Sivut

Kommentit (125)

Vierailija

Työni on ruumiillisesti raskasta ja uuvuttavaa, se tehdään sen lisäksi ulkona vuoden ympäri ja olen ulkona yleensä noin 8 tuntia päivässä. Töitten jälkeen en jaksa yleensä tehdä mitään, ruokaa teen välillä ja lopun aikaa makaan sohvalla ja luen kirjaa ja kuuntelen musiikkia. Viikonloppuna saatan nähdä kavereitani, mutta usein vain lepään viikonlopun sisällä. En muutenkaan jaksa ihmisten seuraa koko ajan, monesti mukavaa kun en näe ketään koko viikonlopun aikana. Välillä innostun piirtämään ja maalaamaan.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Harrastus, kotieläin?
Mitään lemmikkiä en halua vaivoikseni. Harrastusehdotuksia otetaan vastaan. Olen hankkinut kotiini kuntoiluvälineet ja olen osallistunut italian verkkokurssille. Mutta ei tämä ikuinen kotona möllöttäminen tunnu "elämältä". 

ap

Kirjastosta saa lainaan monenlaisia urheiluvälineitä. Sinne siis ensin.
Lukeminen, vaikka kaikki finlandiavoittajat /ehdokkaat. Kirjaston lehtilukusali ja kaikki muu kirjaston tarjonta.
Työväenopiston kurssitarjonta. Sieltä pari kurssia
Tavoitteellinen kävelylenkkiharrastus. Joka päivä aluksi 2km, siitä pitentäen lenkkiä. Mene autolla tai muulla kulkuvälineellä eri alueille ja käy kävellen kierros niin näet eri suunnista omaa kotikaupunkiasi.
Uimahalli kerran viikossa, aukiolotilanteen mukaan.
Vapaaehtoistyö, tutki mitä mahdollisuuksia olisi. Spr, vpk, vapepa ym.
Sähköpyörän hankinta ja sillä liikkuminen.
Naapuruston tai tuttujen koirien ulkoiluttaminen.
Kokkailu
Autoilu, päiväretkiä ympäristöön, eväät mukana

Itse olen siis tehnyt näitä kaikkia, mutta lapsi ja koiraperheessä työssäkäyvällä perheenäidillä ei ole valitettavasti liikaa aikaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija

Jos yhtään lohduttaa niin noi jutut mitä sinä sanot pitäväsi "oikeana elämänä" ei ole kovin kummoisia vaikka ympärillä olisi miten paljon ihmisiä tai jos olisi suhteessa. Itse seurustelen ja silti ihan yhtä tylsää tai sellaista perus elämää viikonloput on minullekin. Ei se heilan seura todellakaan tarkoita että arki olisi jotenkin hirveän ihmeellistä. Enkä usko että 98% ihmisten lomat tai viikonloput on loppupeleissä mitään upeaa menoa ja meininkiä, vaikka tietyn tyyliset ihmiset yrittääkin antaa sellaisen kuvan vaikka instassa tai facessa. Ainoa ero seurustelevien ja sinkkujen välillä on, että seurusteleva voi aina käyttää vaikka työkavereille tyypillisen "vietän viikonloppuna aikaa miehen kanssa" - kortin, eikä sen jälkeen kukaan enää kysele tai ihmettele mitään - vaikka todellisuudessa noi "viikonloput murun kanssa" lähinnä menee vain kotona tylsästi laiskotellen ilman sen kummempaa ohjelmaa. 

Vierailija

Oon alkanut täyttämään jälleen Ajaston sääpäiväkirjaa tällä viikolla (edellisen kerran täytin sitä joskus vuonna 2014). Tykkään seurata säätä ja havainnoida sitä. Teininä oli enemmän aikaa sen täyttämiseen kuin nykyään yliopisto-opiskelijana. Tänä vuonna aion vähentää turhaa tietokonepelaamista ulkoiluun ja sääpäiväkirjan täyttämiseen.

