Lue keskustelun säännöt.
Yksilapsiset perheet
Kertoisitteko yhden lapsen vanhemmat hyviä (ja huonojakin) puolia perhe-elämästä yhden lapsen kanssa.
Kommentit (215)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Helppoa on kun täytyy ostaa vain yhdelle lapselle vaatteet ja ruokaa. Sekä yhdelle lapselle harrastus kustannukset ovat vielä helpot maksettavaksi itselleni. Ja minulla riittää aikaa ja huomion antamista yhdelle lapselle hyvin.
Huonot puolet on se että lapsi kaipaisi leikkikaveria. Ja on myös toivonut sisarusta itselleen kun kavereillakin on.. Joten lapsi on paljon minussa kiinni kun ei ole sisarusta jonka kanssa leikkiä.Hassua on, että kukaan tuntemani ainoa lapsi nimenomaan ei ole kaivannut sisaruksia, vaan on ollut onnellinen saadessaan olla ainoa. Itse taas kuvittelisin, että se on helposti tosi yksinäistä.
Meillä juuri näin. Yksi lapsi, eikä ole koskaan halunnut sisarusta tai kysynyt, miksei hänellä sellaista ole. Eikä tunne oloaan yksinäiseksi. On kavereita ja viihtyy hyvin myös itsekseen, mikä myös on hieno taito.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos lapsi menehtyy niin sitten elääkin lapsetonta elämää, mutta menetyksen taakka hartioilla.
Minä tein yhden lapsen juuri siitä syystä, että lasten ei tarvitsisi kärsiä, jos yksi heistä kuolee. Oletko ajatellut millaista on elää lapsena sellaisten vanhempien kanssa, joilta on kuollut lapsi? Lapsen menetyksen aiheuttama suru on ihan valtava. Ja ne eloon jääneet lapset jäävät sen surun jalkoihin helposti. Vanhemmilla on silti se surun taakka hartioilla eikä se koskaan häviä, vaan vaikuttaa kaikkien koko loppuelämään.
Miksi teit lapsia ollenkaan? Te vanhemmatkin voitte kuolla, miksi et ajatellut sitä kärsimystä? Tai jos lapsi vammautuu onnettomuudesta ja joutuu kitumaan kipujen kanssa? Miksi et miettinyt tätä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos lapsi menehtyy niin sitten elääkin lapsetonta elämää, mutta menetyksen taakka hartioilla.
Minä tein yhden lapsen juuri siitä syystä, että lasten ei tarvitsisi kärsiä, jos yksi heistä kuolee. Oletko ajatellut millaista on elää lapsena sellaisten vanhempien kanssa, joilta on kuollut lapsi? Lapsen menetyksen aiheuttama suru on ihan valtava. Ja ne eloon jääneet lapset jäävät sen surun jalkoihin helposti. Vanhemmilla on silti se surun taakka hartioilla eikä se koskaan häviä, vaan vaikuttaa kaikkien koko loppuelämään.
Miksi teit lapsia ollenkaan? Te vanhemmatkin voitte kuolla, miksi et ajatellut sitä kärsimystä? Tai jos lapsi vammautuu onnettomuudesta ja joutuu kitumaan kipujen kanssa? Miksi et miettinyt tätä?
Eiköhän jokainen vanhempi pyri kasvattamaan lapsensa niin, ettei tämän tarvitsi käydä läpi samoja kärsimyksiä kuin itse on joutunut. Samalla ei kuitenkaan jokaista huonoa skenaariota tule käytyä läpi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vastaukset niin suomalaisia ku olla voi "eipähän tuu sit riitojakaan...."
Kuitenkin varmaan jokainen vastaaja on itse esim parisuhteessa? Ystävyyssuhteessa? Ihmissuhteessa, jonka itse valitsee.
Kyllä ihmissuhteisiin kuuluu ne riidat, varsinkin läheisiin sellaisiin. Mitä enemmän ollaan tiiviissä yhteydessä, sitä enemmän tai todennäköisemmin riitoja syntyy.
Miksi erimielisyyksiä ja riitoja pelätään tässä maassa? Kyllä ne monesti opettavat paljon meistä itsestämmekin.
