Lue keskustelun säännöt.
Epätodellinen olo kylässä, kutsuttiinko mut vai tulinko väärään aikaan tms
Olet/olette perheesi kanssa kylässä, jonkun tutun kotiin kutsuttuna. Sulle tulee tunne, että tulitko väärään aikaan, vääränä päivänä, olitko ymmärtänyt jotain väärin. Isäntäväki tai siis pelkkä isäntä/emäntä kohtelee kuin olisit tullut häiritsemään, on kuin sua ei olisikaan, kuin kaduttaisi koko kylään kutsu tms. Olet kuin ilmaa, tai sulle ollaan töykeitä. Haluaisit lähteä heti kotiin, mutta et kehtaa oikein sitäkään tehdä. Tilanne on kiusallinen, hämmentävä. Onko kokemuksia? Mistä nämä ovat johtuneet, onko selvinnyt?
Olin tilanteessa, ja sanoin emännälle puhelimessa kotiin päästyäni: "Hei, jos me tultiin huonoon aikaan tai teille tuli jotain muuta, niin olisitte vaan peruneet tai sanoneet heti. En mä sellaisesta pahastu. Parempi perua koko tapaaminen kuin väkisin tavata."
Tähän emäntä: "No miten sä nyt tolleen otit itseesi, jos ei heti ollut kahvit ja kakut pöydässä!" Jotain tuollaista. Mitään tarjoilua ei siis missään vaiheessa ollut, mikä on aika ankeaa, ei edes lasillista vettä. Touhusi vain omiaan oman lapsensa kanssa ja minä ja leikkimään tullut lapseni istuimme sohvalla kahdestaan hämmentyneinä.
Emme menneet enää sinne, eikä muutenkaan pidetty yhteyttä. Kutsun olimme saaneet ja oikeaan aikaan tulleet heille, siitä ei ollut kyse.
Mutta hirveän vaivautunut olo koko ajan, kun kutsuja ei kertonut ollenkaan, mikä vaivasi ja miksi jätti meidät yksin.
Vastaavia kokemuksia?
Kommentit (1132)
Mun veli vaimoineen tekee tota että kutsuvat käymään ja sitten istuvat siellä ihan naama norsunv*** lla jossain sohvan nurkassa esim. kännykkää selaamassa. Heidän alakouluikäiset lapsensa sitten huolehtivat vieraiden kanssa juttelun. Toisilla kerroilla taas sitten veljeni vaimoineen juttelee ihan normaalisti ja laittaa esim kahvit. Ikinä ei tiedä mistä päin tuulee kun sinne menee käymään. Näin on menty jo toistakymmentä vuotta, turha varmaan mainita ettemme siellä kovin usein viitsi käydä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä aikanaan tapasi miehen kaverit olla yht'äkkiä oven takana kelloa soittamassa, viikonloppuina ravasivat edes takaisin, meille, baariin, takasin meille...periaatteessa en viitsinyt kieltääkään, kun iso talo oli. Välillä kämppä oli todella hurjan näköinen (mun standardeihin), mutta purin hammasta ja päätin, että aivan sama. En tosiaankaan laittanut heille tarjoamisia, en joskus tullut edes alakertaan, vaan lueskelin yläkerrassa.
Kerran sitten sunnuntaina siskonsa soitti, että tulevat miehen äidin kanssa yllättäen tuomaan jotain tms. en muista, miksi. No kämppähän oli siis sen näköinen kuin kuvitella saattaa, muutaman jätkän siellä pämpättyä vkonlopun.
"Yllättäen" nähtiin hampaiden välistä sihisevä mies, että etkö voi nyt yhtään siivota, ne on täällä vartin päästä. Minä nauroin helakan naurun ja vetäydyin takaisin yläkertaan. Ei kuulu mulle hänen kämppänsä tila eikä sukulaistensa yllätysvisiitti.
No tämä kummasti opetti, tänään meillä automaattisesti siistiytyy kämppä peruskuntoon ja tietysti eihän niitä nuoruuden bileitäkään enää pidetä. Ja molemmat myöntää, että yhteinen käsitys siisteydestä ja sen yhteinen ylläpito nostaa kummasti elämisen tasoa.
Tuli tästä mieleen, kun exäni oli järjestänyt kämpässämme miesten saunaillan ja minä olin sen aikaa muualla. Palasin sunnuntaina sitten aamupäivällä kotiin ja kämppä oli ihan pommi ja viina lemusi ja sohvalla nukkui 2 exän kaveria... Ex oli juuri herännyt ja oli vessassa pesemässä hampaitaan. Sain juuri kengät pois jalasta ja ovikello soi. Siellä oli exän äiti. Silmät suurina katsoi terassin ylipursuavaa tuhkakuppia, tyhjiä tölkkejä siellä täällä, märkiä pyyhkeitä lattioilla, tosiaan se ihan jäätävä lemu... Alkoi minulle ensin paasaamaan, että miksi on tällaista ja huhhuh, voi hyvänen aika sentään. Pyysin peremmälle ja sanoin, että syylliset on sisällä ja minä vasta tulin kotiin. Sisällä jatkui taivastelu ja alkoi vielä äidin ja pojan välinen riita, kun poika ei oikein krapulan vuoksi ollut juttutuulella.
Jälkeenpäin kuulin, että MINUA on haukuttu tästä epäsiisteydestä ja kuinka ME pidämme tuollaisia ruokottomia bileitä ja tuhotaan asuntoa. Ja kuulemma meillä oli aina niin sotkuista, kun minä en osannut huolehtia kodista :) joopa joo... En muutenkaan erityisemmin tuon miehen äidistä pitänyt eikä hän minusta.
Oma äitini aina haukkui veljeni vaimoa, että tämä ei osaa pitää kotia siistinä, vaikka hänen poikansa (eli siis veljeni) on niiiin siisti mies. Noh, kun vaimo muutti pois, niin nyt äitini käy veljelläni siivoamassa kerran viikossa...
