Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Äiti ei koskaan soita!
27.05.2015 |
Olen liki 50 v, naimisissa oleva nainen, meitä on 3 sisarusta ja isäukkko ja jo hautausmaalla. Äitini on jo vanha, 75 ja kaikki sellaiset piirteet, jotka joskus olivat ärsyttäviä tai häiristsivät normaalia kanssakäymistä, ovat nyt nousseet enemmän ja enmmän pintaan.
Sehän ei pitäisi kenenkään normaalin perheenjäsenen mielestä olla mikään ongelma, että mutsi ei ikinä soita, vaan me lapset soitamme hänelle. Niinhän sitä luulis. Tämä mutsin soittamattomuus ei ole semmoinen asia, vaan se on aivan älyttömän ärsyttävää manipulointia, martyyripeliä, itsesääliä, huokailua, suoranaista valehtelua ja siis minulle itselleni, aivan älyttömän ärsyttävää.
Soitan äidilleni joskus, ehkä noin kerran kuukaudessa. Hän on soittaessani aivan valtaisian ilahtunut ja laittaa siihen samaan myös sellaista yllättyneisyyttä; siitä että soitan. Sitten kysytään kuulumiset, puhutaan vähän ilmoista ja tv-ohjelmista ja sitten puhelu loppuu. Ja koskaan se ei soita minulle eikä kysy että mitä minulle kuuluisi.
Muorilla on joku vihko, minkä veljen vaimo oli nähnyt ja siihen oli pidetty jotain kirjanpitoa, että kuka sisaruksissta on soittanut.
Hänellä on jokin korkeampi käsitys siitä, että hänen ei kuulu soittaa lapsilleen,vaan toisinpäin. Jos minä esim. en soita, niin hän alkaa kyselle veljeltäni minusta että onko minusta kuulunut mitään. Samoin kännyykkääni tulee mystisiä tyhjiä tekstiviestejä. Mutsi sieltä naputtaa "erehdyksesä" kun hän ei osaa kännykkää käyttää eikä lukea tai lähettää tekstareita. Mutta mun numeroon psytyy laittamaan tyhjiä viestejä. Tämä on myös manipulointia; mun pitäisi siis soittaa.
En osaa tätä pattitilannetta kenelekkään normaali-ihmiselle selittää. Mua alkaa vaan niin paljon päkittää se pakollinen ja pakotettu soittaminen, että en siiihen pysty. Kerran meni yli 3 kuukautta ja sitten se itse venyi sen verran että soitti. Ääni oli tosin värisevä ja pieni, että minä täällä.
Mainittakoon, että muori ei ole sairas eikä köyhä eikä yksinäinen. Hänellä vilkas ystäväpiiri, aika tiivskin siinä naapurustossa,hänellä käy kotihoitajia ja siivoja siellä, eikä hänellä ole mitään muuta vikaa kuin että hän jatkaa lapsuudenssani opeteltua "kääneteismanipulointia" edelleen meihin lapsiin.
Vanhempien avioliitto oli epätasa-arvoinen ja isä oli despootti, perheen tyranni ja hänen yksioikeisen mielnetilojensa ja määräystensä alaisena mentiin. Mutsi ei koskaan sanonut vastaan, ei yrittänyt puolustaa meitä lapsiaa epäloogisilta rangaistuksilta tai mitään. Ainoa mitä hän teki, oli että esitti isälle, miten onneton hän oli, miten paha mieli hänellä oli, miten hän yrittti hiljaisesti huokailemall ja käsivä vääntelemällä osoittaa ja ohjata isää käyttäytymään toisin. Ei muuten onnistunut.
Nyt sitten pitäisi minun keski-ikäisen koulutetun perheenäidin muistaa aina soittaa mummille ja aina huolehtia siitä että on soitettu. Hän ei soita vaan istuu ja istuu ja huokailee, mutta ei voi normaalisti kysyä että mitäs kuuluu.
Ei uskois, miten tää voi saada mut ahdistumaan ja raivoihin. Mies aina sanoo, että no soiita sä, mutta kun mä en pysty, ei voi aina olla niin että mä soitan eikä se soita ikinä.
