Kokemuksia dissosiaatiosta/depersonalisaatiosta?

Vierailija kirjoitti:

Olen kuvitellut, että olen vaan vahva introvertti ja pohdiskelija. Add oireita on myös, mutta sitä ei minun kohdallani kuulemma ole...

Tuo mutismi on minulle ehkä rankinta. Olen monesti saanut kuulla miten hiljainen olen ja miksi en avaa itseäni enemmän... Minulla se vie aikaa. Läheistenkin seurassa saatan muuttua tosi hiljaiseksi.

Ap

Siis kuvitellut tuon mutismin takia että oon, en ole jotenkin tajunnut että se kuuluu tähän oireistoon. En ole ujo tms.

Puolisollani on epävakaa persoonallisuushäiriö/dissosiaatioita. Hän on korkeakoulutettu ja hyvässä työpaikassa. Hän on tosi vahva ihminen, kun on selvinnyt elämässään näin hyvin.

Toivon kaikkea hyvää sullekin! Tsemppiä! ❤️

Itse menen välillä tilaan, jossa menetän tunteeni ja toimintakyky hidastuu - olo on kuin hunajassa olisi.

Saatan olla paikoillani pitkään ja miettiä, että voisi kaataa kuumaa vettä käsille, jotta tuntisin edes jotain.

Terapeuttini sanoi, että nuo tilanteet vaikuttaa dissosiaatiolta, mutta tiedä sitten. Pääsen niistä ulos pakon edessä, esim jos pitää lähteä jonnekin.

Joskus taas tuntuu kuin katselisin kaikkea lasin takaa. En ole siitäkään ihan varma, sillä saattaa liittyä myös syömättömyyteen ja matalaan verensokeriin.

Traumaattisesta lapsuudesta huolimatta olen pärjännyt elämässä ihan hyvin. Olen kouluttautunut ja hyvässä työssä. Rahaa on, mutta ei perhettä. :’)

Vierailija kirjoitti:

Puolisollani on epävakaa persoonallisuushäiriö/dissosiaatioita. Hän on korkeakoulutettu ja hyvässä työpaikassa. Hän on tosi vahva ihminen, kun on selvinnyt elämässään näin hyvin.

Toivon kaikkea hyvää sullekin! Tsemppiä! ❤️

Kiitos

Vierailija kirjoitti:

Itse menen välillä tilaan, jossa menetän tunteeni ja toimintakyky hidastuu - olo on kuin hunajassa olisi.

Saatan olla paikoillani pitkään ja miettiä, että voisi kaataa kuumaa vettä käsille, jotta tuntisin edes jotain.

Terapeuttini sanoi, että nuo tilanteet vaikuttaa dissosiaatiolta, mutta tiedä sitten. Pääsen niistä ulos pakon edessä, esim jos pitää lähteä jonnekin.

Joskus taas tuntuu kuin katselisin kaikkea lasin takaa. En ole siitäkään ihan varma, sillä saattaa liittyä myös syömättömyyteen ja matalaan verensokeriin.

Traumaattisesta lapsuudesta huolimatta olen pärjännyt elämässä ihan hyvin. Olen kouluttautunut ja hyvässä työssä. Rahaa on, mutta ei perhettä. :’)

Tunnistan ajatuksistasi itseäni. Kaikkea hyvää sinulle. Ap

Up

Ihmiset näyttävät todella suurilta, aivan kuin vuoria olisi edessä. Kestää joitain minuutteja kerrallaan. Toinen oire on yhtäkkinen väsymisen tai lamaantuminen, ei siis nukuta mutta ei jaksa katsoa mihinkään, kuunnella tai ymmärtää ketään eikä liikkua mihinkään, sitä vain on paikoillaan, kestää joitain tunteja.

Onko dissosaatiota, kun on joku haastavampi keskustelu, jossa pitää ottaa kantaa asioihin niin näissä tilanteissa tuntuu että seuraan ulkopuolisena keskustelua, vaikka suustani tulee ihan järkeviä lauseita. Ihan kuin minussa olisi joku toinen joka keskustelee ja minä itse mietin vain, että haluan pois keskustelutilanteesta. En osaa selittää tätä paremmin. Minulla ei ole mt-taustaa, mutta melkoisen traumaattisia kokemuksia menneisyydessä.

Ei sinussa mitään vikaa ole. Olet ihminen niin kuin me kaikki muutkin. 