:D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"- Eräs tuttu sanoo "voisin tulla kahville". Minusta ei voi tupata kenellekään vaan mieluummin hän voisi kutsua meitä kahville. (Mitä ei ole tehnyt)"
Tuo on paljon parempi kuin soittaa että tule meille kahville. Ikään kuin viihdytetään ja vaivataan toista lähtemään kotoaan ja tulemaan kahville samalla kun itse maataan sohvalla ja odotellaan seuraa. Paljon mukavampi on soittaa jos on lähistöllä itse, ja kysyä sopiiko piipahtaminen kaffilla.
Ei ole.
Minä kutsun, jos haluan että meille tullaan.
Inhoan tyyppejä jotka kutsuvat itse itsensä.
N57
Kyllä on.
N58
Vierailija kirjoitti:
Kaveri asui perheineen pidemmän matkan päässä ja heillä oli sunnuntaina yhden lapsen synttärit. Pyysivät meidät kylään sillä ajatuksella, että tullaan jo edellisenä päivänä ja ollaan yötä, niin ehditään rauhassa viettää iltaa ja jutella. Mentiin sitten sovittuun aikaan lauantaina paikalle ja vietiin viiniä ja pientä purtavaa mukanamme. Ilta meni siinä, että isäntäväki touhuili autotallissa, pyykkikoneella ja ties missä. Lapset pyörivät meidän kanssamme, kun omat vanhemmat katosivat omiin juttuihinsa. Nälkä alkoi jo olla ja varovasti ehdoteltiin, että olisiko jo istuttu yhdessä syömään ja jutustelemaan, kun vähän sitä vartenhan tässä tänne etukäteen tultiin. Emäntä alkoi lopulta mikrottaa pakkasesta paahtoleipää ja selvästi oli kaikille epäselvää, mitä sinä iltana laitettaisiin suuhun. Jossain kohtaa sitten totesimme, että ei tässä nyt vissiin iltaa istuta ja rupatella mukavia ja alettiin kysellä, että mihin voimme päämme kallistaa. Meidät ohjattiin ulkorakennukseen, joka toimi jonkin sortin varastona. Kaivelimme patjoja ja peittoja esiin ja yritimme mahtua nukkumaan. Oltiin aika ihmeissään koko touhusta, vaan seuraavana päivänä touhu vaan paheni.
Kun herättiin, niin molemmat vanhemmat olivat häipyneet johonkin ja lapset kyselivät, että koska alamme valmistella synttäreitä, kun vieraitakin on tulossa. Jossain kohtaa emäntä ilmestyi paikalle ja alkoi kaivella reseptejä esiin, että tämmöistä ja tuommoista kakkua hän oli ajatellut, että voisimmeko ruveta hommiin. Ei siinä sitten muu auttanut, kuin alkaa vatkata ja paistaa ja kakut saatiinkin pöytään, ennen kuin vieraat tulivat. Ihan selväksi tuli, että meidät kutsuttiin paikalle vain synttäreitä valmistamaan, mutta itse olisin mieluummin tehnyt ne kakut vaikka kotona ja tuonut mukanani, jos olisi kerrottu, että nyt ei oma kapasiteetti riitä valmisteluihin.
No huh huh!!
Tuossa vaiheessa kun odotetaan että alat leipoa olisin kävellyt autolle, mennyt syömään (taisi olla nälkä?) ja kotiin.
Ja se siitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anoppi kutsui joulupäivänä kahville tiettynä kellonaikana. Hän tietää, että lapsi nukkuu päiväunia vielä silloin, mutta ei piittaa. Sanoimme ( kuten joka ikinen kerta muutenkin) että tulemme, kun lapsi herää. Kun saavuimme paikalle, niin kaikki olivat juoneet jo kahvit. Näin tapahtuu melko usein. En ymmärrä, miksi kutsu on aina vähän ennen kuin lapsi herää. Anoppi tietää tasan tarkkaan milloin lapsi herää. Ja kyse oli vielä joulupäivästä, jolloin olisi ollut kohteliasta odottaa meitäkin paikalle. Miehen yksi sisarus toimii samalla tavalla. Kahvit juodaan samaan kellonaikaan kuin anoppilassa eli juuri vähän ennen lapsemme heräämistä. Hänen luo mentäessä istumme myös kahvipöydässä keskenämme. Seuraavalla kerralla emme juo kahveja kummassakaan paikassa. Meitä ei huomioida joten miksipä mekään sen koommin.
No mutta siis selvästi miehen suvussa on totuttu järjestämään joulunpyhät ja muut kahvittelut tiettyyn aikaan. MIehen siskon porukallakin on muita juttuja, langon vanhempia, omaa joulunaikaa jne. Ja nyt sitten kaikki pitäisi järjestää uusiksi, koska teidän lapsi nukkuu juuri tähän aikaan?
Ihan oikeasti ihmiset. Puhukaa. Sano sinä, että hei me tullaan vähän myöhemmin, mutta aloitelkaa te kahvin juonti. Juotte sitä kahvia sitten tai ette juo ihan sama. Voi sen kupin kai ottaa olkkariinkin, jos muut siellä jo seurustelevat. Tai juoda kahvit kotona ja käydä vain moikkaamassa miehen suku.
Tai sanoa, että jätetään tällä kertaa kahvittelut kokonaan, palataan pyhien jälkeen. Ihan turhaa mennä loukkaantumaan kiukun kanssa tämmöisiin.
Kenenkään elämä ei ole puolesta tunnista kiinni. Kysymys on vain siitä, että tapoja ei voi muuttaa. Kun 40 vuotta on järjestetty kahvit tiettynä kellonaikana niin sehän olisi täysi katastrofi kun niitä pitäisi siirtää.
Ja miehen sisaruksella ei ollut mitään menoja. Oli vat jouluaattona jo sukuloineet puolisonsa kanssa. Minusta tämä ei ole meidän ongelma.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä aikanaan tapasi miehen kaverit olla yht'äkkiä oven takana kelloa soittamassa, viikonloppuina ravasivat edes takaisin, meille, baariin, takasin meille...periaatteessa en viitsinyt kieltääkään, kun iso talo oli. Välillä kämppä oli todella hurjan näköinen (mun standardeihin), mutta purin hammasta ja päätin, että aivan sama. En tosiaankaan laittanut heille tarjoamisia, en joskus tullut edes alakertaan, vaan lueskelin yläkerrassa.
