Yksilapsiset perheet

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luin jostain hyvän lapsen suusta -kommentin tähän asiaa liittyen. Lapselta tai perheeltä lapsen kuullen oli tivattu, miksi heillä on vain yksi lapsi. Lapsi oli vastannut: koska mä riitän. ;-) Tällä olen yrittänyt lohduttaa sisartani, joka on vaikeuksien kautta saanut vain yhden lapsen, vaikka toiveena oli monta.

Mun lapsi sanoi näin jo 4-vuotiaana. Itse oli sen keksinyt. Ihana.

Varmasti on tuollaisissa diivoissa ihan riittävästi (jopa liikaakin!) Sitä ei epäile kukaan... Mutta toivottavasti eivät kuvittele olevansa parempia kuin muut.

😆 Ei kyllä ole diiva, vaan oikein mukava koululainen. Opettajalta saatu palaute: Ihana tyttö, joka ottaa muut huomioon. Älykäs ja sosiaalisesti taitava. Auttaa muita ja on kaikkien kaveri, mutta osaa pitää myös puolensa.

Mä luulen, että muita diivoiksi nimittävät sen sijaan tuntevat itse jostain syystä olevansa muita huonompia. Ehkä lapsuudesta joku kokemus.

Juu, no kaikki tietää ne todelliset tarinat hymytyttö-patsaiden takana... Eihän se opelle koskaan näykään. Mut uskottele itselles mitä uskottelet.

Vierailija kirjoitti:

Yhden lapsen vanhemmat sortuu helposti hemmottelemaan pikkuprinsessaansa/-prinssiänsä.

Aika klisee.  Ihan yhtä hyvin voisi sanoa, että kaksilapsissa perheessä lapset jäävät paljosta paitsi ja joutuvat aina jakamaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luin jostain hyvän lapsen suusta -kommentin tähän asiaa liittyen. Lapselta tai perheeltä lapsen kuullen oli tivattu, miksi heillä on vain yksi lapsi. Lapsi oli vastannut: koska mä riitän. ;-) Tällä olen yrittänyt lohduttaa sisartani, joka on vaikeuksien kautta saanut vain yhden lapsen, vaikka toiveena oli monta.

Mun lapsi sanoi näin jo 4-vuotiaana. Itse oli sen keksinyt. Ihana.

Varmasti on tuollaisissa diivoissa ihan riittävästi (jopa liikaakin!) Sitä ei epäile kukaan... Mutta toivottavasti eivät kuvittele olevansa parempia kuin muut.

😆 Ei kyllä ole diiva, vaan oikein mukava koululainen. Opettajalta saatu palaute: Ihana tyttö, joka ottaa muut huomioon. Älykäs ja sosiaalisesti taitava. Auttaa muita ja on kaikkien kaveri, mutta osaa pitää myös puolensa.

Mä luulen, että muita diivoiksi nimittävät sen sijaan tuntevat itse jostain syystä olevansa muita huonompia. Ehkä lapsuudesta joku kokemus.

Juu, no kaikki tietää ne todelliset tarinat hymytyttö-patsaiden takana... Eihän se opelle koskaan näykään. Mut uskottele itselles mitä uskottelet.

Kerro toki! Mulla on pari hymytyttöpatsasta. Aina ollut paljon kavereita. Aina tykännyt kaikenlaisista ihmisistä. Ikinä en ole kenenkään kanssa ollut riidoissa. En lähde niihin mukaan, jos joku yrittää ärsyttää. Vähän kuin sinä. Faktoilla pääsee pitkälle, mutulla harvemmin. Suorittaja en ole. Mutta korkeakoulutus ja kiva työ alalta, josta tykkään. Olen ainoa lapsi. En kaivannut sisaruksia. Elämässä keskityn hyvään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luin jostain hyvän lapsen suusta -kommentin tähän asiaa liittyen. Lapselta tai perheeltä lapsen kuullen oli tivattu, miksi heillä on vain yksi lapsi. Lapsi oli vastannut: koska mä riitän. ;-) Tällä olen yrittänyt lohduttaa sisartani, joka on vaikeuksien kautta saanut vain yhden lapsen, vaikka toiveena oli monta.

Mun lapsi sanoi näin jo 4-vuotiaana. Itse oli sen keksinyt. Ihana.

Varmasti on tuollaisissa diivoissa ihan riittävästi (jopa liikaakin!) Sitä ei epäile kukaan... Mutta toivottavasti eivät kuvittele olevansa parempia kuin muut.

