talossa lapsemme kanssa samanikäinen. Koronan takia olemme tosin jättäneet kontaktit ja tutustumisen vähälle, ikävä kyllä.
1-vuotias ei todellakaan tarvitse "kavereita", vaan turvaa ja vakautta, huomiota ja rakkautta! Ei hälyä, melua, kiirettä... Vasta n 3 v. alkaa oikeesti leikkimään muiden kanssa ja kaipaamaan sitä.
Säälittäviä nää selittely-yritykset.
Nyt on jollakin kotiäidillä jäänyt herne nenään. Huomasitko, että ystäväsi teki toisin ja elää onnellista perhe-elämää samalla onnistuen saamaan vakituisen työsuhteen ja hyvän palkan? Ja sinä jäit kotiäidiksi, sillä et saanut töitä? Kateus ja tyytymättömyys omaan elämääsi suorastaan hehkuu kirjoitustesi läpi.
Ensin sun kannattaisi selvittää onko tuo totta mitä jauhat, tai muuten nolaat itsesi, kuten nyt ikävästi kävikin. Olen hyvin suurella todennäköisyydellä paremmassa asemassa kuin sinä työurani suhteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huvittavinta on kun joku vanhapiika/ muu lapseton kommentoi pikkulasten vanhempia/ lastenkasvatusta. 🤦🏼♀️
Siitä puhe, mistä puute.
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän kaikki yritä olla vanhempia. On helppoa tulla keulimaan omasta hyvyydestä, kun lapsi on ns helppo lapsi.
Minun kaverini on varhaiskasvattaja ja luokanopettja, ja aina arvostelemassa toisten lasten kasvatusta. Näki yhden sun toisen käytöshäiriöisenä. Sitten sai itse add-lapsen. Nyt lapsi teini, eikä hän enää tuomitse ketään.
Hyvin sanottu. Minulla on useampi kotona helppo lapsi, kuria on pidetty ja rakkaudella kasvatettu. Vasta koulumaailmassa selvisi lasten haasteet, kuormitus ja kaikki se häly tuo oireet esiin. Olen todella pahoillani opettajien vuoksi mutta vähänpä kotona asialle mitään voitiin. Meni noin 1-2 vuotta per lapsi kun saatiin selvyyttä, diagnoosit ja tuki. Kaikkea joutuu odottamaan niin kauan. Nytkin esikoisella meni 3 vuotta ennenkuin sai kuntouttavaa tukea.
Nyt asiat koulussakin hyvin mutta ei se helppoa ollut. Kotona riidat ja turhautumiset on ratkottu rauhoittumisella ja puhumalla, olin aika järkyttynyt kun koulussa lapsi vastaavassa tilanteessa repii kirjan tai kaataa pulpetin.
Ammattilaisena toki tiedät nämä asiat, toivottavasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"surullista ja raskasta, kun vanhemmat yrittävät siirtää hukassa olevaa vanhemmuuttaan varhaiskasvattajille"
Mikä tekee nykyään suomalaisesta lapsesta niin erityisen, hoitoa vaativan ja raskaan?
Ja nykyään päiväkotiryhmät ovat Suomessa pienet, jos niitä vertaa muihin maihin tai aikaisempiin vuosikymmeniin.Monessa maassa lapset viedään hoitoon 1-6kk ikäisenä ja näin oli myös Suomessa 80-luvulle saakka. Ranskassa pakollinen peruskoulu aloitetaan 3v ja monessa muussa maassa 4v.
Vanhemmat lapsen yksilöllisenä hoitajana ja kasvattajana on uusi ilmiö Suomessa, tullut joskus 80-luvulla, sitä ennen lapsia hoitivat vähemmän työkykyiset - vanhukset, nuoremmat sisaret, nuoret tytöt, lapsipiiat jne. kun lapsen vanhemmat tarvittiin tuottavaan työhön ja rakentamaan yhteiskuntaa.