Kommentit (64)
Ymmärrän sinua täysin. Äiti 60-v. soittaa ehkä yhden puhelun minun kymmentä puhelua kohti. Olen ainoa lapsi, eipä paljon tunnu kiinnostavan. Selitys on aina se ettei saa aikaiseksi. Olen ollut välillä monta viikkoa soittamatta ja odotellut että hän vastavuoroisesti soittaisi, mutta ei. On alkanut vissiin noudattamaan samaa kaavaa kun aina valitti ettei hänen äitinsä soita hänelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei mä tiedän. Toi on niiiin tuttua.
Tiedän myös mistä se meillä johtuu. Äitini äiti oli hirveä ihminen jonka ei olisi koskaan pitänyt hankkia lapsia ja siksi äitini on mitä on, eikä hän enää muutu.
Mutta olen päättänyt että se ketju katkeaa tähän. Minä voin olla parempi äiti lapsilleni, parempi lapsi äidilleni, enkä anna hänen käytöksensä minua katkeroittaa. Siksi minä soitan hänelle, kuuntelen ja jos äiti sanoo jotain mikä pahoittaa mieleni, annan olla, en välitä.
Voimia!
Äiti ei soita siksi kun se on sitä mieltä että hänen ei kuulu soittaa vaan meidän lasten kuuluu aina soittaa ja kysellä kuulumisia ja vointeja. Jos sitten en ehdi soittamaan, niin äiti jäkittää ja jäkittää ja teeskentelee yksinäistä ja sairasta kun kukaan ei välitä, vaikka tämä ei ole totta. Miksei se itse soita. Koko naisköörin ja naapureiden kanssa se kyllä pystyy käyttäytymään kuin normaali ihminen.
Kun sitten jonain perjantaina, ennekuin rentooudun viikonlopuksi, soitan sille, niin keskustelu ei tietenkään voi olla normaali. Hän vastailee vähätellen, että eiiii kait mulle mitääään kuulu,ei mulla mitään , mitäpä tässä minä nyt mitään.... Tällä tavalla hän osoittaa mieltään minulle ja moittii rivien välistä kun on mennyt viikkoja kun soitin viimeksi.
Soitin äidille viimeksi äitienpäivänä. Mitään ei ole taas sen jälkeen kuulunut. Hän soittaa minulle minun syntymäpäivänäni, koska silloin sen on ns. pakko soittaa. Muuten ei. Ja kyseessä pitäisi siis olla normaali , yksinasuva , terve leskiäiti.
Ei munkaan äiti soita, aina muka MINUN pitäisi ottaa yhteyttä. Olen 18v vasta ja äitini on jo varmaankin viisi vuotta käyttäytynyt niin ettei hänellä olisi mitään velvollisuuksia minua kohtaan. Jos en lähetä muutamaan viikkoon viestiä, ihmettelee jollekin sukulaiselle, että en puhu hänelle. No, puhuisi itse minulle!
Mikä ihmeen ongelma on soittaa vanhalle äidilleen?
Äiti on vaikea asia monille tyttärille. En tiedä miksi äiti ärsyttää minua aina. Ihan ilman syytä. Ärsyttää, jos hän kysyy jotain tai on kysymättä. Niin se on, mutta silti ihmettelen, miksi ei voisi soittaa. Koitan olla yhteydessä usein. Haen meille syömään, vien ostamaan kukkia. Ja koitan olla ihan ihmisiksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se on vaan niin, arvoisa numero 7, että jos koko perhedynamiikka ja lapsuuden perhe-elämä on ollut täynnään erilaisia pelejä, kaksoisviestintää, äänetöntä moittimista ja manipulointia, niin 50 ja 80 vuotiaana se on sitä edelleen, ehkä jopa enemmän!
Asiahan on periaatteessa ihan pikkuasia; soitanpa äidilleni, ja äidilleni myös, soittanpa tyttärelle ja kyselen kuulumisia. Näin se ei vuosikymmenien peitetyn taistelukentän jälkeen olekaan. Minun soittamattamuuteni huomioidaan ja siitä lähetetään kiertoviestejä sille suosikkiveljelle. Tämä ahdistuu ja huomaa taas kerran olevansa viestinviejä, kuten hänet valjastettiin jo lapsena viemään viestjä isälle..
Tosi reilua, vai mitä?? Vaikuttaako sinusta terveeltä perheeltä, onko sinusta kaikkien roolit tasa-arvoiset ja toisia huomioivat ja arvostavat? Juuei.
