Lue keskustelun säännöt.
Elämälläni ei ole näköjään mitään tarkoitusta heikkolahjaisena
25.01.2022 |
Olen 26-vuotias nainen, jolla on diagnoosina laaja-alaiset oppimisvaikeudet eli suomeksi sanottuna olen heikkolahjainen. Ennen kuin ihmettelette diagnoosiani kirjoitustaitoni (ei ole ensimmäinen, eikä viimeinen kerta) perusteella, niin diagnoosin olen oikeasti saanut ollessani yläastelainen. Kyse ei nyt ole omasta mutuilusta, ja tuskin ammattilainenkaan tällaisilla asioilla mutuilee. Kaikennäköisiä diagnooseja olen saanut elämässäni: vaikea-asteinen semanttis-pragmaattinen dysfasia, autistiset piirteet, autismi, lievä kehitysvamma, ahdistuneisuushäiriö, ja myöhemmin lievän kevan tilalle tuli laaja-alaiset oppimisvaikeudet.
Vituttaa (anteeksi, kielenkäyttöni), kun olen tyhmä ja hidas monelle ammattikoulualallekin. Eritoten matematiikka on hankalaa, mikä oli yksilöllistetty aine ollessani peruskoululainen. Hyvä, kun osaan edes laskea 2 + 2 = 4. Mikään ei kiinnosta, kun pelkään rankkaa työtä, ja tuskin silläkään saavutan mitään tulosta. Tai sitten pelkään vaikeita tai epämiellyttäviä asioita. Joo, olen käynyt tavallisen ammattikoulun, jossa suoritin ravintola-alan perustutkinnon. Siinäkin oli alkuun hankaluuksia, kun en osannut hahmottaa vaa'an näytöltä, että milloin se näyttää grammaa tai kilogrammaa lukuina, vaikka tiedän jälkimmäisen olevan suurempi. Meinasin tämän takia keskeyttää koulun, vaikka opettaja ja ammatillinen erityisopettaja eivät missään nimessä pitäneet ajatuksestani. Aloin lopulta kuitenkin oivaltaa sisäistämällä näön kautta vaa'an näyttämät luvut, jotka tuntui alkuun kuin vieraalta kieleltä.
Ensimmäinen työssäoppiminen ei kuitenkaan mennyt nappiin, koska tarvitsin työprosessin hallinnassa ohjausta. Minulla ei ollut uskallusta tuolloin ryhtyä toimiin ja pelkäsin tekeväni jotakin väärin, jos olisin ollut liian omatoiminen. Ajattelin hiljaa pääni sisällä, että uskallanko ja voinko tehdä tuota. Ihan kuin olisi pitänyt lupa kysyä. Toinen työssäoppimisjakso onnistui kiitettävin arvosanoin, ja omatoimisuuteni parantui ilman, että olisi pitänyt raahata tekemään töitä. En tosin ensimmäisessä harjoittelupaikassakaan ollut ihan istumassa vain kahvipöydän ääressä, mutta silti oli paljon prepattavaa tuolloin. Viimeisestä työssäoppimispaikasta sain extran töitä, eikä kukaan siellä tiennyt, että millaisia luurankoja minulla on kaapissa.
En kuitenkaan jaksaisi koko loppuelämän tehdä ravintola-alan töitä sen fyysisen raskauden ja kiireellisyyden takia, vaikka viihdyin töissä ja tulin muiden kanssa toimeen. Silti haluaisin elämältäni jotain muuta ollessani myös fyysisesti sairas (Sjögrenin syndrooma). Kahvilayrittäjäksi ryhtymisestä haaveilin aiemmin kunnes ajattelin, että yksilöllistetty matematiikka vain estää tämän. Minulle ei koskaan löydy mitään ammattia, jossa saisin toteuttaa omaa tapaani: tehdä töitä itsenäisesti. Olen kiusattuna pelännyt arvostelujen kohteeksi joutumista ja syystäkin vihannut ryhmätöitä, erityisesti peruskoulussa. Syystäkään en ole uskaltanut tutustua muihin pelätessäni, että ihmiset näkisivät minussa "va ja kin" ja "vammaisen". Siitä on johtunut myös se, että miksi olen luonut itselleni eri persoonia ja kuvitellut olevani jopa eri ihminen samalla säilyttäen todellisuudentajun siitä, että kuka oikeasti olen. Olen vain kokenut oman itseni niin epävarmaksi ja -suosituksi sekä pelkuriksi, jota oikeasti olen pohjimmiltani. Häpeän näitä heikon ihmisen piirteitä.