😆 Ei kyllä ole diiva, vaan oikein mukava koululainen. Opettajalta saatu palaute: Ihana tyttö, joka ottaa muut huomioon. Älykäs ja sosiaalisesti taitava. Auttaa muita ja on kaikkien kaveri, mutta osaa pitää myös puolensa.

Mä luulen, että muita diivoiksi nimittävät sen sijaan tuntevat itse jostain syystä olevansa muita huonompia. Ehkä lapsuudesta joku kokemus.

Juu, no kaikki tietää ne todelliset tarinat hymytyttö-patsaiden takana... Eihän se opelle koskaan näykään. Mut uskottele itselles mitä uskottelet.

Käy sääliksi miten katkeria ihmisiä täällä palstalla on. Ehkä he ovat jääneet vaille äidin ja isän huomiota pienenä, kun ovat noin katkeria tuntemattomille ainoille lapsille, joilla on rakastavat vanhemmat ja hyvä itsetunto.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä tuli jo hyviä kommentteja. Minä sanoisin sellaisen elämän seesteisyyden, nyt kun lapsi on kouluiässä. Meillä ei heti ulko-ovella hyökkää vastaan se, että täällä elää lapsiperhe. Sitä vaihetta kesti vain ne muutamat ensimmäiset vuodet.

Onko luonnekysymys vai mikä, mutta kasvatus on helppoa. Ei tarvitse olla erotuomarina. Lapsella ei myöskään ole sellaista hirveää vimmaa omia jotain. Hänen ei tarvitse kotona mitenkään "kilpailla".

Totta. Mutta asialla on toinenkin puoli. Onko se hyvä, että kasvatus on helppoa? Nuo riidat, joissa sitä kasvatusta tarvitaan on usein myös niitä, joissa sitä lasta (ja vanhempaa!!!) haasteaan. Se on myös tilanne, missä lapsi oikeesti joutuu oppimaan paljon riidanratkaisuun ja puolensapitämisen taitoja? Kyllähän sosiaalisia taitoja opitaan tietysti koulu- ja harrastuskavereiden ym kanssa, mutta ei se ole ihan sama asia. Eipä sillä. Ei moni vanhempi kyllä osaa olla noissa tilanteissa hyvällä tavalla tukena. Veikkaan, et valtaosa haluaa vaan itse päästä tilanteesta mahdollisimman helposti eroon.

Oma kokemus on useista välienselvittelyistä ym. vastaavista tilanteista, että yhden lapsen vanhemmat eivät näe sitä (ainakaan yhtä kokonaisvaltaisesti) millä tavalla oma lapsi vertaisten kanssa vuorovaikuttaa ja toimii. Sitä on hirveän vaikea vanhemman uskoa joskus, jos ei näe lastaan siinä tilanteessa ja roolissa.

Sosiaalisia taitoja on harjoiteltu jo taaperoajan leikkitreffeistä alkaen. Serkkuja käy yökylässä ja yhteen viikonloppuun mahtuu välienselvittely jos toinenkin. Eiköhän noissa opi jo tarpeeksi.

Esimerkiksi toisen sukupuolen lapsen kanssa eläminen voi lapsellakin avartaa maailmankuvaa, erityisesti pojalle se voi olla ratkaisevan tärkeää, miten myöhemmin menestyy seurustelumaailmassa. Poikaperheiden pojat ovat yleensä aivan liian rajuja ja mustavalkoisen yksinkertaisia seurustellakseen tyttöjen kanssa. Näistä tulee myös luullakseni eniten rikollisia poikia. Lähes ainahan nämä perhesurman tehneet tulevat yhden tai kahden pojan perheestä.

Vähän on lähtenyt laukalle tämä kommentti. Siihen lapsen sukupuoleen kun ei voi vaikuttaa.