T: M27

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Jos yhtään lohduttaa niin noi jutut mitä sinä sanot pitäväsi "oikeana elämänä" ei ole kovin kummoisia vaikka ympärillä olisi miten paljon ihmisiä tai jos olisi suhteessa. Itse seurustelen ja silti ihan yhtä tylsää tai sellaista perus elämää viikonloput on minullekin. Ei se heilan seura todellakaan tarkoita että arki olisi jotenkin hirveän ihmeellistä. Enkä usko että 98% ihmisten lomat tai viikonloput on loppupeleissä mitään upeaa menoa ja meininkiä, vaikka tietyn tyyliset ihmiset yrittääkin antaa sellaisen kuvan vaikka instassa tai facessa. Ainoa ero seurustelevien ja sinkkujen välillä on, että seurusteleva voi aina käyttää vaikka työkavereille tyypillisen "vietän viikonloppuna aikaa miehen kanssa" - kortin, eikä sen jälkeen kukaan enää kysele tai ihmettele mitään - vaikka todellisuudessa noi "viikonloput murun kanssa" lähinnä menee vain kotona tylsästi laiskotellen ilman sen kummempaa ohjelmaa. 
Olen kyllä ollut parisuhteessa, joten tiedän mitä se on. Ehkä olen jotenkin huono ihminen, kun minun mielestäni esimerkiksi se telkkarin katseleminen on ihan eri asia, kun on joku, jonka kainalossa sitä voi katsoa. Myös lomamatkoilla on paljon mukavampaa liikkua jonkun kaverin kanssa. Kyllä minä tiedän, ettei se ole täydellistä kiiltokuvaelämää, mutta se on kuitenkin elämää. Aika harvoin esimerkiksi lomakohteissa ja ravintoloissa näkee ihmisiä yksin ja sille on syynsä. Se on helppo sieltä parisuhteesta käsin tulla sanomaan, että ei se niin ihmeellistä ole, jos ei itse ole koskaan kokenut oikeaa yksinäisyyttä. Vähän sama, kun rikas tulee köyhälle sanomaan, että ei saa olla niin riippuvainen rahasta, vaan elämässä on muutakin kuin materiaa. Juu, kyllä, jos ne perusjutut on kunnossa, mutta kun kaikilla ei ole. 

ap

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli muut ihmiset määrittelee onko sinulla "oikeaa elämää". En ikinä tule ymmärtämään näitä toisissa ihmisissä roikkujia / muiden kautta elämänsä tarkoituksen etsijiä.  Jokainen on elämässään loppupeleissä yksin, myös ne joilla on parisuhde tai vaikka lapsiakin, yrittäkää nyt jo viimein ymmärtää tämä. Itse olin 16vuoden ajan parisuhteessa, viimeiset kolme vuotta olen ollut sinkkuna, enkä koe että olisin ollut aiemmin yhtään sen onnellisempi kuin nytkään. Joo onhan se arki erilaista kun on suhteessa, mutta ei sitä voi kukaan aikuinen olettaa että muiden ihmisten seura muka hoitaa kaikki elämän ongelmat. 
Kyllä, elämäni on niin surkeaa, että kaipaan muita ihmisiä. Se on kyllä ihmisille aika luontainen tarve ja toive, jos yhtään katsoo ympärilleen. Kerro sinä sitten, mitä sinä teet yksiksesi. Mitä teet esimerkiksi viikonloppuisin ja lomilla? 

ap

Mielestäni ei ole luontainen tarve roikkua muissa ja lamaantua jos ympärillä ei ole x määrää porukkaa. Aikuisten ihmisten pitäisi pystyä huolehtimaan itse itsestään. Ja vastauksena kysymykseesi, lenkkeilen koirankaa, käyn kuntosalilla, silloin tällöin näen kavereita (en tällä hetkellä kovin usein koska osalla on pieniä lapsia ja osa asuu melko kaukana) näen vanhempiani tai sisaruksia noin kerran viikossa, luen, kokkaan kunnon kotiruokaa yms yms. Ihan jo pelkkään säännölliseen kuntoiluun ja terveellisten ruokien valmistamiseen menee paljon aikaa ja niistä tulee parempi olo kuin pelkästä netin selaamisesta ja voivotellessa sitä miten muilla on muka asiat paremmin. 

Tämä asenne sitten suututtaa. Sinullakin näyttää olevan elämässäsi kavereita ja perhettä. Hyvähän siinä on sanoa, että on ihanaa ja helppoa olla yksin, kun aina on joku jonka luo voi mennä tai jolle soittaa. Kokeilepas olla pari vuotta siten, että ei oikeasti ole yhtäkään ihmistä. Joka ikinen päivä ja ilta, viikonloppu ja arki. Ei ketään! On eri asia olla yksin kuin yksinäinen. Sinun kaltaisesi ei koskaan voi sitä ymmärtää, kun pidät niitä ympärilläsi olevia ihmisiä itsestäänselvyytenä. 

ap

En todellakaan pidä itsestäänselvyytenä mitään tai ketään, sen takia en nojaudukaan LIIKAA muihin ihmisiin vaan keskityn itse omaan hyvinvointiini esim harrastusten ja liikunnan avulla. Ja on minullakin ollut yksinäisiä aikoja, esim kun muutin töiden takia täysin vieraaseen kaupunkiin josta en tuntenut yhtään ketään. En sieltä saanut työkavereita tai puolituttuja kummempia ihmiskontakteja mutta en silti kadu tuotakaan ajanjaksoa tai muistele sitä pahalla, koska minulla ei ole tapana vaipua itsesääliin vaan yritän nähdä asioiden positiiviset puolet. Sinä tunnut olettavan että muut ihmiset hoitaa asiat sinun puolestasi, jostain vain pitäisi tipahtaa nyt eteesi ystäviä yms ilman että joudut tekemään mitään tai menemään omien rajojesi ja estojesi ylitse. Ei kukaan muu voi tehdä asioita toisen puolesta, sinä itse olet vastuussa omasta elämästäsi. Mutta tätähän sinä et halua kuulla koska haluat mielummin piehtaroida itsesäälissä. 

