Monilta sosiaalialan työntekijöiltä puuttuu aito läsnäolemisen taito.

Vierailija kirjoitti:

Ei he hae sitä vaan he pelastavat lapsia.

?? Eihän lapsia voi pelastaa, jos ei edes ymmärrä perheen tilannetta!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei he hae sitä vaan he pelastavat lapsia.

?? Eihän lapsia voi pelastaa, jos ei edes ymmärrä perheen tilannetta!

Luulen että osa heistä on siellä pelastamassa mielikuvaa lapsista, ja mielikuvat vanhemmista ovat myös osittain kuvitelmia, mielikuvia, ”mitä jos” skenaarioita. Joskus näitä on vaikea edes haastaa, henkilöni voi niistä päästää irti, pelkää jotakin mielikuvissaan tapahtuvaa katastrofia. Ehkä omaa lapsuuttaan, joskus. T psykologi joka nähnyt monenlaista väkeä töissä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valitettavasti osalla näin. Osa osaisi, jos ei olisi niin jumalaton kiire ja valtava kasa vakavia keissejä koko ajan vastuulla. Osa ei sittenkään. Tärkeintä olisi se, että sosiaalityöntekijöillä olisi aikaa ja rauha tutustua asiakkaisiin ihmisinä paremmin.

Mitä varten? Sosiaalityöntekijän homma on katsoa että asiakas saa ne palvelut joihin on oikeutettu, ei hänen tarvitse sydänystäväksi ruveta.

Edelleen, siitä ei ole kyse! Kyse on normaalista kuuntelemisesta ja siitä, ettei ylenkatso ja ole kylmä ja nuiva! Ihan normijuttuja, jotka todellakin kuuluvat _kaikkeen_ ihmistyöhön! Ja eihän ihmisiä voi edes auttaa, jos ei tajua mikä heidän tilanteensa on eli ei tiedä mikä aidosti auttaisi! Siksi on oltava aidosti läsnä ja kuunneltava. Tämän verran pitäisi kyllä jokaisen normaalijärkisenkin ymmärtää! Ihme pöllöjä, kun ei yksinkertaisimpiakaan asioita tajuta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei he hae sitä vaan he pelastavat lapsia.

?? Eihän lapsia voi pelastaa, jos ei edes ymmärrä perheen tilannetta!

Luulen että osa heistä on siellä pelastamassa mielikuvaa lapsista, ja mielikuvat vanhemmista ovat myös osittain kuvitelmia, mielikuvia, ”mitä jos” skenaarioita. Joskus näitä on vaikea edes haastaa, henkilöni voi niistä päästää irti, pelkää jotakin mielikuvissaan tapahtuvaa katastrofia. Ehkä omaa lapsuuttaan, joskus. T psykologi joka nähnyt monenlaista väkeä töissä

Niinpä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valitettavasti osalla näin. Osa osaisi, jos ei olisi niin jumalaton kiire ja valtava kasa vakavia keissejä koko ajan vastuulla. Osa ei sittenkään. Tärkeintä olisi se, että sosiaalityöntekijöillä olisi aikaa ja rauha tutustua asiakkaisiin ihmisinä paremmin.

Mitä varten? Sosiaalityöntekijän homma on katsoa että asiakas saa ne palvelut joihin on oikeutettu, ei hänen tarvitse sydänystäväksi ruveta.

Edelleen, siitä ei ole kyse! Kyse on normaalista kuuntelemisesta ja siitä, ettei ylenkatso ja ole kylmä ja nuiva! Ihan normijuttuja, jotka todellakin kuuluvat _kaikkeen_ ihmistyöhön! Ja eihän ihmisiä voi edes auttaa, jos ei tajua mikä heidän tilanteensa on eli ei tiedä mikä aidosti auttaisi! Siksi on oltava aidosti läsnä ja kuunneltava. Tämän verran pitäisi kyllä jokaisen normaalijärkisenkin ymmärtää! Ihme pöllöjä, kun ei yksinkertaisimpiakaan asioita tajuta.

Se kuuleeko asiakasta ja kokeeko asiakas tulleensa kuulluksi ovat kaksi aivan eri asiaa. Se asiakas voi olla harvinaisen väärässä siinä mitä pitäisi tehdä ja kokee ettei tule kuulluksi, kun taas sossu kokee, että asiakas jankuttaa epäolennaisia.