Kommentit (55)
Vierailija kirjoitti:
Mikä on taloudellinen tilanteesi? Saatko vammaistukea tms?
En tiedä mikä auttaisi. Olen melkein samassa tilanteessa, mutta en ihan noin pahasti mitä kirjoitat.
Mutta tuli mieleen, että voisitko tehdä taidetta? kukaan ei määrittele millainen tuotoksen pitää olla. Saat itse päättää mitä välinettä/väriä/materiaalia käytät.
Sanon vielä sen, että en sentään sorru rikoksiin enkä koskaan materian toivossa nostaisi pikavippejä. Köyhäilen vaikka kuin olisin velkahelvetissä ja pahimman luokan rikollisen asemassa. Raiskaajakin lusii tuomionsa nopeimmim verrattuna siihen, että joku saa odottaa luottotietojaaan pitkäänkin.
Maksan kiltisti laskuni ja soitan laskuttajalle, jos tulisi tilanne, etten voikaan maksaa laskua eräpäivään mennessä, jolloin on saatu neuvoteltua laskun maksaminen toisena päivänä. Ihan lainkuuliainen ihminen olen, eikä kävisi mieleenkään aiheuttaa häiriötä vuokra-asunnossa tai jättää laskua maksamatta, kun ei nyt huvita.
Vaikken työttömyysetuudella juhli, niin ostan silti ruokakaupasta kasviksia ja kokkaan paljon kasvisruokaa. VHH/ketogeeninen leivonta ja ruoanlaitto on tullut opittua itse, kun sairastuessani hain tietoa reumasairauksien ruokavaliohoidoista. Kaikkia oireita en ole saanut pois, mutta se, ettei suutani enää vaivaa kuivuuskaudet jätettyäni viljat, on jo hyvä juttu.
- AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen lahjakas ja terävä-älyinen, mutta tavattoman laiska, joten olenkin vain kenraalimajuri.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tee lapsia, mieluiten suurperhe. Silloin saat runsaasti sekä tarkoitusta että tekemistä elämään. Sitten, kun lapsesi ovat isoja niin yksi mahdollisuus on myös sijaisvanhemmaksi ryhtyminen.
MITÄ hän voi lapsille antaa! Lopeta nyt. Itse holhottava.
Ei minua kukaan holho. Älkää huoliko, en hanki jälkikasvua. SS:n takia väsyttää, eikä Oxiklorin auttanut yhtään siihen. Jo sen reumaperaisen sairauden takia en halua laiminlyödä lapsen turvallisuutta. Ajattelen vain lapsen parasta. Monikaan ei sitä ajattele, vaan ajatellaan tunteella. Järkyttävää minusta on se, että kehitysvammaiset hankkii lapsia, vaikkei itsestään kykenisi huolehtimaan. Suomi on oikeuksien luvattu maa, jos olet nainen tai edustat vähemmistöjä. Aina voisin itsekin heittää naiskortin, mutta en halua pilata sukupuoleni mainetta ja harjoittaa uhrimentaliteettia.
- AP
Ei sun tarvitse eikä kannatakaan jäädä työkyvyttömyyseläkkeelle, jos kuitenkin töitä pystyt tekemään. Sulle sopivia töitä varmasti on, ne vain pitää löytää. Jos pystyt suoriutumaan työstä normaalisti, välinehuoltajan työ kuulostaa hyvältä. Itse en oikein näe, miksi aikoinaan tehdystä kehitysvammadiagnoosista pitäisi kertoa, jos se ei vaikuta tässä työssä työkykyysi ja työn jälkeesi. Kuitenkin täällä vaikutat aika normaalijärkiseltä. Ei kertomatta jättäminen ole epärehellistä, eivät muutkaan työnhakijat yleensä kerro diagnoosejaan, eikä sitä odotetakaan. Toki välinehuoltajan työ on tarkkaa ja vastuullista, eli sellaiseen pitää pystyä.
Minun on vaikea tekstistäsi edes uskoa, että olisit heikkolahjainen.
Saatat potea ADD:tä, eli diagnoosi voi olla päin honkia. Ei ne ole kiveen hakattuja vaan diagnosointi voi monesta syystä mennä pahan kerran pieleen.