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli muut ihmiset määrittelee onko sinulla "oikeaa elämää". En ikinä tule ymmärtämään näitä toisissa ihmisissä roikkujia / muiden kautta elämänsä tarkoituksen etsijiä.  Jokainen on elämässään loppupeleissä yksin, myös ne joilla on parisuhde tai vaikka lapsiakin, yrittäkää nyt jo viimein ymmärtää tämä. Itse olin 16vuoden ajan parisuhteessa, viimeiset kolme vuotta olen ollut sinkkuna, enkä koe että olisin ollut aiemmin yhtään sen onnellisempi kuin nytkään. Joo onhan se arki erilaista kun on suhteessa, mutta ei sitä voi kukaan aikuinen olettaa että muiden ihmisten seura muka hoitaa kaikki elämän ongelmat. 
Kyllä, elämäni on niin surkeaa, että kaipaan muita ihmisiä. Se on kyllä ihmisille aika luontainen tarve ja toive, jos yhtään katsoo ympärilleen. Kerro sinä sitten, mitä sinä teet yksiksesi. Mitä teet esimerkiksi viikonloppuisin ja lomilla? 

ap

Olen eri kuin edellinen, mutta vastaan silti. Olen itse sinkku ja tunnistan tuon pohdinnan siitä, että mitä tehdä viikonloppuisin ja lomilla. Olen toisaalta tullut päätelmään, etten välttämättä jaksa edes ystäviäni noina aikoina, vaan kaipaan omaa rauhaa. Jos sinä puolestasi kaipaat seuraa, niin vanhojen suhteiden aktivointi tai esim. harrastusten kautta uusiin kavereihin tutustuminen voisi auttaa. Se on selvä, ettei aikuisiällä kaveriporukan luominen ole kovin helppoa, mutta aina kannattaa yrittää ja valitettavasti se vaatii omaa aktiivisuutta.

Niin, tämähän minulla onkin ongelmana, että pitäisi olla aktiivinen jollain tavalla, mutta minä en ihan oikeasti tiedä, mitä se on. Minne minä lähden tuosta ovesta, jos päätän olla aktiivinen? Minne minun pitää soittaa tai ilmoittautua, jos haluan löytää ystäviä? Aloituksessa sanoinkin, että olen niin vieraantunut normaalista elämästä, että enää ei ole kyse pelkästään siitä, että en jaksa, vaan ihan oikeasti, en tiedä, miten voi olla aktiivinen. 

Vanhojen suhteiden aktivointi on minulle melko kipeä asia. Minä olen monta kertaa ollut se, joka ottaa yhteyttä vanhoihin kavereihin. Sitten käydään kahvilla ja siihen se sitten jää. Kunnes minä taas otan yhteyttä. Totuus on, että kukaan ei ota minuun yhteyttä eivätkä kaipaa minua elämäänsä, kun heillä on omat elämät jossain toisaalla. Viimeinenkin yhteys meni, kun erosin parisuhteesta. Jollain tavalla minä olen viallinen ihminen, kun minä olen kaiken "elämän" ulkopuolella. 

ap

Aivan, hyvä kun kysyit tarkennusta. En täysin ymmärtänyt, että kaipaat apua juuri noihin konkreettisiin tekoihin. Näkisin aktivoitumisen siten, että mietit sinua kiinnostavan harrastustoiminnan ja ilmoittaudut sinne. Jos nimenomaan kaipaat sosiaalista seuraa, niin joku vapaaehtoistyö voisi olla hyvä. Tutkit netistä yhteystiedot ja olet yhteydessä. Tämän kautta pääset säännöllisiin tapaamisiin. Kun kohtaat ihmisiä, niin hyväntuulisuutta, kevyttä jutustelua ja kohtuudella toisesta kysymistä voisi ajatella hyvinä keinoina luoda läheisyyttä. Tervehtiminen, niistä asioista kysyminen mitä joku on viime kerralla kertonut ja omien asioiden jakaminen ovat tärkeitä. Kyllä sen sitten vaistoaa, että kenen kanssa synkkaa. Jossain kohtaa voi kevyesti ehdottaa, että ”hei, menen tänään lenkille/saunaan/leivon piirakkaa/tms., haluatko liittyä seuraan?”Tuli mieleen, että oletko tutustunut sosiaalisen median ystäväryhmiin/palveluihin?