Kerran sitten sunnuntaina siskonsa soitti, että tulevat miehen äidin kanssa yllättäen tuomaan jotain tms. en muista, miksi. No kämppähän oli siis sen näköinen kuin kuvitella saattaa, muutaman jätkän siellä pämpättyä vkonlopun.
"Yllättäen" nähtiin hampaiden välistä sihisevä mies, että etkö voi nyt yhtään siivota, ne on täällä vartin päästä. Minä nauroin helakan naurun ja vetäydyin takaisin yläkertaan. Ei kuulu mulle hänen kämppänsä tila eikä sukulaistensa yllätysvisiitti.
No tämä kummasti opetti, tänään meillä automaattisesti siistiytyy kämppä peruskuntoon ja tietysti eihän niitä nuoruuden bileitäkään enää pidetä. Ja molemmat myöntää, että yhteinen käsitys siisteydestä ja sen yhteinen ylläpito nostaa kummasti elämisen tasoa.
Tuli tästä mieleen, kun exäni oli järjestänyt kämpässämme miesten saunaillan ja minä olin sen aikaa muualla. Palasin sunnuntaina sitten aamupäivällä kotiin ja kämppä oli ihan pommi ja viina lemusi ja sohvalla nukkui 2 exän kaveria... Ex oli juuri herännyt ja oli vessassa pesemässä hampaitaan. Sain juuri kengät pois jalasta ja ovikello soi. Siellä oli exän äiti. Silmät suurina katsoi terassin ylipursuavaa tuhkakuppia, tyhjiä tölkkejä siellä täällä, märkiä pyyhkeitä lattioilla, tosiaan se ihan jäätävä lemu... Alkoi minulle ensin paasaamaan, että miksi on tällaista ja huhhuh, voi hyvänen aika sentään. Pyysin peremmälle ja sanoin, että syylliset on sisällä ja minä vasta tulin kotiin. Sisällä jatkui taivastelu ja alkoi vielä äidin ja pojan välinen riita, kun poika ei oikein krapulan vuoksi ollut juttutuulella.
Jälkeenpäin kuulin, että MINUA on haukuttu tästä epäsiisteydestä ja kuinka ME pidämme tuollaisia ruokottomia bileitä ja tuhotaan asuntoa. Ja kuulemma meillä oli aina niin sotkuista, kun minä en osannut huolehtia kodista :) joopa joo... En muutenkaan erityisemmin tuon miehen äidistä pitänyt eikä hän minusta.
Oma äitini aina haukkui veljeni vaimoa, että tämä ei osaa pitää kotia siistinä, vaikka hänen poikansa (eli siis veljeni) on niiiin siisti mies. Noh, kun vaimo muutti pois, niin nyt äitini käy veljelläni siivoamassa kerran viikossa...
:D
Miehet ei pärjää ilman äitiä tai vaimoa. Opetetaan kädettömiksi. Ruoka tai puhtaat kalsarit, mistä niitä saa…?
Ja sitten nuo vanhat äidit vielä käyvät aikuisilla pojillaan siivoamassa, tsiisus!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tähän voi sanoa muuta kuin: Tervetuloa Suomeen! Katkera, kateellinen ja moukkamainen kansa ei sen kummempia syitä tarvitse.
Jos tämä olisi hirveän yleistä Suomessa, niin ei kukaan aloittaisi tällaisia ketjuja.
Tuossa on kielioppivirhe tai sitten kirjottaja tarkoittaa ettei kukaan suomalainen välitä vaikka tehdään moukkamaisia virheitä kutsuissa :-)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla oli kirje- ja puhelinsuhde toisella paikkakunnalla asuvaan naimisissa olevaan mieheen. Hän pyysi minut käymään luonaan, kun vaimo oli työmatkalla. Hän asui jonkin matkaa kaupungin ulkopuolella. Menin asemalta odottamaan häntä erääseen kahvilaan. Hän tuli autollaan hakemaan minut viiden tunnin odottelun jälkeen selittämättä mitenkään viipymistään. Auton hän ajoi talliin ja kuljetti minut sisäkautta taloon. Komea mies, ja kuva piti kutinsa. Olin vieraana kaksi päivää ja siis myös kaksi yötä. Mitään ruokaa hän ei tarjonnut, teetä kylläkin. Päivät hän tietysti oli työpaikallaan ja varmaan myös söi siellä. Jääkaapissa oli muutama pala juustoa, mutta en kehdannut ottaa niitä. Kauppaa ei ollut lähimaillakaan. Vettä sentään sai hanasta. Minä lueskelin kirjoja ja soitin hänen lankapuhelimestaan sumeilematta pitkiä puheluja ystävättärille. Kyllä me tytöt ihmeteltiin. Puhelimessa hän oli ollut ihan toisenlainen. Hän oli myös hyvin taitava kirjoittaja. Puhelin- ja kirjeseksi oli ihanaa, oikea seksi tylsää. Puhelimitse juttu oli luistanut, mutta tapaamisessa hän istui tuppisuuna ja esitteli jotain nauhoituksiaan televisio-ohjelmista. Kokemus tuokin. Mieskin on jo kuollut, ja hän muuten aika pian tuon jälkeen erosi vaimostaan. Liitto oli lapseton.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anoppi kutsui joulupäivänä kahville tiettynä kellonaikana. Hän tietää, että lapsi nukkuu päiväunia vielä silloin, mutta ei piittaa. Sanoimme ( kuten joka ikinen kerta muutenkin) että tulemme, kun lapsi herää. Kun saavuimme paikalle, niin kaikki olivat juoneet jo kahvit. Näin tapahtuu melko usein. En ymmärrä, miksi kutsu on aina vähän ennen kuin lapsi herää. Anoppi tietää tasan tarkkaan milloin lapsi herää. Ja kyse oli vielä joulupäivästä, jolloin olisi ollut kohteliasta odottaa meitäkin paikalle. Miehen yksi sisarus toimii samalla tavalla. Kahvit juodaan samaan kellonaikaan kuin anoppilassa eli juuri vähän ennen lapsemme heräämistä. Hänen luo mentäessä istumme myös kahvipöydässä keskenämme. Seuraavalla kerralla emme juo kahveja kummassakaan paikassa. Meitä ei huomioida joten miksipä mekään sen koommin.
