Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mikä harmittaa toisen perinnössä
25.01.2022 |
Täällä jos joku kysyy mahdollisesti saatavasta perinnöstä, niin aina löytyy ihmisiä jotka kommentoi aloittajaa ahneeksi eli onko se kateutta, kun joku anonyymi saa jotain vai mitä?
Kommentit (166)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun äiti vaikuttaa katkeralta kun me lapset perittiin osuutemme kun isä kuoli. Hän ilmeisesti ajattelee asian jotenkin niin, että olemme perusteettomasti saaneet omaisuutta joka on hänen ja edesmenneen isämme keräämää.
Mutta mietipä hetki: pariskunnalla on ollut kaikki yhteistä, ei siis sinun ja minun rahoja, yhdessä tehty päätökset jne. Ja sitten toisen kuollessa siitä yhteisestä eli tavallaan omasta pitää antaa puolet pois, vaikka oma elintaso on kokonaan perustunut sille yhteisyydelle. Käytännössä elintaso laskee ja elämältä menee pohja, koska 50% omaisuudesta (tähän asti meidän yhteisenä käsitelty) onkin lasten mielestä heidän.
Minusta tuo on ihan järkeenkäyvää, kuka meistä haluaa luopua omastaan, vaikka se juridisesti olisi rintaperillisten?
”Lasten mielestä heidän”... Mitä meidän lasten olisi tuossa tilanteessa pitänyt tehdä? Kyse ei nyt todellakaan ollut siitä että käsiä hieroskellen odotimme perintöä mitä ei siis ollut paljoa. Äidin elämä ei ole muuttunut mitenkään.
Tietenkin olisitte voineet olla ottamatta perintöä vastaan, sen olisitte voineet tehdä. Äitinne on teidän synnyttänyt ja kasvattanut. Mistä hän sitten on katkera jos hänen elämä ei ole muuttunut mitenkään?
Tuo on hyvä kysymys. En todella tiedä mistä on katkera miksi kokee asian näin. Ei ole meidän lasten vika etteivät hoitaneet testamenttiasioitaan kuntoon.
Olisitte voineet hyvin kieltäytyä perinnöstä. Olisitte saaneet sen sitten kun äitinne kuolee. Onhan tuo ahneutta teiltä.
Mikä on perinnöstä kieltäytyminen?
Oikea termi on perinnöstä luopuminen.
Perinnöstä luopumisella tarkoitetaan kuolinpesästä vetäytymistä, jossa luopujan perintöosuus jaetaan lakimääräisen perimysjärjestyksen mukaisesti niin kuin siinä tapauksessa, että luopuja olisi kuollut ennen perittävää. Luopumisen merkitys on perintöverotuksellinen, koska luopumisen johdosta voi ns. ”hypätä” yhden sukupolven yli ja siten minimoida perintöveron itselle ja siirtää perinnön suoraan omille lapsilleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun äiti vaikuttaa katkeralta kun me lapset perittiin osuutemme kun isä kuoli. Hän ilmeisesti ajattelee asian jotenkin niin, että olemme perusteettomasti saaneet omaisuutta joka on hänen ja edesmenneen isämme keräämää.
Mutta mietipä hetki: pariskunnalla on ollut kaikki yhteistä, ei siis sinun ja minun rahoja, yhdessä tehty päätökset jne. Ja sitten toisen kuollessa siitä yhteisestä eli tavallaan omasta pitää antaa puolet pois, vaikka oma elintaso on kokonaan perustunut sille yhteisyydelle. Käytännössä elintaso laskee ja elämältä menee pohja, koska 50% omaisuudesta (tähän asti meidän yhteisenä käsitelty) onkin lasten mielestä heidän.
Minusta tuo on ihan järkeenkäyvää, kuka meistä haluaa luopua omastaan, vaikka se juridisesti olisi rintaperillisten?
”Lasten mielestä heidän”... Mitä meidän lasten olisi tuossa tilanteessa pitänyt tehdä? Kyse ei nyt todellakaan ollut siitä että käsiä hieroskellen odotimme perintöä mitä ei siis ollut paljoa. Äidin elämä ei ole muuttunut mitenkään.
