Ihastun aina n. vuodeksi, sitten kiinnostus loppuu

[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 12:16"]

[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 12:11"]

[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 09:50"]

[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 09:44"]

[quote author="Vierailija" time="25.05.2015 klo 15:54"]

Se on helppo sanoa, että rakkaus hiipuu jos sitä ei hoida, pitää nähdä vaivaa jne... Rationaalisesti ymmärrän, että näin on. Mutta kohdallani kyse ei olekaan mistään rationaalisesta, vaan siitä että yleensä käy niin, että suunnilleen yhtenä aamuna vain herään ja yhtäkkiä sama mies jota (ainakin luulin että) rakastin, tuntuukin täysin mitäänsanomattomalta vaikka mikään ei olisi muuttunut. Se on helppo sanoa, etten ole vain löytänyt sitä oikeaa, mutta mistä ikinä tiedän ettei näin enää käy? Puoli vuotta sitten olisin vannonut nykyisen mieheni olevan se oikea... ap

[/quote]

Kyllä sinulle on vain käynyt aina niin, että alkuhuuma on haihtunut vuoden jälkeen. Olet siis koko ajan ollut rakastunut ja ihastunut mieheesi. Jokaisessa suhteessa on niin, että rakkauden tunne muuttuu suhteen mittaan, vaikkei mikään muu kovin paljon muuttuisikaan. Ei ihminen voi olla vastarakastuneen tilassa koko elämäänsä. Rakastaa kyllä voi ja ajoittain aina huumaantua kumppanistaan uudelleen. Rakastaminen ja rakastuminen ovat kuitenkin kaksi ihan eri asiaa.

Sinun on siis kysyttävä itseltäsi, välitätkö miehestäsi nyt, kun alkuhuuma on ohitse. Haluatko pitää hänestä huolta, auttaa, tukea ja lohduttaa vastavuoroisesti? Pidätkö miehestäsi?

[/quote]

Minä en oikein ymmärrä miksi pitäisi leikkiä kotia ihmisen kanssa, josta pitää? Minulla ne menee ystäväosastolle saman tien. Minulla on ihania ystäviä, joita kunnioitan, joista pidän, joiden kanssa autetaan ja lohdutetaan vastavuoroisesti. Joskus voi olla seksiäkin jos kauhea halu iskee. Ei se silti mikään syy ole asua väkisin yhdessä kun koko homma tuntuu pakkopullalta. Hyvä ystävyys kyllä voi kuolla tuohon pakkoyrittämiseen.

[/quote]

Herranjestas. Kuka puhui mitään pakkoyrittämisestä. En minä ainakaan. Minun mielestäni toisen ihmisen rakastamiseen kuuluu myös se, että tästä pitää ja tykkää aidosti ihmisenä, viihtyy tämän seurassa, koska tyyppi vain on niin mukava. Intohimo voi syttyä myös sellaiseen ihmiseen, jota ei muuten pidä kiinnostavana tai mitenkään omana hengenheimolaisenaan, mutta rakastaa tuollaista ihmistä tuskin voi. Käyttämällä verbiä pitää yritin välttää sen, että mietittäisiin pelkästään intohimoa, seksiä ja fyysistä vetovoimaa. Tietysti myös intohimo kuuluu (ainakin minulla) erottamattomasti parisuhderakkauteen. Ilman sitäkään ei olisi oikein mieltä olla yhdessä.

Tässä päästään nyt mukavasti asioiden ytimeen, nimittäin siihen, mihin kahden ihmisen yhdessäolo ja yhteiselo ylipäätään perustuvat. Minusta ne perustuvat keskinäiselle luottamukselle, syvälle kiintymykselle, välittämiselle ja kunnioitukselle; ripaukselle ihailua, voimakkaalle ystävyydelle ja kumppanuudelle; molemminpuoliselle intohimolle ja vetovoimalle; läheisyyden ja intiimiyden kokemukselle, yhteisille unelmille ja tavoitteille sekä halulle jakaa oma elämä ja arki toisen ihmisen kanssa. Tämä ei ole minulle mitään "kodin leikkimistä" tai "pakkoyrittämistä". Kunhan vain toimitaan miehen kanssa yhteistuumin mukavan yhteiselämän eteen ja hoidetaan parisuhdetta, jota molemmat haluamme hoitaa. Vaikeina hetkinä se vaatii enemmän työtä, muttei  tämäkään työ mitään pakkopuurtamista ja hampaat irvessä vääntämistä ole, koska molemmat rakastamme toisiamme niin syvästi ja tahdomme nähdä myös vaivaa toistemme onnen eteen.

