Ihastun aina n. vuodeksi, sitten kiinnostus loppuu

Ajatus romanttisesta, yksiavioisesta suhteesta avioliiton perustana on tosi tuore ihmiskunnan historiassa! Avioliitto oli pitkään sukujen välinen taloudellinen järjestely ja keino taata syntyville lapsille elatus. Rakkautta oli, jos oli, mutta ei se mikään itsestäänselvyys ollut. Monilla (sekä miehillä että naisilla!) olikin sitten avioliiton ulkopuolisia suhteita. Nykyään korostetaan "sen oikean" löytämistä, mikä, jos ihan oikeasti asiaa miettii, on tosi naiivi ajatus. Maailmassa on 7 miljardia ihmistä ja se oikea sattui olemaan juurikin oma opiskelu-, harrastus- tai työkaveri. Mikä sattuma! Yksiavioisuuden ihanteesta huolimatta sekä pettäminen että erot ovat todella yleisiä, mikä mielestäni kertoo siitä, ettei ihanne sovi läheskään kaikille. Ne, jotka kyseenalaistavat ihanteet omalla kohdallaan, leimataan kuitenkin mielenterveysongelmaisiksi, sitoutumiskammoisiksi tai moraalittomiksi.

[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 09:33"]

[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 09:28"]

[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 09:09"]

Mulla ainakin ihastuminen on lopahtanut joka ikinen kerta siinä vaiheessa kun opin tuntemaan toisen paremmin. Eli ihastun enemmän ulkonäköön ja omiin mielikuviin, en oikeaan ihmiseen. En kyllä usko, että aion oppia tästä pois koska on elämä näinkin ihan ok.

[/quote] Minkä ikäinen olet? Kuulostaa teini-iän ihastumisilta. Kasvakaa nyt hyvät ihmiset aikuiseksi ensin, ja ymmärtäkää että rakastuminen on ihan ERI asia, kuin jonkun ulkonäköön ja omiin mielikuviisi ihastuminen. Tätä ketjua lukiessa on helppo taas ymmärtää, miksi niin monet parit eroavat koko ajan. Pinnallista paskaa sanon minä. Älkää ainakaan tehkö lapsia, te jotka olette jumittuneet teini-ikään.

[/quote]

Itse olet tainnut jumittaa jonnekin 1800-luvulle. Kuulostaa jotenkin aika suvaitsemattomalta tuollainen toisten ihmisten tunteiden vähättely. Ja lapsia ainakaan ei voi tehdä jos tunne-elämä ei vastaa täti kaikkitietävän vaatimuksia! Nih.

[/quote] Ajattele mitä haluat. Mutta se, että kykenee rakastumaan johonkin ihmiseen pitemmäksi ajaksi kuin vuodeksi( tai muutamaksi kuukaudeksi), ei kyllä ole jumittumista 1800-luvulle. Onhan ap itsekin kummissaan, miksi käyttäytyy näin. Ihastumisen tunteeseenkin voi olla riippuvainen, se on ihan samanlainen riippuvuus kuin esimerkiksi tupakoiminen. Ette vaan tajua sitä. Ja kaikenlisäksi persoonallisuushäiriöitä on nykyään todella paljon, ei pystytä sitoutumaan koska ei vaan kyetä. En ole suvaitsematon, vaan ajattelen tätä lapsen kannalta, jonka vanhemmat ovat tuollaisia tuuliviirejä. Parempi että tiedostaa sen, ettei mene sotkemaan monen ihmisen elämää. Oman elämänsä saa sotkea niin pahasti kuin haluaa, kun ei itestäänkään paljoa välitä.

[quote author="Vierailija" time="25.05.2015 klo 15:54"]

Se on helppo sanoa, että rakkaus hiipuu jos sitä ei hoida, pitää nähdä vaivaa jne... Rationaalisesti ymmärrän, että näin on. Mutta kohdallani kyse ei olekaan mistään rationaalisesta, vaan siitä että yleensä käy niin, että suunnilleen yhtenä aamuna vain herään ja yhtäkkiä sama mies jota (ainakin luulin että) rakastin, tuntuukin täysin mitäänsanomattomalta vaikka mikään ei olisi muuttunut. Se on helppo sanoa, etten ole vain löytänyt sitä oikeaa, mutta mistä ikinä tiedän ettei näin enää käy? Puoli vuotta sitten olisin vannonut nykyisen mieheni olevan se oikea... ap

[/quote]

Siitä varmaan tiedät, että odotat sen vuoden, joka sinulla tuntuu olevan ratkaiseva aika. Jos menee pari-kolme vuotta hyvin, voit olla luottavaisempi, mutta varmuuttahan ei ole kenelläkään.

