Lue keskustelun säännöt.
Miten ihmiset jaksavat lasten yöheräilyä ja aikaisia aamuja?
29.01.2022 |
Olen siis itse lapseton, niin kuin varmasti otsikko antaakin niin ymmärtää.
Pidän lapsista, ja suurimmalla osalla ystävilläni on lapsia. Pidän lasten seurasta, mun mielestä lasten seura on oikeesti todella virkistävää ja mun mielestä pulkkamäki ja pelien pelaaminen ovat hauskaa. Ja sylitellä ja antaa huomiota pienokaisille. Useampia kummilapsia on.
Olen usein myös yökyläillyt lapsiperheillä. Vilpittömästi kysyn, miten äidit ja isät jaksaa herätä varsinkaan vauva-aikana siihen jatkuvaan huutoon? Joka ikinen päivä.
Taaperoiässä lapset herää useasti painajaisiin, korvatulehduksiin, äiti-ikävään, nälkään tms. Ja jos ei, niin viimeistään klo 7 alkaa melkein se kovaääninen herääminen. Ja joka ikinen aamu sama ralli.
Yövyn usein lapsiperheiden luona vieraana. Korostan, lapset ovat kivoja, mutta vieraana en voi olla kuulematta klo 2, klo 5 heräilyä. Huudetaan äitiä ja etsitään pehmolelua raivoisasti. Viimeistään klo 7 alkaa kovaääninen herääminen ja leikkiminen, mihin koko talo herää. Ensimmäinen ajatus ei ole, että "ihanaa, lapset heräävät" vaan ainakin itse mietin, että "miten nuo vanhemmat pysyvät järjissään lyhyillä yöunilla aina"
Tässä kysymys. Miten vanhemmat jaksatte? Eikö tule koskaan synkkiä ajatuksia, kun usein unta tulee tosi vähän, kun on lapsia? Vai tottuuko vaan siihen? Voikohan tällainen ihminen, kuin itse olen ajatuksineni, hankkia edes lapsia?
Kommentit (109)
Siinä vaiheessa kun se pikku ihminen osaa jo puhua ja sanoo että rakastaa minua niin... voin valvoa vielä yhden yön.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvin jaksoi eikä tehnyt tiukkaakaan.
Ihan helposti. Nukun korvatulpat korvissa ja toinen puolisko syötti yöllä. Arkisin herään muutenkin samoihin aikoihin kuin jälkikasvu. Viikonloppuna kun lapsi herää niin äitinsä herää.
Loistavasti ollaan pärjätty.
En ole koskaan nukkunut niin "hyvin" kuin imetysaikana. Eli siis nukahtanut nopeasti ja päässyt syvään uneen helposti. Tämä on varmasti joku hormonaalinen armonanto synnyttäneille äideille.
Jaksaahan sitä muidenkin asioiden kanssa valvoa vuorokauden ympäri, juhlimisen, opintojen ja työn.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Työpaikalle lähtiessä pitää herätä klo 5, joten lasten klo 7 olis paljon parempi vaihtoehto 😅 hyvin on ehtinyt tottua vuosien varrella että kannattaa ajoissa mennä nukkumaan kun herätys joka tapauksessa arkena tuo klo 5 viikonloppuna lähellä seitsemää. Nyt kun lapset on vähän isompia niin tykkäävät itsekin välillä köllöttellä aamulla pidempään. Ja en väitä etteikö usein väsyttäisi, mut vaihtoehtoakaan ei ole, varsinkin kun täysin yksin lasten kanssa.
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä miten kukaan jaksaa, minulla ei ole edes lemmikkejä koska en halua että kukaan häiritsee yöuniani ja rutiinejani. Jos se tekee minusta itsekkään niin ok, mutta nautin elämästäni!
Sama juttu mulla. Puistattaa ajatuskin perhearjesta. Enkä myöskään aio ottaa lemmikkiä, koska sekin sitoo liikaa.
Rakastan hyviä yöunia, omaa yksinkertaista arkea, vapautta olla tekemättä mitään työn ulkopuolella. En jaksaisi olla koko ajan jollekin läsnä ja käytettävissä.