Juuri edellä mainituista syystä olen yhdessä mieheni kanssa rakkaussuhteessa. Miten voisin rakastaa miestäni, jos en pitäisi hänestä ihmisenä tai arvostaisi häntä kumppanina ja ystävänä? Sanoessaan kokevansa ennen niin ihanan miehen "mitäänsanomattomaksi" alottaja puolestaan kuulostaa siltä, että ainoa asia, joka on pitänyt häntä miehen kanssa yhdessä, on ollut uutuudenviehätys ja intohimo, ja kun nämä ovat lientyneet, ei aloittaja enää pidäkään miehestä.

[/quote]

Olisi kiva kuulla miehen versio tästä yhteiselosta. Kiva joka tapauksessa, että kirjoittajalla on itsellään hyvä olla ja jaksaa tuntea intohimoa ja rakkautta vielä vuosien jälkeenkin. Mitenkähän tuollaiseen mielentilaan pääsisi?

[/quote]

En oikein ymmärrä kysymystä oikeaan mielentilaan pääsemisestä. Jos rakastaa toista, niin rakastaa. Ei se ole mikään maaginen mielentila, vaan ihan vain tunne, joka koostuu syvästä välittämisestä, tykkäämisestä ja keskinäisestä viehtymyksestä. Miksi ihminen, jonka tunnen todella hyvin ja jonka kanssa olen elämän iloja ja suruja jakanut, yhtäkkiä muuttuisi minulle yhdentekeväksi tai mitäänsanomattomaksi? Rakkastaminen ei ole sitä, että yrittäisi pitää rakastumisen ja huumaantumisen tunnetta yllä ikuisesti. Se alkuhuuma kyllä hiipuu.

Ei meilläkään seksielämä ole enää samalla tavalla sähköisen kiimaista kuin sillon, kun vasta tapailtiin eikä oltu tunnettu vielä kauan. Silti intohimoa on ja seksi on nautinnollista siksikin, kun tuntee toisen niin hyvin ja tietää, mistä tämä pitää. Minulle hyvän seksin määritelmään eivät olennaisesti kuulu jännitys ja uutuuden kokemukset, vaikka ne alun ihastumis- ja rakastumisvaiheessa ihania ovatkin. Parisuhteen kasvaessa voi myös seksistä löytää sellaisia puolia, joita siinä ei ole vielä seurustelun alussa. Jos jonkin asian, kuten alkuhuuman, menettää, saa sitten jotakin muuta tilalle.

Olen kuitenkin sitä mieltä, ettei kannata yrittää suhdetta sellaiseen mieheen, jota ei alkuhuuman jälkeen halua ollenkaan. Jos mies ei yhtää sytytä, niin sitten ei sytytä. Alkuhuuman kipinöinti vain on aika erilaista kypsän parisuhteen viehätykseen verrattuna. Sitä viehätystä kannattaa ehkä kypsytellä ja odotella eikä heti heittää miestä menemään, kun palavin intohimo ja ihastus lientyvät. Pitkässä parisuhteessa mennään ihminen edellä, halut sitten seuraavat sitä. Näin on ainakin minun tapauksessani. Haluan ihmistä, jota rakastan.

Väestöliiton sivuilla kirjoitetaan parisuhteesta mielenkiintoisesti. Tässä esimerkiksi parisuhteen vaiheista. Parisuhteet eivät tietysti ole mitään matemaattisia kaavioita, eivätkä kaikki määritelmät päde kaikkiin suhteisiin, mutta parisuhteita ja tunteita parisuhteen aikana on kuitenkin tutkittu paljon.

Väestöliiton mukaan parisuhteen ensimmäinen vaihe on rakastuminen ja hullaantuminen. Toinen nähdään ylenpalttisen ihanana, oikeana ja intohimoa herättävänä. Kuvaavaa on myös se, että uskotaan jonkin erityislaatuisen olevan aluillaan. Toisessa nähdään siis jonkin uuden ja hienon alku, hyvän tulevaisuuden potentiaali. Jo tässä vaiheessa pitäisi kuitenkin sitoutua parisuhteeseen, sillä jos sitoutumista ei tapahdu, seuraavassa vaiheessa menee mönkään.

Seuraava parisuhteen vaihe on Väestöliiton sivujen esittämän mallin mukaisesti nimittäin itsenäistymisvaihe. Silloin symbioottinen, rakastumisen ihanassa maailmassa kelluva suhde muuttuu, kun toiseen on jo tutustunut paremmin ja osaa nähdä, mikä suhteessa on yhteisyyden aluetta ja mikä erillisyyden aluetta. Itsenäistymisvaiheessa havaitaan, ettei toinen olekaan niin virheettömän ihana kuin miltä rakastumisvaiheessa tuntui, vaan ihan tavallinen ihminen. Tämä voi tuntua siltä, että toinen ei olekaan se, joksi tätä on koko ajan luullut. Itsenäistymisvaiheessa aletaan kaivata etäisyyttä ja omaa aikaa. Haetaan sitä, mitä asioita parisuhteessa tehdään yhdessä, mitä erikseen. Jos parisuhteeseen ei vielä tässä vaiheessa ole sitouduttu, siis ei ole päätetty olla yhdessä, johtaa se, että toisen näkeekin realistisemmassa valossa ja se, että halutaan tehdä asioita itsenäisesti, usein eroon.