[quote author="Vierailija" time="25.05.2015 klo 15:54"]

Se on helppo sanoa, että rakkaus hiipuu jos sitä ei hoida, pitää nähdä vaivaa jne... Rationaalisesti ymmärrän, että näin on. Mutta kohdallani kyse ei olekaan mistään rationaalisesta, vaan siitä että yleensä käy niin, että suunnilleen yhtenä aamuna vain herään ja yhtäkkiä sama mies jota (ainakin luulin että) rakastin, tuntuukin täysin mitäänsanomattomalta vaikka mikään ei olisi muuttunut. Se on helppo sanoa, etten ole vain löytänyt sitä oikeaa, mutta mistä ikinä tiedän ettei näin enää käy? Puoli vuotta sitten olisin vannonut nykyisen mieheni olevan se oikea... ap

[/quote]

Kyllä sinulle on vain käynyt aina niin, että alkuhuuma on haihtunut vuoden jälkeen. Olet siis koko ajan ollut rakastunut ja ihastunut mieheesi. Jokaisessa suhteessa on niin, että rakkauden tunne muuttuu suhteen mittaan, vaikkei mikään muu kovin paljon muuttuisikaan. Ei ihminen voi olla vastarakastuneen tilassa koko elämäänsä. Rakastaa kyllä voi ja ajoittain aina huumaantua kumppanistaan uudelleen. Rakastaminen ja rakastuminen ovat kuitenkin kaksi ihan eri asiaa.

Sinun on siis kysyttävä itseltäsi, välitätkö miehestäsi nyt, kun alkuhuuma on ohitse. Haluatko pitää hänestä huolta, auttaa, tukea ja lohduttaa vastavuoroisesti? Pidätkö miehestäsi? Onko hän sinusta mukava ihminen? Tuntuuko hän läheiseltä? Oletteko ystäviä? Miltä tuntuisi, jos miehelle sattuisi jotakin ikävää tai jos joku kohtelisi miestäsi huonosti? Katoaisiko elämästäsi tärkeä, rakas ihminen ja hyvä ystävä, jos miehesi katoaisi? Vaikket olisikaan enää rakastunut, voit rakastaa miestäsi. Rakastatko? Tähän kysymykseen voi olla vaikea vastata, jos alkuhuuma on ollut todella voimakas ja intohimoinen, sillä sen häviäminen on tietysti emotionaalisesti kova paikka ja sen jälkeen voi olla todella hankala hahmottaa omia tunteitaan.

Ja kyse on kyllä myös jostakin rationaalisesta. Kun tunteet lakkaavat räjähtelemästä, pitää järjen ja tahdon astua esiin. Jos miehesi on mukava, luotat häneen ja pidät hänestä, voit päättää rakastaa häntä. Sitä pitää vain tahtoa. Tahtominen on voimakas, päämäärätietoinen tila. Juuri sitä tarvitaan silloin, kun pelkkä huuma ja kiima eivät enää riitä kantamaan. Tämä ei tosissaan tarkoita sitä, että pitää tyytyä johonkuhun, jota ei oikeasti rakasta. Oikeasti rakastaminen ei vain ole sama asia kuin alun ihastuminen ja rakastuminen. Rakastamaan voikin alkaa vasta, kun fyysiseen vetoon ja intohimoon perustuva huuma ja tuntemattoman herättämät kiinnostuksen tunteet ovat haihtuneet ja kun on jo alkanut tuntea toisen hyvin ja näkemään ne asiat, joita rakastaa.

[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 09:42"]

[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 09:33"]

[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 09:28"]

[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 09:09"]

Mulla ainakin ihastuminen on lopahtanut joka ikinen kerta siinä vaiheessa kun opin tuntemaan toisen paremmin. Eli ihastun enemmän ulkonäköön ja omiin mielikuviin, en oikeaan ihmiseen. En kyllä usko, että aion oppia tästä pois koska on elämä näinkin ihan ok.

[/quote] Minkä ikäinen olet? Kuulostaa teini-iän ihastumisilta. Kasvakaa nyt hyvät ihmiset aikuiseksi ensin, ja ymmärtäkää että rakastuminen on ihan ERI asia, kuin jonkun ulkonäköön ja omiin mielikuviisi ihastuminen. Tätä ketjua lukiessa on helppo taas ymmärtää, miksi niin monet parit eroavat koko ajan. Pinnallista paskaa sanon minä. Älkää ainakaan tehkö lapsia, te jotka olette jumittuneet teini-ikään.

[/quote]

Itse olet tainnut jumittaa jonnekin 1800-luvulle. Kuulostaa jotenkin aika suvaitsemattomalta tuollainen toisten ihmisten tunteiden vähättely. Ja lapsia ainakaan ei voi tehdä jos tunne-elämä ei vastaa täti kaikkitietävän vaatimuksia! Nih.

[/quote] Ajattele mitä haluat. Mutta se, että kykenee rakastumaan johonkin ihmiseen pitemmäksi ajaksi kuin vuodeksi( tai muutamaksi kuukaudeksi), ei kyllä ole jumittumista 1800-luvulle. Onhan ap itsekin kummissaan, miksi käyttäytyy näin. Ihastumisen tunteeseenkin voi olla riippuvainen, se on ihan samanlainen riippuvuus kuin esimerkiksi tupakoiminen. Ette vaan tajua sitä. Ja kaikenlisäksi persoonallisuushäiriöitä on nykyään todella paljon, ei pystytä sitoutumaan koska ei vaan kyetä. En ole suvaitsematon, vaan ajattelen tätä lapsen kannalta, jonka vanhemmat ovat tuollaisia tuuliviirejä. Parempi että tiedostaa sen, ettei mene sotkemaan monen ihmisen elämää. Oman elämänsä saa sotkea niin pahasti kuin haluaa, kun ei itestäänkään paljoa välitä.