No mutta siis selvästi miehen suvussa on totuttu järjestämään joulunpyhät ja muut kahvittelut tiettyyn aikaan. MIehen siskon porukallakin on muita juttuja, langon vanhempia, omaa joulunaikaa jne. Ja nyt sitten kaikki pitäisi järjestää uusiksi, koska teidän lapsi nukkuu juuri tähän aikaan?
Ihan oikeasti ihmiset. Puhukaa. Sano sinä, että hei me tullaan vähän myöhemmin, mutta aloitelkaa te kahvin juonti. Juotte sitä kahvia sitten tai ette juo ihan sama. Voi sen kupin kai ottaa olkkariinkin, jos muut siellä jo seurustelevat. Tai juoda kahvit kotona ja käydä vain moikkaamassa miehen suku.
Tai sanoa, että jätetään tällä kertaa kahvittelut kokonaan, palataan pyhien jälkeen. Ihan turhaa mennä loukkaantumaan kiukun kanssa tämmöisiin.
Juuri näin! Kymmenen ihmisen joulua ei voi organisoida yhden päiväunen ympärille Päiväuniaikaa kestää maksimissaan kaksi vuotta. Sanotte, että ette pysty ihan tuohon aikaan, mutta sopiiko että poikkeatte sitä tunnin päästä. Yleensä totta kai sopii. Esim meillä teinillä oli tänä vuonna siinä joku muu, muut kahvitteli normaaliin aikaan, kuten jo 30 vuotta, ja teini tuli kun ehti. Kaikki olivat iloisia, että näkivät hänet. Ei draamaa.
Meillä tämä siskon lasten mukaan hyppääminen joulunvietossa loppui siihen kun sanoin vanhemmilleni että en tule tänä jouluna. Tästä monta vuotta jo aikaa. Sanoin että lapseni kanssa vietämme joulun kotona, kun en enää jaksa sitä että jouluruoka syödään sitten kun siskolle ja hänen lapsilleen sopii, eli n. klo 12-18.
Me siis olemme aina kokoontuneet vanhempieni luokse.
En todellakaan ala koko jouluaattoa olemaan nälissään, ja vähän närppimään jotain pientä kun odottelen ruokaa jonka ajankohtaa ei pysty mitnekään ennustamaan. Oma lapseni (jo aikuinen siis) kieltäytyi jo tulemasta jouluksi mummolaan, kun siinä ei ollut mitään järkeä. Hänellä, nuorella ihmisellä muutakin tekemistä. Mummolaan kun mennään, niin siellä on isovanhemmat istuskelemassa ja odottelemassa siskoa ja hänen perhettään, tunti tunnin perään. Välillä soittelevat siskolle että meneeköhän vielä kauan, ja sisko on juuri alkanut keittelemään perunoita isommille muksuille. Koko joulu alkoi mennä aina siihen että sisko pitää teatteria johon muut on pakotettu osallistumaan.
Nykyään vanhempani ilmoittavat että ruoka on klo x, ja ruoka tosiaan on silloin. Jännästi siskokin pääsee nykyään paikalle samaan aikaan kuin muutkin, kun ei enää anneta masinoida koko joulua omien oikkujensa mukaan.
Tulee tuosta jotenkin fiilis, että ehkä tuo siskokin on huomannut ettei maailma romahda vaikka kaikkea ei tehdä aikataulutetusti ja kalenterin mukaan.
Olen itsekin tuntenut ihmisiä, joiden on ollut pakko tehdä asiat sekunnilleen, kun ensimmäinen lapsi on ollut pieni. Rutiinit on totta kai ihan ok, ja suositan itsekin niitä, mutta järkeään saa käyttää :)
Kiva että teillä on ruvennut onnistumaan ja siskokin kasvanut tuossa asiassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En sitten tiedä miksi ystäväni halusi kuitenkin aina välillä nähdä ja kutsui kylään. Olikohan vaan kyse siitä, ettei kehdannut olla näkemättä kun oltiin kummeja lapsille? Tai tuliko minusta jotenkin ”vanha ja ei niin tärkeä kaveri”, joka nyt vain roikkui siinä mukana, mutta josta hän ei niin enää välittänyt?
Tuntematta tapausta sen tarkemmin, itse epäilen, että kyse oli velvollisuudentunteesta kummia kohtaan, eikä tärkeästä kaverista. Ehkä tämäkin on joku suomalainen ajatusmalli: Saattaisi kuullostaa törkeältä, että henkilö ei kutsuisi kummia ikinä kylään, ja nyt on sentään kutsunut kylään, ja on kummin oma moka, jos ei tajua, ettei ole jatkossa tervetullut?
Olisin itsekin saattanut nuorempana syyllistyä samaan. Olisin halunnut veljeni kummisedäksi, mutta hän ei kelvannut, koska ei kuulunut kirkkoon. Sitten jouduin viime hetkellä kutsumaan veljen vaimon kummiksi jo aiemmin valittujen kummien lisäksi. En ollut hänen kanssaan läheinen, ja asuivat eri puolella Suomea.
Vasta noin 2 viimeisen vuoden aikana meistä on tullut läheisiä - toki se, että ovat muuttaneet samalle paikkakunnalle on auttanut asiaa.
Muille tiedoksi, olen kummi, vaikka en ole kirkossa. Mutta sylikummiksi en kelvannut, enkä voinut olla ainoa kummi.