Miksi pitäisi riidellä? Jos on erimielisyyksiä, niistä keskustellaan asiallisesti. En ainakaan itse halua elämääni mitään riidan haastajia. Se ei ole normaalia elämää mielestäni.
Kivat sulle ja onnittelut! Mutta harva tähän realistisesti oikeesti pystyy. Riidat on ihan inhimillisiä kuitenkin, vaikka sua ja kaikkia sun ympärilläsi oliskin siunattu buddhan tyyneydellä ja rajattomalla ymmärryksellä ja diplomatialla.
Olisin itse mieluusti ollut ainoa lapsi, siskoni on ollut niin julma ja hirveä minua kohtaan koko ikäni. Meillä oli isompi ikäero (n. 10v) että mistään pikkulapsen kiukkuamisesta ei ollut kyse. Emme ole aikuisina enää väleissä ja käyn terapiassa hänen takiaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos lapsi menehtyy niin sitten elääkin lapsetonta elämää, mutta menetyksen taakka hartioilla.
Minä tein yhden lapsen juuri siitä syystä, että lasten ei tarvitsisi kärsiä, jos yksi heistä kuolee. Oletko ajatellut millaista on elää lapsena sellaisten vanhempien kanssa, joilta on kuollut lapsi? Lapsen menetyksen aiheuttama suru on ihan valtava. Ja ne eloon jääneet lapset jäävät sen surun jalkoihin helposti. Vanhemmilla on silti se surun taakka hartioilla eikä se koskaan häviä, vaan vaikuttaa kaikkien koko loppuelämään.
Miksi teit lapsia ollenkaan? Te vanhemmatkin voitte kuolla, miksi et ajatellut sitä kärsimystä? Tai jos lapsi vammautuu onnettomuudesta ja joutuu kitumaan kipujen kanssa? Miksi et miettinyt tätä?
Eiköhän jokainen vanhempi pyri kasvattamaan lapsensa niin, ettei tämän tarvitsi käydä läpi samoja kärsimyksiä kuin itse on joutunut. Samalla ei kuitenkaan jokaista huonoa skenaariota tule käytyä läpi.
Ihan typerää miettiä sitä yhtä tiettyä kauhuskenariota ja tehdä sen pohjalta ratkaisuja, kun on tuhat muuta yhtä todennäköistä (tai tässä tapauksessa epätodennäköistä) vaihtoehtoa kuitenkin olemassa. Ei mitään järkeä eikä logiikkaa.
Vierailija kirjoitti:
Luin jostain hyvän lapsen suusta -kommentin tähän asiaa liittyen. Lapselta tai perheeltä lapsen kuullen oli tivattu, miksi heillä on vain yksi lapsi. Lapsi oli vastannut: koska mä riitän. ;-) Tällä olen yrittänyt lohduttaa sisartani, joka on vaikeuksien kautta saanut vain yhden lapsen, vaikka toiveena oli monta.
Mun lapsi sanoi näin jo 4-vuotiaana. Itse oli sen keksinyt. Ihana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vastaukset niin suomalaisia ku olla voi "eipähän tuu sit riitojakaan...."
Kuitenkin varmaan jokainen vastaaja on itse esim parisuhteessa? Ystävyyssuhteessa? Ihmissuhteessa, jonka itse valitsee.
Kyllä ihmissuhteisiin kuuluu ne riidat, varsinkin läheisiin sellaisiin. Mitä enemmän ollaan tiiviissä yhteydessä, sitä enemmän tai todennäköisemmin riitoja syntyy.
Miksi erimielisyyksiä ja riitoja pelätään tässä maassa? Kyllä ne monesti opettavat paljon meistä itsestämmekin.
Miksi pitäisi riidellä? Jos on erimielisyyksiä, niistä keskustellaan asiallisesti. En ainakaan itse halua elämääni mitään riidan haastajia. Se ei ole normaalia elämää mielestäni.
Kivat sulle ja onnittelut! Mutta harva tähän realistisesti oikeesti pystyy. Riidat on ihan inhimillisiä kuitenkin, vaikka sua ja kaikkia sun ympärilläsi oliskin siunattu buddhan tyyneydellä ja rajattomalla ymmärryksellä ja diplomatialla.
