Mikä harmittaa toisen perinnössä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikka rintaperillisillä on oikeus perintöönsä, totuushan on että mikään pakko sitä ei ole ottaa ennen toisenkin vanhemman kuolemaa, vaikkei vainaja olisikaan hoksannut tehdä testamenttia. Tähän on erinäisiä keinoja.

Olen kieltämättä sitä mieltä, että leskeltä parin yhteisen omaisuuden "vieminen vain koska voin ja minulla on oikeus" on hieman ahnetta, kaikista oikeuksista huolimatta. Oletuksena siis, että se perintö tulee joka tapauksessa omaan taskuun kun leskestä aika jättää.

Asia on hieman eri uusperhekuvioissa sun muissa, joissa avioparin perillispiiri ei ole sama.

Siitä, että ahneus kuitenkin liittyy usein monella tavoin perintöasioihin, ei pääse mihinkään. Se on varallisuutta jonka eteen ei tarvitse tehdä juuri mitään, nälkä kasvaa syödessä ja sitä rataa.

Ei ole ihan näin mustavalkoinen juttu. Jos pesä jätetään jakamatta ja eloon jäänyt puoliso äiti tai isä hassaa koko perinnön niin mitäs sitten tehdään? Ei voi tehdä enää mitään. Väärin teki, mutta kuoli eikä siihen ole mitään vakuutusta tai mitään, jolla tämän vahingon voisi korjata. Kuolinpesä kannattaa aina jakaa heti. 

Ja se keskinäinen testamentti on hyvä olla!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikka rintaperillisillä on oikeus perintöönsä, totuushan on että mikään pakko sitä ei ole ottaa ennen toisenkin vanhemman kuolemaa, vaikkei vainaja olisikaan hoksannut tehdä testamenttia. Tähän on erinäisiä keinoja.

Olen kieltämättä sitä mieltä, että leskeltä parin yhteisen omaisuuden "vieminen vain koska voin ja minulla on oikeus" on hieman ahnetta, kaikista oikeuksista huolimatta. Oletuksena siis, että se perintö tulee joka tapauksessa omaan taskuun kun leskestä aika jättää.

Asia on hieman eri uusperhekuvioissa sun muissa, joissa avioparin perillispiiri ei ole sama.

Siitä, että ahneus kuitenkin liittyy usein monella tavoin perintöasioihin, ei pääse mihinkään. Se on varallisuutta jonka eteen ei tarvitse tehdä juuri mitään, nälkä kasvaa syödessä ja sitä rataa.

Ei ole ihan näin mustavalkoinen juttu. Jos pesä jätetään jakamatta ja eloon jäänyt puoliso äiti tai isä hassaa koko perinnön niin mitäs sitten tehdään? Ei voi tehdä enää mitään. Väärin teki, mutta kuoli eikä siihen ole mitään vakuutusta tai mitään, jolla tämän vahingon voisi korjata. Kuolinpesä kannattaa aina jakaa heti. 

Kyllä. Vanhemmat tai puolisot sopikoot ja järjestäkööt asiansa ennen toisen kuolemaa, eikä sitten jälkikäteen ruikuteta perillisiltä luopumista. 

Epäoikeudenmukaisuus harmittaa, mutta ei voi mitään, niin paras kun jättää kaiken taakseen ja on ajattelematta koko asiaa jos vain pystyy.

Sukulaiset siis tekivät törkeän rumasti, mutta ajattelen että no enpä kuulu tuollaiseen sakkiin ja kun on aikuinen, niin ei tarvi olla tekemisissä. Omillani tulen kumminkin toimeen ihan hyvin enkä ole kenellekään velkaa euroakaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuinka käy jos toinen vanhempi omistaa talon ja kuolee ensin?

Samantekevää kuka paperilla omistaa perinnönjaon näkökulmasta. Vainajan ja (avioliitossa) lesken omaisuus lasketaan yhteen ja jaetaan kahdella. Leskelle kuuluu toinen puolikas, toinen menee perintönä rintaperillisille eli lapsille jos niitä on. Leskellä on oikeus elinikäiseen hallintaoikeuteen puolisoiden yhteisessä kodissa, eli suomeksi oikeus asua kodissaan vaikka siitä puolet lapset nyt omistavatkin.

On oikeus, jos vain on varaa.

Tarkkaan ottaen: on oikeus, jos vain kodin omistajilla yhdessä on varaa.