Vierailija kirjoitti:

Olen ainut lapsi ja olisin kyllä aina halunnut sisaruksia! Tuntui, että kaverit saivat olla paljon vapaammin, kun taas mun tekemisiäni vahdittiin ja rajoitettiin tarkoin. Ärsytti ja nolotti, kun vanhempani tuntuivat pitävän minua jotenkin parempana kuin muita :( Harmitti sekin, kun aina joskus joku kysyi, että saanko ainoana lapsena kaiken, mitä haluan. No en todellakaan saanut - äitini oli/on hyvin vahvatahtoinen ja sain tasan sen, mitä hän halusi. En edes muista erityisesti pyytäneeni saati kinunneeni mitään lapsena. Kouluaikoina huomasin, että ne kaverit, joilla oli sisarus pienellä ikäerolla, olivat kaikkein kärkkäimmin pitämässä kiinni oikeuksistaan. Itse en oppinut kovinkaan hyvin pitämään puoliani. Vielä nyt aikuisenakin, jos joku tulee oikein jyräävällä asenteella vastaan, niin minun on vaikea asettua jämäkästi puolustautumaan. Toisaalta eräs opiskelukaverini sanoi, että hän arvasi minun olevan ainoa lapsi siitä, että uskallan sanoa rohkeasti mielipiteeni - kuulemma huomaa, että minua on kuunneltu. Varmaan tämä päteekin tavallisiin tilanteisiin, mutta tosiaan jos joudun yllättäen puolustuskannalle, en välttämättä pärjää kovin hyvin.

Hyviä puolia? No, tietysti käytännön pakosta jouduin olemaan joskus yksin, mutta samalla mielikuvitukseni kehittyi rikkaaksi ja opin viihtymään myös yksikseni. Mulla ei oikeastaan ole koskaan tylsää! :D Perheeni ei ollut mikään upporikas ja varmasti olisin jäänyt ainakin joistakin asioista (esim. joistakin harrastuksista) paitsi, jos sisaruksia olisi ollut. Lapsena surin sisaruksettomuutta enemmän, mutta ei siitä lopulta mitään traumaa jäänyt :D Onhan niitä muitakin ainoita lapsia.

Täällä toinen ainokainen.

Kerroit kirjoituksessasi kaiken, jota olin tulossa tänne kirjoittamaan. Tuntuu että olen hyvin samanlainen kuin sinä.

Minunkin on vaikea toisinaan saada ääntä kuuluviin ja pitää puoliani. Lapsena tottui siihen että kuunneltiin, ei tarvinnut olla suuna ja päänä saadakseen huomioita.

Minä olen ainoa lapsi, jolla ei ole edes serkkuja. Ihan itse sain etsiä kaverit, ei niitä vanhemmat järjestäneet. Lomilla oli joskus tylsää, kun viikko tai kaksi kökittiin jossain vuokramökillä kolmisin. Luin paljon jo nuorena ja elin omassa mielikuvitusmaailmassani. Minusta kasvoi varhain itsenäinen lapsi. Aikuisena olen tajunnut, että apuakin voi pyytää, eikä aina yrittää tehdä kaikkea itse.

Ainoan lapsen vanhemmilta puuttuu mielestäni hieman perspektiiviä, sen ainoan tekemiset tai tekemättä jättämiset saavat välillä turhaakin huomiota. Itse koin, etten voinut ns. perseillä, koska se olisi ollut vanhemmileni hirveä juttu ja merkki heidän huonoudestaan kasvattajina. Samoin toisinkin päin, lapsen menestyminen voidaan nähdä merkkinä omasta erinomaisuudesta. Itselläni on useampi lapsi ja on ollut opettavaista huomata, miten jokainen on oma persoonansa. Varmasti yhden kanssa olisi ns. helpompaa, mutta koen lasten kasvattaneen myös minua. Nuoruuden perfektionismi on pakostakin karissut pois.

Vanhemmistani on enää elosssa vain toinen ja minä olen siirtynyt huoltajan rooliin. Eipä tarvitse tapella sisarusten kanssa kuka hoitaa ja pitääkö just mun, kun se on jo tuttua että pitää.

Aika hyvin täällä on hyviä ja huonoja puolia tullut. Ei ole yhtä oikeaa vastausta kumpi on parempi, ihan mikä itsestä tuntuu hyvältä. Jos tuntuu, ettei voimavarat riitä toiseen niin ei kannata hankkia enempää. Talouspuoltakin on syytä miettiä, pikkulapset ei paljoa maksa, mutta kulut kasvaa lasten kasvaessa. Toki myös sitä, mikä on oikeasti itselle tärkeää, haittaako pieni elintason lasku? Sisaruksen puutetta voi toisaalta kompensoida tukemalla lapsen kaverisuhteita jo pienestä pitäen, tällöin lapsi oppii tarvittavat sosiaaliset taidot, vaikka ei se täysin sisarus suhdetta korvaa. Vaikka ei sekään ole mitenkään taattua, että sisaruksista olisi seuraa toisilleen lapsena tai tukea toisilleen aikuisina. Joten miten vaan parhaalle tuntuu.