Omaa lasta ei kastettu, meillä pidettiin nimiäiset. Ei ollut väliä, onko kummit kirkossa vai ei.
Jos lasta ei ole kastettu, niin ethän sinä silloin kummi ole? Joku muu tärkeä aikuinen, kummiin verrattava kylläkin.
Kummin nimellä kyllä menen, ei se nyt mikään suojattu tavaramerkki olen. Ei ne kirkon kummitkaan ole nähdäkseni pyhäkoulua todellisuudessa pitäneet.
Kummihan on ihminen, joka on käynyt rippikoulun. Vaikka nyt kutsut itseäsi kummiksi, niin ethän sinä ihan teknisesti ottaen sellainen ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen varmasti ollut kuvailemanne kireä akka nuorempana, kun lapset olivat pieniä.
Esim lasten sukulaisjuhlat (helvettiä voin sanoa nyt) jäi kokonaan kontolleni. Kutsut, tarjottavien hankinta, leipominen, siivoaminen jne. Ihan kaikki jäi minulle. Mies muuten ok, mutta tällaisissa uuvelo. Plus hänelle olisi ollut ihan ok kutsua sotkuiseen kotiin porukkaa ja tarjota poppareita.
Nykyään olen oppinut ulkoistamaan ja mieskään ei enää yhtä kädetön.
Tunnistan monessa exässä tuon "ei minua haittaa paskainen koti ja nollatarjottavat!"-asenteen. Nykyiselleni sanoin, kun hän kerran yritti lähteä tuolle tielle, että minä pidän tuollaista käytöstä väkivaltana, enkä aio jäädä väkivaltaiseen suhteeseen, joten jos asia on näin, että miehelle kelpaa likainen koti, ja tyhjä jääkaappi, koska "ainahan voi tilata pitsaa", niin suhteen alku on sitten tässä. Minä nimittäin tähtään suhteeseen jossa koti on siisti, ja yhteinen elämä tasa-arvoista, samansuuntaista, ja helppoa, ilman pyöreän palikan väkisin sovittamista neliön malliseen reikään.
Tätä edellinen suhteeni oli sellainen jossa exä vakuutti siisteyden (siis sellainen perussiisteys, että imuroidaan nyt vaikka kerran viikossa, ja että on puhtaita astioita joista syödä/tehdä ruokaa) olevan hänelle tärkeä. Sillä siunaamalla hetkellä kun muutettiin yhteen, tipahti miehen kädestaä sekä tiskiharja että imuri, ja alkoi tämä väkivalta että "se siivoaa ja tiskaa jota häiritsee".
Nykyinen pitkäaikainen avomieheni siis lopetti tuon tasan tuohon yhteen kertaan, kun tajusi että mikälik haluaa hyvän, pitkän, ja onnellisen parisuhteen, niin ei voi enää pelailla miten-saan-laiskoteltua-eniten-peliä, vaan joutuu ihan kasvamaan aikuiseksi ja alkaa tekemään oman kohtuullisen osuutensa.
Väkivaltaahan se on marttyyrinaisenkin mielenosoitukset. Ei kukaan muista kuinka pölytöntä oli ja miten herkullinen itse tehty tarjoilu, se muistetaan että taaskin ilmapiiri enteili uutta maailmansotaa. Voisiko niitä standardeja laskea jos maito on jo kaatunut ja raivoamisen sijaan kanavoida energia yhdessä tekemiseen.
Kaikkihan on ennakoitavissa jos tietää naineensa lusmun, niin miksi kukaan kuvittelee yht'äkkistä muutosta juhlapäivänä.
Tämä siis niille jotka AINA löysivät/löytävät itsensä samasta tilanteesta.
Voi jumalauta nyt. On ihan ok siivota kämppä ja tarjota vieraille jotain muutakin kuin mariekeksejä, kun kutsutaan ihmisiä kotiin juhlimaan. Lapsiperheessä juhlien järjestäminen on tosi työlästä, jos ainoastaan toinen osallistuu tähän hommaan. Kenellä suhde alkaa siten, että ollaan alussa pienten lasten vanhempia? Aivan. Useammalle naiselle tulee yllätyksenä miten epätasaisesti kotihommat jakautuu. Onhan liian monet miehet saaneet hyvää mallia lapsuudenkodeistaan, äiti piikoo ja muut loisivat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaveri muutti Helsinkiin pitkän matkan taakse. Kyseli, että tulisin kylään. Sovimme sitten sopivan viikonlopun ja hyppäsin junaan.
Perillä sitten menin paikalle ja oli ihan mukava rupatella, kunnes hän sanoi, että pitäisi alkaa muihin hommiin. Olin aika hölmistynyt. Tulin pitkän matkan takaa ja olin koko ajan olettanut, että on päivänselvää että jään yöksi. Eihän Helsinkiin asti tulla vain kahville.
Tunnelma muuttui.
Hän alkoi kyselemään, että missä olen yötä ja minä vähän nolona selitän "en tunne täältä ihan hirveästi ihmisiä, luulin että jäisin tänne yöksi". Oli kiusallista tuppautua, mutta enhän nyt kadullakaan voi nukkua. Olin opiskelija, ei varaa hotelliin. Matkaliput olivat jo valtava investointi.
No jäin sinne sitten. Tunnelma oli kiusallinen. Kävimme kaupassa ja minä maksoin ruoat jne. Siihen väljähti kaveruutemme.
Yöksi jääminen pitää aina sopia erikseen. Siis aina.
Oikeasti? Siis joku tulee sun luo kylään, vain sun luo, ei mitään muuta tarkoitusta koko kaupungissa käymiseen, monen sadan kilsan takaa niin on epävarmaa, tarjotaanko yöpaikka? Että joku varmaan tosissaan junailee vain rupatellakseen hetken ja lähteäkseen sitten takaisin junaan?
Aika isot luulot oman seuran viehätysvoimasta.
Kyllä kyllä. Ihan perusasioita on sopia se yöpyminen. Miksi sitä ei sovittaisi? Koska pidetään toista itsestäänselvyytenä eikä jaksa vaivautua kertomaan että aikoo jäädä yöksi?
