Miltä tuntui muuttua "keski-ikäiseksi" naiseksi, ja missä iässä huomasit muuttuneesi sellaiseksi?

Vierailija kirjoitti:

Olen 37v ja nyt on ihon ja ulkonäön sellainen nuoruuden hehku kadonnut. Olen tullut myös hieman kyynisemmäksi ja innostun aikaisempaa laiskemmin asioista. Uuden kokeileminen ja uteliaisuus on vähentynyt. Olen enemmän suuntautunut itseeni kuin maailmaan. Nuorempana ajattelin asioista ensisijaisesti maailman kautta, nykyisin olen itsekkäämpi.

Ajattelen, että olen ihan kohta keski-ikäinen. Ihmiset elävät liian vanhoiksi nykyisin, joten biologian ja evoluution näkökulmasta olen keski-ikäinen.

Minusta kuulosta ennemminkin masentuneelta.

Vierailija kirjoitti:

Hakeudu terapiaan! Sulla on ongelma, joka on päänsisäinen. Olen 45 ja en koe millään lailla olevani keski-iässä..

Et ehkä koe (?!), mutta olet!

Sinun se pitää hakeutua terapiaan kun et hyväksy tosiasiaa = olet keski-ikänen.

Eri

Olin keski-ikäinen karvainen äijä joka vihreiden oivalluksen ansiosta muuttui keski-ikäiseksi karvaiseksi naiseksi. Oivallus koski miesten kuukautisia, jonka seurauksena löysin kalsareistani verta minkä jälkeen olen pukeutunut mekkoon sekä meikannut itseni joka aamu. Vaimo lähti jostain syystä tiehensä sen jälkeen kun sain uudelleenkasteessa itselleni nimen Heluna Ilo-Mansikki Kahjo-Lataamo.

Ihan yhtä siistiä tää on ollu kun kaikki muukin. Murrosikä on rankka kun piti yksin sompailla sen ja kaiken muun kanssa, keski-ikäistyminen ja etenkin aikaisin (nelikymppisenä) alkaneet vaihdevuodet on ollu lepposampaa kun on tietoa helposti saatavilla ja osaan ottaa homman huumorilla.

Ilmeksesti ymmärrys biologiasta ja omasta paikasta osana kaiken jatkumoa normalisoi tämänkin. Luonnonlait koskee meitä kaikkia, mitä nopeemmin sen ymmärtää, sen helpompaa kaikki on.

Miten koen? Teen mitä huvittaa (toki hoidan velvollisuudet), pukeudun miten huvittaa, meikkaan jos huvittaa, muutan toiseen maahan jos huvittaa. Muiden mielipiteet eivät kiinnosta enää sillä tavalla kuin aiemmin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se vain tapahtuu ihan luonnostaan. Miksi sitä pitäisi sen kummemmin tarkkailla tai ihmetellä? Vanheneminen on nääs ihan luonnollinen juttu, mikä muovisten nykyihmisten on vissiin vaikea ymmärtää.

En ole muovinen nykyihminen, silti vanheneminen tuntuu pahalta. Kun oma mieli on kuin parikymppisen yhä. Mutta keho ei enää toimi kuten pitäisi.

Ongelma onkin siinä miten miellät keski-iän. Ei ikä ole mikään este henkiselle innokkuudelle. Keski-ikäinen voi ihan yhtä lailla kokea ja mennä kuin nuorikin.

Olen 39 ja keski-ikä on todellakin alkanut. Se on sekä luopumista että saamista, yllättävillä tavoilla (tai yllättävän aikaisin), kun niin vähän tästä puhutaan.

Luulin median ja yleiskuvan perusteella, että vasta viisikymppisenä alkaisi joku äkillinen muutos vanhaksi ja siihen asti pörräisin edelleen samoissa raameissa, energisenä, seks*. innostuvana, sosiaalisena jne. Joo, itse vaihdevuosista puhutaan, mutta kyllähän tämä hedelmällisyyden hiipumisen, "luopumisen" aika 35-45 on tabu edelleen. Naiseuden arvo tässä kulttuurissa on tosi vahvasti yhteydessä hedelmälliseen ikään, mutta sitä ei tiedostanut ennen kuin tässä iässä. Joskus on tullut kaihoisia "nyt se on ohi, naiseudesta nauttiminen" -fiiliksiä. Mutta nyt vihdoin tuntuu liikahtaneen oma olo selvästi eteenpäin.

Luulin, että nyt on vain tyhjää edessä, kun tajusin muutosten väistämättä alkaneen ja muutoksen olevan myös raju (energian, naiseuden/seksuaal. ja painon suhteen). Olin jopa vähän masentunut asiasta ja ajattelin, ettei "keski-ikäisyystunnelissa" ole valoa, muttei se niin mene.

