Olitko nuorena kaunis? Missä vaiheessa luovuit kauneudesta?

50- vuotiaana eikä harmita yhtään. Tämä on vapauttavaa.

Vierailija kirjoitti:

Lapsestani sen näkee.

Eiväthän äidit ja lapset ole usein lainkaan samannäköisiä. Rumalla äidillä voi olla kaunis lapsi ja kauniilla äidillä ruma lapsi.

Olin nuorena liian hoikka sen ajan naiskauneusihanteisiin, joten ei ole tarvinnut olemattomasta kauneudesta myöskään luopua. Valokuvissa en ole koskaan tykännyt esiintyä, varmaan se johtuu nuoruuden kokemuksista. Vasta viisikymppisenä kuulin ensimmäisen kerran olevani jonkun miehen mielestä kaunis (olen edelleen hoikka). Täytyy myöntää, että en oikein osannut ottaa kehua vastaan, ihan ilahtunut siitä kuitenkin olin. Olen silti aina ollut suht tyytyväinen ulkonäkööni, ja minusta se on ulkonäköasioissa tärkeintä.

Olin nuorena nukkemaisen kaunis: Siro vartalo, täydellinen iho, suuret silmät ja suloiset kasvonpiirteet.

Sitten tuli vaikea masennus ja kymmenen vuoden ajan kuljin reikäisissä vaatteissa tukka silmillä, kroppa ja naama lääkkeistä turvonneena. Luulin etten enää koskaan voisi olla kaunis.

Nyt kun olen toipunut ja alkanut taas huolehtia itsestäni (en enää tarvitse lääkkeitä, terveelliset elämäntavat, kevyt meikki, kivat vaatteet jne.) niin peilistä katsoo se sama kaunis nainen - tai ehkä vielä kauniimpi kuin ennen. Silmissä on iän tuomaa viisautta ja kasvonpiirteet tulevat paremmin esiin kun lapsen pyöreys on kadonnut. Kroppakin on lähes yhtä hoikka kuin parikymppisenä, tosin sen eteen on nähtävä enemmän vaivaa kuin nuorena.

Olen nyt 40 v.

Oon omassa kaveripiirissä huomannut että nuo sirot ja nukkemaiset naiset ikääntyy hyvin viehättävästi. Näyttävät usein nuoremmilta kuin ovat.

Olin kaunotar, ymmärrän hyvin kysymyksen luopumisesta, itselleni se tapahtui vähän päälle viisikymppisenä. Edelleen pidän itsestäni huolta, tärkeintä on kuitenkin terveys ja mielenrauha, ei miesten pyörittäminen ja päiden sekoittaminen, sain siitä aikanaan tarpeekseni, joka paikassa ulkonäkööni kiinnitettiin liikaa huomiota, se oli aika rasittavaa introvertille.

Rokkityyliin kuului farkut ja musta t-paita. Bailatessa en kuljettanut käsilaukkua. Olin muka kova mimmi.

Jossain vaiheessa aloin treenaamaan ja paluumatkalla treeneistä, naama punaisena, ei meikkiä, joku verkkarit ja toppatakki auki, räkä nenästä valuen, ainoana päämääränä päästä kaupan kautta kotiin. Niin joku mies piti ovea auki! Olin aivan äimänä. Sama toistui.

Jotenkin se etten pälyillyt ympärille hyväksyntää hakien, eikä minulla ollut varaa/tarvetta miellyttää ketään, olin kai jotenkin itsenäisen näköinen. Kylläinen tiikeri. Se vetää puoleensa.

Tajusin kuinka naurettavaa kaikki poseeraaminen on. On myös luontevaa jättää turhat baarissahengailut iän myötä. Nykyään menee paljon paremmin.

Olin 12-vuotiaaksi asti se luokan hintelä rillipää. Murrosikä tuli aikaisin, ja yhdessä vuodessa kasvoin kaunottareksi! Olen selaillut vanhoja kuvia, ja ala-asteen päättäjäiskuvissa ja yläasteen seiskan luokkakuvassa on kuin eri mimmi!

Hyvät geenit, siro luusto, ja urheilullisuus, olen aina ollut sellainen sopusuhtaisen jäntevästi lihaksikas. Toki olen urheillut aina. Mutta voi jestas olen ollut aivan älytön kaunotar ikävuosina 15v-25v!!! Ei sitä silloin niiin hyvin tajunnut. Koskaan en ole pitänyt itseäni rumana, mutta eipä kai tuota ulkonäköä tullut itse tuon ikäisenä pohdittua. Kenties hyvä niin?

25-vuotuaana raju päihteidenkäyttö kuihdutti kehoa hieman liikaa. Neljä vuotta meni siinä sekoillessa, sit palasin onneksi terveelliseen elämäntyyliin. Pian kuvioon mukaan astui tuleva aviomies, ja sit kolme lasta. Valvotut yöt vaati veronsa.