Ihmisillä on yleensä kaltaisiaan ihmisiä ympärillä. Kaikki lähipiirissäni ovat rauhallisia ja järkeviä. Erimielisyyksistä voidaan ihan vaan keskustella. Ja jo ollaan eri mieltä, niin ollaan tai tehdään kompromissi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos lapsi menehtyy niin sitten elääkin lapsetonta elämää, mutta menetyksen taakka hartioilla.
Minä tein yhden lapsen juuri siitä syystä, että lasten ei tarvitsisi kärsiä, jos yksi heistä kuolee. Oletko ajatellut millaista on elää lapsena sellaisten vanhempien kanssa, joilta on kuollut lapsi? Lapsen menetyksen aiheuttama suru on ihan valtava. Ja ne eloon jääneet lapset jäävät sen surun jalkoihin helposti. Vanhemmilla on silti se surun taakka hartioilla eikä se koskaan häviä, vaan vaikuttaa kaikkien koko loppuelämään.
Miksi teit lapsia ollenkaan? Te vanhemmatkin voitte kuolla, miksi et ajatellut sitä kärsimystä? Tai jos lapsi vammautuu onnettomuudesta ja joutuu kitumaan kipujen kanssa? Miksi et miettinyt tätä?
Eiköhän jokainen vanhempi pyri kasvattamaan lapsensa niin, ettei tämän tarvitsi käydä läpi samoja kärsimyksiä kuin itse on joutunut. Samalla ei kuitenkaan jokaista huonoa skenaariota tule käytyä läpi.
Ihan typerää miettiä sitä yhtä tiettyä kauhuskenariota ja tehdä sen pohjalta ratkaisuja, kun on tuhat muuta yhtä todennäköistä (tai tässä tapauksessa epätodennäköistä) vaihtoehtoa kuitenkin olemassa. Ei mitään järkeä eikä logiikkaa.
No, jos aletaan ruotia asioita, joiden perusteella ihmiset tekee päätöksiä esim. vaikka juuri lapsiluvusta, niin tuskin monessa muussakaan olisi ulkopuolisen silmin logiikkaa tai järkeä. Ihan sama kenen perusteita ruodittaisiin. Sinullakin on varmasti sellaisia, jotka näyttäytyvät muille järjettöminä ja vailla logiikkaa olevina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luin jostain hyvän lapsen suusta -kommentin tähän asiaa liittyen. Lapselta tai perheeltä lapsen kuullen oli tivattu, miksi heillä on vain yksi lapsi. Lapsi oli vastannut: koska mä riitän. ;-) Tällä olen yrittänyt lohduttaa sisartani, joka on vaikeuksien kautta saanut vain yhden lapsen, vaikka toiveena oli monta.
Mun lapsi sanoi näin jo 4-vuotiaana. Itse oli sen keksinyt. Ihana.
Varmasti on tuollaisissa diivoissa ihan riittävästi (jopa liikaakin!) Sitä ei epäile kukaan... Mutta toivottavasti eivät kuvittele olevansa parempia kuin muut.
Vierailija kirjoitti:
Olisin itse mieluusti ollut ainoa lapsi, siskoni on ollut niin julma ja hirveä minua kohtaan koko ikäni. Meillä oli isompi ikäero (n. 10v) että mistään pikkulapsen kiukkuamisesta ei ollut kyse. Emme ole aikuisina enää väleissä ja käyn terapiassa hänen takiaan.
Minäkin olisin. Olen introvertti, joka tarvitsee paljon aikaa yksin. Siihen ei ollut koskaan lapsena mahdollisuutta, koska meitä lapsia oli niin paljon. Lapsia rakastava ääri-ekstrovertti äitini halusi ison pesueen. Harmi, että meistä lapsista suurin osa peri isämme introverttiyden. Lapsuus oli täynnä törmäyksiä, kun kukaan meistä ei saanut tarpeeksi omaa tilaa ja rauhaa. Nyt aikuisena meillä kaikilla on 0-1 lasta. Introvertit puolisot ja hiljainen rauhallinen koti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos lapsi menehtyy niin sitten elääkin lapsetonta elämää, mutta menetyksen taakka hartioilla.
