Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mikä harmittaa toisen perinnössä
25.01.2022 |
Täällä jos joku kysyy mahdollisesti saatavasta perinnöstä, niin aina löytyy ihmisiä jotka kommentoi aloittajaa ahneeksi eli onko se kateutta, kun joku anonyymi saa jotain vai mitä?
Kommentit (166)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun äiti vaikuttaa katkeralta kun me lapset perittiin osuutemme kun isä kuoli. Hän ilmeisesti ajattelee asian jotenkin niin, että olemme perusteettomasti saaneet omaisuutta joka on hänen ja edesmenneen isämme keräämää.
Näitä ahneita leskiä riittää. Monesti leski kuvittelee perivänsä puolisonsa yksin ja onkin järkytys kun perintö meneekin lapsille.
Tässä on yksi hyvä syy, miksi olisi parempi puhua näistä ajoissa kuinka perintö jakautuu.
ApNo olihan se aika hurjaa, kun isä oli omin käsin rakentanut sekä talon, että mökin ja äidin kuoleman jälkeen joutui antamaan mökin meille lapsille, koska ne oli molempien vanhempien nimissä.
Eihän sitä omaa osuuttaan tarvitse antaa eläessään eli oletus olisi, että isä hallitsee mökkiä jatkossa lastensa kanssa yhdessä
Nyt tarkkana: Edesmenneen äidin osuuden joutui antamaan. Hallintaoikeus mökkiin pitää olla erikseen testamentissa määrätty, muuten sitäkään ei automaattisesti ole.
Juuri näin, ilman testamenttia joutuu luovuttamaan lapsille itse rakentamansa mökin ja rahaa päälle, koska erossa ja kuollessa pannaan omaisuus puoliksi, vaikka eloon jäänyt olisi rahoittanut kaiken.
Mieheni on kuulunut jakamattomaan kuolinpesään jo melkein 30 vuotta. Kaikki käyttää mökkiä sulassa sovussa ja kukaan ei yksin omista mökkiä, vaan sen omistaa kuolinpesä.
Kunnostaako mökkiä myös kaikki sulassa sovussa ja tasapuolisesti? Maksaa kustannukset ja päättävät yhdessä mitä remontoidaan ja miten?
Vai onko mökki ollut 30 vuotta rapistumassa paikoilleen?Kyllä, kaikki osallistuvat samalla prosentilla kuluihin ja kunnostuksiin.
Kuka päättää, uusitaanko huussi, mitkä puut kaadetaan, minkä väriseksi seinät maalataan ja tehdäänkö itse vai teetetäänkö?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kateuttahan se on.
Ei aina ole kateutta, on vain niin inhottavaa kun mietitään perintöä vaikka henkilö on vielä elossa.
Mikä siinä on inhottavaa. Tämä perustelu nimenomaan nostattaa ajatuksen, että kyse on kateudesta. Tiesitkö, että perimistä ei tapahdu vain tiettyjen kuolemien kohdalla, vaan AINA kuoleman tapahduttua?
Joten voit jättää linkin henkilön kuoleman ja siihen liittyvistä asioista puhumisen väliltä kokonaan pois.
Ei kyse ole kateudesta jos ihmiset eivät halua käsitellä ajatusta kuolemasta ja sitä seuraavasta perinnöstä. Jotkut ovat tuollaisia, pää pensaaseen, leikkivät, että kuolemaan ei ole. Sitten kun se tuleekin, kuten kaikille, niin ollaan ihan pulassa kun mitään ei ole valmiiksi ajateltu ja perintöasiat on solmussa. Lusikka vain kauniiseen käteen ja miettikää mitä omaisuudelle tapahtuu kun kuolee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No on vähän huonotapaista puhua perinnöstä jos perinnön jättävä henkilö on vielä elossa.
Saari sitten jos koetetaan vältellä ulosottoa, mikä on palstalla yllättävän suosittua.
No tuo ulosotto on kyllä vastuutonta eli ymmärrän kyllä, että herättää tunteita jos ketkuillaan niistä.
Perintöasioista minusta kyllä on hyvä puhua, jopa heidän kanssaan joilta sitä perintöä saamassa.
Itse olen testamentin yksi edunsaajista yksinäiseltä vanhukselta ja hänen kanssaan on puhuttu mistä kyse.
Olen myös edunvalvoja tarvittaessa ja luvannut huolehtia hänen asioistaan tarvittaessa.
Nykyään onneksi jo ihmiset osaa suhtautua rahaan ja kuolemaan avoimemmin ja niitä suunnitellaan eikä kaikki tule yllätyksenä.Kyllä. Kuolemaa pidetään yhä jonain tabuna, eikä nyt "hyvänen aika" sellaisesta saa puhua, eikä etenkään mistään perinnöistä!! Sehän on ahneutta ja melkein jo kuin kavallus tai ryöstö?
