Äiti pikkulasten etävanhempana. Saan todella paljon paheksuntaa osakseni!

Jotkut ihmiset on vaan tyhmiä. Älä välitä ap. Tsemppiä.

Näistä "ei tykännytkään äitiydestä, yhyy" - ihmisissä ärsyttää se oma itsekkyys. Menit ja ammuit itseäsi jalkaan tekemällä lapset, ja nyt sitten maksatat sen niillä lapsilla ja miehellä. Siinä ei ole muita kuin itsekkäitä päätöksiä ja iso määrä itsesääliä. Aikuisuus on vastuun kantamista. Oli se kivaa tai ei. Ei pakenemista ja syiden keksimistä sille, että äidillä on tässä nyt oikeesti kaikkein rankinta, eikä esimerkiksi lapsella, jonka pitää yksin käsitellä ne hylkäämisen ja torjunnan ja huonommuuden tunteet ihan ilman mitään apua.

Kun omat vanhempani erosivat jäin minä asumaan vanhimpana tyttärenä isän luokse, pikkuveljet muuttivat äidin mukana. Veljet tulivat kuitenkin aika nopeasti takaisin, kun ei äiti osannut hoitaa kouluasioita hyvin. Toinen ei pärjännyt erityisluokalla muuten normaalissa koulussa ja toinen muuttui täysin, oppivainen ja fiksu poika meinasi jäädä luokallekin. Meillä isä osaa hoitaa raha asiat ja koulunkäynti sujuu.
Vaikka äiti ei juokaan tai muuten hömpsyile, niin on valinnut itselleen inhottavan elämän kumppanin, jota on joutunut elättämään ja rahat siis loppu. Äiti ei myöskään osannut ylläpitää minkäänlaista kuria ja kantoi pojille ruokaa koneen ääreen ettei vaan tarvitse lopettaa.

Meillä meni näin, eli ei kyllä äiti ole aina paras vaihtoehto!

En kyllä ap'ta epäile etteikö olisi yhtä hyvä vanhempi kuin isä. Arvostan kovasti hänen rohkeuttaan, ei varmasti ole helppoa olla noin paljoa erossa rakkaistaan.

Kyllä on naisen luonteessa jotain pahasti vinksallaan jos näkee lapsiaan 4 päivää/kk. Itse en ikinä suostuisi moiseen. En kyllä sen puoleen ymmärrä myös isiä jotka tuohon suostuu. Luojan kiitos meillä molemmat viettää aikaa lasten kanssa ja myös yhdessä ulkoillaan,erosta huolimatta.

Up

Minä en yksinkertaisesti ymmärrä isiä, jotka pystyvät tapaamaan lapsiaan vain pari kertaa kuussa ja silloinkin sen muutaman päivän. En tajua, miten voi viettää lapsistaan erossa 26 vuorokautta kuukaudessa koko ajan paitsi ehkä jokin satunnainen kesälomaviikko. En ole koskaan ymmärtänyt näitä miehiä ja olen iloinen, että lähipiirissäni on toisenlaisia isiä. Tätä taustaa vasten en koe velvoitetta ymmärtää ap:nkaan ratkaisua.

Ystäväni mies on reissutöissä. Kun ero tuli, mietin heti, mahtaako kiinnostus isyyteen jäädä ja työt imaista mukanaan. Olihan avioliiton aikana kuitenkin helppoa uppoutua lapsiin, kun ei ollut töiden lisäksi muita velvollisuuksia. Mutta onneksi tämä mies otti isyyden edelleen tosissaan ja lapset ovat jollakin tavalla joka viikko läsnä hänen arjessaan. Jos viikko on töiden osalta kiireinen, tulevat lapset perjantai-iltana ja siirtyvät äidilleen vasta tiistaina tai keskiviikkona. Jos taas työmatkat ajoittuvat osittain viikonloppuunkin, tulevat lapset sitten seuraavalla viikolla hänelle ja illat pidetään vapaina. Kaikilla lomilla myös on isän osuus ihan isän tahdosta. Tottakai joskus tulee viikkoja putkeen, jolloin on erittäin vaikeaa järjestää tapaamisia mutta silloinkin on nähty, viety lapsia harrastuksiin tai muuten vain käyty yhdessä jossakin edes yhtenä iltana. Ei se vaadi edes reissutöissä olevalta kovin suuria ponnistuksia, kun osaa siirtää niitä omia harrastuksia ja muita menoja fiksulla tavalla. Niin, ja reissutöissä olevalla on yleensä melkoisen hyvä palkka, joten on ihan tällaisen ihmisen velvollisuus asettua asumaan lähelle lapsia, jotta tapaamiset on helppo toteuttaa.