Mun lapsi on mulle ainokainen ja nyt lähes täysi-ikäinen. Isänsä puolelta hänellä on kaksi nuorempaa sisarusta. Aika näyttää saako vielä mun puolelta sisarusta.

Itse olen ainoa lapsi (vahinkosellainen).

Hyvät puolet-- materiaalista hyvää riitti enemmän. Sain harrastaa ja leikkiä leluillani itse.

Kaipasin sisarusta kuitenkin; vanhempani eivät pidä lapsista ja se näkyi. Olin ankaran kurin alaisena, rajua huutamista ja haukkumista tuli päivittäin. Vastaan ei auttanut sanoa. Purin tuskani ja yksinäisyyteni päiväkirjoihin ja pakenin muutenkin kirjojen maailmaan. Olisi ollut apua, että olisi ollut joku vertaistukena. Etten minä olisi ollut aina se huono ja kelvoton, joka pilasi vanhempien elämän.

Tosin ehkä parempi, että olin vanhempieni ainut lapsi.

Itselläni on kaksi; tappelevat tänään ja huomenna ovat taas parhaat kaverit. Elämä on rentoa.

Oon itse ainoa lapsi ja todellakin nautin. Vanhempien jakamaton huomio ja varaa maksaa harrastukset ja matkat koska ei ole kuin yksi suu ruokittavana.

Ystävälläni on 8 sisarusta ja aina pitää olla lapsenvahtina jne.

N19

Hyvät puolet: ei tarvitse paljoa tilaa eikä mene paljoa rahaa, matkustaminen halvempaa kuin olisi useamman lapsen kanssa, julkisilla helppo kulkea yhden pienen lapsen kanssa (yli 5-vuotiaiden lasten kanssahan tällä ei olisi mitään merkitystä, eli tämä on plussaa vain ihan pienen kanssa), ei tarvitse kuunnella sisarusten tappelua/selvitellä sisarusten tappeluita

Huonot puolet:

- ainoa lapsi on tarvitsevampi, eli on enempi "äitiäitiäiti" ja riippuvaisempi kavereiden seurasta kuin ne joilla on sisarus/sisaruksia keiden kanssa leikkiä silloinkin kun kaverit ei voi olla

- vähemmän elämää ympärillä

- vähemmän tarkkailtavaa ja vanhemman näkökulmasta mielenkiintoista seurailtavaa (millainen lapsi on, millaiseksi lapsi kehittyy jne.)

- tylsempää

- lapsesta tulee helpommin itsekkäämpi (kaveripiirissä kyllä huomaa, ketkä ovat ainoita lapsia)

Vierailija kirjoitti:

Oon itse ainoa lapsi ja todellakin nautin. Vanhempien jakamaton huomio ja varaa maksaa harrastukset ja matkat koska ei ole kuin yksi suu ruokittavana.

Ystävälläni on 8 sisarusta ja aina pitää olla lapsenvahtina jne.

N19

Mutta tuolla kaverillasi on paljon mielenkiintoisemmat ja hauskemmat joulut ja muut juhlapyhät, sisarusten keskeiset hauskanpidot ja muut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä tuli jo hyviä kommentteja. Minä sanoisin sellaisen elämän seesteisyyden, nyt kun lapsi on kouluiässä. Meillä ei heti ulko-ovella hyökkää vastaan se, että täällä elää lapsiperhe. Sitä vaihetta kesti vain ne muutamat ensimmäiset vuodet.

Onko luonnekysymys vai mikä, mutta kasvatus on helppoa. Ei tarvitse olla erotuomarina. Lapsella ei myöskään ole sellaista hirveää vimmaa omia jotain. Hänen ei tarvitse kotona mitenkään "kilpailla".

Totta. Mutta asialla on toinenkin puoli. Onko se hyvä, että kasvatus on helppoa? Nuo riidat, joissa sitä kasvatusta tarvitaan on usein myös niitä, joissa sitä lasta (ja vanhempaa!!!) haasteaan. Se on myös tilanne, missä lapsi oikeesti joutuu oppimaan paljon riidanratkaisuun ja puolensapitämisen taitoja? Kyllähän sosiaalisia taitoja opitaan tietysti koulu- ja harrastuskavereiden ym kanssa, mutta ei se ole ihan sama asia. Eipä sillä. Ei moni vanhempi kyllä osaa olla noissa tilanteissa hyvällä tavalla tukena. Veikkaan, et valtaosa haluaa vaan itse päästä tilanteesta mahdollisimman helposti eroon.