Vierailija kirjoitti:

Onko dissosaatiota, kun on joku haastavampi keskustelu, jossa pitää ottaa kantaa asioihin niin näissä tilanteissa tuntuu että seuraan ulkopuolisena keskustelua, vaikka suustani tulee ihan järkeviä lauseita. Ihan kuin minussa olisi joku toinen joka keskustelee ja minä itse mietin vain, että haluan pois keskustelutilanteesta. En osaa selittää tätä paremmin. Minulla ei ole mt-taustaa, mutta melkoisen traumaattisia kokemuksia menneisyydessä.

Hyvinkin mahdollista että on

Nosto

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset näyttävät todella suurilta, aivan kuin vuoria olisi edessä. Kestää joitain minuutteja kerrallaan. Toinen oire on yhtäkkinen väsymisen tai lamaantuminen, ei siis nukuta mutta ei jaksa katsoa mihinkään, kuunnella tai ymmärtää ketään eikä liikkua mihinkään, sitä vain on paikoillaan, kestää joitain tunteja.

Minullakin tästä yhtä äkkistä väsymistä ja lamaantumista. Ap

Masennukseni aikana oli muutaman kerran hetkiä, jolloin nousin kehoni yläpuolelle ja katsoin sieltä itseni ulkopuolelta omaa toimintaani, erikoista oli että tähän ei liittynyt mitään tunnetta, ainoastaan mielessäni ajatus/toteamus "tossa se nyt ajaa autoa" tms..tosin masennus vei silloin kaikki tunteeni pois, olin kävelevä zombi.

Emdr voi auttaa joitakuita. Tsemppiä parantumiseen, se voi kestää hetken mutta se on mahdollista.

Nostan

Mulla on ollut lapsuudesta asti paljon mielikuvitusystäviä. Edelleen joskus eläydyn niihin niin, että on vaikea erottaa, mikä on totta. Traumataustaa on. Voisko olla dissosiaatiota?

Nostan

Mulla on dissosiaatiohäiriö, tosin diagnosoimaton. Apua on ollut vaikeaa saada ja diagnoosi lista on usein melkoisen pitkä koska oireet sopii niin moneen muuhunkin. Esim tosi harvalla ihmisellä jolla on disso, on kaksisuuntaista, ne sekoitetaan tosi helposti toisiinsa ja silloin hoito on usein myös väärää ja vahingoittavaa.

Mä katselen elämää tosi usein jostain ulkopuolelta. Äänet kuuluu kauempaa, vähän kuin jostain tunnelista tai kaivosta ja ympäristön mittasuhteet muuttuu. Tajuan järjellä olevani ihan tutussa paikassa ja osaan kulkea siellä mutta tuntuu kuin mut olisi yhtäkkiä pudotettu johonkin vieraaseen todellisuuteen jonka ympäristö ja ihmiset ei oikeasti ole siinä. Välillä jopa oma kumppani tuntuu oudolta, käydään yhdessä jotain keskustelua ja yhtäkkiä vaan tuntuu että katson ulkopuolelta jotakin tv sarjaa joka ei oikeasti ole minun elämäni ja tulee ahdistava olo kun tuntuu ettei se toinen oikeasti ole siinä, kuin se olisi kuvitelmaa kaikki. Vähän kuin olisi jossain lasin takana katsomassa kaikkea vähän kauempaa. En tunnista itseäni välillä peilistä, siis tiedän kyllä että olen siinä enkä pelästy tms mutta en jotenkaan hahmota että se olen minä, koska oma minuus ei ole kehittynyt normaalisti niin ei ole olemassa mitään minua. Tuntuu oudolta jos joku kutsuu minua nimelläni koska en hahmota että on olemassa joku sen niminen minä, tuntuu kuin puhuttaisiin jostain minulle vieraasta ihmisestä.

Minulla on myös muita osia, ne ei aiheuta muistinmenetyksiä ja tiedän aina mitä teen eli olen läsnä tilanteessa. Saatan suhtautua ihan normaaleihin asioihin välillä niin että ahdistun syvästi enkä saa yhtään kiinni mistä se tunne tulee. Aikuinen minä osaa selittää tilanteen järjellä, mutta joku pienempi lapsi osa minusta suhtautuu asiaan niinkuin lapsi,vahvalla tunteella jota ei osaa selittää eikä käsitellä. Esim jos puolisoni saa uuden työpaikan niin aikuinen minäni juhlii hänen kanssaan ja on ihan valtavan onnellinen. Samalla saatan vajota syvään turvattomuuden tunteeseen ja pelkoon, koska lapsi osa minussa pelkää että minut hylätään kun elämässä tapahtuu muutoksia.