Tässä esimerkissä leski ja perilliset omistavat kodin puoliksi, ja tietenkin vastaavat kustannuksista _puoliksi_.

Mediassa on esitelty tapauksia, jossa hallintaoikeudella oleva leski on katsonut asiakseen yrittää maksattaa lapsilla kaikki asumiskustannukset, ja toisaalta tapauksia, jossa lapset ovat katsoneet asiakseen riitauttaa lesken heiltä vaatimaa osuutta asumiskustannuksista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kateuttahan se on.

Ei aina ole kateutta, on vain niin inhottavaa kun mietitään perintöä vaikka henkilö on vielä elossa.

Ei se ole sen inhottavampaa kuin muukaan tulevaan, ja tässä tapauksessa jopa väistämättömään, valmistautuminen. Ihmiset ottavat henkivakuutuksia, toivomatta kuitenkaan läheisen kuolemaa. Tilinkäyttöoikeudet on ihan hyvä selvittää siltä varalta, että toinen kuolee, eikä siinäkään tarvitse ajatella "sähän haluat vain päästä käsiksi mun rahoihin!"

Henkivakuutus otetaankin vain oman kuoleman varalta. Toiselle ei voi ottaa henkivakuutusta, paitsi tietysti omalle alaikäiselle lapselle.

Testamenttikin tehdään vain oman kuoleman varalta. Se on samanlaista valmistautumista omaan kuolemaan kuin henkivakuutus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikka rintaperillisillä on oikeus perintöönsä, totuushan on että mikään pakko sitä ei ole ottaa ennen toisenkin vanhemman kuolemaa, vaikkei vainaja olisikaan hoksannut tehdä testamenttia. Tähän on erinäisiä keinoja.

Olen kieltämättä sitä mieltä, että leskeltä parin yhteisen omaisuuden "vieminen vain koska voin ja minulla on oikeus" on hieman ahnetta, kaikista oikeuksista huolimatta. Oletuksena siis, että se perintö tulee joka tapauksessa omaan taskuun kun leskestä aika jättää.

Asia on hieman eri uusperhekuvioissa sun muissa, joissa avioparin perillispiiri ei ole sama.

Siitä, että ahneus kuitenkin liittyy usein monella tavoin perintöasioihin, ei pääse mihinkään. Se on varallisuutta jonka eteen ei tarvitse tehdä juuri mitään, nälkä kasvaa syödessä ja sitä rataa.

Ei ole ihan näin mustavalkoinen juttu. Jos pesä jätetään jakamatta ja eloon jäänyt puoliso äiti tai isä hassaa koko perinnön niin mitäs sitten tehdään? Ei voi tehdä enää mitään. Väärin teki, mutta kuoli eikä siihen ole mitään vakuutusta tai mitään, jolla tämän vahingon voisi korjata. Kuolinpesä kannattaa aina jakaa heti. 

Tässä se ahneus esittäytyy. Mitä sitten, jos se leski hassaa omaisuuden, jonka on puolisonsa kanssa yhdessä kerryttänyt ja yhteiseksi tarkoittanut?

"Perintö pitää aina jakaa heti, ettei se vain tuhlaa niitä puolisonsa kanssa ansaitsemia rahoja eläkepäivillään ja perintö pienene!"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No on vähän huonotapaista puhua perinnöstä jos perinnön jättävä henkilö on vielä elossa.

Saari sitten jos koetetaan vältellä ulosottoa, mikä on palstalla yllättävän suosittua.

No tuo ulosotto on kyllä vastuutonta eli ymmärrän kyllä, että herättää tunteita jos ketkuillaan niistä.

Perintöasioista minusta kyllä on hyvä puhua, jopa heidän kanssaan joilta sitä perintöä saamassa.

Itse olen testamentin yksi edunsaajista yksinäiseltä vanhukselta ja hänen kanssaan on puhuttu mistä kyse.

Olen myös edunvalvoja tarvittaessa ja luvannut huolehtia hänen asioistaan tarvittaessa.

Nykyään onneksi jo ihmiset osaa suhtautua rahaan ja kuolemaan avoimemmin ja niitä suunnitellaan eikä kaikki tule yllätyksenä.

Kyllä. Kuolemaa pidetään yhä jonain tabuna, eikä nyt "hyvänen aika" sellaisesta saa puhua, eikä etenkään mistään perinnöistä!! Sehän on ahneutta ja melkein jo kuin kavallus tai ryöstö?

