Epätodellinen olo kylässä, kutsuttiinko mut vai tulinko väärään aikaan tms

Vierailija kirjoitti:

Nuorena aikuisena kaverini ja hänen avovaimonsa kutsuivat usein mua kylään syömään, kahville, kaljalle jne. 

Useamman kerran he riitelivät, kun tulin. Jouduin kuuntelemaan heidän riitelyä ja sitten sovintoseksiä vieresisestä huoneesta. Kun em kuvio oli toistunut 3 kertaa, aloin epäilemään, että tämä oli jokin heidän seksileikkinsä.

Yököttävää.

Miehet oli sopineet keskenään, että meidän perhe menee kylään toisen perheen luo. Tässä jo eka vaaranpaikka, mutta kun jälkikäteen mieheltäni kysyin, niin kuulemma oli ihan oikeasti sovittu ja kutsuttu.

No, menimme sovittuna aikana lauantaina kylään, ja koska oli ollut puhetta grillaamisesta, vein jotain juomia ja salaattia. Meitä tervehdittiin jotenkin ohimennen ja kumpikin jatkoi puuhiaan, toinen pienemmän lapsen kanssa ja toinen isomman. Istuimme miehemme ja lapsemme kanssa sohvalle, vaikka ei kehotettu, ja otin laukusta kirjan oman lapsen käteen.

Välillä aina jompi kumpi isäntäparista kulki olohuoneen poikki ja jonkun sanan sanoi, mutta vaippaa siinä vaihdettiin ja toinen touhusi jotain keittiössä. Varmaan melkein puoli tuntia, ainakin parikymmentä minuuttia siinä istuimme ja sitten sanoin miehelle, että nyt lähdetään.

Kun oltiin eteisessä laittamassa kenkiä jalkaan, niin pariskunnan mies syöksähti siihen ja kysyi, että mennäänkö ulos virittämään grilliä tulille. Niin sitten menimme ulos, jossa miehet jutustelivat ja joivat oluitaan, ja edelleen minä ja lapsi odottelimme, tapahtuuko tässä mitään.

Sitten mentiin välillä sisälle, kun tuli kylmä, ja pariskunnan mies valmisteli muka jotain grillattavaa keittiössä, mutta aikaa kului ja jokin ongelma tuntui keittiössä olevan. Välillä hän kävi sanomassa pari sanaa miehelleni ja juttelivat jostain ja sitten taas keittiöön valmistelemaan jotain. Grillihiilet ehtivät jo palaa, hiillostua ja jäähtyä. Pariskunnan mies kävi laittamassa uudet hiilet palamaan, ja taas odoteltiin. Lopulta rouvakin tuli esiin ja muutaman sanan kanssani vaihtoi, mutta edelleenkään ei mitään syötävää tai juotavaa tarjottu. Mieheni joi omia oluitaan ja pariskunnan mies omiaan.

Lopulta reilun kolmen tunnin kuluttua lähdin lapsen kanssa pois, koska hänellä oli niin nälkä että piti päästä syömään. Pariskunnan nainen tuli tervehtimään minua eteiseen, että kiva kun kävin. Vieläpä oikein lämpimästi halaten, vaikka emme olleet jutelleet koko illan aikana juuri mitään. Halatessa tunsin hänen selkänsä luut ja tajusin, että hän on järkyttävän laiha. Ehkä heillä ei ollut tapana syödä juuri mitään ja syömättömyys teki kaikesta niin flegmaattista ja tuloksetonta.

Todella outo, pitkä ja surullinen ilta lapsenikin kannalta, ja oli ensimmäinen ja viimeinen kerta kun olimme heillä kylässä. Tämä tapahtui jo 90-luvulla, mutta jäi mieleen enkä halua tällaista elää enää koskaan.

Mentiin kutsuttuna perhevierailulle toisen perheen luo. Lounas saatiin, mutta keskustelu oli jotenkin vaivaantunutta. Lounaan jälkeen isäntäperheen mies haki itselleen oluen jääkaapista ja alkoi katsoa formulaa telkkarista. Jonkin ajan kuluttua sitten lähdettiin kotiin.

