Lue keskustelun säännöt.
Miten ihmiset jaksavat lasten yöheräilyä ja aikaisia aamuja?
29.01.2022 |
Olen siis itse lapseton, niin kuin varmasti otsikko antaakin niin ymmärtää.
Pidän lapsista, ja suurimmalla osalla ystävilläni on lapsia. Pidän lasten seurasta, mun mielestä lasten seura on oikeesti todella virkistävää ja mun mielestä pulkkamäki ja pelien pelaaminen ovat hauskaa. Ja sylitellä ja antaa huomiota pienokaisille. Useampia kummilapsia on.
Olen usein myös yökyläillyt lapsiperheillä. Vilpittömästi kysyn, miten äidit ja isät jaksaa herätä varsinkaan vauva-aikana siihen jatkuvaan huutoon? Joka ikinen päivä.
Taaperoiässä lapset herää useasti painajaisiin, korvatulehduksiin, äiti-ikävään, nälkään tms. Ja jos ei, niin viimeistään klo 7 alkaa melkein se kovaääninen herääminen. Ja joka ikinen aamu sama ralli.
Yövyn usein lapsiperheiden luona vieraana. Korostan, lapset ovat kivoja, mutta vieraana en voi olla kuulematta klo 2, klo 5 heräilyä. Huudetaan äitiä ja etsitään pehmolelua raivoisasti. Viimeistään klo 7 alkaa kovaääninen herääminen ja leikkiminen, mihin koko talo herää. Ensimmäinen ajatus ei ole, että "ihanaa, lapset heräävät" vaan ainakin itse mietin, että "miten nuo vanhemmat pysyvät järjissään lyhyillä yöunilla aina"
Tässä kysymys. Miten vanhemmat jaksatte? Eikö tule koskaan synkkiä ajatuksia, kun usein unta tulee tosi vähän, kun on lapsia? Vai tottuuko vaan siihen? Voikohan tällainen ihminen, kuin itse olen ajatuksineni, hankkia edes lapsia?
Kommentit (109)
Se tuntuu nuorena se oma tila ja uni ja viikonloppu ja muut niin kauhean tärkeältä. Matkan varrella elämä ja arvot muuttuu eikä 35 ikävuoden jälkeen yöheräilyt parina vuotena enää niin kummoiselta tunnukaan, hyvin niihin tottuu ja se oma napa vaan luonnollisesti joustaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan se ajoittain rankkaa. Mua auttoi se että hoidettiin miehen kanssa yöheräämiset puoliksi ja noustiin ylös vuoroaamuina. Minusta muunlaiset järjestelyt ovat epäreiluja ja olisin kuollut vihaan ja katkeruuteen jos mies olisi olettanut että mä valvon enemmän koska olen äiti. Eli mulla on käynyt miesvalinnassa hyvin. Jos mies on epäitsekäs ja empatiakykyinen, niin se ennustaa hyvää.
Nyt muksut on 2 ja 4, eivät melua öisin, heräävät vapaapäivisin klo 8 ja katsovat vähän aikaa piirrettyjä että toinen vanhemmista saa heräillä rauhassa (toinen saa jatkaa unta).Ei tuo ole reilua, jos olet ollut itse kotona ja toinen töissä. Kyllä kotona oleva saa aina levättyä paremmin kuitenkin eikä ns "tarvitse" kuin selviytyä pakollisista ja hoita nekin tarvittaessa mutkia oikoen. Toki molempien lepo täytyy turvata, mut 50-50 on kohtuuton jako, jos toinen on kotona.
Kotona pikkulapsen kanssa oleminen on huomattavasti rankempaa kuin lähes mikään duuni kodin ulkopuolella! Varsinkin jos lapsi on yhtään vaikea. En voi uskoa että yhä vieläkin joku vetää esiin "no ku mieshän käy töissä"-kortin!
Vierailija kirjoitti:
Se tuntuu nuorena se oma tila ja uni ja viikonloppu ja muut niin kauhean tärkeältä. Matkan varrella elämä ja arvot muuttuu eikä 35 ikävuoden jälkeen yöheräilyt parina vuotena enää niin kummoiselta tunnukaan, hyvin niihin tottuu ja se oma napa vaan luonnollisesti joustaa.