En koe, että reissutyö tai työ ylipäätään on kovin hyvä syy pysyä erossa lapsista niin, että tapaamisia on muutaman hassu päivä kuussa. Miten niitä lapsia näki parisuhteen aikana? Sen ymmärrän, että jos on mielenterveysongelmia, päihdeongelmia tai väkivaltaa, niin silloin tietysti lapset sijoitetaan sen turvallisen vanhemman luo eikä silloin ole syytä loukkaantua, jos joku pitää kelvottomana vanhempana. Päihdeongelmainen ei ole turvallinen vanhempi. Työ on kuitenkin vain työ, ja sen pystyy järjestämään lähes kaikissa tapauksissa sellaiseksi, ettää normaalit ihmissuhteet onnistuvat. Tiedän perheen, jossa teinien toinen vanhemmista on aina muutamia kuukausia kerrallaan ulkomailla työkomennuksella mutta sitten hän on taas yhtä monta kuukautta kotona, jolloin hän vastaa siitä perheen arjesta tuolloin. Se, että osallistuu puoliksi tai lähes puoliksi lasten elämään on mielestäni jokaisen vanhemman velvollisuus.

Ja tämän kaiken sanon silläkin uhalla, että todennäköisesti minusta tulisi etävanhempi, jos eroaisimme. Syinä mm. se, että mieheni pystyisi jäämään tuloillaan nykyiseen kotiimme, minä en ja että lapset saisivat valita ja uskon että he haluaisivat jäädä vanhaan kotiinsa. Silti tapaisin lapsiani viikottain, vähintään noin puolet kuukaudesta (luultavasti enemmän, kun mieheni on reissutöissä mutta tämä olisi tapauskohtaista).

Etävanhemmuus ei automaattisesti tarkoita, että niitä lapsia nähdään vain satunnaisesti enkä ymmärrä, miksi yhdenkään vanhemman pitäisi tällaiseen järjestelyyn suostua. Jos suostuu, saa ottaa kaiken kuran vastaan, koska ei todellakaan ole tässä järjestelyssä ajatellut lastensa parasta.

Meillä jäi mies pienen vauvan kanssa kotiin, tämä oli meille paras ratkaisu ottaen huomioon taloudellisen tilanteen ja molempien urat. Erona oli siis se "normaaliin" tilanteeseen nähden, että esim vauvan kiintymyssuhde muodoistui isään -ei äitiin. Mies on ollut aivan loistava lapsen kanssa kotona, ja minä sain tuona aika ylennyksen joka toi reilusti lisää tuloja. Jotkut suhtautuivat tähän todella avoimeista ihaillen -toiset taas vihaten, ja sain juurikin kokea sitkeässä äitimyytti elää Suomessakin. Välillä tuli olo, että jotkut pitivät minua jotenkin tunteettomana ja kylmänä kun tein tämän ratkaisun. Mutta me teimme miehen kanssa yhdessä ratkaisun, mikä oli kokonaisuuteena perheellemme ihanteellinen. Raskasta se oli siinä mielessä, että hormonit aiheuttivat aluksi itselle tunteita laidasta laitaan, ja rintamaidon pumppaus vei aikaa ja vaivaa. Mutta oli se sen arvoistakin. Nyt seuraavan lapsen kohdalla minä jään vuorostani kotiin, ja mies voi keskittyä enemmän uraansa.