[/quote]

Mulla on kyllä lapsia, eikä minulla ole koskaan ollut mitään vaikeuksia sitoutua heihin. Jotenkin aika sairaaltakin tuntuu tuollainen ajatus, että sitoutumista lasten hyvinvointiin ja toisaalta halua elää saman miehen kanssa vuosikymmeniä pidetään verrannollisina! Minulle nuo tunteet ovat täysin erilaiset. Lapset ovat lapsia, miehiä pidän aikuisena ihmisenä, joiden hyvinvoinnista en ole vastuussa.

[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 09:37"]

[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 09:32"]

[quote author="Vierailija" time="25.05.2015 klo 15:18"]

Ehkä olen jotenkin koukussa ihastumisen tunteeseen. Nimittäin nyt tunteeni loppuivat kuin seinään miestäni kohtaan ja pari viikkoa sen jälkeen menin ihan sekaisin yhdestä toisesta miehestä. En ikinä pettäisi ja olen vielä mieheni kanssa koska haluaisin päästä tästä yli, en halua satuttaa häntä enkä juuri nyt tiedä mitä tehdä, mutta ei vaan enää "tunnu miltään"... Kun taas tämä uusi ihastus, huhhuh, en kestä... :( ap

[/quote]

Olen ollut samanlainen nuorena. Nyt en olee enää pariin vuoteen ollut keväällä täynnä intoa ja kipinää ja ajatuksia siitä, kehen mielenkiintoiseen heppuun törmään. Olen tullut vanhaksi ja huomannut myös sen, ettei minustakaan olla enää kiinnostuneita. Ei ole ketään, ketä valita. Tämä voisi olla nyt se tilanne, jolloin voisin jaksaa pysyä yhden ihmisen kanssa, koska tietäisin, että hän olisi minulle suuri lahja, ei vain yksi muiden joukossa.

[/quote]

Minäkin luulin noin jossain vaiheessa, mutta sitten tajusin, että oikeasti en tarvitse miestä mihinkään. Sen ensimmäisen 1-2 vuoden jälkeen elämä on yhtä kompromissia joka asiassa. Mitä hienoa siinä on, että joutuu koko ajan antamaan periksi yhdestä sun toisesta asiasta, kun palkintona on vaan toisen ihmisen seura? Mulla on ystäviäkin vaikka kuinka paljon, eikä niiden kanssa tarvitse kestää kiukutteluja, ärsyttävää käytöstä, (kaikki miehet ovat ärsyttäviä lähietäisyydellä pitemmällä aikavälillä), jne. Oma käsitykseni on, että parisuhteet ovat aika usein läheisriippuvaisuutta. Tietenkin joku muu voi olla varma että tuntee jotain suurta 'rakkautta', jota vaan tuntuu olevan erittäin vaikea määritellä.

[/quote]

15:18 vastaa: suhteita on monenlaisia. Minulle sopii etäsuhde. Tai "omat asunnot" -suhde. Se, että en haluaisi neuvotella joka päivä miehen kanssa asioista ei tarkoita sitä, ettenkö halua miessuhdetta (joka on eri asia kuin ystävyyssuhteet naisten kanssa) Kiukuttelevaa miestä en katsoisi hetkeäkään eikä ole onneksi tarvinut yrittääkään.

[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 09:44"]

[quote author="Vierailija" time="25.05.2015 klo 15:54"]

Se on helppo sanoa, että rakkaus hiipuu jos sitä ei hoida, pitää nähdä vaivaa jne... Rationaalisesti ymmärrän, että näin on. Mutta kohdallani kyse ei olekaan mistään rationaalisesta, vaan siitä että yleensä käy niin, että suunnilleen yhtenä aamuna vain herään ja yhtäkkiä sama mies jota (ainakin luulin että) rakastin, tuntuukin täysin mitäänsanomattomalta vaikka mikään ei olisi muuttunut. Se on helppo sanoa, etten ole vain löytänyt sitä oikeaa, mutta mistä ikinä tiedän ettei näin enää käy? Puoli vuotta sitten olisin vannonut nykyisen mieheni olevan se oikea... ap

[/quote]

Kyllä sinulle on vain käynyt aina niin, että alkuhuuma on haihtunut vuoden jälkeen. Olet siis koko ajan ollut rakastunut ja ihastunut mieheesi. Jokaisessa suhteessa on niin, että rakkauden tunne muuttuu suhteen mittaan, vaikkei mikään muu kovin paljon muuttuisikaan. Ei ihminen voi olla vastarakastuneen tilassa koko elämäänsä. Rakastaa kyllä voi ja ajoittain aina huumaantua kumppanistaan uudelleen. Rakastaminen ja rakastuminen ovat kuitenkin kaksi ihan eri asiaa.

Sinun on siis kysyttävä itseltäsi, välitätkö miehestäsi nyt, kun alkuhuuma on ohitse. Haluatko pitää hänestä huolta, auttaa, tukea ja lohduttaa vastavuoroisesti? Pidätkö miehestäsi?