Koskaaan aikaisemmin Suomen historiassa vanhemmat eivät ole olleet lastensa kanssa kuin tämä päivänä, kun on lyhyet työpäivät, pitkät lomat, kotitöitä helpottavat kodinkoneet, kaupan hyllyt notkuvat eineksistä ja kertak.vaipoista jne.
Mutta tätä samaa vanhempien syyllistämistä on veisattu iät ja ajat, mikään ei ole vanhemmilta tarpeeksi ja kylliksi. Aina kasvattavat ja hoitavat lapsensa väärin, oli vuosisata mikä tahansa.
Mielenkiinnosta kysyn, ketä varten työskentelet varhaiskasvatuksessa? Oletko lapsia varten vai lapset sinua varten, jotka mahdollistavat vain palkan maksun ja elintasosi ja työsi on toisarvoinen.
Järkyttävää tekstiä, kerta kaikkiaan. Onpa kylmä ja kolkko ajatusmaailma.
Ei ole mikään mielipideasia, mitä lapset tarvitsevat, vaan sitä on tutkittu. Meidän perheessä me molemmat vanhemmat ollaan tehty ratkaisuja lapsen edun näkökulmasta käsin, kun perhe päätettiin perustaa ja ollaan kumpikin vaativat koulutukset käyty ja työuraa luotu menestyksekkäästi. Lapsen edusta emme ole tinkineet, emmekä tingi. Mikään materia, puitteet, maine ja mammona ei korvaa lapselle oman vanhemman läsnäoloa.
Tämä myös yksi moneen kertaan kuulluista selityksistä, joilla oikeutetaan olemaan ajattelematta lapsen parasta. Samalla kun ollaan itse vauvan kanssa kotona ja kuskataan esikoista päiväkotiin, vedotaan siihen, että kyllä ulkomaillakin aloitetaan koulu tai kouluntapainen jo tyyliin 3-4v. Se jostain kumman syystä unohdetaan, että päivät ovat tällöin muutaman tunnin pituisia. Eivät sitä 8-9h, mikskä ajaksi hyvällä omalla tunnolla viedään pieni taaperoikäinen esikoinen päiväkotiin kun äiti (tai isä) on itse kotona!
Aina löytyy selitykset.. On vain yksi auto, vaikea vauvan kanssa kuskata taaperoa päiväkotiin jne jne. Kyllähän ne työssäkäyvienkin lapset ovat pitkiä päiviä hoidossa. Vaan kun eivät kaikki todellakaan ole. On paljon vanhempia jotka miettivät lapsen parasta, osassa perheistä jopa molemmat vanhemmat lyhentävät työaikaansa, jotta voisivat viettää enemmän aikaa lapsensa kanssa ja jotta pienen, herkässä iässä olevan lapsen ei tarvisi olla pitkiä päiviä päiväkodin kaaoksessa ja hälinässä. Lisäksi, kyllä pieniin lapsi tajuaa sen onko vanhempi töissä vai kotona sen aikaa kun hänet kuskataan sinne hoitoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyään on tosiaan enemmän sääntö kuin poikkeus viedä esikoinen päiväkotiin, kun vauva syntyy. Sitten valitetaan kun on haasteita esikoisen kanssa ja se on niin hankala kotona. Miksiköhän? 🤔
Tämä on kyllä hullua, että nykyvanhemmat eivät osaa hoitaa kahta lasta yhtäaikaa!
Muualta ei löydy kavereita. Naapurissa asuu pelkkiä eläkeläisiä. Edes yhtäkään serkkua ei ole eikä tule. Leikkipuistossa ei ole päivisin ketään. Seurakuntien kerhot ovat olleet tauolla kaksi vuotta.
Nykyään on lapsia todella vähän.
Tämä on tärkeä havainto.
