Lue keskustelun säännöt.
Miksi lähes kaikilla lapsilla on nykyään adhd tms?
Kommentit (220)
Lapsille ei opeteta rajoja, eikä käytöstapoja. Annetaan puhelin tai tabletti käteen jo 3 vuotiaalle jotta aikuinen saa olla rauhassa. Ja vieläkö ihmettelet?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itsellä on tuttu joka ihan oikeasti viihdekäyttää näitä amfetamiinijohdannaisia mitä saa lääkkeeksi. On ihan suoraan iloinnut kun taas sai satsin viihdekäyttöä varten.
Vierailija kirjoitti:
Varmaan nykyään diagnosoidaan helposti kaikkia lievempiäkin tapauksia. Meillä on esim. naapurissa ihana 5 v tyttö, joka diagnosoitu 4 v adhd:ksi. Ainokainen tämä lapsi, ei lääkitystä (tai ei ainakaan ole meillä yökylässä mitään annettu ja tuskin vanhemmat valehtelevat kun sanoneet, että ei ole. Mut voitte tietysti väittää että oikeasti oliskin vaan niin hyvät lääkkeet). En näin ulkopuolisena keksi kyllä mitään adhd-piirrettä. Se keskittyy mielestäni kyllä ihan normaalisti tylsiinkin asioihin, ei näyttäisi olevan mitään ongelmaa. Mutta sekin on kai sitten adhd, huomaahan sen 4-vuotiaasta vaikka olis normaali.
Minä olen ymmärtänyt, että diagnoosit annetaan vasta kouluiässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan aikuisillakin nykään lähes joka kolmannella. Kun Tinderissä selaa naisia niin varsinkin pk-seudulla tuntuu olevn suosittua.
Lasten kohdalla ehkä vanhemmat hakee tekosyytä vaikka oikeasti on kasvatuksen puutetta. Aiukuisten kohdalla haetaan tekosyytä laiskuudelle/saamattomuudelle, heppo syyttää ADHDtä kun ei vain jaksa laisuudesta keskittyä.
Eihän ole. Muutamalla prosentilla väestöstä.
Todennäköisesti siellä Tinderissä saattaakin olla joka kolmannella. ADHD ihmisillä voi olla enemmän ongelmia parisuhteen pysyvyydessä, joten heitä on hakemassa uutta seuraa varmaan keskimääräistä enemmän ja Tinder on nopea siihen, sopii heille hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmaan nykyään diagnosoidaan helposti kaikkia lievempiäkin tapauksia. Meillä on esim. naapurissa ihana 5 v tyttö, joka diagnosoitu 4 v adhd:ksi. Ainokainen tämä lapsi, ei lääkitystä (tai ei ainakaan ole meillä yökylässä mitään annettu ja tuskin vanhemmat valehtelevat kun sanoneet, että ei ole. Mut voitte tietysti väittää että oikeasti oliskin vaan niin hyvät lääkkeet). En näin ulkopuolisena keksi kyllä mitään adhd-piirrettä. Se keskittyy mielestäni kyllä ihan normaalisti tylsiinkin asioihin, ei näyttäisi olevan mitään ongelmaa. Mutta sekin on kai sitten adhd, huomaahan sen 4-vuotiaasta vaikka olis normaali.
Minä olen ymmärtänyt, että diagnoosit annetaan vasta kouluiässä.
Ainakin tämän tytön äiti on sanonut, että lapsella on adhd. Siis ihan, että vakavasti on. Olen käsittänyt, että olisi todettu, mutta ehkä sitä kuitenkin vasta tutkitaan? Omasta mielestäni ei suoraan sanoen voi olla, mutta voin toki olla väärässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuria ei enää ole lupa pitää, joten äidit selittävät, että "meidän Jessicalla on adhd eikä se siksi pysty käyttäytymään kunnolla".
Adhd on siis keino minkä avulla vanhemmat välttyvät nolaamasta itseään vaikka heidän lapsensa käyttäytyy kuin hirviö.
Yleensä adhd on vanhempien itsensä diagnosoima, koska lääkäriltä diagnoosia ei ole onnistuttu hankkimaan.
No ei se vanhemman diagnosoimana mene läpi, kun ei voida lasta laittaa erityisen tuen piiriin.
Ei tietenkään mene, mutta silti on noita vanhempia, jotka tietävät itse paremmin kuin lääkärit ja käyttävät sitä tekosyynä sille lapsen huonokäytöksellisyydelle. Se vie pohjaa sitten oikeilta diagnosoiduilta.
