Mikä harmittaa toisen perinnössä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän siihen perimiseen liittyy usein se ahneus. Vai miksi luulet, että perinnönjakotilanteissa aiemmin keskenään hyvin toimeen tulevien sisarustenkin välille syntyy herkästi riitoja?

Vainajan omaisuuteenhan kenelläkään ei ole minkään ansaintaperiaatteen mukaista oikeutta sen enempää kuin muillakaan, eikä sen pitäisi sen suurempia tunteita herättää, sehän on saajalleen aina extraa. Mutta aina siellä joukossa on yksi ahne.

Leskien kohdalla oikeastaan ymmärränkin asian, etenkin koko elämänsä yhdessä ollut pariskunta on saattanut rakentaa elämänsä hyvinkin tiiviisti yhdessä, kuten mekin olemme. Kummallakaan ei ole mitään omaa omaisuutta, kaikki on yhteistä. Onhan se aika hurjaa, että toisen kuollessa pitäisi siitä puolet antaa pois, hallintaoikeuksista yms. huolimatta.

Omalta kohdaltani toivon, että olen kasvattanut lapseni hyvin ja kohdellut heitä vähintäänkin yhtä hyvin ja jättävät vaatimatta lakiosaansakin kun meistä toisesta aika jättää ja korjaavat sitten koko potin toisenkin kuollessa, samaan osoitteeseen koko omaisuus on kuitenkin menossa, kyse on vain ajasta. Mutta taas kerran tässähän saattaa ahneus tulla väliin jos joku lapsista haluaa omansa just nyt, vaikka meidän vanhempien toive olisikin, että antavat lesken pitää yhdessä kerrytetyn omaisuuden kokonaisuudessaan elämänsä loppuun asti.

Mitä tapahtuu perinnölle, jos leski menee uusiin naimisiin ja lapset eivät ole vaatineet kuolleen vanhempansa lakiosuutta?

En tiedä, mutta luulisin jos jotain perittävää on ollut, niin vaatisivat osansa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No on vähän huonotapaista puhua perinnöstä jos perinnön jättävä henkilö on vielä elossa.

Saari sitten jos koetetaan vältellä ulosottoa, mikä on palstalla yllättävän suosittua.

No tuo ulosotto on kyllä vastuutonta eli ymmärrän kyllä, että herättää tunteita jos ketkuillaan niistä.

Perintöasioista minusta kyllä on hyvä puhua, jopa heidän kanssaan joilta sitä perintöä saamassa.

Itse olen testamentin yksi edunsaajista yksinäiseltä vanhukselta ja hänen kanssaan on puhuttu mistä kyse.

Olen myös edunvalvoja tarvittaessa ja luvannut huolehtia hänen asioistaan tarvittaessa.

Nykyään onneksi jo ihmiset osaa suhtautua rahaan ja kuolemaan avoimemmin ja niitä suunnitellaan eikä kaikki tule yllätyksenä.

Kyllä. Kuolemaa pidetään yhä jonain tabuna, eikä nyt "hyvänen aika" sellaisesta saa puhua, eikä etenkään mistään perinnöistä!! Sehän on ahneutta ja melkein jo kuin kavallus tai ryöstö?

On viisasta hoitaa omaisuutensa järjestelyt jo hyvissä ajoin, ja luotettavalle kohteelle voi testamentistaankin kertoa, ei kaikki murhaajia ole. Järjesteleväthän useat jo omat hautajaisensakin musiikkia myöten. Halutaan jopa  juhlat joissa muistellaan vainajaa hyvillä tarinoilla ja ollaan positiivisia ilman körttiläistä synkistelyä.

Oman perintöni kohdalla ilmaantui nippu kateellisia ympärilleni. Olihan se nyt niin ikävää kun joku puhdasta rahaa saa. Yksi oli peräti  sanonut mun tuttavalle, että "Ei se mitään rahaa tule saamaan". No näki ainakin, kun isompi asunto vaihdettiin, että aika hyvin kävi.

Minullakin OMA ÄITINI aina sanoi, etten mä mitään tule saamaan, kun kitupiikki isäni, josta äiti oli eronnut aikoja sitten kertoi minulle, millaisen perinnön mä oikein aikanaan saan, eli ison. Äiti väitti, että isällä tulee menemään NIIN paljon rahaa hänen vanhuuden aikaiseen hoitoonsa. No, ei mennyt, isä ei halunnut mihinkään palvelutaloon ja kun sellaiseen joutui, sai kunnan palvelusetelin. Minä sain yli miljoona euroa perinnöksi.

Siitäkin äitini kehtasi väittää, että ”osa kuuluu hänelle”. Siis vailla täysin mitään perusteita. Heidän eronsa ositus oli jo aika päiviä sitten tehty jne.

Eli kyllä se isoin kadehtija voi löytyä aivan lähipiiristäkin.

Inhottaa tuollainen, kun joku kadehtija väittää, ettet sä saa mitään. Se on sama, kuin sanoisi, ettet sä ansaitse mitään. Miten niin en muka ansaitsisi? Miksi juuri minun kohdallani pitäisi käydä jotenkin huonosti? Sitäkö se toinen toivoo?

Puhumattakaan siitä, että äitisi oli vielä todella väärässä kuvitellessaan noin. Suomen lain mukaan lapset tai lapsi perii vanhempansa, ei puoliso, entinen tai nykyinenkään. Jos olet ainoa lapsi, isäsi perintö tulee vain sinulle - ja ilmeisesti tuli, kuten pitikin.

Vierailija kirjoitti:

Kaverini äiti kuoli yllättäen vajaa kuusikymppisenä ja kaveri sai reilun perinnön, joka todellakin auttaa elämässä eteenpäin. Ei kyllä käy yhtään kateeksi, tiedän että kaveri olisi paljon mieluummin pitänyt äitinsä kuin rahat. Minä ainakin toivon etten saa mitään perintöä vielä aikoihin.

Itsekin olisin mieluummin pitänyt isäni vielä pari vuosikymmentä kuin perinyt auton ja asunnon ihan liian varhain. 

Tai edes pari vuotta lisää, että hän olisi nähnyt valmistumiseni. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun äiti vaikuttaa katkeralta kun me lapset perittiin osuutemme kun isä kuoli. Hän ilmeisesti ajattelee asian jotenkin niin, että olemme perusteettomasti saaneet omaisuutta joka on hänen ja edesmenneen isämme keräämää.

Näitä ahneita leskiä riittää. Monesti leski kuvittelee perivänsä puolisonsa yksin ja onkin järkytys kun perintö meneekin lapsille.

Puolet kuuluu vaimolle, jossei ole avioehtoa omaisuuden muusta jaosta.

Jotkut eivät tule perimään, kuin viiden sentin kalun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun äiti vaikuttaa katkeralta kun me lapset perittiin osuutemme kun isä kuoli. Hän ilmeisesti ajattelee asian jotenkin niin, että olemme perusteettomasti saaneet omaisuutta joka on hänen ja edesmenneen isämme keräämää.

Näitä ahneita leskiä riittää. Monesti leski kuvittelee perivänsä puolisonsa yksin ja onkin järkytys kun perintö meneekin lapsille.

Puolet kuuluu vaimolle, jossei ole avioehtoa omaisuuden muusta jaosta.

Miksi vaimolle?