On viisasta hoitaa omaisuutensa järjestelyt jo hyvissä ajoin, ja luotettavalle kohteelle voi testamentistaankin kertoa, ei kaikki murhaajia ole. Järjesteleväthän useat jo omat hautajaisensakin musiikkia myöten. Halutaan jopa  juhlat joissa muistellaan vainajaa hyvillä tarinoilla ja ollaan positiivisia ilman körttiläistä synkistelyä.

Oman perintöni kohdalla ilmaantui nippu kateellisia ympärilleni. Olihan se nyt niin ikävää kun joku puhdasta rahaa saa. Yksi oli peräti  sanonut mun tuttavalle, että "Ei se mitään rahaa tule saamaan". No näki ainakin, kun isompi asunto vaihdettiin, että aika hyvin kävi.

Kuolemasta on tullut tabu vasta 2000-luvulla, siihen asti asiaan suhtauduttiin huomattavasti realistisemmin. Perinnöstä puhuminen taas on tullut varsin muodikkaaksi vasta nyt, kun moni oikeasti suunnittelee omaa talouttaa perintöjen mukaisesti ja tuskastuu, kun vanhus menee kalliiseen hoitokotiin "tuhlaamaan perintöä".

Ennen perintö saatettiin jakaa jo eläissä eli kun sinä hoidat minua, niin saat palkaksi omaisuuteni. Nyt kyllä omaisuus kelpaa, mutta harvasta on ennen sitä hoitajaksi.

Juu, sen verran pitkään on ollut tabu, että voidaan sanoa, että "pidetään edelleenkin tabuna". Nuoremmat eivät vanhoja käytäntöjä tiedä, eikä varmaan isoa osaa edes kiinnosta.

Olen sen ikäinen jo, että muistan hyvin vanhat ajat.

Ja perintöjä todellakin jaettiin jo elettäessä, kuten metsiä ja tiluksia jne. Olihan tosi tärkeää esim. hyvissä ajoin päättää, kuka jää tilaa/yritystä pitämään ja  jatkamaan. Perheen mustalammasjuopolle ei myöskään haluttu omaisuutta jättää tuhlailtavaksi.

Ennen pidettiin omista huolta, ja isoissa taloissa elätettiin piikojen lehtolapsetkin. Nykyään on materian haaliminen ja ahneus sitä luokkaa, ettei perintöä odotella pokerinaamalla, vaan jopa tiukataan mitä on tulossa ja kenelle mikäkin menee. Moni varmaan peloissaan jo antaa ennakkoperintöjä.

Olen ollut vanhustyössä, ja tavannut paljon näitä isomman omaisuuden jättäviä, jotka ovat omaistensa toimesta tulleet ahdistelluiksi. Minulta on kysytty monta kertaa neuvoa miten toimia, kun sukulainen on kärkkymässä taloa tai osaketta.

Ja todellakin, paljon on näitä "siskontyttö saa aikanaan tämän talon", mutta itse perijää ei näy mailla halmeilla, vaan vanhus makselee kaikki palvelunsa ihan itse, vaikka se siskontyttö asuisi naapurissa.

No miksi siskontytön ne pitäisi maksaa?

Vierailija kirjoitti:

Siis pakkohan  ei ole antaa lapsille mitään, ellei lapsi niin halua. Perillinen voi aina luopua perinnöstä. Moni tekeekin niin, kun toinen vanhemmista on vielä elossa ja hyvävoimainen.

Siirtää ongelmaa eteenpäin, koska se luovutetaan seuraavalle sukupolvelle.

Se että raskaalla työllä tienaamistani rahoista joudun maksamaan suurempaa veroa.

Tässä ei ole mitään järkeä että omalla raskaalla työllä tienatuista rahoista pitää maksa korkeampaa veroa kuin ilmaiseksi saaduista rahoista.

Epäoikeudenmukaisuuden lisäksi tämä myös vahvasti lisää kahtiajakoa, varakkaat vaurastuu nostamatta sormeaan ja vähemmän varakkaat ei vaurastu vaikka tekisi ansiotöitä niska limassa.