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos yhtään lohduttaa niin noi jutut mitä sinä sanot pitäväsi "oikeana elämänä" ei ole kovin kummoisia vaikka ympärillä olisi miten paljon ihmisiä tai jos olisi suhteessa. Itse seurustelen ja silti ihan yhtä tylsää tai sellaista perus elämää viikonloput on minullekin. Ei se heilan seura todellakaan tarkoita että arki olisi jotenkin hirveän ihmeellistä. Enkä usko että 98% ihmisten lomat tai viikonloput on loppupeleissä mitään upeaa menoa ja meininkiä, vaikka tietyn tyyliset ihmiset yrittääkin antaa sellaisen kuvan vaikka instassa tai facessa. Ainoa ero seurustelevien ja sinkkujen välillä on, että seurusteleva voi aina käyttää vaikka työkavereille tyypillisen "vietän viikonloppuna aikaa miehen kanssa" - kortin, eikä sen jälkeen kukaan enää kysele tai ihmettele mitään - vaikka todellisuudessa noi "viikonloput murun kanssa" lähinnä menee vain kotona tylsästi laiskotellen ilman sen kummempaa ohjelmaa. 
Olen kyllä ollut parisuhteessa, joten tiedän mitä se on. Ehkä olen jotenkin huono ihminen, kun minun mielestäni esimerkiksi se telkkarin katseleminen on ihan eri asia, kun on joku, jonka kainalossa sitä voi katsoa. Myös lomamatkoilla on paljon mukavampaa liikkua jonkun kaverin kanssa. Kyllä minä tiedän, ettei se ole täydellistä kiiltokuvaelämää, mutta se on kuitenkin elämää. Aika harvoin esimerkiksi lomakohteissa ja ravintoloissa näkee ihmisiä yksin ja sille on syynsä. Se on helppo sieltä parisuhteesta käsin tulla sanomaan, että ei se niin ihmeellistä ole, jos ei itse ole koskaan kokenut oikeaa yksinäisyyttä. Vähän sama, kun rikas tulee köyhälle sanomaan, että ei saa olla niin riippuvainen rahasta, vaan elämässä on muutakin kuin materiaa. Juu, kyllä, jos ne perusjutut on kunnossa, mutta kun kaikilla ei ole. 

ap

Jos luulet, että sinun masennus, huono olo ja tyytymättömyys elämään parantuu mystisesti vain sillä että sinulla on joku "jonka kainalossa voi katsella telkkaria" niin alkaa mennä läheisriippuvuuden puolelle :/ ei pelkkä parisuhde korjaa mitään eikä kukaan varmasti tule saamaankaan tasapainoista suhdetta jos näkee kumppaninsa ikäänkuin pelastavana enkelinä tylsää ja harmaata arkea vastaan... 

Vierailija

Onhan näitä:

- hengittäminen

- asioiden koskettelu

- nukkuminen

- herääminen

- sohvalla makaaminen

- netflixin katselu

- videopelaaminen

- herkkujen syöminen

- mukavuusalueen suojelu- ja ylläpitotehtävät

Vierailija

Vähän riippuen vuoden ajoista ja mahdollisuuksista niin matkustelemme. Teemana on ollut kotimaassa mm. linnat, rauniot ja vanhat puutalokaupungit. Olemme myös ulkoilmaihmisiä eli retkeilemme, melomme ja siten usein yövymme teltassa tai leirintäalueilla mökeissä niin se laskee kustannuksiakin.

Sitten ihan kotona meillä on omat harrastukset kamppailulajeja, salilla käyntiä ja opiskelua. Toinen opiskelee kieliä ja toinen yliopistolla. Sitten saatamme käydä ihan eksymässä naapurikunnissa poluilla ja pikkukuntien keskustoissa. Vanhat hautuumaat ja kirkot on hienoja.
Sitten tietty lukeminen. Erilaiset kirjalistat on hyviä.

Toki nämä ovat lapsettoman pariskunnan harrastuksia. Lapsellisilla ja lapsenmielisillä on varmasti vielä lisää vauhti työajan ulkopuolelle jakaa 🤗

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli muut ihmiset määrittelee onko sinulla "oikeaa elämää". En ikinä tule ymmärtämään näitä toisissa ihmisissä roikkujia / muiden kautta elämänsä tarkoituksen etsijiä.  Jokainen on elämässään loppupeleissä yksin, myös ne joilla on parisuhde tai vaikka lapsiakin, yrittäkää nyt jo viimein ymmärtää tämä. Itse olin 16vuoden ajan parisuhteessa, viimeiset kolme vuotta olen ollut sinkkuna, enkä koe että olisin ollut aiemmin yhtään sen onnellisempi kuin nytkään. Joo onhan se arki erilaista kun on suhteessa, mutta ei sitä voi kukaan aikuinen olettaa että muiden ihmisten seura muka hoitaa kaikki elämän ongelmat. 
Kyllä, elämäni on niin surkeaa, että kaipaan muita ihmisiä. Se on kyllä ihmisille aika luontainen tarve ja toive, jos yhtään katsoo ympärilleen. Kerro sinä sitten, mitä sinä teet yksiksesi. Mitä teet esimerkiksi viikonloppuisin ja lomilla? 

ap

Mielestäni ei ole luontainen tarve roikkua muissa ja lamaantua jos ympärillä ei ole x määrää porukkaa. Aikuisten ihmisten pitäisi pystyä huolehtimaan itse itsestään. Ja vastauksena kysymykseesi, lenkkeilen koirankaa, käyn kuntosalilla, silloin tällöin näen kavereita (en tällä hetkellä kovin usein koska osalla on pieniä lapsia ja osa asuu melko kaukana) näen vanhempiani tai sisaruksia noin kerran viikossa, luen, kokkaan kunnon kotiruokaa yms yms. Ihan jo pelkkään säännölliseen kuntoiluun ja terveellisten ruokien valmistamiseen menee paljon aikaa ja niistä tulee parempi olo kuin pelkästä netin selaamisesta ja voivotellessa sitä miten muilla on muka asiat paremmin. 

