Lue keskustelun säännöt.
Elämälläni ei ole näköjään mitään tarkoitusta heikkolahjaisena
25.01.2022 |
Olen 26-vuotias nainen, jolla on diagnoosina laaja-alaiset oppimisvaikeudet eli suomeksi sanottuna olen heikkolahjainen. Ennen kuin ihmettelette diagnoosiani kirjoitustaitoni (ei ole ensimmäinen, eikä viimeinen kerta) perusteella, niin diagnoosin olen oikeasti saanut ollessani yläastelainen. Kyse ei nyt ole omasta mutuilusta, ja tuskin ammattilainenkaan tällaisilla asioilla mutuilee. Kaikennäköisiä diagnooseja olen saanut elämässäni: vaikea-asteinen semanttis-pragmaattinen dysfasia, autistiset piirteet, autismi, lievä kehitysvamma, ahdistuneisuushäiriö, ja myöhemmin lievän kevan tilalle tuli laaja-alaiset oppimisvaikeudet.
Vituttaa (anteeksi, kielenkäyttöni), kun olen tyhmä ja hidas monelle ammattikoulualallekin. Eritoten matematiikka on hankalaa, mikä oli yksilöllistetty aine ollessani peruskoululainen. Hyvä, kun osaan edes laskea 2 + 2 = 4. Mikään ei kiinnosta, kun pelkään rankkaa työtä, ja tuskin silläkään saavutan mitään tulosta. Tai sitten pelkään vaikeita tai epämiellyttäviä asioita. Joo, olen käynyt tavallisen ammattikoulun, jossa suoritin ravintola-alan perustutkinnon. Siinäkin oli alkuun hankaluuksia, kun en osannut hahmottaa vaa'an näytöltä, että milloin se näyttää grammaa tai kilogrammaa lukuina, vaikka tiedän jälkimmäisen olevan suurempi. Meinasin tämän takia keskeyttää koulun, vaikka opettaja ja ammatillinen erityisopettaja eivät missään nimessä pitäneet ajatuksestani. Aloin lopulta kuitenkin oivaltaa sisäistämällä näön kautta vaa'an näyttämät luvut, jotka tuntui alkuun kuin vieraalta kieleltä.
Ensimmäinen työssäoppiminen ei kuitenkaan mennyt nappiin, koska tarvitsin työprosessin hallinnassa ohjausta. Minulla ei ollut uskallusta tuolloin ryhtyä toimiin ja pelkäsin tekeväni jotakin väärin, jos olisin ollut liian omatoiminen. Ajattelin hiljaa pääni sisällä, että uskallanko ja voinko tehdä tuota. Ihan kuin olisi pitänyt lupa kysyä. Toinen työssäoppimisjakso onnistui kiitettävin arvosanoin, ja omatoimisuuteni parantui ilman, että olisi pitänyt raahata tekemään töitä. En tosin ensimmäisessä harjoittelupaikassakaan ollut ihan istumassa vain kahvipöydän ääressä, mutta silti oli paljon prepattavaa tuolloin. Viimeisestä työssäoppimispaikasta sain extran töitä, eikä kukaan siellä tiennyt, että millaisia luurankoja minulla on kaapissa.
En kuitenkaan jaksaisi koko loppuelämän tehdä ravintola-alan töitä sen fyysisen raskauden ja kiireellisyyden takia, vaikka viihdyin töissä ja tulin muiden kanssa toimeen. Silti haluaisin elämältäni jotain muuta ollessani myös fyysisesti sairas (Sjögrenin syndrooma). Kahvilayrittäjäksi ryhtymisestä haaveilin aiemmin kunnes ajattelin, että yksilöllistetty matematiikka vain estää tämän. Minulle ei koskaan löydy mitään ammattia, jossa saisin toteuttaa omaa tapaani: tehdä töitä itsenäisesti. Olen kiusattuna pelännyt arvostelujen kohteeksi joutumista ja syystäkin vihannut ryhmätöitä, erityisesti peruskoulussa. Syystäkään en ole uskaltanut tutustua muihin pelätessäni, että ihmiset näkisivät minussa "va ja kin" ja "vammaisen". Siitä on johtunut myös se, että miksi olen luonut itselleni eri persoonia ja kuvitellut olevani jopa eri ihminen samalla säilyttäen todellisuudentajun siitä, että kuka oikeasti olen. Olen vain kokenut oman itseni niin epävarmaksi ja -suosituksi sekä pelkuriksi, jota oikeasti olen pohjimmiltani. Häpeän näitä heikon ihmisen piirteitä.
Kommentit (55)
Huonosti olen pärjännyt. Olen kaltaisesi ap. En ole ikinä saanut hommattua ammattia enkä töitä. Minulla lisäksi vielä fyysisiä sairauksia eli en voi tehdä mitään fyysistä työtä. Kotona olen. Olen ollut vuosikymmeniä. T. Valis
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet varmaan kuullut tämän jo, mutta kuulostat terävältä ja itsereflektiiviseltä.