No mä en ikinä tottunut enkä ole enää ikinä nukkunut hyvin vauvavuoden jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se kidutukselta tuntui se jatkuva univaje. Silti hankin kolme lasta. Biologia on ihmeellisen voimakas ilmiö.
Miksi olet lammas etkä mieti mitä oikeasti haluat elämältäsi? Kolme ihmistä lisää liikakansoitettuun maailmaan kärsimään..
Vierailija kirjoitti:
Ihan helposti. Nukun korvatulpat korvissa ja toinen puolisko syötti yöllä. Arkisin herään muutenkin samoihin aikoihin kuin jälkikasvu. Viikonloppuna kun lapsi herää niin äitinsä herää.
Loistavasti ollaan pärjätty.
Niin, nukut siis koko ajan hyvin ja joku toinen hoitaa sun hommat sillä aikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan se ajoittain rankkaa. Mua auttoi se että hoidettiin miehen kanssa yöheräämiset puoliksi ja noustiin ylös vuoroaamuina. Minusta muunlaiset järjestelyt ovat epäreiluja ja olisin kuollut vihaan ja katkeruuteen jos mies olisi olettanut että mä valvon enemmän koska olen äiti. Eli mulla on käynyt miesvalinnassa hyvin. Jos mies on epäitsekäs ja empatiakykyinen, niin se ennustaa hyvää.
Nyt muksut on 2 ja 4, eivät melua öisin, heräävät vapaapäivisin klo 8 ja katsovat vähän aikaa piirrettyjä että toinen vanhemmista saa heräillä rauhassa (toinen saa jatkaa unta).Ei tuo ole reilua, jos olet ollut itse kotona ja toinen töissä. Kyllä kotona oleva saa aina levättyä paremmin kuitenkin eikä ns "tarvitse" kuin selviytyä pakollisista ja hoita nekin tarvittaessa mutkia oikoen. Toki molempien lepo täytyy turvata, mut 50-50 on kohtuuton jako, jos toinen on kotona.
Kotona pikkulapsen kanssa oleminen on huomattavasti rankempaa kuin lähes mikään duuni kodin ulkopuolella! Varsinkin jos lapsi on yhtään vaikea. En voi uskoa että yhä vieläkin joku vetää esiin "no ku mieshän käy töissä"-kortin!
Minä ainakin 9kk lapsen äitinä ajattelen, että se on tehtäväni herätä tarvittaessa koska mies käy töissä. Tietysti minullakin on hommaa kotona, mutta kello ei soi 6.30 ja vedä hitsin kiireiseen ja paineiseen työhön jossa todellakin tarvitaan kaikki aistit skarppina. Me otetaan muksun kanssa sitten vaikka yhteiset päiväunet päivällä jos on ollut huonompi yö.
Vierailija kirjoitti:
Kun ei ole muuta vaihtoehtoa kuin jaksaa, niin sitten jaksaa. Ei se sen ihmeellisempää ole.
Näin 👍
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä miten kukaan jaksaa, minulla ei ole edes lemmikkejä koska en halua että kukaan häiritsee yöuniani ja rutiinejani. Jos se tekee minusta itsekkään niin ok, mutta nautin elämästäni!
Sama juttu mulla. Puistattaa ajatuskin perhearjesta. Enkä myöskään aio ottaa lemmikkiä, koska sekin sitoo liikaa.
Rakastan hyviä yöunia, omaa yksinkertaista arkea, vapautta olla tekemättä mitään työn ulkopuolella. En jaksaisi olla koko ajan jollekin läsnä ja käytettävissä.
Tänäkin lauantai aamuna jäin vain makoilemaan sänkyyn. Söin siinä nautiskellen aamupalaa ja katselin Areenaa. Oma täydellinen seesteisyys. <3
Mä taas en ole "loikoilija" ja ajatus jostain vetelästä pyjama-aamusta on puistattava. Mutta se että yöllä herätetään kahden tunnein välein on kyllä helvettiä. Voin herätä aamulla viideltä virkeänä, jos olen saanut nukkua rauhassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan se ajoittain rankkaa. Mua auttoi se että hoidettiin miehen kanssa yöheräämiset puoliksi ja noustiin ylös vuoroaamuina. Minusta muunlaiset järjestelyt ovat epäreiluja ja olisin kuollut vihaan ja katkeruuteen jos mies olisi olettanut että mä valvon enemmän koska olen äiti. Eli mulla on käynyt miesvalinnassa hyvin. Jos mies on epäitsekäs ja empatiakykyinen, niin se ennustaa hyvää.