On viisasta hoitaa omaisuutensa järjestelyt jo hyvissä ajoin, ja luotettavalle kohteelle voi testamentistaankin kertoa, ei kaikki murhaajia ole. Järjesteleväthän useat jo omat hautajaisensakin musiikkia myöten. Halutaan jopa juhlat joissa muistellaan vainajaa hyvillä tarinoilla ja ollaan positiivisia ilman körttiläistä synkistelyä.
Oman perintöni kohdalla ilmaantui nippu kateellisia ympärilleni. Olihan se nyt niin ikävää kun joku puhdasta rahaa saa. Yksi oli peräti sanonut mun tuttavalle, että "Ei se mitään rahaa tule saamaan". No näki ainakin, kun isompi asunto vaihdettiin, että aika hyvin kävi.
Minullakin OMA ÄITINI aina sanoi, etten mä mitään tule saamaan, kun kitupiikki isäni, josta äiti oli eronnut aikoja sitten kertoi minulle, millaisen perinnön mä oikein aikanaan saan, eli ison. Äiti väitti, että isällä tulee menemään NIIN paljon rahaa hänen vanhuuden aikaiseen hoitoonsa. No, ei mennyt, isä ei halunnut mihinkään palvelutaloon ja kun sellaiseen joutui, sai kunnan palvelusetelin. Minä sain yli miljoona euroa perinnöksi.
Siitäkin äitini kehtasi väittää, että ”osa kuuluu hänelle”. Siis vailla täysin mitään perusteita. Heidän eronsa ositus oli jo aika päiviä sitten tehty jne.
Eli kyllä se isoin kadehtija voi löytyä aivan lähipiiristäkin.
Inhottaa tuollainen, kun joku kadehtija väittää, ettet sä saa mitään. Se on sama, kuin sanoisi, ettet sä ansaitse mitään. Miten niin en muka ansaitsisi? Miksi juuri minun kohdallani pitäisi käydä jotenkin huonosti? Sitäkö se toinen toivoo?
Just! Olipahan aika huikee perintö :D Onnittelut näin jälkikäteen!!
Sulla samantyyppinen äiti kuin minullakin. Oli mennyt siskonsa lapsettomalta tyttäreltä, jolla oma kaksio, kyselmään josko siskontyttö hänen pojalleen testamentin tekisi :D Olipahan serkkuni aika tuohtunut kun tuosta äitini (ja hän tätinsä) kuoleman jälkeen minulle kertoi. Kylläpä myötähävetti.
Noh, äitini poika (en pidä edes velipuolenani, vaikka sellainen on) "ryösti" äitimme kuolinpesän, ja haalasi kaiken vähänkin arvokkaan omaan "luolaansa". Oli mielisairaalan kirjoilla osan ajastaan, eli todella vaikea tapaus. Sumutti hoitohenkilöstönkin ihan täysin.
En lähtenyt rikosilmoitusta tekemään, kun omaisuutta ei pahemmin ollut, ainoastaan ne arvokkaat vanhat lasiesineet ja maljakot ja Arabiat. Lisäksi oli todella upeita vintageverhoja jne. Kyllä se niistä hyvät rahat sai.
kaiken huipuksi äitini pyysi minua antamaan rahaa pojalleen. Kävi siis "koko kylää läpi" järjestellessään poikansa elämää. Poikakulta oli tehnyt aika kivat luottokorttilaskutkin mammalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun äiti vaikuttaa katkeralta kun me lapset perittiin osuutemme kun isä kuoli. Hän ilmeisesti ajattelee asian jotenkin niin, että olemme perusteettomasti saaneet omaisuutta joka on hänen ja edesmenneen isämme keräämää.
Mutta mietipä hetki: pariskunnalla on ollut kaikki yhteistä, ei siis sinun ja minun rahoja, yhdessä tehty päätökset jne. Ja sitten toisen kuollessa siitä yhteisestä eli tavallaan omasta pitää antaa puolet pois, vaikka oma elintaso on kokonaan perustunut sille yhteisyydelle. Käytännössä elintaso laskee ja elämältä menee pohja, koska 50% omaisuudesta (tähän asti meidän yhteisenä käsitelty) onkin lasten mielestä heidän.
Minusta tuo on ihan järkeenkäyvää, kuka meistä haluaa luopua omastaan, vaikka se juridisesti olisi rintaperillisten?