Kuulostat tekstisi mukaan fiksulta, osaat analysoida ja esittää asiasi hyvin. Olisko sellainen vaihtoehto mitään, että tekisit työksesi jotain jota voit tehdä nykyisillä edellytyksillä, vaikka vähän vähemmänkin, ja yrittäisit vaikka pätevöityä muuhun tai hankkia mielekkyyttä jonkun harrastuksen tai muun tekemisen kautta? Saada jalkaa ovenrakoon tms. Varmaan turhauttavaa, jos olisi muuten täysin kykenevä kahvilayrittäjäksi mutta matematiikan ongelmat tai muu hahmotushäiriö evää tämän mahdollisuuden.
Itselläni yliopistotutkinto kuten myös aikaisempi tutkinto enkä kokenut oloani osassa harjoitteluita yhtään mukavaksi tai itseäni alalle sopivaksi. Mikäli lohduttaa yhtään.
Ap on ennenkin täällä valittanut.
Sinun pitäisi saada joku sosiaalityöntekijä joka hoitaa asioita kanssasi. Varmasti sinulle jotain sopivaa löytyy. Oletko koskaan käynyt ammatinvalintapsykologilla? Siellä kai olisi tarkoitus kartoittaa kiinnostuksen kohteet ja vahvuudet ja heikkoudet, jotta voidaan rajata pois tiettyjä vaihtoehtoja ja saada muita tilalle.
Mikä on taloudellinen tilanteesi? Saatko vammaistukea tms?
En tiedä mikä auttaisi. Olen melkein samassa tilanteessa, mutta en ihan noin pahasti mitä kirjoitat.
Mutta tuli mieleen, että voisitko tehdä taidetta? kukaan ei määrittele millainen tuotoksen pitää olla. Saat itse päättää mitä välinettä/väriä/materiaalia käytät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuulostat tekstisi mukaan fiksulta, osaat analysoida ja esittää asiasi hyvin. Olisko sellainen vaihtoehto mitään, että tekisit työksesi jotain jota voit tehdä nykyisillä edellytyksillä, vaikka vähän vähemmänkin, ja yrittäisit vaikka pätevöityä muuhun tai hankkia mielekkyyttä jonkun harrastuksen tai muun tekemisen kautta? Saada jalkaa ovenrakoon tms. Varmaan turhauttavaa, jos olisi muuten täysin kykenevä kahvilayrittäjäksi mutta matematiikan ongelmat tai muu hahmotushäiriö evää tämän mahdollisuuden.
Itselläni yliopistotutkinto kuten myös aikaisempi tutkinto enkä kokenut oloani osassa harjoitteluita yhtään mukavaksi tai itseäni alalle sopivaksi. Mikäli lohduttaa yhtään.
Hän nimenomaan tapaa kalastaa näitä kohteliaisuuksia, että on fiksu eikä mikään va jaa. Ärsyttävää huomionhakua itseään haukkumalla.
Tee lapsia, mieluiten suurperhe. Silloin saat runsaasti sekä tarkoitusta että tekemistä elämään. Sitten, kun lapsesi ovat isoja niin yksi mahdollisuus on myös sijaisvanhemmaksi ryhtyminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oikea looseri! Ei sinusta ole mihinkään. Minulla on kaveri joka on samaa luokkaa. Raskas työ ei kiinnosta, ei vanhusten parissa missään nimessä.Ei 'sitä ei tät .rahat loppu jatkuvasti mutta ei työ maistu.
V.ttaa tuollaiset saamattomat kötykset. Kuka sinut elättää?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tee lapsia, mieluiten suurperhe. Silloin saat runsaasti sekä tarkoitusta että tekemistä elämään. Sitten, kun lapsesi ovat isoja niin yksi mahdollisuus on myös sijaisvanhemmaksi ryhtyminen.
MITÄ hän voi lapsille antaa! Lopeta nyt. Itse holhottava.
Vierailija kirjoitti:
Mikä on taloudellinen tilanteesi? Saatko vammaistukea tms?
En tiedä mikä auttaisi. Olen melkein samassa tilanteessa, mutta en ihan noin pahasti mitä kirjoitat.
Mutta tuli mieleen, että voisitko tehdä taidetta? kukaan ei määrittele millainen tuotoksen pitää olla. Saat itse päättää mitä välinettä/väriä/materiaalia käytät.
