Miten erota ”hyvästä” suhteesta

Se on tottumus, joka tappaa rakkauden. Jos olet masentunut tai alakuloinen niin se riittää latistamaan tunteet. Hoida ensin itsesi kuntoon ja mieti asiaa uudelleen sen jälkeen.

No kysäisen tässä samalla mielipidettä, että kehtaako työterveyteen olla yhteydessä masentuneisuuden takia? Sinne pääsisi varmasti nopeammin mutta sitten olisi vähän noloa jos tieto mielenterveysongelmista tulisi työpaikalla tietoon.

Ap

Tiedäthän, että suurin osa aikuisista miehistä on aivan järkyttäviä luusereita? Alkoholismia, tupan polttoa (ja poltetaan siis sisälläkin ihan noin vain, vaatteet haisee, samoin henki), työttömyyttä, masennusta, ruikutusta exästä joka niin julmasti jätti (no miksiköhän, oletko ajatellut katsella peiliin ja kivuta puntarille, hommata työpaikkaa jne)

Ehkä jos olet ihan huippukaunis ja kovapalkkainen akateeminen niin pääset vähän valkkaamaankin, mutta jos olet keskiluokkaa tai alempaa, kannattaa ihan oikeasti pitää kiinni siitä ihan hyvästä. Eihän se kivaa ole, se tavallinen arki, mutta ei se ole kivaa sittenkään kun tajuat että mikä se sinun taso karjamarkkinoilla on. Ja sitten kun tajuat että huippukauniit lapsettomat nuoret tyttösetkin kilpailee niistä samoista miehistä...

kokeilkaa pariterapiaa. taustalla on luottamuspulaa, joten sitä voisi työstää ainakin. kyllä varmasti jotain rakkauttakin on taustalla teillä, kun kerran on vihaakin? yrittäkää aloittaa alusta puhtaalta pöydältä suhdettanne ja ottaa siihen kahdenkeskistä aikaa ja hempeilyä kun henkinen yhteys on taas löytynyt. mies on varmaan myös hämmentynyt eikä osaa toimia. myönteistä kuitenin että kertoo rakastavansa vielä.

Vierailija kirjoitti:

Tiedäthän, että suurin osa aikuisista miehistä on aivan järkyttäviä luusereita? Alkoholismia, tupan polttoa (ja poltetaan siis sisälläkin ihan noin vain, vaatteet haisee, samoin henki), työttömyyttä, masennusta, ruikutusta exästä joka niin julmasti jätti (no miksiköhän, oletko ajatellut katsella peiliin ja kivuta puntarille, hommata työpaikkaa jne)

Ehkä jos olet ihan huippukaunis ja kovapalkkainen akateeminen niin pääset vähän valkkaamaankin, mutta jos olet keskiluokkaa tai alempaa, kannattaa ihan oikeasti pitää kiinni siitä ihan hyvästä. Eihän se kivaa ole, se tavallinen arki, mutta ei se ole kivaa sittenkään kun tajuat että mikä se sinun taso karjamarkkinoilla on. Ja sitten kun tajuat että huippukauniit lapsettomat nuoret tyttösetkin kilpailee niistä samoista miehistä...

Tosiaan, tavoitteeni ei ole pariutua uudelleen. Voisin ihan hyvin tyytyä fwb tyyppiseen järjestelyyn. Ja en tosiaan ole kaunis tai kovin nuori enää, enkä supertimmi tai mitään muutakaan, mutta edelleen saan ehdotuksia miehiltä, vaikken edes aktiivisesti mitään sellaista haekaan.

Ap

Vierailija kirjoitti:

kokeilkaa pariterapiaa. taustalla on luottamuspulaa, joten sitä voisi työstää ainakin. kyllä varmasti jotain rakkauttakin on taustalla teillä, kun kerran on vihaakin? yrittäkää aloittaa alusta puhtaalta pöydältä suhdettanne ja ottaa siihen kahdenkeskistä aikaa ja hempeilyä kun henkinen yhteys on taas löytynyt. mies on varmaan myös hämmentynyt eikä osaa toimia. myönteistä kuitenin että kertoo rakastavansa vielä.

Hrr, hempeily aiheuttaa itsellö vaan kylmiä väreitä ja inhotusta. Pariterapiassa jo olimme ja hetkellisesti tilanne kohentui himpun, mutta tuntuu ettei mitään perusongelmia edes yritetty korjata.

Ap

Uskoisin että ongelma on yleinen elämänpettymys ja parisuhde ja mies on joutunut ns. syntipukiksi, eli siihen on kohdennettu pettymyksen tunteet jotka oikeasti kohdistuvat elämään yleisesti. Taustalla huono itsetuntemus, kykenemättömyys tunnistaa ja sanoittaa kuka on, mitä haluaa ja mitä tarvitsee. Ongelma ei poistu miestä vaihtamalla, ainakaan ennen kuin juurisyihin on paneuduttu. Voi olla, että mies on väärä, mutta aloituksessa asiaa ei juurikaan reflektoida, eikä Ap osaa kertoa miksi ja miten mies on väärä, joten enemmän näkisin että hän vain projisoi mieheen tunteitaan.

