Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Äiti ei koskaan soita!
27.05.2015 |
Olen liki 50 v, naimisissa oleva nainen, meitä on 3 sisarusta ja isäukkko ja jo hautausmaalla. Äitini on jo vanha, 75 ja kaikki sellaiset piirteet, jotka joskus olivat ärsyttäviä tai häiristsivät normaalia kanssakäymistä, ovat nyt nousseet enemmän ja enmmän pintaan.
Sehän ei pitäisi kenenkään normaalin perheenjäsenen mielestä olla mikään ongelma, että mutsi ei ikinä soita, vaan me lapset soitamme hänelle. Niinhän sitä luulis. Tämä mutsin soittamattomuus ei ole semmoinen asia, vaan se on aivan älyttömän ärsyttävää manipulointia, martyyripeliä, itsesääliä, huokailua, suoranaista valehtelua ja siis minulle itselleni, aivan älyttömän ärsyttävää.
Soitan äidilleni joskus, ehkä noin kerran kuukaudessa. Hän on soittaessani aivan valtaisian ilahtunut ja laittaa siihen samaan myös sellaista yllättyneisyyttä; siitä että soitan. Sitten kysytään kuulumiset, puhutaan vähän ilmoista ja tv-ohjelmista ja sitten puhelu loppuu. Ja koskaan se ei soita minulle eikä kysy että mitä minulle kuuluisi.
Muorilla on joku vihko, minkä veljen vaimo oli nähnyt ja siihen oli pidetty jotain kirjanpitoa, että kuka sisaruksissta on soittanut.
Hänellä on jokin korkeampi käsitys siitä, että hänen ei kuulu soittaa lapsilleen,vaan toisinpäin. Jos minä esim. en soita, niin hän alkaa kyselle veljeltäni minusta että onko minusta kuulunut mitään. Samoin kännyykkääni tulee mystisiä tyhjiä tekstiviestejä. Mutsi sieltä naputtaa "erehdyksesä" kun hän ei osaa kännykkää käyttää eikä lukea tai lähettää tekstareita. Mutta mun numeroon psytyy laittamaan tyhjiä viestejä. Tämä on myös manipulointia; mun pitäisi siis soittaa.
En osaa tätä pattitilannetta kenelekkään normaali-ihmiselle selittää. Mua alkaa vaan niin paljon päkittää se pakollinen ja pakotettu soittaminen, että en siiihen pysty. Kerran meni yli 3 kuukautta ja sitten se itse venyi sen verran että soitti. Ääni oli tosin värisevä ja pieni, että minä täällä.
Mainittakoon, että muori ei ole sairas eikä köyhä eikä yksinäinen. Hänellä vilkas ystäväpiiri, aika tiivskin siinä naapurustossa,hänellä käy kotihoitajia ja siivoja siellä, eikä hänellä ole mitään muuta vikaa kuin että hän jatkaa lapsuudenssani opeteltua "kääneteismanipulointia" edelleen meihin lapsiin.
Vanhempien avioliitto oli epätasa-arvoinen ja isä oli despootti, perheen tyranni ja hänen yksioikeisen mielnetilojensa ja määräystensä alaisena mentiin. Mutsi ei koskaan sanonut vastaan, ei yrittänyt puolustaa meitä lapsiaa epäloogisilta rangaistuksilta tai mitään. Ainoa mitä hän teki, oli että esitti isälle, miten onneton hän oli, miten paha mieli hänellä oli, miten hän yrittti hiljaisesti huokailemall ja käsivä vääntelemällä osoittaa ja ohjata isää käyttäytymään toisin. Ei muuten onnistunut.
Nyt sitten pitäisi minun keski-ikäisen koulutetun perheenäidin muistaa aina soittaa mummille ja aina huolehtia siitä että on soitettu. Hän ei soita vaan istuu ja istuu ja huokailee, mutta ei voi normaalisti kysyä että mitäs kuuluu.
Ei uskois, miten tää voi saada mut ahdistumaan ja raivoihin. Mies aina sanoo, että no soiita sä, mutta kun mä en pysty, ei voi aina olla niin että mä soitan eikä se soita ikinä.