En ole ap, mutta vammaistuesta tiedän sen verran että se on joku 70e kuussa ja sitäkään ei moni saa joka oikeasti tarvitsisi, koska perusteet on kyhätty niin kapeaksi, että on oltava tietynlainen fyysinen vamma että siihen on oikeutettu. Itse olen koettanut hakea etupäässä fyysisillä diagnooseilla, joilla monessa maassa voitaisiin todeta vammaisuus, eipä tippunut, täällä tarvii vaan itse pärjäillä. Ulkomaiset samaa sairautta sairastavat ovat jotkut saaneet jopa eläkkeen ja monet saavat ainakin jotain "benefittejä" sairauteen liittyen mikäli vakuutukset on olleet hyvät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ohjaamo olisi sulle just hyvä palvelu: https://ohjaamot.fi/
Ohjaamossa osataan suositella kuntouttavaa työtoimintaa loppusijoituspaikkana työttömille. Lisäksi siellä kunnostaututaan jopa 29-vuotiaiden kohtelemisessa "nuorina". Ohjaamon näkökulmasta ihmisten aikuistumisikä on 30v.
Rukoile ja pysy rauhallisena. Kaikki järjestyy lopulta. Tarkasti jos pyydät rukouksissa esim vapautusta lammasgrindista, niin älä hämmästy kun saat sen. Älä ajattele liikaa ja ahdistu siitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap on ennenkin täällä valittanut.
Sinun pitäisi saada joku sosiaalityöntekijä joka hoitaa asioita kanssasi. Varmasti sinulle jotain sopivaa löytyy. Oletko koskaan käynyt ammatinvalintapsykologilla? Siellä kai olisi tarkoitus kartoittaa kiinnostuksen kohteet ja vahvuudet ja heikkoudet, jotta voidaan rajata pois tiettyjä vaihtoehtoja ja saada muita tilalle.
Ei ammatinvalintapsykologi minua ainakaan koskaan auttanut vaikka kävin eri ammatinvalintapsykologeilla eri paikkakunnilla. Ap
Aloitus ei mene kyllä läpi sitten lainkaan.
"vaikea-asteinen semanttis-pragmaattinen dysfasia"
Ei kyllä aloituksen mukaan ole. Suomen kieltä on käytetty asianmukaisesti, esitys aivan selkeä.
En yksinkertaisesti usko aloitusta, että ap:lla olisi dyskalkulia, sillä matematiikkakin on vain kieli.
Ei meistä kaikista ole mihinkään. Valis
Hmm, minusta teksti näyttää kohdistuvan työllisyys-, toimeentulo- ja kouluttautumiskysymyksiin, kun taas otsikko viittaa elämän tarkoitukseen ylipäätänsä, tai elämäsi merkitykseen yhteiskunnalle. Mikä näistä sinua mietityttää siis eniten, vai jokin muu ongelma?
Vaikka voit varmaan saada apua ainakin kahteen ensimmäiseen asiaan vaikka psykologiltasi tai muulta ohjaajalta, niin on hyvä huomata, että ne ovat kaksi aivan erillistä asiaa. Kolmanteenkin psykologisi ehkä osaisi sanoa jotain, mutta se on aika hankala kysymys, johon voi olla paljon eri tulokulmia.
Onko sulla ap asioita, joita koet osaavasi? Olet käynyt ammattikoulun ja valmistunut sieltä, joten aivan varmasti on asioita joita pystyt tekemään ja oppimaan. Ilman vaivannäköä nämä asiat eivät varmasti tule, mutta kuitenkin pystyt siihen. Oletko miettinyt omia vahvuuksiasi ja pystyisitkö työllistymään niitä hyödyntämällä? Osaat esimerkiksi kirjoittaa sujuvasti, joten ehkä joku kirjallista ilmaisua vaativa työ?
Vierailija kirjoitti:
Kuulostat tekstisi mukaan fiksulta, osaat analysoida ja esittää asiasi hyvin. Olisko sellainen vaihtoehto mitään, että tekisit työksesi jotain jota voit tehdä nykyisillä edellytyksillä, vaikka vähän vähemmänkin, ja yrittäisit vaikka pätevöityä muuhun tai hankkia mielekkyyttä jonkun harrastuksen tai muun tekemisen kautta? Saada jalkaa ovenrakoon tms. Varmaan turhauttavaa, jos olisi muuten täysin kykenevä kahvilayrittäjäksi mutta matematiikan ongelmat tai muu hahmotushäiriö evää tämän mahdollisuuden.
Itselläni yliopistotutkinto kuten myös aikaisempi tutkinto enkä kokenut oloani osassa harjoitteluita yhtään mukavaksi tai itseäni alalle sopivaksi. Mikäli lohduttaa yhtään.
En halua tehdä mitään avustavia töitä tai pussittaa ruuveja, jota pidin aiemmin kohtalona kehitysvamma-diagnoosin takia. Se olisi minulle arvoalennus. Haluan normaalipalkkaisen työn, haluan oikeita töitä. Tiedän, että takerrun menneisiin, mutta keva-diagnoosin purkaminen ei poista sitä tosiasiaa, että olen edelleen tyhmä, mitä heikkolahjaisuus raadollisesti sanottuna on.