Testeissä näkyvä prosessoinnin hitaus tai vaikeus saattaa johtua vain siitä, että sulla pyörii yhtä aikaa koko maailma mielessä ja sehän on tyypillistä ADD:lle. Samoin tuo 12 tunnin työpäivän tekeminen uupumatta kertoo kenties taipumuksesta keskittymisongelmiin. Ne kun eivät ole pelkästään ajatusten harhailua tai katkeilua vaan myös sitä, että keskittyy liiankin intensiivisesti.
Jos jotenkin pääsisit näitä testaamaan, ellei ole jo testattu. ADD ei taida enää olla tautiluokituksessa itsenäisenä vaivana vaan ADHD:n yhteydessä. Ja mikä parasta, siihen on olemassa lääkehoito.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ja tähän sitten vastataan ihan vakavissaan. Ihmiselle, joka oikein alleviivaa omaa paremmuuttaan.
Kuten teet itsekin. Tulkita voi omista tunteistaan käsin tai sitten voi keskittyä ihan vain asiaan. Kuvittelet ehkä, että hyvin kirjoittavilla, itseanalyyttisillä ihmisillä ei voi olla ongelmia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja tähän sitten vastataan ihan vakavissaan. Ihmiselle, joka oikein alleviivaa omaa paremmuuttaan.
Kuten teet itsekin. Tulkita voi omista tunteistaan käsin tai sitten voi keskittyä ihan vain asiaan. Kuvittelet ehkä, että hyvin kirjoittavilla, itseanalyyttisillä ihmisillä ei voi olla ongelmia.
Olenko minä kirjoittanut itsestäni vastaavaa vähättelevää tekstiä? En. Ap tietää kyllä itsekin, ettei ole heikkolahjainen, vaan hakee jatkuvasti huomiota näillä avauksillaan, kuten joku kommentoikin aiemmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aloitus ei mene kyllä läpi sitten lainkaan.
"vaikea-asteinen semanttis-pragmaattinen dysfasia"
Ei kyllä aloituksen mukaan ole. Suomen kieltä on käytetty asianmukaisesti, esitys aivan selkeä.
En yksinkertaisesti usko aloitusta, että ap:lla olisi dyskalkulia, sillä matematiikkakin on vain kieli.
Sain tuon diagnoosin ollessani lapsi. Tuskin mikään puoskari oli minua diagnosoimassa. Kävin jopa puheterapeutillakin ollessani lapsi, ja näitä erilaisia terapioita ja tutkimuksia vastaan tuli kapinoitua kysymällä, että miksi olen täällä ja mitä teen "vammaisten" paikassa. Tuppukylä vaan loi paineita.
Itkinkin jopa viidennellä luokalla ollessani, kuinka minusta ei mitään tule. Samaa fraasia toistin yläkoulussa vedoten yksilöllistettyyn matematiikkaan. Ei vain minun lapsuudessa ja nuoruudessa ollut inspiroivia ihmisiä vaikeuksineen. Vaikka minulle tulisi Ruotsin kuningas puhumaan lukihäiriöstään, ei se silti minua lohduta. Tyhmä mikä tyhmä olen, ja sillä sipuli. Sitä ei kovalla työlläkään paikata. Laiskuus oli minulle helpoin tie peruskouluss, niin ei tarvinnut pettyä omaan osaamattomuuteen.
Haaveilin yläasteella kaupan alasta kunnes äiti totesi, että siinä tarvitaan matematiikkaa. Tuo kiinnostus kaupan alaa kohtaan vahvistui ollessani tet-jaksolla kahdessa kaupassa, joista sain hyvää palautetta liittyen tunnollisuuteen ja täsmällisyyteen. Mainitsi äiti matematiikan kertoessani toiveeni kokin koulutuksesta. Kun olin opiskelujen alussa heittää hanskoja tiskiin, äiti ehdotti kotityö- ja puhdistuspalvelujen alaa, mihin en suostunut, koska teinin ajattelutasolla olisi ollut "noloa" olla siivooja. Oikeasti pidän sitä tärkeänä työnä, ja extrana ollessani ravintolassa harkitsin sitä jopa lisätyoksi, mutta enää ei taida oma fysiikka siihen riittää. Muutenkin ollut moniin naisiin verrattuna pienempi ja fyysisesti heikompi, suoraan sanoen normista poikkeava, kun ole keskivertosuoalaisnaisen mitoissa.