Tietenkin olisitte voineet olla ottamatta perintöä vastaan, sen olisitte voineet tehdä. Äitinne on teidän synnyttänyt ja kasvattanut. Mistä hän sitten on katkera jos hänen elämä ei ole muuttunut mitenkään?
Tuo on hyvä kysymys. En todella tiedä mistä on katkera miksi kokee asian näin. Ei ole meidän lasten vika etteivät hoitaneet testamenttiasioitaan kuntoon.
Olisitte voineet hyvin kieltäytyä perinnöstä. Olisitte saaneet sen sitten kun äitinne kuolee. Onhan tuo ahneutta teiltä.
Mikä on perinnöstä kieltäytyminen?
Veikkaan hänen tarkoittavan, että olisivat voineet jättää kuolinpesän jakamatta kunnes leskikin on kuollut. Näinhän vanhemmistaan välittävät lapset yleensä toimii.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun äiti vaikuttaa katkeralta kun me lapset perittiin osuutemme kun isä kuoli. Hän ilmeisesti ajattelee asian jotenkin niin, että olemme perusteettomasti saaneet omaisuutta joka on hänen ja edesmenneen isämme keräämää.
Mutta mietipä hetki: pariskunnalla on ollut kaikki yhteistä, ei siis sinun ja minun rahoja, yhdessä tehty päätökset jne. Ja sitten toisen kuollessa siitä yhteisestä eli tavallaan omasta pitää antaa puolet pois, vaikka oma elintaso on kokonaan perustunut sille yhteisyydelle. Käytännössä elintaso laskee ja elämältä menee pohja, koska 50% omaisuudesta (tähän asti meidän yhteisenä käsitelty) onkin lasten mielestä heidän.
Minusta tuo on ihan järkeenkäyvää, kuka meistä haluaa luopua omastaan, vaikka se juridisesti olisi rintaperillisten?
”Lasten mielestä heidän”... Mitä meidän lasten olisi tuossa tilanteessa pitänyt tehdä? Kyse ei nyt todellakaan ollut siitä että käsiä hieroskellen odotimme perintöä mitä ei siis ollut paljoa. Äidin elämä ei ole muuttunut mitenkään.
Tietenkin olisitte voineet olla ottamatta perintöä vastaan, sen olisitte voineet tehdä. Äitinne on teidän synnyttänyt ja kasvattanut. Mistä hän sitten on katkera jos hänen elämä ei ole muuttunut mitenkään?
Tuo on hyvä kysymys. En todella tiedä mistä on katkera miksi kokee asian näin. Ei ole meidän lasten vika etteivät hoitaneet testamenttiasioitaan kuntoon.
Olisitte voineet hyvin kieltäytyä perinnöstä. Olisitte saaneet sen sitten kun äitinne kuolee. Onhan tuo ahneutta teiltä.
Se vain menee niin, että jos kieltäytyy perinnöstä, se menee lapsille, jos niitä on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkä vuoksi meihin leskiin suhtaudutaan niin vihamielisesti? Pidetään ahneina? Yhteisiä omaisuuksiahan ne pariskunnilla useimmiten on. Laskuja on maksettu toisen edestä ja ristiin rastiin. Itsekin makselin edesmenneen mieheni puolesta hänen asuntolainaosuuksiaan monet kerrat, kun oli työttömyyttä aina silloin tällöin. Ihan lainkin mukaan se leski on vainajan lähin omainen.
.. paitsi perintöoikeutta koskevan lainsäädännön puitteissa.
Avioliitossa leski ei peri, vaan saa pitää puolet yhteenlasketusta netto-omaisuudesta ja niin halutessaan elinikäisen hallintaoikeuden yhteiseen asuntoon, ellei ole testamentissa määritelty erityistestamentinsaaja.
Avoliitossa oleva "leski" ei saa yhtään mitään ellei ole testamentissa määritelty erityistestamentinsaaja.
Kyllä perii ellei vainajalla ollut rintaperillisiä.