Nyt muksut on 2 ja 4, eivät melua öisin, heräävät vapaapäivisin klo 8 ja katsovat vähän aikaa piirrettyjä että toinen vanhemmista saa heräillä rauhassa (toinen saa jatkaa unta).Ei tuo ole reilua, jos olet ollut itse kotona ja toinen töissä. Kyllä kotona oleva saa aina levättyä paremmin kuitenkin eikä ns "tarvitse" kuin selviytyä pakollisista ja hoita nekin tarvittaessa mutkia oikoen. Toki molempien lepo täytyy turvata, mut 50-50 on kohtuuton jako, jos toinen on kotona.
Kotona pikkulapsen kanssa oleminen on huomattavasti rankempaa kuin lähes mikään duuni kodin ulkopuolella! Varsinkin jos lapsi on yhtään vaikea. En voi uskoa että yhä vieläkin joku vetää esiin "no ku mieshän käy töissä"-kortin!
Minä ainakin 9kk lapsen äitinä ajattelen, että se on tehtäväni herätä tarvittaessa koska mies käy töissä. Tietysti minullakin on hommaa kotona, mutta kello ei soi 6.30 ja vedä hitsin kiireiseen ja paineiseen työhön jossa todellakin tarvitaan kaikki aistit skarppina. Me otetaan muksun kanssa sitten vaikka yhteiset päiväunet päivällä jos on ollut huonompi yö.
Hyvin harva homma on sellasta että siellä pitää joka sekunti skarppina olla. Mielestäni lähes mikään ei ole vaikeampaa kuin lapsenvahtina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Elämäni hirveintä aikaa. Jäi lapsiluku yhteen. Siinä teille rehellinen vastaus.
Ehkä ”hirveä aika” on vähän vahva termi, mutta samasta syystä täälläkin jääty vain yhteen. Ja jos sanotaan, että aika on lyhyt, niin olen vahvasti eri mieltä.
Toisaalta yhden kanssa on paradoksaalista se, että aikaisiin aamuihin saisi kahden kanssa helpotusta, kun voisivat leikkiä kahdestaan eikä ole pakko nousta jonkun aikuisen joka ***** aamu kuudelta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan se ajoittain rankkaa. Mua auttoi se että hoidettiin miehen kanssa yöheräämiset puoliksi ja noustiin ylös vuoroaamuina. Minusta muunlaiset järjestelyt ovat epäreiluja ja olisin kuollut vihaan ja katkeruuteen jos mies olisi olettanut että mä valvon enemmän koska olen äiti. Eli mulla on käynyt miesvalinnassa hyvin. Jos mies on epäitsekäs ja empatiakykyinen, niin se ennustaa hyvää.
Nyt muksut on 2 ja 4, eivät melua öisin, heräävät vapaapäivisin klo 8 ja katsovat vähän aikaa piirrettyjä että toinen vanhemmista saa heräillä rauhassa (toinen saa jatkaa unta).Ei tuo ole reilua, jos olet ollut itse kotona ja toinen töissä. Kyllä kotona oleva saa aina levättyä paremmin kuitenkin eikä ns "tarvitse" kuin selviytyä pakollisista ja hoita nekin tarvittaessa mutkia oikoen. Toki molempien lepo täytyy turvata, mut 50-50 on kohtuuton jako, jos toinen on kotona.
Kotona pikkulapsen kanssa oleminen on huomattavasti rankempaa kuin lähes mikään duuni kodin ulkopuolella! Varsinkin jos lapsi on yhtään vaikea. En voi uskoa että yhä vieläkin joku vetää esiin "no ku mieshän käy töissä"-kortin!
Minä ainakin 9kk lapsen äitinä ajattelen, että se on tehtäväni herätä tarvittaessa koska mies käy töissä. Tietysti minullakin on hommaa kotona, mutta kello ei soi 6.30 ja vedä hitsin kiireiseen ja paineiseen työhön jossa todellakin tarvitaan kaikki aistit skarppina. Me otetaan muksun kanssa sitten vaikka yhteiset päiväunet päivällä jos on ollut huonompi yö.