Kukaan normaali mieskään ei ole huomannut, mitä nätin ulkokuoren ja persoonallisten vaatteitteni takaa todellisuudessa löytyy: heikkolahjainen, joka näyttää edes pukeutumisellä näyttää, että "I can do it". Muuhun en sitten pystykään. On sitä tullut vitsailtua, että eikös miehille se naisen ulkokuori merkitse ja ainahan sitä voisi kotirouvaksi alkaa. Vitsi, vitsi. En sen enempää väitä olevani älykkö, enkä esitä bimboilijaakaan, vaan ihan rehellisesti sanon olevani asioista tietämätön, jos en jostakin tiedä.
- AP
Vierailija kirjoitti:
Ei sun tarvitse eikä kannatakaan jäädä työkyvyttömyyseläkkeelle, jos kuitenkin töitä pystyt tekemään. Sulle sopivia töitä varmasti on, ne vain pitää löytää. Jos pystyt suoriutumaan työstä normaalisti, välinehuoltajan työ kuulostaa hyvältä. Itse en oikein näe, miksi aikoinaan tehdystä kehitysvammadiagnoosista pitäisi kertoa, jos se ei vaikuta tässä työssä työkykyysi ja työn jälkeesi. Kuitenkin täällä vaikutat aika normaalijärkiseltä. Ei kertomatta jättäminen ole epärehellistä, eivät muutkaan työnhakijat yleensä kerro diagnoosejaan, eikä sitä odotetakaan. Toki välinehuoltajan työ on tarkkaa ja vastuullista, eli sellaiseen pitää pystyä.
Heikkolahjaisuus tai siis poliittisesti korrektein termein laaja-alaiset oppimisvaikeudet on käytännössä vammaisuutta, mitä olen hakenut tietoa asiasta. Kun kerroin koulupsykologillekin, että vuoden 2011 lausunnossa mainittu laaja-alaiset oppimisvaikeudet tarkoittaa heikkolahjaisuutta, mihin psykologi totesi, ettei sellaisesta nykyään puhutaan. On kummaa, kun tällainen maallikkokin tajuaa, mikä on asian todellinen laita. Ihan kuten lihavaa pitäisi kutsua kurvikkaaksi, niin heikkolahjaista pitää kutsua nykyään vaikka älykkyysrajoitteiseksi.
Eipä niillä heikkolahjaisen papereillaakaan juhlita. Kyllä se rajoittaa alavalintoja. Eipä tosin koulupsykologikaan vastustanut ajatustani välinehuoltajan ammatista, vaikka se on SORA-lainsäädännön piiriin kuuluva ammatti. Koen velvollisuudeksi kertoa ainakin siitä yksilöllistetystä matematiikasta, mutta nuo laaja-alaiset oppimisvaikeudet ovat kova paikka. Tiedän aivan hyvin ottavani riskin kertomatta jättämisellä. Se tuli opittua jo kasvatus- ja ohjausalaa yrittäessä, ja aivan hyvin olisin ymmärtänyt, jos minut olisi erotettu suoraan yhden salaisuuden takia. Matematiikasta olin hakiessa rehellinen.
Rankkaa olla tietoinen omasta tyhmyydestä. En tosin käyttäydy kuin fiktiiviset tyhmät (esim. Peter Griffin tai Homer Simpson), vaan töissä voinut luottaa, etten pelleile ja yleensä ollut se, joka on keskittynyt työntekoon sen sijaan, että juttelisin samaan aikaan jostakin asiasta työkaverin kanssa. Ravintola-alalla ollessanikin sain kuulla olevani tarkka ahkeran lisäksi.
- AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sä nyt puhut ihan potaskaa tai sitt n diagnosoinnissasi on jotain vikaa. Nuoren masennuskin voi johtaa tuollaisiin diagnooseihin jos ei kokonaistilannetta katsota.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Älähän nyt uhriudu.
Tämä ammatinvalintakysymys on suurimpia murheitani, koska diagnoosit estää kaiken. Kyse kun ei ole nyt vain matemaattisesta vaikeudesta, vaan matalasta älykkyydestä.
Itseäni suoraan sanoen naurattaa, jos joku kutsuu minua adjektiiveilla viisas tai fiksu. Miksi ihmiset pelkää puhua tyhmyydestä? Se on yhtä lailla ominaisuus kuten ihonväri tai pituus.