Toki. Tässä keskustelussa oli kyse siitä, että olisi lapsia, jotka ilkeinä riistävät leskelle "kuuluvaa" vainajan omaisuutta.
Vierailija kirjoitti:
Mun äiti vaikuttaa katkeralta kun me lapset perittiin osuutemme kun isä kuoli. Hän ilmeisesti ajattelee asian jotenkin niin, että olemme perusteettomasti saaneet omaisuutta joka on hänen ja edesmenneen isämme keräämää.
Isäsi hoiti perintöasit huonosti, tarkoituksella?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun äiti vaikuttaa katkeralta kun me lapset perittiin osuutemme kun isä kuoli. Hän ilmeisesti ajattelee asian jotenkin niin, että olemme perusteettomasti saaneet omaisuutta joka on hänen ja edesmenneen isämme keräämää.
Näitä ahneita leskiä riittää. Monesti leski kuvittelee perivänsä puolisonsa yksin ja onkin järkytys kun perintö meneekin lapsille.
Tässä on yksi hyvä syy, miksi olisi parempi puhua näistä ajoissa kuinka perintö jakautuu.
ApNo olihan se aika hurjaa, kun isä oli omin käsin rakentanut sekä talon, että mökin ja äidin kuoleman jälkeen joutui antamaan mökin meille lapsille, koska ne oli molempien vanhempien nimissä.
Eihän sitä omaa osuuttaan tarvitse antaa eläessään eli oletus olisi, että isä hallitsee mökkiä jatkossa lastensa kanssa yhdessä
Nyt tarkkana: Edesmenneen äidin osuuden joutui antamaan. Hallintaoikeus mökkiin pitää olla erikseen testamentissa määrätty, muuten sitäkään ei automaattisesti ole.
Juuri näin, ilman testamenttia joutuu luovuttamaan lapsille itse rakentamansa mökin ja rahaa päälle, koska erossa ja kuollessa pannaan omaisuus puoliksi, vaikka eloon jäänyt olisi rahoittanut kaiken.
Mieheni on kuulunut jakamattomaan kuolinpesään jo melkein 30 vuotta. Kaikki käyttää mökkiä sulassa sovussa ja kukaan ei yksin omista mökkiä, vaan sen omistaa kuolinpesä.
Kunnostaako mökkiä myös kaikki sulassa sovussa ja tasapuolisesti? Maksaa kustannukset ja päättävät yhdessä mitä remontoidaan ja miten?
Vai onko mökki ollut 30 vuotta rapistumassa paikoilleen?Kyllä, kaikki osallistuvat samalla prosentilla kuluihin ja kunnostuksiin.
Kuka päättää, uusitaanko huussi, mitkä puut kaadetaan, minkä väriseksi seinät maalataan ja tehdäänkö itse vai teetetäänkö?
Mies päättää puuhommat kun eniten niistä tietää ja naiset seinien värit. Ei epäsopua. Teillä vaikuttaisi olevan kovin hankalaa kaikenlainen sopiminen.
Ei ole. Mutta halusin päättää itse, mitä maksan ja niinpä ostin siskoni ulos mökistä. Toki hän saa sitä silti halutessaan käyttää.
Mitenkäs tuo yhteisomistus mahtaa toimia seuraavan sukupolven astuessa pikkuhiljaa vanhempansa tilalle?
Kukaan ei halua myydä tai ostaa, joten sopu säilyy. Jatkuu yhteisomistuksessa kunnes tulee seuraava kuolintapaus. Sen jälkeen katsovat tilannetta uudelleen.
Itse olen mieheni kanssa vähän yli 50 vuotiaita ja omistamme yhdessä maatilan ja metsää sekä kiinteistöjä.
Mitään avioehtoa tai testamenttia ei ole tehty ja kaksi lasta on eli ymmärrän, että olisi teetettävä asianajalla joku suunnitelma ettei koko korttitalo kaadu toisen kuollessa.
Omasta mielestäni ymmärrän paljon laki ym asioista, mutta nyt jos kuvittelen kuinka kävisi vaikka itseni kuollessa, niin enpäs tiedäkään varmaksi kuinka perintö menisi järkevästi.
