Miltä tuntui muuttua "keski-ikäiseksi" naiseksi, ja missä iässä huomasit muuttuneesi sellaiseksi?

Vierailija kirjoitti:

Vesireittjä kirjoitti:

Huomasin tulleeni keski-ikäiseksi 43-vuotiaana, kun työpaikallani aputyttöinä olleet nuoremmat naiset hihittelivät ulkonäölleni ja sanomisilleni kahvipöydässä. Nämä nuoremmat olivat hätinä täysi-ikäisiä, mutta omasta mielestään paljon minua fiksumpia, olinhan tällainen keski-ikäinen fossiili, joka ei tajua nykyajasta enää mitään. Sittemmin myös Sokoksen kemparin nuoremmat kassaneidit ovat ottaneet saman mitätöivän asenteen. Siedin tuota muutaman kerran, koska firman aikuisemmat työntekijät käyttäytyvät asiallisemmin asiakkaita kohtaan. Sittemmin tuli mitta täyteen tuon nuoremman väen asenteen suhteen ja ja annoin palautetta johtoportaalle. He eivät nähneet mitään vikaa tuossa käytöksessä. Enää en tuohon kauppaan astu. Aikaisemmin ostin sieltä meikkien lisäksi myös vaatteet, laukut jne. käyttötavarat.

Jännää olen huomannut saman Tampereen sokoksella, ensin ajattelin että kuvittelin, mutta alkoi toistua niin usein että oli pakko uskoa. Samaan olen törmännyt joissain kahviloissa Tampereella, nuorella nais-myyjällä tulee sellainen väheksyvä asenne. Tätä ei tapahdu kun mies (samanikäinen) mukana. Itse olen aina kohtelias ja asiallinen. Näin me naiset vaan taas painamme toisiamme alas.

En ole moista ehtinyt suuremmin murehtimaan,kypsyminen toi oikeastaan mukavia juttuja esiin,vapautta eniten.Ei ollut tarvetta miellyttämiseen,nuoret ne on niin huolissaan ulkoisista asioista,miltä näyttää ja kuuleeko kohteliaisuuksia...vapautta tehdä omia valintoja,se on ihanaa

Vierailija kirjoitti:

Minulle oli onni, että ollessani teini-ikäinen elämässäni vaikutti useampi viisikymppinen nainen, jotka elivät täysin omannäköistänsä elämää välittämättä niistä normeista ja odotuksista joita yhteiskunta ja kulttuuri heille asettivat. Pukeutuivat juuri niin kuin halusivat, harrastivat juuri sitä mitä halusivat, bilettivät kun halusivat, ja omasivat laajan ja monenikäisistä koostuvan ystäväpiirin. (Ja ennen kuin kukaan sanoo mitään, niin kyse oli työssäkäyvistä, perheellisistä ja koulutetuista ihmisistä joilla oli elämänhallinta täysin kunnossa.)

Näin jo nuorella iällä, että elämästään voi tehdä juuri sennäköisen kuin haluaa, ja että ei ole olemassa mitään tiettyä ikää jolloin pitäisi alkaa himmailla, luopua itselle tärkeistä asioista ja muuttua tylsäksi. 

Kannattaa muistaa, että se mikä on tylsää ja himmailua on täysin yksilökohtainen käsitys asioista, joka ei ole suinkaan sama asia kuin yksilö olisi tylsä ja himmaileva tai vielä vähemmän, että yksilö kokisi itsensä tylsäksi ja himmailevaksi. Miksi ensinnäkään pitäisi koko elämänsä pitää yllä samoja taitoja ja olla samanlainen ulkonäöltään, ajatuksiltaan, kiinnostuksen kohteiltaan? Elämä on muutosta eikä sen tarvitse aina olla talouselämän tyyliin talouden täytyy aina kasvaa, muuten olemme lamassa, mikä sinänsä on jo naurettava ajatus.

Tässä nelikymppisenä huomasin. Ihossa alkaa olla sellaista hienoista ryppyä ja keskivartalo jotenkin tanakoitui lasten saannin myötä (olen edelleen hoikka, mutta silti). Vaatteet istuu erilailla. Eikä jaksa valvoa niin kuin nuorena. Kaikkeen palautumiseen menee aiempaa kauemmin aikaa.

Vierailija kirjoitti:

Mä olen ollut 27 lähes koko ikäni. Ainakin 16 - nyt. Turha olla muun ikäinen kun on kerran ollut hyvä olla aikuisuuden kynnyksellä. Valitsee vain iän josta tykkää ja on aina sen ikäinen! Hyvin helppoa. Kroppa tietty ajoittain vähä valittaa mut se on sivuseikka. M54

Sama. En ole mielestäni laisinkaan keski-ikäinen. Joskus nivelissä kolottaa, mutta ei haittaa: kipuun kemiaa ja matka jatkuu. Keski-ikä alkaa ehkä sitten joskus myöhemmin.