”Lasten mielestä heidän”... Mitä meidän lasten olisi tuossa tilanteessa pitänyt tehdä? Kyse ei nyt todellakaan ollut siitä että käsiä hieroskellen odotimme perintöä mitä ei siis ollut paljoa. Äidin elämä ei ole muuttunut mitenkään.
Tietenkin olisitte voineet olla ottamatta perintöä vastaan, sen olisitte voineet tehdä. Äitinne on teidän synnyttänyt ja kasvattanut. Mistä hän sitten on katkera jos hänen elämä ei ole muuttunut mitenkään?
Tuo on hyvä kysymys. En todella tiedä mistä on katkera miksi kokee asian näin. Ei ole meidän lasten vika etteivät hoitaneet testamenttiasioitaan kuntoon.
Kyllähän siihen perimiseen liittyy usein se ahneus. Vai miksi luulet, että perinnönjakotilanteissa aiemmin keskenään hyvin toimeen tulevien sisarustenkin välille syntyy herkästi riitoja?
Vainajan omaisuuteenhan kenelläkään ei ole minkään ansaintaperiaatteen mukaista oikeutta sen enempää kuin muillakaan, eikä sen pitäisi sen suurempia tunteita herättää, sehän on saajalleen aina extraa. Mutta aina siellä joukossa on yksi ahne.
Leskien kohdalla oikeastaan ymmärränkin asian, etenkin koko elämänsä yhdessä ollut pariskunta on saattanut rakentaa elämänsä hyvinkin tiiviisti yhdessä, kuten mekin olemme. Kummallakaan ei ole mitään omaa omaisuutta, kaikki on yhteistä. Onhan se aika hurjaa, että toisen kuollessa pitäisi siitä puolet antaa pois, hallintaoikeuksista yms. huolimatta.
Omalta kohdaltani toivon, että olen kasvattanut lapseni hyvin ja kohdellut heitä vähintäänkin yhtä hyvin ja jättävät vaatimatta lakiosaansakin kun meistä toisesta aika jättää ja korjaavat sitten koko potin toisenkin kuollessa, samaan osoitteeseen koko omaisuus on kuitenkin menossa, kyse on vain ajasta. Mutta taas kerran tässähän saattaa ahneus tulla väliin jos joku lapsista haluaa omansa just nyt, vaikka meidän vanhempien toive olisikin, että antavat lesken pitää yhdessä kerrytetyn omaisuuden kokonaisuudessaan elämänsä loppuun asti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No on vähän huonotapaista puhua perinnöstä jos perinnön jättävä henkilö on vielä elossa.
Saari sitten jos koetetaan vältellä ulosottoa, mikä on palstalla yllättävän suosittua.
No tuo ulosotto on kyllä vastuutonta eli ymmärrän kyllä, että herättää tunteita jos ketkuillaan niistä.
Perintöasioista minusta kyllä on hyvä puhua, jopa heidän kanssaan joilta sitä perintöä saamassa.
Itse olen testamentin yksi edunsaajista yksinäiseltä vanhukselta ja hänen kanssaan on puhuttu mistä kyse.
Olen myös edunvalvoja tarvittaessa ja luvannut huolehtia hänen asioistaan tarvittaessa.
Nykyään onneksi jo ihmiset osaa suhtautua rahaan ja kuolemaan avoimemmin ja niitä suunnitellaan eikä kaikki tule yllätyksenä.Kyllä. Kuolemaa pidetään yhä jonain tabuna, eikä nyt "hyvänen aika" sellaisesta saa puhua, eikä etenkään mistään perinnöistä!! Sehän on ahneutta ja melkein jo kuin kavallus tai ryöstö?
On viisasta hoitaa omaisuutensa järjestelyt jo hyvissä ajoin, ja luotettavalle kohteelle voi testamentistaankin kertoa, ei kaikki murhaajia ole. Järjesteleväthän useat jo omat hautajaisensakin musiikkia myöten. Halutaan jopa juhlat joissa muistellaan vainajaa hyvillä tarinoilla ja ollaan positiivisia ilman körttiläistä synkistelyä.
Oman perintöni kohdalla ilmaantui nippu kateellisia ympärilleni. Olihan se nyt niin ikävää kun joku puhdasta rahaa saa. Yksi oli peräti sanonut mun tuttavalle, että "Ei se mitään rahaa tule saamaan". No näki ainakin, kun isompi asunto vaihdettiin, että aika hyvin kävi.
Kuolemasta on tullut tabu vasta 2000-luvulla, siihen asti asiaan suhtauduttiin huomattavasti realistisemmin. Perinnöstä puhuminen taas on tullut varsin muodikkaaksi vasta nyt, kun moni oikeasti suunnittelee omaa talouttaa perintöjen mukaisesti ja tuskastuu, kun vanhus menee kalliiseen hoitokotiin "tuhlaamaan perintöä".