[/quote]

Minä en oikein ymmärrä miksi pitäisi leikkiä kotia ihmisen kanssa, josta pitää? Minulla ne menee ystäväosastolle saman tien. Minulla on ihania ystäviä, joita kunnioitan, joista pidän, joiden kanssa autetaan ja lohdutetaan vastavuoroisesti. Joskus voi olla seksiäkin jos kauhea halu iskee. Ei se silti mikään syy ole asua väkisin yhdessä kun koko homma tuntuu pakkopullalta. Hyvä ystävyys kyllä voi kuolla tuohon pakkoyrittämiseen.

Tietysti ihastus loppuu. Olisi kyllä aika ihanaa olla ihastunut koko elämänsä!

Voimia  ap ja muut sarjaihastujat.

Mieltä oikein lämmitti, että kukaan teistä ei kertonut, että suhde päätetään pettämällä vaan tehdään johtopäätös ja tiet eri suuntiin.

Ei teissä mitään vikaa ole. Kaikillahan se ihastumisvaihe menee ohi ja sitä sitten haikaillaan enemmän tai vähemmän takaisin pitkässäkin suhteessa. Jos elämä on onnellista vaihtamalla vuoden välein ihastumista, niin ei se ole keneltäkään pois, jos seurustelukumppanille anneta vääriä odotuksia eikä tahallisesti satuteta. Ei miehet lähtökohtaisesti mene rikki, jos kokemuksena vuosi ihastumista ja kiihkeää seksiä. 

Osa entisistä sarjaihastujista kirjoittaa, että joskus tulee oikea kohdalle. Ikä taitaa vaikuttaa tai sitten silkka järkipäätös (48).

Heitto; kaverillani, joka on "alfauros"tason mies, on useita kokemuksia siitä, että vetää puoleensa vahvoja naisia, jotka odottavat hän vie ja nainen vikisee.  Onko teillä sarjaihastujilla samaa syndroomaa? Mies ei enää kiinnosta, kun kiima on ohi ja huomaatte, että itsevarmalta vaikuttava mies onkin "tavallinen tasa-arvoinen vässykkä"?

[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 11:01"]

Voimia  ap ja muut sarjaihastujat.

Mieltä oikein lämmitti, että kukaan teistä ei kertonut, että suhde päätetään pettämällä vaan tehdään johtopäätös ja tiet eri suuntiin.

Ei teissä mitään vikaa ole. Kaikillahan se ihastumisvaihe menee ohi ja sitä sitten haikaillaan enemmän tai vähemmän takaisin pitkässäkin suhteessa. Jos elämä on onnellista vaihtamalla vuoden välein ihastumista, niin ei se ole keneltäkään pois, jos seurustelukumppanille anneta vääriä odotuksia eikä tahallisesti satuteta. Ei miehet lähtökohtaisesti mene rikki, jos kokemuksena vuosi ihastumista ja kiihkeää seksiä. 

Osa entisistä sarjaihastujista kirjoittaa, että joskus tulee oikea kohdalle. Ikä taitaa vaikuttaa tai sitten silkka järkipäätös (48).

Heitto; kaverillani, joka on "alfauros"tason mies, on useita kokemuksia siitä, että vetää puoleensa vahvoja naisia, jotka odottavat hän vie ja nainen vikisee.  Onko teillä sarjaihastujilla samaa syndroomaa? Mies ei enää kiinnosta, kun kiima on ohi ja huomaatte, että itsevarmalta vaikuttava mies onkin "tavallinen tasa-arvoinen vässykkä"?

[/quote]

Mulla ei ole tarvetta tuntea, että mies vie ja mä vikisen, melkeinpä päinvastoin. Olen aika dominoiva myös seksuaalisesti ja joku mies haukkui minua luonteeltani miesmäiseksi. Olen ihastunut myös herkkään ja kilttiin mieheen, vaikka yleensä ne kyllä pysyttelee minusta kaukana.

[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 11:01"]

Jos elämä on onnellista vaihtamalla vuoden välein ihastumista, niin ei se ole keneltäkään pois, jos seurustelukumppanille anneta vääriä odotuksia eikä tahallisesti satuteta. Ei miehet lähtökohtaisesti mene rikki, jos kokemuksena vuosi ihastumista ja kiihkeää seksiä. 

[/quote]

Vai niin. Kerronpa tähän miehen näkökulman. Pari vuotta sitten ihastuin ja rakastuin tällaiseen "sarjaihastujaan" (silloin en tietenkään tiennyt millainen ihminen on kyseessä). Upea nainen kaikinpuolin, olin valmis jakamaan elämäni hänen kanssaan, suunnittelimme yhteistä kotia ja toivoin että saisimme yhteisiä lapsia. 

Sitten yksi kaunis päivä: "Mä en oikein tiiä pystynkö enää tähän". Naisen kiinnostus loppui kuin seinään ja heihei. Elämäni romahti täydellisesti. En sitä ulospäin näyttänyt, mutta sisältä olin aivan rikki kuukausia. Nukuin unilääkkeillä ja yritin selviytyä arjesta.