Nyt olen 38v, mielestäni edelleen kaunis, toki eletty elämä näkyy. Hoikka olen edelleen, ja onneks rypytkin on sitä luokkaa että näytön eläneen elämän, johon on kuulunut paljon naurua :D

Mutta jotain tuossa nuoren ihmisen kauneudessa on sellaista, mitä ei tämän ikäinen voi enää saada. Ja se on ihan ookoo.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mutta en ajatellut sitä silloin enkä ajattele nytkään.

Tähän lisäisin vielä, että en ymmärrä jatkokysymystä: "Missä vaiheessa luovuit kauneudesta?" Ei kauneus ole asia, joka olisi itsensä päätettävissä siinä määrin, että siitä voisi noin vain jotenkin luopua.

Ainakin olin todella suosittu tyttö ja nuori nainen, sain itse valita mieleisintä seuraa vapaasti. Omasta mielestäni ystävättäreni olivat kauniimpia, mutta kaipa me kaikki olimme sieltä kauneimmasta päästä nuoria naisia. Nyt olen yli viisikymppinen ja aika on kohdellut minua hyvin. Geeneistä kai se on suurimmalta osin kiinni ja osin myös elämäntavoista. Olen myös ihan pikkutytöstä asti tykännyt laittautua ja pukeutua hyvinkin feminiinisesti. En osaa sanoa olenko minä enää kaunis muiden mielestä, mutta sen tärkeimmän eli aviomieheni mielestä olen maailman kaunein nainen. Ja itsekin välillä hämmästyn, että näytän kuvassa niin nätiltä. Enpä olisi uskonut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mutta en ajatellut sitä silloin enkä ajattele nytkään.

Tähän lisäisin vielä, että en ymmärrä jatkokysymystä: "Missä vaiheessa luovuit kauneudesta?" Ei kauneus ole asia, joka olisi itsensä päätettävissä siinä määrin, että siitä voisi noin vain jotenkin luopua.

Minäkään en ihan ymmärtänyt. Tarkoittaako ap, että missä vaiheessa lakkasit välittämästä ulkonäöstäsi?

Tosiaan, monet kaunottaret eivät koskaan ajattele ulkonäköään, heille muut asiat voivat olla tärkeämpiä. Ja kyllä luonnostaan kaunis on kaunis kaiken ikää, jos vain elää terveellisesti. Usein kauneus liitetään virheellisesti pelkästään nuoruuteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten kauneudesta luovutaan ? En mä ainakaan ole siitä luopunut,se vain on luopunut minusta ajan kuluessa.

Minä lakkasin ainakin laittautumasta nelikymppisenä ja siirryin Kuomiin ja markettivaatteisiin. Onnellinen olotila.

Tämä on juuri sitä luovuttamista. En aio toimia näin, koskaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mutta en ajatellut sitä silloin enkä ajattele nytkään.

Tähän lisäisin vielä, että en ymmärrä jatkokysymystä: "Missä vaiheessa luovuit kauneudesta?" Ei kauneus ole asia, joka olisi itsensä päätettävissä siinä määrin, että siitä voisi noin vain jotenkin luopua.

Minäkään en ihan ymmärtänyt. Tarkoittaako ap, että missä vaiheessa lakkasit välittämästä ulkonäöstäsi?

Tosiaan, monet kaunottaret eivät koskaan ajattele ulkonäköään, heille muut asiat voivat olla tärkeämpiä. Ja kyllä luonnostaan kaunis on kaunis kaiken ikää, jos vain elää terveellisesti. Usein kauneus liitetään virheellisesti pelkästään nuoruuteen.

Tässä jo kolmas, joka ei ymmärtänyt mitä ap tuolla tarkoittaa. Omaa itseään ei katsele kauniina tai vähemmän kauniina, sillä omiin kasvoihin ja olemukseen tottuu. Lisäksi elämässä on paljon muutakin ajateltavaa kuin kauneus tai sen puute - enemmän lasken tuollaisen mietinnän teini-ikäisen repertuaariin tai sinkun, mutta kun itse olen "aina" ollut parisuhteessa, niin tuollaisia ei juuri arjessa ajattele. Peiliin katsominen tarkoittaa sen tsekkaamista onko kaikki niin kuin sen haluaa olevan. Palaute ei hirveästi ole nuoruudesta muuttunut, siis ulkonäköön liittyvä. Se kuitenkin kertoo monesti vain toisen ihmisen halusta ilahduttaa tai jotain muuta vastaavaa. Kauneus taas on isomman joukon mielipide ja osin myös objektiivinen fakta (perinteinen kauneusihanne).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten kauneudesta luovutaan ? En mä ainakaan ole siitä luopunut,se vain on luopunut minusta ajan kuluessa.

Minä lakkasin ainakin laittautumasta nelikymppisenä ja siirryin Kuomiin ja markettivaatteisiin. Onnellinen olotila.

Tämä on juuri sitä luovuttamista. En aio toimia näin, koskaan. 