Mietin kyllä sitäkin, että paheksunnan syynä voi olla ihan tuoki että näet lapsiasia vain joka toinen viikonloppu. Ihmiset paheksuvat siitä miehiäkin. Esimerkiksi jos teillä olisi vuoroviikko systeemi (tosin en tiedä olisiko se ollut 2v:lle hyvä,mutta nyt 5v:lle ehkä jo olisikin), niin ihmiset pitäisivät suunsa kiinni. Olen minä kuullut miehiäkin kritisoitavan viikonloppuvanhemmuudesta. Tosin heillä on helpompi vetää kortti "äiti ei anna tavata useammin", koska niinkin tapahtuu!

[quote author="Vierailija" time="06.06.2015 klo 17:20"]

[quote author="Vierailija" time="06.06.2015 klo 11:43"][quote author="Vierailija" time="06.06.2015 klo 11:32"] [quote author="Vierailija" time="06.06.2015 klo 11:24"][quote author="Vierailija" time="06.06.2015 klo 11:16"] [quote author="Vierailija" time="06.06.2015 klo 11:00"][quote author="Vierailija" time="06.06.2015 klo 10:37"] Niin no, eikö ne lapset aina ns. paremmalle, kykenevämmälle vanhemmalle jää. Useammin se äiti taitaa olla. Olet aika poikkeus, joten se luonnollisesti ihmetyttää. Sun tarvitsee kestää "syyllistämistä", mutta isällä on hoitovastuu. Kumpi sitten onkaan rankempaa... Ps. mitään äitimyyttiä ei ole. Suurin osa äideistä vaan sattuu väluttämään lapsistaan hyvin paljon. Niinhän sinäkin, kun ilmeisesti tiesit, että heillä on parempi olla isänsä luona. [/quote] Eikö mielestäsi ole olemassa "äitimyyttiä"? Kyllä tässä tilanteessa olen käsitteeseen tutustunut rankimman kautta. Hyvä isä on se, joka hoitaa etävanhemmuden moitteettomasti.  Mutta jos minä sen naisena ja äitinä teen huolella, niin en ole hyvä äiti.  Etkö tosiaan tunnista ilmiötä? ap [/quote] Tunnistan ilmiön, mutta kyse ei ole äitimyytistä. Mitään äitimyyttiä ei ole. On hyviä ja huonoja äitejä ja isiä. Normaalisti äiti nyt vaan on kiintynyt lapsiinsa enemmän kuin isä. Johtuu varmaankin siitä, että on kantanut lasta 9 kk, synnyttänyt, hoivannut vauvana enemmän. Sen johdosta muodostuu vahva side äidin ja lapsen välille. Se ei ole myyttiä, vaan biologiaa. Vaikeaa sellaiselle koittaa selittää, jolle ei ilmeisesti ole tälläistä sidettä lapsiin muodostunut... Vain harva äiti haluaa lapsestaan luopua. Rakastava äiti tietää, että lapsille on parasta olla hänen kanssaan. Noin useimmat ihmiset tuntuvat ajattelevan, siksi ratkaisuasi ihmetellään. [/quote] Rakastava äiti tietää mikä on lapsille parasta ja aina se ei ole äidin kanssa asuminen vaikka äiti olisikin täysjärkinen ilman mitään alkoholiongelmia sun muita. Naisten olisi hyvä tiedostaa se, ettei hyvään äitiyteen riitä vain rakkaus. Se kun ei vaateta tai ruoki lasta. [/quote] Rakastava, täyspäinen äiti tietää, että lasten on hyvä olla hänen kanssaan, miksei olisi? Rakastava, täysjärkinen äiti myös vaatettaa ja ruokkii lapsensa, ei epäilystäkään. Et taida oikein tajuta? Suomessa lapsilla on onneksi ruokaa ja vaatetta, vaikka vanhemmat eivät edes rakastaisi, joten puheesi siitä on aika turhaa. [/quote] Köyhän yh-äidin lapsena en voisi enempää olla eri mieltä. Kyllä, äiti rakasti meitä ihan älyttömästi ja se näytettiin. Se ei kuitenkaan poistanut sitä tosiasiaa, että äiti painoi kahta huonopalkkaista duunia ja hyvä kun edes näimme häntä. Ruoka oli yksipuolista (kaksi työtä ei kyllä ruokapöydässä näkynyt) ja vaatteet mitä sattuivat. Harrastuksista olisi ollut turha haaveillakaan jos isä ei niitä olisi maksanut. Asuimme yksiössä ja jaoin huoneen kahden siskoni kanssa. Isäni olisi halunnut meidät asumaan luokseen koska puitteet olisivat olleet täysin erilaiset ja vanhempikin läsnä huomattavasti enemmän. Äitini ei tähän suostunut koska lasten paikka oli kuulemma äidin luona ja vetosikin aina juuri tuohon äidin rakkauteen.  Väittäisin, että lapsuuteni ja nuoruuteni olisi ollut jopa onnellisempi, jos ei olisi tarvinnut kituutella pienessä koirankopissa koska äiti mukamas rakastaa eniten ja isä nyt on vaan mies joka ei  moiseen kykene. [/quote] Miksi isäsi rahallisen avun ehtona oli muutto hänen luokseen?

