Miksi lähes kaikilla lapsilla on nykyään adhd tms?

Vierailija kirjoitti:

Ja kun mietitte tätä että adhd:t ei osaa istua koulussa nykyään paikallaan, vaikka ennen osasivat, niin ennen oli kuulkaas luokassa sellainen meno, että siellä kaikki istuivat hiljaa, jolloin adhdkin pystyi keskittymään annettuihin tehtäviin. Koulutunti oli 45 min, ja vartin välkkä, ja samat rutiinit koko ajan, jotka helpottavat adhd:n elämää.

Nyt nykyään kun mietitte että siellä ne adhd:t häiritsee tuntia ettei oma mussukka pysty keskittymään, niin asia on mitä todennäköisimmin päinvastoin, ja se adhd ei pysty keskittymään siellä luokassa koska muut lapset, ja nykyoppimisympäristö ovat hänelle häiriöksi.

Täähän se ois. Elinympäristö on muuttunut sellaiseksi, että se oikein lietsoo ongelmia, jos niitä on jo entuudestaan. Ja tämä vaikuttaa siis myös niihin nykylasten vanhempiin, niihin jotka ehkä itse vielä omassa lapsuudessaan pärjäsivät siellä koulussa ja elämässä muuten tiukkojen rajojen ja ennakoitavan elämän kanssa, niin nyt sitten se pakka leviääkin käsiin työelämän stressin, älylaitteiden, ja niiden omien oireilevien lasten vuoksi, jotka jo pikkulapsesta kuormittuvat niin, että se niille periytynyt adhd oireilee vahvana.

Tällä nykymenolla kaikki pitäisi tutkia ja antaa pilleripurkki kouraan niille jotka eivät selviä ilman perinnöllisen taipumuksensa vuoksi? Kouluihin ei enää saada muuten kuria, järjestystä ja riittävää työrauhaa taattua.

ADHD oppilaatko häiritsevät ADD oppilaita? Miten vaikuttaa tavallisiin oppilaisiin sitten?

Yksi äiti   sanoi  että  kahdesta   saa    kivasti    vammaisrahaa .

Vierailija kirjoitti:

Levottomat, eestaas sinkoilevat vanhemmat.

Hyvinkin mahdollista. ADHD, autismi ym. neurologiset ongelmat ovat voimakkaasti periytyviä ja moni vanhempi löytääkin lapsen diagnoosin myötä selityksen myös omille piirteilleen.

Vierailija kirjoitti:

ADHD oppilaatko häiritsevät ADD oppilaita? Miten vaikuttaa tavallisiin oppilaisiin sitten?

Ihan ne "tavalliset" oppilaat häiriköivät nykyään.

Vierailija kirjoitti:

Minun 20-vuotias tyttäreni on parhaillaan tutkimuksissa ja sinne päädyttiin psykiatrin kautta ankaran masennuksen vuoksi. Minua raivostuttaa, että emme koskaan saaneet apua silloin kun tyttö oli lapsi/koululainen. Hän oli ihan pienestä pitäen aivan valtavan uhmakas, roikkui puissa silloin kun muut tytöt leikkivät nukeilla. Hukkasi avaimet, tavarat, takit ja reput ja niitä saattoi löytää lähimetsistä sitten joskus myöhemmin. Matkaa koulusta kotiin oli 300 metriä ja tämän matkan tekeminen saattoi kestää tunteja kun tyttö unohtui ojaan leikkimään vesileikkejä tai lähimetsiin rakentamaan majaa.

Neuvolassa ei lotkautettu korvaakaan. Eskarissa ihmeteltiin, kun tyttöä ei saatu pöytähommiin ollenkaan, koulussa oli jatkuvaa nokan koputtelua opettajien kanssa. Mutta ketään ei kiinnostanut, koska tyttö sai hyvän muistinsa ansiosta kuitenkin kiitettäviä arvosanoja. Kilpaharrastus vei lisäksi lopulta energiaa niin, että kotona ei enää hypitty seinille mutta sossun kanssa asioitiin jatkuvasti ja vaikka toin tämän uhmakkuuden, vilkkauden ja kaikki ongelmat esille, pääpainopiste kaikissa tutkimuksissa oli se, että me vanhemmat varmaan kohtelemme lasta kaltoin. No ei kohdeltu.