Oma kokemus on useista välienselvittelyistä ym. vastaavista tilanteista, että yhden lapsen vanhemmat eivät näe sitä (ainakaan yhtä kokonaisvaltaisesti) millä tavalla oma lapsi vertaisten kanssa vuorovaikuttaa ja toimii. Sitä on hirveän vaikea vanhemman uskoa joskus, jos ei näe lastaan siinä tilanteessa ja roolissa.

Sosiaalisia taitoja on harjoiteltu jo taaperoajan leikkitreffeistä alkaen. Serkkuja käy yökylässä ja yhteen viikonloppuun mahtuu välienselvittely jos toinenkin. Eiköhän noissa opi jo tarpeeksi.

Esimerkiksi toisen sukupuolen lapsen kanssa eläminen voi lapsellakin avartaa maailmankuvaa, erityisesti pojalle se voi olla ratkaisevan tärkeää, miten myöhemmin menestyy seurustelumaailmassa. Poikaperheiden pojat ovat yleensä aivan liian rajuja ja mustavalkoisen yksinkertaisia seurustellakseen tyttöjen kanssa. Näistä tulee myös luullakseni eniten rikollisia poikia. Lähes ainahan nämä perhesurman tehneet tulevat yhden tai kahden pojan perheestä.

En yleensä pyydä tätä, mutta nyt pitää kyllä pyytää lähdettä. Sen verran sakeaa settiä.

Yksi mikä tulee mieleen näin ainoana lapsena, joka ei itse halua lisääntyä, niin isovanhemmaksi tulo on epävarmempaa. Kuitenkin suurin osa ihmisistä haluaa tai vahingossa saa lapsia, niin jos on itsellä 3 lasta, niin todennäköisesti ainakin yksi niistä lisääntyy. Jos on vain yksi ja se sattuu olemaan niitä, jotka ei halua, niin kaikki toivo on menetetty. Minä toivon vielä pitkälle aikuisuuteen, että isäni saisi uuden puolisonsa kanssa lapsia, koska tiesin etten halua lapsia. Isäni onkin usein kysellyt lapsenlapsista.

Vierailija kirjoitti:

Itse olen ainut lapsi ja muuten kaikki oli ihan hyvin ja viihdyin paljon itsekseni, mutta aikuisena jouduin yksin huolehtimaan sairaan äitini kaikki asiat. Se oli henkisestikin todella raskasta. Kun äiti kuoli, ei ollut enää ketään kuka olisi kertonut ja muistellut lapsuusaikojani. Isäni ei oikein ollut mukana elämässäni koskaan. Nyt olen itse reilu kolmekymppinen kolmen lapsen äiti.

Äidilläni oli kaksi vanhempaa veljeä ja arvaapa kuka hoiti yksin mummin asioita...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toinen vanhemmistani on ainut (vahinko) lapsi. Käy niin sääliksi nyt, kun hän joutuu huolehtimaan molemmista vanhemmistaan, jotka ovat häntä kohdelleet huonosti lapsena. Ja kohtelevat edelleen. Molemmilla on paljon sairauksia ja toisella etenevä muistisairaus. Pankkiasioita ja tietotekniikkajuttuja pitää hoitaa ja auttaa. Olisi paljon inhimillisempää, jos sisaruksia olisi ollut useampi, onneksi vanhemmallani on puoliso auttamassa. Ja meitä sisaruksia on 3, ja yritämme auttaa parhaamme mukaan.

No ei välttämättä kukaan sisaruksista ole lähellä auttamassa tai kiinnostunut auttamaan. Eikä ole mitään velvollisuutta, jos ei välitkään ole hyvät. Itse en odota, että oma lapseni paapoo minua kun tulen vanhaksi, sen teen myös selväksi. 

Kannattaa tiedostaa, että tämä yhteiskunta on rakennettu niin, että lapsi huolehtii vanhempiensa asioista vanhana tai vanhempi on täysin yhteiskunnan armoilla eli heitteillä. Tämä on niin järkyttävää katsottavaa, että lapsen on käytännössä pakko huolehtiessa vanhempiensa asioista tai viranomaiset puijaavat hänen omaisuutensa ja jättävät tarpeet täyttämättä. Ei kukaan, joka asian tiedostaa, halua maata kakkavaipoissa ilman apua. Tulevaisuudessa tilanne on vielä pahempi kuin nyt.