Ennen perintö saatettiin jakaa jo eläissä eli kun sinä hoidat minua, niin saat palkaksi omaisuuteni. Nyt kyllä omaisuus kelpaa, mutta harvasta on ennen sitä hoitajaksi.
Kaverini äiti kuoli yllättäen vajaa kuusikymppisenä ja kaveri sai reilun perinnön, joka todellakin auttaa elämässä eteenpäin. Ei kyllä käy yhtään kateeksi, tiedän että kaveri olisi paljon mieluummin pitänyt äitinsä kuin rahat. Minä ainakin toivon etten saa mitään perintöä vielä aikoihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun äiti vaikuttaa katkeralta kun me lapset perittiin osuutemme kun isä kuoli. Hän ilmeisesti ajattelee asian jotenkin niin, että olemme perusteettomasti saaneet omaisuutta joka on hänen ja edesmenneen isämme keräämää.
Yleensä pariskunta tekee keskinäisen testamentin toisilleen, jotta pesää ei tarvitse alkaa jakamaan ennen aikojaan. Kyllähän se niin on, että pariskunta on yhdessä sen omaisuuden kerännyt ja heille se kuuluu. Lapsille kuuluu ilman muuta kaikki kun molemmat ovat kuolleet. Näin meillä on suvussa tehty ja näin omat vanhempanikin tekevät ja se on minusta oikein.
Täysin samaa mieltä. Minä luulin että tämä on yleinen käytäntö, että pariskunnan omaisuus jaetaan vasta molempien kuoltua, mutta ilmeisesti osa lapsista on heti kieli pitkällä haaskalla vaikka toinen on vielä elossa. Minusta se on ihan käsittämätöntä. Yhdessä se omaisuus on kuitenkin rakennettu ja leski on yleensä sen keräämiseen panostanut paljon enemmän kuin lapset. Onhan se ihan käsittämätöntä, että pahimmillaan joutuu luopumaan itse rakentamastaan mökistä tai kaikista säästöistään vain saadakseen jäädä asumaan omaan, itse rakennettuun kotiinsa. Miten kiittämättömiä ja ahneita voi ihmiset olla? Kyllä se toinenkin vanhempi aikanaan kuolee, malttaisitte nyt sen verran odottaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun äiti vaikuttaa katkeralta kun me lapset perittiin osuutemme kun isä kuoli. Hän ilmeisesti ajattelee asian jotenkin niin, että olemme perusteettomasti saaneet omaisuutta joka on hänen ja edesmenneen isämme keräämää.
Näitä ahneita leskiä riittää. Monesti leski kuvittelee perivänsä puolisonsa yksin ja onkin järkytys kun perintö meneekin lapsille.
Tässä on yksi hyvä syy, miksi olisi parempi puhua näistä ajoissa kuinka perintö jakautuu.
ApNo olihan se aika hurjaa, kun isä oli omin käsin rakentanut sekä talon, että mökin ja äidin kuoleman jälkeen joutui antamaan mökin meille lapsille, koska ne oli molempien vanhempien nimissä.
Eihän sitä omaa osuuttaan tarvitse antaa eläessään eli oletus olisi, että isä hallitsee mökkiä jatkossa lastensa kanssa yhdessä
Nyt tarkkana: Edesmenneen äidin osuuden joutui antamaan. Hallintaoikeus mökkiin pitää olla erikseen testamentissa määrätty, muuten sitäkään ei automaattisesti ole.
Juuri näin, ilman testamenttia joutuu luovuttamaan lapsille itse rakentamansa mökin ja rahaa päälle, koska erossa ja kuollessa pannaan omaisuus puoliksi, vaikka eloon jäänyt olisi rahoittanut kaiken.
Mieheni on kuulunut jakamattomaan kuolinpesään jo melkein 30 vuotta. Kaikki käyttää mökkiä sulassa sovussa ja kukaan ei yksin omista mökkiä, vaan sen omistaa kuolinpesä.
Kunnostaako mökkiä myös kaikki sulassa sovussa ja tasapuolisesti? Maksaa kustannukset ja päättävät yhdessä mitä remontoidaan ja miten?
Vai onko mökki ollut 30 vuotta rapistumassa paikoilleen?Kyllä, kaikki osallistuvat samalla prosentilla kuluihin ja kunnostuksiin.
Huomattakoon, että rintaperillisten eli lasten yhtäläiseen perintöoikeuteen eivät vaikuta sellaiset asiat, kuka mökkiä kunnosti ja kuka ei, kuka kävi mummoa enemmän hoivakodissa katsomassa, kuka oli vaarin lempilapsi, kuka on rikkaampi ja kuka köyhempi.