Vierailija kirjoitti:

Oman kokemukseni mukaan lesket ovat niitä ahneimpia. Edesmennyt tätini testasi omaisuutensa minulle, hänellä ei ollut lapsia. No kuinkas kävikään. Hänen puolisonsa kärtti ja kärtti, että jos luopuisin tästä ja tuosta kun hänelle ei jää mitään sitten (valetta). Oli niin olevinaan surkeaa ja että häntä ryöstetään ja häneltä viedään kaikki, vaikka tätini omaisuudesta oli kyse. En taipunut, killinkiäkään en antanut tuolle ja hyvin hän pärjää sillä omalla suurella omaisuudellaan. On todella kurjaa, että sen rakkaan menetys ei ole tarpeeksi, kun joutuu vielä taistelemaan ja perustelemaan ja sanomaan tuhat kertaa ei. Testamenttia pitää kunnioittaa sellaisenaan ja se siitä. 

Minulle kävi aivan samoin, mutta kyseessä vanhempani. Äiti kuoli ensin ja isä oli jostain saanut päähänsä, että me lapset luovumme perinnöstä tottakai, jotta hän saa pitää kaiken. Aikansa jankattua hän oikein suuttui, koska me "lapset" emme totelleet. Äiti oli säästäväinen ja halusi nimen omaan jättää meille lapsille pienet pesämunat ja isä olisi ne halunnut rosvota itselleen. Todella törkeää käytöstä. Isä ei ole äidin kuoleman ja perinnön jaon jälkeen halunnut olla missään tekemisissä meidän lasten kanssa ja haukkuu pitkin kyliä ja sukulaisia, kuinka jätimme hänet kylmästi ulos ja puille paljaille. Vaikka todellisuus on että ryyppäsi omat rahansa ja siksi huono tilanne. 

Vierailija kirjoitti:

Siis pakkohan  ei ole antaa lapsille mitään, ellei lapsi niin halua. Perillinen voi aina luopua perinnöstä. Moni tekeekin niin, kun toinen vanhemmista on vielä elossa ja hyvävoimainen.

Kai tiedät, että jos rintaperillinen luopuu perinnöstään, se menee hänen lapsilleen, jos niitä on. Ja heidän täytyy maksaa perintöverot.

Kaikkein yksinkertaisinta on tehdä omistusoikeustestamentti ja varata rahaa lakiosuuksiin. Lasten päätäntävallassa on sitten se, vaativatko lakiosuutensa vai ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikka rintaperillisillä on oikeus perintöönsä, totuushan on että mikään pakko sitä ei ole ottaa ennen toisenkin vanhemman kuolemaa, vaikkei vainaja olisikaan hoksannut tehdä testamenttia. Tähän on erinäisiä keinoja.

Olen kieltämättä sitä mieltä, että leskeltä parin yhteisen omaisuuden "vieminen vain koska voin ja minulla on oikeus" on hieman ahnetta, kaikista oikeuksista huolimatta. Oletuksena siis, että se perintö tulee joka tapauksessa omaan taskuun kun leskestä aika jättää.

Asia on hieman eri uusperhekuvioissa sun muissa, joissa avioparin perillispiiri ei ole sama.

Siitä, että ahneus kuitenkin liittyy usein monella tavoin perintöasioihin, ei pääse mihinkään. Se on varallisuutta jonka eteen ei tarvitse tehdä juuri mitään, nälkä kasvaa syödessä ja sitä rataa.

Ei ole ihan näin mustavalkoinen juttu. Jos pesä jätetään jakamatta ja eloon jäänyt puoliso äiti tai isä hassaa koko perinnön niin mitäs sitten tehdään? Ei voi tehdä enää mitään. Väärin teki, mutta kuoli eikä siihen ole mitään vakuutusta tai mitään, jolla tämän vahingon voisi korjata. Kuolinpesä kannattaa aina jakaa heti. 

Tässä se ahneus esittäytyy. Mitä sitten, jos se leski hassaa omaisuuden, jonka on puolisonsa kanssa yhdessä kerryttänyt ja yhteiseksi tarkoittanut?

"Perintö pitää aina jakaa heti, ettei se vain tuhlaa niitä puolisonsa kanssa ansaitsemia rahoja eläkepäivillään ja perintö pienene!"

Päinvastoin. Ahne on se vanhempi, joka haluaa viedä lapsiltaan perinnön ja pitää kaiken itsellään. Lapsiaan ajatteleva ja rakastava vanhempi toivoo pelkästään hyvää lapsilleen ja haluaa antaa heille elämässä kaiken mitä voin. Vain itsekkäät vanhemmat tekevät niin, ettei mitään jää ja vähästäänkään ei anneta. Sitten vielä kehdataan ruikuttaa, että miksei näitä lapsiaan vihaavia käydä katsomassa..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuinka käy jos toinen vanhempi omistaa talon ja kuolee ensin?