Näin voi mennä. Vinkkinä perheenäideille, jotka nyt jatkavat kieroontuneessa perheessä "lasten takia" Ei siitä seurakaan myöhemmin lapsilta kiitosta ja arvostusta että ihanaa äiti kun jaksoit jatkaa liittoa ja perhe-elämää niinkin kieroontuneessa ja onnettomassa perheessä meidän lasten takia.
Se kääntyy niinpäin, että sitä äitiä ei voi arvostaa koskaan ja 80 vee ei enää ollenkaan kun ne samat pelit ja manööverit siirretään meihin aikuisiin lapsiin. Jää soitot soittamatta eikä kylään tule lähdettyä..
[quote author="Vierailija" time="27.05.2015 klo 13:31"]
Se on vaan niin, arvoisa numero 7, että jos koko perhedynamiikka ja lapsuuden perhe-elämä on ollut täynnään erilaisia pelejä, kaksoisviestintää, äänetöntä moittimista ja manipulointia, niin 50 ja 80 vuotiaana se on sitä edelleen, ehkä jopa enemmän!
Asiahan on periaatteessa ihan pikkuasia; soitanpa äidilleni, ja äidilleni myös, soittanpa tyttärelle ja kyselen kuulumisia. Näin se ei vuosikymmenien peitetyn taistelukentän jälkeen olekaan. Minun soittamattamuuteni huomioidaan ja siitä lähetetään kiertoviestejä sille suosikkiveljelle. Tämä ahdistuu ja huomaa taas kerran olevansa viestinviejä, kuten hänet valjastettiin jo lapsena viemään viestjä isälle..
Tosi reilua, vai mitä?? Vaikuttaako sinusta terveeltä perheeltä, onko sinusta kaikkien roolit tasa-arvoiset ja toisia huomioivat ja arvostavat? Juuei.
Näin voi mennä. Vinkkinä perheenäideille, jotka nyt jatkavat kieroontuneessa perheessä "lasten takia" Ei siitä seurakaan myöhemmin lapsilta kiitosta ja arvostusta että ihanaa äiti kun jaksoit jatkaa liittoa ja perhe-elämää niinkin kieroontuneessa ja onnettomassa perheessä meidän lasten takia.
Se kääntyy niinpäin, että sitä äitiä ei voi arvostaa koskaan ja 80 vee ei enää ollenkaan kun ne samat pelit ja manööverit siirretään meihin aikuisiin lapsiin. Jää soitot soittamatta eikä kylään tule lähdettyä..
[/quote]
50-vuotias voi jo kasvaa sen yli. Ihankuin minä koitan olla ihmisiksi, vaikka ärsyttää. Ei ne menneet asiat muutu. Itse voi muuttua ja käyttää sen 10 minuuttia kuunnellakseen äitinsä tarinointia.
Oma äitini puhui viimeksi äidistään. Mietti äitinsä elämänkohtaloa. Äidin äidin sisarukset alkaa myös olla kuolleita. Ei ole oikein ketään keneltä niitä asioita kysyä.Aiemmin ei äidin äidistä ole juuri puhuttu. Vaikka muista sukulaisista ja isän puolelta varsinkin paljon.
Olisi tärkeää tietää asioita suvustaan. Olen monesti ajatellut, että pitäisi nyt kysyä ja kirjoittaa asioita ylös. Minulle on kerrottu, mutten muista tai osaa yhdistää oikein. Nuorena ne ei kiinnostanut ja kohta alkaa olla myöhäistä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="27.05.2015 klo 13:57"][quote author="Vierailija" time="27.05.2015 klo 13:31"]
Se on vaan niin, arvoisa numero 7, että jos koko perhedynamiikka ja lapsuuden perhe-elämä on ollut täynnään erilaisia pelejä, kaksoisviestintää, äänetöntä moittimista ja manipulointia, niin 50 ja 80 vuotiaana se on sitä edelleen, ehkä jopa enemmän!
Asiahan on periaatteessa ihan pikkuasia; soitanpa äidilleni, ja äidilleni myös, soittanpa tyttärelle ja kyselen kuulumisia. Näin se ei vuosikymmenien peitetyn taistelukentän jälkeen olekaan. Minun soittamattamuuteni huomioidaan ja siitä lähetetään kiertoviestejä sille suosikkiveljelle. Tämä ahdistuu ja huomaa taas kerran olevansa viestinviejä, kuten hänet valjastettiin jo lapsena viemään viestjä isälle..
Tosi reilua, vai mitä?? Vaikuttaako sinusta terveeltä perheeltä, onko sinusta kaikkien roolit tasa-arvoiset ja toisia huomioivat ja arvostavat? Juuei.