Tänäkin lauantai aamuna jäin vain makoilemaan sänkyyn. Söin siinä nautiskellen aamupalaa ja katselin Areenaa. Oma täydellinen seesteisyys.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yksikään kolmesta lapsestani ei ole valvottanut kuin satunnaisina öinä, esim.kipeenä. Nuorin nukkui 5 viikkoisesta jo 7h putkeen, söi ja jatkoi unia vielä monta tuntia. 2kk ikäisenä nukkui jo 10h heräämättä. Täysimetyksellä oli. Kukaan ei ole herännyt ennen klo 10, keskimmäisen ennätys oli kun nukkui klo 14 asti! Ei olisi tullut mieleenkään herätä lapsen kanssa klo 6!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan se ajoittain rankkaa. Mua auttoi se että hoidettiin miehen kanssa yöheräämiset puoliksi ja noustiin ylös vuoroaamuina. Minusta muunlaiset järjestelyt ovat epäreiluja ja olisin kuollut vihaan ja katkeruuteen jos mies olisi olettanut että mä valvon enemmän koska olen äiti. Eli mulla on käynyt miesvalinnassa hyvin. Jos mies on epäitsekäs ja empatiakykyinen, niin se ennustaa hyvää.
Nyt muksut on 2 ja 4, eivät melua öisin, heräävät vapaapäivisin klo 8 ja katsovat vähän aikaa piirrettyjä että toinen vanhemmista saa heräillä rauhassa (toinen saa jatkaa unta).Ei tuo ole reilua, jos olet ollut itse kotona ja toinen töissä. Kyllä kotona oleva saa aina levättyä paremmin kuitenkin eikä ns "tarvitse" kuin selviytyä pakollisista ja hoita nekin tarvittaessa mutkia oikoen. Toki molempien lepo täytyy turvata, mut 50-50 on kohtuuton jako, jos toinen on kotona.
Mies valvoo yleensä muutenkin noin klo 01-02, eli voi hyvin hoitaa alkuyön heräämiset. Kyllä kuule myös kotivanhempi tarvitsee unta. Etenkin kun on kaksi lasta jotka ei nuku yhtäaikaa päivällä. Mieheni mielestä järjestely oli hyvä ja reilu joten arvoisa mammapalstalainen, sinun näkemykselläsi ei ole mitään merkitystä. Tuo pikemminkin vaan tukee toksista äitimyyttiä jonka mukaan äiti on aina päävastuussa. Mieheni oli myös hoitovapaalla molempien lasten kanssa, mutta se ei varmasti sinun ummehtuneeseen maailmankuvaasi mahdu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yhden taaperon äitinä sanon että ei aina jaksakaan, mutta pakko se on. Minulla on puoliso joka auttaa sekä isovanhemmat, muuten en oikeasti jaksaisi, en usko että pärjäisin yksin (eikä äitien kuulukaan). Sairastuin synnytyksen jälkeiseen masennukseen ja nyt parantelen alhaisia ferritiinivarastoja rautalisällä. Vaikka välillä on rankkaa, en silti vaihtaisi päivääkään elämästäni. Lapsi antaa mulle enemmän kuin voisin toivoa ja onhan pienen piipertäjän kasvua ja kehitystä ihana seurata. Ja minä vanhempana olen vastuussa hänen arjesta ja onnesta, joten itsestäni huolen pitäminen on ensisijaisen tärkeää jotta jaksaa antaa aikaa ja energiaa muille perheenjäsenille.
Muuten hyvä kirjoitus, mutta miksi lapsen isä auttaa eikä osallistu täysipainoisesti oman lapsensa hoitoon?
Sitä sopii ihmetellä. En ennen omaa lasta ymmärtänyt miten voi jaksaa, jos herää parikin kertaa yössä, mutta niin sitä vain jaksaa. Välillä paremmin ja välillä huonommin. Huonojen öiden jälkeen olo on kuin humalassa, eikä mikään suju. Kaupassa yrittää maksaa kirjastokortilla ja omaa nimeään ei muista. Mutta jo parin tunnin unet parantaa ja jaksaa taas normaalisti. Kuitenkin huomaa, että ei ole ihan parhaimmillaan ja välillä käy vähän hitaammalla kuin ennen lapsia.
