Perheen perustaminen ilman tukiverkostoa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meidän tukiverkko on 500km päässä eli sitä ei arjessa ole ollenkaan. Me sitten saatiin koliikki, refluksi, maitoallergikko ja ummetusvauva (jep, hoito on lastenkirralla). Vauva ei luonnollisestikaan nuku ilman apua juuri ollenkaan, koska on vaivoja. Nämä, jotka huutelevat, että kyllä nyt kaksi aikuista ihmistä yhdestä vauvasta selviää, niin teillä ei ilmeisesti ole kokemusta hyvin vaativasta vauvasta. Me onneksi saadaan apua neuvolan kautta lapsiperheiden kotipalvelusta.

Mun kuopuksella on vilja-allergia, refluksi ja astma. Iso läjä allergioita. Ja psoriasis. Eipä siinä juuri kuuten vuoteen täyttä yötä nukkunut.

Viranomaisille en kyllä menisi mölisemään, siitä saa vaan lisää riesaa niskaansa ja ikuiset merkinnät papereihin.

Itse en ainakaan pidä huonona "ei lastensuojelullista tarvetta"-merkintää viranomaisten papereissa.

Vierailija kirjoitti:

sinä nihkeä kommentoija ketjussa:

kuvitellaan, että olisit vaikka puolisosi omaishoitaja. koko ajan vastuussa puolisosta ja hoitamassa häntä. päivin ja öin. sinä kaipaisit välillä lepoa, että saisit lähteä vaikka yksin jonnekin, nukkua rauhassa tms. miltä tuntuisi, jos sinua sanottaisiin mielenterveyspotilaaksi ja itsekkääksi, kun kehtaat toivoa itsellesi joskus omaa aikaa?

Lapsella on isä ja äiti, jotka molemmat hoitavat lastaan yhdessä tai vuorotellen. Näin toimitaan sekä omassa että tuttavien perheissä.

No hommaatte rahalla sitä hoitoa tarvittaessa. Kuka sukulaisiin turvautuu edes nykyään? 

Ei meilläkään ole tukiverkostoa, olen aina lääkärikäyntejä ja muita pakollisia menoja varten hommanut lastenhoitajan babysitsistä. Olen maksanut 10-12 € tunnista, ja aina on sujunut todella hyvin ja ihania lastenhoitajia. En ymmärrä miksi asioista täytyy tehdä niin vaikeita.

Tsemppiä vaan, hyvin lapsen kanssa pärjää, vaikka ei olisikaan ihmeempiä tukiverkkoja. 

Meidän lapset ovat jo aikuisia, yhden kerran kaikkina näinä vuosina oli vanhin isoisällään noin tunnin ajan. Vain tämän yhden kerran. Toisella isoisällään ei ollut kertaakaan. Mummot on kuolleet jo ajat sitten. 

Lapsien kummeiksi pyysimme omia sisaruksiamme, nuorimman kummeina oli oma siskoni ja miehen sisko, molemmat puolisoineen. Sitten tuli perintöriidat, ihan puskista. Meni välit eikä lapsen rippijuhliin löytynyt osallistujaa kummastakaan kummiparista. Onneksi vanhimman lapsen tyttöystävän äiti lupautui siunaamaan rippilapsemme panemalla käden pään päälle kirkossa. Että se niistä sukulaisista. Kaikenlaista voi tulla matkalla, vaikka alussa oltaisiinkin hyvissä väleissä. Mutta lasten kanssa on pärjätty hyvin, kaikista on kasvanut hyviä ihmisiä.

Kannattaa ap muistaa se, että ikinä ei pidä hankkia lasta vain siksi, että mies haluaa, jos nainen itse ei halua lasta vähintään yhtä paljon. Mies voi nimittäin milloin vaan päättää, ettei tämä lasten hoito olekaan kivaa ja jättää perheensä.

Mikäli nuori niin aina parempi että on tukiverkko. Itse en tarvinnut, olin juoksuni juossut. Oli mies. Liian nopeasti meni aika.

Minä sairastuin vaikeasti lapsen täytettyä 1 v. Oli raskasta aikaa sekä puolisolle että minulle, kun yritettiin selvitä töistä ja lapsiperhearjesta käytännössä yhden aikuisen voimin. Olisi ollut iso apu, jos olisi ollut tukiverkkoja. Oltiin väsyneitä ja uupuneita. En osaa kuvitellakaan, miten olisin selvinnyt, jos puoliso ei olisi ollut niin ahkera isä.