Itse käyn monesti Helsingissä päiväreissulla, tosin mulla on vain 3,5 tunnin matka Helsinkiin ja ehkä eri asia jos se matka on oikeasti tyyliin Rovaniemi-Helsinki. Mutta silti, vierailija voi haluta mennä vaikka hotelliin tai tutustua kaupunkiin yksin esim mennä shoppailemaan tai museoon ym ja viettää omaa aikaa kaupungissa ja sitten vaikka yöjunalla pois jos matka on pitkä. Että aika tärkeää on kyllä sopia ihan aina nämä yöpymiset.
Ok. Mun kavereiden kanssa on ollut itsestään selvää sopimatta, että jos tulevat mulle vieraaksi, ei siis sano, että piipahtaa työmatkan ohessa tms. niin totta kai jää yöksi, koska no siis, on tultu mun vuoksi mua katsomaan. Ei shoppailemaan yksin tai museoihin, miksi silloin edes muhun ottaisi yhteyttä, jos haluaa itsekseen Helsingissä pyöriä ja hotellissa nukkua.
Kyllä toki näin monet käyvätkin, silloin saattavat kysyä, jos aikaa riittää, kerkiänkö kahville tai drinksulle jonnekin, mutta eivät siis olekaan tulemassa mulle kylään.
Itse olisin äimänä kyllä, jos joku heistä sopisi kanssani vierailusta mun luona ja häipyisikin yksinään kaupunkia ja museoita kiertelemään ja hyppäisi yöjunaan. Ihmettelisin suuresti, mikä mun rooli tässä näytelmässä olikaan.
Hyvä kun teillä toimii teidän järjestelyt ja tavat. Tosi hienoa! Meillä mun kavereiden kanssa toimitaan niin kuin me parhaaksi nähdään. Näin me vaan ollaan erilaisia ja hyvä niin. Pääasia että itse kullakin toimii omien läheisten ja tuttujen kanssa nämä kuviot, vaikka muut tekisivät eri tavalla. 😊
Täysin samaa mieltä. Tosin se olit sinä, joka isoin kirjaimin painotit, miten pitää toimia aina. AINA.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen varmasti ollut kuvailemanne kireä akka nuorempana, kun lapset olivat pieniä.
Esim lasten sukulaisjuhlat (helvettiä voin sanoa nyt) jäi kokonaan kontolleni. Kutsut, tarjottavien hankinta, leipominen, siivoaminen jne. Ihan kaikki jäi minulle. Mies muuten ok, mutta tällaisissa uuvelo. Plus hänelle olisi ollut ihan ok kutsua sotkuiseen kotiin porukkaa ja tarjota poppareita.
Nykyään olen oppinut ulkoistamaan ja mieskään ei enää yhtä kädetön.
Tunnistan monessa exässä tuon "ei minua haittaa paskainen koti ja nollatarjottavat!"-asenteen. Nykyiselleni sanoin, kun hän kerran yritti lähteä tuolle tielle, että minä pidän tuollaista käytöstä väkivaltana, enkä aio jäädä väkivaltaiseen suhteeseen, joten jos asia on näin, että miehelle kelpaa likainen koti, ja tyhjä jääkaappi, koska "ainahan voi tilata pitsaa", niin suhteen alku on sitten tässä. Minä nimittäin tähtään suhteeseen jossa koti on siisti, ja yhteinen elämä tasa-arvoista, samansuuntaista, ja helppoa, ilman pyöreän palikan väkisin sovittamista neliön malliseen reikään.
Tätä edellinen suhteeni oli sellainen jossa exä vakuutti siisteyden (siis sellainen perussiisteys, että imuroidaan nyt vaikka kerran viikossa, ja että on puhtaita astioita joista syödä/tehdä ruokaa) olevan hänelle tärkeä. Sillä siunaamalla hetkellä kun muutettiin yhteen, tipahti miehen kädestaä sekä tiskiharja että imuri, ja alkoi tämä väkivalta että "se siivoaa ja tiskaa jota häiritsee".
Nykyinen pitkäaikainen avomieheni siis lopetti tuon tasan tuohon yhteen kertaan, kun tajusi että mikälik haluaa hyvän, pitkän, ja onnellisen parisuhteen, niin ei voi enää pelailla miten-saan-laiskoteltua-eniten-peliä, vaan joutuu ihan kasvamaan aikuiseksi ja alkaa tekemään oman kohtuullisen osuutensa.
Väkivaltaahan se on marttyyrinaisenkin mielenosoitukset. Ei kukaan muista kuinka pölytöntä oli ja miten herkullinen itse tehty tarjoilu, se muistetaan että taaskin ilmapiiri enteili uutta maailmansotaa. Voisiko niitä standardeja laskea jos maito on jo kaatunut ja raivoamisen sijaan kanavoida energia yhdessä tekemiseen.
Kaikkihan on ennakoitavissa jos tietää naineensa lusmun, niin miksi kukaan kuvittelee yht'äkkistä muutosta juhlapäivänä.
Tämä siis niille jotka AINA löysivät/löytävät itsensä samasta tilanteesta.Voi jumalauta nyt. On ihan ok siivota kämppä ja tarjota vieraille jotain muutakin kuin mariekeksejä, kun kutsutaan ihmisiä kotiin juhlimaan. Lapsiperheessä juhlien järjestäminen on tosi työlästä, jos ainoastaan toinen osallistuu tähän hommaan. Kenellä suhde alkaa siten, että ollaan alussa pienten lasten vanhempia? Aivan. Useammalle naiselle tulee yllätyksenä miten epätasaisesti kotihommat jakautuu. Onhan liian monet miehet saaneet hyvää mallia lapsuudenkodeistaan, äiti piikoo ja muut loisivat.
Ja aivan absurdi ajatus, että ihmiset eivät huomaa mitään, vaikka kämppä on täysin hyrysysy ja pöydässä pelkät kahvit.
Kyllä siinä vieraat ihmettelee, miksi meidät tänne edes kutsuttiin - kuten tämäkin ketju todistaa.