Tämä asenne sitten suututtaa. Sinullakin näyttää olevan elämässäsi kavereita ja perhettä. Hyvähän siinä on sanoa, että on ihanaa ja helppoa olla yksin, kun aina on joku jonka luo voi mennä tai jolle soittaa. Kokeilepas olla pari vuotta siten, että ei oikeasti ole yhtäkään ihmistä. Joka ikinen päivä ja ilta, viikonloppu ja arki. Ei ketään! On eri asia olla yksin kuin yksinäinen. Sinun kaltaisesi ei koskaan voi sitä ymmärtää, kun pidät niitä ympärilläsi olevia ihmisiä itsestäänselvyytenä. 

ap

En todellakaan pidä itsestäänselvyytenä mitään tai ketään, sen takia en nojaudukaan LIIKAA muihin ihmisiin vaan keskityn itse omaan hyvinvointiini esim harrastusten ja liikunnan avulla. Ja on minullakin ollut yksinäisiä aikoja, esim kun muutin töiden takia täysin vieraaseen kaupunkiin josta en tuntenut yhtään ketään. En sieltä saanut työkavereita tai puolituttuja kummempia ihmiskontakteja mutta en silti kadu tuotakaan ajanjaksoa tai muistele sitä pahalla, koska minulla ei ole tapana vaipua itsesääliin vaan yritän nähdä asioiden positiiviset puolet. Sinä tunnut olettavan että muut ihmiset hoitaa asiat sinun puolestasi, jostain vain pitäisi tipahtaa nyt eteesi ystäviä yms ilman että joudut tekemään mitään tai menemään omien rajojesi ja estojesi ylitse. Ei kukaan muu voi tehdä asioita toisen puolesta, sinä itse olet vastuussa omasta elämästäsi. Mutta tätähän sinä et halua kuulla koska haluat mielummin piehtaroida itsesäälissä. 

Ja sinä tulet yksinäiselle ihmiselle sanomaan, että edes yksi ystävä tai parisuhde on LIIKAA? Etkö ymmärrä, että totaalisen yksinäisyyden ja täydellisen riippuvuuden ja hypersosiaalisuuden välillä on aika paljon muutakin. Minä olen aina viihtynyt todella paljon yksin, mutta kyllä siinä tulee minullakin jossakin raja vastaan. 

Edelleen, olen tässä kysynyt ideoita, mistä ja millä tavalla niitä ystäviä tai tekemistä voi löytää. En ole odottanut, että kukaan tekee asioita puolestani. Minä kyllä teen ne asiat ihan itse, kunhan vain tietäisin, mitä ne ovat. Missä muuten olen puhunut estoistanikaan yhtään mitään? Keksit asioita, joita en ole missään sanonut. Olen sanonut ainoastaan, että yksin kotona puuhailu ei tunnu kovin sosiaaliselta elämältä. Mutta kai sekin on sinun mielestäsi jotenkin väärin ajateltu. 

ap

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vähän riippuen vuoden ajoista ja mahdollisuuksista niin matkustelemme. Teemana on ollut kotimaassa mm. linnat, rauniot ja vanhat puutalokaupungit. Olemme myös ulkoilmaihmisiä eli retkeilemme, melomme ja siten usein yövymme teltassa tai leirintäalueilla mökeissä niin se laskee kustannuksiakin.

Sitten ihan kotona meillä on omat harrastukset kamppailulajeja, salilla käyntiä ja opiskelua. Toinen opiskelee kieliä ja toinen yliopistolla. Sitten saatamme käydä ihan eksymässä naapurikunnissa poluilla ja pikkukuntien keskustoissa. Vanhat hautuumaat ja kirkot on hienoja.
Sitten tietty lukeminen. Erilaiset kirjalistat on hyviä.

Toki nämä ovat lapsettoman pariskunnan harrastuksia. Lapsellisilla ja lapsenmielisillä on varmasti vielä lisää vauhti työajan ulkopuolelle jakaa 🤗

Toki myös ehtii pelaamaan ja pitämään miltä Netflix maratoneja, mutta vähemmän, koska yhteiset vapaat on kiva puuhata puolison kanssa jotain yhdessä.

