Monilta sosiaalialan työntekijöiltä puuttuu aito läsnäolemisen taito.

Vierailija kirjoitti:

En ole koskaan tarvinnut mielenterveyspalveluja, sen puoleen on asia kunnossa, mutta kyllä se voi olla monelle potilaalle kauhistus, kun esimerkiksi psykoterapeutti alkaa istunnon aikana vilkuilla kelloaan ja ilmoittaa, että nyt meidän pitäisi kyllä pikku hiljaa alkaa lopetella: seuraava asiakas on tulossa. Monille yksinäisille mielenterveyskuntoutujille se sosiaalialan henkilö kun on melkein niin kuin ystävä.

Psykoterapeuteilla ja sosiaalityöntekijöillä on varattu tietty aika asiakasta kohden ja niistä on hyvä pitää kiinni. Ei seuraava asiakas halua loputtomiin odotella kun joku maailmannapa kuvittelee, että voi istua tuntitolkulla yliaikaa juttelemassa, jos itsestä sille tuntuu

Vierailija kirjoitti:

Valitettavasti osalla näin. Osa osaisi, jos ei olisi niin jumalaton kiire ja valtava kasa vakavia keissejä koko ajan vastuulla. Osa ei sittenkään. Tärkeintä olisi se, että sosiaalityöntekijöillä olisi aikaa ja rauha tutustua asiakkaisiin ihmisinä paremmin.

Mitä varten? Sosiaalityöntekijän homma on katsoa että asiakas saa ne palvelut joihin on oikeutettu, ei hänen tarvitse sydänystäväksi ruveta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole koskaan tarvinnut mielenterveyspalveluja, sen puoleen on asia kunnossa, mutta kyllä se voi olla monelle potilaalle kauhistus, kun esimerkiksi psykoterapeutti alkaa istunnon aikana vilkuilla kelloaan ja ilmoittaa, että nyt meidän pitäisi kyllä pikku hiljaa alkaa lopetella: seuraava asiakas on tulossa. Monille yksinäisille mielenterveyskuntoutujille se sosiaalialan henkilö kun on melkein niin kuin ystävä.

Se terapeutti ei ole ystävä, se on töissä ja se sossu on viranomainen. 

Sen ei tarvitse olla ylimielinen, kylmä ja ylenkatsova robotti.

Ihminen voi hetkellisesti joutua pulaan, ihan ilman omaa syytään.

Esimerkiksi jos lapsi kuolee tapaturmaisesti tai aviomies menehtyy tai itse sairastuu.

Hetkellinenkin inhimillisyys auttaa.

Pääsääntöisesti meidän asiakkailla on elämänhallinta hukassa, päihdeongelmia ja ongelmia oman tai puolison väkivaltaisuuden kanssa. Mielenterveysongelmia on paljin ja todella moni kieltäytyy niiden hoidattamisesta. Kun sulla on päivästä toiseen edessä asiakas, jota ahdistaa ja on terveyden kanssa remppaa ja rahat loppu ja puolisokin hakkaa ja kuitenkaan ei ole halua hakeutua mielenterveyspalveluihin, päihdehoitoon tai jättää sitä hakkaavaa ukkoa, niin kuinka paljon sitä empatiaa pitäisi olla?

Monet seniorikotien lähihoitajat ovat sieltä karmeimmasta päästä. Täysin alalle sopeutumattomia känntkän orjia, kun pitäisi keskittyä vanhuksien asioiden hoitamiseen. Monesti nämä tällaiset tapaukset ovat pullukoita, tatuoituja, moniväritukkaisia nuoria naisia, joilla on kiire päästä röökille heti, kun silmä vähänkään välttää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole koskaan tarvinnut mielenterveyspalveluja, sen puoleen on asia kunnossa, mutta kyllä se voi olla monelle potilaalle kauhistus, kun esimerkiksi psykoterapeutti alkaa istunnon aikana vilkuilla kelloaan ja ilmoittaa, että nyt meidän pitäisi kyllä pikku hiljaa alkaa lopetella: seuraava asiakas on tulossa. Monille yksinäisille mielenterveyskuntoutujille se sosiaalialan henkilö kun on melkein niin kuin ystävä.

Se terapeutti ei ole ystävä, se on töissä ja se sossu on viranomainen. 

Sen ei tarvitse olla ylimielinen, kylmä ja ylenkatsova robotti.

Ihminen voi hetkellisesti joutua pulaan, ihan ilman omaa syytään.