Nyt aikuistuttuaan tyttö on siis potenut vakavaa masennusta, korkeakouluopinnoista ei tule mitään jne. Psykiatri lähetti hänet lopulta jatkotutkimuksiin ja toivon että apua saadaan pian. Vaikka peruskouluissa pitäisi olla varhaisen puuttumisen protokollat, niin meille se ole ainakaan näkynyt. Ehkäpä meilläkään ei olisi mennyt vuosia hukkaan eikä tyttö olisi tässä pimeässä suossa missä hän on, jos yksikin opettaja olisi tarttunut asiaan ja todennut että tämä ei ole normaalia.

Monet älykkäät lapset pystyvät kompensoimaan oireitaan pitkälle vielä peruskoulussa, kuormituksen kasvaessa opiskeluun liittyvät ongelmat voivat tulla esiin vasta lukiossa tai yliopistossa.

Jos koulun terveydenhoitajan kautta yrittää saada apua, reitti tyrehtyy usein siihen kun katsotaan todistusta ja terveydenhoitaja tuhahtaa ettei mitään ongelmaa voi olla tuolla keskiarvolla.

Vierailija kirjoitti:

Se on totta että jos lapsi pärjää jollain tasolla koulussa ja on hyvät sosiaaliset taidot niin silloin ei epäillä että taustalla olisi mitään vakavaa. Vain todella heikosti koulussa menestyjät ja moniongelmaiset jäivät aikoinaan tai jäävät nykyään haaviin.

Meillä nuorin jäi psykologin haaviin 12- vuotiaana, koska testi liittyi epilepsiakontrolliin.

Lapsi pärjäsi koulussa kyllä hyvin hyvän kuulomuistinsa ja positiivisen asenteen ansiosta.

6. luokalla alkoi sitten kyllä näkyä lukivsikeuden ja hahmotushäiriön vaikutus oppimiseen.

Myös yksi muuten terve lapseni tarttui lukiossa lukiseulaan, on jäänyt lukivaikeus diagnosoimatta.

Joka  luokalta  siirrettiin Apukouluum 1 tai 2oppilasta  Helsingissä  1950--- 1965.  He olivat  niitä  jotka  eivät sitten   pyrkineet   koaskan oppikouluun.-Jotkut  olivat aivan  normaaleja lapsia.  Hyväosaisten ja  jopa  varakkaiden akaeemisessa Etu-Töölössä  köyhyys paistoi voimakkasti  läpi  siistin   silkotukkaisen   luokkayhteisössä.  Koulut oliat  hyvin  vanhan aikaisia laitoksia. Siskon  opettajalla  oli musta  täyspitkä  villainen hame,  harmaa  nuttura. Koulu  oli Eduskuntatalon  takana  kalliolla,  Kirppulinna, 2  luokkainen  puurakennus. Lasten  vanhemmat olivat  juristeja, armeijan korkeita  virkoja , yksityisiä lääkäreitä,  Dipl.insinööreja ja poliitikkoja. Lapset  jatkoivat  yksityisessä oppikouussa. Siellä kovasti  vierastettiin  työläisten  lapsia.  Jos ei  kuulunut kirkkoon  oli  meko varmasti kommunstipeheestä,hetiApukouluun  oppimaan   paikkansa.  Kyllä hekin myöhemmin  menivät iltakouuun  ja yo - ksi lukivat. Sen koulun lapsista  tuli  sitä Somen  kermaa  ja rikkaita ja ahkeria.

Ylidiagnosoiminen.

Samaten aspergerin kanssa.

Erikoisuuden tavoittelua.

Koska vanhemmat on niin hiton kädettömiä ja laiskoja pitämään kakaroitaan aisoissa, joten helpompi keksiä että se riehuva mukula on joku adhd jolle ei tarvi tehdä mitään. Antaa sen vaan riehua.

Vierailija kirjoitti:

Koska vanhemmat on niin hiton kädettömiä ja laiskoja pitämään kakaroitaan aisoissa, joten helpompi keksiä että se riehuva mukula on joku adhd jolle ei tarvi tehdä mitään. Antaa sen vaan riehua.