Minä tein yhden lapsen juuri siitä syystä, että lasten ei tarvitsisi kärsiä, jos yksi heistä kuolee. Oletko ajatellut millaista on elää lapsena sellaisten vanhempien kanssa, joilta on kuollut lapsi? Lapsen menetyksen aiheuttama suru on ihan valtava. Ja ne eloon jääneet lapset jäävät sen surun jalkoihin helposti. Vanhemmilla on silti se surun taakka hartioilla eikä se koskaan häviä, vaan vaikuttaa kaikkien koko loppuelämään.
Miksi teit lapsia ollenkaan? Te vanhemmatkin voitte kuolla, miksi et ajatellut sitä kärsimystä? Tai jos lapsi vammautuu onnettomuudesta ja joutuu kitumaan kipujen kanssa? Miksi et miettinyt tätä?
Eiköhän jokainen vanhempi pyri kasvattamaan lapsensa niin, ettei tämän tarvitsi käydä läpi samoja kärsimyksiä kuin itse on joutunut. Samalla ei kuitenkaan jokaista huonoa skenaariota tule käytyä läpi.
Ihan typerää miettiä sitä yhtä tiettyä kauhuskenariota ja tehdä sen pohjalta ratkaisuja, kun on tuhat muuta yhtä todennäköistä (tai tässä tapauksessa epätodennäköistä) vaihtoehtoa kuitenkin olemassa. Ei mitään järkeä eikä logiikkaa.
No, jos aletaan ruotia asioita, joiden perusteella ihmiset tekee päätöksiä esim. vaikka juuri lapsiluvusta, niin tuskin monessa muussakaan olisi ulkopuolisen silmin logiikkaa tai järkeä. Ihan sama kenen perusteita ruodittaisiin. Sinullakin on varmasti sellaisia, jotka näyttäytyvät muille järjettöminä ja vailla logiikkaa olevina.
Tuo mainittu esimerkki, ja erityisesti sen perustelut, oli kyllä huippua järjenvastaisuudessan.
Olin itse ainokainen melkein 12-vuotiaaksi. Toivoin aina sisarusta, mutta veljeni oli niin paljon nuorempi, ettei meillä paljon yhteistä ollut. Nyt aikuisenakin olisi mukavaa, jos olisi joku suht samanikäinen sisko. Minä olin ja olen kyllä sosiaalinen ja ihmisten kanssa hyvin toimeentuleva. Osasin myös pienenä jakaa, enkä ollut mikään pilalle hemmoteltu kakara. Luulen, että nuo ovat enemmän luonnekysymyksiä. Nyt aikuisena iso ikäero on kyllä kaventunut, ei sitä enää ajattele.
Minulla on neljä lasta itselläni. Ikäerot vajaasta kahdesta vuodesta reiluun kolmeen. Sisaruksilla on ihan hyvät välit ja siskokset nukkuvat edelleen paljon samassa sängyssä. Silti jokaisella on ollut pitkälti omat leikit ja omat kaverit. Jos jossain sisaruksista on ollut iloa niin matkoilla. Siellä he ovat tiivis porukka. Kotiympyröissä kaveri on aina parempaa seuraa kuin sisarus. Ja perheen ainoalla pojalla on ollut kyllä aina ihan omat leikit. Siis viitaten tuohon, että on seuraa jne. Ja luulen, että keskimmäinen joka on kaikkein kilpailuhenkisin, on kaikista huonoin jakamaan tai antamaan omastaan. Vaikka on isompia ja pienempi sisko verraten minuun kenellä ei ollut lapsena sisaruksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luin jostain hyvän lapsen suusta -kommentin tähän asiaa liittyen. Lapselta tai perheeltä lapsen kuullen oli tivattu, miksi heillä on vain yksi lapsi. Lapsi oli vastannut: koska mä riitän. ;-) Tällä olen yrittänyt lohduttaa sisartani, joka on vaikeuksien kautta saanut vain yhden lapsen, vaikka toiveena oli monta.