Kommentit (64)
Vanhuus voi olla pelkoakin lapsia kohtaan jos on kokenut jotain epämiellyttävää heiltä.
Eikä uskalla soitella ja häiritä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mietityttää onko kyse yleismaailmallisesta ilmentymästä, kun puhutaan, että "äitini on sitä sukupolvea, joka ei..."? Onkohan tässä jotain perisuomalaista vaikenemisen kulttuuria myös mukana?
Vanhat ihmiset eivät tietysti ole teknologiassa samalla tavalla mukana kuin nuoriso, mutta tuntuu hassulta, miksi kun samat kommunikointivälineet on kaikkien saatavilla niitä ei käytetä? Ei kai jonkin tekstiviestin tai vaikkapa niinkin ikiaikaisen kuin sähköpostin kirjoittaminen ole iästä kiinni? Voisiko lapset opettaa vanheneville vanhemmilleen uuden teknologian käyttöä?
Vai onko kyse niin tulehtuneista ihmissuhteista, että ei osata ja voida käydä normaalia dialogia vaikka välineitä siihen olisi kymmeniä?
Olen joskus nähnyt niinkin symbioottista aikuisen naisen ja äidin välistä elämää, että noin kymmenen kertaa päivässä soitetaan ja jauhetaan yksinkertaisimmatkin kuulumiset. Eli ei varsinaisesti eletä omaa elämää. Sitten olen nähnyt isän ja pojan välistä kommunikointia, jossa eri mantereilla ja aikavyöhykkeillä asuvat miehet pitävät jouluaattona skypeä auki niin että kumpikaan ei puoleen tuntiin sano toiselleen mitään. Toinen kysyy ehkä lopulta, joko teille on satanut lunta?
Tuollainen marttyyrius, jota ap kuvasi, ei liity pelkkään kommunikointiin. Siinähän ihmisluonteenpiirre on vinoutunut toisia omasta elämästään syyllistäväksi. Omakin äitini joskus selitti, miten jokainen hänen elämässään tekemä päätös on ollut virhe. Mikään hänen elämässään ei varsinaisesti ollut huonosti. Hän vain haki huomiota. Äitini usein alkaa laukoa mitä ihmeellisempiä ajatuskuvioita, jotta saisi olla vähän aikaa tärkeä. Kannetaan taakkaa omasta lapsuudesta ja viedään niitä aina lapsen lapsille saakka. Arvostellaan muiden ihmisten kymmeniä vuosia sitten tekemistä ja tekemättä jättämistä asioista.
On surullista, että ihmiset käyttävät yhden elämänsä niin jonnin joutavaan itsesääliin. Ja miten muut ihmiset syyllisyyden tunnossaan lähtevät siihen mukaan ja sairastuttavat itsensä samalla.
Miksi äidin kanssa usein puhuminen tarkoittaa ettei ole omaa elämää, mutta jos puhuu vaikka ystävälleen tai miesystävälleen 10 krt päivässä niin se on jotain parempaa omaa elämää? Mitä jos se äiti on ystävä, miksei sen kanssa saisi olla yhteydessä niin paljon kuin haluaa?
Nostan tämän vanhan ketjun, sillä olen kokenut saman, tosin ei äidin vaan isoäidin ja isän kohdalla. Se satuttaa myös, tosin ehkä ei ihan yhtä voimakkaasti. (Äitini kanssa minulla on hyvät välit.) Molemmat ovat hyvässä kunnossa eikä mikään estä heitä soittamasta, mutta heitä ei vaan ikinä kiinnosta kysyä, mitä minulle ja perheelleni kuuluu. En jaksa yksipuolista yhteydenpitoa enää kertakaikkiaan, pitäköön tunkkinsa. Etsin mielummin uusia ystäviä, jotka osaavat pitää yhteyttä vastavuoroisesti.
Alue: Aihe vapaa
Manibuloitua reakoimista. Ja narssisit on keltaisia. 😑