[/quote]

Hyi helvetti, mikä mulkku isäsi on. Antoi lapsensa asua köyhyydessä, vaikka olisi ollut varaa tukea enemmänkin. 

Kyllä me eksäni kanssa pyrimme järjetämään asiat niin, että kummassakin kodissa on kohtuulliset olosuhteet ja osituksessa asunto jäi minulle juuri siksi, että lapset saavat asua vanhassa hyvässä kodissaan. Minä taas otan häneltä vain minimielarit, jotta saa maksettua itselleen sen verran ison asunnon vuokraa, että lapsilla on siellä hyvä. Ja lapet etällä illan + yön iikossa ja joka toinen viikonloppu. Asumme lasten takia lähekkäin. Lisäksi lapset saavat sopia isänsä kanssa muitakin menoja ihan fiiliksen mukaan - tietysti niin, että minultakin kysytään, jos jotain on jo sovittu. 

[quote author="Vierailija" time="06.06.2015 klo 12:53"]

Näistä "ei tykännytkään äitiydestä, yhyy" - ihmisissä ärsyttää se oma itsekkyys. Menit ja ammuit itseäsi jalkaan tekemällä lapset, ja nyt sitten maksatat sen niillä lapsilla ja miehellä. Siinä ei ole muita kuin itsekkäitä päätöksiä ja iso määrä itsesääliä. Aikuisuus on vastuun kantamista. Oli se kivaa tai ei. Ei pakenemista ja syiden keksimistä sille, että äidillä on tässä nyt oikeesti kaikkein rankinta, eikä esimerkiksi lapsella, jonka pitää yksin käsitellä ne hylkäämisen ja torjunnan ja huonommuuden tunteet ihan ilman mitään apua.

[/quote]

Aamen!! Kiiitos hyvästä kommentista, vihdoinkin joku osasi pukea ajatukseni sanoiksi.

Minä olen etävanhempi ja äiti. Mies on hoitanut vauvaa nelikuisesta asti enemmän kuin minä. Sitä ennen vauva ei tainnut edes erottaa kumpi on kumpi, tai luuli meitä yhdeksi ihmiseksi koska hoidimme paljon yhdessä. Sitten lähdin töihin ja pumppailin maidot kun en ollut kotona.

Lapsi on enemmän kiintynyt isäänsä ja isänsä on myös alusta saakka halunnut häntä enemmän kuin minä. Se että he ovat toisilleen tärkeämmät kuin minä, ei poissulje sitä ettenkö rakastaisi lastani.