Päiväkodeissa lapset tapaavat kavereita. Meillä jo tosiaan 1-vuotiaasta päiväkodissa (oikein hyvä lähipäiväkoti) ollut nuorimmainen, joka on nyt 4-vuotias, on aina pidempien vapaiden jälkeen odottanut päiväkotia, että pääsee kavereiden kanssa leikkimään. Ei ole kertaakaan itkenyt päiväkotiin jäämistä, vaan on aina ollut hyvällä mielellä aamuisin. Ei myöskään päiväkodista ole tullut kertaakaan viestiä tai tietoa, että lapsi itkisi tai ikävöisi. Sen sijaan viimeksi pitkällä joululomalla itki, kun ei päässyt päiväkotiin leikkimään kavereiden kanssa, vaikka teimme yhdessä kaikkea kivaa.
Olemme siinä mielessä onnekkaassa tilanteessa, että emme asu täysin lapsettomalla alueella: asuinaluellamme (pieni OKT- ja RT-alue) on alle kouluikäisiä, eskarilaisia tai 1-2 luokkalaisia lapsia varmaan parisenkymmentä. Kun muutimme tähän, tässä ei asunut kuin muutama isompi lapsi, mutta nyt lapsiperheitä on muuttanut tähän, ja kunhan nuorempi lapsemme kasvaa, hän saa varmaan kavereita naapuristakin, ihan vastapäätä asuu vuotta nuorempi lapsi, ja välittömästi heidän talonsa takana olevassa talossa lapsemme kanssa samanikäinen. Koronan takia olemme tosin jättäneet kontaktit ja tutustumisen vähälle, ikävä kyllä.
1-vuotias ei todellakaan tarvitse "kavereita", vaan turvaa ja vakautta, huomiota ja rakkautta! Ei hälyä, melua, kiirettä... Vasta n 3 v. alkaa oikeesti leikkimään muiden kanssa ja kaipaamaan sitä.
Säälittäviä nää selittely-yritykset.
Mikä tekee suomalaisesta lapsesta niin heikon ja hauraan, että hän tarvitsee yksilöllistä hoitoa vanhemmiltaan kotona? Ja miten se näkyy lapsen kehityksessä, hyvinvoinnissa ja terveydessä myöhemmin? Tai sosiaalissasuhteissa ja taidoissa?
Jos vertaa muihin Eurooppalaisiin lapsiin tai Yhdysvaltoihin, Venäjään tai Kiinaan?
Jossakin maissa pakollinen koulu alkaa jo kun lapsi täyttää 3v ja sitä ennen on oltu hoidossa ja vanhemmat joutuneet elättämään perheensä.
Lapsille tärkeää tottua olemaan lapsiporukassakin. Nykyään ei ole samanlaisia lapsirikkaita asuntoalueita, kuin ennen. Kaikkialla ei ole myöskään kunnon pihoja tai metsiä, missä harhailla. Eikä vanhemmat enää anna harhailla. Kotona yksin olevia lapsia taas digivälineet houkuttaa vahvasti. Siksi kannatan lasten päivähoitoa ihan lasten kehityksen ja myöhemmän terveyden kannalta. Vaikka useimmat pystyy hoitamaan kasvatuksen hyvin, päivähoidon kanssa menee vielä paremmin. Vanhemmuuden kanssa vaikeuksissa olevien lapset hyötyy vielä enemmän.
Itse on oltu vanhempaisvapaata lukuuottamatta töissä, joten muutakaan mahdollisuutta ei ole ollut. Mutta en moiti kotona olleitakaan lasten viennistä päivähoitoon. Ehkä itse en kehtaisi käyttää kokopäivähoitoa. Minulla ei ole tietoa siitä, miten työttömyys ja vanhemmuus sovittuu yhteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyään on tosiaan enemmän sääntö kuin poikkeus viedä esikoinen päiväkotiin, kun vauva syntyy. Sitten valitetaan kun on haasteita esikoisen kanssa ja se on niin hankala kotona. Miksiköhän? 🤔
Tämä on kyllä hullua, että nykyvanhemmat eivät osaa hoitaa kahta lasta yhtäaikaa!