Esimerkiksi jos lapsi kuolee tapaturmaisesti tai aviomies menehtyy tai itse sairastuu.

Hetkellinenkin inhimillisyys auttaa.

Pääsääntöisesti meidän asiakkailla on elämänhallinta hukassa, päihdeongelmia ja ongelmia oman tai puolison väkivaltaisuuden kanssa. Mielenterveysongelmia on paljin ja todella moni kieltäytyy niiden hoidattamisesta. Kun sulla on päivästä toiseen edessä asiakas, jota ahdistaa ja on terveyden kanssa remppaa ja rahat loppu ja puolisokin hakkaa ja kuitenkaan ei ole halua hakeutua mielenterveyspalveluihin, päihdehoitoon tai jättää sitä hakkaavaa ukkoa, niin kuinka paljon sitä empatiaa pitäisi olla?

Ala vaihtoon ja sassiin!

Vierailija kirjoitti:

Monet seniorikotien lähihoitajat ovat sieltä karmeimmasta päästä. Täysin alalle sopeutumattomia känntkän orjia, kun pitäisi keskittyä vanhuksien asioiden hoitamiseen. Monesti nämä tällaiset tapaukset ovat pullukoita, tatuoituja, moniväritukkaisia nuoria naisia, joilla on kiire päästä röökille heti, kun silmä vähänkään välttää.

Eivät kelpaa muihinkaan hommiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monet seniorikotien lähihoitajat ovat sieltä karmeimmasta päästä. Täysin alalle sopeutumattomia känntkän orjia, kun pitäisi keskittyä vanhuksien asioiden hoitamiseen. Monesti nämä tällaiset tapaukset ovat pullukoita, tatuoituja, moniväritukkaisia nuoria naisia, joilla on kiire päästä röökille heti, kun silmä vähänkään välttää.

Eivät kelpaa muihinkaan hommiin.

Osa hoivakodeista on joutunut sulkemaan ovensa, kun ei ole hoitajia. Ei kannata valittaa, jos sellaisia jossain on. 

Sitten on niitä sairaanhoitajia, jotka saattavat sanoa huonokuntoiselle vanhukselle, joka ei tahdo pysyä pystyssä ja yrittää ottaa tukea tällaisesta alan "ammattilaisesta", jolloin tämä vastaa hyvin kylmästi ja tylysti: "Kyllä sinä pysyisit itsekin jaloillasi, et vaan viitsi!". 

Koska resursseista on pulaa ja jokaisella on "asiakkaita" liikaa ja asiakkaat ovat moniongelmaisia niin voidaan tehdä vain välttämätön. Koska työ on silkkaa paskaa , tässä työssä ei kauaa viihdytä.

Vierailija kirjoitti:

Sitten on niitä sairaanhoitajia, jotka saattavat sanoa huonokuntoiselle vanhukselle, joka ei tahdo pysyä pystyssä ja yrittää ottaa tukea tällaisesta alan "ammattilaisesta", jolloin tämä vastaa hyvin kylmästi ja tylysti: "Kyllä sinä pysyisit itsekin jaloillasi, et vaan viitsi!". 

Ja tässä on totuuden siemen. Jos heittäytyy liikkumattomaksi on pian toisten käänneltävänä sängynpohjalla.

Totta. Tämän kuulee kyllä asiakaspalautteessakin. Pidetyimpiä ovat työntekijät, jotka aidosti kuuntelevat ja ovat läsnä. Valitettavasti useinkaan eivät ole ne tehokkaimmat eli lyhyimmässä ajassa työnsä hoitavat.

Vierailija kirjoitti:

Sitten on niitä sairaanhoitajia, jotka saattavat sanoa huonokuntoiselle vanhukselle, joka ei tahdo pysyä pystyssä ja yrittää ottaa tukea tällaisesta alan "ammattilaisesta", jolloin tämä vastaa hyvin kylmästi ja tylysti: "Kyllä sinä pysyisit itsekin jaloillasi, et vaan viitsi!". 

Toivottavasti tällainen sairaanhoitaja saa jonakin kauniina päivänä maistaa omaa lääkettään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitten on niitä sairaanhoitajia, jotka saattavat sanoa huonokuntoiselle vanhukselle, joka ei tahdo pysyä pystyssä ja yrittää ottaa tukea tällaisesta alan "ammattilaisesta", jolloin tämä vastaa hyvin kylmästi ja tylysti: "Kyllä sinä pysyisit itsekin jaloillasi, et vaan viitsi!". 