Hyvin harva homma on sellasta että siellä pitää joka sekunti skarppina olla. Mielestäni lähes mikään ei ole vaikeampaa kuin lapsenvahtina.
No jaa, oma mieheni on lääkäri ja osastotyössä joten kyllä ne ihmiset ovat aina päivystyksellisiä/akuutisti sairaita eli ei ole mahdollisuutta istuskella ja mietiskellä puolivaloilla missään kuten ehkä jossain työterveyslääkärin paikalla saattaisi joskus olla.
Ja sama olla kohdalla: oma työni on lastenpsykiatrialla ja jos joutuisin sinne (kuitenkin ehkä asteen verran vähemmän paineiseen työhöni kuin puolisoni somatiikan osasto), tarvitsisin kyllä paremmat yöunet kuin nyt saan ja kotoileva mies saisi herätä.
Ehkä sitten suoritan niin paljon vähemmän kuin sinä, mutta en allekirjoita kokemustasi kotona olemisen raskaudesta. Minulla on 9kk lapseni kanssa kotona enimmäkseen ihan mukavaa ja harvassa on ne päivät jolloin en mitenkään ehtisi ottaa hänen kanssaan nokosia.
Meillä vauvavuonna ei nukuttu kokonaista yötä kertaakaan. Onhan se silkkaa kidutusta herätä parin tunnin välein joka yö, ainakaan minua ei ole luotu sellaiseen. Muutuin zombiksi, muisti reistaili ja hyvä kun sain päivisin vaatteet päälle. Lapsihan ei aamulla kysele, miten äitiä nukutti, haluaisitko nukkua vielä. Vaan se oli kuudelta tai seitsemältä ylös, oli yö miten repaleinen tahansa.
Valitettavasti minulla ei ole voimavaroja toiseen lapseen. Joku kommentoi tuolla aiemmin, että se on lopulta lyhyt aika elämässä, kun lapset valvottaa. Vuosi on kyllä minusta pitkä aika enkä halua enää koskaan kokea sitä uudestaan. Onneksi tajuan omat rajani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä en ole osannut aamulla nukkua koskaan, en edes teininä tai baari-illan päätteeksi. Aamuheräämiset eivät ole olleet ongelma lasten kanssa, tosin kukaan ei ole vielä 5-6 aikaan herännytkään. Mutta yöllä heräily oli neljännen kohdalla jo aika vaikeaa, varsinkin kun hän heräili monta vuotta ja oli todella huono nukkuja. Otimme koiran kesällä ja se on ollut yllättävää, miten vaikeaa on nyt nousta ylös sen kanssa normaalia aikaisemmin, vaikka koira herää aika samaan aikaan joka aamu. Ilmeisesti lapsen kanssa juuri ja juuri jaksoi niin nyt koira joka herättää, onkin sitten liikaa.
Vierailija kirjoitti:
Minä en ole osannut aamulla nukkua koskaan, en edes teininä tai baari-illan päätteeksi. Aamuheräämiset eivät ole olleet ongelma lasten kanssa, tosin kukaan ei ole vielä 5-6 aikaan herännytkään. Mutta yöllä heräily oli neljännen kohdalla jo aika vaikeaa, varsinkin kun hän heräili monta vuotta ja oli todella huono nukkuja. Otimme koiran kesällä ja se on ollut yllättävää, miten vaikeaa on nyt nousta ylös sen kanssa normaalia aikaisemmin, vaikka koira herää aika samaan aikaan joka aamu. Ilmeisesti lapsen kanssa juuri ja juuri jaksoi niin nyt koira joka herättää, onkin sitten liikaa.
Meillä oli myös vaikeaa koiran kanssa! Onneksi koira on nyt jo kolme, mutta jotenkin ne lasten kanssa heräilyt olivat jättäneet kehoon sellaisen jäljen, että se kuukauden parin herääminen koiran kanssa oli murhaa.
Vierailija kirjoitti:
Eikä pelkästään yöt, entäs päivät sitten: pakottaminen ja maanittelu syömään, pukemaan, vessaan, hammaspesulle, nukkumaan, digilaitteista pois etc. Päivästä toiseen ja vuodesta toiseen tätä samaa...