Oma ryhmänsä on sitten ne, jotka eivät mitään kasvattamista edes yritä, vaikka lapsella on se diagnoosi. Yhtä tapausta tuli sivusta seurattua pidemmänkin aikaan. Vanhemmat eivät yrittäneet mitään kieltää, siis ei edes ihan älyttömiä ja vaarallisia juttuja, ei mitään säännönmukaista elämää, tuo lapsi sai tyrannisoida isompaa sisarustaan ja tämän kavereita (oppivat, että on parempi mennä tämän diktaattorin pillin mukaan kuin kärsiä tappeluita ja riitoja). Vanhempien asenne oli vaan, että ei sille mitään voi, kun sillä on ADHD. Toisessa perheessä taas ulkopuoliset eivät välttämättä edes huomanneet lapsen erityisyyttä, vaikka diagnoosi olikin. Siellä pyrittiin pitämään rajat ja säännönmukaisuus ja puututtiin, jos meno alkoi mennä liialliseksi.
Diagnoosi ei irtoa helpolla!Oma lapsi kävi ensin toimintaterapiassa,myöhemmin sitten oli useita haastatteluja ja testauksia. Alettiin epäillä kun oli 4vuotias,diagnoosin sai kun oli 7vuotias. Lopullisesti asia varmistui kun samat testit tehtiin ensin ilman lääkkeitä, sitten lääkekokeilun aikana. Ero oli huomattava ja lääkäri,joka oli ensin puoltanut esikoulun uusimista muuttikin mieltään että kyllä varmasti pärjää koulussa.Tosin lääke jouduttiin vaihtamaan kun alkoi tulla rajuja tic-oireita..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmaan nykyään diagnosoidaan helposti kaikkia lievempiäkin tapauksia. Meillä on esim. naapurissa ihana 5 v tyttö, joka diagnosoitu 4 v adhd:ksi. Ainokainen tämä lapsi, ei lääkitystä (tai ei ainakaan ole meillä yökylässä mitään annettu ja tuskin vanhemmat valehtelevat kun sanoneet, että ei ole. Mut voitte tietysti väittää että oikeasti oliskin vaan niin hyvät lääkkeet). En näin ulkopuolisena keksi kyllä mitään adhd-piirrettä. Se keskittyy mielestäni kyllä ihan normaalisti tylsiinkin asioihin, ei näyttäisi olevan mitään ongelmaa. Mutta sekin on kai sitten adhd, huomaahan sen 4-vuotiaasta vaikka olis normaali.
Minä olen ymmärtänyt, että diagnoosit annetaan vasta kouluiässä.
Ainakin tämän tytön äiti on sanonut, että lapsella on adhd. Siis ihan, että vakavasti on. Olen käsittänyt, että olisi todettu, mutta ehkä sitä kuitenkin vasta tutkitaan? Omasta mielestäni ei suoraan sanoen voi olla, mutta voin toki olla väärässä.
En tiedä tämän hetkistä tilannetta, mutta joskus 10-15 vuotta sitten oli kai mahdollista saada diagnoosi jo 4-5 vuotiaana, jos oli selkeä tapaus. Monesti ne oli kuitenkin vasta ADHD piirteet, jotka tarkentuivat sitten myöhemmin diagnoosiksi. Yleensä silloin oli jo ollut muutaman vuoden hoitosuhde jonkin muun ongelman takia ja tuo diagnoosi oli lisä johonkin aikaisempaan diagnoosiin, kuten puheentuoton ongelmiin. Systeemihän meni niin, että esimerkiksi puheetuoton takia pääsi ensin puheterapeutille, sitten pääsi lasten neurologille ja monialaisen kuntoutustyöryhmän tutkimukseen vuosittain, missä lapsen tutki niin neurologi, psykologi, toimintaterapeutti, puheterapeutti ja fysioterapeutti, jotka tutkivat, millaista kuntoutusta lapsi tarvitsee. Vuosikokouksessa oli vielä mukana polin sosiaalityöntekijä, jolta sai apua kelan papereiden kanssa, jos sitä kautta haettiin terapiat ja sai tietoa kaikenlaisesta muusta kuten tukiviittomakursseista, sopeutumisvalmennuskursseista yms ja niille hakeutumisesta. Tuota reittiä tuli monelle tarkennuksia diagnoosiin tai lisädianooseja, kuten tuo ADHD.