Minut ja pari muuta kaveria kutsuttiin grillijuhliin. Sovimme etukäteen, mitä ruokaa ja juomaa tuomme mukanamme. Matka oli pitkä: ensin junalla 45 min, sitten taksilla puolisen tuntia. Perillä emäntä makasi sohvalla, eikä noussut siitä meitä tervehtimään. Huusi vaan että ovi on auki. Me vieraat etsimme grilllin, puhdistimme, laitoimme tulille, preppasimme ruuat ja valmistimmekin ne. Mitään juomaa ei meille tarjottu, edes vettä. Minä kyllästyin jossain vaiheessa ja ehdotin kuohuviinin korkkaamista. Kilistelimme keskenämme, koska emäntä ei nyt yhtäkkiä juonutkaan alkoholia. Emme viihtyneet enää pitkään sen jälkeen, kun olimme siivonneet jälkemme, eikä emäntää näyttänyt kiinnostavan olimmeko siellä vai emme.

Koko aikana tämä ehtoisa emäntä ei noussut sohvalta. Enpä ole juuri pitänyt enää yhteyttä

Vierailija kirjoitti:

Miehet oli sopineet keskenään, että meidän perhe menee kylään toisen perheen luo. Tässä jo eka vaaranpaikka, mutta kun jälkikäteen mieheltäni kysyin, niin kuulemma oli ihan oikeasti sovittu ja kutsuttu.

No, menimme sovittuna aikana lauantaina kylään, ja koska oli ollut puhetta grillaamisesta, vein jotain juomia ja salaattia. Meitä tervehdittiin jotenkin ohimennen ja kumpikin jatkoi puuhiaan, toinen pienemmän lapsen kanssa ja toinen isomman. Istuimme miehemme ja lapsemme kanssa sohvalle, vaikka ei kehotettu, ja otin laukusta kirjan oman lapsen käteen.

Välillä aina jompi kumpi isäntäparista kulki olohuoneen poikki ja jonkun sanan sanoi, mutta vaippaa siinä vaihdettiin ja toinen touhusi jotain keittiössä. Varmaan melkein puoli tuntia, ainakin parikymmentä minuuttia siinä istuimme ja sitten sanoin miehelle, että nyt lähdetään.

Kun oltiin eteisessä laittamassa kenkiä jalkaan, niin pariskunnan mies syöksähti siihen ja kysyi, e

Jaksoitte kuitenkin olla tuossa ilmapiirissä 3 tuntia. Mä olisin jo häipynyt ajat sitten jos en tuntisi oloani tervetulleeksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehet oli sopineet keskenään, että meidän perhe menee kylään toisen perheen luo. Tässä jo eka vaaranpaikka, mutta kun jälkikäteen mieheltäni kysyin, niin kuulemma oli ihan oikeasti sovittu ja kutsuttu.

No, menimme sovittuna aikana lauantaina kylään, ja koska oli ollut puhetta grillaamisesta, vein jotain juomia ja salaattia. Meitä tervehdittiin jotenkin ohimennen ja kumpikin jatkoi puuhiaan, toinen pienemmän lapsen kanssa ja toinen isomman. Istuimme miehemme ja lapsemme kanssa sohvalle, vaikka ei kehotettu, ja otin laukusta kirjan oman lapsen käteen.

Välillä aina jompi kumpi isäntäparista kulki olohuoneen poikki ja jonkun sanan sanoi, mutta vaippaa siinä vaihdettiin ja toinen touhusi jotain keittiössä. Varmaan melkein puoli tuntia, ainakin parikymmentä minuuttia siinä istuimme ja sitten sanoin miehelle, että nyt lähdetään.

Kun oltiin eteisessä laittamassa kenkiä jalkaan,

Jaksoitte kuitenkin olla tuossa ilmapiirissä 3 tuntia. Mä olisin jo häipynyt ajat sitten jos en tuntisi oloani tervetulleeksi.

