Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Ihminen, joka on loukannut ihan todella ja pyytää anteeksi
23.01.2022 |
Mitä vastata anteeksipyyntöön, kun antaminen noin vaan tuntui vaikealta...
Kommentit (54)
Jotkut katkaisevat välit perheenjäseniinsä väärin aseteltujen sanojen vuoksi yms. Miten he kokevat muut ihmiset? Tuleeko toisen olla täysin virheetön? Vain itse saa mokata?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voitteko väkivaltaa antaa anteeksi ja jos se toistuu uudestaan?
En nyt tarkoita parisuhde väkivaltaa.
No esimerkiksi isälleni pystyin antamaan anteeksi hänen väkivaltaisuuden (lähinnä henkistä, mutta kerran myös fyysistä) mutta vasta vanhemmalla iällä. Anteeksi hän ei koskaan pyytänyt, mutta ehkä huomasi käytöksestäni etten enää kanna kaunaa ja toki hän itsekin oli ihan eri ihminen vanhana. Joten meillä oli kaiketi sellainen sanaton anteeksianto. Hänellä oli omat traumansa, joita sitten jatkoi omiin lapsiinsa, kuten se ikävästi tuppaa menemään.
Mutta en minä sitä asiaa nuorena osannut näin käsitellä, silloin vain välttelin ja pelkäsin isääni. Mutta annoin isälleni anteeksi vaikkei hän anteeksi koskaan pyytänytkään. Vasta sitten omakin oloni koheni. Toki oloni olisi kohentunut nopeammin, jos hän olisi eläessään pyytänyt anteeksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta kauhein tunne maailmassa on se, että katuu ihan aidosti, mutta toinen ei anna anteeksi. Siitähän jää ikuinen paha olo itselleen, eikä mikään auta siihen oloon. Joten itse arvostan sitä että anteeksi pyydetään, harvoin sellaista kuitenkaan tapahtuu.
Siksi ei kannattaisikaan mennä loukkaamaan tai muuten satuttamaan toista. Oma moka.
Voi herranjestas sentään! Koska kukaan meistä ei ikinä tee virheitä, ikinä ole väärässä eikä ikinä vahingossa loukkaa ketään? Ikinä ei riitele, ikinä ei ole huolimaton, ikinä ei unohda mitään.
Kyllä, pikkuvirheitä tekee jokainen joskus. Mutta niin isot virheet, joita toinen ei pysty anteeksi antamaan, pitäisi pystyä välttämään. Yleensä noihin liittyy juuri tahallisuus, eli on haluttu satuttaa. Ei kenenkään tarvi antaa anteeksi sellaista.
Vierailija kirjoitti:
Voitteko väkivaltaa antaa anteeksi ja jos se toistuu uudestaan?
En nyt tarkoita parisuhde väkivaltaa.
Ei olisi mulle edes kyse anteeksi antamisesta, vaan siitä, että pelkäisin olla väkivaltaisen ihmisen seurassa. En luottaisi enää. Ei sellaisessa ihmissuhteessa mitään järkeä olisi.
Vierailija kirjoitti:
Jos ei kykene antamaan anteeksi kohtalaisia vääryyksiä, ei ole empatiakykyä.
Tämä on totta ja ikävä kyllä sellaista todella empaattista ja anteeksi antavaa ihmistä moni on halukas käyttämään hyväkseen. Joten tarkkana saa olla. Itsekin olen ollut vähän liiankin ymmärtäväinen ihmisten traumoja ja ongelmia kohtaan, mutta siinä käy helposti huonosti. Varsinkin jos on vielä vähän tyhmäkin. Itse onneksi en ole ihan tyhmimmästä päästä, joten olen monta luotia väistänyt. En silti jokaista. Ne pahimmat tyypit ikävä kyllä osaa hommansa. Ne osaa vedättää kaikkia, jopa lääkäreitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En anna hänelle koskaan anteeksi.
Vierailija kirjoitti:
Kiitos anteeksipyynnöstä, arvostat sitä, mutta et ole vielä valmis antamaan anteeksi.
Näin, tai sitten ihan sen mukaan, mikä sulle on totta. Voi olla vaikka, että "loukkasit niin pahasti, etten pysty antamaan anteeksi enkä halua olla tekemisissä."
On parasta olla rehellinen, jotta kaikki tietävät, missä mennään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Anteeksipyynnöt ovat usein teeskenneltyjä. En panisi niille paljon painoa.
Näinkin on että joku haluaa esittää fiksua, kehottaminenkin on teeskenneltyä joskus.
Paras kuitenkin ottaa vastaan, lievittää kuormitusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voitteko väkivaltaa antaa anteeksi ja jos se toistuu uudestaan?
En nyt tarkoita parisuhde väkivaltaa.
No esimerkiksi isälleni pystyin antamaan anteeksi hänen väkivaltaisuuden (lähinnä henkistä, mutta kerran myös fyysistä) mutta vasta vanhemmalla iällä. Anteeksi hän ei koskaan pyytänyt, mutta ehkä huomasi käytöksestäni etten enää kanna kaunaa ja toki hän itsekin oli ihan eri ihminen vanhana. Joten meillä oli kaiketi sellainen sanaton anteeksianto. Hänellä oli omat traumansa, joita sitten jatkoi omiin lapsiinsa, kuten se ikävästi tuppaa menemään.