Minulla ei ole tapana miettiä mitä lähes tuntemattomat ajattelevat valinnoistamme. Me teemme niinkuin meille on parasta.

Minä en edelleenkään käsitä, miten ap ja monet isät pystyvät tapaamaan lapsiaan vain joitakin kertoja kuukaudessa. Ap ilmoitti alkuun, että näkee lapsia joka toinen viikonloppu, nyt on muuttanut tarinaa ja sanoo tapaavansa myös viikottain. Totuutta en tiedä, mutta ihmettelen edelleen, miten riittäisi vaikkapa 8 vuorokautta kuukaudessa, kun ne lapset viettävät 22 vuorokautta muualla. Ei ole kysymys siitä etteikö lapsia voi päästää kesäleireille tai mummolaan tai kavereille yökylään vaan siitä, että ihan kuukaudesta toiseen säännöllisesti tapaa lapsiaan vain muutamien päivien ajan ja se on monelle liian vähän.

[quote author="Vierailija" time="06.06.2015 klo 10:34"]

Joka toinen viikonloppu. Eli näet lapsiasi 4 pvää kuussa. 

Osittain asenteet johtuu stereotypioista, itse en tunne valitettavasti yhtään etä-äitiä joka ei bilettäisi raskaasti ja eläisi uutta lapsetonta elämäänsä, silloin tällöin jotain lapsesta mainiten. 

[/quote]

Mä en tunne yhtäkään etäisää joka ei myöskään sopisi tuohon kuvaukseen...

[quote author="Vierailija" time="06.06.2015 klo 17:20"]

[quote author="Vierailija" time="06.06.2015 klo 11:43"][quote author="Vierailija" time="06.06.2015 klo 11:32"] [quote author="Vierailija" time="06.06.2015 klo 11:24"][quote author="Vierailija" time="06.06.2015 klo 11:16"] [quote author="Vierailija" time="06.06.2015 klo 11:00"][quote author="Vierailija" time="06.06.2015 klo 10:37"] Niin no, eikö ne lapset aina ns. paremmalle, kykenevämmälle vanhemmalle jää. Useammin se äiti taitaa olla. Olet aika poikkeus, joten se luonnollisesti ihmetyttää. Sun tarvitsee kestää "syyllistämistä", mutta isällä on hoitovastuu. Kumpi sitten onkaan rankempaa... Ps. mitään äitimyyttiä ei ole. Suurin osa äideistä vaan sattuu väluttämään lapsistaan hyvin paljon. Niinhän sinäkin, kun ilmeisesti tiesit, että heillä on parempi olla isänsä luona. [/quote] Eikö mielestäsi ole olemassa "äitimyyttiä"? Kyllä tässä tilanteessa olen käsitteeseen tutustunut rankimman kautta. Hyvä isä on se, joka hoitaa etävanhemmuden moitteettomasti.  Mutta jos minä sen naisena ja äitinä teen huolella, niin en ole hyvä äiti.  Etkö tosiaan tunnista ilmiötä? ap [/quote] Tunnistan ilmiön, mutta kyse ei ole äitimyytistä. Mitään äitimyyttiä ei ole. On hyviä ja huonoja äitejä ja isiä. Normaalisti äiti nyt vaan on kiintynyt lapsiinsa enemmän kuin isä. Johtuu varmaankin siitä, että on kantanut lasta 9 kk, synnyttänyt, hoivannut vauvana enemmän. Sen johdosta muodostuu vahva side äidin ja lapsen välille. Se ei ole myyttiä, vaan biologiaa. Vaikeaa sellaiselle koittaa selittää, jolle ei ilmeisesti ole tälläistä sidettä lapsiin muodostunut... Vain harva äiti haluaa lapsestaan luopua. Rakastava äiti tietää, että lapsille on parasta olla hänen kanssaan. Noin useimmat ihmiset tuntuvat ajattelevan, siksi ratkaisuasi ihmetellään. [/quote] Rakastava äiti tietää mikä on lapsille parasta ja aina se ei ole äidin kanssa asuminen vaikka äiti olisikin täysjärkinen ilman mitään alkoholiongelmia sun muita. Naisten olisi hyvä tiedostaa se, ettei hyvään äitiyteen riitä vain rakkaus. Se kun ei vaateta tai ruoki lasta. [/quote] Rakastava, täyspäinen äiti tietää, että lasten on hyvä olla hänen kanssaan, miksei olisi? Rakastava, täysjärkinen äiti myös vaatettaa ja ruokkii lapsensa, ei epäilystäkään. Et taida oikein tajuta? Suomessa lapsilla on onneksi ruokaa ja vaatetta, vaikka vanhemmat eivät edes rakastaisi, joten puheesi siitä on aika turhaa. [/quote] Köyhän yh-äidin lapsena en voisi enempää olla eri mieltä. Kyllä, äiti rakasti meitä ihan älyttömästi ja se näytettiin. Se ei kuitenkaan poistanut sitä tosiasiaa, että äiti painoi kahta huonopalkkaista duunia ja hyvä kun edes näimme häntä. Ruoka oli yksipuolista (kaksi työtä ei kyllä ruokapöydässä näkynyt) ja vaatteet mitä sattuivat. Harrastuksista olisi ollut turha haaveillakaan jos isä ei niitä olisi maksanut. Asuimme yksiössä ja jaoin huoneen kahden siskoni kanssa. Isäni olisi halunnut meidät asumaan luokseen koska puitteet olisivat olleet täysin erilaiset ja vanhempikin läsnä huomattavasti enemmän. Äitini ei tähän suostunut koska lasten paikka oli kuulemma äidin luona ja vetosikin aina juuri tuohon äidin rakkauteen.  Väittäisin, että lapsuuteni ja nuoruuteni olisi ollut jopa onnellisempi, jos ei olisi tarvinnut kituutella pienessä koirankopissa koska äiti mukamas rakastaa eniten ja isä nyt on vaan mies joka ei  moiseen kykene. [/quote] Miksi isäsi rahallisen avun ehtona oli muutto hänen luokseen?