Näin voi mennä. Vinkkinä perheenäideille, jotka nyt jatkavat kieroontuneessa perheessä "lasten takia" Ei siitä seurakaan myöhemmin lapsilta kiitosta ja arvostusta että ihanaa äiti kun jaksoit jatkaa liittoa ja perhe-elämää niinkin kieroontuneessa ja onnettomassa perheessä meidän lasten takia.
Se kääntyy niinpäin, että sitä äitiä ei voi arvostaa koskaan ja 80 vee ei enää ollenkaan kun ne samat pelit ja manööverit siirretään meihin aikuisiin lapsiin. Jää soitot soittamatta eikä kylään tule lähdettyä..
[/quote]
50-vuotias voi jo kasvaa sen yli. Ihankuin minä koitan olla ihmisiksi, vaikka ärsyttää. Ei ne menneet asiat muutu. Itse voi muuttua ja käyttää sen 10 minuuttia kuunnellakseen äitinsä tarinointia.
Oma äitini puhui viimeksi äidistään. Mietti äitinsä elämänkohtaloa. Äidin äidin sisarukset alkaa myös olla kuolleita. Ei ole oikein ketään keneltä niitä asioita kysyä.Aiemmin ei äidin äidistä ole juuri puhuttu. Vaikka muista sukulaisista ja isän puolelta varsinkin paljon.
Olisi tärkeää tietää asioita suvustaan. Olen monesti ajatellut, että pitäisi nyt kysyä ja kirjoittaa asioita ylös. Minulle on kerrottu, mutten muista tai osaa yhdistää oikein. Nuorena ne ei kiinnostanut ja kohta alkaa olla myöhäistä
[/quote]
Et voi puhua toisen puolesta. Kaikkea ei voi unohtaa ja anteeksi antaa.
Jos voi, olen samaa mieltä kanssasi. Minäkin yritän parhaani mukaan.
T. 4
[quote author="Vierailija" time="27.05.2015 klo 14:06"]
[quote author="Vierailija" time="27.05.2015 klo 13:57"][quote author="Vierailija" time="27.05.2015 klo 13:31"] Se on vaan niin, arvoisa numero 7, että jos koko perhedynamiikka ja lapsuuden perhe-elämä on ollut täynnään erilaisia pelejä, kaksoisviestintää, äänetöntä moittimista ja manipulointia, niin 50 ja 80 vuotiaana se on sitä edelleen, ehkä jopa enemmän! Asiahan on periaatteessa ihan pikkuasia; soitanpa äidilleni, ja äidilleni myös, soittanpa tyttärelle ja kyselen kuulumisia. Näin se ei vuosikymmenien peitetyn taistelukentän jälkeen olekaan. Minun soittamattamuuteni huomioidaan ja siitä lähetetään kiertoviestejä sille suosikkiveljelle. Tämä ahdistuu ja huomaa taas kerran olevansa viestinviejä, kuten hänet valjastettiin jo lapsena viemään viestjä isälle.. Tosi reilua, vai mitä?? Vaikuttaako sinusta terveeltä perheeltä, onko sinusta kaikkien roolit tasa-arvoiset ja toisia huomioivat ja arvostavat? Juuei. Näin voi mennä. Vinkkinä perheenäideille, jotka nyt jatkavat kieroontuneessa perheessä "lasten takia" Ei siitä seurakaan myöhemmin lapsilta kiitosta ja arvostusta että ihanaa äiti kun jaksoit jatkaa liittoa ja perhe-elämää niinkin kieroontuneessa ja onnettomassa perheessä meidän lasten takia. Se kääntyy niinpäin, että sitä äitiä ei voi arvostaa koskaan ja 80 vee ei enää ollenkaan kun ne samat pelit ja manööverit siirretään meihin aikuisiin lapsiin. Jää soitot soittamatta eikä kylään tule lähdettyä.. [/quote] 50-vuotias voi jo kasvaa sen yli. Ihankuin minä koitan olla ihmisiksi, vaikka ärsyttää. Ei ne menneet asiat muutu. Itse voi muuttua ja käyttää sen 10 minuuttia kuunnellakseen äitinsä tarinointia. Oma äitini puhui viimeksi äidistään. Mietti äitinsä elämänkohtaloa. Äidin äidin sisarukset alkaa myös olla kuolleita. Ei ole oikein ketään keneltä niitä asioita kysyä.Aiemmin ei äidin äidistä ole juuri puhuttu. Vaikka muista sukulaisista ja isän puolelta varsinkin paljon. Olisi tärkeää tietää asioita suvustaan. Olen monesti ajatellut, että pitäisi nyt kysyä ja kirjoittaa asioita ylös. Minulle on kerrottu, mutten muista tai osaa yhdistää oikein. Nuorena ne ei kiinnostanut ja kohta alkaa olla myöhäistä [/quote] Et voi puhua toisen puolesta. Kaikkea ei voi unohtaa ja anteeksi antaa. Jos voi, olen samaa mieltä kanssasi. Minäkin yritän parhaani mukaan. T. 4
[/quote]
Näin se on. Aloituksessa ei kuitenkaan ollut kovin isoja asioita. Ei vaan halua olla aina se, joka soittaa äidilleen. Se ei ole iso vaiva
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa tutulta, meillä myös näin. Joskus nuorempana (olen nyt 43v) asia ärsytti mutta nykyään annan olla...ja soitan kerran, pari viikossa äidille. Kuuntelen ne samat jutut ja niin edespäin. Pieni asia mulle.