Muualta ei löydy kavereita. Naapurissa asuu pelkkiä eläkeläisiä. Edes yhtäkään serkkua ei ole eikä tule. Leikkipuistossa ei ole päivisin ketään. Seurakuntien kerhot ovat olleet tauolla kaksi vuotta.
Nykyään on lapsia todella vähän.
Tämä on tärkeä havainto.
Päiväkodeissa lapset tapaavat kavereita. Meillä jo tosiaan 1-vuotiaasta päiväkodissa (oikein hyvä lähipäiväkoti) ollut nuorimmainen, joka on nyt 4-vuotias, on aina pidempien vapaiden jälkeen odottanut päiväkotia, että pääsee kavereiden kanssa leikkimään. Ei ole kertaakaan itkenyt päiväkotiin jäämistä, vaan on aina ollut hyvällä mielellä aamuisin. Ei myöskään päiväkodista ole tullut kertaakaan viestiä tai tietoa, että lapsi itkisi tai ikävöisi. Sen sijaan viimeksi pitkällä joululomalla itki, kun ei päässyt päiväkotiin leikkimään kavereiden kanssa, vaikka teimme yhdessä kaikkea kivaa.
Olemme siinä mielessä onnekkaassa tilanteessa, että emme asu täysin lapsettomalla alueella: asuinaluellamme (pieni OKT- ja RT-alue) on alle kouluikäisiä, eskarilaisia tai 1-2 luokkalaisia lapsia varmaan parisenkymmentä. Kun muutimme tähän, tässä ei asunut kuin muutama isompi lapsi, mutta nyt lapsiperheitä on muuttanut tähän, ja kunhan nuorempi lapsemme kasvaa, hän saa varmaan kavereita naapuristakin, ihan vastapäätä asuu vuotta nuorempi lapsi, ja välittömästi heidän talonsa takana olevassa talossa lapsemme kanssa samanikäinen. Koronan takia olemme tosin jättäneet kontaktit ja tutustumisen vähälle, ikävä kyllä.
1-vuotias ei todellakaan tarvitse "kavereita", vaan turvaa ja vakautta, huomiota ja rakkautta! Ei hälyä, melua, kiirettä... Vasta n 3 v. alkaa oikeesti leikkimään muiden kanssa ja kaipaamaan sitä.
Säälittäviä nää selittely-yritykset.
Nyt on jollakin kotiäidillä jäänyt herne nenään. Huomasitko, että ystäväsi teki toisin ja elää onnellista perhe-elämää samalla onnistuen saamaan vakituisen työsuhteen ja hyvän palkan? Ja sinä jäit kotiäidiksi, sillä et saanut töitä? Kateus ja tyytymättömyys omaan elämääsi suorastaan hehkuu kirjoitustesi läpi.
Ensin sun kannattaisi selvittää onko tuo totta mitä jauhat, tai muuten nolaat itsesi, kuten nyt ikävästi kävikin. Olen hyvin suurella todennäköisyydellä paremmassa asemassa kuin sinä työurani suhteen.
En voi nolata itseäni, koska en tunne häpeää. Häpeä on opittu tunne.
En ole jauhanut vaan kirjoitin oman kokemukseni 3-vuotiaan lapsen vanhempana. Meillä Helsingissä on näin. Olen aika hyvin selvittänyt, miten asia on.
Minulla on akateeminen loppututkinto ja velaton omistusasunto. Olen nelikymppinen. Mitä muuta tiedät minusta?
Aina tämä sama perustelu. Lapsi suorastaan itkee joululomalla, kun ei pääse kavereiden luo. Onko teillä jotenkin epämiellyttävää olla kotona, kun lapsi ei siellä viihdy yhtään pidempää?