Lue keskustelun säännöt.
Mieheni vanhemmat pitävät minua tyhmänä
12.05.2015 |
Olemme seurustelleet poikaystäväni kanssa teini-iästä alkaen. Hänen vanhempansa ovat kultturelleja, arvokkaita ja varakkaita. Oma perheeni pienituloinen, mutta lämminhenkinen, huumorintajuinen ja rakastava.
Mieheni on saanut hyvin sivistävän kasvatuksen aina klassisesta musiikista maalaustaiteeseen. Minäkin olen kiinnostunut esim. runoudesta ja kirjallisuudesta, keskustelen niistä mielelläni ja koen olevani mieheni kanssa samanhenkinen. Ongelma on, kuten sanoin, miehen vanhemmat.
Luulen, että he ensimmäisen kerran tuomitsivat minut kun kuulivat vanhempieni duunariammateista. He olivat myös selvästi pettyneitä poikansa tyttöystävän kiinnostukseen humanistisia aineita kohtaan, koska eihän niillä hankita kovapalkkaista työtä. He varmasti arvaavat poliittisten mielipiteideni eroavan radikaalisti heidän ajatuksistaan, mutta silti jatkuvasti loukkaavat minua puhumalla vähättelevään sävyyn esim. pienituloisista (kuten vanhempani).
He saattavat kesken keskustelun alkaa selittää minulle mitä yksinkertaisimpia asioita, tyyliin: "Tiedäthän sinä ,"AP", mikä on evoluutioteoria/psykologia/maailmansota/joku säveltäjä?". He ovat suoraan ilmoittaneet, että tuskin pääsen haluamalleni alalle yliopistoon, ja että minun kannattaisi harkita helpompia aloja. He ovat vihjailleet siitä, että minum ja mieheni kannattaisi muuttaa eri kaupunkeihin opiskelemaan, varmaankin taka-ajatuksena toive meidän erosta.
Ja mikä pahinta, minä hyydyn hiljaiseksi, nyökkäileväksi ja naurahtelevaksi hissukaksi heidän seurassaan, heidän harjoittamansa asenne on todella purrut. Vihaan tätä.
Kommentit (64)
Sanonpahan vaan, että älä anna muiden määrittää omia taitojasi ja sitä, mihin ne riittävät. Omat vanhempani voivottelivat kovasti kun hain taidekouluun ja saivat itsenikin epäilemään ja stressaamaan asiasta.
Lähetin ennakkotehtävät > "älä nyt sitten pety liian raskaasti, jos ei tule mitään vastausta".
Pääsin pääsykokeisiin > "ohhoh, mutta siellä on sitten kyllä niin kova kilpailu, että ei pidä odottaa liikoja. Voithan opiskella muuta!".
Pääsin sisään > "Oletko nyt ihan varma, ettei siellä ole tehty virhettä? Eikös olisikin noloa ekana koulupäivänä kuulla, että et sinä oikeasti päässytkään, älä nyt vain kerro kenellekään!"
Vasta koulussa huomasin, että olenkin hyvä, ainakin oman ryhmäni kärkipäässä olen taidollisesti. Oli vain pirun rasittavaa kuulla jatkuvasti sitä epäilyä ja voivottelua. Nyt ensimmäisen kouluvuoden aikana he ovat vasta alkaneet kehua töitäni (pyytävät näyttämään kuvia koulutöistä) ja esittelevät niitä tutuille. Voitin koulumme erään kilpailunkin ja siitä vanhempani ovat nyt olleet ylpeitä ja puhuneet ympäriinsä.
Pointtini on se, että tee parhaasi ja katso mihin se vie :) itse saan kyllä kunnon jääräpäisyyspuuskan muiden epäilyistä ("näytän kyllä että!") ja se auttaa joskus tehostamaan työskentelyä entisestään. Älä ainakaan luovuta vain siksi, että joku ei usko sinuun, vaan todista hänen epäilynsä vääräksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Samassa tilanteessa ollut. Olen itse sairaanhoitaja ja ns. alempi arvoinen appivanhempien ja miehen suvun mielestä. Lohduttaudun sillä, että raha ja maine ovat katoavaista ja on heidän häpeänsä arvostaa sellaisia asioita. Elämässä on jotain paljon arvokkaampaa ja surullista jos eivät tajua sitä. Lasten onni esimerkiksi.
Vierailija kirjoitti:
[quote author="Vierailija" time="12.05.2015 klo 13:11"]Sitä se elämä on! Eiköhän tämäkin ajan kanssa tasoitu kun osoitat kuinka fiksu oikeasti olet :)
Eipä ole seitsemässä vuodessa tasoittenut!
Ap
Joko ap on pitänyt jo useita välivuosia tai seukkaus on alkanut katjahännistyyliin 11-12-vuotiaana, jolloin ei olla vielä edes teinejä. Minkä takia tämä vanha provo piti nostaa?
Ap:n perhe on mielissään sosiaalisesta noususta. Appivanhemmille kauhistus.