[/quote]

No voi luoja, miksikö? :p 

[quote author="Vierailija" time="06.06.2015 klo 12:02"]

Ei tässä minusta ole kysymys siitä,onko ap hyvä äiti tai kuka on hyvä äiti. Kyse on siitä,kuka äiti voi hylätä lapsensa eli huoltaa ja pitää lähellään 4 päivää kuukaudessa. Siis kuka normaali äiti voi näin toimia. Eikö tässä ole minusta kyse mistään tienraivauksesta muille naisille vaan syvä ihmetys siitä,miten yksi nainen ja äiti voi elää tuon asian kanssa. Ap ilmeisesti hyvin ja muutama muukin vastaaja. Itse en koskaan. Itse kaipaan lapsiani joka minuutti niistä muutamasta päivästä vuodesta,kun ovat isällään.

[/quote]

Kovin selkokielisesti olen yrittänyt sanoa, että olen poikieni kanssa muutenkin kuin nämä sovitut viikonloput. Esim. lomat on puolitettu ja viikollakin olen jonkin verran lasteni kanssa. 

Mutta isällä on päävastuu arjesta. Sitähän lähivanhemmuus tarkoittaa. 

Ikävöitkö itku silmässä lapsiasi silloinkin, kun ovat päiväkodissa, leireillä, isovanhemmilla ym.? Kuulostaa ihme hurskastelulta sädekehä pään päällä.. 

ap. 