Kuolinpesä kuulostaa hyvälle, mutta en varmaksi sitäkään tiedä.
Helpompaa olisi, että olisimme molemmat palkkatyössä ja asunto sekä mökki jaettavana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuinka käy jos toinen vanhempi omistaa talon ja kuolee ensin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kateuttahan se on.
Ei aina ole kateutta, on vain niin inhottavaa kun mietitään perintöä vaikka henkilö on vielä elossa.
Ei se ole sen inhottavampaa kuin muukaan tulevaan, ja tässä tapauksessa jopa väistämättömään, valmistautuminen. Ihmiset ottavat henkivakuutuksia, toivomatta kuitenkaan läheisen kuolemaa. Tilinkäyttöoikeudet on ihan hyvä selvittää siltä varalta, että toinen kuolee, eikä siinäkään tarvitse ajatella "sähän haluat vain päästä käsiksi mun rahoihin!"
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No on vähän huonotapaista puhua perinnöstä jos perinnön jättävä henkilö on vielä elossa.
Saari sitten jos koetetaan vältellä ulosottoa, mikä on palstalla yllättävän suosittua.
No tuo ulosotto on kyllä vastuutonta eli ymmärrän kyllä, että herättää tunteita jos ketkuillaan niistä.
Perintöasioista minusta kyllä on hyvä puhua, jopa heidän kanssaan joilta sitä perintöä saamassa.
Itse olen testamentin yksi edunsaajista yksinäiseltä vanhukselta ja hänen kanssaan on puhuttu mistä kyse.
Olen myös edunvalvoja tarvittaessa ja luvannut huolehtia hänen asioistaan tarvittaessa.
Nykyään onneksi jo ihmiset osaa suhtautua rahaan ja kuolemaan avoimemmin ja niitä suunnitellaan eikä kaikki tule yllätyksenä.Kyllä. Kuolemaa pidetään yhä jonain tabuna, eikä nyt "hyvänen aika" sellaisesta saa puhua, eikä etenkään mistään perinnöistä!! Sehän on ahneutta ja melkein jo kuin kavallus tai ryöstö?
On viisasta hoitaa omaisuutensa järjestelyt jo hyvissä ajoin, ja luotettavalle kohteelle voi testamentistaankin kertoa, ei kaikki murhaajia ole. Järjesteleväthän useat jo omat hautajaisensakin musiikkia myöten. Halutaan jopa juhlat joissa muistellaan vainajaa hyvillä tarinoilla ja ollaan positiivisia ilman körttiläistä synkistelyä.
Oman perintöni kohdalla ilmaantui nippu kateellisia ympärilleni. Olihan se nyt niin ikävää kun joku puhdasta rahaa saa. Yksi oli peräti sanonut mun tuttavalle, että "Ei se mitään rahaa tule saamaan". No näki ainakin, kun isompi asunto vaihdettiin, että aika hyvin kävi.
Kuolemasta on tullut tabu vasta 2000-luvulla, siihen asti asiaan suhtauduttiin huomattavasti realistisemmin. Perinnöstä puhuminen taas on tullut varsin muodikkaaksi vasta nyt, kun moni oikeasti suunnittelee omaa talouttaa perintöjen mukaisesti ja tuskastuu, kun vanhus menee kalliiseen hoitokotiin "tuhlaamaan perintöä".
Ennen perintö saatettiin jakaa jo eläissä eli kun sinä hoidat minua, niin saat palkaksi omaisuuteni. Nyt kyllä omaisuus kelpaa, mutta harvasta on ennen sitä hoitajaksi.
Juu, sen verran pitkään on ollut tabu, että voidaan sanoa, että "pidetään edelleenkin tabuna". Nuoremmat eivät vanhoja käytäntöjä tiedä, eikä varmaan isoa osaa edes kiinnosta.
Olen sen ikäinen jo, että muistan hyvin vanhat ajat.
