Lue keskustelun säännöt.
Sinä, joka sanot: "Jokainen on oman onnensa seppä"
29.01.2022 |
ja ajattelet, että kaikki mitä itse olet saavuttanut elämässä, on omaa ansiotasi. Suhtaudut ehkä (ainakin salassa) ylemmyydentuntoisesti ja halveksuen niihin joilla menee elämässään heikommin, jotka ovat epäonnistuneet tai luovuttaneet, koska ajattelet että se on pitkälti heidän omaa syytään. Sulla on ehkä näkemyksiä siitä, mitä he ovat tehneet väärin ja mitä heidän olisi pitänyt/pitäisi tehdä.
Mutta mietitäänpä nyt vielä. Mikä tekee ihmisestä sen, mitä hän on? Geenit ja kasvuympäristö, pääasiassa. Persoonallisuus, temperamentti, älykkyys, ulkonäkö, fyysinen ja psyykkinen terveys, se millaisille vanhemmille synnymme ja millaisiin olosuhteisiin, lapsuudessa kokemamme asiat: sattumaa kaikki. Saman perheen lapsillakin on eri lapsuus, sanotaan.
Jos siis sinulla on käynyt tuuri tuossa lotossa ja olet kyennyt menestymään tai onnistumaan joissakin asioissa paremmin kuin moni muu, niin onko todella aihetta sanoa että se on ihan sinun omaa ansiotasi?
Kukaan ei kiellä, ettet olisi tehnyt töitä sen menestyksen eteen, mutta pointti on että sulla on ollut ominaisuuksia ja voimavaroja joiden avulla tehdä niitä töitä. Sillä haukkumallasi "luuserilla" ei vaan ehkä yksinkertaisesti ole.
Kannattaa siis olla aika nöyrä ja kiitollinen.
Kommentit (106)
Vierailija kirjoitti:
95 % menestyksestä on kovaa työtä, jotta se 5% mahis onneen on. Siitä vaan ei pidetä meteliä.
Jos ei usko itseensä ei ole motivaatiota tehdä työtä kovasti, Eduksi on siis hyvä itsetunto ja mahdollisesti joku joka tsemppaa henkisesti.
Itsellä on ollut nuoresta lähtien kohtuuton alemmuuden tunne vaikka olen ihan lahjakas ihminen. Pidin itseäni maan matosena. Vasta nyt keski-iässä olen alkanut tajuta että en ole sen huonompi kuin muutkaan ja olen alkanut todella työskennellä unelmieni eteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eniten tätä tekevät ne, jotka haukkuvat ylipainoisia. He ottavat kunnian omasta normaalipainostaan itselleen ja syyttelevät ylipainoisia.
Jep. Ihan uskomattomia heidän kommenttinsa. Äskettäin luin jostain iltapäivälehdestä kun eräs moitti entistä rintasyövän sairastanutta missiämme: hoikkuus ei vaadi kuin terveellistä ruokaa ja liikuntaa, yksinkertaista!
Mitä näiden päässä oikein liikkuu? Itsekin pysyin hoikkana noilla keinoin kun olin terve, mutta rintasyövän jälkeen itsellenikin tuli 30 kiloa ylipainoa hujauksessa vaikka elintavat eivät muuttuneet. Joudun olemaan todella tiukalla dieetillä ja liikkumaan tähtitieteellisiä määriä että edes saan painon pidettyä kurissa. Mitkään miinuskalorimäärät eivät tiputa painoani. Myös minulla on hormoneihin vaikuttava syöpälääkitys jonka sivuvaikutuslistassakin mainitaan painon nousu ja nesteen kertyminen. Lisäksi sytot muuttivat kehoani ja minulla on lukemattomia kipuja ja vaivoja. Siitä huolimatta harrastan liikuntaa 3 h päivässä. Oikeastaan pitäisi olla ylpeä että treenaa näin paljon hirveistä vaivoistani huolimatta.
Meidän rintasyöpäpotilaiden ylipainon haukkujilla itsellään ei ole ollut syöpää eikä samanlaista lääkitystä joten aika typerää ja epäreilua lesotella.