En ole koskaan kuullut, että sarjaihastuja varoittaisi etukäteen, että tämä suhde loppuu vuoden kuluttua. Miettikää vähän mitä teette toiselle ihmiselle.

[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 11:31"]

[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 11:01"]

Jos elämä on onnellista vaihtamalla vuoden välein ihastumista, niin ei se ole keneltäkään pois, jos seurustelukumppanille anneta vääriä odotuksia eikä tahallisesti satuteta. Ei miehet lähtökohtaisesti mene rikki, jos kokemuksena vuosi ihastumista ja kiihkeää seksiä. 

[/quote]

Vai niin. Kerronpa tähän miehen näkökulman. Pari vuotta sitten ihastuin ja rakastuin tällaiseen "sarjaihastujaan" (silloin en tietenkään tiennyt millainen ihminen on kyseessä). Upea nainen kaikinpuolin, olin valmis jakamaan elämäni hänen kanssaan, suunnittelimme yhteistä kotia ja toivoin että saisimme yhteisiä lapsia. 

Sitten yksi kaunis päivä: "Mä en oikein tiiä pystynkö enää tähän". Naisen kiinnostus loppui kuin seinään ja heihei. Elämäni romahti täydellisesti. En sitä ulospäin näyttänyt, mutta sisältä olin aivan rikki kuukausia. Nukuin unilääkkeillä ja yritin selviytyä arjesta.

En ole koskaan kuullut, että sarjaihastuja varoittaisi etukäteen, että tämä suhde loppuu vuoden kuluttua. Miettikää vähän mitä teette toiselle ihmiselle.

[/quote]

No mitä siinä pitäis tehdä? Sanoa jo heti kättelyssä, että tuskinpa tämä yli vuotta kestää? Siinä ihastuneessa tilassa tietenkin toivoo, että tällä kertaa se kestäisi, ja jos mieskin tykkää, niin tuskinpa se ihastunutta naista poiskaan potkii... Varsinkin kun on seksiä ja intoa tarjolla. Tuntuuko se sitten vuoden päästä paremmalta tulla lempatuksi kun siitä on varoitettu?

[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 11:40"]

[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 11:31"]

[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 11:01"]

Jos elämä on onnellista vaihtamalla vuoden välein ihastumista, niin ei se ole keneltäkään pois, jos seurustelukumppanille anneta vääriä odotuksia eikä tahallisesti satuteta. Ei miehet lähtökohtaisesti mene rikki, jos kokemuksena vuosi ihastumista ja kiihkeää seksiä. 

[/quote]

Vai niin. Kerronpa tähän miehen näkökulman. Pari vuotta sitten ihastuin ja rakastuin tällaiseen "sarjaihastujaan" (silloin en tietenkään tiennyt millainen ihminen on kyseessä). Upea nainen kaikinpuolin, olin valmis jakamaan elämäni hänen kanssaan, suunnittelimme yhteistä kotia ja toivoin että saisimme yhteisiä lapsia. 

Sitten yksi kaunis päivä: "Mä en oikein tiiä pystynkö enää tähän". Naisen kiinnostus loppui kuin seinään ja heihei. Elämäni romahti täydellisesti. En sitä ulospäin näyttänyt, mutta sisältä olin aivan rikki kuukausia. Nukuin unilääkkeillä ja yritin selviytyä arjesta.

En ole koskaan kuullut, että sarjaihastuja varoittaisi etukäteen, että tämä suhde loppuu vuoden kuluttua. Miettikää vähän mitä teette toiselle ihmiselle.

[/quote]

No mitä siinä pitäis tehdä? Sanoa jo heti kättelyssä, että tuskinpa tämä yli vuotta kestää? Siinä ihastuneessa tilassa tietenkin toivoo, että tällä kertaa se kestäisi, ja jos mieskin tykkää, niin tuskinpa se ihastunutta naista poiskaan potkii... Varsinkin kun on seksiä ja intoa tarjolla. Tuntuuko se sitten vuoden päästä paremmalta tulla lempatuksi kun siitä on varoitettu?

[/quote]

Rehellinen ihminen kertoisi heti alussa, että kyllästyn helposti ja olen jättänyt aiemmat miehet heti alkuinnostuksen jälkeen. Sit mies voi itse harkita haluaako ottaa riskin.

[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 11:48"]

[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 11:40"]

[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 11:31"]

[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 11:01"]

Jos elämä on onnellista vaihtamalla vuoden välein ihastumista, niin ei se ole keneltäkään pois, jos seurustelukumppanille anneta vääriä odotuksia eikä tahallisesti satuteta. Ei miehet lähtökohtaisesti mene rikki, jos kokemuksena vuosi ihastumista ja kiihkeää seksiä. 

[/quote]

Vai niin. Kerronpa tähän miehen näkökulman. Pari vuotta sitten ihastuin ja rakastuin tällaiseen "sarjaihastujaan" (silloin en tietenkään tiennyt millainen ihminen on kyseessä). Upea nainen kaikinpuolin, olin valmis jakamaan elämäni hänen kanssaan, suunnittelimme yhteistä kotia ja toivoin että saisimme yhteisiä lapsia. 