[quote author="Vierailija" time="06.06.2015 klo 12:02"]

Ei tässä minusta ole kysymys siitä,onko ap hyvä äiti tai kuka on hyvä äiti. Kyse on siitä,kuka äiti voi hylätä lapsensa eli huoltaa ja pitää lähellään 4 päivää kuukaudessa. Siis kuka normaali äiti voi näin toimia. Eikö tässä ole minusta kyse mistään tienraivauksesta muille naisille vaan syvä ihmetys siitä,miten yksi nainen ja äiti voi elää tuon asian kanssa. Ap ilmeisesti hyvin ja muutama muukin vastaaja. Itse en koskaan. Itse kaipaan lapsiani joka minuutti niistä muutamasta päivästä vuodesta,kun ovat isällään.

[/quote]

Provo, tai sitten kannattaa yrittää miettiä mitä muutakin sinä olet kun äiti. Jos perustaa koko minuutensa äitiydelle, miten sitä kestää kun lapset kasvavat ja eivät tarvitse vanhempiaan - äitiään - enää niin paljoa. 

[quote author="Vierailija" time="06.06.2015 klo 12:14"]

[quote author="Vierailija" time="06.06.2015 klo 12:02"]Ei tässä minusta ole kysymys siitä,onko ap hyvä äiti tai kuka on hyvä äiti. Kyse on siitä,kuka äiti voi hylätä lapsensa eli huoltaa ja pitää lähellään 4 päivää kuukaudessa. Siis kuka normaali äiti voi näin toimia. Eikö tässä ole minusta kyse mistään tienraivauksesta muille naisille vaan syvä ihmetys siitä,miten yksi nainen ja äiti voi elää tuon asian kanssa. Ap ilmeisesti hyvin ja muutama muukin vastaaja. Itse en koskaan. Itse kaipaan lapsiani joka minuutti niistä muutamasta päivästä vuodesta,kun ovat isällään. [/quote] Kuinka ylitsepääsemättömän vaikeaa sinun on käsittää, että kaikki ei ole kaltaisiasi. Kun meillä on lapset olleet poissa kotoa, en ole koskaan tuntenut ikävää. Lähinnä helpotusta kun ei tarvitse korjata kenenkään jälkiä, kuunnella loputonta äitihuutelua tai olla koko ajan käytettävissä. Tiedän että kuulun vähemmistöön ja tiedostan että saatan aiheuttaa lapsilleni traumoja. Mitä tilanteelle kuitenkaan voi tehdä? Ei yhtään mitään. Lapset aistivat teeskentelyn, se ei kanna pitkälle. Miksi tein lapset? Mies oli meistä se enemmän haluavampi osapuoli ja suostuin lopulta tähän vaikka HYVIN monesti olen miettinyt, miksi ihmeesdä en valinnut aikoinani lapsetonta elämää. Nyt on myöhäistä rykiä kun paskat on jo housuissa.

[/quote]

Tuskin kuulut vähemmistöön, on vaan niin hirveä tabu myöntää että tekee hyvää olla erossa lapsista joskus ja saada omaa aikaa. 

[quote author="Vierailija" time="07.06.2015 klo 12:42"]

Ap on tainnut ymmärtää ns. äitimyytin vähän väärin. Asiaa kun tarkemmin miettii, niin itse hän nimenomaan "äitimyytistä" kiinni haluaa pitää; miksi äitiä, joka ei tunne halua olla lastensa kanssa, pitäisi pitää hyvänä äitinä? Eihän sellainen sitä ole. Mutta äitimyytin takia huonoja äitejä ei saisi arvostella, siitähän ap loukkaantui. Olisi siis etä-äidin itsensä aika päästää irti äitimyytistä, ja kohdata totuus: kaikki eivät onnistu vanhemmuudessa eivätkä edes välitä lapsistaan. Ja sellaisia vanhempia ei ole kenenkään pakko vanhempina arvostaa.

[/quote]

Minustakin äitimyytti on juuri sitä, että äidit nähdään aina niin ihmeellisinä, ettei heissä vaan yksinkertaisesti kyetä näkemään mitään pahaa, itsekkyyttä tai julmuuttakin. Äiti on aina uhri, jota pitäisi ensisijaisesti ymmärtää. Tai muuten äidille tulee paha mieli.