Samantekevää kuka paperilla omistaa perinnönjaon näkökulmasta. Vainajan ja (avioliitossa) lesken omaisuus lasketaan yhteen ja jaetaan kahdella. Leskelle kuuluu toinen puolikas, toinen menee perintönä rintaperillisille eli lapsille jos niitä on. Leskellä on oikeus elinikäiseen hallintaoikeuteen puolisoiden yhteisessä kodissa, eli suomeksi oikeus asua kodissaan vaikka siitä puolet lapset nyt omistavatkin.

Entä tulevaisuudessa kun leskeneläke päättyy ja leskellä ei ole varaa maksaa omistaan asuinkuluja, meneekö talo vasaran alle vai jakoon? Jos lapset omistavat talosta osankin, leski ei voi ilman lasten lupaa myydä sitä.

Lesken vastuulla on puolet asuinkuluista, lasten vastuulla on se toinen puoli.

Jos asuinkuluja ei ole näin varaa maksaa, menee "vasaran alle" - leski saa puolet kauppahinnasta (toivottavasti, kaikkialla Suomessa ei enää mummonmökit käy kaupaksi) ja lapset puolet.

Ja totta, leski ei voi ilman lupaa myydä (eivätkä lapset ilman lesken lupaa).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikka rintaperillisillä on oikeus perintöönsä, totuushan on että mikään pakko sitä ei ole ottaa ennen toisenkin vanhemman kuolemaa, vaikkei vainaja olisikaan hoksannut tehdä testamenttia. Tähän on erinäisiä keinoja.

Olen kieltämättä sitä mieltä, että leskeltä parin yhteisen omaisuuden "vieminen vain koska voin ja minulla on oikeus" on hieman ahnetta, kaikista oikeuksista huolimatta. Oletuksena siis, että se perintö tulee joka tapauksessa omaan taskuun kun leskestä aika jättää.

Asia on hieman eri uusperhekuvioissa sun muissa, joissa avioparin perillispiiri ei ole sama.

Siitä, että ahneus kuitenkin liittyy usein monella tavoin perintöasioihin, ei pääse mihinkään. Se on varallisuutta jonka eteen ei tarvitse tehdä juuri mitään, nälkä kasvaa syödessä ja sitä rataa.

Ei ole ihan näin mustavalkoinen juttu. Jos pesä jätetään jakamatta ja eloon jäänyt puoliso äiti tai isä hassaa koko perinnön niin mitäs sitten tehdään? Ei voi tehdä enää mitään. Väärin teki, mutta kuoli eikä siihen ole mitään vakuutusta tai mitään, jolla tämän vahingon voisi korjata. Kuolinpesä kannattaa aina jakaa heti. 

Tässä se ahneus esittäytyy. Mitä sitten, jos se leski hassaa omaisuuden, jonka on puolisonsa kanssa yhdessä kerryttänyt ja yhteiseksi tarkoittanut?

"Perintö pitää aina jakaa heti, ettei se vain tuhlaa niitä puolisonsa kanssa ansaitsemia rahoja eläkepäivillään ja perintö pienene!"

Miksi pitää väen vängällä kaikki pistää sileäksi ettei vaan mitään jää OMILLE LAPSILLE? Todella kylmää. Tietystikään kukaan ei halua, että vanhemmat kituuttaisivat, mutta kyllä on sairas ajatus, että pitää varmistaa ettei mitään jää koska me ollaan rahat ansaittu itse ja käytetään itse. Minä ainakin jätän mahdollisimman paljon lapsilleni, jotta pääsevät elämässä eteenpäin ja autan myös elinaikanai kaikin tavoin. Minun lapset on parasta ja rakkainta maailmassa ja heidän eteen teen kaikkeni, aina. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikka rintaperillisillä on oikeus perintöönsä, totuushan on että mikään pakko sitä ei ole ottaa ennen toisenkin vanhemman kuolemaa, vaikkei vainaja olisikaan hoksannut tehdä testamenttia. Tähän on erinäisiä keinoja.

