Itsemurha ainoa vaihtoehto?
Olen 27v mies. Vaikea masennus, ahdistuneisuus ja sosiaalisten tilanteiden pelko ollut n. 15 vuotta. Ei kavereita 13 vuoteen, pistin kaikki vähäisetkin välit poikki, koska en osannut tai halunnut enää olla kavereiden kanssa. Olen ollut rakastunut naiseen, jota en voi saada n.10 vuoden ajan. En saa häntä millään pois päästäni ajattelen häntä lähes koko ajan hereillä ollessani. Joudun esim. kelailemaan elokuvia taakse päin, koska yhtäkkiä tajuan, että olen ajatellut häntä viimeiset 5 minuuttia. En ole ikinä seurustellut enkä edes pussannut ketään. En ole ikinä ollut humalassa, en edes maistanut tupakkaa. En ole ollut päivääkään töissä (jos koulu aikaisia harjoittelu jaksoja ei lasketa.) En osaa keskustella ihmisten kanssa. Ei ole melkein mitään elämän kokemusta jota tämän ikäisellä jo yleensä on. Ei ole mitään sosiaalista elämää paitsi vanhempien ja psykologin luona käynti. Olen päivät pitkät koneen ääressä tai katson elokuvia, työkyvyttömyys eläkkeellä. En ole kiinnostunut ihmisistä lainkaan (paitsi tuosta naisesta) eli sosiaalisen elämän aloittaminen tuntuu mahdottomalta. Joten sosiaalisen elämän uudelleen aloittamista ei voi käyttää tienä uuteen parempaan elämään. En edes kehtaa kertoa ihmisille tilannettani tai sitä kuinka erakoitunut olen. Vältän kaikin keinoin vanhoihin tuttuihin törmäämistä tästä syystä. Olen kertonut ongelmistani vain vanhemmilleni ja psykologille. Tämä on eka kerta kun avaudun tästä netissä.
Ainoa asia jonka voisin kuvitella parantavan oloani on se jos minulla todettaisiin jokin parantumaton sairaus, joka lopulta koituisi kuolemakseni mahdollisimman nopeasti. Muistan kuinka nuorempana aina iltaisin rukoilin kuolemaa.
Tunnetteko ketään, joka olisi ollut yhtä huonossa tilanteessa ja lopulta saanut onnellisen elämän? Miten se olisi edes mahdollista enää tässä vaiheessa?
Kommentit (26)
[quote author="Vierailija" time="12.05.2015 klo 00:23"][quote author="Vierailija" time="12.05.2015 klo 00:13"]
Olen melkein varma että minulle käy samalla lailla. Olen siis masentunut, ei kavereita, en juo enkä polta (niin en kyllä missään baareissakaan käy). Nyt tosin yritän vielä opiskella, mutta ei vaan millään jaksaisi. Ja olen myös rakastunut mieheen, joka ei minua rakasta, mutta en vain osaa olla ajattelematta häntä:/ En tosin noin kauaa, vaan vasta pari vuotta, mutta ajattelen häntä joka päivä ja usein... Välillä on ihan kivaa vaikka pelata yksin jotain, mutta sitten kun ei mitään tee niin iskee kamala ahdistus. En oikeasti haluaisi kuolla, vaan haluaisin elää mielekästä elämää, mutta en vain pysty. Tähän verrattuna kuolemakin kuulostaa paremmalta. N22
[/quote]
Mitkä asiat sinua estävät elämästä mielekästä elämää?
[/quote]
Tyhmyys ja ujous kai. En osaa olla ihmisten kanssa, mutta en tykkää olla koko ajan yksinkään. Ja haluaisin vain sen yhden miehen..
Joskus se tuntuu olevan ainut vaihtoehto, mutta toivottavasti sinulle löytyy parempi
[quote author="Vierailija" time="11.05.2015 klo 22:07"]Olen 27v mies. Vaikea masennus, ahdistuneisuus ja sosiaalisten tilanteiden pelko ollut n. 15 vuotta. Ei kavereita 13 vuoteen, pistin kaikki vähäisetkin välit poikki, koska en osannut tai halunnut enää olla kavereiden kanssa. Olen ollut rakastunut naiseen, jota en voi saada n.10 vuoden ajan. En saa häntä millään pois päästäni ajattelen häntä lähes koko ajan hereillä ollessani. Joudun esim. kelailemaan elokuvia taakse päin, koska yhtäkkiä tajuan, että olen ajatellut häntä viimeiset 5 minuuttia. En ole ikinä seurustellut enkä edes pussannut ketään. En ole ikinä ollut humalassa, en edes maistanut tupakkaa. En ole ollut päivääkään töissä (jos koulu aikaisia harjoittelu jaksoja ei lasketa.) En osaa keskustella ihmisten kanssa. Ei ole melkein mitään elämän kokemusta jota tämän ikäisellä jo yleensä on. Ei ole mitään sosiaalista elämää paitsi vanhempien ja psykologin luona käynti. Olen päivät pitkät koneen ääressä tai katson elokuvia, työkyvyttömyys eläkkeellä. En ole kiinnostunut ihmisistä lainkaan (paitsi tuosta naisesta) eli sosiaalisen elämän aloittaminen tuntuu mahdottomalta. Joten sosiaalisen elämän uudelleen aloittamista ei voi käyttää tienä uuteen parempaan elämään. En edes kehtaa kertoa ihmisille tilannettani tai sitä kuinka erakoitunut olen. Vältän kaikin keinoin vanhoihin tuttuihin törmäämistä tästä syystä. Olen kertonut ongelmistani vain vanhemmilleni ja psykologille. Tämä on eka kerta kun avaudun tästä netissä.