Jos malttaa odottaa, ja hyväksyy hammasta purren sen surutyön ja tyhjyyden (siis sen kaiken MUUTOKSEN), niin tulee vapauden ja aitouden tunne. Kuin olisi taas hetkittäin yläasteikäinen "kapinallinen", mutta ilman sitä tarvetta hakea hyväksyntää. Uusi itsenäisyyden ja vapauden aika. Olen siis huomannut "löytäneeni kadonneen villin minäni", jonka luulin jääneen sinne yläasteelle ja korkeintaan täysillä elämisen vaiheeseen noin kaksvitosena.

Tuntuu kuin olisi pääasiassa suorittanut melkein 25 vuotta, mutta sellaistahan sen kuuluukin olla!

Mutta elämäntapoja pitää oikeasti muuttaa, sillä painon kertyminen tekee olon raskaaksi ja ikäväksi. Kaikkea suuhun pantavaa pitää miettiä, syödä vaan kevyitä ruokia. Liikaa korostetaan Suomessa liikuntaa, kyllä se kevyt ruoka on itsellä ainakin oleellisinta.

No kyllähän sen vanhenemisen huomaa. Ryppyjä tulee ja vauhti hidastuu. Enää ei jaksa valvoakaan samalla lailla kuin vielä pari vuotta sitten. Tykkään samasta rytmistä ja osaan (hampaat irvessä) jopa herätä aikaisin. Enpä suuremmin sure, vaikka kriisiä pukkaa - aika aikaa kutakin.

N35

Lisäys edelliseen: vielä minäkin humputtelen meikeillä, tukalla ja vaatteilla. Koska minä olen biologisesti nainen, olen kaikin tavoin nainen.

Vähän jo pelottaa lapsen pesästä lentäminen. Tyhjän pesän syndrooma. Mutta se on sen ajan murhe.

Noin 50-vuotiaana. Kun valokuvista tajusi näyttävänsä erilaiselta. Ja se erilaisuus tuli siitä, kun ihon kimmoisuuden kadotessa kasvojen muoto muuttui.

Se tuntui kamalalta. Vastasin siihen kasvattamalla pitkät hiukset. Leijonanharjan vaaleilla raidoilla.

Mä olen m48 ja tuntuu että jotain työura vei välistä. Nyt eläke hyvä ja koti studio pystyssä... Uuteen nousuun...

Keski-ikäisyys on ihanaa, nautin siitä täysillä! Kaikki me vanhenemme joka päivä, mitä sitä murehtimaan.

ikääntyminen on kunnia ja vahvuus, älä stressaa sitä

Olen n 21 stressaantunut ikääntymiswstä ja mun py joka kerta sanoo että etkö halua näyttää äidiltäsi tai minun äidiltä, molemmat ovat kauniita lopeta se stressaaminen

Jos yhtään lohduttaa, niin se kiinnostus omaan naamaan pienenee iän myötä, ainakin minulla, vaikka ihan nätti nuorena olinkin, ihan vaan siksi kun tulee kaikenlaista muuta stressattavaa ja sitten on vaan todella iloinen, että pystyy liikkumaan, syömään, nukkumaan jne. ja on ystäviä (jos siis se on itselle tärkeää), mieluisia harrastuksia, jne. Jos on perhettä, tietysti että lapset ovat terveitä jne.

Siinä ei sitten viidenkympin jälkeen näkyvät nasolabiaalit yöunia enää vie. 🙂 Sitä vaan toteaa peilin edessä, että jahas. Markkinamiehethän sitä toivovat, että itkisin itseni uneen siitä että vanhenen, ja ostaisin siihen heiltä pillereitä, naamajumppakursseja, kasvorullia, happoja, naamioita, voiteita ja seerumeita. Minä käytän nekin rahat mieluummin kukkasipuleihin! 😀

Vierailija kirjoitti:

Olen 39 ja keski-ikä on todellakin alkanut. Se on sekä luopumista että saamista, yllättävillä tavoilla (tai yllättävän aikaisin), kun niin vähän tästä puhutaan.

Luulin median ja yleiskuvan perusteella, että vasta viisikymppisenä alkaisi joku äkillinen muutos vanhaksi ja siihen asti pörräisin edelleen samoissa raameissa, energisenä, seks*. innostuvana, sosiaalisena jne. Joo, itse vaihdevuosista puhutaan, mutta kyllähän tämä hedelmällisyyden hiipumisen, "luopumisen" aika 35-45 on tabu edelleen. Naiseuden arvo tässä kulttuurissa on tosi vahvasti yhteydessä hedelmälliseen ikään, mutta sitä ei tiedostanut ennen kuin tässä iässä. Joskus on tullut kaihoisia "nyt se on ohi, naiseudesta nauttiminen" -fiiliksiä. Mutta nyt vihdoin tuntuu liikahtaneen oma olo selvästi eteenpäin.