Sitten yksi kaunis päivä: "Mä en oikein tiiä pystynkö enää tähän". Naisen kiinnostus loppui kuin seinään ja heihei. Elämäni romahti täydellisesti. En sitä ulospäin näyttänyt, mutta sisältä olin aivan rikki kuukausia. Nukuin unilääkkeillä ja yritin selviytyä arjesta.

En ole koskaan kuullut, että sarjaihastuja varoittaisi etukäteen, että tämä suhde loppuu vuoden kuluttua. Miettikää vähän mitä teette toiselle ihmiselle.

[/quote]

No mitä siinä pitäis tehdä? Sanoa jo heti kättelyssä, että tuskinpa tämä yli vuotta kestää? Siinä ihastuneessa tilassa tietenkin toivoo, että tällä kertaa se kestäisi, ja jos mieskin tykkää, niin tuskinpa se ihastunutta naista poiskaan potkii... Varsinkin kun on seksiä ja intoa tarjolla. Tuntuuko se sitten vuoden päästä paremmalta tulla lempatuksi kun siitä on varoitettu?

[/quote]

Rehellinen ihminen kertoisi heti alussa, että kyllästyn helposti ja olen jättänyt aiemmat miehet heti alkuinnostuksen jälkeen. Sit mies voi itse harkita haluaako ottaa riskin.

[/quote]

Kyllä ne muutkin naiset oikeasti haluaisivat jättää miehen ensimmäisen vuoden jälkeen, mutta eivät viitsi tunnustaa (tai eivät tunne itseään kovin hyvin).

En tiedä onko kysymyksessä kyllästyminen sinänsä. Minulla ainakin ero tuntemuksissa on aivan fyysinen. Yhtenä aamuna vaan ei mies enää fyysisesti kiinnosta. Edellisenä iltana on voinut olla vielä ihan intona samaan yksilöön, mutta sitten fyysinen kiinnostus vaan lopahtaa. Kaveruus kyllä voi jäädä, ja voisin kuvitella, että jos joskus törmäisin mieheen, joka muistuttaisi itseäni hyvin paljon, voisin pystyä sen kanssa elämäänkin kaveripohjalta. Seksi ei vaan tuntuisi yhtä hyvältä, mutta hyvältä silti.

[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 09:50"]

[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 09:44"]

[quote author="Vierailija" time="25.05.2015 klo 15:54"]

Se on helppo sanoa, että rakkaus hiipuu jos sitä ei hoida, pitää nähdä vaivaa jne... Rationaalisesti ymmärrän, että näin on. Mutta kohdallani kyse ei olekaan mistään rationaalisesta, vaan siitä että yleensä käy niin, että suunnilleen yhtenä aamuna vain herään ja yhtäkkiä sama mies jota (ainakin luulin että) rakastin, tuntuukin täysin mitäänsanomattomalta vaikka mikään ei olisi muuttunut. Se on helppo sanoa, etten ole vain löytänyt sitä oikeaa, mutta mistä ikinä tiedän ettei näin enää käy? Puoli vuotta sitten olisin vannonut nykyisen mieheni olevan se oikea... ap

[/quote]

Kyllä sinulle on vain käynyt aina niin, että alkuhuuma on haihtunut vuoden jälkeen. Olet siis koko ajan ollut rakastunut ja ihastunut mieheesi. Jokaisessa suhteessa on niin, että rakkauden tunne muuttuu suhteen mittaan, vaikkei mikään muu kovin paljon muuttuisikaan. Ei ihminen voi olla vastarakastuneen tilassa koko elämäänsä. Rakastaa kyllä voi ja ajoittain aina huumaantua kumppanistaan uudelleen. Rakastaminen ja rakastuminen ovat kuitenkin kaksi ihan eri asiaa.

Sinun on siis kysyttävä itseltäsi, välitätkö miehestäsi nyt, kun alkuhuuma on ohitse. Haluatko pitää hänestä huolta, auttaa, tukea ja lohduttaa vastavuoroisesti? Pidätkö miehestäsi?

[/quote]

Minä en oikein ymmärrä miksi pitäisi leikkiä kotia ihmisen kanssa, josta pitää? Minulla ne menee ystäväosastolle saman tien. Minulla on ihania ystäviä, joita kunnioitan, joista pidän, joiden kanssa autetaan ja lohdutetaan vastavuoroisesti. Joskus voi olla seksiäkin jos kauhea halu iskee. Ei se silti mikään syy ole asua väkisin yhdessä kun koko homma tuntuu pakkopullalta. Hyvä ystävyys kyllä voi kuolla tuohon pakkoyrittämiseen.

[/quote]

Herranjestas. Kuka puhui mitään pakkoyrittämisestä. En minä ainakaan. Minun mielestäni toisen ihmisen rakastamiseen kuuluu myös se, että tästä pitää ja tykkää aidosti ihmisenä, viihtyy tämän seurassa, koska tyyppi vain on niin mukava. Intohimo voi syttyä myös sellaiseen ihmiseen, jota ei muuten pidä kiinnostavana tai mitenkään omana hengenheimolaisenaan, mutta rakastaa tuollaista ihmistä tuskin voi. Käyttämällä verbiä pitää yritin välttää sen, että mietittäisiin pelkästään intohimoa, seksiä ja fyysistä vetovoimaa. Tietysti myös intohimo kuuluu (ainakin minulla) erottamattomasti parisuhderakkauteen. Ilman sitäkään ei olisi oikein mieltä olla yhdessä.