Toki, perilliset voivat keskenään sopia perinnönjaosta toisinkin. Tällöin perintöveron sijaan on velvollinen maksamaan lahjaveroa, jos saa tällaisen sopimuksen perusteella enemmän kuin muut perilliset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun äiti vaikuttaa katkeralta kun me lapset perittiin osuutemme kun isä kuoli. Hän ilmeisesti ajattelee asian jotenkin niin, että olemme perusteettomasti saaneet omaisuutta joka on hänen ja edesmenneen isämme keräämää.
Mutta mietipä hetki: pariskunnalla on ollut kaikki yhteistä, ei siis sinun ja minun rahoja, yhdessä tehty päätökset jne. Ja sitten toisen kuollessa siitä yhteisestä eli tavallaan omasta pitää antaa puolet pois, vaikka oma elintaso on kokonaan perustunut sille yhteisyydelle. Käytännössä elintaso laskee ja elämältä menee pohja, koska 50% omaisuudesta (tähän asti meidän yhteisenä käsitelty) onkin lasten mielestä heidän.
Minusta tuo on ihan järkeenkäyvää, kuka meistä haluaa luopua omastaan, vaikka se juridisesti olisi rintaperillisten?
”Lasten mielestä heidän”... Mitä meidän lasten olisi tuossa tilanteessa pitänyt tehdä? Kyse ei nyt todellakaan ollut siitä että käsiä hieroskellen odotimme perintöä mitä ei siis ollut paljoa. Äidin elämä ei ole muuttunut mitenkään.
Tietenkin olisitte voineet olla ottamatta perintöä vastaan, sen olisitte voineet tehdä. Äitinne on teidän synnyttänyt ja kasvattanut. Mistä hän sitten on katkera jos hänen elämä ei ole muuttunut mitenkään?
Tuo on hyvä kysymys. En todella tiedä mistä on katkera miksi kokee asian näin. Ei ole meidän lasten vika etteivät hoitaneet testamenttiasioitaan kuntoon.
Olisitte voineet hyvin kieltäytyä perinnöstä. Olisitte saaneet sen sitten kun äitinne kuolee. Onhan tuo ahneutta teiltä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun äiti vaikuttaa katkeralta kun me lapset perittiin osuutemme kun isä kuoli. Hän ilmeisesti ajattelee asian jotenkin niin, että olemme perusteettomasti saaneet omaisuutta joka on hänen ja edesmenneen isämme keräämää.
Näitä ahneita leskiä riittää. Monesti leski kuvittelee perivänsä puolisonsa yksin ja onkin järkytys kun perintö meneekin lapsille.
Tässä on yksi hyvä syy, miksi olisi parempi puhua näistä ajoissa kuinka perintö jakautuu.
ApNo olihan se aika hurjaa, kun isä oli omin käsin rakentanut sekä talon, että mökin ja äidin kuoleman jälkeen joutui antamaan mökin meille lapsille, koska ne oli molempien vanhempien nimissä.
Eihän sitä omaa osuuttaan tarvitse antaa eläessään eli oletus olisi, että isä hallitsee mökkiä jatkossa lastensa kanssa yhdessä
Nyt tarkkana: Edesmenneen äidin osuuden joutui antamaan. Hallintaoikeus mökkiin pitää olla erikseen testamentissa määrätty, muuten sitäkään ei automaattisesti ole.
Juuri näin, ilman testamenttia joutuu luovuttamaan lapsille itse rakentamansa mökin ja rahaa päälle, koska erossa ja kuollessa pannaan omaisuus puoliksi, vaikka eloon jäänyt olisi rahoittanut kaiken.
Mieheni on kuulunut jakamattomaan kuolinpesään jo melkein 30 vuotta. Kaikki käyttää mökkiä sulassa sovussa ja kukaan ei yksin omista mökkiä, vaan sen omistaa kuolinpesä.
Kunnostaako mökkiä myös kaikki sulassa sovussa ja tasapuolisesti? Maksaa kustannukset ja päättävät yhdessä mitä remontoidaan ja miten?
Vai onko mökki ollut 30 vuotta rapistumassa paikoilleen?Kyllä, kaikki osallistuvat samalla prosentilla kuluihin ja kunnostuksiin.
Kuka päättää, uusitaanko huussi, mitkä puut kaadetaan, minkä väriseksi seinät maalataan ja tehdäänkö itse vai teetetäänkö?