Luulin, että nyt on vain tyhjää edessä, kun tajusin muutosten väistämättä alkaneen ja muutoksen olevan myös raju (energian, naiseuden/seksuaal. ja painon suhteen). Olin jopa vähän masentunut asiasta ja ajattelin, ettei "keski-ikäisyystunnelissa" ole valoa, muttei se niin mene.

Jos malttaa odottaa, ja hyväksyy hammasta purren sen surutyön ja tyhjyyden (siis sen kaiken MUUTOKSEN), niin tulee vapauden ja aitouden tunne. Kuin olisi taas hetkittäin yläasteikäinen "kapinallinen", mutta ilman sitä tarvetta hakea hyväksyntää. Uusi itsenäisyyden ja vapauden aika. Olen siis huomannut "löytäneeni kadonneen villin minäni", jonka luulin jääneen sinne yläasteelle ja korkeintaan täysillä elämisen vaiheeseen noin kaksvitosena.

Tuntuu kuin olisi pääasiassa suorittanut melkein 25 vuotta, mutta sellaistahan sen kuuluukin olla!

Mutta elämäntapoja pitää oikeasti muuttaa, sillä painon kertyminen tekee olon raskaaksi ja ikäväksi. Kaikkea suuhun pantavaa pitää miettiä, syödä vaan kevyitä ruokia. Liikaa korostetaan Suomessa liikuntaa, kyllä se kevyt ruoka on itsellä ainakin oleellisinta.

Oliskohan tässä nyt joku muu ongelma taustalla kuin "ikääntyminen"? Olen 41 enkä tunnista tässä tekstissä mainittuja asioita.

Lopullisesti noin 45- vuotiaana. Tuli rauha sen suhteen, että olen kokenut ja tehnyt elämässä oikeaan aikaan paljon ja ei tarvitse katua elämätöntä elämää. Minulla on ollut tarpeeksi miehiä ja seksiseikkailuja ja uralla on mennyt hyvin ja työelämässäkin olen saanut tehdä muutamia syrjähyppyjä. Nyt rennosti kohti vaihdevuosia. Itsellä esimerkiksi seksuaaliset halut on aikalailla nollassa, mutta sekin on ihan ok kun on sillä saralla kokemuksia ihan tarpeeksi näille kilometreille. 

Noin nelikymppisenä, kaikki kliseiset tapahtumat, mies löysi toisen, mokkapaloja tuli leivottua kerran jos toisen, uutta piti lähteä ja lähdin opiskelemaan. Noista kun selvisin ja uusi ala alkoi tulla tutuksi ja omaksi, tajusin etten ole enää nuori aikuinen ja viiskymppiä lähestyi uhkaavasti.

Vierailija kirjoitti:

Jos yhtään lohduttaa, niin se kiinnostus omaan naamaan pienenee iän myötä, ainakin minulla, vaikka ihan nätti nuorena olinkin, ihan vaan siksi kun tulee kaikenlaista muuta stressattavaa ja sitten on vaan todella iloinen, että pystyy liikkumaan, syömään, nukkumaan jne. ja on ystäviä (jos siis se on itselle tärkeää), mieluisia harrastuksia, jne. Jos on perhettä, tietysti että lapset ovat terveitä jne.

Siinä ei sitten viidenkympin jälkeen näkyvät nasolabiaalit yöunia enää vie. 🙂 Sitä vaan toteaa peilin edessä, että jahas. Markkinamiehethän sitä toivovat, että itkisin itseni uneen siitä että vanhenen, ja ostaisin siihen heiltä pillereitä, naamajumppakursseja, kasvorullia, happoja, naamioita, voiteita ja seerumeita. Minä käytän nekin rahat mieluummin kukkasipuleihin! 😀

Eilen mietin tämän illan kenkiä ja totesin paskat mitään korkkareita, jalat pari päivää kipeänä ei ole kivaa.

51 vuotiaana koen että elämä on parempaa kuin ikinä aiemmin. Ei tarvitse enää stressata mistään eikä kiinnosta muiden mielipiteet. Voi tehdä ihan mitä huvittaa tai olla tekemättä jos siltä tuntuu. Mitä ulkonäköön tulee niin lainaan Marilyn Monroen sanoja : painovoima saavuttaa meidät kaikki joskus.