Olen kieltämättä sitä mieltä, että leskeltä parin yhteisen omaisuuden "vieminen vain koska voin ja minulla on oikeus" on hieman ahnetta, kaikista oikeuksista huolimatta. Oletuksena siis, että se perintö tulee joka tapauksessa omaan taskuun kun leskestä aika jättää.

Asia on hieman eri uusperhekuvioissa sun muissa, joissa avioparin perillispiiri ei ole sama.

Siitä, että ahneus kuitenkin liittyy usein monella tavoin perintöasioihin, ei pääse mihinkään. Se on varallisuutta jonka eteen ei tarvitse tehdä juuri mitään, nälkä kasvaa syödessä ja sitä rataa.

Ei ole ihan näin mustavalkoinen juttu. Jos pesä jätetään jakamatta ja eloon jäänyt puoliso äiti tai isä hassaa koko perinnön niin mitäs sitten tehdään? Ei voi tehdä enää mitään. Väärin teki, mutta kuoli eikä siihen ole mitään vakuutusta tai mitään, jolla tämän vahingon voisi korjata. Kuolinpesä kannattaa aina jakaa heti. 

Tässä se ahneus esittäytyy. Mitä sitten, jos se leski hassaa omaisuuden, jonka on puolisonsa kanssa yhdessä kerryttänyt ja yhteiseksi tarkoittanut?

"Perintö pitää aina jakaa heti, ettei se vain tuhlaa niitä puolisonsa kanssa ansaitsemia rahoja eläkepäivillään ja perintö pienene!"

Vanhempani saivat omilta vanhemmiltaan hyvät perinnöt. Mikä oikeus yhdellä sukupolvella olisi hassata kaikki? Ei nimittäin ole itse ansaittua omaisuutta nekään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun äiti vaikuttaa katkeralta kun me lapset perittiin osuutemme kun isä kuoli. Hän ilmeisesti ajattelee asian jotenkin niin, että olemme perusteettomasti saaneet omaisuutta joka on hänen ja edesmenneen isämme keräämää.

Yleensä pariskunta tekee keskinäisen testamentin toisilleen, jotta pesää ei tarvitse alkaa jakamaan ennen aikojaan. Kyllähän se niin on, että pariskunta on yhdessä sen omaisuuden kerännyt ja heille se kuuluu. Lapsille kuuluu ilman muuta kaikki kun molemmat ovat kuolleet. Näin meillä on suvussa tehty ja näin omat vanhempanikin tekevät ja se on minusta oikein.

Täysin samaa mieltä. Minä luulin että tämä on yleinen käytäntö, että pariskunnan omaisuus jaetaan vasta molempien kuoltua, mutta ilmeisesti osa lapsista on heti kieli pitkällä haaskalla vaikka toinen on vielä elossa. Minusta se on ihan käsittämätöntä. Yhdessä se omaisuus on kuitenkin rakennettu ja leski on yleensä sen keräämiseen panostanut paljon enemmän kuin lapset. Onhan se ihan käsittämätöntä, että pahimmillaan joutuu luopumaan itse rakentamastaan mökistä tai kaikista säästöistään vain saadakseen jäädä asumaan omaan, itse rakennettuun kotiinsa. Miten kiittämättömiä ja ahneita voi ihmiset olla? Kyllä se toinenkin vanhempi aikanaan kuolee, malttaisitte nyt sen verran odottaa.

Entä jos toinen puolisoista nimenomaan haluaa, että hänen osuutensa menee kuoleman jälkeen lapsille, ei leskelle. Näin meillä isä halusi ja äiti pitää meitä lapsia ahneina, kun edes yritämme ottaa pesän jakamisen puheeksi. Tehtää se testamentti, jos haluatte jääbän leskelle!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikka rintaperillisillä on oikeus perintöönsä, totuushan on että mikään pakko sitä ei ole ottaa ennen toisenkin vanhemman kuolemaa, vaikkei vainaja olisikaan hoksannut tehdä testamenttia. Tähän on erinäisiä keinoja.

Olen kieltämättä sitä mieltä, että leskeltä parin yhteisen omaisuuden "vieminen vain koska voin ja minulla on oikeus" on hieman ahnetta, kaikista oikeuksista huolimatta. Oletuksena siis, että se perintö tulee joka tapauksessa omaan taskuun kun leskestä aika jättää.

Asia on hieman eri uusperhekuvioissa sun muissa, joissa avioparin perillispiiri ei ole sama.

