Itsemurha ainoa vaihtoehto?

Olen 27v mies. Vaikea masennus, ahdistuneisuus ja sosiaalisten tilanteiden pelko ollut n. 15 vuotta. Ei kavereita 13 vuoteen, pistin kaikki vähäisetkin välit poikki, koska en osannut tai halunnut enää olla kavereiden kanssa. Olen ollut rakastunut naiseen, jota en voi saada n.10 vuoden ajan. En saa häntä millään pois päästäni ajattelen häntä lähes koko ajan hereillä ollessani. Joudun esim. kelailemaan elokuvia taakse päin, koska yhtäkkiä tajuan, että olen ajatellut häntä viimeiset 5 minuuttia. En ole ikinä seurustellut enkä edes pussannut ketään. En ole ikinä ollut humalassa, en edes maistanut tupakkaa. En ole ollut päivääkään töissä (jos koulu aikaisia harjoittelu jaksoja ei lasketa.) En osaa keskustella ihmisten kanssa. Ei ole melkein mitään elämän kokemusta jota tämän ikäisellä jo yleensä on. Ei ole mitään sosiaalista elämää paitsi vanhempien ja psykologin luona käynti. Olen päivät pitkät koneen ääressä tai katson elokuvia, työkyvyttömyys eläkkeellä. En ole kiinnostunut ihmisistä lainkaan (paitsi tuosta naisesta) eli sosiaalisen elämän aloittaminen tuntuu mahdottomalta. Joten sosiaalisen elämän uudelleen aloittamista ei voi käyttää tienä uuteen parempaan elämään. En edes kehtaa kertoa ihmisille tilannettani tai sitä kuinka erakoitunut olen. Vältän kaikin keinoin vanhoihin tuttuihin törmäämistä tästä syystä. Olen kertonut ongelmistani vain vanhemmilleni ja psykologille. Tämä on eka kerta kun avaudun tästä netissä.

Ainoa asia jonka voisin kuvitella parantavan oloani on se jos minulla todettaisiin jokin parantumaton sairaus, joka lopulta koituisi kuolemakseni mahdollisimman nopeasti. Muistan kuinka nuorempana aina iltaisin rukoilin kuolemaa.

Tunnetteko ketään, joka olisi ollut yhtä huonossa tilanteessa ja lopulta saanut onnellisen elämän? Miten se olisi edes mahdollista enää tässä vaiheessa?