Äitimyytti kumpuaa siitä ajasta, kun lapsia vielä kasvatettiin pelolla ja väkivallalla sekä hylkäämisellä tai hylkäämisellä uhkaamisella. Koska lapsen oli mahdotonta yhdistää äitien julmuutta ja pahuutta siihen samaan ihmiseen, jota hän rakasti ja josta hän oli riippuvainen, hän kielsi tän äidin pimeän puolen olemassaolon. Halu ajatella, että äiti kuitenkin pohjimmiltaan rakastaisi lasta edes vähäsen kuten lapsi rakastaa äitiä, on niin voimakas että äidille on annettu anteeksi ihan mitä tahansa.

Tuollainen aika on mennyt, ja meidän naisten ja äitien on nyt alettava ottamaan vastuu omasta käytöksestä. Myönnettävä se oma itsekkyys ja alettava olemaan enemmän lapsen puolella, koska se on vastuullista käytöstä. Yksikään lapsi ei synny tähän maahan tänä päivänä enää vahingossa, sellaista asennetta ei vaan voi enää olla, että lapset tavallaan pilaavat äitinsä elämän syntymällä tänne, ja siksi sen lapsen pitäisi tuntea jotain kiitollisuutta äitiään kohtaan aina vaan. 

Mä ainakin olisin nykyään paljon onnellisempi, jos mun äiti olis hylännyt minut aikoinaan, ja olen aivan varma, että ne vanhemmat, jotka syyllistävät aloittajaa ovat itse suhteellisen paskoja vanhempia. Ei kukaan selväjärkinen ihminen suhtaudu toisen ratkaisuihin muuten noin tuomitsevasti.

Se tuomitsevius on osa sitä paskuutta vanhempana, ei kyetä näkemään, että toisilla on oma, erillinen elämä, joka ei sille arvostelijalle kuulu tippaakaan ja on oman mielen pienuutta ja köyhyyttä olettaa, että etä-äiti bailaa tai on muuten huono ihminen. 

Se kertoo vain ja ainoastaan puhujasta itsestään.

En jaksanut lukea koko ketjua, mutta halusin antaa sulle tsempit. Ei kukaan muu voi tietää, mikä teidän eroperheessänne toimii parhaiten. Lapset on se mittari. Jos heille järjestely sopii parhaiten vanhempien resurssien mukaan, niin kenenkään muun on turha nokkaansa koputtaa. Voin hyvin kuvitella, että kaikille äideille etävanhemmuus ei sovi, mutta sopiiko se sen paremmin kaikille isillekään? Mun lapsella on niin ihana ja hyvä isä, että sen puolesta voisin kuvitella voivani ollakin myös se etävanhempi, jos lapsikin näin haluaisi. Ikävä mulla ois kova, mutta jos esim oma työ vaatisi matkoja paljon tai ei olisi muita edellytyksiä, niin ei se huono vaihtoehto olisi ollenkaan.

[quote author="Vierailija" time="07.06.2015 klo 12:42"]

Ap on tainnut ymmärtää ns. äitimyytin vähän väärin. Asiaa kun tarkemmin miettii, niin itse hän nimenomaan "äitimyytistä" kiinni haluaa pitää; miksi äitiä, joka ei tunne halua olla lastensa kanssa, pitäisi pitää hyvänä äitinä? Eihän sellainen sitä ole. Mutta äitimyytin takia huonoja äitejä ei saisi arvostella, siitähän ap loukkaantui. Olisi siis etä-äidin itsensä aika päästää irti äitimyytistä, ja kohdata totuus: kaikki eivät onnistu vanhemmuudessa eivätkä edes välitä lapsistaan. Ja sellaisia vanhempia ei ole kenenkään pakko vanhempina arvostaa.

[/quote]

 Ja äitimyyttiin ei kuulu mielestäsi se, että etä-äidin oletetaan bailaavan ja olevan huono ihminen?