Siitä, että ahneus kuitenkin liittyy usein monella tavoin perintöasioihin, ei pääse mihinkään. Se on varallisuutta jonka eteen ei tarvitse tehdä juuri mitään, nälkä kasvaa syödessä ja sitä rataa.

Ei ole ihan näin mustavalkoinen juttu. Jos pesä jätetään jakamatta ja eloon jäänyt puoliso äiti tai isä hassaa koko perinnön niin mitäs sitten tehdään? Ei voi tehdä enää mitään. Väärin teki, mutta kuoli eikä siihen ole mitään vakuutusta tai mitään, jolla tämän vahingon voisi korjata. Kuolinpesä kannattaa aina jakaa heti. 

Tässä se ahneus esittäytyy. Mitä sitten, jos se leski hassaa omaisuuden, jonka on puolisonsa kanssa yhdessä kerryttänyt ja yhteiseksi tarkoittanut?

"Perintö pitää aina jakaa heti, ettei se vain tuhlaa niitä puolisonsa kanssa ansaitsemia rahoja eläkepäivillään ja perintö pienene!"

Vanhempani saivat omilta vanhemmiltaan hyvät perinnöt. Mikä oikeus yhdellä sukupolvella olisi hassata kaikki? Ei nimittäin ole itse ansaittua omaisuutta nekään.

Lain suoma oikeus.

Onko se moraalisesti oikein, siitä on varmasti useampi mielipide.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun äiti vaikuttaa katkeralta kun me lapset perittiin osuutemme kun isä kuoli. Hän ilmeisesti ajattelee asian jotenkin niin, että olemme perusteettomasti saaneet omaisuutta joka on hänen ja edesmenneen isämme keräämää.

Yleensä pariskunta tekee keskinäisen testamentin toisilleen, jotta pesää ei tarvitse alkaa jakamaan ennen aikojaan. Kyllähän se niin on, että pariskunta on yhdessä sen omaisuuden kerännyt ja heille se kuuluu. Lapsille kuuluu ilman muuta kaikki kun molemmat ovat kuolleet. Näin meillä on suvussa tehty ja näin omat vanhempanikin tekevät ja se on minusta oikein.

Täysin samaa mieltä. Minä luulin että tämä on yleinen käytäntö, että pariskunnan omaisuus jaetaan vasta molempien kuoltua, mutta ilmeisesti osa lapsista on heti kieli pitkällä haaskalla vaikka toinen on vielä elossa. Minusta se on ihan käsittämätöntä. Yhdessä se omaisuus on kuitenkin rakennettu ja leski on yleensä sen keräämiseen panostanut paljon enemmän kuin lapset. Onhan se ihan käsittämätöntä, että pahimmillaan joutuu luopumaan itse rakentamastaan mökistä tai kaikista säästöistään vain saadakseen jäädä asumaan omaan, itse rakennettuun kotiinsa. Miten kiittämättömiä ja ahneita voi ihmiset olla? Kyllä se toinenkin vanhempi aikanaan kuolee, malttaisitte nyt sen verran odottaa.

Entä jos toinen puolisoista nimenomaan haluaa, että hänen osuutensa menee kuoleman jälkeen lapsille, ei leskelle. Näin meillä isä halusi ja äiti pitää meitä lapsia ahneina, kun edes yritämme ottaa pesän jakamisen puheeksi. Tehtää se testamentti, jos haluatte jääbän leskelle!

Jos haluaa, että osuutensa menee lapsille, ei tarvitse tehdä yhtään mitään. Laki on lasten puolella, ja teillä on täysi lain mukainen oikeus, ei vain yrittää ottaa puheeksi, vaan myös viedä prosessi päätökseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikka rintaperillisillä on oikeus perintöönsä, totuushan on että mikään pakko sitä ei ole ottaa ennen toisenkin vanhemman kuolemaa, vaikkei vainaja olisikaan hoksannut tehdä testamenttia. Tähän on erinäisiä keinoja.

Olen kieltämättä sitä mieltä, että leskeltä parin yhteisen omaisuuden "vieminen vain koska voin ja minulla on oikeus" on hieman ahnetta, kaikista oikeuksista huolimatta. Oletuksena siis, että se perintö tulee joka tapauksessa omaan taskuun kun leskestä aika jättää.

Asia on hieman eri uusperhekuvioissa sun muissa, joissa avioparin perillispiiri ei ole sama.