On niin vaikea kiinnostua mistään, kun nämä hemmetin oppimisvaikeudet estää kaiken. Yritin opiskella kasvatus- ja ohjausalaa kiinnostuessani erilaisista tuen tarpeista, joista itse hain tietoa. Pelkäsin olevani pihalla opeteltavista asioista vähäisten lähiopetuspäivien takia, ja itse kotona kertasin asioita moneen kertaan varmistaakseni sen, että oppi meni perille.
Suoritin ensimmäisen harjoitteluni arvosanalla H2, mitä pidin ihmeellisenä ja totesinkin, että jos jotain olen sössinyt, niin minulle ei tarvitse armoykköstä antaa, vaan hylätty. Kirjallista näyttösuunnitelmaani kehuttiin, ja sitä varten oikeasti kävin pala kerrallaan läpi asioita noin 2 tuntia päivässä tietokoneen äärellä rauhallisessa tilassani.
Oli minulla harjoittelussa ollessani vikani: heikko verbaalisuus, enkä ole oikein sanavalmis. Ihan kuin minulle pitäisi vaikeita tilanteita varten kirjoittaa vuorosanat. Tämä herätti ammatillisessa erityisopettajassa sekä opettajassa huolen aihetta. Kävin koulupaykologilla ja tulokset olivat heikon keskitason ja heikon välimaastossa. Tällöin myös etsittiin minua koskevia papereita peruskoulusta ja minun oli pakko antautua koulupsykologille, joka luki ala-asteen foniatrin lausunnosta lähetteestä kehitysvammapoliklinikalle. Ja itse kun taas täysi-ikäistyttyäni kielsin kehitysvammapoliklinikkaa laittamasta eteenpäin minua koskevia asiakirjoja pelätessäni niiden heikentävän työmarkkinoilla leimautumista. Nyt ne tiedot on siellä Omakannassa, ja tuntui pahalta lukea, kuinka selkäni takana oli puhuttu työkyvyttömyyseläkkeestä. Siihen en ole alistunut, enkä alistunut hakea erityisammattikouluun. En olisi koskaan saanut kassatarjoilijan työtä ravintolasta, jos olisin käynyt erityisammattikoulua, vaan olisin päätynyt todennäköisesti salin siivoojaksi.
Tuli toki mietittyä B-suunnitelmana välinehuoltajan ammattia perehtyessäni työnkuvaan netin kautta. Mainitsin tämän ammatinvalintapsykokogille, eikä hän ollut moksiskaan ajatuksesta. Logistiikka on myös vaihtoehtona. Minulla on kuitenkin pelko perseessä, koska jos diagnoosini heikkolahjaisuudesta tulee ilmi, niin varmasti ovea näytettäisiin. En haluaisi olla epärehellinenkään ja ymmärrän hyvin, jos valehtelijaa ei katsota hyvällä sote-alalla, johon välinehuoltokin luokitellaan. Minua on kuitenkin kehuttu tunnolliseksi ja ahkeraksi. Turhauttaa vain selata puhelinta kotona, kun kaipaan työelämää. Olen tehnyt jopa 12 tunnin työpäiviäkin kuormittumatta siitä. Olen potenut jopa työnarkomaniaa.
- AP
Miten muut kohtalotoverit ovat pärjänneet?
Minua ei yhtään lohduta lätinät siitä, kuinka vaikeudet on tehty voitettavaksi. Paskat, sanon minä. Minun vaikeudet eivät ole yhtä kuin lukihäiriö tai autismi, vaan kyse on heikkolahjaisuudesta ja tuntuu, että jopa ammatinvalintapsykologinkin on vaikeaa tajuta sitä, kun hänen mielestä heikkolahjainen lienee ruma sana, koska poliittinen korrektius. Joidenkin mielestä soimaan itseäni ja vaadin itseltäni liikoja, vaikkei kyse ole siitä, vaan realismista. Tuntuu, ettei kukaan tajua tätä. En ole jaksanut mitään tehdä ja olisi varmaan parempi olla sossupummi, jolloin ei tarvitse omaa huonommuuttaan potea ja pettyä. Viimeksi olin purskahtaa itkuun yläasteella maantiedon tukiopetuksessa, ettei tästä mitään tule. Olen inhonnut lukea kokeisiin ja erityisesti jankata asioita oppiakseni ulkoa ne. Arvosanat yläasteella oli huonoimmillaan kutosia ja parhaimmillaan seiskoja ilman yksilöllistämisiä, hyvällä tuurilla sain välillä kasia.
AP:na vielä pahoittelen pitkää tekstiä, mutta helpottanee hieman purkautua, vaikkei näinkään saa mitään valmiina nenän eteen, enkä odotakaan lellityn kakaran kohtelua.