Näin se usein valitettavasti on. Tarjotaan monimutkaisiin ongelmiin helppoja ratkaisuja. Yksi esimerkki: Olin psykiatrisella hoitajalla juttelemassa ensimmäisiä kertoja, siis tutustumisvaihetta vielä. Kerroin käyväni lenkillä, jotta pääsen irti kotiympyröistä ja lapsista hetkeksi. Juteltiin lisää ja hoitaja sitten ehdotti, että miksi en ottaisi läsnöoloani kaipaavaa lasta mukaani lenkeille. No, miksiköhän en. Lisäyksenä vielä, että olen totaali-yh, lapseni teinejä ja läsnäoloani tarvitseva lapsi saa kyllä aikaani useamman tunnin päivässä ja olen hänen käytettävissään käytännössä aina, mutta jotain rajanvetoa mun on senkin suhteen tehtävä.

Kuunteleva sossu suostuu kaikkeen mitä vaaditaan, ja kylmä sossu sitten menee lain mukaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valitettavasti osalla näin. Osa osaisi, jos ei olisi niin jumalaton kiire ja valtava kasa vakavia keissejä koko ajan vastuulla. Osa ei sittenkään. Tärkeintä olisi se, että sosiaalityöntekijöillä olisi aikaa ja rauha tutustua asiakkaisiin ihmisinä paremmin.

Mitä varten? Sosiaalityöntekijän homma on katsoa että asiakas saa ne palvelut joihin on oikeutettu, ei hänen tarvitse sydänystäväksi ruveta.

Edelleen, siitä ei ole kyse! Kyse on normaalista kuuntelemisesta ja siitä, ettei ylenkatso ja ole kylmä ja nuiva! Ihan normijuttuja, jotka todellakin kuuluvat _kaikkeen_ ihmistyöhön! Ja eihän ihmisiä voi edes auttaa, jos ei tajua mikä heidän tilanteensa on eli ei tiedä mikä aidosti auttaisi! Siksi on oltava aidosti läsnä ja kuunneltava. Tämän verran pitäisi kyllä jokaisen normaalijärkisenkin ymmärtää! Ihme pöllöjä, kun ei yksinkertaisimpiakaan asioita tajuta.

Täsmälleen!

Ainakin ne, jotka opiskeli sosiaalialaa samassa ryhmässä, olivat toisen kärsimyksestä nauttivia sadisteja. Tällä hetkellä he istuvat kuntien sosiaalitoimistossa "auttamassa" ihmisiä. Sääliksi käy näiden asiakkaita.

Arman Alizadin juttuja kantsii katella areenasta.

Ennen oli Karpo.

Tapaus... Totaaliyhäri olisi tarvinnut asioihinsa ihan jotain muuta kuin sossun tyrkkyapua.

Kun tämä äiti kieltäytyi vianetsintäkampanjasta, joutui massiivisen "sala" tarkkailun kohteeksi, ja selän takana oli monta keskustelua joissa puitiin ihan harhaisia juttuja, ja joiden "perusteella" tehtiin laiton huosta ja äiti yritettiin pakottaa "hoidon" piiriin.

Yksi tervepäisimpiä ihmisiä mitä voi olla. Ja aivan uskomaton paineensietokyky.

Ihmisten tyhmyydellä ei ole rajoja.

Vierailija kirjoitti:

Ei he hae sitä vaan he pelastavat lapsia.

Sosiaalityöt tehdään muidenkin kuin lasten parissa.

Heidän pitää olla ehdottomia koska ihmiset, Hyihyi, valehtelee.

Asiat laitetaan paperille, ja siinä se totuus on. Koska siltä näyttää ja tuntuu.

Se totuus on sitten kirjallisessa muodossa ikuisesti läsnäolevana, sukupolvesta toiseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei he hae sitä vaan he pelastavat lapsia.

Sosiaalityöt tehdään muidenkin kuin lasten parissa.

Osa aikuisista asiakkaistani on jäänyt kyllä lapsen tasolle. Uskomatonta kiukuttelua ja rajatonta itsekeskeisyyttä. Täysi kykenemättömyys nähdä omien ratkaisujen ikävät seuraukset.

Sossu

On ihmisiä, jotka puhuisivat tuntikausia, jos siihen olisi mahdollisuus. Kun aikaa on varattu tunti, sen loppuessa on puhe katkaistava, jotta seuraavakin saa vuoronsa.

Vaikka terapeutti tai sosiaalityöntekijä olisi sen tunnin kuunnellut ja myös osoittanut kuuntelevansa, asiakas voi silti olla sitä mieltä ettei häntä kuunneltu.

