Lue keskustelun säännöt.
Onko muita joill ei enää vanhempia kolmekymppisenä?
07.06.2015 |
Tai edes sisaruksia? Itsestä tuntuu välillä orvolta vaikka aikuinen ihminen olenkin kun vanhempani ovat jo kuolleet ja sisaruksia ei ole. Tuntuu että kaikilla on itsestäänselvästi edes toinen vanhemmista vielä elossa tai sisaruksiin tiiviit välit. Mulla ei ole muutakaan sukua hirveän paljon, asuvat aika kaukana. Oma perhe ja hyvä mies ja muutama tosi hyvä ystävä löytyy.
Onko muita joilla vanhemmat kuolleet tai yhteydet katkenneet niin ettei vanhempiin ole yhteyttä?
Kommentit (50)
[quote author="Vierailija" time="07.06.2015 klo 12:32"]
Mutta sitä ei koskaan tiedä ennen kuin kokee asioita miten toimisi. On ain helppo sanoa etten tekisi niin tai näin. Sitten kun jotain tapahtuu vasta tietää.
[/quote]
Kyllä minä ainakin tunnen itseni niin hyvin, että tiedän, miten toimisin tässä asiassa. -8
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="07.06.2015 klo 12:40"][quote author="Vierailija" time="07.06.2015 klo 12:32"]
Mutta sitä ei koskaan tiedä ennen kuin kokee asioita miten toimisi. On ain helppo sanoa etten tekisi niin tai näin. Sitten kun jotain tapahtuu vasta tietää.
[/quote]
Kyllä minä ainakin tunnen itseni niin hyvin, että tiedän, miten toimisin tässä asiassa. -8
[/quote]
Lukaan ei tiedä ennen kuin kokee, se on fakta jonka jokainen aikuinen elämää vähänkin nähnyt tietää.
Joo, ole nollut orpo 2- vuotiaasta (nyt 40v), ei sisaruksia.
Miten lohdullista luettavaa..kipuilen itse "tyhjyyden tunteen" kanssa erityisesti kevätjuhlien, valmistujaisten ja kesän kynnyksellä. Ikävöin omaa rakasta äitiäni todella paljon. Kesälomaa, juhannusta, viikonloppusuunnitelmia on vaikea ajatella, kun ei ole omia rakkaita joiden luokse voisi mennä, kukaan ei odota kesämökillä.
Tuntuu että olen pieni kapsi joka on eksynyt. Molemmat vanhemmat ovat menehtyneet, ainut sisarukseni menehtyi tapaturmassa. Kaikiklla ystävilläni on vanhempi, useammilla molemmat vanhemmat ja sisaruksia.
Työyhteisössä on paljon hetkiä jolloin kyyneleet eivät ole kaukana.. olen ainut "kummajainen" jolla ei ole omia vanhempia eikä ainuttakaan sisarusta. Kahvipöytäkeskusteluissa ei ole paljon juteltavaa, kun kollegoilla on omat läheiset olemassa ja mukana heidän juhlahetkissä näin kevätkesällä.
Valokuvia esitellään iloisena ja esitellään sisarusten laittamia kauniita juhlapöytiä ja vanhempien (ylioppilaan isovanhempien) antamia lahjoja tai pientä pesämunaa elämää varten.
Kyllä se kirpaisee, kun pakosta on elämässä niin yksin. Kuinka ihanaa olisikaan jos oma rakas äitini saapuisi sieltä jostain takaisin ja olisi lapseni ylioppilasjuhlissa mukana (epätoivoinen ajatus, tiedän)! Jouduin tosissaan miettimään keitä ihmisiä kutsun, että saisin lapselleni ihanan juhlapäivän. Juhlaväkea ei ole liiaksi, kun se koostuu ainoastaan ystävistä.
Luulin joskus, että jos saan pitää edes äitini siihen saakka kun olen aikuinen, niin menetys ei olisi niin järkyttävä asia..mutta kyllä se äidin menetys näin aikuisena oli ja on suuri suru. Ehkäpä juuri siksi kun ketään muuta ei enää ole, edes siskoa.