Ei tämä meidän sairastumistilanne kovin tavallinen ole, mutta meidänkin kohdalle tuli arvaamatta.

Vierailija kirjoitti:

Meillä vauva 10 kk. Meillä kahdet isovanhemmat, toiset asuvat kaukana ja toiset eivät ole halunneet auttaa, vaikka asuvat melko lähellä. Ovat siis terveitä ja virkeitä. Tukiverkkoja ei arjessa ole, eikä nyt korona-aikana ole oikein ulkopuolista apua uskaltanut hankkia kotiin, kun muutenkin on rajoitettu ihmisten näkemistä. Jos haluan päästä kauppaan tai edes yksin lenkille, täytyy miehen katsoa vauvaa sen aikaa.

Meillä on vauvavuonna ollut 2 kertaa 2 tunnin "parisuhdeaika" miehen kanssa, kun toiset isovanhemmat ovat katsoneet vauvaa sen aikaa. Rehellisesti sanottuna välillä on rankkaa, kun vauva on sairastellut paljon, on allerginen, nukkuu huonosti jne. Luulen, että jos koronaa ei olisi, niin voisi vaikka palkata satunnaisesti lastenvahdin.

P.S. Kannattaa ottaa huomioon, että vaikka etukäteen kuvittelee, että tukiverkkoja on, niin näin ei välttämättä ole. Meilläkin nuo lähellä asuvat isovanhemmat etukäteen lupasivat auttaa, mutta vauvan synnyttyä ei enää kiinnostanut. Meillä tämä tukiverkottomuuden paljastuminen lapsen syntymän jälkeen on saanut miettimään, jääkö lapsiluku vain yhteen. 

Juuri siksi lapsenne tarvitsee sisaruksen.

En suosittele. Jos sinusta tuntuu siltä ettet halua lapsia niin mihin se mieli siitä muuttuu. Olet 24/7 kiinni siinä vauvassa syntymän jälkeen. Mieti tarkkaan jaksatko sitä jos olet nyt jo epävarma onko lapsiperhearki sinua varten.

Kun lapsi syntyy, sitä ei voi perua eikä palauttaa. Se on sitten lopunelämän sitoomus.

Haasta miestäsi asiassa. Miesten on aina niin helppoa haluta omia lapsia (montakin) ja se oma perhe, kun nainen hoitaa kuitenkin 90% siitä arjesta.

Jos miehesi on niin lapsirakas ja perhekeskeinen että voisi vaikka jäädä kotiin hoitamaan lasta ja hoitaa siinä samalla huushollia jotta sinä voit käydä töissä ja vasikka muutaman kerran viikossa harrastuksissa, niin ehkä sitten kannattaakin harkita lapsen tekoa. Ehkä tällöin saat sinäkin omaa aikaa.

Arki pitää sovittaa siihen ajatukseen että pärjäätte kahdestaan tai että pärjäät yksin.Mutta ystävät ja vaikka maksulliset lastenvahdit tms toimii myös tukiverkostona.

Tukiverkot on plussaa, mutta heidän apunsa varaan ei voi laskea. Heillä ei ole velvollisuutta auttaa teitä, mutta halutessaan voivat auttaa. Tärkein kysymys on haluatko sinä ja miehesi molemmmat lapsen? Kannattaa puhua mahdollisimman kattavasti asioista etukäteen. Ennen edes lapsen yrittämistä. Säästöjä on hyvä olla olemassa etukäteen. Raha-asioita kannattaa todellakin miettiä etukäteen. Tukia ja budjettia kannattaa pohtia. 

En tiedä olenko oikea ihminen kommentoimaan, sillä minulla ei ole lapsia.

Jos kuitenkin lapsia haluaisin, en jättäisi niitä tekemättä tukiverkon puutteen vuoksi. Missä tahansa iässä voi "verkostoitua" ja lapsen saaminen avaa varmasti myös uusia ovia muiden samassa tilanteessa olevien tapaamiseen.

Se, että ei tiedä miten asiat tulevaisuudessa menevät ei tarkoita sitä etteikö ne voi mennä paljon paremmin mitä nyt osaa ajatella :) On myös sanonta "If there's a will, there's a way".