Tässä päästään nyt mukavasti asioiden ytimeen, nimittäin siihen, mihin kahden ihmisen yhdessäolo ja yhteiselo ylipäätään perustuvat. Minusta ne perustuvat keskinäiselle luottamukselle, syvälle kiintymykselle, välittämiselle ja kunnioitukselle; ripaukselle ihailua, voimakkaalle ystävyydelle ja kumppanuudelle; molemminpuoliselle intohimolle ja vetovoimalle; läheisyyden ja intiimiyden kokemukselle, yhteisille unelmille ja tavoitteille sekä halulle jakaa oma elämä ja arki toisen ihmisen kanssa. Tämä ei ole minulle mitään "kodin leikkimistä" tai "pakkoyrittämistä". Kunhan vain toimitaan miehen kanssa yhteistuumin mukavan yhteiselämän eteen ja hoidetaan parisuhdetta, jota molemmat haluamme hoitaa. Vaikeina hetkinä se vaatii enemmän työtä, muttei  tämäkään työ mitään pakkopuurtamista ja hampaat irvessä vääntämistä ole, koska molemmat rakastamme toisiamme niin syvästi ja tahdomme nähdä myös vaivaa toistemme onnen eteen.

Juuri edellä mainituista syystä olen yhdessä mieheni kanssa rakkaussuhteessa. Miten voisin rakastaa miestäni, jos en pitäisi hänestä ihmisenä tai arvostaisi häntä kumppanina ja ystävänä? Sanoessaan kokevansa ennen niin ihanan miehen "mitäänsanomattomaksi" alottaja puolestaan kuulostaa siltä, että ainoa asia, joka on pitänyt häntä miehen kanssa yhdessä, on ollut uutuudenviehätys ja intohimo, ja kun nämä ovat lientyneet, ei aloittaja enää pidäkään miehestä.

[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 12:11"]

[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 09:50"]

[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 09:44"]

[quote author="Vierailija" time="25.05.2015 klo 15:54"]

Se on helppo sanoa, että rakkaus hiipuu jos sitä ei hoida, pitää nähdä vaivaa jne... Rationaalisesti ymmärrän, että näin on. Mutta kohdallani kyse ei olekaan mistään rationaalisesta, vaan siitä että yleensä käy niin, että suunnilleen yhtenä aamuna vain herään ja yhtäkkiä sama mies jota (ainakin luulin että) rakastin, tuntuukin täysin mitäänsanomattomalta vaikka mikään ei olisi muuttunut. Se on helppo sanoa, etten ole vain löytänyt sitä oikeaa, mutta mistä ikinä tiedän ettei näin enää käy? Puoli vuotta sitten olisin vannonut nykyisen mieheni olevan se oikea... ap

[/quote]

Kyllä sinulle on vain käynyt aina niin, että alkuhuuma on haihtunut vuoden jälkeen. Olet siis koko ajan ollut rakastunut ja ihastunut mieheesi. Jokaisessa suhteessa on niin, että rakkauden tunne muuttuu suhteen mittaan, vaikkei mikään muu kovin paljon muuttuisikaan. Ei ihminen voi olla vastarakastuneen tilassa koko elämäänsä. Rakastaa kyllä voi ja ajoittain aina huumaantua kumppanistaan uudelleen. Rakastaminen ja rakastuminen ovat kuitenkin kaksi ihan eri asiaa.

Sinun on siis kysyttävä itseltäsi, välitätkö miehestäsi nyt, kun alkuhuuma on ohitse. Haluatko pitää hänestä huolta, auttaa, tukea ja lohduttaa vastavuoroisesti? Pidätkö miehestäsi?

[/quote]

Minä en oikein ymmärrä miksi pitäisi leikkiä kotia ihmisen kanssa, josta pitää? Minulla ne menee ystäväosastolle saman tien. Minulla on ihania ystäviä, joita kunnioitan, joista pidän, joiden kanssa autetaan ja lohdutetaan vastavuoroisesti. Joskus voi olla seksiäkin jos kauhea halu iskee. Ei se silti mikään syy ole asua väkisin yhdessä kun koko homma tuntuu pakkopullalta. Hyvä ystävyys kyllä voi kuolla tuohon pakkoyrittämiseen.

[/quote]

Herranjestas. Kuka puhui mitään pakkoyrittämisestä. En minä ainakaan. Minun mielestäni toisen ihmisen rakastamiseen kuuluu myös se, että tästä pitää ja tykkää aidosti ihmisenä, viihtyy tämän seurassa, koska tyyppi vain on niin mukava. Intohimo voi syttyä myös sellaiseen ihmiseen, jota ei muuten pidä kiinnostavana tai mitenkään omana hengenheimolaisenaan, mutta rakastaa tuollaista ihmistä tuskin voi. Käyttämällä verbiä pitää yritin välttää sen, että mietittäisiin pelkästään intohimoa, seksiä ja fyysistä vetovoimaa. Tietysti myös intohimo kuuluu (ainakin minulla) erottamattomasti parisuhderakkauteen. Ilman sitäkään ei olisi oikein mieltä olla yhdessä.