Minun isälläni on varmasti ADHD, pärjäsi kun teki työkseen simppeliä hommaa ja äitini hoiti kaikki laskuihin ym liittyvät paperityöt. Paikallaan ei jaksanut pysyä yhtään. Hänen isänsä oli myös sellainen moneen ehtiväinen ja suu kävi tauotta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä en yhtään pystynyt lukemaan kokeisiin jos kotona oli tv päällä. Keskittyminen vaikeaa ja vasta myöhemmin alkanut miettiä syy seuraussuhteita. Varmasti löytyy muitakin jotka vasta aikuisiällä tunnistaa näitä merkkejä itsessään.
Minun 20-vuotias tyttäreni on parhaillaan tutkimuksissa ja sinne päädyttiin psykiatrin kautta ankaran masennuksen vuoksi. Minua raivostuttaa, että emme koskaan saaneet apua silloin kun tyttö oli lapsi/koululainen. Hän oli ihan pienestä pitäen aivan valtavan uhmakas, roikkui puissa silloin kun muut tytöt leikkivät nukeilla. Hukkasi avaimet, tavarat, takit ja reput ja niitä saattoi löytää lähimetsistä sitten joskus myöhemmin. Matkaa koulusta kotiin oli 300 metriä ja tämän matkan tekeminen saattoi kestää tunteja kun tyttö unohtui ojaan leikkimään vesileikkejä tai lähimetsiin rakentamaan majaa.
Neuvolassa ei lotkautettu korvaakaan. Eskarissa ihmeteltiin, kun tyttöä ei saatu pöytähommiin ollenkaan, koulussa oli jatkuvaa nokan koputtelua opettajien kanssa. Mutta ketään ei kiinnostanut, koska tyttö sai hyvän muistinsa ansiosta kuitenkin kiitettäviä arvosanoja. Kilpaharrastus vei lisäksi lopulta energiaa niin, että kotona ei enää hypitty seinille mutta sossun kanssa asioitiin jatkuvasti ja vaikka toin tämän uhmakkuuden, vilkkauden ja kaikki ongelmat esille, pääpainopiste kaikissa tutkimuksissa oli se, että me vanhemmat varmaan kohtelemme lasta kaltoin. No ei kohdeltu.
Nyt aikuistuttuaan tyttö on siis potenut vakavaa masennusta, korkeakouluopinnoista ei tule mitään jne. Psykiatri lähetti hänet lopulta jatkotutkimuksiin ja toivon että apua saadaan pian. Vaikka peruskouluissa pitäisi olla varhaisen puuttumisen protokollat, niin meille se ole ainakaan näkynyt. Ehkäpä meilläkään ei olisi mennyt vuosia hukkaan eikä tyttö olisi tässä pimeässä suossa missä hän on, jos yksikin opettaja olisi tarttunut asiaan ja todennut että tämä ei ole normaalia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ADHD on voimakkaasti perinnöllinen. Myös ympäristömyrkkyjen lisääntyminen on tosiasia ja niiden vaikutuksesta neuropsykologisiin ongelmin ei vielä tiedetä tarpeeksi.
Tänä päivänä moni saa diagnoosin vasta aikuisena, koska aiemmin ADHD:n olemassolosta ei juurikaan tiedetty. Nyt se osataan tunnistaa ja ihminen saa apua.
Lääkitys auttaa saamaan oman elämänsä hallintaan, mutta siinäkin on omat vaaransa, joten siksi lääktyksen saamisesta ei ole tehty helpppoa.
Vierailija kirjoitti:
Mä en yhtään pystynyt lukemaan kokeisiin jos kotona oli tv päällä. Keskittyminen vaikeaa ja vasta myöhemmin alkanut miettiä syy seuraussuhteita. Varmasti löytyy muitakin jotka vasta aikuisiällä tunnistaa näitä merkkejä itsessään.
Olen vasta omien lapsieni diagnoosin kautta ymmärtänyt adhd:N olleen syyn omiin ongelmiini.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se on totta että jos lapsi pärjää jollain tasolla koulussa ja on hyvät sosiaaliset taidot niin silloin ei epäillä että taustalla olisi mitään vakavaa. Vain todella heikosti koulussa menestyjät ja moniongelmaiset jäivät aikoinaan tai jäävät nykyään haaviin.
