Lue keskustelun säännöt.
Miten päästä yli vanhempien toteuttamasta väkivallasta?
17.01.2022 |
Olen 90-luvulla syntynyt lapsi. Koin fyysistä ja henkistä väkivaltaa vanhempieni taholta ihan pienestä täysi-ikäisyyteen asti. Ulkoisesti meidän kodin puitteet oli kunnossa, mutta kukaan ei tiennyt, mitä talon sisällä tapahtui. Vanhempani mm. heittivät minut jääkylmään suihkuun vaatteet päällä ja sen jälkeen minut jätettiin kylmään saunaan istumaan märissä vaatteissa. Uhattiin usein lyömisellä niin, että nyrkki oli lähes naamassa kiinni ja nostettiin ylös hiuksista roikkumaan samalla kun huudettiin pää punaisena. Koin myös vähättelyä, pilkkausta ja pelottelua.
Nyt vasta aikuisena olen ymmärtänyt, miten haitallinen lapsuuteni oli. Olen kärsinyt lukuisista mielenterveysongelmista ja käyttänyt suuren summan terapiaan. Silti en koe pääseväni eroon vihasta ja katkeruudesta vanhempiani kohtaan. Asiaa ei myöskään auta yhtään se, että vanhempani eivät koe tehneensä mitään väärää. Olemme siis edelleen yhteyksissä ja joka kerta heidän seurassaan muutun edelleen siksi pieneksi pelokkaaksi tytöksi, joka ei uskalla uhmata vanhempiaan rangaistuksen pelossa.
Onko kenelläkään muulla vastaavia kokemuksia tai neuvoja, miten pääsisin tästä eteenpäin? Terapiassa olen tosiaan käynyt jo vuosia, mutta se ei tunnu vievän eteenpäin.
Kommentit (52)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Normaalien vanhempien lapset ei osaa villeimmissä mielikuvissakaan edes ajatella sitä, miten epäreiluja ja lapsiaan kiusaavia luonnevikaiset on. Tuo on erittäin yleistä (ja samalla vaiettu tabu) että vanhemmat uhkailee ja kiristää perinnöllä ja usein tekee kiusallaan tai vallankäyttöään yhden lapsista perinnöttömäksi.
Meillä minä olen lapsista ahkerin, koulutetuin, avulias, ystävällinen ja asiani itse hyvin hoitanut - ja silti olen se narsistin syntipukki jota syytetään kaikesta, jonka niskaan kaadetaan kaikkien vihat ja kaikki paskat ja jonka olemassaolo kostetaan myös perinnöttä jättämisellä.
Sitten se hunsvottisisarus on se suosikki joka tulee saamaan kaiken.
Muuten totta, mutta perinnön osalta ei lakiosaa voi muuttaa. Se on laissa. Voi hullu kirjoitella jotain testamentteja, mutta kannattaa perinnönjaossa pitää puolensa.
Ne hulluthan kirjoittaa tosiaan ihan seko testamentteja. Oma isäni pieksi lapsiaan, alisti ja nöyryytti ja häpäisi kaikin tavoin, ja ”yllättäen” en nyt aikuisena ole ollut tekemisissä enkä varsinaan päästä häntä lasteni lähelle, en edes valvotusti.
Hän on tehnyt tosiaan testamentin missä syyttää minua rikoksesta ja ”syvästä loukkaamisesta” ja siitä miten kiittämätön olen. Siis tämä että en halua tavata tai pitää yhteyttä on hänen mielestään se rikos.
Mä teen noin ainostaan suojellakseni itseäni ja perhettä. Kyllä valehtelematta veetuttaa, että aikanaan mulla on todistustaakka ja mun pitää selvitellä noita asioita jos haluan riitauttaa tuon sekopäätestamentin. Olen jo miettinyt sitäkin vaihtoehtoa että annan asian olla, sillä tuossa käräjöinnissä se narsisti tavallaan saa kostonsa ja tekee tahallaan haudan takaa kiusaa.