Mun lapsi sanoi näin jo 4-vuotiaana. Itse oli sen keksinyt. Ihana.
Ja sit ihmetellään ku jotkut pitää ainoita lapsia itsekeskeisenä...! Eihän ne tietenkään!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toinen vanhemmistani on ainut (vahinko) lapsi. Käy niin sääliksi nyt, kun hän joutuu huolehtimaan molemmista vanhemmistaan, jotka ovat häntä kohdelleet huonosti lapsena. Ja kohtelevat edelleen. Molemmilla on paljon sairauksia ja toisella etenevä muistisairaus. Pankkiasioita ja tietotekniikkajuttuja pitää hoitaa ja auttaa. Olisi paljon inhimillisempää, jos sisaruksia olisi ollut useampi, onneksi vanhemmallani on puoliso auttamassa. Ja meitä sisaruksia on 3, ja yritämme auttaa parhaamme mukaan.
No ei välttämättä kukaan sisaruksista ole lähellä auttamassa tai kiinnostunut auttamaan. Eikä ole mitään velvollisuutta, jos ei välitkään ole hyvät. Itse en odota, että oma lapseni paapoo minua kun tulen vanhaksi, sen teen myös selväksi.
Kannattaa tiedostaa, että tämä yhteiskunta on rakennettu niin, että lapsi huolehtii vanhempiensa asioista vanhana tai vanhempi on täysin yhteiskunnan armoilla eli heitteillä. Tämä on niin järkyttävää katsottavaa, että lapsen on käytännössä pakko huolehtiessa vanhempiensa asioista tai viranomaiset puijaavat hänen omaisuutensa ja jättävät tarpeet täyttämättä. Ei kukaan, joka asian tiedostaa, halua maata kakkavaipoissa ilman apua. Tulevaisuudessa tilanne on vielä pahempi kuin nyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luin jostain hyvän lapsen suusta -kommentin tähän asiaa liittyen. Lapselta tai perheeltä lapsen kuullen oli tivattu, miksi heillä on vain yksi lapsi. Lapsi oli vastannut: koska mä riitän. ;-) Tällä olen yrittänyt lohduttaa sisartani, joka on vaikeuksien kautta saanut vain yhden lapsen, vaikka toiveena oli monta.
Mun lapsi sanoi näin jo 4-vuotiaana. Itse oli sen keksinyt. Ihana.
Varmasti on tuollaisissa diivoissa ihan riittävästi (jopa liikaakin!) Sitä ei epäile kukaan... Mutta toivottavasti eivät kuvittele olevansa parempia kuin muut.
😆 Ei kyllä ole diiva, vaan oikein mukava koululainen. Opettajalta saatu palaute: Ihana tyttö, joka ottaa muut huomioon. Älykäs ja sosiaalisesti taitava. Auttaa muita ja on kaikkien kaveri, mutta osaa pitää myös puolensa.
Mä luulen, että muita diivoiksi nimittävät sen sijaan tuntevat itse jostain syystä olevansa muita huonompia. Ehkä lapsuudesta joku kokemus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luin jostain hyvän lapsen suusta -kommentin tähän asiaa liittyen. Lapselta tai perheeltä lapsen kuullen oli tivattu, miksi heillä on vain yksi lapsi. Lapsi oli vastannut: koska mä riitän. ;-) Tällä olen yrittänyt lohduttaa sisartani, joka on vaikeuksien kautta saanut vain yhden lapsen, vaikka toiveena oli monta.
Mun lapsi sanoi näin jo 4-vuotiaana. Itse oli sen keksinyt. Ihana.
Ja sit ihmetellään ku jotkut pitää ainoita lapsia itsekeskeisenä...! Eihän ne tietenkään!
Ai on itsekeskeistä tietää olevansa riittävän hyvä?
Omalla ainoalla lapsella on hyvä itsetunto. Ei se mitään itsekeskeisyyttä ole, jos tietää vanhempien rakastavan ja tietää missä on hyvä. Osaa myös kertoa omat heikkoutensa ja asiat, joissa olisi parantamisen varaa.