Kyseessä on ns. eksistentialistinen kriisi.

Ehdottaisin asumuseroa, mitään lopullisia päätöksiä ei tarvitse tehdä, vaan molemmat tekevät tahoillaan matkan itseensä ja pohtivat sitten mitä elämältä haluavat, ja millaisin keinoin sen voi saavuttaa. Terapia on hyvä apu tähän, mutta jos sitä ei saa tai siihen ei ole varaa, niin ihan itse lukemalla tai vaikka YouTubesta videoita katsomalla voi löytää mielenterveyteen ja elämään liittyviä juttuja jotka toimivat kimmokkeena itsereflektiolle.

Vierailija kirjoitti:

Uskoisin että ongelma on yleinen elämänpettymys ja parisuhde ja mies on joutunut ns. syntipukiksi, eli siihen on kohdennettu pettymyksen tunteet jotka oikeasti kohdistuvat elämään yleisesti. Taustalla huono itsetuntemus, kykenemättömyys tunnistaa ja sanoittaa kuka on, mitä haluaa ja mitä tarvitsee. Ongelma ei poistu miestä vaihtamalla, ainakaan ennen kuin juurisyihin on paneuduttu. Voi olla, että mies on väärä, mutta aloituksessa asiaa ei juurikaan reflektoida, eikä Ap osaa kertoa miksi ja miten mies on väärä, joten enemmän näkisin että hän vain projisoi mieheen tunteitaan.

Kyseessä on ns. eksistentialistinen kriisi.

Ehdottaisin asumuseroa, mitään lopullisia päätöksiä ei tarvitse tehdä, vaan molemmat tekevät tahoillaan matkan itseensä ja pohtivat sitten mitä elämältä haluavat, ja millaisin keinoin sen voi saavuttaa. Terapia on hyvä apu tähän, mutta jos sitä ei saa tai siihen ei ole varaa, niin ihan itse lukemalla tai vaikka YouTubesta videoita katsomalla voi löytää mielenterveyteen ja elämään liittyviä juttuja jotka toimivat kimmokkeena itsereflektiolle.

Tämä olisi varmasti tarpeen. Mieheni ei vain ole suostuvainen tähänkään ideaan. Ja tietysti myös käytännönasiat tulee tielle. Mutta otan selvää mistä voisin saada vaikka soluasunnon että olisi edullinen ja tulisin sitten kotiin aina näkemään lapsia kun mies on töissä. Pitää alkaa tätä varmaan suunnittelemaan.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älä sitten erotessasi ala ainakaan lapsista riitelemään..

Olisiko sinulla tarvetta terapialle?

Meille tulisi yhteishuomtajuus, asiasta jo puhuttu yleisellä tasolla.

Olen hakeutunut julkiselle mielenterveyspuolelle mutten ole saanut mitään vastausta takaisin. Uskon että olen masentunut, mikä tietysti vie elämäniloa ja voi vaikuttaa tunteisiin. Siksikin vielä suhteessa olen. Että jos tilanne paranisi esim masennus lääkityksellä tai terapialla tai jollain.

Ap

Hyvä juttu! uskoisin että terapia aivan varmasti auttaisi, suuntaan tai toiseen. Vietättekö kahdenkeskistä aikaa ollenkaan? Ja toinen, onko teillä ns. omaa aikaa molemmilla riittävästi?

Yhdessä vietetty aina on ollut aika kortilla. Molemmilla paljon töitä, aina eri aikaan ja jos ollaan kotona niin usein lapset paikalla. Omaa aikaa molemmilla on riittävästi.

Ap

Miten tämä on käytännössä mahdollista? 

Jos sinä olet töissä aamun, ja mies illan, niin missä vaiheessa on sitä omaa aikaa riittävästi, jos lapset kerran on koko ajan kotona?

Tärkein kysymys lienee:kumpi tulee ensin? Masennus joka johtuu huonosta tilanteesta suhteessa vai masennus joka aiheuttaa vihaa ja eripuraa suhteessa?

Ennenkuin alat tekemään päätöksiä niin hoida itsesi kuntoon eka. Asiat näyttää paljon paremmilta kun ei ole masentunut.

Hoida ensin masennuksesi, ja arvioi tilanne sen jälkeen uudelleen. Asiat saattavat näyttää aivan toisenlaisilta, kun mielesi on parempi.

Parisuhde taitaa harvoin pysyä  masentuneilla kunnossa, mutta tämä ei johdu parisuhteesta, vaan siitä masennustilasta.