Ja perintöjä todellakin jaettiin jo elettäessä, kuten metsiä ja tiluksia jne. Olihan tosi tärkeää esim. hyvissä ajoin päättää, kuka jää tilaa/yritystä pitämään ja jatkamaan. Perheen mustalammasjuopolle ei myöskään haluttu omaisuutta jättää tuhlailtavaksi.
Ennen pidettiin omista huolta, ja isoissa taloissa elätettiin piikojen lehtolapsetkin. Nykyään on materian haaliminen ja ahneus sitä luokkaa, ettei perintöä odotella pokerinaamalla, vaan jopa tiukataan mitä on tulossa ja kenelle mikäkin menee. Moni varmaan peloissaan jo antaa ennakkoperintöjä.
Olen ollut vanhustyössä, ja tavannut paljon näitä isomman omaisuuden jättäviä, jotka ovat omaistensa toimesta tulleet ahdistelluiksi. Minulta on kysytty monta kertaa neuvoa miten toimia, kun sukulainen on kärkkymässä taloa tai osaketta.
Ja todellakin, paljon on näitä "siskontyttö saa aikanaan tämän talon", mutta itse perijää ei näy mailla halmeilla, vaan vanhus makselee kaikki palvelunsa ihan itse, vaikka se siskontyttö asuisi naapurissa.
Vierailija kirjoitti:
Kuinka käy jos toinen vanhempi omistaa talon ja kuolee ensin?
Samantekevää kuka paperilla omistaa perinnönjaon näkökulmasta. Vainajan ja (avioliitossa) lesken omaisuus lasketaan yhteen ja jaetaan kahdella. Leskelle kuuluu toinen puolikas, toinen menee perintönä rintaperillisille eli lapsille jos niitä on. Leskellä on oikeus elinikäiseen hallintaoikeuteen puolisoiden yhteisessä kodissa, eli suomeksi oikeus asua kodissaan vaikka siitä puolet lapset nyt omistavatkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikka rintaperillisillä on oikeus perintöönsä, totuushan on että mikään pakko sitä ei ole ottaa ennen toisenkin vanhemman kuolemaa, vaikkei vainaja olisikaan hoksannut tehdä testamenttia. Tähän on erinäisiä keinoja.
Olen kieltämättä sitä mieltä, että leskeltä parin yhteisen omaisuuden "vieminen vain koska voin ja minulla on oikeus" on hieman ahnetta, kaikista oikeuksista huolimatta. Oletuksena siis, että se perintö tulee joka tapauksessa omaan taskuun kun leskestä aika jättää.
Asia on hieman eri uusperhekuvioissa sun muissa, joissa avioparin perillispiiri ei ole sama.
Siitä, että ahneus kuitenkin liittyy usein monella tavoin perintöasioihin, ei pääse mihinkään. Se on varallisuutta jonka eteen ei tarvitse tehdä juuri mitään, nälkä kasvaa syödessä ja sitä rataa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kateuttahan se on.
Ei aina ole kateutta, on vain niin inhottavaa kun mietitään perintöä vaikka henkilö on vielä elossa.
Ei se ole sen inhottavampaa kuin muukaan tulevaan, ja tässä tapauksessa jopa väistämättömään, valmistautuminen. Ihmiset ottavat henkivakuutuksia, toivomatta kuitenkaan läheisen kuolemaa. Tilinkäyttöoikeudet on ihan hyvä selvittää siltä varalta, että toinen kuolee, eikä siinäkään tarvitse ajatella "sähän haluat vain päästä käsiksi mun rahoihin!"
Henkivakuutus otetaankin vain oman kuoleman varalta. Toiselle ei voi ottaa henkivakuutusta, paitsi tietysti omalle alaikäiselle lapselle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka käy jos toinen vanhempi omistaa talon ja kuolee ensin?
Samantekevää kuka paperilla omistaa perinnönjaon näkökulmasta. Vainajan ja (avioliitossa) lesken omaisuus lasketaan yhteen ja jaetaan kahdella. Leskelle kuuluu toinen puolikas, toinen menee perintönä rintaperillisille eli lapsille jos niitä on. Leskellä on oikeus elinikäiseen hallintaoikeuteen puolisoiden yhteisessä kodissa, eli suomeksi oikeus asua kodissaan vaikka siitä puolet lapset nyt omistavatkin.