Tosin oma lapseni sanoo kysyttäessä, että me vanhemmat emme pidä vauvoista emmekä halunneet yhtään enempää. Se pitää paikkansa. :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toinen vanhemmistani on ainut (vahinko) lapsi. Käy niin sääliksi nyt, kun hän joutuu huolehtimaan molemmista vanhemmistaan, jotka ovat häntä kohdelleet huonosti lapsena. Ja kohtelevat edelleen. Molemmilla on paljon sairauksia ja toisella etenevä muistisairaus. Pankkiasioita ja tietotekniikkajuttuja pitää hoitaa ja auttaa. Olisi paljon inhimillisempää, jos sisaruksia olisi ollut useampi, onneksi vanhemmallani on puoliso auttamassa. Ja meitä sisaruksia on 3, ja yritämme auttaa parhaamme mukaan.
No ei välttämättä kukaan sisaruksista ole lähellä auttamassa tai kiinnostunut auttamaan. Eikä ole mitään velvollisuutta, jos ei välitkään ole hyvät. Itse en odota, että oma lapseni paapoo minua kun tulen vanhaksi, sen teen myös selväksi.
Kannattaa tiedostaa, että tämä yhteiskunta on rakennettu niin, että lapsi huolehtii vanhempiensa asioista vanhana tai vanhempi on täysin yhteiskunnan armoilla eli heitteillä. Tämä on niin järkyttävää katsottavaa, että lapsen on käytännössä pakko huolehtiessa vanhempiensa asioista tai viranomaiset puijaavat hänen omaisuutensa ja jättävät tarpeet täyttämättä. Ei kukaan, joka asian tiedostaa, halua maata kakkavaipoissa ilman apua. Tulevaisuudessa tilanne on vielä pahempi kuin nyt.
Jaa. Äitini vietti viimeiset vuotensa hoitokodissa. Hyvin hoidettiin ja huolehdittiin. Kävin itse pari kertaa viikossa vierailulla. Ei mitään moitittavaa. Vaatteet äidille huolehdin ja joitain henkilökohtaisia tavaroita. Kuoleman jälkeen oli isoin työ papereissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luin jostain hyvän lapsen suusta -kommentin tähän asiaa liittyen. Lapselta tai perheeltä lapsen kuullen oli tivattu, miksi heillä on vain yksi lapsi. Lapsi oli vastannut: koska mä riitän. ;-) Tällä olen yrittänyt lohduttaa sisartani, joka on vaikeuksien kautta saanut vain yhden lapsen, vaikka toiveena oli monta.
Mun lapsi sanoi näin jo 4-vuotiaana. Itse oli sen keksinyt. Ihana.
Varmasti on tuollaisissa diivoissa ihan riittävästi (jopa liikaakin!) Sitä ei epäile kukaan... Mutta toivottavasti eivät kuvittele olevansa parempia kuin muut.
😆 Ei kyllä ole diiva, vaan oikein mukava koululainen. Opettajalta saatu palaute: Ihana tyttö, joka ottaa muut huomioon. Älykäs ja sosiaalisesti taitava. Auttaa muita ja on kaikkien kaveri, mutta osaa pitää myös puolensa.
Mä luulen, että muita diivoiksi nimittävät sen sijaan tuntevat itse jostain syystä olevansa muita huonompia. Ehkä lapsuudesta joku kokemus.
Meillä ainoa lapsi saa ihan samanlaista palautetta. Enemmän sosiaalisissa taidoissa on ollut opeteltavaa minulla, joka kasvoin kotihoidossa ison sisaruskatraan jatkeena.
Itse olen ainut lapsi ja muuten kaikki oli ihan hyvin ja viihdyin paljon itsekseni, mutta aikuisena jouduin yksin huolehtimaan sairaan äitini kaikki asiat. Se oli henkisestikin todella raskasta. Kun äiti kuoli, ei ollut enää ketään kuka olisi kertonut ja muistellut lapsuusaikojani. Isäni ei oikein ollut mukana elämässäni koskaan. Nyt olen itse reilu kolmekymppinen kolmen lapsen äiti.