Vasta itsenäistymisvaiheen jälkeen seuraa rakkausvaihe tai rakastamisvaihe. Kun toista rakastaa, kohtaa sekä itsensä että toisen todellisena ja kokonaisena ihmisenä. Hyväksyy siis sen, että toinen on omanlaisensa persoona hyvine ja huonoine puolineen ja saman vajavaisuuden sallii myös itselleen. Rakkausvaiheessa toinen ei ole enää se ylivertaisen ja maagisen ihana haavekuva, jollaisena hänet näki vielä rakastumisvaiheessa, vaan tärkeä, rakas ihminen kokonaisuutenaan.

Olette rakastuneita ihastumisen tunteeseen, ette ihmiseen.

Minulla ei ole ollut varsinaisesti harhoja sen suhteen, että kukaan mies olisi joku maagisen ihana haavekuva edes silloin kun halut on voimakkaimmillaan. Se intohimo on fyysinen tunne, eikä siihen oikeastaan liity harhaluulo toisen ihmeellisyydestä. Hmm, ehkä mä vaan pidän kuumasta seksistä enkä jaksaisi sitä tylsempää versiota.

Ihastumisen jälkeen voi jatkaa yhdessä kiintymyksen voimalla, useimmat tekee niin.

Et ole löytänyt oikean tyyppistä miestä, sellaista johon et kyllästyisi! hanki esim. joku harrastus ja sitä kautta ihminen jonka kanssa on samoja mielenkiinnonkohteita. On vaikeaa tykätä enää myöhemmin ihmisestä jos ei ole juuri mitään yhteistä mielenkiinnonkohdetta, pelkkä rakkaus ei riitä yksistään

Tässä nyt puuttuu sitä selkärankaa. Ihastuminen on kiva juttu, mutta ihmisellä pitää olla henkistä voimaa seisoa ratkaisujensa takana, ei vain olettaa että katsotaan mikä fiilis ja jos fiilis muuttuu ni muutetaan miestä. Ei, se on kyllä ihan valintakysymys, ihminen voi päättää tehdä omasta puolestaan asioita rakkaudella, pyrkii rakkaudellisiin sanoihin ja tekoihin toinen toisilleen, ja aidosti pohtii kuinka tehdä toinen onnelliseksi. Kun molemmat toimivat näin, on asiat hyvin. Järjetöntä aikuisen ihmisen olettaa ihmisten olevan häntä varten ja ohikiitävien fiilisten perusteella tehdä päätöksiä sen sijaan että päättäisi ottaa itse vastuun suhteen onnellisuudesta.

Itse menossa naimisiin, ihastuttiin ja päätettiin tunteen perusteella ehkäpä 10 tapaamiskerran jälkeen naimisiinmenosta. Sittemmin tuli vaikean tuntuisia hetkiä ja huomas ettei toinen ollutkaan sellainen kuin oli kuvitellut. Mutta pitää ymmärtää että itse sitä me uskotellaan itsellemme niitä täydellisyyden kuvia toisesta ihastuneena. Sanat oli jo toisilleen sanottu joten sopimuksesta pidetään kiinni, ja uskotaan siihen että ajan myötä avioliitossa opitaan tuntemaan toisemme ja kehittymään niin että voimme olla onnellisia. Ja jos sitä molemminpuolista kunnioitusta löytyy liitossa, niin rakkauskin varmasti herää. Tämä siis esimerkkinä ihmisille jotka ihmettelevät kun ei sitä oikeaa löydy, pitää vain päättää, ja toimia päätösten mukaan.

Ehkä olen jotenkin koukussa ihastumisen tunteeseen. Nimittäin nyt tunteeni loppuivat kuin seinään miestäni kohtaan ja pari viikkoa sen jälkeen menin ihan sekaisin yhdestä toisesta miehestä. En ikinä pettäisi ja olen vielä mieheni kanssa koska haluaisin päästä tästä yli, en halua satuttaa häntä enkä juuri nyt tiedä mitä tehdä, mutta ei vaan enää "tunnu miltään"... Kun taas tämä uusi ihastus, huhhuh, en kestä... :( ap

Mulla oli sama homma mutta kiinnostus kesti AINA 3 kuukauden verran ja alkoi ällöttää mies jota vielä hetki sitten olin luullut rakastavani. Sitten tapasin nykyisen mieheni jonka kohdalla kyllästymistä ei tullut, olen ollut 8 vuotta hänen kanssaan. Eli ehkä sä et ole vielä rakastunut kunnolla. Tai sitten olet sitoutumiskammoinen?