Ja tuo adjektiivi viisas oli kirjoitettu viimeksi sydämenmuoitoiseen korttiin, kun kansanopiston työelämään painottuvassa lyhytkoulutuksessa kirjoitettiin toisillemme viimeisenä koulupäivänä. Sana oli vapaa. Oli minun korttiin vielä kirjoitettu, kuinka vaikeudet on tehty voitettaviksi. Ei lohduttanut yhtään.
Muistan yhdenkin tunnin, kun kävimme läpi koulutuksia ja kahden kesken opettajan kanssa sanoin haluavani fyysisesti kevyen työn, jonka voisi suorittaa ammattikoulussa. Opettaja kysyi tuolloin, että eikö se voi olla joku korkeakoulutus. Tällöin ihan haikeana sanoin totuuden ääneen: "Olen heikkolahjainen". Hänen oli vaikea uskoa korviaan, vaikka sanoin, että siitä on ihan diagnoosi (kiertoilmaisulla tosin). Eipä tuo opettajakaan vaan tajunnut, mitä on elää laaja-alaisten oppimisvaikeuksien kanssa.
Ei minusta ole mihinkään paitsi joihinkin lyhytkoulutuksiin, joista ei mitään ammattia saa. Haluaisin olla kuten yliopistossa: omillani. Tämä turhautuminen alkoi opiskelujen keskeyttämisen jälkeen, kun sain tietää kehitysvamma-diagnoosin vaihtuneen heikkolahjaisuudeksi. Luulin kehitysvamma-diagnoosin olevan ikuisesti musteena paperilla, ja unohdin diagnoosin kuvitellen, etten mikään vammainen ole, vaikka tiesin diagnoosista. Kuvittelin jopa olevani uuteen kouluun hakiessa ja sisäänpäästessä samaa, vaikka dysfasiasta ja matematiikan vaikeuksista sen sijaan puhuin. Olin edes vähän rohkeampi tuolloin ja varmaan realistina oleminen toi edes vähän itseluottamusta. Ihan kuin olisin ollut eri ihminen, mitä olen toivonut pitkään. Tuollainen peli ei vedellyt pitkään, kun koulupsykologin kautta tuli menneisyyden haamut esiin. Yläasteella oli niin ahdistavaa käsitellä asiaa, ja tiedon keva-diagnoosista löysin itse tutkimalla minua koskevia papereita. Itsetunto ollut pitkään paskana ja samoin usko omiin kykyihin. Vaikka olisin tehnyt mitä vaan, en millään päässyt suosioon. Syystäkin luovutin peruskoululaisena, en uskaltanut tutustua ihmisiin pelätessäni, etten keksisi puhuttavaa ja varsinkin se päänaukominen pelotti. Epäilin olevani masentunut ja kärsineeni sosiaalisten tilanteiden pelosta, mutten koskaan saanut vastausta epäilyihin. Edes yläasteen kuraattorin teettämä masennustesti ei tuottanut tulosta, vaikkei se diagnoositesti ollut, mutta konkreettista näyttöä olisi ollut epäilyille.
- AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Liity vasemmistoliittoon.
Hyvä vitsi. On jo niin kulunut vitsi se, kuinka politiikka sopii heikkolahjaiselle, erityisesti Vihreissä tai Vasemmistoliitossa toimiminen. Äänestän kyllä, ja ehdokkaaseen tutustun perehtyen ja harkiten. En äänestä naapuria, naista tai julkisuuden henkilöä, vaan ehdokasta, joka haluaa pistää stopin oman kansan alaspäin polkemiselle. Koskettaa se minunlaista sairastakin, kun terveyspalveluista leikataan.
Itse kyllä nauran vihervasemmiston logiikalle, mitä niitä nyt mediaan välillä tulee julki. Pitäisi tehdä ympäristöystävällisiä tekoja, mutta käytetään lampaanvillan sijaan fleecea, joista kertyy mikromuovia vesistöihin aiheuttaen merilintujen ja -nisäkkäiden kuolemia.
Arvostan vaikka raakaa rationaalisuutta kuin tunteilua. Epämiellyttävä totuuskin parempi kuin kaunis valhe.
- AP
Olet kehittänyt jonkun pakkomielteen oppimisvaikeuksistasi. Tärkeintä on, että olet onnellinen. Ravintola-ala ei ole huono valinta ja moni toimistossa istuva mieluummin tekisi sen tapaista työtä, jos palkka olisi parempi.