Ja tässä on totuuden siemen. Jos heittäytyy liikkumattomaksi on pian toisten käänneltävänä sängynpohjalla.

Tuollaista eivät 1920- ja 1930-luvuilla eteenpäin syntyneet ikäihmiset yleensä harrasta. Heillä on vahva moraali, ovathan he kokeneet sodankin. Liikutaan itse niin kauan, kuin se suinkin on mahdollista. Sitä nuoremmilta voikin sitten jo tuollaista odottaakin.

Vierailija kirjoitti:

Valitettavasti osalla näin. Osa osaisi, jos ei olisi niin jumalaton kiire ja valtava kasa vakavia keissejä koko ajan vastuulla. Osa ei sittenkään. Tärkeintä olisi se, että sosiaalityöntekijöillä olisi aikaa ja rauha tutustua asiakkaisiin ihmisinä paremmin.

Tämä. Jos kunnolla tutustuu asiakkaaseen ja kohtaa tämän ihmisenä, ei tätä voi kohdella huonosti. Mutta jos työnantaja, aikataulu ja resurssit pakottavat siihen, on työntekijän etäännyttävä omastakin ihmisyydestään, että voi tehdä oman etiikkansa vastaisia toimia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valitettavasti osalla näin. Osa osaisi, jos ei olisi niin jumalaton kiire ja valtava kasa vakavia keissejä koko ajan vastuulla. Osa ei sittenkään. Tärkeintä olisi se, että sosiaalityöntekijöillä olisi aikaa ja rauha tutustua asiakkaisiin ihmisinä paremmin.

Tämä. Jos kunnolla tutustuu asiakkaaseen ja kohtaa tämän ihmisenä, ei tätä voi kohdella huonosti. Mutta jos työnantaja, aikataulu ja resurssit pakottavat siihen, on työntekijän etäännyttävä omastakin ihmisyydestään, että voi tehdä oman etiikkansa vastaisia toimia.

Sosiaalityöntekijällä on yleensä useita satoja asiakkaita. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole koskaan tarvinnut mielenterveyspalveluja, sen puoleen on asia kunnossa, mutta kyllä se voi olla monelle potilaalle kauhistus, kun esimerkiksi psykoterapeutti alkaa istunnon aikana vilkuilla kelloaan ja ilmoittaa, että nyt meidän pitäisi kyllä pikku hiljaa alkaa lopetella: seuraava asiakas on tulossa. Monille yksinäisille mielenterveyskuntoutujille se sosiaalialan henkilö kun on melkein niin kuin ystävä.

Se terapeutti ei ole ystävä, se on töissä ja se sossu on viranomainen. 

Sen ei tarvitse olla ylimielinen, kylmä ja ylenkatsova robotti.

Ihminen voi hetkellisesti joutua pulaan, ihan ilman omaa syytään.

Esimerkiksi jos lapsi kuolee tapaturmaisesti tai aviomies menehtyy tai itse sairastuu.

Hetkellinenkin inhimillisyys auttaa.

Pääsääntöisesti meidän asiakkailla on elämänhallinta hukassa, päihdeongelmia ja ongelmia oman tai puolison väkivaltaisuuden kanssa. Mielenterveysongelmia on paljin ja todella moni kieltäytyy niiden hoidattamisesta. Kun sulla on päivästä toiseen edessä asiakas, jota ahdistaa ja on terveyden kanssa remppaa ja rahat loppu ja puolisokin hakkaa ja kuitenkaan ei ole halua hakeutua mielenterveyspalveluihin, päihdehoitoon tai jättää sitä hakkaavaa ukkoa, niin kuinka paljon sitä empatiaa pitäisi olla?

Olet väärällä alalla. Sinun työssäsi ei ole kyse sinun tylsistymisestäsi.

Jokaikisessä työssä pitää hallita KÄYTÖSTAVAT.

Ehkäpä huvittavimpia, suorastaan naurettavimpia, ovat ne sosiaalialan työntekijät, jotka kehua retostelevat olevansa empaattisia ja aidosti sydämellään kuuntelevia, syvästi tuntevia ihmisiä, mutta jotka eivät kuitenkaan todellisuudessa tätä ole. Kissan ei todellakaan aina kannata nostaa sitä häntäänsä pöydälle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole koskaan tarvinnut mielenterveyspalveluja, sen puoleen on asia kunnossa, mutta kyllä se voi olla monelle potilaalle kauhistus, kun esimerkiksi psykoterapeutti alkaa istunnon aikana vilkuilla kelloaan ja ilmoittaa, että nyt meidän pitäisi kyllä pikku hiljaa alkaa lopetella: seuraava asiakas on tulossa. Monille yksinäisille mielenterveyskuntoutujille se sosiaalialan henkilö kun on melkein niin kuin ystävä.