Niin no, olimme lähdössä jo siinä puolen tunnin kohdalla, mutta silloin tuttavaperheen mies tuli ehdottamaan, että nyt aletaan grillaamaan. Ja kun ruoka laitettiin alulle, niin oli toiveissa että tässä vielä yhdessä syödään.

Vierailija kirjoitti:

AP tässä pitkästä aikaa. Kiva, kun aloitukseni vielä elää. Tai ei siis se oikeastaan ole kivaa, tarkemmin ajateltuna, että näitä törppöjä kyläänkutsujia löytyy paljon.

Lueskelin näitä tarinoita läpi ja edelleen ihmettelen, mistä on kyse, kun kutsuu toisen kylään ihan iloisesti, jotkut jopa kertovat, että olisi sitten vaikka pizzaa tai jotain itseleivottua tarjolla sille kutsutulle. Ja sitten, kun se kaveri tulee käymään, emäntä/isäntä ei osaa/halua ottaa sitä roolia, mikä kotiinsa kutsujan kuuluisi ottaa. On vain. Räplää kännykkäänsä, katsoo tv:tä, seurustelee vain oman lapsensa tai koiransa kanssa. Toinen ihminen on ilmaa.

Se on kuulkaapa ihan vapaaehtoista, se kylään kutsuminen. Jos et halua kotiisi ketään, älä kutsu. Jos kutsut, mutta sulla on päänsärky tai joku murhe, kerro se sille toiselle.Sovi uusi tapaaminen tai jos vieras on tullut jo, jaksat kyllä olla ystävällinen. Se ei ole maailman raskain työ. Vie se kunnialla läpi, vaikka päätä särkisi tai joku muu asia harmittaisi. Kyllä sitä pitää vähän pinnistellä ystävyyden eteen.

Seurallisempaa uutta vuotta kaikille!

Kai nuo ovat samoja ihmisiä, jotka innoissaan sanovat kaikkiin kutsuihin ja ehdotuksiin kyllä, mutta jättävät sitten mitään ilmoittamatta tulematta. He puhuvat kaverin ottamaan töistä palkatonta vapaata konsertin tms. takia, ja sitten kun konserttipaikalle pitäisi lähteä, mutisevat puhelimeen että sori ei nyt ole yhtään fiilistä lähteä. Sellaista impulsiivisuutta, ettei ajatella yhtään pidemmälle, kun sitoudutaan suunnitelmiin. 

Mua jotenkin aina inhottaa se, kun menee jollekin käymään jolla on alaovi lukossa, niin se heittää avaimet parvekkeelta.. siitä tulee vaan alhanen olo noukkia niitä avaimia jostain maasta. Kaverini heitti 5 kerroksesta aina ja sai varoa, ettei osu päähän jne. Hänellä oli hissikin, niin olisi nyt vaan tullut avaamaan sen hemmetin oven, en usein käynyt edes siellä..

Yksi yleensä mukava kaverini ei kerran perunut kyläilykutsuaan, vaikka pari tuntia ennen sovittua aikaa perheen varhaisteini oli jäänyt kiinni niin vakavasta perseilystä, että se varjosti koko sitä iltaa ja oli väistämättä pääpuheenaiheena. Minulle kerrottiin asiasta yksityiskohtia jotka eivät mielestäni kuuluneet ulkopuolisille, ja mielipidettäni esim. jatkotoimenpiteistä kysyttiin tavalla joka ei mielestäni kuulunut minulle.

Jos oma lapsi olisi hölmöillyt yhtä pahasti, niin olisi kyllä tullut ihan kunnon seuraamukset, mutta perheen ulkopuolisten ei olisi tarvinnut tietää niistä mitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

AP tässä pitkästä aikaa. Kiva, kun aloitukseni vielä elää. Tai ei siis se oikeastaan ole kivaa, tarkemmin ajateltuna, että näitä törppöjä kyläänkutsujia löytyy paljon.