Mies päättää puuhommat kun eniten niistä tietää ja naiset seinien värit. Ei epäsopua. Teillä vaikuttaisi olevan kovin hankalaa kaikenlainen sopiminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Myös meidän lapsiperheiden kannattaa tehdä sekä keskinäinen omistusoikeustestamentti että sen suuruinen henkivakuutus, joka kattaa lainat ja lasten lakiosuudet. On paljon helpompi jatkaa elämää, kun ei ole yhteisomistusta lasten kanssa.
Minkä vuoksi meihin leskiin suhtaudutaan niin vihamielisesti? Pidetään ahneina? Yhteisiä omaisuuksiahan ne pariskunnilla useimmiten on. Laskuja on maksettu toisen edestä ja ristiin rastiin. Itsekin makselin edesmenneen mieheni puolesta hänen asuntolainaosuuksiaan monet kerrat, kun oli työttömyyttä aina silloin tällöin. Ihan lainkin mukaan se leski on vainajan lähin omainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun äiti vaikuttaa katkeralta kun me lapset perittiin osuutemme kun isä kuoli. Hän ilmeisesti ajattelee asian jotenkin niin, että olemme perusteettomasti saaneet omaisuutta joka on hänen ja edesmenneen isämme keräämää.
Mutta mietipä hetki: pariskunnalla on ollut kaikki yhteistä, ei siis sinun ja minun rahoja, yhdessä tehty päätökset jne. Ja sitten toisen kuollessa siitä yhteisestä eli tavallaan omasta pitää antaa puolet pois, vaikka oma elintaso on kokonaan perustunut sille yhteisyydelle. Käytännössä elintaso laskee ja elämältä menee pohja, koska 50% omaisuudesta (tähän asti meidän yhteisenä käsitelty) onkin lasten mielestä heidän.
Minusta tuo on ihan järkeenkäyvää, kuka meistä haluaa luopua omastaan, vaikka se juridisesti olisi rintaperillisten?
”Lasten mielestä heidän”... Mitä meidän lasten olisi tuossa tilanteessa pitänyt tehdä? Kyse ei nyt todellakaan ollut siitä että käsiä hieroskellen odotimme perintöä mitä ei siis ollut paljoa. Äidin elämä ei ole muuttunut mitenkään.
Tietenkin olisitte voineet olla ottamatta perintöä vastaan, sen olisitte voineet tehdä. Äitinne on teidän synnyttänyt ja kasvattanut. Mistä hän sitten on katkera jos hänen elämä ei ole muuttunut mitenkään?
Tuo on hyvä kysymys. En todella tiedä mistä on katkera miksi kokee asian näin. Ei ole meidän lasten vika etteivät hoitaneet testamenttiasioitaan kuntoon.
Niin, eli ihmiseltä voi ryöstää kaiken mitä hän ei ole tajunnut juridisesti naulata kiinni lattiaan, ja sitten ihmettelette miksi äitiä harmittaa??? Ei se, että on laillinen mahdollisuus ottaa toiselta pois tarkoita että niin olisi aina pakko tai edes oikein tehdä.
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän siihen perimiseen liittyy usein se ahneus. Vai miksi luulet, että perinnönjakotilanteissa aiemmin keskenään hyvin toimeen tulevien sisarustenkin välille syntyy herkästi riitoja?
Vainajan omaisuuteenhan kenelläkään ei ole minkään ansaintaperiaatteen mukaista oikeutta sen enempää kuin muillakaan, eikä sen pitäisi sen suurempia tunteita herättää, sehän on saajalleen aina extraa. Mutta aina siellä joukossa on yksi ahne.
Leskien kohdalla oikeastaan ymmärränkin asian, etenkin koko elämänsä yhdessä ollut pariskunta on saattanut rakentaa elämänsä hyvinkin tiiviisti yhdessä, kuten mekin olemme. Kummallakaan ei ole mitään omaa omaisuutta, kaikki on yhteistä. Onhan se aika hurjaa, että toisen kuollessa pitäisi siitä puolet antaa pois, hallintaoikeuksista yms. huolimatta.
Omalta kohdaltani toivon, että olen kasvattanut lapseni hyvin ja kohdellut heitä vähintäänkin yhtä hyvin ja jättävät vaatimatta lakiosaansakin kun meistä toisesta aika jättää ja korjaavat sitten koko potin toisenkin kuollessa, samaan osoitteeseen koko omaisuus on kuitenkin menossa, kyse on vain ajasta. Mutta taas kerran tässähän saattaa ahneus tulla väliin jos joku lapsista haluaa omansa just nyt, vaikka meidän vanhempien toive olisikin, että antavat lesken pitää yhdessä kerrytetyn omaisuuden kokonaisuudessaan elämänsä loppuun asti.