Sinkkuna matkustelun palkin ulkomailla. Käytännössä kaikki ylimääräinen raha säästyi reissuihin. Kävin toki myös keikoilla ja kavereilla ympäri Suomea.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos yhtään lohduttaa niin noi jutut mitä sinä sanot pitäväsi "oikeana elämänä" ei ole kovin kummoisia vaikka ympärillä olisi miten paljon ihmisiä tai jos olisi suhteessa. Itse seurustelen ja silti ihan yhtä tylsää tai sellaista perus elämää viikonloput on minullekin. Ei se heilan seura todellakaan tarkoita että arki olisi jotenkin hirveän ihmeellistä. Enkä usko että 98% ihmisten lomat tai viikonloput on loppupeleissä mitään upeaa menoa ja meininkiä, vaikka tietyn tyyliset ihmiset yrittääkin antaa sellaisen kuvan vaikka instassa tai facessa. Ainoa ero seurustelevien ja sinkkujen välillä on, että seurusteleva voi aina käyttää vaikka työkavereille tyypillisen "vietän viikonloppuna aikaa miehen kanssa" - kortin, eikä sen jälkeen kukaan enää kysele tai ihmettele mitään - vaikka todellisuudessa noi "viikonloput murun kanssa" lähinnä menee vain kotona tylsästi laiskotellen ilman sen kummempaa ohjelmaa. 
Olen kyllä ollut parisuhteessa, joten tiedän mitä se on. Ehkä olen jotenkin huono ihminen, kun minun mielestäni esimerkiksi se telkkarin katseleminen on ihan eri asia, kun on joku, jonka kainalossa sitä voi katsoa. Myös lomamatkoilla on paljon mukavampaa liikkua jonkun kaverin kanssa. Kyllä minä tiedän, ettei se ole täydellistä kiiltokuvaelämää, mutta se on kuitenkin elämää. Aika harvoin esimerkiksi lomakohteissa ja ravintoloissa näkee ihmisiä yksin ja sille on syynsä. Se on helppo sieltä parisuhteesta käsin tulla sanomaan, että ei se niin ihmeellistä ole, jos ei itse ole koskaan kokenut oikeaa yksinäisyyttä. Vähän sama, kun rikas tulee köyhälle sanomaan, että ei saa olla niin riippuvainen rahasta, vaan elämässä on muutakin kuin materiaa. Juu, kyllä, jos ne perusjutut on kunnossa, mutta kun kaikilla ei ole. 

ap

Jos luulet, että sinun masennus, huono olo ja tyytymättömyys elämään parantuu mystisesti vain sillä että sinulla on joku "jonka kainalossa voi katsella telkkaria" niin alkaa mennä läheisriippuvuuden puolelle :/ ei pelkkä parisuhde korjaa mitään eikä kukaan varmasti tule saamaankaan tasapainoista suhdetta jos näkee kumppaninsa ikäänkuin pelastavana enkelinä tylsää ja harmaata arkea vastaan... 

No missäs minä olen näinkään sanonut?! Sanoin vain, että on eri asia olla yksin ja yksinäinen ja että asiat tuntuvat erilaisilta yksin ja jonkun kanssa. 

Montako kertaa sinä olet varannut itsellesi ravintolapöydän tai lomamatkan yksiksesi? Entä montako kertaa olet läheisriippuvasti lähtenyt jonkun toisen ihmisen kanssa sinne matkalle? 

ap

Vierailija

Työaikaan tein vapaa-ajalla "töitä". Nyt TK eläkkeellä teen "töitä" omassa verstaassa voinnin mukaan.

Vierailija

No mulla on kissa, silittelen sitä. Ulkoilen. Nään niitä paria ystävää, jotka mulla on. Harrastan huonekasveja. Niitä on 159 eli kivasti menee aikaa hoitamiseen. Plus on sijoitusasunto, jota parhaillaan remontoin. Mutta siinä ei mee kuin kaksi tai kolme viikkoa (töiden jälkern ja viikonloppuisin teen)

Mä olin myös vuosia masentunut, mutta pikkuhiljaa kiinnostus eri asioihin palasi. Oon myös alkanut lukea iltaisin...joskus luin paljon, mutta masennus vei kyvyn keskittyä.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli muut ihmiset määrittelee onko sinulla "oikeaa elämää". En ikinä tule ymmärtämään näitä toisissa ihmisissä roikkujia / muiden kautta elämänsä tarkoituksen etsijiä.  Jokainen on elämässään loppupeleissä yksin, myös ne joilla on parisuhde tai vaikka lapsiakin, yrittäkää nyt jo viimein ymmärtää tämä. Itse olin 16vuoden ajan parisuhteessa, viimeiset kolme vuotta olen ollut sinkkuna, enkä koe että olisin ollut aiemmin yhtään sen onnellisempi kuin nytkään. Joo onhan se arki erilaista kun on suhteessa, mutta ei sitä voi kukaan aikuinen olettaa että muiden ihmisten seura muka hoitaa kaikki elämän ongelmat. 
Kyllä, elämäni on niin surkeaa, että kaipaan muita ihmisiä. Se on kyllä ihmisille aika luontainen tarve ja toive, jos yhtään katsoo ympärilleen. Kerro sinä sitten, mitä sinä teet yksiksesi. Mitä teet esimerkiksi viikonloppuisin ja lomilla? 

ap

Olen eri kuin edellinen, mutta vastaan silti. Olen itse sinkku ja tunnistan tuon pohdinnan siitä, että mitä tehdä viikonloppuisin ja lomilla. Olen toisaalta tullut päätelmään, etten välttämättä jaksa edes ystäviäni noina aikoina, vaan kaipaan omaa rauhaa. Jos sinä puolestasi kaipaat seuraa, niin vanhojen suhteiden aktivointi tai esim. harrastusten kautta uusiin kavereihin tutustuminen voisi auttaa. Se on selvä, ettei aikuisiällä kaveriporukan luominen ole kovin helppoa, mutta aina kannattaa yrittää ja valitettavasti se vaatii omaa aktiivisuutta.