Asiaa hierotaan yhä mun naamaan vaikkei välejä ole, siis siten että laitetaan joku sukulainen muistuttamaan minua siitä että mitään perintöä en saa. Hohhhoijaa. Niinkuin en jo tietäisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kokemuksena olet kiinni uhriutumisen kokemuksessa.
Siitä irtipäästäminen on vaikeaa ja pelottavaa. Ensiajatus voi olla, että jos päästät irti uhripositiosta se jotenkin oikeuttaisi kokemasi pahan. Näin ei suinkaan ole.
Uhriudesta irtipäästäminen vaatii kuitenkin sen, että tapahtuneen hyväksyy. Se on hyväksyttävä. Ja se tarkoittaa että hyväksyy konkreettisesti kaiken sen pahan mitä vanhemmat ovat tehneet. Hyväksyy sen että he ovat sellaisia ihmisiä. Hyväksyy sen että heidän ajatusmaailmassaan, he eivät ole tehneet pahaa. Heille toiminta on ollut normaalia.
Uhriutumista voi työstää myös sen kautta että kiinnittää huomion siihen, miten uhripositio estää sinua nyt elämästä.
Kannattaa ihan googlata uhriutuminen.
Itse sain avun paitsi ratkaisukeskeisestä terapiasta, myös uhriutumista työstämällä ja siitä aktiivisesti luopumalla. Olin vuosia kiinni uhripositiossa ja se esti minua elämästä normaalia täyttä elämää (olen seksuaalirikoksen uhri).
Vaikeinta oli päästää irti siitä että olen uhri.
Puhut kuten 70-luvun uskikset. Pakkohan oli hyväksyä ja ymmärtääkin, on sekin hyväksyttävä kaikkien ettei tarvitse olla tekemisissä, taloudelliset rahkeet nykyaikana on olla omillaan. Meni joillakin tosin niin överiksi etteivät tuota tajunneet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Persoonallisuushäiriöisten kanssa voi välillä olla itselle helpompaa, ettei katkaise suurieleisesti välejä heihin, jolloin avaa mahdollisuuden häirinnälle ja vihanpidolle vaan tapaa heitä mahdollisimman vähän ja neutraalisti, eikä näin ollen anna mitään tarttumapintaa mihinkään. Eivät voi nostaa äläkkää välirikosta koska sitä ei ole.. Tämä on kyllä niin tapauskohtaista, että toiselle ei voi mennä sanomaan mitä pitää tai ei pidä tehdä, itse se pitää saada arvioida, toki läheisten ja mahdollisen terapeutin tuella.
Kävin kerran psykoterapeuttia etsiessäni tutustumiskäynnillä ratkaisukeskeisyyteen suuntautuneella terapeutilla, joka ei todellakaan vakuuttanut ammattitaidollaan. Joulu oli lähestymässä ja totesin, että joulu ahdistaa, koska siihen liittyy meillä sukulaisilla käymistä ja se ei huvittaisi tietyistä syistä. Tämä terapeutti rupesi sormi pystyssä pätemään että "kuuleppas tyttö, sinä ET MENE. Sinun ei tarvitse. Sinä et mene ja sillä selvä".
Hänen tehtävä ei todellakaan ole komennella toista, vieläpä ns. altavastaajan asemassa olevaa avunhakijaa jota ei tunne ollenkaan! Nimenomaan itse pitää saada tehdä ratkaisut ja terapeutin on tarkoitus vain herätellä ajatuksia ja vaihtoehtoja. Olen ihan kykeneväinen itse päättämään, menemmekö jouluna mieheni kanssa pyörähtämään vanhemmillani vaiko ei. Saan itse valita kumpi on minulle itselleni psyykkisesti helpompaa, tehdä oharit ja eripuraa vai käväistä kylässä. Juu, en aloittanut terapiaa sillä terapeutilla vaan sain ihanan psykodynaamisen terapeutin ja joulun vierailukin sujui hyvin valitsemallani tavalla.