N31

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa muistaa, että sinä tai puolisosi saatatte sairastua eli ei välttämättä ole edes teitä kahta aikuista hoitamassa lasta. Tiedän perheen, jossa isä sairastui vauvan synnyttyä pitkäksi aikaa ja äidille kaatui vauvasta ja kodista huolehtiminen.

Niin

Ja

Voi pudota tuolilta

Voi kompastua

Voi kuolla

Voi sairastua

Voi saada näppylöitä

Ihan mitä vaan voi tapahtua

Voi tapahtua, että

Saa lapsen

Saa elää hyvää elämää

Tulee haasteita

Tulee onnistumisia

Tulee epäonnistumisia

Saa elää

Saa oppia

Saa tarvitessaan apua

Osaa hakea apua

Pärjää hyvin

Pärjää riittävän hyvin

Elää tätä elämää peloista huolimatta, elää.

Elämä kantaa. Elämä on nyt.

Itse olen menettänyt sisaruksen nuorena.

Perheen perustaminen pelotti. Onneksi mieheni oli ja on rohkea ja hoitaa ja on mukana. Jaamme vanhemmuuden. Meillä on kolme lasta. Meillä on hieno perhe. Tukiverkostoa ei arjessa ole ollut.

Äitini on auttanut.

Saimme siinä pikkulapsivaigeessa- pahimmassa vaiheessa apua, kun olin ihan rikki. Vanhat traumat pukkaa, kuntulee perhe. Silloin kannattaa hakea apua.

Onhan se raskasta ollut. Hienoa on ollut. Vaihtaisi en.

En tiedä miten kevyttä pitäisi olla.

Missään muussa maassa ei ole näin sosialistista päivähoitoa. Rahalla saa esim. sairaan lapsen hoitoa ja kaiken huipuksi vanhemmat saavat vapaata sairaan lapsen hoitoa varten, olikohan peräti 10 vuotiaaksi asti. Jos ei kelpaa, voi jättäytyä lapsettomaksi.

Tukiverkot on kiva lisä, mutta kenelläkään ei ole velvollisuutta auttaa teitä. Tärkein kysymys on haluatteko molemmat lapsen ja oletteko valmiita siihen henkisesti ja taloudellisesti?

En jaksa lukea koko ketjua läpi, mutta...

Tukiverkoston voi luoda aktiivisesti myös itse. Se ei koostu välttämättä verisukulaisista eli isovanhemmista, omista sisaruksista jne. Väittäisin jopa, että nykyaikana yhä harvemmin koostuu. 

Itselleni syntyi hyvä tukiverkosto oman lähialueen muista lapsiperheistä, joukossa myös pari yksinhuoltajaa, joiden kanssa esimerkiksi sairauden tms sattuessa haimme päiväkodista myös toistemme lapsia. Myös vauvamuskarissa tapasin pari kivaa äitiä, jotka olivat valmiita jeesimään ja kävivät esim. kaupassa mulle, kun olin itse kipeänä.

Tällainen tietysti vaatii aika sosiaalista luonnetta ja sitä, että ottaa ns. ohjat käsiinsä ja kysyy muiden puhelinnumeroita tai laittaa somessa viestiä, ja vaikka neuvolan ilmoitustaululla huhuilee muita vauvaperheitä yhteiseen kokoontumiseen ja Facebook-ryhmään. Itse tein näin ja sain ikuisia ystäviä ja hyviä tuttavia. 

Rahalla saa myös ihan hyviä hoivapalveluja ja tukipalveluja kotiin - esim. lastenhoitoa tai siivousapua. Täytyy vain olla valmis maksamaan. 

Ilman tukiverkkoa on todella raskasta

Tässä yksi lisäsyy lapsettomuuteen.

Asutuksen keskittyessä sukulaiset jäävät kauas ja tukiverkot jäävät puuttumaan.

Puolison sisko sai lapsen avokkinsa kanssa, parisuhde kariutui ja on ihan ilman tukiverkkoa työssäkäyvä yh Helsingissä. Rankkaa on.

Ei monilla tosiaankaan ole sellaisia ystäviä, joista olisi lastenhoitoapua.

Useinkin tuttavuudet työkavereiden jne. kanssa jäävät pinnallisiksi.

Nuoruudenystävät useinkin ajautuvat kauaksi, pidetään yhteyttä, mutta tavataan harvoin.