Siitä, että ahneus kuitenkin liittyy usein monella tavoin perintöasioihin, ei pääse mihinkään. Se on varallisuutta jonka eteen ei tarvitse tehdä juuri mitään, nälkä kasvaa syödessä ja sitä rataa.

Ei ole ihan näin mustavalkoinen juttu. Jos pesä jätetään jakamatta ja eloon jäänyt puoliso äiti tai isä hassaa koko perinnön niin mitäs sitten tehdään? Ei voi tehdä enää mitään. Väärin teki, mutta kuoli eikä siihen ole mitään vakuutusta tai mitään, jolla tämän vahingon voisi korjata. Kuolinpesä kannattaa aina jakaa heti. 

Tässä se ahneus esittäytyy. Mitä sitten, jos se leski hassaa omaisuuden, jonka on puolisonsa kanssa yhdessä kerryttänyt ja yhteiseksi tarkoittanut?

"Perintö pitää aina jakaa heti, ettei se vain tuhlaa niitä puolisonsa kanssa ansaitsemia rahoja eläkepäivillään ja perintö pienene!"

Vanhempani saivat omilta vanhemmiltaan hyvät perinnöt. Mikä oikeus yhdellä sukupolvella olisi hassata kaikki? Ei nimittäin ole itse ansaittua omaisuutta nekään.

Lain suoma oikeus.

Onko se moraalisesti oikein, siitä on varmasti useampi mielipide.

Eikö se tarkoita silloin, että vanhempani olivat ahneita haaskoja perintöjen perässä? Kuten täällä tulevista perinnönsaajista väitetään. Pata kattilaa soimaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikka rintaperillisillä on oikeus perintöönsä, totuushan on että mikään pakko sitä ei ole ottaa ennen toisenkin vanhemman kuolemaa, vaikkei vainaja olisikaan hoksannut tehdä testamenttia. Tähän on erinäisiä keinoja.

Olen kieltämättä sitä mieltä, että leskeltä parin yhteisen omaisuuden "vieminen vain koska voin ja minulla on oikeus" on hieman ahnetta, kaikista oikeuksista huolimatta. Oletuksena siis, että se perintö tulee joka tapauksessa omaan taskuun kun leskestä aika jättää.

Asia on hieman eri uusperhekuvioissa sun muissa, joissa avioparin perillispiiri ei ole sama.

Siitä, että ahneus kuitenkin liittyy usein monella tavoin perintöasioihin, ei pääse mihinkään. Se on varallisuutta jonka eteen ei tarvitse tehdä juuri mitään, nälkä kasvaa syödessä ja sitä rataa.

Ei ole ihan näin mustavalkoinen juttu. Jos pesä jätetään jakamatta ja eloon jäänyt puoliso äiti tai isä hassaa koko perinnön niin mitäs sitten tehdään? Ei voi tehdä enää mitään. Väärin teki, mutta kuoli eikä siihen ole mitään vakuutusta tai mitään, jolla tämän vahingon voisi korjata. Kuolinpesä kannattaa aina jakaa heti. 

Tässä se ahneus esittäytyy. Mitä sitten, jos se leski hassaa omaisuuden, jonka on puolisonsa kanssa yhdessä kerryttänyt ja yhteiseksi tarkoittanut?

"Perintö pitää aina jakaa heti, ettei se vain tuhlaa niitä puolisonsa kanssa ansaitsemia rahoja eläkepäivillään ja perintö pienene!"

Vanhempani saivat omilta vanhemmiltaan hyvät perinnöt. Mikä oikeus yhdellä sukupolvella olisi hassata kaikki? Ei nimittäin ole itse ansaittua omaisuutta nekään.

En tiedä, miksi muuksi tuota kutsuisi kuin ahneudeksi... Suvussa on rahaa jonka vain odotetaan osuvan omalle kohdalle.

Ennemminkin, mikä oikeus sinulla on siihen perintöön, jonka isovanhempasi ovat jättäneet lapsilleen?

Mitä menetät, jos vanhempasi tuhlaavat koko omaisuuden? Et mitään. Et vain saa lisää omaisuutta. Tyyppiesimerkki ahneudesta perintöasioissa. Toki sinä voit osuutesi vaatia heti toisen vanhempasi kuollessa vaikka asiaa vastustaisivat ja sinulla on siihen oikeus, mutta älä nyt kuitenkaan valehtele itsellesi, ettei asiaan liittyisi pikkiriikkisen ahneutta.