Ja vaikka ajan loppumisen siltä erää toteaisi kuinka ystävällisesti, voi asiakkaalle jäädä tunne, että hänet "heitettiin ulos".

Joillekin ihmisille ei vaan riitä mikään ajan tai empatian määrä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitten on niitä sairaanhoitajia, jotka saattavat sanoa huonokuntoiselle vanhukselle, joka ei tahdo pysyä pystyssä ja yrittää ottaa tukea tällaisesta alan "ammattilaisesta", jolloin tämä vastaa hyvin kylmästi ja tylysti: "Kyllä sinä pysyisit itsekin jaloillasi, et vaan viitsi!". 

Ja tässä on totuuden siemen. Jos heittäytyy liikkumattomaksi on pian toisten käänneltävänä sängynpohjalla.

Jep, suurinosa vanhusten liikuntarajoitteisuudesta johtuu siitä ettei ole viimeiseen 20v tehty muutakuin maattu nojatuolissa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitten on niitä sairaanhoitajia, jotka saattavat sanoa huonokuntoiselle vanhukselle, joka ei tahdo pysyä pystyssä ja yrittää ottaa tukea tällaisesta alan "ammattilaisesta", jolloin tämä vastaa hyvin kylmästi ja tylysti: "Kyllä sinä pysyisit itsekin jaloillasi, et vaan viitsi!". 

Toivottavasti tällainen sairaanhoitaja saa jonakin kauniina päivänä maistaa omaa lääkettään.

Vierestä seuraava ei välttämättä ymmärrä mistä on oikeasti kyse. Kyse on siitä, että patistamalla asiakas kävelemään, hänet saadaan kävelemään ja kävelytaito säilyy. Hyvällä se ei aina onnistu, vaan tarvii vähän patistamista, joka voi kuulostaa vierestä seuraavalle "ilkeydeltä". Oikeasti kyse on täysin asiakkaan parhaasta.

Osa vanhuksista joutuessaan jonkun syyn takia osastolle pitää osastoa täyshoitolana, jossa tuodaan kaikki sinne sängylle ja ei tarvi kuin maata siellä, vaikka sinne tullessaan pystyisi käymään itse ruokasalissa syömässä yms.. Asiakas ei tuossa tajua, että noin toimimalla se kunto voi romahtaa parissa viikossa sellaiseksi, että ei enää ihan oikeasti pysty kävelemään, eikä pärjää enää kotona. Siksi on todellinen karhunpalvelus jättää se vähän kiukkuisa asiakas lojumaan sänkyyn.

Tämänkin asian voi silti ilmaista monella eri sävyllä. "Ylös siitä, pystyt kyllä itsekin" tai "Kokeillaan ihan rauhassa, minä olen kyllä apuna".

Ei ihmisille tepsii eri tapa ilmaista asia. Jollekin vääräleualle jäärälle äijälle "perse ylös penkiltä ja mennään!" toimii siinä missä jollekin toiselle voi toimia muu kohteliaampi ilmaisutapa. On sen terveydenhuollon ammattilaisen kokemusta ja ammattitaitoa osata käyttää toimivia ilmaisutapoja asiakkaan mukaan.

Ei pidä arvostella, jos ei ole itse ollut tommosessa duunissa. Tietysti se kävely tehdään yhdessä ja on turvallista. Ongelma on vaan saada se asiakas oikeasti lähtemään, eikä jäämään lojumaan sängylle..

Osastoilla on monesti kovat paineet saada vanhuksia käveletettyä. Sitten kun vanhus palaa vanhankotiinsa siellä kauhistellaan, eikö se seniori ole kävellyt koko aikana, vain makuutettu sängyssä. Toinen ongelma on makuuhaavat, näistä tulee monien miljoonien euron lasku vuodessa hyvinvointivaltiolle.

Tuskin sitä työtä kovin pitkää jaksaa jos menee kovin empaattisesti mukaan. Tärkeämpää tehdä asioita ja asiantuntevasti. Normaali empaattisuus ja hienotunteisuus riittää. Moni alan ihminen tosiaan paitsi liiaksi empaattisuuskantilla myös liian puhelias, jopa juoruileva kun kuuntelutaito olisi alalla aika tärkeä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On se vaikea yhtälö. Hoitotyöhön tarvittaisiin ihmisiä, joille käy loputon kiire ja vuorotyö alimiehityksellä ja huonolla palkalla, eikä empaattisuuden ja inhimillisyyden saisi yhtään kärsiä. Sosiaalityöhön tarvittaisiin ihmisiä, joihin ei vaikuta kiire, tappouhkaukset, kärsimyksen ja väkivallan kohtaaminen ja alimiehitys. Uupumuksen ensimmäinen ja pitkäkestoisin oire ihmisellä on empatiakyvyn lasku. Hoitotyössä ja sosiaalityössä tämän ei saisi päteä ihmiseen. 