Ainoa asia jonka voisin kuvitella parantavan oloani on se jos minulla todettaisiin jokin parantumaton sairaus, joka lopulta koituisi kuolemakseni mahdollisimman nopeasti. Muistan kuinka nuorempana aina iltaisin rukoilin kuolemaa.
Tunnetteko ketään, joka olisi ollut yhtä huonossa tilanteessa ja lopulta saanut onnellisen elämän? Miten se olisi edes mahdollista enää tässä vaiheessa?
[/quote]
Moikka. Onpa vaikeankuuloinen tilanne. Luulisitko että pärjäisit ilman lääkitystä?
Itse olen sairastanut masennuksen kaksi kertaa ja oppinut että lääkityksestä kannattaa hakea "lepoa" pitkittyneeseen tilanteeseen kun voimat on loppu, mutta jonkun ajan päästä siitä kannattaa luopua. Lääkitys vie kerrassaan kaiken yhteyden elämään,kun ihan kaikki tunne-elämä kuolee, ehkä sinulle on käynyt näin.
Kerroit olevasi antisosiaalinen. Kuinka olet tutustunut tuohon tyttöön niin että olet päässyt rakastumaan vai onko rakkaus sittenkin ehkä vain jokin ideaali johon takerrut paremman tekemisen puutteessa?
[quote author="Vierailija" time="11.05.2015 klo 23:22"]Mitä syöt ja juot?
Oikea ruoka on kaiken a ja o.
Joillekin ei sovi ollenkaan sokeri, kofeiini, pullataikina pizzat, pastat jne.
[/quote]
Oon sun kanssa samaa mieltä. Tietämättömät ihmiset alapeukuttaa. Itse hallitsen tunnetilojani paremmin sokerittomalla ja viljattomalla ruokavaliolla. Näin se vain on. Olen varma, että ihan jokainen teistäkin hyvinvoivista voisi vielä paremmin ilman sokeria.
Ota yhteyttä vanhoihin kavereihin ja tyttöön. Ehkä hekin ovat miettineet mitä sulle kuuluu.
Olen itse vähän saman tyyppisessä tilanteessa. En vain itsekään ole päässyt siitä pois joten en osaa juurikaan auttaa. Mutta tiettyä ymmärrystä minulta löytyy. Älä luovuta niin en minäkään.
Joo, kuntouttava työtoiminta olis hyvä ottaa sulle tavoitteeksi, tai siis sun tapauksessa kun oot eläkkeellä se olisi terapiatyönimikeellä.
Älä tee niinkuin Kajaanin mies, joka ilmoitti hirttäytymisestään etukäteen av:lla.
Mitä syöt ja juot?
Oikea ruoka on kaiken a ja o.
Joillekin ei sovi ollenkaan sokeri, kofeiini, pullataikina pizzat, pastat jne.
[quote author="Vierailija" time="11.05.2015 klo 22:33"]
Monia psykologeja/terapeutteja olen jo tapaillut näiden vuosien aikana. Uusia harrastuksia olen myös kokeillut, ei vain löydy mielenkiintoa. Ja tuo uusien ihmisten tapaaminen onkin yksi monista esteistä miksi en enää sosiaalisia harrastuksia kokeile. Ei ole ihan noin helppoa ihmisten kanssa oleminen mulle, kun en mitään itsestäni haluaisi kertoa, häpeän itseäni.
[/quote]
Voisitko kääntää ajatusta niin päin, että otat harrastuksen aloittamisen haasteena oppia uutta? Tutustua siihen, mitä tykkäät tehdä ja siihen, miten ja millaisten ihmisten kanssa haluat olla tekemisissä.