M56

Olen 47 enkä koe olevani keski-ikäinen, mutta ilmeisesti olisi jo 30+ pitänyt kokea olevansa ikäloppu. Kun katson ikäisiäni ja kuuntelen heidän juttuja useimmiten järkytyn että tuollainenko minun "kuuluisi" olla. No ei ihme että harvoin viihdyn ikäisteni tai muidenkaan seurassa. Voi olla että silläkin pysynyt omassa tahdissa kun tehnyt asioita aina vähän ns. eri järjestyksessä kun muut, sen mukaan mikä tuntunut oikealta. 

En ole moista kokenut enkä huomannut.

Olen reilusti yli ns. keski-iän mutta elän vallan niinkuin haluan ja pukeudun niinkuin haluan.

Ja koska en halua pukeutua teiniksi tai parikymppiseksi en sitä tee. Jos haluaisin voisin toki tehdäkin.

En ole myöskään mummu enkä pukeudu "ikääni kuuluvien" tavalla. Elän juuri niin kuin sisimmässäni hyvälle tuntuu, ja se on elämää ilman keinotekoisia iän - tai oikeammin ympäristön - sanaelemia sääntöjä.

Olen aina ollut vapaa ja itsenäinen persoona eikä se miksikään ole muuttunut. Muut saavat ottaa tai jättää.

Siinähän muuttuu keski-ikäiseksi kun tällaista alkaa pohtia, antaa mennä vaan elämää eteenpäin ja iästä viis.  Niin kauan kun mieli ja kroppa toimii ei iällä ole väliä.

Vierailija kirjoitti:

Olen 47 enkä koe olevani keski-ikäinen, mutta ilmeisesti olisi jo 30+ pitänyt kokea olevansa ikäloppu. Kun katson ikäisiäni ja kuuntelen heidän juttuja useimmiten järkytyn että tuollainenko minun "kuuluisi" olla. No ei ihme että harvoin viihdyn ikäisteni tai muidenkaan seurassa. Voi olla että silläkin pysynyt omassa tahdissa kun tehnyt asioita aina vähän ns. eri järjestyksessä kun muut, sen mukaan mikä tuntunut oikealta. 

Olen itse 41 ja tuossa yllä juuri sanoin, että tunnen itseni  keski-ikäiseksi. Se on kuitenkin AIVAN eri asia kuin ikäloppu! Huomaan vaan, että kroppa tietyiltä osin vanhenee, ei ole samanlainen kuin parikymppisenä. Toisaalta sitä myös tuntee itsensä paremmin ja on itsetuntoa tehdä mitä huvittaa. Sitä ei enää niin mieti, miltä näyttää tai kuulostaa tai mitä joku muu  minusta ajattelee. Ja ne on oikein positiivisia muutoksia. Ei siinä ole mitään vikaa, että vanhenen, eikä keski-ikäiseksi itsensä tunteminen tarkoita, että "kuuluisi" olla yhtään minkäänlainen tai varsinkaan, että olisi ikäloppu. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä aloin sanoa itseäni keski-ikäiseksi heti, kun täytin 35. Ikävuosina 35-40 muut ihmiset vastusti sitä vielä, että "ethän sinä ole/eihän me vielä olla". Nyt kukaan ei enää väitä vastaan. N44

Ja lisäänpä vielä, että nauratti hirveesti ne vastasanväittämiset. Mitä pahaa siinä on olla keski-ikäinen nainen? N44

Noita ihmisiä itseä ahdistaa ilmeisesti vanheneminen ja siksi reagoivat noin. Vanheneminenhan on nimenomaan vain ja ainoastaan normaali osa ihmisen elämää. Miksi sitä tosiaan pitäisi jotenkin pelätä ja hävetä :D

Vierailija kirjoitti:

Minulle oli onni, että ollessani teini-ikäinen elämässäni vaikutti useampi viisikymppinen nainen, jotka elivät täysin omannäköistänsä elämää välittämättä niistä normeista ja odotuksista joita yhteiskunta ja kulttuuri heille asettivat. Pukeutuivat juuri niin kuin halusivat, harrastivat juuri sitä mitä halusivat, bilettivät kun halusivat, ja omasivat laajan ja monenikäisistä koostuvan ystäväpiirin. (Ja ennen kuin kukaan sanoo mitään, niin kyse oli työssäkäyvistä, perheellisistä ja koulutetuista ihmisistä joilla oli elämänhallinta täysin kunnossa.)