Niin, tämähän minulla onkin ongelmana, että pitäisi olla aktiivinen jollain tavalla, mutta minä en ihan oikeasti tiedä, mitä se on. Minne minä lähden tuosta ovesta, jos päätän olla aktiivinen? Minne minun pitää soittaa tai ilmoittautua, jos haluan löytää ystäviä? Aloituksessa sanoinkin, että olen niin vieraantunut normaalista elämästä, että enää ei ole kyse pelkästään siitä, että en jaksa, vaan ihan oikeasti, en tiedä, miten voi olla aktiivinen. 

Vanhojen suhteiden aktivointi on minulle melko kipeä asia. Minä olen monta kertaa ollut se, joka ottaa yhteyttä vanhoihin kavereihin. Sitten käydään kahvilla ja siihen se sitten jää. Kunnes minä taas otan yhteyttä. Totuus on, että kukaan ei ota minuun yhteyttä eivätkä kaipaa minua elämäänsä, kun heillä on omat elämät jossain toisaalla. Viimeinenkin yhteys meni, kun erosin parisuhteesta. Jollain tavalla minä olen viallinen ihminen, kun minä olen kaiken "elämän" ulkopuolella. 

ap

Aivan, hyvä kun kysyit tarkennusta. En täysin ymmärtänyt, että kaipaat apua juuri noihin konkreettisiin tekoihin. Näkisin aktivoitumisen siten, että mietit sinua kiinnostavan harrastustoiminnan ja ilmoittaudut sinne. Jos nimenomaan kaipaat sosiaalista seuraa, niin joku vapaaehtoistyö voisi olla hyvä. Tutkit netistä yhteystiedot ja olet yhteydessä. Tämän kautta pääset säännöllisiin tapaamisiin. Kun kohtaat ihmisiä, niin hyväntuulisuutta, kevyttä jutustelua ja kohtuudella toisesta kysymistä voisi ajatella hyvinä keinoina luoda läheisyyttä. Tervehtiminen, niistä asioista kysyminen mitä joku on viime kerralla kertonut ja omien asioiden jakaminen ovat tärkeitä. Kyllä sen sitten vaistoaa, että kenen kanssa synkkaa. Jossain kohtaa voi kevyesti ehdottaa, että ”hei, menen tänään lenkille/saunaan/leivon piirakkaa/tms., haluatko liittyä seuraan?”Tuli mieleen, että oletko tutustunut sosiaalisen median ystäväryhmiin/palveluihin?

Onko noita harrastusporukoita nyt siis ihan samalla tavalla kuin normaaliaikanakin? Juuri tätä konkreettista tietoa minä nyt tarvitsisin, kun tuntuu, että koko maailma on muutenkin kiinni eikä edes ole paikkoja, joihin saa mennä. Ja tuotakin olen ajatellut, tutustuvatko ihmiset nykyään enemmän somessa, kun itse kommunikoin siellä vain sellaisten kanssa, joita ennestään tunnen. 

ap

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos yhtään lohduttaa niin noi jutut mitä sinä sanot pitäväsi "oikeana elämänä" ei ole kovin kummoisia vaikka ympärillä olisi miten paljon ihmisiä tai jos olisi suhteessa. Itse seurustelen ja silti ihan yhtä tylsää tai sellaista perus elämää viikonloput on minullekin. Ei se heilan seura todellakaan tarkoita että arki olisi jotenkin hirveän ihmeellistä. Enkä usko että 98% ihmisten lomat tai viikonloput on loppupeleissä mitään upeaa menoa ja meininkiä, vaikka tietyn tyyliset ihmiset yrittääkin antaa sellaisen kuvan vaikka instassa tai facessa. Ainoa ero seurustelevien ja sinkkujen välillä on, että seurusteleva voi aina käyttää vaikka työkavereille tyypillisen "vietän viikonloppuna aikaa miehen kanssa" - kortin, eikä sen jälkeen kukaan enää kysele tai ihmettele mitään - vaikka todellisuudessa noi "viikonloput murun kanssa" lähinnä menee vain kotona tylsästi laiskotellen ilman sen kummempaa ohjelmaa. 
Olen kyllä ollut parisuhteessa, joten tiedän mitä se on. Ehkä olen jotenkin huono ihminen, kun minun mielestäni esimerkiksi se telkkarin katseleminen on ihan eri asia, kun on joku, jonka kainalossa sitä voi katsoa. Myös lomamatkoilla on paljon mukavampaa liikkua jonkun kaverin kanssa. Kyllä minä tiedän, ettei se ole täydellistä kiiltokuvaelämää, mutta se on kuitenkin elämää. Aika harvoin esimerkiksi lomakohteissa ja ravintoloissa näkee ihmisiä yksin ja sille on syynsä. Se on helppo sieltä parisuhteesta käsin tulla sanomaan, että ei se niin ihmeellistä ole, jos ei itse ole koskaan kokenut oikeaa yksinäisyyttä. Vähän sama, kun rikas tulee köyhälle sanomaan, että ei saa olla niin riippuvainen rahasta, vaan elämässä on muutakin kuin materiaa. Juu, kyllä, jos ne perusjutut on kunnossa, mutta kun kaikilla ei ole. 