No ei kyllä aina ole joukossa ketään ahnetta. Olen nyt seurannut sivusta muutamaa perinnönjakoa (miehen suvun ja parin kaverin, en siis itse ole ollut osallisena mitenkään) ja kyllä ne on ihan sovussa saaneet hommat hoidetuksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No on vähän huonotapaista puhua perinnöstä jos perinnön jättävä henkilö on vielä elossa.
Saari sitten jos koetetaan vältellä ulosottoa, mikä on palstalla yllättävän suosittua.
No tuo ulosotto on kyllä vastuutonta eli ymmärrän kyllä, että herättää tunteita jos ketkuillaan niistä.
Perintöasioista minusta kyllä on hyvä puhua, jopa heidän kanssaan joilta sitä perintöä saamassa.
Itse olen testamentin yksi edunsaajista yksinäiseltä vanhukselta ja hänen kanssaan on puhuttu mistä kyse.
Olen myös edunvalvoja tarvittaessa ja luvannut huolehtia hänen asioistaan tarvittaessa.
Nykyään onneksi jo ihmiset osaa suhtautua rahaan ja kuolemaan avoimemmin ja niitä suunnitellaan eikä kaikki tule yllätyksenä.Kyllä. Kuolemaa pidetään yhä jonain tabuna, eikä nyt "hyvänen aika" sellaisesta saa puhua, eikä etenkään mistään perinnöistä!! Sehän on ahneutta ja melkein jo kuin kavallus tai ryöstö?
On viisasta hoitaa omaisuutensa järjestelyt jo hyvissä ajoin, ja luotettavalle kohteelle voi testamentistaankin kertoa, ei kaikki murhaajia ole. Järjesteleväthän useat jo omat hautajaisensakin musiikkia myöten. Halutaan jopa juhlat joissa muistellaan vainajaa hyvillä tarinoilla ja ollaan positiivisia ilman körttiläistä synkistelyä.
Oman perintöni kohdalla ilmaantui nippu kateellisia ympärilleni. Olihan se nyt niin ikävää kun joku puhdasta rahaa saa. Yksi oli peräti sanonut mun tuttavalle, että "Ei se mitään rahaa tule saamaan". No näki ainakin, kun isompi asunto vaihdettiin, että aika hyvin kävi.
Kuolemasta on tullut tabu vasta 2000-luvulla, siihen asti asiaan suhtauduttiin huomattavasti realistisemmin. Perinnöstä puhuminen taas on tullut varsin muodikkaaksi vasta nyt, kun moni oikeasti suunnittelee omaa talouttaa perintöjen mukaisesti ja tuskastuu, kun vanhus menee kalliiseen hoitokotiin "tuhlaamaan perintöä".
Ennen perintö saatettiin jakaa jo eläissä eli kun sinä hoidat minua, niin saat palkaksi omaisuuteni. Nyt kyllä omaisuus kelpaa, mutta harvasta on ennen sitä hoitajaksi.
Hoitokotien maksut menevät hoidettavan tuloista, ei omaisuudesta. Perintö ei siis ole vaarassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun äiti vaikuttaa katkeralta kun me lapset perittiin osuutemme kun isä kuoli. Hän ilmeisesti ajattelee asian jotenkin niin, että olemme perusteettomasti saaneet omaisuutta joka on hänen ja edesmenneen isämme keräämää.
Mutta mietipä hetki: pariskunnalla on ollut kaikki yhteistä, ei siis sinun ja minun rahoja, yhdessä tehty päätökset jne. Ja sitten toisen kuollessa siitä yhteisestä eli tavallaan omasta pitää antaa puolet pois, vaikka oma elintaso on kokonaan perustunut sille yhteisyydelle. Käytännössä elintaso laskee ja elämältä menee pohja, koska 50% omaisuudesta (tähän asti meidän yhteisenä käsitelty) onkin lasten mielestä heidän.
Minusta tuo on ihan järkeenkäyvää, kuka meistä haluaa luopua omastaan, vaikka se juridisesti olisi rintaperillisten?
”Lasten mielestä heidän”... Mitä meidän lasten olisi tuossa tilanteessa pitänyt tehdä? Kyse ei nyt todellakaan ollut siitä että käsiä hieroskellen odotimme perintöä mitä ei siis ollut paljoa. Äidin elämä ei ole muuttunut mitenkään.
Tietenkin olisitte voineet olla ottamatta perintöä vastaan, sen olisitte voineet tehdä. Äitinne on teidän synnyttänyt ja kasvattanut. Mistä hän sitten on katkera jos hänen elämä ei ole muuttunut mitenkään?
Tuo on hyvä kysymys. En todella tiedä mistä on katkera miksi kokee asian näin. Ei ole meidän lasten vika etteivät hoitaneet testamenttiasioitaan kuntoon.