On oikeus, jos vain on varaa.
Vierailija kirjoitti:
Vaikka rintaperillisillä on oikeus perintöönsä, totuushan on että mikään pakko sitä ei ole ottaa ennen toisenkin vanhemman kuolemaa, vaikkei vainaja olisikaan hoksannut tehdä testamenttia. Tähän on erinäisiä keinoja.
Olen kieltämättä sitä mieltä, että leskeltä parin yhteisen omaisuuden "vieminen vain koska voin ja minulla on oikeus" on hieman ahnetta, kaikista oikeuksista huolimatta. Oletuksena siis, että se perintö tulee joka tapauksessa omaan taskuun kun leskestä aika jättää.
Asia on hieman eri uusperhekuvioissa sun muissa, joissa avioparin perillispiiri ei ole sama.
Siitä, että ahneus kuitenkin liittyy usein monella tavoin perintöasioihin, ei pääse mihinkään. Se on varallisuutta jonka eteen ei tarvitse tehdä juuri mitään, nälkä kasvaa syödessä ja sitä rataa.
Ei ole ihan näin mustavalkoinen juttu. Jos pesä jätetään jakamatta ja eloon jäänyt puoliso äiti tai isä hassaa koko perinnön niin mitäs sitten tehdään? Ei voi tehdä enää mitään. Väärin teki, mutta kuoli eikä siihen ole mitään vakuutusta tai mitään, jolla tämän vahingon voisi korjata. Kuolinpesä kannattaa aina jakaa heti.
Siis pakkohan ei ole antaa lapsille mitään, ellei lapsi niin halua. Perillinen voi aina luopua perinnöstä. Moni tekeekin niin, kun toinen vanhemmista on vielä elossa ja hyvävoimainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No on vähän huonotapaista puhua perinnöstä jos perinnön jättävä henkilö on vielä elossa.
Saari sitten jos koetetaan vältellä ulosottoa, mikä on palstalla yllättävän suosittua.
No tuo ulosotto on kyllä vastuutonta eli ymmärrän kyllä, että herättää tunteita jos ketkuillaan niistä.
Perintöasioista minusta kyllä on hyvä puhua, jopa heidän kanssaan joilta sitä perintöä saamassa.
Itse olen testamentin yksi edunsaajista yksinäiseltä vanhukselta ja hänen kanssaan on puhuttu mistä kyse.
Olen myös edunvalvoja tarvittaessa ja luvannut huolehtia hänen asioistaan tarvittaessa.
Nykyään onneksi jo ihmiset osaa suhtautua rahaan ja kuolemaan avoimemmin ja niitä suunnitellaan eikä kaikki tule yllätyksenä.Kyllä. Kuolemaa pidetään yhä jonain tabuna, eikä nyt "hyvänen aika" sellaisesta saa puhua, eikä etenkään mistään perinnöistä!! Sehän on ahneutta ja melkein jo kuin kavallus tai ryöstö?
On viisasta hoitaa omaisuutensa järjestelyt jo hyvissä ajoin, ja luotettavalle kohteelle voi testamentistaankin kertoa, ei kaikki murhaajia ole. Järjesteleväthän useat jo omat hautajaisensakin musiikkia myöten. Halutaan jopa juhlat joissa muistellaan vainajaa hyvillä tarinoilla ja ollaan positiivisia ilman körttiläistä synkistelyä.
Oman perintöni kohdalla ilmaantui nippu kateellisia ympärilleni. Olihan se nyt niin ikävää kun joku puhdasta rahaa saa. Yksi oli peräti sanonut mun tuttavalle, että "Ei se mitään rahaa tule saamaan". No näki ainakin, kun isompi asunto vaihdettiin, että aika hyvin kävi.
Kuolemasta on tullut tabu vasta 2000-luvulla, siihen asti asiaan suhtauduttiin huomattavasti realistisemmin. Perinnöstä puhuminen taas on tullut varsin muodikkaaksi vasta nyt, kun moni oikeasti suunnittelee omaa talouttaa perintöjen mukaisesti ja tuskastuu, kun vanhus menee kalliiseen hoitokotiin "tuhlaamaan perintöä".