Näin jo nuorella iällä, että elämästään voi tehdä juuri sennäköisen kuin haluaa, ja että ei ole olemassa mitään tiettyä ikää jolloin pitäisi alkaa himmailla, luopua itselle tärkeistä asioista ja muuttua tylsäksi. 

Näinhän se on. Ja he olivat keski-ikäisiä naisia, elämänsä parhaissa vuosissa. Mikä siinä keski-ikäisyydessä on ihmisille niin kauhean vaikeaa? Se on ihan ookoo olla keski-ikäinen. Ei se tarkoita, että pitää olla nuttura tiukalla ja käyttäytyä vain tietyllä tavalla. Saa olla ihan sellainen kuin on.

Vanhenemista en ajatellut ennenkuin olin 47, siihen asti olin ikuisesti kaksvitonen.

Samana vuonna tapahtui monta kurjaa asiaa omassa lähipiirissä, vanhenin kerralla parikymmentä vuotta.

Nyt vähän päälle viiskymppisenä olen tyytyväisesti keski-ikäinen. Elämä on parasta just nyt.

Millaista on muuttua nuoresta koreasta kollista vitjamunaksi Ja puolilöysäksi ?

Kertokaa miehet nyt suoraan.

Vierailija kirjoitti:

Hakeudu terapiaan! Sulla on ongelma, joka on päänsisäinen. Olen 45 ja en koe millään lailla olevani keski-iässä..

Täysin samaa mieltä, olen 51 vuotias enkä vaihdevuosista huolimatta koe olevani keski-ikäinen. Toki minun lapsuudessa 50 vuotis lahjaksi ostettiin ihmisille kiikkutuoli, vaan en ole siinä iässä vielä.

Vierailija kirjoitti:

38-39 aloin tajuta, että en olekaan enää teini. Harkitsen vakavasti, pitäisikö vaatetyyliä päivittää vähän tätisuuntaan. Nyt. 40

Joskus 30 jälkeen aloin jo pukeutua tätimäisesti, tätä kesti 15 vuotta, kunnes palasin niihin vaatteisiin jotka tuntuvat omilta ja joissa viihdyn. Nyt 52-vuotiaana pukeudun yleensä yhdistelmään tennarit/t-paita/farkut/huppari/farkku- tai nahkatakki. Jos ei ole nämä päällä niin sitten urheiluvaatteet kun melkein aina tulossa tai menossa urheilemaan.

Vierailija kirjoitti:

Hakeudu terapiaan! Sulla on ongelma, joka on päänsisäinen. Olen 45 ja en koe millään lailla olevani keski-iässä..

Missä vaiheessa keski-ikäinen henkilö muuttuu keskiäkäiseksi henkilöksi?

Ihanalta! Olen paljon onnellisempi kuin nuorempana, jolloin piti miettiä liikaa mitä toinen sukupuoli minusta ajattelee. Nyt en välitä vähääkään pitääkö joku minua viehättävänä vai ei. Hyvin vapauttavaa.

N55

Vierailija kirjoitti:

Millaista on muuttua nuoresta koreasta kollista vitjamunaksi Ja puolilöysäksi ?

Kertokaa miehet nyt suoraan.

Hopeaketuille ei käy näin😉 Nuorekkaassa asussa (valkoiset tennarit jalassa mutta vain kesällä) kaupan kassatytöt hihittelee ja jotkin lipovat jopa huuliaan...

Harmi jos ei olis ikääntynyt kun viini

Hiekkap*mp*i

Muutos tapahtui tottakai vähitellen. Ensin kolmekymppisenä aloin asettamaan terveyden ja mukavuuden ulkonäön edelle, joten lakkasin ostamasta korkeakorkoisia kenkiä jatkuvassa käytössä oleviksi kengiksi ja ryhdyin talvisin käyttämään toppahousuja. En viitsi enää vaivautua etsimään kovin ihmeellisiä vaatteita, pääasia että niitä on ja kunhan ovat kivan värisiä, se riittää.

Vähitellen turha pinnallinen hössötys on jäänyt yhä vähemmälle ja olen siitä tyytyväinen. Miesihanteenikin on vuosi vuodelta muuttunut yhä enemmän älyä arvostavaksi. Olen todella tyytyväinen kun ikääntyessä muuttuu näkymättömäksi tyhjäpäiden silmissä. Ei niissä mitään kiinnostavaa olekaan.

On hyvin vapauttavaa keskittyä enää olennaiseen joka asiassa.