Mutta en minä sitä asiaa nuorena osannut näin käsitellä, silloin vain välttelin ja pelkäsin isääni. Mutta annoin isälleni anteeksi vaikkei hän anteeksi koskaan pyytänytkään. Vasta sitten omakin oloni koheni. Toki oloni olisi kohentunut nopeammin, jos hän olisi eläessään pyytänyt anteeksi.
Mulla on tismalleen samanlainen kokemus. Pyysin jopa anteeksipyyntöä, mutta sitä ei tullut. Silloin vain tajusin, että hänellä on itsellään jotain rikki, ei hän vain tajua ja annoin anteeksi vaikkei hän pyytäänyt.
Sen jälkeen matka kohti ehyempää itseä sai alkaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voitteko väkivaltaa antaa anteeksi ja jos se toistuu uudestaan?
En nyt tarkoita parisuhde väkivaltaa.
No esimerkiksi isälleni pystyin antamaan anteeksi hänen väkivaltaisuuden (lähinnä henkistä, mutta kerran myös fyysistä) mutta vasta vanhemmalla iällä. Anteeksi hän ei koskaan pyytänyt, mutta ehkä huomasi käytöksestäni etten enää kanna kaunaa ja toki hän itsekin oli ihan eri ihminen vanhana. Joten meillä oli kaiketi sellainen sanaton anteeksianto. Hänellä oli omat traumansa, joita sitten jatkoi omiin lapsiinsa, kuten se ikävästi tuppaa menemään.
Mutta en minä sitä asiaa nuorena osannut näin käsitellä, silloin vain välttelin ja pelkäsin isääni. Mutta annoin isälleni anteeksi vaikkei hän anteeksi koskaan pyytänytkään. Vasta sitten omakin oloni koheni. Toki oloni olisi kohentunut nopeammin, jos hän olisi eläessään pyytänyt anteeksi.
Mulla on tismalleen samanlainen kokemus. Pyysin jopa anteeksipyyntöä, mutta sitä ei tullut. Silloin vain tajusin, että hänellä on itsellään jotain rikki, ei hän vain tajua ja annoin anteeksi vaikkei hän pyytäänyt.
Sen jälkeen matka kohti ehyempää itseä sai alkaa.
No itsekin pyysin isääni pyytämään anteeksi minulta jo nuorena. Ei suostunut. Se oli hirvittävin hetki elämässäni, tajuta että olen jotenkin lapsesta asti ollut hänelle vääränlainen, vaikka aina olen ollut kiltti ja tehnyt niin kuin vaaditaan. Mutta siinä kun se oma mielenterveyteni heikkeni hänen mielenterveytensä mukana, aloin ymmärtää paremmin häntä ja hänen traumojaan. Ja ehkä hänkin lopulta minun. Vaikea tietää mitä hänen päässään pyöri loppuvuosinaan. Mutta oli ainakin mua kohtaan ihan erilainen kuin aiemmin. Joten annoin anteeksi vaikkei pyydetty. Muuten en voisi edes näin kohtalaisesti, kuin nykyään voin.
No sehän riippuu ihan siitä miltä itsestä tuntuu. Jos ei pysty antamaan anteeksi, niin sitten ei voi mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jotkut katkaisevat välit perheenjäseniinsä väärin aseteltujen sanojen vuoksi yms. Miten he kokevat muut ihmiset? Tuleeko toisen olla täysin virheetön? Vain itse saa mokata?
Kyllä siinä on taustalla jo paljon muutakin syvempää loukkaantumista, jos yksikin väärin valittu sana katkaisee kamelin selän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta kauhein tunne maailmassa on se, että katuu ihan aidosti, mutta toinen ei anna anteeksi. Siitähän jää ikuinen paha olo itselleen, eikä mikään auta siihen oloon. Joten itse arvostan sitä että anteeksi pyydetään, harvoin sellaista kuitenkaan tapahtuu.
Siksi ei kannattaisikaan mennä loukkaamaan tai muuten satuttamaan toista. Oma moka.
Voi herranjestas sentään! Koska kukaan meistä ei ikinä tee virheitä, ikinä ole väärässä eikä ikinä vahingossa loukkaa ketään? Ikinä ei riitele, ikinä ei ole huolimaton, ikinä ei unohda mitään.
Kyllä, pikkuvirheitä tekee jokainen joskus. Mutta niin isot virheet, joita toinen ei pysty anteeksi antamaan, pitäisi pystyä välttämään. Yleensä noihin liittyy juuri tahallisuus, eli on haluttu satuttaa. Ei kenenkään tarvi antaa anteeksi sellaista.
No miten sitten sun mielestä pystyy täydellisesti välttämään muiden loukkaantumista? Kun ihmiset ovat niin valtavan erilaisia ja kaikilla omanlaisensa tausta ja omat uskomukset/uskonnot. Eikä nykyään ole enää olemassa sellaista jokaisessa perheessä prototyyppistä etiketti käytöstä, jossa keskustellaan vain kauniista keleistä vähän parempien teekupposten ääressä, kaikista ongelmista vaietaan ja käydään joka sunnuntai kirkossa.
Nykyään eletään individualismissa jossa jokainen saa olla sellainen kuin on. Jo pelkästään se aiheuttaa kosolti loukkaantumista, kun ei välttämättä arvomaailmat kohtaa. Eikä se ole tarkoituksellista satuttamista aina.
Alue: Aihe vapaa
Tunteita tulee ja menee. Saahan niitä hautoa ja kasvatella, jos se on mieleen. Katkeruus piristää!