Yksi asia mikä vaikuttaa oma vs vieras lapsi jaksamisessa on se, että oma lapsi on tuttu. Sitä voi toimia arkena puoliautomaatilla, kun tietää miten lapsi käyttäytyy todennäköisesti missäkin tilanteessa. Kummilapsen kanssa sitä on uudessa tilanteessa ja se vie enemmän energiaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hormonit. Sitten siihen vaan tottuu.
kyllä se on se pyyteetön rakkaus lapseen joka auttaa jaksamaan ei sitä oikein pysty selittämään
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen ollut onnekas kun mun lapsilla ei ole ollut korvatulehduksia koskaan, kuten ei itselläni tai sisaruksillanikaan.
Esikoisen kanssa meni ensimmäiset n. 3kk niin että hän ei nukkunut yöllä, minä sitten istuin vauva sylissä olohuoneessa ja tuijotin telkkaria. Kun aloin antaa lapselle velliä iltaisin, tilanne muuttui kuin taikaiskusta, lapsi alkoi nukkua yöt heräämättä aamuun asti, ja tosiaan siis minä joka olen illanvirkku ja aamuntorkku, laitoin lapsen nukkumaan suht myöhään, ja siten nukkuikin muihin lapsiin verrattuna myöhään.
Nuorimmaiset, kaksoset nukkuivat hyvin vauvana, mutta sitten leikki-iässä alkoi molemmilla olla paljon kasvukipuja jaloissa ja heräilivät vuoroöin. Eivät koskaan molemmat, ja harvemmin niin ettei kumpikaan, vaan oikeasti vuoroöin. Ei aina mitään kauheaa huutoa, mutta olihan se itselle rasittavaa kun olen aina ollut huono nukahtamaan ja miehellä vuorotyö niin ei hänkään siitä nauttinut. Sitä jatkui varmaan pari vuotta, ja siihenkin tottui.
Minä olen heräillyt herkästi aina itsekin, joten ajattelin että mitäpä se juuri siitä eroaa. Heräilen edelleen, vielä pahemminkin ja nukun huonosti vaikka nuorimmaisetkin on jo teinejä.
Kaikki on niin yksilöllistä, vanhemmat ovat erilaisia ominaisuuksiltaan ja siten on myös lapsetkin. Lapset kun saavat geeninsä vanhemmiltaan ja oppivat jo äitinsä mahassa perheen tavoille. Pahinta mitä voi tehdä on opettaa vauvalle huonoja tapoja, esim. jatkaa yösyöttöjä kun se ei ole enää kasvun kannalta pakollista, tai hiipiä hiljaa aina kun lapsi nukkuu ja siten korostaa hänen herkkäunisuuttaan koko ajan enemmän, tai laittaa lapsi kuudelta illalla nukkumaan jotta saa "omaa aikaa" ja sitten manata kun hän herää neljältä yöllä virkeänä kuin peipponen.
Pahimmat aamuheräämiset on aiheuttaneet koulu ja työt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä miten kukaan jaksaa, minulla ei ole edes lemmikkejä koska en halua että kukaan häiritsee yöuniani ja rutiinejani. Jos se tekee minusta itsekkään niin ok, mutta nautin elämästäni!
Sama juttu mulla. Puistattaa ajatuskin perhearjesta. Enkä myöskään aio ottaa lemmikkiä, koska sekin sitoo liikaa.
Rakastan hyviä yöunia, omaa yksinkertaista arkea, vapautta olla tekemättä mitään työn ulkopuolella. En jaksaisi olla koko ajan jollekin läsnä ja käytettävissä.
Tänäkin lauantai aamuna jäin vain makoilemaan sänkyyn. Söin siinä nautiskellen aamupalaa ja katselin Areenaa. Oma täydellinen seesteisyys. <3
Tuo toimii vielä parikymppisenä loistavasti mutta kolmenkympin paremmalla puolella alkaa jo tyhjyys vaivata.