Miksi häpeät itseäsi? Luulen, että se on energianhukkaa. Itse huomasin sen omalla kohdallani. Me ollaan kaikki hyviä sellaisina kuin ollaan. Tärkeintä, että itse hyväksytään itsemme. Pitää yrittää oppia ystävystymään itsensä kanssa; itsensä häpeäminen ei vie eteenpäin.
Mä uskon, että sulla on kaikki mahdollisuudet saavuttaa onnellinen elämä ja löytää itsellesi merkityksellisiä asioita ja ihmisiä. Luulen, että olet itse itsesi pahimpia vihollisia. Yritä suhtautua itseesi lempeästi ja anna itsellesi mahdollisuus. Paljon tsemppiä sinulle!!
Älä mitään sellaista.
Millaiset asiat saisi sinut paremmalle mielelle?
Asperger? Vertaisryhmä vois olla myös jees.
Itseänikin harmittaa se miten terapiassa usein vaaditaan paljastamaan sisimpänsä lähes tuntemattomalle ihmiselle, jolla ei ole kuitenkaan mitään muita siteitä ja velvoitteita kuin olla se 45 minuuttia per kerta maksusta sinun kanssasi. Minä koen oloni ahdistavaksi. En pysty puhumaan tunteistani ellei kohde ole jollakin tavalla merkityksellinen.
Tunnen henkilön, joka on ollut samankaltaisessa tilanteessa. Kärsi ahdistuksesta ja masennuksesta. Tilanne meni vuosia huonompaan suuntaan, kunnes alkoi toipuminen. Aika ja oikea lääkitys oli ne tärkeimmät tekijät. Yhteensä tähän meni n.15 vuotta. Nykyisin elämänilo on palannut. Kannattaisiko yrittää lääkityksen vaihtoa/tarkistusta?Oikean lääkityksen löytäminen on välillä sattumankauppaa. Sinä tiedät parhaiten, miten lääke vaikuttaa kohdallasi. Jos vuosikausia on piileskelly ihmisiltä, miten se on toiminut, onko se vähentänyt ahdistusta? Kannattaisi tässäkin kokeilla uutta toimintamallia ja vähän pakottaa itseään tekemään asioita.
Miehen masennus lähtee kuulemma seuraavalla reseptillä: loma meksikoon (tai valitsemaasi paikkaan), testosteronia piikitettynä, laadukkaita huoria sekä valinnaisena kokaiini (tai muu huume).
Olen melkein varma että minulle käy samalla lailla. Olen siis masentunut, ei kavereita, en juo enkä polta (niin en kyllä missään baareissakaan käy). Nyt tosin yritän vielä opiskella, mutta ei vaan millään jaksaisi. Ja olen myös rakastunut mieheen, joka ei minua rakasta, mutta en vain osaa olla ajattelematta häntä:/ En tosin noin kauaa, vaan vasta pari vuotta, mutta ajattelen häntä joka päivä ja usein...
Välillä on ihan kivaa vaikka pelata yksin jotain, mutta sitten kun ei mitään tee niin iskee kamala ahdistus. En oikeasti haluaisi kuolla, vaan haluaisin elää mielekästä elämää, mutta en vain pysty. Tähän verrattuna kuolemakin kuulostaa paremmalta.
N22
Lisää käyntejä psykologillasi tai vaihda terapeuttia. .
Mene mukaan johonkin harrastustomintaan. Rupea vaikka valokuvaamaan, harrastamaan luovaa kirjoittamista, bongaamaan lintuja, SPR:n toimintaan, näyttelemään, soittamaan kitaraa jne. Harrastuksen myötä saat tavata ihmisiä ja tutustua uusiin, päiviisi rakennetta ja tarkoitusta. Uuden oppiminen piristää aivoja kovasti.
N44
[quote author="Vierailija" time="12.05.2015 klo 00:13"]
Olen melkein varma että minulle käy samalla lailla. Olen siis masentunut, ei kavereita, en juo enkä polta (niin en kyllä missään baareissakaan käy). Nyt tosin yritän vielä opiskella, mutta ei vaan millään jaksaisi. Ja olen myös rakastunut mieheen, joka ei minua rakasta, mutta en vain osaa olla ajattelematta häntä:/ En tosin noin kauaa, vaan vasta pari vuotta, mutta ajattelen häntä joka päivä ja usein... Välillä on ihan kivaa vaikka pelata yksin jotain, mutta sitten kun ei mitään tee niin iskee kamala ahdistus. En oikeasti haluaisi kuolla, vaan haluaisin elää mielekästä elämää, mutta en vain pysty. Tähän verrattuna kuolemakin kuulostaa paremmalta. N22
[/quote]
Mitkä asiat sinua estävät elämästä mielekästä elämää?