Vierailija kirjoitti:
Olet kehittänyt jonkun pakkomielteen oppimisvaikeuksistasi. Tärkeintä on, että olet onnellinen. Ravintola-ala ei ole huono valinta ja moni toimistossa istuva mieluummin tekisi sen tapaista työtä, jos palkka olisi parempi.
Diagnoosini estää, kyse on ihan todellisuudesta. Ne tuntuu ikuisilta kahleilta, joista en koskaan pääse irti. Kukaan ei ole opettanut minulle, että omista esteistään huolimatta voi pärjätä, enkä voi pärjätäkään.
Tiedän vain tasan yhden ihmisen, jolla on kolme diagnoosia ja opiskellut hierojaksi. Vaihtaisin hänen kanssa osia, koska koen hänen olevan jotenkin hierarkiassa minua ylempänä, kun on oikein yrittäjä. Itsekin olisin halunnut osoittaa normaaliuteni yrittäjyydellä, muttei minusta siihen ole. Jo oikealla työlläkin olen halunnut sen vakuuttaa. Ammatillinen erityisopettajakin totesi, ettei pidä mennä läpi harmaan kiven. Hän oli ihan oikeassa.
-AP
Vierailija kirjoitti:
Olet kehittänyt jonkun pakkomielteen oppimisvaikeuksistasi. Tärkeintä on, että olet onnellinen. Ravintola-ala ei ole huono valinta ja moni toimistossa istuva mieluummin tekisi sen tapaista työtä, jos palkka olisi parempi.
Enkä halua ikuisesti tehdä ravintola-alan töitä. Haluan jotain muuta, mutten uskalla edes haaveillakaan mistään. Olisi fyysisen sairauden kannalta eduksi, etten kantaisi raskaita tavaroita. Aiemmin jaksoin käydä kuntosalilla, mutta silmät huijaavat minun olevan väsynyt näyttöjen ja valojen keskellä. Lihakset ovat tämän takia surkastuneet.
Vaihtoehtona olen pitänyt työtä, jota voisi tehdä kotona, mutta sen tyyppiset työt vaatii tietysti älynlahjoja. Kotona olisi valmiina esteettömät tilat silmilleni.
- AP
Vierailija kirjoitti:
Minun on vaikea tekstistäsi edes uskoa, että olisit heikkolahjainen.
Saatat potea ADD:tä, eli diagnoosi voi olla päin honkia. Ei ne ole kiveen hakattuja vaan diagnosointi voi monesta syystä mennä pahan kerran pieleen.
Testeissä näkyvä prosessoinnin hitaus tai vaikeus saattaa johtua vain siitä, että sulla pyörii yhtä aikaa koko maailma mielessä ja sehän on tyypillistä ADD:lle. Samoin tuo 12 tunnin työpäivän tekeminen uupumatta kertoo kenties taipumuksesta keskittymisongelmiin. Ne kun eivät ole pelkästään ajatusten harhailua tai katkeilua vaan myös sitä, että keskittyy liiankin intensiivisesti.
Jos jotenkin pääsisit näitä testaamaan, ellei ole jo testattu. ADD ei taida enää olla tautiluokituksessa itsenäisenä vaivana vaan ADHD:n yhteydessä. Ja mikä parasta, siihen on olemassa lääkehoito.
Prosessointinopeuteni on heikkoa keskitasoa. Odotin sen olevan erittäin heikkoa. Jouduin väkipakolla räpyttelemään silmiäni johtuen kuivasilmäisyydestä ja psykologi luuli minulla olevan Touretten syndrooma, vaikkei sellaista ole koskaan epäilty lapsuudessa. Luulisi sellaisen tulleen jo aiemmin ilmi. Aivan syystäkin olen mieluummin näkymätön ja kommunikoin vaikka kirjoittamalla, niin ei mitään oleteta tai käsitetä väärin. On vain tuntunut, että minut on nähty vain autististen piirteiden läpi, vaikka itse osaan pilkun tarkkaan kertoa ja erotella, mikä on Sjögreniä ja mikä autistisia piirteitä. En kuitenkaan saanut kerrotuksi ja oletettiin kirkkaiden valojen sietämättömyyden johtuvan autismin piirteistä. Tämän takia on parempi olla joidenkin ihmisten kohdalla hiljaa asiasta, enkä kaipaa mitään ylipaapomista tai -suojeluakaan.