Mistäs niitä tekijöitä saisi? 

Poliittisesta muutoksesta voisi olla apua. Otetaan mallia yleisistä kielitutkinnoista ja tehdään tutkinnon suorittaminen tentillä mahdolliseksi kaikille, joilta tiedot löytyy; ei hakemista kouluun, ei muuttoa toiselle puolelle Suomea, ei kädenvääntöä opettajien kanssa, ei gradua eikä opinnäytteitä (jos et halua tutkijaksi), ei pakollisia työharjoitteluita, jotka eivät kuulu siihen työhön, jota tosiasiallisesti suostut tekemään jne. 

Sen jälkeen, kun ihminen on netistä oppinut sosiaalityöntekijän työn kannalta olennaiset asiat, hän voi ilmoittautua yhden päivän tenttiin ja saada sosiaalityöntekijän paperit. Vaihtoehtoisesti hän voi saada teoriapaperit ja häntä autetaan sitten kädestä pitäen tarpeellisten työharjoitteluiden saamisessa, jotta hän voi vielä osoittaa teoriatietonsa käytännössä ja sitten hänet lopullisesti laillistetaan. Sama pitäisi saada psyk.sairaanhoitajille, psykologeille sun muille, joiden työ pyörii istuma-asennon, kirjoittamisen ja puheen ympärillä. 

Monella nousee karvat pystyyn näistä ehdotuksista, koska tuo uhkaisi hierarkioita ja vapauttaisi työmarkkinoille valtavasti osaajia, jolloin myös kilpailu työpaikoista lisääntyisi. Lisäksi on paljon ihmisiä, joiden itsetunto perustuu osin siihen, että heidän opintojensa ja työnsä sisältö on osin mysteerisen uulalaá-savuverhon peitossa, koska papereita ei voi hankkia joustavasti. Koska osalle heidän tutkintonsa on heidän itseluottamuksensa perusta, he eivät pidä ajatuksesta, että joku voisi saada sen nopeasti haltuunsa kuluttamatta vuosia elämästään metatyöhön.

On kuitenkin todettua, että vieraan kielen täydellinen hallinta vie yli 800 todellista työtuntia ja kukaan ei voi teeskennellä puhuvansa täydellistä venäjää ihan vain elämänkokemuksen myötä harrastettuaan englanninkielistä kirjallisuutta ja karatea. Sote-alan asioissa on paljon maalaisjärkeen käypää asiaa, joka opitaan elämän koulussa. Siitä huolimatta, että tuo kaikille avoin venäjän tutkintotilaisuus vaatii valtavasti harjoittelua ja huijaaminen on mahdotonta, ei siihen vaadita mitään kouluun hakemisia ja metatyötä, vaan taidon hankkiminen riittää. Jos se onnistuu venäjän kielen kohdalla, miksei sama onnistuisi maalaisjärkeen käypien alojen osaamisvaatimusten osoittamisen kohdalla? 

En kannata tällaista ajatusta. Sosiaalialan työ on sen verran vaativaa ja toimitaan haavoittuvien ihmisryhmien kanssa, että kyllä siihen muodollista koulutusta tarvitaan. Jos henkilöllä on taustallaan paljon työkokemusta ja vaikka yksittäisiä kursseja, ne voidaan nykyäänkin huomioida tutkinnossa. Opiskelija ei aina huomaa sitä miten tärkeää aikaa se opiskeluaika kaikkine metatöineen on. On kaikkien etu että muodollisella koulutuksella varmistetaan jonkinlainen laatu ja tasaisuus. Kaikki käyvät tietyn opetussuunnitelman läpi. Kielitutkintoon tätä ei voi oikein verrata. Kieli on siinä instrumentaalinen, väline jolla kommunikoidaan, ja kielitaidon tason voi osoittaa kielitaidon, mutta ihmissuhdetyön monipuoliset ulottuvuudet on mahdotonta näyttää jollain yksittäisellä testillä.

Up