Ärsyttävää on ne vanhukset jotka toivoo ihmisten käyvän vain siksi että heille tuodaan lahjoja. Jumalauta että ovat lahjoille persoja. niitten luona jos käy ilman mitään tuliaisia, niillä menee hermot ja alkaa haukkuminen. Onko muilla vastaavanlaisia tapauksia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan sama täällä. Hän ei myöskään koskaan tule käymään. Jos oli hätätilanne lasten kanssa niin silloin kyllä. Nyt kun nuo ovat teinejä niin hoitotarvetta ei ole. Hän ei myöskään koskaan kutsu kylään. Jo vuosikymmeniä olen kutsunut itseni käymään siellä, mutta yhä useammin on ruvennut tuntumaan että olen vaivaksi. Toisaalta jos en kutsu itseäni sinne, emme tapaa enää koskaan.
[quote author="Vierailija" time="27.05.2015 klo 12:15"]
Ei uskois, miten tää voi saada mut ahdistumaan ja raivoihin. Mies aina sanoo, että no soiita sä, mutta kun mä en pysty, ei voi aina olla niin että mä soitan eikä se soita ikinä.
[/quote]
Mitä hän sanoo kun kysyt miksei hän soita tai kysele sinun kuulumisiasi? Seuraavalla soittokerralla jätät säät ja telkkarit ja muut paskat puhumatta ja aloitat heti tuolla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hah...meillä vähän sama juttu! En usko et kirjaa pitää, mutta vähän marttyyrimäisellä asenteella esiintyy. Ja koskaan ei soita lapsenlapsilleen eikä edes minulle/minun soittaessani kysy mitä heille kuuluu. On vaan niin kiire reissata uuden miesystävänsä kanssa (ei, en todellakaan ole kade, parempi näin ettei märise meille yksinäisyyttään tai hauku 30v jälkeen avioerosta edelleen isäämme kuten ennen nykyistä suhdettaan teki ). Miksipä minä soittaisin kun kohkaa puheluissa vain omiaan ja kertoo kuinka kiire on...mitä minä sillä tiedolla teen. Että turha on joidenkin vanhusten sitten raihnaisina valittaa että ovat yksin eikä kukaan käy katsomassa....olisivat olleet aiemmin inhimillisempiä lapsiaan ja lastenlapsiaan kohtaan :(
Ei kenenkään pitäisi elää yli 70 vuotiaaksi. Niistä on vain ja ainoastaan riesaa omaisille sekä yhteiskunnalle ja itselleen
[quote author="Vierailija" time="27.05.2015 klo 12:29"]
Hei mä tiedän. Toi on niiiin tuttua. Tiedän myös mistä se meillä johtuu. Äitini äiti oli hirveä ihminen jonka ei olisi koskaan pitänyt hankkia lapsia ja siksi äitini on mitä on, eikä hän enää muutu. Mutta olen päättänyt että se ketju katkeaa tähän. Minä voin olla parempi äiti lapsilleni, parempi lapsi äidilleni, enkä anna hänen käytöksensä minua katkeroittaa. Siksi minä soitan hänelle, kuuntelen ja jos äiti sanoo jotain mikä pahoittaa mieleni, annan olla, en välitä. Voimia!