Olisitte voineet hyvin kieltäytyä perinnöstä. Olisitte saaneet sen sitten kun äitinne kuolee. Onhan tuo ahneutta teiltä.
Mikä on perinnöstä kieltäytyminen?
Vierailija kirjoitti:
Minkä vuoksi meihin leskiin suhtaudutaan niin vihamielisesti? Pidetään ahneina? Yhteisiä omaisuuksiahan ne pariskunnilla useimmiten on. Laskuja on maksettu toisen edestä ja ristiin rastiin. Itsekin makselin edesmenneen mieheni puolesta hänen asuntolainaosuuksiaan monet kerrat, kun oli työttömyyttä aina silloin tällöin. Ihan lainkin mukaan se leski on vainajan lähin omainen.
.. paitsi perintöoikeutta koskevan lainsäädännön puitteissa.
Avioliitossa leski ei peri, vaan saa pitää puolet yhteenlasketusta netto-omaisuudesta ja niin halutessaan elinikäisen hallintaoikeuden yhteiseen asuntoon, ellei ole testamentissa määritelty erityistestamentinsaaja.
Avoliitossa oleva "leski" ei saa yhtään mitään ellei ole testamentissa määritelty erityistestamentinsaaja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun äiti vaikuttaa katkeralta kun me lapset perittiin osuutemme kun isä kuoli. Hän ilmeisesti ajattelee asian jotenkin niin, että olemme perusteettomasti saaneet omaisuutta joka on hänen ja edesmenneen isämme keräämää.
Näitä ahneita leskiä riittää. Monesti leski kuvittelee perivänsä puolisonsa yksin ja onkin järkytys kun perintö meneekin lapsille.
Tässä on yksi hyvä syy, miksi olisi parempi puhua näistä ajoissa kuinka perintö jakautuu.
ApNo olihan se aika hurjaa, kun isä oli omin käsin rakentanut sekä talon, että mökin ja äidin kuoleman jälkeen joutui antamaan mökin meille lapsille, koska ne oli molempien vanhempien nimissä.
Eihän sitä omaa osuuttaan tarvitse antaa eläessään eli oletus olisi, että isä hallitsee mökkiä jatkossa lastensa kanssa yhdessä
Nyt tarkkana: Edesmenneen äidin osuuden joutui antamaan. Hallintaoikeus mökkiin pitää olla erikseen testamentissa määrätty, muuten sitäkään ei automaattisesti ole.
Juuri näin, ilman testamenttia joutuu luovuttamaan lapsille itse rakentamansa mökin ja rahaa päälle, koska erossa ja kuollessa pannaan omaisuus puoliksi, vaikka eloon jäänyt olisi rahoittanut kaiken.
Mieheni on kuulunut jakamattomaan kuolinpesään jo melkein 30 vuotta. Kaikki käyttää mökkiä sulassa sovussa ja kukaan ei yksin omista mökkiä, vaan sen omistaa kuolinpesä.
Kunnostaako mökkiä myös kaikki sulassa sovussa ja tasapuolisesti? Maksaa kustannukset ja päättävät yhdessä mitä remontoidaan ja miten?
Vai onko mökki ollut 30 vuotta rapistumassa paikoilleen?Kyllä, kaikki osallistuvat samalla prosentilla kuluihin ja kunnostuksiin.
Kuka päättää, uusitaanko huussi, mitkä puut kaadetaan, minkä väriseksi seinät maalataan ja tehdäänkö itse vai teetetäänkö?
Mies päättää puuhommat kun eniten niistä tietää ja naiset seinien värit. Ei epäsopua. Teillä vaikuttaisi olevan kovin hankalaa kaikenlainen sopiminen.
Ei ole. Mutta halusin päättää itse, mitä maksan ja niinpä ostin siskoni ulos mökistä. Toki hän saa sitä silti halutessaan käyttää.
Mitenkäs tuo yhteisomistus mahtaa toimia seuraavan sukupolven astuessa pikkuhiljaa vanhempansa tilalle?
Alue: Aihe vapaa
Tai sitten pitää jo avioliitossa lähteä siitä, että on kaksi elintasoa, koska onhan se ahneutta elää puolison siivellä avioliitossakin saati tämän kuoleman jälkeen.
Jos puolisot avioliitossa ymmärtävät, että toisen kuoleman jälkeen tämä ei ole enää omassa hallinnassa (ellei ole keskinäistä testamenttia), niin he ymmärtävät elää omien tulojensa mukaisesti. Silloin leski ei jää tyhjän päälle, hänhän on koko ajan vastannut itsestään ja omaisuudestaan.