Lueskelin näitä tarinoita läpi ja edelleen ihmettelen, mistä on kyse, kun kutsuu toisen kylään ihan iloisesti, jotkut jopa kertovat, että olisi sitten vaikka pizzaa tai jotain itseleivottua tarjolla sille kutsutulle. Ja sitten, kun se kaveri tulee käymään, emäntä/isäntä ei osaa/halua ottaa sitä roolia, mikä kotiinsa kutsujan kuuluisi ottaa. On vain. Räplää kännykkäänsä, katsoo tv:tä, seurustelee vain oman lapsensa tai koiransa kanssa. Toinen ihminen on ilmaa.

Se on kuulkaapa ihan vapaaehtoista, se kylään kutsuminen. Jos et halua kotiisi ketään, älä kutsu. Jos kutsut, mutta sulla on päänsärky tai joku murhe, kerro se sille toiselle.Sovi uusi tapaaminen tai jos vieras on tullut jo, jaksat kyllä olla

 

 Tarkoitit varmaan että kun EI sitouduta.

Vierailija kirjoitti:

Yksi yleensä mukava kaverini ei kerran perunut kyläilykutsuaan, vaikka pari tuntia ennen sovittua aikaa perheen varhaisteini oli jäänyt kiinni niin vakavasta perseilystä, että se varjosti koko sitä iltaa ja oli väistämättä pääpuheenaiheena. Minulle kerrottiin asiasta yksityiskohtia jotka eivät mielestäni kuuluneet ulkopuolisille, ja mielipidettäni esim. jatkotoimenpiteistä kysyttiin tavalla joka ei mielestäni kuulunut minulle.

Jos oma lapsi olisi hölmöillyt yhtä pahasti, niin olisi kyllä tullut ihan kunnon seuraamukset, mutta perheen ulkopuolisten ei olisi tarvinnut tietää niistä mitään.

Miettikää miltä tuosta Teinistä on tuntunut kun oma vanhempi jaksaa paasata ulkopuolisille Teinin ongelmista. 

  Ei sitten ex-miesystava kuitenkaan? Vai oletko edes sanonut mitaan?

  Oman miesystavani kanssa lahdimme kerran lomalle, ja han ei kiinnittanyt minuun niin paljon huomiota, kuin olisin halunnut. Kysyin aivan suoraan etta miten nyt nain, ja han selitti olevansa "turistimielella", eli halusi ottaa kaikesta kuvia yms. No mika siina, lomallahan tassa ollaan, kuuluu asiaan. Mutta _yhteisella_ lomalla kuitenkin, kylla ne museot pysyvat paikallaan jos hetken minullekin juttelet. 

  Asia selvitettiin hyvassa hengessa, ja lomilla olemme sen jalkeen keskustelleet yhdessa mita nyt haluamme tehda (jos haluaa menna olemaan yksinainen turisti niin okay, ei ongelmaa, mina voin vaikka ottaa nokoset). Nain sita ongelmia ratkaistaan kun avaa suunsa ja sanoo jotain, eika kyraile. Joo, onhan se suomalaiselle tosi vaikeaa sanoa "hei, huomaa minut" enka tieda onko se kohteliasta, mutta ainakin jos itsestani olisi kyse, soisin paljon mieluummin etta ei kyrailla vaan sanotaan suoraan missa vika. Voi sitten korjata asiaa, tai hakea muuta seuraa, mutta on ainakin saanut mahdollisuuden korjata. 

Lapsuudenkaverini oli yli 10 vuotta henkisesti ja lopulta myös fyysisesti väkivaltaisessa ja manipuloivassa parisuhteessa ja miehen käytöksen takia etäännyttiin vuosien aikana niin että nähtiin ehkä pari kolme kertaa vuodessa. Tapaamiset olivat aina jotenkin väkinäisiä, vaikka mies oli harvoin kotona kun kävin heillä. Kaveri oli aina jotenkin väsynyt, etäinen ja jutteli vain pintapuoleisesti lapsista ja arjesta, miten oli hankittu sitä ja tätä jne. Mitään tarjottavia ei ikinä ollut, paitsi jos jaksoi järjestää jonkun lapsen synttärit. Tuli monesti juuri tuollainen olo, kun oltaisiin vain "tiellä" vaikka oli kutsuttu kylään. Oma mies aina ihmetteli että miten jaksan katsella noin kusipäistä käytöstä, mutta sanoin aina että lapsuuden ystävä kyseessä ja tiedän että siinä miehessä ja heidän elämässään on jotain pahasti vialla. Yritin jotenkin pitää välejä kun tiesin ettei hänellä oikein muitakaan ollut. Tietysti kaveri kielsi kaiken kun kysyin, apua oli tosi vaikea antaa kun toinen kieltää kaiken jopa itseltään. Kun kaveri lopulta pääsi eroon miehestä, niin käytöskin muuttui aika radikaalisti. Toki parisuhde jätti isot arvet ja mielenterveysongelmia mutta on tilanne parempi kuitenkin nyt. Että joskus syyt voivat löytyä pintaa syvemmältä...