Lisään vielä että tuleehan tietysti pitkässä suhteessa hetkiä kun joku toinen tuntuu houkuttelevammalta kuin nykyinen mutta silloin voi joko mennä halujen mukana tai päättää että antaa tunteen mennä ohi. Mutta vuosi ei vielä ole niin pitkä suhde että pitäisi puutua toiseen, silloin pitäisi vielä olla ihan rakastunut. Eli jos vuoden jälkeen ei ole mitään fiiliksiä toista kohtaan niin turha jäädä kärvistelemään. 8

Olet nainen. Nainen ihastuu noin vuodeksi yhteen mieheen. Jos ei tule lapsia siinä ajassa, kiinnostus hiipuu. Se on vaan biologiaa ja se kannattaa hyväksyä. Voimakas seksuaalinen halu hiipuu naisella juuri tuossa n. vuoden jälkeen ihastuksen alkamisesta.

Ihastut vain ihastumisen tunteeseen. Arki lyö väkisin tästä läpi, ja yrität peittää sen ihastumalla uudelleen

Itselläni oli vähän samaa; yhtäkkiä kiinnostus loppui ja tahdoin irti suhteesta heti. Kunnes tapasin mieheni. Eli ne aikaisemmat eivät olleet "se oikea". Tämä nykyinen on. ♡♡♡

Suhdetta täytyy myös vaalia: käydä elokuvissa, matkustella, käydä ulkona syömässä. Välillä jotain spesiaali. Rakkaus ja innostus hiipuu jos sitä ei "hoida". Rakkauteen kuuluu myös _halu_ja_tahto_ olla toisen kanssa. Välillä on aikoja kun tuntuu ettei tunnu samalta mutta jos haluaa olla hänen kanssaan, täytyy tehdä jotain sen eteen että yhteinen palo tulee takaisin

[quote author="Vierailija" time="25.05.2015 klo 15:23"]

Mulla oli sama homma mutta kiinnostus kesti AINA 3 kuukauden verran ja alkoi ällöttää mies jota vielä hetki sitten olin luullut rakastavani. Sitten tapasin nykyisen mieheni jonka kohdalla kyllästymistä ei tullut, olen ollut 8 vuotta hänen kanssaan. Eli ehkä sä et ole vielä rakastunut kunnolla. Tai sitten olet sitoutumiskammoinen?

[/quote]

Mulla ei kestä edes tuota. Kuukauden verran maksimissaan, sitten olisin valmis vaihtamaan seuraavaan. Käytännössä niin ei kuitenkaan voi tehdä, joten olen avoliitossa miehen kanssa jota en rakasta.

Se on helppo sanoa, että rakkaus hiipuu jos sitä ei hoida, pitää nähdä vaivaa jne... Rationaalisesti ymmärrän, että näin on. Mutta kohdallani kyse ei olekaan mistään rationaalisesta, vaan siitä että yleensä käy niin, että suunnilleen yhtenä aamuna vain herään ja yhtäkkiä sama mies jota (ainakin luulin että) rakastin, tuntuukin täysin mitäänsanomattomalta vaikka mikään ei olisi muuttunut. Se on helppo sanoa, etten ole vain löytänyt sitä oikeaa, mutta mistä ikinä tiedän ettei näin enää käy? Puoli vuotta sitten olisin vannonut nykyisen mieheni olevan se oikea... ap

Tuossa vaiheessa - ja tämä on tutkittu - se aivokemiallinen hulluus haihtuu. Pitäisi siirtyä rakastamaan.

Se on aivan uskomattoman vaikea uskoa, että se sekopäinen ihanuus on eräänä päivänä ohi, mutta niin vaan on. Sen takia suositellaan, ettei esim. naimisiin sännättäisi ensimmäisen vuoden aikana. Toisaalta voi ottaa sen riskin, että tässä on nyt se, jota pystyy rakastamaan myös sen jälkeen kun rakastuminen on mennyt ohi.

Mene terapiaan!

Oletteko olleet kavereita miehen kanssa ennen varsinaista seurustelua? Aloin pohtimaan omaa kaveripiiriän ja omia parisuhteitani, ja huomasin että pisimmät suhteet löytyvät niiltä, ketkä ovat olleet ensin kavereita.

Itse en ole koskaan kokenut mitään varsinaisesti intohimoista rakkautta, vaikka olenkin syvästi kiintynyt ja rakastunut mieheeni. Hän on paitsi rakastettuni, myös paras ystäväni.