[/quote]
Näyttää äkkiseltään toimivalta ja voit kuvitella sen toimivan, mutta oikeasti tuo syö sinua sisältäpäin pikkuhiljaa. Siis se, että sinä olet aina se joka joustaa, olet aina se joka tulee "koko tien vastaan", olet aina se joka yrittää hymyillen olla kuulematta kaikkia niitä loukkauksia ja mitätöintejä. Olet aina joka suuntaan se arvoton, se jonka on pakko joustaa ja jonka jouston varassa ihmissuhde lepää.
Kuka tahansa ammattitaitoinen terapeutti kertoisi sinulle että tuo ainainen joustaminen ja kestäminen on sinulle vahingollista. Sillä vain vahvistat sitä tunnetta ja sinuun kasvatettua harhaluuloa, että jos sinä et ole se joka antaa loputtomasti, eivät muut pidä sinusta. Oikeaa aikuisuutta on oppia että myös ansaitsee saada - kunnioitusta ja huomiota ja hyvää kohtelua. Ei suinkaan se, että oppii sietämään jatkuvia iskuja ja nöyristelemään. Nykyinen tapasi katkeroittaa sinua, vaikka kuvittelet tekeväsi juuri toisinpäin. Aikuinen, terveellä tavalla itseään rakastava ihminen ei siedä toisilta huonoa käytöstä, koska tietää olevansa paremman arvoinen.
Tätä voi miettiä niinkin, että jos se oma vanhempi olisikin puoliso tai naapuri - sietäisikö häneltä samaa kohtelua. Jos ei, niin sitä ei todellakaan tarvitse sietää vanhemmaltakaan. Se, että olet syntynyt, ei velvoita ottamaan paskaa vastaan. Ja se, että sinusta tuntuu siltä että sinun pitää niin tehdä "koska oma äiti", kertoo siitä että äitisi aivopesu on onnistunut - sinun pitää sietää paskaa, koska olet häntä alempiarvoisempi ja sen hänelle velkaa.
Mun äiti soittaa mulle, jos on jotain tod tärkeää asiaa, mutta yleensä ei tarvi koska käyn siellä joka viikko.
Kyselee minulta veljestäni, ja valittaa kun hänelle ei koskaan kerrota mitään. Haloo, saa soittaa ja vaikka kysyä asioita ihan omatoimisesti! Mut ei niin ei.
[quote author="Vierailija" time="27.05.2015 klo 14:33"]
Hän ei myöskään koskaan kutsu kylään. Jo vuosikymmeniä olen kutsunut itseni käymään siellä, mutta yhä useammin on ruvennut tuntumaan että olen vaivaksi. Toisaalta jos en kutsu itseäni sinne, emme tapaa enää koskaan.[/quote]
Sama täällä. Kutsua ei ikinä kuulunut, ja aloin käydä vain 1-2 kertaa vuodessa. Viimeisimmät kerrat nekin meni niin, että hyvissä ajoin olin "kutsunut itseni kylään", ja emäntä huitelee koko ajan jossain muualla. Mitäpä sitä ajamaan 500km sen takia, että saa istua yksin päivän kylässä ja toinen tulee kotiin iltakasin maissa, lähteäkseen taas aamulla jonnekin tuiki tärkeään tapahtumaan kuten kirpputoreille (ja sinne siis todellakaan ei ole minua pyydetty mukaan, vaan tyyliin "minä ajattelin lähteä aamulla ajoissa kirppareille, oothan lähdössä jo aamulla että ehdin sinne"). Arvostan itseäni jo nykyään sen verran että moista en katsele, joten eipä tosiaan ole pariin vuoteen sitten tavattu...
[quote author="Vierailija" time="27.05.2015 klo 12:22"]
Meillä ihan sama juttu.
[/quote]
Ja meillä! Jatkuvaa syyllistämistä kun ei soiteta. Ollaan liian kiireisiä ja on tärkeämpiä asioita ja eihän minulla ole mitään väliä. Ja soittihan minulle se serkun kummin poika, se on sitten kiva, soittaa melkein useammin kuin sinä...
Tulee myös kortteja, joissa kiitetään soittamisesta. Se niin ilahduttaa kun muori on niin yksinäinen. Kissan villat, jatkuvasti menossa ja tekemässä milloin mitäkin.
Alue: Aihe vapaa
Meillä ihan sama juttu.