Sitä kauhistelun määrää jos joku oikeasti erehtyy pitämään lapsensa aisoissa. Lasu on melkein taattu koska aisoissa pito loukkaa vakavasti lastenoikeuksia.

Vierailija kirjoitti:

Kuria ei enää ole lupa pitää, joten äidit selittävät, että "meidän Jessicalla on adhd eikä se siksi pysty käyttäytymään kunnolla".

Adhd on siis keino minkä avulla vanhemmat välttyvät nolaamasta itseään vaikka heidän lapsensa käyttäytyy kuin hirviö.

Yleensä adhd on vanhempien itsensä diagnosoima, koska lääkäriltä diagnoosia ei ole onnistuttu hankkimaan.

No ei todellakaan ole keksittyä! Lähipiirin lapsella on diagnosoitu adhd, ja siinä on käyty koko perheen sopeutumis- ja vertaistukikurssit. Koko perheen ongelma, mutta kun lapsi ottaa lääkityksensä, pysyy temmellys hallinnassa ja koulukin sujuu. Fiksu ja älykäs lapsi.

Entä mistä johtuu, että kaikki tätä aihetta koskevat ketjut poistetaan?

Vanhempien on helppo vedota siihen, että penskalla on adhd, kun se ei osaa mitään ja on saanut kasvaa kuin pellossa ilman rajoja ja kasvatusta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No eikä ole. Asiasta nyt vain netin myötä keskustellaan enemmän. Eikä se, että ennen ei olisi ollut, pitänyt paikkaansa. Oma veli sai diagnoosin vasta 22-vuotiaana, mutta kyllä ne oireet olivat olemassa ilman diagnoosia ennen sitäkin ja muistan vaikeita tilanteita ja omituisuuksia jo lapsuudesta.  Kannattaa muistaa, että vielä 80-luvun puoliväliin asti koulusta saatettiin vapauttaa kokonaan, joten koulussa ei silloin kaikki tapaukset ollleet. 

Yksi tärkeä pointti on myös se, että 1980-luvulla nimike oli MBD, jolla oli kehitysvamman leima. Vanhemmat taistelivat usein diagnoosia vastaan, kun taas nykyään saatetaan taistella diagnoosin puolesta.

Kultaisella 1980-luvulla ns. vaikeat tapaukset olisi ohjattu tarkkailuluokalle tai apukouluun eikä heitä olisi yritetty väkisin pitää samalla luokalla muiden kanssa. Ennen tarkkailuluokan opettajilla oli myös hyvät eläke-edut kiitokseksi raskaasta työstä eli he pääsivät täydelle työeläkkeelle 55-vuotiaana.

Vierailija kirjoitti:

Ylidiagnosoiminen.

Samaten aspergerin kanssa.

Samoin tällä palstalla jokainen exä paljastuu jälkikäteen sietämättömäksi narsistiksi, josta oli pakko erota. Sen tuntuu olevan tehokas haukkumasana.

Vierailija kirjoitti:

Työskentelen terveydenhuollossa ja iso osa asiakkaistani on lapsia. Hyvin monella tuntuu olevan joko ADHD, aistiyliherkkyyttä tai vastaavaa, ja se on suoraan sanottuna jo alkanut sekä ärsyttää että huvittaa. Veikkaan, että suuressa osassa näistä lapsista ei oikeasti ole mitään "vikaa" tai diagnoosin tarvetta, vanhemmat ovat vaan kasvatuksessa niin pihalla. Jos vanhemmuus on hukassa, itse tuijotetaan puhelinta, lapsilla ei ole mitään rajoja ja saavat leikkiä älylaitteilla niin paljon kuin haluavat, onko ihme että lapset oireilevat. Korostuu etenkin niissä tapauksissa, joissa äiti kasvattaa yksin poikalasta. En halua syyllistää näitä äitejä, jotka ovat varmasti yksinhuoltajina kovilla, mutta tällaisen havainnon olen tehnyt.

Tais osua omalle kohdalle aika monella kun näin paljon dislikejä 🤣🤣

ADHD:hen oli toimiva lääke, joka valitettavasti on nykyään kiellettyjen listalla. Tunnetaan myös nimellä Koivuniemen Herra.