Olin monen vuoden jälkeen käymässä nuoruudenystävän luona, ja ihan kutsuttuna. Hän tuli minua juna-asemalle vastaan ja kävimme samalla kaupassa. Kysyin tietenkin, että mitä minä voisin ostaa niin hän sanoi, että en mitään. Hänen asunnolleen päästyämme, ostokset kaappeihin laitettuamme ja tuliaiset annettuani hän otti itselleen ihanan ja mehevän päärynän ja alkoi sitä syödä nautinnollisesti. Eikä kysynyt haluaisinko minäkin jotain, ehkä päärynän tai vaikka lasillisen vettä! Siinä sitten istuimme pöydän ääressä jotain höpisten ja minulla oli ihan kauhea olo, tunsin itseni hölmöksi. Tästä on jo vuosia aikaa, mutta muistan sen päärynän aina, kun juttelen tämän ihmisen kanssa puhelimessa!

Kerran tai pari vuodessa käymme mieheni kaverin ja kummilapsen luona kylässä ja vierailut kestävät tunnin tai kaksi. Kaverimies on aina suurimman osan ajasta jotain autoa korjaamassa tai tupakalla tai muuta olennaista ja akuuttia puuhailemassa. Jos hän on sisällä, saattaa mennä sänkyyn makoilemaan.. Ehkä silloin oli selkä kipeä sitten.. Ehkä vartin saattaa seisoskella keittiössä, muttei istu alas. 

Yleensä joku (lähes vuosittain vaihtuva) tyttöystävä tai sitten kummilapsi saattaa siinä vieraille teetä tarjota. Lähes aina meillä on kummilapselle rahaa ja lahja mukana. Teini-ikäinen kummilapsi tiuskii meille. Tietenkään ei ole siivottu vieraita varten, mutta se ei nyt minua tässä kokonaisuudessa häiritse. Pöydältä tai tuolilta saa joskus siirtää tavaraa pois, jotta mahtuu teetä juomaan.

En tiedä mitä pitäisi siinä sanoa.. harvoin nähdään mutta toisaalta ei kovin tervetullut olo ole silloinkaan. 

Meidät kutsuttiin syömään tuttavaperheen uuteen asuntoon. Olimme tutustuneet lasten kautta kunnes perhe muutti kauemmas pk-seudulla. Kysyimme edeltävänä päivänä voimmeko tuoda jotain mukanamme, ja illan mittaan tippui useampi viesti jossa joka kerta joku uusi ruoka-aines.

Kun sovittu kellonaika koitti, kyselin tarkkaa osoitetta. Vastaus tuli 10min viiveellä, ja tässä kohdin vielä hyvillä mielin kiersimme läheisellä pururadalla ajatellen, että ehkä isännillä on hetken tilanne päällä. Alaovella huomasin tarvitsevamme ovikoodin, ja yritin soittaa emännälle. Ei vastannut. Pakkasta oli -13c. Useamman minuutin kuluttua sain koodin viestinä ja pääsimme rappuun. Ovikellon ja oven avaamisen välillä meni taas pitkähkö hetki, ja ovella vastassa oli punakkaposkinen isäntä. Tässä kohdin kello oli yli 20 min siitä, mihin meidät oli heille kutsuttu.