En minäkään. Pahin painajaiseni olisi sairastua niin etten pystyisi huolehtimaan ulkonäöstäni. Mutta ulkonäöstä huolehtiminen ei vielä ole kauneutta. Vaikka pukeutuisi kuinka hyvin ja huolehtisi ulkonäöstään, ei tavallisen näköisestä vielä tule kaunista. Karismaattinen voi hänestä tulla ja jonkun mielestä täydellinen, mutta ei kaunis. Onhan kauneudelle olemassa myös sanakirjamerkitys.

18 vuotiaana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kumpaa arvostat enemmän, ulkoista vai sisäistä kauneutta?

Kumman uskot tekevän sinusta sen mikä olet?

Jotkuthan menettävät maailmansa, kun ulkonäkö katoaa. He ovat perustaneet elämänsä sille. ap

Millä tavalla tämä mielestäsi ilmenee? Tarkoitatko jotain julkkiksia, jotka koukuttuvat kauneusleikkauksiin vai mitä? 

Tunnen hyvin kauniita ihmisiä, siis virallisen kauneusihanteen mukaisesti kauniita, jotka ovat myös ammatillisesti sitä hyödyntäneet, mutta yksikään heistä ei ole ollut moksiskaan vanhenemisesta jne. Heillä on ollut vahva näkemys asioista, joita tahtovat elämässä tehdä ja saavuttaa edullisen ulkonäön lisäksi.

Minusta nuoret ovat lähes poikkeuksetta kauniita. Itselläni rupsahtaminen tapahtui lapsien myötä. Vaikka kuulun niihin, joilla kiloja ei jäänyt ollenkaan ja olen edelleen varsin hoikka, kyllä se vuosien valvominen, stressi ja kiire naamassa näkyy.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kumpaa arvostat enemmän, ulkoista vai sisäistä kauneutta?

Kumman uskot tekevän sinusta sen mikä olet?

Jotkuthan menettävät maailmansa, kun ulkonäkö katoaa. He ovat perustaneet elämänsä sille. ap

Millä tavalla tämä mielestäsi ilmenee? Tarkoitatko jotain julkkiksia, jotka koukuttuvat kauneusleikkauksiin vai mitä? 

Tunnen hyvin kauniita ihmisiä, siis virallisen kauneusihanteen mukaisesti kauniita, jotka ovat myös ammatillisesti sitä hyödyntäneet, mutta yksikään heistä ei ole ollut moksiskaan vanhenemisesta jne. Heillä on ollut vahva näkemys asioista, joita tahtovat elämässä tehdä ja saavuttaa edullisen ulkonäön lisäksi.

Yleensä ihminen vanhetessaan myös kehittyy henkisesti niin ettei enää viisikymppisenä vertaile itseään parikymppisiin kaunottariin. Luulen, että nämä kauneusleikkauksiin koukuttuvat Kardashian-tyypit ovat jääneet jälkeen tuossa kehityksessä. Aika yleinen ilmiö nykyään mm. somen takia.

Olin, pyöristynyt 55v, vaihdevuodet. Ei sillä niin väliä, elämän sisältö on ollut muualla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kumpaa arvostat enemmän, ulkoista vai sisäistä kauneutta?

Kumman uskot tekevän sinusta sen mikä olet?

Jotkuthan menettävät maailmansa, kun ulkonäkö katoaa. He ovat perustaneet elämänsä sille. ap

Millä tavalla tämä mielestäsi ilmenee? Tarkoitatko jotain julkkiksia, jotka koukuttuvat kauneusleikkauksiin vai mitä? 

Tunnen hyvin kauniita ihmisiä, siis virallisen kauneusihanteen mukaisesti kauniita, jotka ovat myös ammatillisesti sitä hyödyntäneet, mutta yksikään heistä ei ole ollut moksiskaan vanhenemisesta jne. Heillä on ollut vahva näkemys asioista, joita tahtovat elämässä tehdä ja saavuttaa edullisen ulkonäön lisäksi.

Yleensä ihminen vanhetessaan myös kehittyy henkisesti niin ettei enää viisikymppisenä vertaile itseään parikymppisiin kaunottariin. Luulen, että nämä kauneusleikkauksiin koukuttuvat Kardashian-tyypit ovat jääneet jälkeen tuossa kehityksessä. Aika yleinen ilmiö nykyään mm. somen takia.

Nämä naiset eivät nuorenakaan vertailleet itseään muihin. Oli tavallaan itsestäänselvää, että he olivat kauniita, aina ja kaikkialla. Silloin ei tietenkään ollut somea, 80-luvun lopussa ja 90-luvun alussa. Mutta jotkut muut ottivat kyllä jo silikoneja, eivät kuitenkaan nämä puheenaolevat kaunottaret. Minusta ulkonäön tuunaus vaikuttaisi olevan enemmän niiden vähemmän kauniiden naisten villitys, joilla lisäksi ei ole kovin paljon muuta sisältöä elämässään. Koulutusta, päämääriä, mieleistä seuraa.