Se on semmonen muotijuttu, lapsia kun ei saa vaatia mitään ja nykyvanhemmat eivät kasvata ollenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Minun 20-vuotias tyttäreni on parhaillaan tutkimuksissa ja sinne päädyttiin psykiatrin kautta ankaran masennuksen vuoksi. Minua raivostuttaa, että emme koskaan saaneet apua silloin kun tyttö oli lapsi/koululainen. Hän oli ihan pienestä pitäen aivan valtavan uhmakas, roikkui puissa silloin kun muut tytöt leikkivät nukeilla. Hukkasi avaimet, tavarat, takit ja reput ja niitä saattoi löytää lähimetsistä sitten joskus myöhemmin. Matkaa koulusta kotiin oli 300 metriä ja tämän matkan tekeminen saattoi kestää tunteja kun tyttö unohtui ojaan leikkimään vesileikkejä tai lähimetsiin rakentamaan majaa.
Neuvolassa ei lotkautettu korvaakaan. Eskarissa ihmeteltiin, kun tyttöä ei saatu pöytähommiin ollenkaan, koulussa oli jatkuvaa nokan koputtelua opettajien kanssa. Mutta ketään ei kiinnostanut, koska tyttö sai hyvän muistinsa ansiosta kuitenkin kiitettäviä arvosanoja. Kilpaharrastus vei lisäksi lopulta energiaa niin, että kotona ei enää hypitty seinille mutta sossun kanssa asioitiin jatkuvasti ja vaikka toin tämän uhmakkuuden, vilkkauden ja kaikki ongelmat esille, pääpainopiste kaikissa tutkimuksissa oli se, että me vanhemmat varmaan kohtelemme lasta kaltoin. No ei kohdeltu.
Nyt aikuistuttuaan tyttö on siis potenut vakavaa masennusta, korkeakouluopinnoista ei tule mitään jne. Psykiatri lähetti hänet lopulta jatkotutkimuksiin ja toivon että apua saadaan pian. Vaikka peruskouluissa pitäisi olla varhaisen puuttumisen protokollat, niin meille se ole ainakaan näkynyt. Ehkäpä meilläkään ei olisi mennyt vuosia hukkaan eikä tyttö olisi tässä pimeässä suossa missä hän on, jos yksikin opettaja olisi tarttunut asiaan ja todennut että tämä ei ole normaalia.
Pojan kanssa olisitte saaneet apua... Voi tosin olla, että oikeaa diagnoosia ei olisi saatu aikaiseksi, mutta olisitte kuitenkin jonkun diagnoosin ja sen avulla tukitoimet saaneet.
Meillä on samantyyppinen poika ja kunhan apua osasi itse hakea, sitä sai. Oikea diagnoosi saatiin vasta 18-vuotiaana, mutta onneksi tukea kouluun sai sinne päin olevalla diagnoosillakin.
Nämä olivat aikoinaan niin alidiagnosoituja. Kävin itse kuuntelemassa ADHD luennon ja monesta kohdasta tunnistin jonkun sukulaisen.
Vierailija kirjoitti:
Assburger kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen vanhaan oli sellainen paikka kuin apukoulu. Sinne kai laitettiin sen aikaiset nepsyt tms. Tämä siis vielä 1960-luvulla.
Silloin lapsille ei annettu diagnooseja, oli vain vaikeita tai mahdottomia lapsia.No ei laitettu adhd:ita mihinkään apukouluun :D Adhd:t oli niitä jotka juoksi pisimmälle, hyppäsi korkeimmalle, ja perustivat myöhemmin yrityksiä. Nykyään näitä ominaisuuksi ei enää arvosteta, ennen oli toista. moni adhd on lisäksi hyvin älykäs.
Myös ne luokan jännimmät pojat, jotka alkoivat dokata jo ala-asteella, hyvin todennäköisesti ovat adhd-lapsia. Eikä heistä mitään yritysjohtajia tullut. ADHD on yliedustettu vankilassa ja päihdepotilaiden keskuudessa.
Ehkä heistäkin olisi tullut jotain, jos he olisivat saaneet oikean avun jo lapsuudessa.
Kyllä ap! Samoin kuin kaikilla ylipainoisilla on myös kilpirauhasen vajaatoiminta, naisilla se migreeni tai keliakia, väsymystä ja kolotusta koronan sairastaneilla ”long covid”. Miesten migreeni on aina hortonin itsemurhapäänsärky ja jokainen nainen saa vähintään sänkyyn itselleen top 10% miehen. :D
Palstalta poimittuja ap:n tyylisten aivokääpiöiden oletuksia.
Äidin alkoholin käyttö raskauden aikana liittyy usein äidin omiin ADHD-oireisiin. Tästä syystä on tutkimuksissa ollut vaikea erottaa alkoholin ja perinnöllisyyden vaikutuksia toisistaan.