Alapeukuttajat sitä mieltä ilmeisesti, että olisi vaan pitänyt totella päsmäröijää eikä kuunnella omaa tahtoaan ja samalla vetää rajoja siitä mitä minä itse haluan ja mitä en. 😅
Vierailija kirjoitti:
Katkaise yhteydenpito vanhempiisi. Ainakin siksi aikaa, että toivut ja pääset jaloillesi.
Äitinä otin yhteyden sosiaali virasto.Pääsin eron tyttäreni ja hänen aikuisen puolison väkivalta helvetistä.Luojan kiitos.Tabu josta ei puhuta.Mitä aikuiset lapset tekee äidille, jos sinä ei puolisoa tukena?
Aina kun tapaat vanhempasi, traumatisoidut uudelleen. Siksi niin kauan kuin olet heidän kanssaan tekemisissä, et pääse yli vanhempiesi toteuttamasta väkivallasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aina kun tapaat vanhempasi, traumatisoidut uudelleen. Siksi niin kauan kuin olet heidän kanssaan tekemisissä, et pääse yli vanhempiesi toteuttamasta väkivallasta.
Kyllä, samaa mieltä. Mutta asiat eivät ole aina niin mustavalkoisia, välillä niin sanottu laiha sopu väärintekijän kanssa on oman psyyken kannalta parempi kuin lihava riita heidän kanssa, jotka ovat käytöksellään näyttäneet että pystyvät ties mihin. Pakko välillä valita kahden hankalan tilanteen välillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aina kun tapaat vanhempasi, traumatisoidut uudelleen. Siksi niin kauan kuin olet heidän kanssaan tekemisissä, et pääse yli vanhempiesi toteuttamasta väkivallasta.
Kyllä, samaa mieltä. Mutta asiat eivät ole aina niin mustavalkoisia, välillä niin sanottu laiha sopu väärintekijän kanssa on oman psyyken kannalta parempi kuin lihava riita heidän kanssa, jotka ovat käytöksellään näyttäneet että pystyvät ties mihin. Pakko välillä valita kahden hankalan tilanteen välillä.
Ei siihen tarvita mitään lihavaa riitaa. Lopetat vain olemasta yhteydessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aina kun tapaat vanhempasi, traumatisoidut uudelleen. Siksi niin kauan kuin olet heidän kanssaan tekemisissä, et pääse yli vanhempiesi toteuttamasta väkivallasta.
Kyllä, samaa mieltä. Mutta asiat eivät ole aina niin mustavalkoisia, välillä niin sanottu laiha sopu väärintekijän kanssa on oman psyyken kannalta parempi kuin lihava riita heidän kanssa, jotka ovat käytöksellään näyttäneet että pystyvät ties mihin. Pakko välillä valita kahden hankalan tilanteen välillä.
Ei siihen tarvita mitään lihavaa riitaa. Lopetat vain olemasta yhteydessä.
Juuri näin. Mä vain harvensin ensin soittelua, sit lopetin käymisen, sit vielä harvensin soittelua ja vähitellen lopetin sen täysin. Nyt mennyt 15v ilman kontaktia eikä mitään lihavaa riitaa ole ollut. Eikä kukaan voi oikeastaan väittää että olisin edes katkonut välit. Ne hiipui.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jaksaisitko kuitenkin käydä köyttä ostamassa?
Vierailija kirjoitti:
Jaksaisitko kuitenkin käydä köyttä ostamassa?
Jospa ehdottaisit tätä ennemminkin noille lapsenhakkaaja-vanhemmille.
Vaikka asia on järkyttävä, niin jotenkin helpottaa kuulla, että jollain muullakin on ollut samanlaista. Vaikka tietenkään kenenkään lapsen ei pitäisi ikipäivänä joutua kokemaan moista. Itse kohta 40 ja vasta ihan viime aikoina alkanut päästä sinuiksi itteni kanssa sekä oppinut pitämään puoliani. Pitkä ja kivinen tie on ollut enkä ikinä olisi ilman terapiaa olisi päässyt tähän pisteeseen. Mullakin niin että lapsia en ole uskaltanut hankkia, en luota että pärjäisin perhe elämän pyörteissä, kun tausta on mikä on.