Ihmisten seurassa (tuntemattomien, puolituttujen) seurassa tämä pahenee koska minusta on outoa että joku muu näkee minut, katsoo minua, koska eihän minulla ole olemassa mitään minuutta, ehjää sellaista ainakaan. On outoa olla tilanteessa jossa ihmiset tekee minusta arvioita ja oletuksia kun en edes itse hahmota mikä se "minä" on. En osaa olla rennosti vaan tarkkailen ihmisten eleitä, äänen painoa, sanoja ja liikkeitä jatkuvasti jotta osaan reagoida niihin oikein ja vältän konflikti tilanteet. Yritän olla mahdollisimman näkymätön ja huomaamaton ja katoan helposti oman pääni sisään enkä ole kunnolla läsnä tilanteessa.

Up

Vierailija kirjoitti:

Mulla on dissosiaatiohäiriö, tosin diagnosoimaton. Apua on ollut vaikeaa saada ja diagnoosi lista on usein melkoisen pitkä koska oireet sopii niin moneen muuhunkin. Esim tosi harvalla ihmisellä jolla on disso, on kaksisuuntaista, ne sekoitetaan tosi helposti toisiinsa ja silloin hoito on usein myös väärää ja vahingoittavaa.

Mä katselen elämää tosi usein jostain ulkopuolelta. Äänet kuuluu kauempaa, vähän kuin jostain tunnelista tai kaivosta ja ympäristön mittasuhteet muuttuu. Tajuan järjellä olevani ihan tutussa paikassa ja osaan kulkea siellä mutta tuntuu kuin mut olisi yhtäkkiä pudotettu johonkin vieraaseen todellisuuteen jonka ympäristö ja ihmiset ei oikeasti ole siinä. Välillä jopa oma kumppani tuntuu oudolta, käydään yhdessä jotain keskustelua ja yhtäkkiä vaan tuntuu että katson ulkopuolelta jotakin tv sarjaa joka ei oikeasti ole minun elämäni ja tulee ahdistava olo kun tuntuu ettei se toinen oikeasti ole siinä, kuin se olisi kuvitelmaa kaikki. Vähän kuin olisi jossain lasin takana katsomassa kaikkea vähän kauempaa. En tunnista itseäni välillä peilistä, siis tiedän kyllä että olen siinä enkä pelästy tms mutta en jotenkaan hahmota että se olen minä, koska oma minuus ei ole kehittynyt normaalisti niin ei ole olemassa mitään minua. Tuntuu oudolta jos joku kutsuu minua nimelläni koska en hahmota että on olemassa joku sen niminen minä, tuntuu kuin puhuttaisiin jostain minulle vieraasta ihmisestä.

Minulla on myös muita osia, ne ei aiheuta muistinmenetyksiä ja tiedän aina mitä teen eli olen läsnä tilanteessa. Saatan suhtautua ihan normaaleihin asioihin välillä niin että ahdistun syvästi enkä saa yhtään kiinni mistä se tunne tulee. Aikuinen minä osaa selittää tilanteen järjellä, mutta joku pienempi lapsi osa minusta suhtautuu asiaan niinkuin lapsi,vahvalla tunteella jota ei osaa selittää eikä käsitellä. Esim jos puolisoni saa uuden työpaikan niin aikuinen minäni juhlii hänen kanssaan ja on ihan valtavan onnellinen. Samalla saatan vajota syvään turvattomuuden tunteeseen ja pelkoon, koska lapsi osa minussa pelkää että minut hylätään kun elämässä tapahtuu muutoksia.

Ihmisten seurassa (tuntemattomien, puolituttujen) seurassa tämä pahenee koska minusta on outoa että joku muu näkee minut, katsoo minua, koska eihän minulla ole olemassa mitään minuutta, ehjää sellaista ainakaan. On outoa olla tilanteessa jossa ihmiset tekee minusta arvioita ja oletuksia kun en edes itse hahmota mikä se "minä" on. En osaa olla rennosti vaan tarkkailen ihmisten eleitä, äänen painoa, sanoja ja liikkeitä jatkuvasti jotta osaan reagoida niihin oikein ja vältän konflikti tilanteet. Yritän olla mahdollisimman näkymätön ja huomaamaton ja katoan helposti oman pääni sisään enkä ole kunnolla läsnä tilanteessa.

Tämä oli hyvin tarkka kuvaus siitä mitä itse koen myös. Olen pahoillani että sinulla on tämä sairaus, mutta lohduttavaa kuulla etten ole ainoa maailmassa. Minulla tuo olo vain joskus johtaa paniikkikohtaukseen kun outouden tunne tuntuu olevan ihan liikaa.