Jaa. Äitini vietti viimeiset vuotensa hoitokodissa. Hyvin hoidettiin ja huolehdittiin. Kävin itse pari kertaa viikossa vierailulla. Ei mitään moitittavaa. Vaatteet äidille huolehdin ja joitain henkilökohtaisia tavaroita. Kuoleman jälkeen oli isoin työ papereissa.

Ja omalle kohdalleni on sattunut sisarus, josta olen paljon huolehtinut koko aikuisen ikäni ( ja jo koulussa esim. siitä ettei häntä kiusattaisi erityisyytensä vuoksi)

Vierailija kirjoitti:

Yksi mikä tulee mieleen näin ainoana lapsena, joka ei itse halua lisääntyä, niin isovanhemmaksi tulo on epävarmempaa. Kuitenkin suurin osa ihmisistä haluaa tai vahingossa saa lapsia, niin jos on itsellä 3 lasta, niin todennäköisesti ainakin yksi niistä lisääntyy. Jos on vain yksi ja se sattuu olemaan niitä, jotka ei halua, niin kaikki toivo on menetetty. Minä toivon vielä pitkälle aikuisuuteen, että isäni saisi uuden puolisonsa kanssa lapsia, koska tiesin etten halua lapsia. Isäni onkin usein kysellyt lapsenlapsista.

Miehen tädillä on kolme aikuista lasta (nuorin jo yli 30) eikä yhdelläkään ole lapsia. Kaksi vanhinta on julistautunut velaksi ja nuorin on ehkä sen tyyppinen, että parisuhde ei onnistu.

Vierailija kirjoitti:

Hyvät puolet: ei tarvitse paljoa tilaa eikä mene paljoa rahaa, matkustaminen halvempaa kuin olisi useamman lapsen kanssa, julkisilla helppo kulkea yhden pienen lapsen kanssa (yli 5-vuotiaiden lasten kanssahan tällä ei olisi mitään merkitystä, eli tämä on plussaa vain ihan pienen kanssa), ei tarvitse kuunnella sisarusten tappelua/selvitellä sisarusten tappeluita

Huonot puolet:

- ainoa lapsi on tarvitsevampi, eli on enempi "äitiäitiäiti" ja riippuvaisempi kavereiden seurasta kuin ne joilla on sisarus/sisaruksia keiden kanssa leikkiä silloinkin kun kaverit ei voi olla

- vähemmän elämää ympärillä

- vähemmän tarkkailtavaa ja vanhemman näkökulmasta mielenkiintoista seurailtavaa (millainen lapsi on, millaiseksi lapsi kehittyy jne.)

- tylsempää

- lapsesta tulee helpommin itsekkäämpi (kaveripiirissä kyllä huomaa, ketkä ovat ainoita lapsia)

Ja tämäkin riippuu paljon lapsesta  . Joku ainokainen jakaa mielellään kaiken, kun taas isossa sisarusparvessa kasvanut on joutunut kynsinhampain pitämään kiinni omasta osuudestaan ja hänelle on siksi vaikeampi jakaa omastaa.

Vierailija kirjoitti:

Yksi mikä tulee mieleen näin ainoana lapsena, joka ei itse halua lisääntyä, niin isovanhemmaksi tulo on epävarmempaa. Kuitenkin suurin osa ihmisistä haluaa tai vahingossa saa lapsia, niin jos on itsellä 3 lasta, niin todennäköisesti ainakin yksi niistä lisääntyy. Jos on vain yksi ja se sattuu olemaan niitä, jotka ei halua, niin kaikki toivo on menetetty. Minä toivon vielä pitkälle aikuisuuteen, että isäni saisi uuden puolisonsa kanssa lapsia, koska tiesin etten halua lapsia. Isäni onkin usein kysellyt lapsenlapsista.

Minun 9-vuotias ainoa lapsi juuri ilmoitti, että haluaa mielummin koiria kuin lapsia. Minulle asia on täysin Ok. Ja vaikka ei olisi, minun se asia pitäisi kantaa ja käsitellä. Lapseni ei ole minulle mitään velkaa. Varsinkaan lapsia. Toivon, että hän voi rakentaa oman näköisensä elämän ja olla onnellinen.