Ennen perintö saatettiin jakaa jo eläissä eli kun sinä hoidat minua, niin saat palkaksi omaisuuteni. Nyt kyllä omaisuus kelpaa, mutta harvasta on ennen sitä hoitajaksi.
Juu, sen verran pitkään on ollut tabu, että voidaan sanoa, että "pidetään edelleenkin tabuna". Nuoremmat eivät vanhoja käytäntöjä tiedä, eikä varmaan isoa osaa edes kiinnosta.
Olen sen ikäinen jo, että muistan hyvin vanhat ajat.
Ja perintöjä todellakin jaettiin jo elettäessä, kuten metsiä ja tiluksia jne. Olihan tosi tärkeää esim. hyvissä ajoin päättää, kuka jää tilaa/yritystä pitämään ja jatkamaan. Perheen mustalammasjuopolle ei myöskään haluttu omaisuutta jättää tuhlailtavaksi.
Ennen pidettiin omista huolta, ja isoissa taloissa elätettiin piikojen lehtolapsetkin. Nykyään on materian haaliminen ja ahneus sitä luokkaa, ettei perintöä odotella pokerinaamalla, vaan jopa tiukataan mitä on tulossa ja kenelle mikäkin menee. Moni varmaan peloissaan jo antaa ennakkoperintöjä.
Olen ollut vanhustyössä, ja tavannut paljon näitä isomman omaisuuden jättäviä, jotka ovat omaistensa toimesta tulleet ahdistelluiksi. Minulta on kysytty monta kertaa neuvoa miten toimia, kun sukulainen on kärkkymässä taloa tai osaketta.
Ja todellakin, paljon on näitä "siskontyttö saa aikanaan tämän talon", mutta itse perijää ei näy mailla halmeilla, vaan vanhus makselee kaikki palvelunsa ihan itse, vaikka se siskontyttö asuisi naapurissa.
Kovinpa sulla on ruusuinen käsitys ihmisten jaloudesta ennen vanhaan. Ihan on piikojen lehtolapsetkin elätetty.
Oman kokemukseni mukaan lesket ovat niitä ahneimpia. Edesmennyt tätini testasi omaisuutensa minulle, hänellä ei ollut lapsia. No kuinkas kävikään. Hänen puolisonsa kärtti ja kärtti, että jos luopuisin tästä ja tuosta kun hänelle ei jää mitään sitten (valetta). Oli niin olevinaan surkeaa ja että häntä ryöstetään ja häneltä viedään kaikki, vaikka tätini omaisuudesta oli kyse. En taipunut, killinkiäkään en antanut tuolle ja hyvin hän pärjää sillä omalla suurella omaisuudellaan. On todella kurjaa, että sen rakkaan menetys ei ole tarpeeksi, kun joutuu vielä taistelemaan ja perustelemaan ja sanomaan tuhat kertaa ei. Testamenttia pitää kunnioittaa sellaisenaan ja se siitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka käy jos toinen vanhempi omistaa talon ja kuolee ensin?
Samantekevää kuka paperilla omistaa perinnönjaon näkökulmasta. Vainajan ja (avioliitossa) lesken omaisuus lasketaan yhteen ja jaetaan kahdella. Leskelle kuuluu toinen puolikas, toinen menee perintönä rintaperillisille eli lapsille jos niitä on. Leskellä on oikeus elinikäiseen hallintaoikeuteen puolisoiden yhteisessä kodissa, eli suomeksi oikeus asua kodissaan vaikka siitä puolet lapset nyt omistavatkin.
Entä tulevaisuudessa kun leskeneläke päättyy ja leskellä ei ole varaa maksaa omistaan asuinkuluja, meneekö talo vasaran alle vai jakoon? Jos lapset omistavat talosta osankin, leski ei voi ilman lasten lupaa myydä sitä.
Alue: Aihe vapaa
Kyllä perii ellei vainajalla ollut rintaperillisiä.