Jos miehelle on niin mahdoton ajatus osallistua vieraiden normaaliin vastaanottoon, pitää sitten vaan alkaa maksaa lasten synttäreistä hoplopeissa ja muut juhlat ravintolassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen mennyt kerran syömään lounasta kyläpaikkaan. Siellä ei kumpikaan tee elettäkään laittaakseen ruokaa ja sain pyytää lasillisen vettä kun eivät tajunneet sitäkään itse tarjota. Minusta olisi ollut reilumpaa, että olisivat sanoneet heti olevansa persaukisia ja sen vuoksi on mahdotonta tarjota mitään.
Tuntui todella tyhmältä katsoa kelloa nälissään ja yrittää keksiä jonkinlaista aasinsiltaa, jonka avulla päästä pois kyläpaikasta. Lopulta pääsin ja menin heti ensimmäiseen kauppaan ostamaan ruokaa, koska minulla tulee herkästi paha olo jos ruokailujen väli on yli neljä tuntia.
Korostan vielä, ettei persaukisuus ole häpeä. Siitä olisi voinut vaikka laittaa viestiä jo edellisenä päivänä niin en olisi pantannut lounasnälkää vaan olisin syönyt ensin lounaan ja mennyt sitten heille vaikka kahvipaketin ja purtavan kanssa.
Oletan että sinut kutsuttiin tuonne nimenomaan lounaalle. Miksi hitossa vaivautua kutsumaan ketään lounaalle jos tietää ettei kotona ole ruokaa edes itselle? Vähän sama kuin kutsuisi kaverit kotiinsa sanomalla että tulkaa käymään parille kaljalle, ja sitten ainoa juoma onkin kraanavesi. Tolloja kavereita noi. Tai sitten toivoivat hiljaa mielessään että tarjoudut tilaamaan pitsat tai haet heille kaupasta jotain jotta saavat ilmaiset ruoat vieraansa piikkiin. Noitakin on ja käsikirjoitukseen kuuluu nimenomaan että muka huomataan vasta vieraan saapuessa ettei olekaan mitään tarjottavaa. No hemmetti, leipäjonostakin olisi ehkä saanut jotain, vaikka yksinkertaiset voileipäaineet jos olisi vaivautunut. Tai olisi kutsunut muuten vaan käymään hölisemättä mistään lounaasta.
Olen nykyään sen verran röyhkeä että olisin sanonut jotta sori vaan mutta nyt pitää lähteä kun alkaa olla lounasaika melkein ohi ja meikäläisen verensokerit laskee uhkaavasti ja silloin voin vaikka pyörtyä kupsahtaa. Jotta heippa, oli mielenkiintoista taas kerran.
Vierailija kirjoitti:
Kaveri asui perheineen pidemmän matkan päässä ja heillä oli sunnuntaina yhden lapsen synttärit. Pyysivät meidät kylään sillä ajatuksella, että tullaan jo edellisenä päivänä ja ollaan yötä, niin ehditään rauhassa viettää iltaa ja jutella. Mentiin sitten sovittuun aikaan lauantaina paikalle ja vietiin viiniä ja pientä purtavaa mukanamme. Ilta meni siinä, että isäntäväki touhuili autotallissa, pyykkikoneella ja ties missä. Lapset pyörivät meidän kanssamme, kun omat vanhemmat katosivat omiin juttuihinsa. Nälkä alkoi jo olla ja varovasti ehdoteltiin, että olisiko jo istuttu yhdessä syömään ja jutustelemaan, kun vähän sitä vartenhan tässä tänne etukäteen tultiin. Emäntä alkoi lopulta mikrottaa pakkasesta paahtoleipää ja selvästi oli kaikille epäselvää, mitä sinä iltana laitettaisiin suuhun. Jossain kohtaa sitten totesimme, että ei tässä nyt vissiin iltaa istuta ja rupatella mukavia ja alettiin kysellä, että mihin voimme päämme kallistaa. Meidät ohjattiin ulkorakennukseen, joka toimi jonkin sortin varastona. Kaivelimme patjoja ja peittoja esiin ja yritimme mahtua nukkumaan. Oltiin aika ihmeissään koko touhusta, vaan seuraavana päivänä touhu vaan paheni.
Kun herättiin, niin molemmat vanhemmat olivat häipyneet johonkin ja lapset kyselivät, että koska alamme valmistella synttäreitä, kun vieraitakin on tulossa. Jossain kohtaa emäntä ilmestyi paikalle ja alkoi kaivella reseptejä esiin, että tämmöistä ja tuommoista kakkua hän oli ajatellut, että voisimmeko ruveta hommiin. Ei siinä sitten muu auttanut, kuin alkaa vatkata ja paistaa ja kakut saatiinkin pöytään, ennen kuin vieraat tulivat. Ihan selväksi tuli, että meidät kutsuttiin paikalle vain synttäreitä valmistamaan, mutta itse olisin mieluummin tehnyt ne kakut vaikka kotona ja tuonut mukanani, jos olisi kerrottu, että nyt ei oma kapasiteetti riitä valmisteluihin.
Jösses, olisin nostanut kytkintä siinä vaiheessa kun reseptejä kaivettiin esiin, toivottanut onnea viime hetken leipojaisiin ja sanonut ettei tartte ensi vuonna kutsua. Enkä tosiaan rupea leipomaan etukäteen mitään kakkuja tollaselle lokille.
Uskomatonta röyhkeyttä. Kai laitoitte ainakin välit poikki?
Olen varmaan itse ollut huono emäntä. Pari vuotta sitten olin keittämässä hilloa kun näen keittiön ikkunasta mieheni ja minulle tuntemattoman pariskunnan kävelevän iloisesti jutellen meille päin.
Oli hellepäivä, olin hikinen, päälläni oli (liian) lyhyt likainen kesämekko, jota en koskaan käyttäisi ihmisten ilmoilla, keittiö oli aivan sekaisin ja mies tuo ilman mitään ennakkovaroitusta ventovieraita ihmisiä kahville. Kirosin kun hekin olivat jo nähneet minut ikkunasta enkä voinut paeta siistiytymään.