Kielelliset taidot olivat alle ikätason. Sanoin ihan suoraan, etten ole kuullut sanasta "suurpiirteinen" kunnes sanakirjan kautta sisäistin sen tarkoittavan yksityiskohtiin takertumatonta ihmistä - minun vastakohta. Inhosin jankata psykologin luettelemia sanoja ulkomuistista, vaikka se meni hyvin verrattuna siihen, etten heti muistanut kaikkia asioita psykologin lukemista tarinoista. Tuollaista samanlaista jankkausta harjoitin viimeksi kokeisiin lukiessa yläasteella, koska "piti muistaa".
Lieviä hahmotuksen vaikeuksia havaittu ratkaistaessa puna-valkoisia palikoita. Luulin yhdessä mallikuvassa olevan paksu punainen raita kunnes ajattelin, että ihan mahdottomuus muodostaa neljästä palikasta paksua raitaa, mutten ehtinyt sitä saada aikaiseksi ajan loppuessa. Kuitenkin sain yläastelaisena mopokortin ja ajoin mopolla hyvin. Pystyn junaa vaihtamaan mutkitta ja ylittämään suojatien arvioiden vastassa olevan auton etäisyyden. Tampereen kokoisessa kaupungissa liikkuessa muistan, mistä löydän etsimäni kohteen, mutten välttämättä osoitetta sisäistä.
Käteni vapisi, kun piti kynällä jatkaa kuviota ajastimen kanssa. Hienomotoriikkani on taatusti heikentynyt, enkä koe enää osaavani piirtäkään enkä enää uskaltaisi. Minulla on nykyään älypuhelin kädessä muiden tapaan. Kynällaä kirjoittaessa käteen koskee, mutta käsiala on pysynyt hyvänä, mikä sitten poikkeaa stereotyyppisen autistin kömpelöstä käsialasta.
Eipä niistä vahvoista alueista mitään hyötyä ole, koska vahvuuksia vaativat alat kuitenkin vain yliopistotutkinnon vaativia. Diagnoosit estää niin monet ammattikoulualatkin. En saa ikinä työtä, jossa voisin tehdä itsenäisesti hommia. Koulussakin pidin eniten yksilötehtävistä, koska niissä pystyy itse joten kuten vaikuttamaan. Peruskoulussa olisin halunnut vapautuksen ryhmätöistä, koska pelkäsin ujona sosiaalisia tilanteita.
Eikä minua jaksa mikään kiinnostaa enkä uskallakaan, kun kuitenkin sitten jäisin opiskellessa taas kiinni ja otettaisiin puheeksi kouluvaikeudet. Kuitenkin joutuisin keskeyttämään opiskelut kuten viimeksi ja perustelemaan väärällä alavalinnalla tai terveyssyillä. En halua kuitenkaan ravintola-alalle takaisin, enkä mistään hinnasta suostuisi millekään leikktyöpajallekan. Heikomman aineksen leimoja olen jo saanut tarpeeksi pelätä elämässäni.
- AP
Saan työttömyysetuutta. Olin viime vuonna 5 kk yhteensä perheenjäsenen yrityksellä työkokeilussa, jossa tein pääasiassa asiakaspalvelutehtäviä. On kuitenkin unohdettava tuon kaltainen työ, koska kuivasilmäisyyden takia haukottelin koko ajan pelien ollessa päällä ja sain lieviä pääkipuja sinivalon takia.
Enpä voi enää konsolipelejä hirveämmin pelata ja tuntuu, että nykyajan tekniikka on tehnyt minusta sairaan. Sjögrenin syndrooma on pääsyyllinen silmäoireisiin, ja sain tämän diagnoosin vuonna 2017. Olin pari vuotta ilman diagnoosia, vaikka aavistin kyseessä olevan reumaperäinen sairaus geneettisen alttiuden takia.
Haluaisin kuitenkin tienata omat rahani, ja tämä sairauteni tuo lisää kuluja hampaiden reikiintyessa helposti ja silmälasitkin on taas uusittava. Eritoten oireet silmissä on ne pahimmat, koska silmät huijaavat minun olevan väsynyt, vaikka olisin nukkunut 10 tuntia. Ei auta jatkuva silmätippojen laittaminen ja silmälasien sinivalosuojakin on heikentynyt. Minusta tulee ihan keskittymiskyvytön valojen keskellä. Olisi helpompaa elää vain iltaisin ja nukkua päivät, koska koen jaksavani hyvin illalla. Tähän ei auta sisu, jota paljon korostetaan.
- AP