Minä kuvittelin, että se äidin kuolema olisi helpompi. Tai että suru olisi ainakin erilainen, ehkä alussa kovempi ja helpottaisi nopeammin. Mutta se on mitä se on, vaikea näitä on etukäteen arvioida. Se on myös ollut liikuttavaa, että monella muullakin on äitiäni ikävä. On jotenkin lohdullista huomata, ettei suru kosketa vain minua, vaikka olinkin ainoa lähiomainen.
Sen olen kanssakulkijoiden puheista oppinut, että kovin monelle äidin menetys on tosi kova paikka. Myös osalle niistä, joiden äiti on saanut elää pitkän elämän ja kuollut vanhuuteen.
Sinä joka tiedät, ettet olisi yhteydessä sukuusi: sukusi saattaisi kuitenkin olla yhteydessä sinuun aiempaa enemmän, koska järkyttyisivät menettäessään perhekuntasi kaikki muut jäsenet esim. tsunamissa ja kaipaisivat kovasti heitä sekä säälisivät sinua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen menettänyt äitini jo lapsena, isäni kuoli samana päivänä, kun täytin kolkyt. En ole sen jälkeen synttäreitäni viettänyt. Ainoa sisarukseni kuoli ennen kuin täytin 35. Hän asui minun ja nykyisen perheeni kanssa kuolemaansa asti. Isäni ei koskaan nähnyt lapsenlapsiaan. Isovanhemmista viimeinen kuoli ollessani lukiossa. Setiä ja tätejä on yhteensä viisi elossa, serkkuja kolme, joista yhden lähes täysikäisiä lapsia en koskaan ole edes tavannut, vaikka asutaan noin vartin ajomatkan päässä toisistamme. Yhteyttä pidän lähinnä yhteen setään ja tätiin. Mielestäni on surullista, että lapseni eivät tunne niitä vähäisiä sukulaisia, jotka ovat elossa. Sukupolvien yhteys ja tieto suvun historiasta katkeaa.
Kadehdin teitä joilla on lasten isän puolelta isovanhemmat. meillä ei ole käytännössä edes heitä vaikka vain omat vanhemmat on kuolleet. Käytännön asiat vaikeita surun lIsäksi.
.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täälläkin yksi aikuinen orpo. Molemmat vanhempani ovat kuolleet sairauksiin suhteellisen nuorina. Lähimmät elossa olevat sukulaiseni ovat serkkuni, joihin en ole yhteydessä. Olen alle 40-vuotias. Mies minulla on ja ystäviä. Onneksi löysin tämän ketjun. Lohduttavaa, että on meitä muitakin siellä jossain! Tämä on sellaista osattomuutta, josta ei työpaikan kahvipöydässä avauduta.
Meitä on satoja ellei tuhansia lapsia tosiasiassa ilman vanhempia.
Jatkuva taloushuolet, työpaikkahuolet seksin loppuminen alkoholi, vieraantumine,
Me aikuiset rakennamme tehokasta jääkylmää,. ilman empatiaa olevaa yhteiskuntaa.
Lapsemme kärsivät ja pelkäävät
Huudan hädissäni: kukaan toista kukaan ei välitä suomen lapsista. Poistakaa vallanhimoiset polittikot ratkaisemasta
lasten asioita niin voisi jotain toivoa.
[quote author="Vierailija" time="07.06.2015 klo 12:26"][quote author="Vierailija" time="07.06.2015 klo 12:18"]
Et voi sanoa miten toimisit jos et ole nuorena menettänyt vanhempiasi. Ainoastaan ne tietävät jotka ovat sen kokeneet.
[/quote]
Kannattaisi lukea ja kirjoittaa vähän huolellisemmin. Viestissäsi sanot nyt, että minun olisi pitänyt menettää nuorena vanhempni, jotta tietäisin, olisinko läheisempi sukulaisteni kanssa, jos vanhempani ja sisarukseni nyt menehtyisivät. -8
[/quote]
Ok. Mutta sitä ei koskaan tiedä ennen kuin kokee asioita miten toimisi. On ain helppo sanoa etten tekisi niin tai näin. Sitten kun jotain tapahtuu vasta tietää.