Eivät nämä mukavat ihmiset tietenköön asialle mittän voineet, siksi yritin olla ystävällinen, mutta varmasti huomasivat, miten epätoivottu tilanne minulle oli. Häpesin silmät päästäni, paljain jaloin ihme hameessani kuin mikäkin maatuska tyylikkäiden vieraiden ihmisten edessä.
Vierailija kirjoitti:
Minulla oli kirje- ja puhelinsuhde toisella paikkakunnalla asuvaan naimisissa olevaan mieheen. Hän pyysi minut käymään luonaan, kun vaimo oli työmatkalla. Hän asui jonkin matkaa kaupungin ulkopuolella. Menin asemalta odottamaan häntä erääseen kahvilaan. Hän tuli autollaan hakemaan minut viiden tunnin odottelun jälkeen selittämättä mitenkään viipymistään. Auton hän ajoi talliin ja kuljetti minut sisäkautta taloon. Komea mies, ja kuva piti kutinsa. Olin vieraana kaksi päivää ja siis myös kaksi yötä. Mitään ruokaa hän ei tarjonnut, teetä kylläkin. Päivät hän tietysti oli työpaikallaan ja varmaan myös söi siellä. Jääkaapissa oli muutama pala juustoa, mutta en kehdannut ottaa niitä. Kauppaa ei ollut lähimaillakaan. Vettä sentään sai hanasta. Minä lueskelin kirjoja ja soitin hänen lankapuhelimestaan sumeilematta pitkiä puheluja ystävättärille. Kyllä me tytöt ihmeteltiin. Puhelimessa hän oli ollut ihan toisenlainen. Hän oli myös hyvin taitava kirjoittaja. Puhelin- ja kirjeseksi oli ihanaa, oikea seksi tylsää. Puhelimitse juttu oli luistanut, mutta tapaamisessa hän istui tuppisuuna ja esitteli jotain nauhoituksiaan televisio-ohjelmista. Kokemus tuokin. Mieskin on jo kuollut, ja hän muuten aika pian tuon jälkeen erosi vaimostaan. Liitto oli lapseton.
Siis ei jumaleisön. Muija viipyy nälissään kaksi päivää jonkun randomipanon kämpillä pelkällä kraanavedellä päivät yksin ja illat/yöt pantavana ja seksi on vielä tylsää!!!???!! Tämä ei voi olla totta, ei noin tyhmiä voi olla olemassa.
Vierailija kirjoitti:
Yhden kaverin kanssa kävi näitä ohareita. Sovittiin että tulee lounaalle ja laitoin ruokaa ja katoin kauniisti mutta unohti eikä tullutkaan. Kaksi kertaa oli ruuat pöydässä ja tunnin päästä selviää ettei toinen olekaan tulossa. On muuten hölmö olo ja kurja fiilis syödä yksin sitä nätisti katettua jo jäähtynyttä ruokaa. En ole kutsunut kolmatta kertaa ja yhteydenpito onkin jäänyt mikä on harmi koska kyseessä on myös lapsen kummi.
Nuorempana toinen ystävä teki myös ohareita, piti varalla esim lauantain ja kun soittelin perään että missä viipyy, oli minulle vihainen että on tässä tärkeämpääkin tekemistä eikä ymmärtänyt lainkaan miksi olin näreissäni kun oma vapaapäivä meni häntä tavoitellen enkä tietty ollut sopinut muuta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä mennyt niinpäin, että olen kutsunut kaverin kylään ja ostanut kahvin kanssa jotain tarjottavaa. Kellonaika sovittu. Kaveri ilmoittaa, että meneekin vähän myöhempään, kun on jossain viettämässä aikaa omien kavereiden kanssa. Ok. Sitten jonkin ajan päästä ilmoittaa, että meneekin nyt niin myöhään ettei ehdikään tulla. Ei mitään pahoitteluja. Siinä sitten vedin croissantia ja leivoksia yksin. Onneksi en sentään itse leiponut. Ymmärrän, että voi tulla estettä, mutta ei silti ole hyvää käytöstä jättää toista epävarmana roikkumaan varmuudeksi. Kertoo myös itselleni arvostuksen puutteesta.
Mulla oli synttärit ja olin kutsunut yhden kaveripariskunnan. En vielä oikein tuntenut ihmisiä uudella paikkakunnalla. Tein kermakakun ja olin juuri koristelemasaa sitä kun he soittavat, etteivät viitsikään tulla. Siis puoli tuntia ennen sovittua aikaa. Alkoi itkettää ja söin sitten yksin kakkuani. Olisivat edes valehdelleet, mutta tosiaan ei vaan huvittanut.
https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Kummi
Kummin määritelmä on nykyään laajentunut käsittämään myös ei kirkkoon kuuluvat kummit tai esimerkiksi kummilapset kehitysmaissa.
Olen mennyt kerran syömään lounasta kyläpaikkaan. Siellä ei kumpikaan tee elettäkään laittaakseen ruokaa ja sain pyytää lasillisen vettä kun eivät tajunneet sitäkään itse tarjota. Minusta olisi ollut reilumpaa, että olisivat sanoneet heti olevansa persaukisia ja sen vuoksi on mahdotonta tarjota mitään.
Tuntui todella tyhmältä katsoa kelloa nälissään ja yrittää keksiä jonkinlaista aasinsiltaa, jonka avulla päästä pois kyläpaikasta. Lopulta pääsin ja menin heti ensimmäiseen kauppaan ostamaan ruokaa, koska minulla tulee herkästi paha olo jos ruokailujen väli on yli neljä tuntia.
Korostan vielä, ettei persaukisuus ole häpeä. Siitä olisi voinut vaikka laittaa viestiä jo edellisenä päivänä niin en olisi pantannut lounasnälkää vaan olisin syönyt ensin lounaan ja mennyt sitten heille vaikka kahvipaketin ja purtavan kanssa.