Lapsemme lähti kaverinsa kanssa tutkimaan asuntoa ja mieheni vei ruokatarpeet keittiöön, missä äiti selasi ruokaohjetta puhelimellaan. Mitään ruokaa ei ollut edes valmisteltu. Isäntä tarjosi viiniä ja johdatti minut olohuoneeseen design-kalusteiden keskelle. Hetken päästä mieheni käveli keittiöstä kasvoillaan ei luoja -ilme ja kohta perheen äiti tuli kysymään miestään apuun.

Istuimme kahden miehen kanssa sohvalla viinilasit käsissä pitkään kahden, kunnes perheen isoveli alkoi pelata jalkapalloa olkkarissa. Hän potkaisi pallon kädessäni olevaan viinilasiin, joka kaatui mekolleni. Ei pahoittelua. Keittiössä isännät hikoilivat ruoan kanssa ja kehottivat minua menemään vessaan pesemään mekkoa, eivät tarjonneet suolaa, täydennystä lasiin tai pyytäneet anteeksi poikansa käytöstä. Vessassa ei ollut wc-paperia eikä puhdasta pyyhettä. Palasin sohvalle märässä mekossa ja istuskelimme siinä mieheni kanssa kahden.

Kun kello oli tunti siitä, mihin meidät oli kutsuttu, kantautui pikkuveljen huoneesta karmeaa huutoa. Oma poikamme tuli peloissaan luoksemme ja kertoi kaverin suuttuneen siitä, että lapsemme oli koskenut johonkin legoon. Ruoanlaitto keittiössä katkesi huomattavan pitkäksi ajaksi, kun molemmat vanhemmat yrittivät rauhoittaa lastaan. Lopulta isä tuli lasi kädessä olkkariin, ja kysyi voisimme tehdä ruoan loppuun. 

Kokkasimme mieheni kanssa pääruoan, josta puuttui mausteet ja yksi ainesosa, jonka emäntä oli kuulema unohtanut laittaa meille ostoslistaan. Kun pikkuveli rauhoittui, isäntä parkkeerasi sohvalle juomaan lisää viiniä ja emäntä totesi, että parasta että me teemme ruoan loppuun kun olemme reseptistä perillä paremmin (!!).

Ruoka oli valmis 2h kutsutusta, ja se ei maistunut miltään mausteitten ja ainesten uupumisen tähden. No, isäntäperheen lapset eivät suostuneet syömään ja oma lapsemme sai sitten katsoa vierestä kun isoveli kävi lämmittämässä kananugetteja mikrossa. Isäntä kaatoi itselleen olutta eikä tarjonnut meille.

Kun veljekset vielä alkoivat riidellä ruokapöydässä, poikamme katsoi meihin ja totesi häkellyttävän aikuismaisesti että meidän pitäisi alkaa lähteä, kun aamulla on aikainen kouluherätys. Tähän juopunut isäntä totesi häkeltyneenä, että onko tänään arki-ilta :D Kun olimme kantaneet tiskit keittiöön, alkoi isäntäpariskuntakin riidellä. Kuulin lapsen vatsan mourivan nälästä.

Matkasimme kiristyneessä pakkasessa 1,5 tuntia kotiimme julkisillac ja matkan aikana isäntäperhe sekä kutsui toistekin kylään, että selitti kolme maratonviestin verran, miksei poikamme (entisen) ystävän legoihin saa koskea.

Never again.

Ystäväkseni luulemani ihminen sai vuosia sitten esikoisensa. Olin tukenut häntä parisuhteen päättymisissä ja opinnoissa, löylyttänyt ja syöttänyt kun hän kävi läpi yt:t ja lainannut raskausaikana omia oppaitani ja lahjoittanut lasteni vanhoja vaatteita ja tarvikkeita. Ideoimme nimiä ja ystäväni haaveili, miten kesävauvan kanssa käydään vaunulenkillä ja syödään jätskiä.