Maxwelll kirjoitti:
Kaikki lottoavat mutta vain muutama voittaa. Sama pätee elämässä. Tuurista on niin paljon kiinni, mutta pitkäaikaiset tulokset/voitot vaativat muuta kuin tuuria: Miten kohtelet muita, asenne, periksiantamattomuus, jne.
Mutta kyllä, tuurista on niin paljon kiinni että saatko edes mahdollisuutta mihinkään "menestykseen".
Kuinka niin? Suomessahan yhteiskunta tarjoaa jokaiselle samat mahdollisuudet.
Vierailija kirjoitti:
Maxwelll kirjoitti:
Kaikki lottoavat mutta vain muutama voittaa. Sama pätee elämässä. Tuurista on niin paljon kiinni, mutta pitkäaikaiset tulokset/voitot vaativat muuta kuin tuuria: Miten kohtelet muita, asenne, periksiantamattomuus, jne.
Mutta kyllä, tuurista on niin paljon kiinni että saatko edes mahdollisuutta mihinkään "menestykseen".
Kuinka niin? Suomessahan yhteiskunta tarjoaa jokaiselle samat mahdollisuudet.
Peruskoulutuksen tarjoaa ja terveydenhuollon (mikä on tietysti hyvä asia ) mutta kaikki muut mahdollisuudet ns.' eteenpäin elämässä pääsemiseksi' ovat kyllä suhteellisia, aina koulutustarjonnasta ja valinnasta oppilaitokseen riippuvia,taustaa kysyviä sekä kaikki tietenkin aina rajattuja määrältään sisäänpääsyn osalta .
Pyrkijöitä on melkeinpä joka paikkaan enemmän kuin niitä, jotka otetaan. Kaikkialle ei suinkaan riitä pelkkä kiinnostus (tai ei ehkä edes ns. 'palava halu') päästä alalle, sillä valinnanhan tekevät muut.
Kysymys on siis aina enemmän siitä kelpaatko, kuin siitä haluatko. .
Itse tulkitsen "oman onnensa seppä" niin, että jokainen tekee itse itsensä onnelliseksi. Onnellisuus on tunne, tunne muodostuu ihmisen sisällä. Eli se ei ole riippuvainen ulkoisista asioista, työstä, perheestä, ympäristöstä. Ne voi toki auttaa onnellisuuden saavuttamisessa, mutta myös harhauttaa siitä kauemmas. Ihmisen sisäisellä maailmalla on yhtä suuri, jos ei jopa suurempi merkitys kuin ulkoisella, joten kumpikin olisi hyvä huomioida. Aloituksessa keskitytään lähinnä ulkoiseen, joka on vain pala kokonaisuutta.
Menestys ja saavutukset ei ole yhtäsuuri kuin onni. Otsikossa sanottiin "oman onnensa seppä". Itse en ole kunnoisista lähtökohdista lähtöisin, vanhempien tukea ei ole ollut (ei henkistä eikä rahallista), mieleni on masennukseen taipuva. Älyä ja sitkeyttäsen sijaan on. Olen saavuttanut sitä menestystä opiskelussa ja työssä, taloudellisesti varallisuutta on ja niin löytyy verolistoilta (kaikki raha itse ansaittua, ei perintöjä). Mutta onnellinen en ole, en ole koskaan oikein ollutkaan. Mieli keikkuu siellä masennuksen rajamailla vuodesta toiseen, itsetunto on hukassa vaikka kovasti näide eteen olen töitä koittanut tehdä. Ilmeisesti onnellisuusgeenilotossa en voittanut. En ole koskaan onnistunut luomaan merkitysksellisiä ihmissuhteita, en ystäviä en parisuhdetta. Olen se Ihminen joka ei ole koskaan ollut tyttöjen illassa, jota ei ole koskaan kutsuttu uutena vuotena tai juhannuksena mihinkään, jollanei ole ketään jolle kertoa omista asioistaan. Eikä ole ketään jota voisin pyytää vaikka kahville, nuorempana yritin mutta kun kavereita/ystäviä ei löytynyt niin olen jo luovuttanut. En ole mitenkään vaikea ihminen vaan hiljainen ja syrjään vetäytyvä, sosiaalisiakin taitoja on pakko olla muuten en olisi työelämässä pärjännyt.
Menestystä siis on, mutta ei onnea.