Terveisin yksin Hgin ydinkeskustassa 15 vuotta asunut ”ikisinkku” joka sipsutteli töistä sushibaarin kautta kotiin ja tilas sunnuntaisin aamiaiset alakerrasta kun klo10 jälkeen pääsi jalkeilleen. Nykyisin maalla asuva 38v ja 2 lapsen äiti ja aivan huippumiehen onnellinen vaimo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä miten kukaan jaksaa, minulla ei ole edes lemmikkejä koska en halua että kukaan häiritsee yöuniani ja rutiinejani. Jos se tekee minusta itsekkään niin ok, mutta nautin elämästäni!
Jos vanhempasi olisivat ajatelleet samoin, sinua ei nyt olisi täällä. Mietihän sitä.
Entäs sitten? Joku joka ei ole olemassa, ei osaa olla surullinen siitä ettei ole olemassa. Typerä vastaus yrittää perustella miksi lapsettomuus olisi itsekästä.
t. se joka kirjoitti kommentin johon vastasit
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä miten kukaan jaksaa, minulla ei ole edes lemmikkejä koska en halua että kukaan häiritsee yöuniani ja rutiinejani. Jos se tekee minusta itsekkään niin ok, mutta nautin elämästäni!
Sama juttu mulla. Puistattaa ajatuskin perhearjesta. Enkä myöskään aio ottaa lemmikkiä, koska sekin sitoo liikaa.
Rakastan hyviä yöunia, omaa yksinkertaista arkea, vapautta olla tekemättä mitään työn ulkopuolella. En jaksaisi olla koko ajan jollekin läsnä ja käytettävissä.
Tänäkin lauantai aamuna jäin vain makoilemaan sänkyyn. Söin siinä nautiskellen aamupalaa ja katselin Areenaa. Oma täydellinen seesteisyys. <3
Kuulostaa ihanalta! Mulla hyvin samanlaista, lisäksi kyllä mies, mutta hänellä on tosi samanlainen rauhantarve kun mulla, en voisi olla onnellisempi elämästämme <3
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä miten kukaan jaksaa, minulla ei ole edes lemmikkejä koska en halua että kukaan häiritsee yöuniani ja rutiinejani. Jos se tekee minusta itsekkään niin ok, mutta nautin elämästäni!
Sama juttu mulla. Puistattaa ajatuskin perhearjesta. Enkä myöskään aio ottaa lemmikkiä, koska sekin sitoo liikaa.
Rakastan hyviä yöunia, omaa yksinkertaista arkea, vapautta olla tekemättä mitään työn ulkopuolella. En jaksaisi olla koko ajan jollekin läsnä ja käytettävissä.
Tänäkin lauantai aamuna jäin vain makoilemaan sänkyyn. Söin siinä nautiskellen aamupalaa ja katselin Areenaa. Oma täydellinen seesteisyys. <3Tuo toimii vielä parikymppisenä loistavasti mutta kolmenkympin paremmalla puolella alkaa jo tyhjyys vaivata.
Terveisin yksin Hgin ydinkeskustassa 15 vuotta asunut ”ikisinkku” joka sipsutteli töistä sushibaarin kautta kotiin ja tilas sunnuntaisin aamiaiset alakerrasta kun klo10 jälkeen pääsi jalkeilleen. Nykyisin maalla asuva 38v ja 2 lapsen äiti ja aivan huippumiehen onnellinen vaimo.
Huoh, vain koska sinä koet tietyt valinnat hyväksi itsellesi, ei tarkoita että muiden pitäisi tehdä samoin. Kuvailemasi tilanne kuulostaa minulle painajaiselta ja on vastakohta sille, mitä minä haluan elämässäni. Asun kaupungissa (emme Uudellamaalla) miehen kanssa ja olemme molemmat veloja ja näin on hyvä. Jos pitäisi muuttaa maalle ja lisääntyä, olisi se minulle painajainen.
Kyllä se kidutukselta tuntui se jatkuva univaje. Silti hankin kolme lasta. Biologia on ihmeellisen voimakas ilmiö.
Ei tuo ole reilua, jos olet ollut itse kotona ja toinen töissä. Kyllä kotona oleva saa aina levättyä paremmin kuitenkin eikä ns "tarvitse" kuin selviytyä pakollisista ja hoita nekin tarvittaessa mutkia oikoen. Toki molempien lepo täytyy turvata, mut 50-50 on kohtuuton jako, jos toinen on kotona.