Vauvan syntymästä kuulin kahden viikon päästä kun olin ehtinyt jo huolesta vääränä soitella ystävälleni ja tekstata hänen miehelleenkin. Neljä kuukautta ehdotin että tulisin kyläilemään, ennen kuin suostui edes kunnolla vastaamaan ehdotukseeni. Lähdin useamman tunnin junamatkan päähän toiselle puolelle Suomea vain kuullakseni, että ystäväni oli lähdössä vauvan kanssa näkemään miehensä siskoa. Vauva nukkui ulkona vaunuissa enkä saanut häiritä sitä. Annoin lahjat äidille ja lapselle ja iskin rotinat pakkaseen ja konvehtirasian ja kukat ruokapöydälle. Lähdin kävellen kohti juna-asemaa samalla ovenavauksella kun ystäväni pakkasi vauvan autoon ja huristi tiehensä.



Kun ystävästä ei tämän jälkeen kuullut mitään puoleen vuoteen, oma mieheni rohkaisi päästämään irti. Toivotin viestitse ystävälle hyvää uutta vuotta ja onnea elämään, vastausta en koskaan saanut.

Vierailija kirjoitti:

Lapsuudenkaverini oli yli 10 vuotta henkisesti ja lopulta myös fyysisesti väkivaltaisessa ja manipuloivassa parisuhteessa ja miehen käytöksen takia etäännyttiin vuosien aikana niin että nähtiin ehkä pari kolme kertaa vuodessa. Tapaamiset olivat aina jotenkin väkinäisiä, vaikka mies oli harvoin kotona kun kävin heillä. Kaveri oli aina jotenkin väsynyt, etäinen ja jutteli vain pintapuoleisesti lapsista ja arjesta, miten oli hankittu sitä ja tätä jne. Mitään tarjottavia ei ikinä ollut, paitsi jos jaksoi järjestää jonkun lapsen synttärit. Tuli monesti juuri tuollainen olo, kun oltaisiin vain "tiellä" vaikka oli kutsuttu kylään. Oma mies aina ihmetteli että miten jaksan katsella noin kusipäistä käytöstä, mutta sanoin aina että lapsuuden ystävä kyseessä ja tiedän että siinä miehessä ja heidän elämässään on jotain pahasti vialla. Yritin jotenkin pitää välejä kun tiesin ettei hänellä oikein muitakaan ollut. Tietysti kaveri kielsi kaiken

Kamala sun mies kun haukkui kaverisi käytöstä kusipäisyyksi. Hyi hitto

Vierailija kirjoitti:

Ystäväkseni luulemani ihminen sai vuosia sitten esikoisensa. Olin tukenut häntä parisuhteen päättymisissä ja opinnoissa, löylyttänyt ja syöttänyt kun hän kävi läpi yt:t ja lainannut raskausaikana omia oppaitani ja lahjoittanut lasteni vanhoja vaatteita ja tarvikkeita. Ideoimme nimiä ja ystäväni haaveili, miten kesävauvan kanssa käydään vaunulenkillä ja syödään jätskiä.

Vauvan syntymästä kuulin kahden viikon päästä kun olin ehtinyt jo huolesta vääränä soitella ystävälleni ja tekstata hänen miehelleenkin. Neljä kuukautta ehdotin että tulisin kyläilemään, ennen kuin suostui edes kunnolla vastaamaan ehdotukseeni. Lähdin useamman tunnin junamatkan päähän toiselle puolelle Suomea vain kuullakseni, että ystäväni oli lähdössä vauvan kanssa näkemään miehensä siskoa. Vauva nukkui ulkona vaunuissa enkä saanut häiritä sitä. Annoin lahjat äidille ja lapselle ja iskin rotinat pakkaseen ja konvehtirasian ja kukat ruokapöydä

Oletko kuullut synnytyksen jälkeisestä masennuksesta?

Olen kokenut samaa useita kertoja yhden tuttavan kanssa. Enää en jaksa ja olen vain niiden kanssa jotka oikeasti haluavat olla seurassani. Hirveän raskasta yrittää vieraana pitää keskustelua yllä, kun toinen ei vaan osallistu. Mitä lie vallan käyttöä kutsujalta tuollainen, ei välttämättä liity henk.koht. sinuun mitenkään.