- toinen lapseton
No niinpä. Kun on tullut läheltä seurattua sitä menoa, ei omien lapsien saaminen voisi vähempää kiinnostaa. Nostan hattua niille jotka sitä jaksavat, mutta minä jätän suosiolla väliin. Tämä maailma ei minun lapsettomuuteeni kaadu, muut kyllä hoitavat lisääntymisen puolestani.
Kyllähän ne vanhemmat aika zombeja on...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan se ajoittain rankkaa. Mua auttoi se että hoidettiin miehen kanssa yöheräämiset puoliksi ja noustiin ylös vuoroaamuina. Minusta muunlaiset järjestelyt ovat epäreiluja ja olisin kuollut vihaan ja katkeruuteen jos mies olisi olettanut että mä valvon enemmän koska olen äiti. Eli mulla on käynyt miesvalinnassa hyvin. Jos mies on epäitsekäs ja empatiakykyinen, niin se ennustaa hyvää.
Nyt muksut on 2 ja 4, eivät melua öisin, heräävät vapaapäivisin klo 8 ja katsovat vähän aikaa piirrettyjä että toinen vanhemmista saa heräillä rauhassa (toinen saa jatkaa unta).Ei tuo ole reilua, jos olet ollut itse kotona ja toinen töissä. Kyllä kotona oleva saa aina levättyä paremmin kuitenkin eikä ns "tarvitse" kuin selviytyä pakollisista ja hoita nekin tarvittaessa mutkia oikoen. Toki molempien lepo täytyy turvata, mut 50-50 on kohtuuton jako, jos toinen on kotona.
Kotona pikkulapsen kanssa oleminen on huomattavasti rankempaa kuin lähes mikään duuni kodin ulkopuolella! Varsinkin jos lapsi on yhtään vaikea. En voi uskoa että yhä vieläkin joku vetää esiin "no ku mieshän käy töissä"-kortin!
Minä ainakin 9kk lapsen äitinä ajattelen, että se on tehtäväni herätä tarvittaessa koska mies käy töissä. Tietysti minullakin on hommaa kotona, mutta kello ei soi 6.30 ja vedä hitsin kiireiseen ja paineiseen työhön jossa todellakin tarvitaan kaikki aistit skarppina. Me otetaan muksun kanssa sitten vaikka yhteiset päiväunet päivällä jos on ollut huonompi yö.
Hyvin harva homma on sellasta että siellä pitää joka sekunti skarppina olla. Mielestäni lähes mikään ei ole vaikeampaa kuin lapsenvahtina.
No jaa, oma mieheni on lääkäri ja osastotyössä joten kyllä ne ihmiset ovat aina päivystyksellisiä/akuutisti sairaita eli ei ole mahdollisuutta istuskella ja mietiskellä puolivaloilla missään kuten ehkä jossain työterveyslääkärin paikalla saattaisi joskus olla.
Ja sama olla kohdalla: oma työni on lastenpsykiatrialla ja jos joutuisin sinne (kuitenkin ehkä asteen verran vähemmän paineiseen työhöni kuin puolisoni somatiikan osasto), tarvitsisin kyllä paremmat yöunet kuin nyt saan ja kotoileva mies saisi herätä.
Ehkä sitten suoritan niin paljon vähemmän kuin sinä, mutta en allekirjoita kokemustasi kotona olemisen raskaudesta. Minulla on 9kk lapseni kanssa kotona enimmäkseen ihan mukavaa ja harvassa on ne päivät jolloin en mitenkään ehtisi ottaa hänen kanssaan nokosia.
Teillä vähän eri asia noin vastuullisissa asiakaspalvelun ammateissa, jossain perus kaupan alalla esim on vähän eri meininki.
Mielenkiintoista keskustelua. Jokaisen kommentin olen lukenut läpi ☺️ t. Ap
No useat ihmiset sekoaa nimenomaan tästä syystä. Mutta jostain syystä siitäkin on tehty sellanen "hyväksytään nyt vaan se että puolet vanhemmista on raivohulluja unettomuuden takia, itsehän valitsivat". Mielestäni avun saaminen pikkulapsivuosina pitäisi olle helpompaa ja halvempaa, ennemmin tukisin tätä kuin asumista.