Se terapeutti ei ole ystävä, se on töissä ja se sossu on viranomainen. 

Sen ei tarvitse olla ylimielinen, kylmä ja ylenkatsova robotti.

Ihminen voi hetkellisesti joutua pulaan, ihan ilman omaa syytään.

Esimerkiksi jos lapsi kuolee tapaturmaisesti tai aviomies menehtyy tai itse sairastuu.

Hetkellinenkin inhimillisyys auttaa.

Pääsääntöisesti meidän asiakkailla on elämänhallinta hukassa, päihdeongelmia ja ongelmia oman tai puolison väkivaltaisuuden kanssa. Mielenterveysongelmia on paljin ja todella moni kieltäytyy niiden hoidattamisesta. Kun sulla on päivästä toiseen edessä asiakas, jota ahdistaa ja on terveyden kanssa remppaa ja rahat loppu ja puolisokin hakkaa ja kuitenkaan ei ole halua hakeutua mielenterveyspalveluihin, päihdehoitoon tai jättää sitä hakkaavaa ukkoa, niin kuinka paljon sitä empatiaa pitäisi olla?

Olet väärällä alalla. Sinun työssäsi ei ole kyse sinun tylsistymisestäsi.

Jokaikisessä työssä pitää hallita KÄYTÖSTAVAT.

Sanopa mitä tuollainen ihminen tekee sosiaalitoimistossa, jolle ei kuitenkaan mikään kelpaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitten on niitä sairaanhoitajia, jotka saattavat sanoa huonokuntoiselle vanhukselle, joka ei tahdo pysyä pystyssä ja yrittää ottaa tukea tällaisesta alan "ammattilaisesta", jolloin tämä vastaa hyvin kylmästi ja tylysti: "Kyllä sinä pysyisit itsekin jaloillasi, et vaan viitsi!". 

Toivottavasti tällainen sairaanhoitaja saa jonakin kauniina päivänä maistaa omaa lääkettään.

Vierestä seuraava ei välttämättä ymmärrä mistä on oikeasti kyse. Kyse on siitä, että patistamalla asiakas kävelemään, hänet saadaan kävelemään ja kävelytaito säilyy. Hyvällä se ei aina onnistu, vaan tarvii vähän patistamista, joka voi kuulostaa vierestä seuraavalle "ilkeydeltä". Oikeasti kyse on täysin asiakkaan parhaasta.

Osa vanhuksista joutuessaan jonkun syyn takia osastolle pitää osastoa täyshoitolana, jossa tuodaan kaikki sinne sängylle ja ei tarvi kuin maata siellä, vaikka sinne tullessaan pystyisi käymään itse ruokasalissa syömässä yms.. Asiakas ei tuossa tajua, että noin toimimalla se kunto voi romahtaa parissa viikossa sellaiseksi, että ei enää ihan oikeasti pysty kävelemään, eikä pärjää enää kotona. Siksi on todellinen karhunpalvelus jättää se vähän kiukkuisa asiakas lojumaan sänkyyn.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitten on niitä sairaanhoitajia, jotka saattavat sanoa huonokuntoiselle vanhukselle, joka ei tahdo pysyä pystyssä ja yrittää ottaa tukea tällaisesta alan "ammattilaisesta", jolloin tämä vastaa hyvin kylmästi ja tylysti: "Kyllä sinä pysyisit itsekin jaloillasi, et vaan viitsi!". 

Ja tässä on totuuden siemen. Jos heittäytyy liikkumattomaksi on pian toisten käänneltävänä sängynpohjalla.

Tuollaista eivät 1920- ja 1930-luvuilla eteenpäin syntyneet ikäihmiset yleensä harrasta. Heillä on vahva moraali, ovathan he kokeneet sodankin. Liikutaan itse niin kauan, kuin se suinkin on mahdollista. Sitä nuoremmilta voikin sitten jo tuollaista odottaakin.

Et taida olla tekemisissä niiden vanhusten kanssa oikeasti. :)