Tässä päästään nyt mukavasti asioiden ytimeen, nimittäin siihen, mihin kahden ihmisen yhdessäolo ja yhteiselo ylipäätään perustuvat. Minusta ne perustuvat keskinäiselle luottamukselle, syvälle kiintymykselle, välittämiselle ja kunnioitukselle; ripaukselle ihailua, voimakkaalle ystävyydelle ja kumppanuudelle; molemminpuoliselle intohimolle ja vetovoimalle; läheisyyden ja intiimiyden kokemukselle, yhteisille unelmille ja tavoitteille sekä halulle jakaa oma elämä ja arki toisen ihmisen kanssa. Tämä ei ole minulle mitään "kodin leikkimistä" tai "pakkoyrittämistä". Kunhan vain toimitaan miehen kanssa yhteistuumin mukavan yhteiselämän eteen ja hoidetaan parisuhdetta, jota molemmat haluamme hoitaa. Vaikeina hetkinä se vaatii enemmän työtä, muttei  tämäkään työ mitään pakkopuurtamista ja hampaat irvessä vääntämistä ole, koska molemmat rakastamme toisiamme niin syvästi ja tahdomme nähdä myös vaivaa toistemme onnen eteen.

Juuri edellä mainituista syystä olen yhdessä mieheni kanssa rakkaussuhteessa. Miten voisin rakastaa miestäni, jos en pitäisi hänestä ihmisenä tai arvostaisi häntä kumppanina ja ystävänä? Sanoessaan kokevansa ennen niin ihanan miehen "mitäänsanomattomaksi" alottaja puolestaan kuulostaa siltä, että ainoa asia, joka on pitänyt häntä miehen kanssa yhdessä, on ollut uutuudenviehätys ja intohimo, ja kun nämä ovat lientyneet, ei aloittaja enää pidäkään miehestä.

[/quote]

Olisi kiva kuulla miehen versio tästä yhteiselosta. Kiva joka tapauksessa, että kirjoittajalla on itsellään hyvä olla ja jaksaa tuntea intohimoa ja rakkautta vielä vuosien jälkeenkin. Mitenkähän tuollaiseen mielentilaan pääsisi?

AP, loppuuko sulla tunteet siis yleensä siihen että ihastutkin toiseen? 

Kirjoitin tuon viestin numero neljä, ja mulla käy aina näin. Tunteiden hiipuminen seurustelukumppaniin etenee joka kerta samalla tavalla. Ensin alan pelätä, että tunteeni loppuvat noin vuoden yhdessäolon tienoilla. Sitten ihastun toiseen mieheen, usein hyvinkin tulisesti. Ihastus ei johda mihinkään enkä kykenisi pettämään, mutta se ikään kuin sinetöi tunteiden lakastumisen silloiseen nykyiseen mieheeni. Vaikka kuinka yritän, ei lopulta jää muuta vaihtoehtoa kuin erota. 

Myös mua ahdistaa ajatus samassa maassa asumisesta tai siitä, että pysyisin pitkään samassa työpaikassa. En kuitenkaan kyllästy koskaan esimerkiksi ystäviini tai harrastuksiini.

En haluaisi olla tällainen tuuliviiri. Koska kaikille suhteilleni tuntuu käyvän näin, olen alkanut jo etukäteen pelätä että suhde on tuhoon tuomittu, kyllästyn kuitenkin, ja niin edelleen. Riippumatta siitä kuinka rakastunut olisin tai kuinka kumppani tuntuisi juuri siltä oikealta. :(

Mulla kestää myös tuo ihastuminen n. 1-2 vuotta ja sitten loppuu kuin seinään. Viime kerralla kävi niin hauskasti, että ihan oikeasti pystyin sanomaan tunnin tarkkuudella milloin se tunne hävisi. Illalla olin vielä ihan kuumissani miehen kanssa, ja aamulla oli kuin olisin herännyt unesta. Mies vaikutti ääliöltä, tylsältä ja mulle ikävältä, vaikka ihan sama mies oli 12 tuntia aiemmin (ja n. vuoden sitä ennen) ollut musta aivan ihana, poikkeuksellinen ja hottis.

En ihastunut kehenkään muuhun vaan laskeuduin vaan ikäänkuin maan pinnalle, ja totesin että tuota jantteria en enää viitsi katsella.

En taida olla varsinaisesti parisuhdemateriaalia. Yksi vanha miesystävä mulla on ollut vuosikausia, jonka kanssa ollaan tapeltu ja toisaalta rakastettu seksuaalisesta halusta riippumatta, mutta sen kanssa en pysty asumaan yhdessä, koska ollaan liian erilaiset. Nytkin piti mennä sitten hänelle valittamaan, että taas putos yksi muka niin ihana mies kuvioista... Myöskin ystävät on mulla säilyneet vuosikymmeniä enkä muutenkaan ole mikään haihattelija.

Se on kyllä kamalaa jos yrittää väkisin jatkaa jonkun miehen kanssa sen jälkeen kun se muuttuu tylsäksi. Huoh, en tajua miten jotkut pystyy.