ap

Jos luulet, että sinun masennus, huono olo ja tyytymättömyys elämään parantuu mystisesti vain sillä että sinulla on joku "jonka kainalossa voi katsella telkkaria" niin alkaa mennä läheisriippuvuuden puolelle :/ ei pelkkä parisuhde korjaa mitään eikä kukaan varmasti tule saamaankaan tasapainoista suhdetta jos näkee kumppaninsa ikäänkuin pelastavana enkelinä tylsää ja harmaata arkea vastaan... 

No missäs minä olen näinkään sanonut?! Sanoin vain, että on eri asia olla yksin ja yksinäinen ja että asiat tuntuvat erilaisilta yksin ja jonkun kanssa. 

Montako kertaa sinä olet varannut itsellesi ravintolapöydän tai lomamatkan yksiksesi? Entä montako kertaa olet läheisriippuvasti lähtenyt jonkun toisen ihmisen kanssa sinne matkalle? 

ap

Olen ehkä nuorempi henkilö kuin sinä, koska tuollaiset ei voi/ei huvita/ei kehtaa tehdä yksin juttuja puheet kuulostaa vanhemman naisen puheilta. Enkä sano tätä mitenkään pahalla, ajattelen vaan että ehkä nykyään naiset pystyy elämään paremmin itsekseen kun taas ennen se heila oli kaikille lähes elämän elinehto. Mutta jos haluat tietää niin yksin en ole ikinä ravintolassa syönyt koska vihaan ravintoloita. Kaksi kertaa olen ollut reissussa yksinäni (ulkomailla asti siis) luultavasti olisin ollut useamminkin jos ei olisi tätä korona ongelmaa haittana. 

Vierailija

Kiitos monille kommentoijille vastauksista. Huomaan, että teidän vapaa-ajan touhunne ovat aika tavallisia ja helposti saavutettavia asioita. Jotenkin olen ajatellut, että kaikki muut liehuvat jatkuvasti tuolla jossain seurapiireissä, mutta ei se niin taida ollakaan. Se kuuluisa "hanki elämä" -mantra on pyörinyt niin kauan päässä, mutta konkretia ei ole tässä minulle ihan tuttua. 

ap

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos yhtään lohduttaa niin noi jutut mitä sinä sanot pitäväsi "oikeana elämänä" ei ole kovin kummoisia vaikka ympärillä olisi miten paljon ihmisiä tai jos olisi suhteessa. Itse seurustelen ja silti ihan yhtä tylsää tai sellaista perus elämää viikonloput on minullekin. Ei se heilan seura todellakaan tarkoita että arki olisi jotenkin hirveän ihmeellistä. Enkä usko että 98% ihmisten lomat tai viikonloput on loppupeleissä mitään upeaa menoa ja meininkiä, vaikka tietyn tyyliset ihmiset yrittääkin antaa sellaisen kuvan vaikka instassa tai facessa. Ainoa ero seurustelevien ja sinkkujen välillä on, että seurusteleva voi aina käyttää vaikka työkavereille tyypillisen "vietän viikonloppuna aikaa miehen kanssa" - kortin, eikä sen jälkeen kukaan enää kysele tai ihmettele mitään - vaikka todellisuudessa noi "viikonloput murun kanssa" lähinnä menee vain kotona tylsästi laiskotellen ilman sen kummempaa ohjelmaa. 
Olen kyllä ollut parisuhteessa, joten tiedän mitä se on. Ehkä olen jotenkin huono ihminen, kun minun mielestäni esimerkiksi se telkkarin katseleminen on ihan eri asia, kun on joku, jonka kainalossa sitä voi katsoa. Myös lomamatkoilla on paljon mukavampaa liikkua jonkun kaverin kanssa. Kyllä minä tiedän, ettei se ole täydellistä kiiltokuvaelämää, mutta se on kuitenkin elämää. Aika harvoin esimerkiksi lomakohteissa ja ravintoloissa näkee ihmisiä yksin ja sille on syynsä. Se on helppo sieltä parisuhteesta käsin tulla sanomaan, että ei se niin ihmeellistä ole, jos ei itse ole koskaan kokenut oikeaa yksinäisyyttä. Vähän sama, kun rikas tulee köyhälle sanomaan, että ei saa olla niin riippuvainen rahasta, vaan elämässä on muutakin kuin materiaa. Juu, kyllä, jos ne perusjutut on kunnossa, mutta kun kaikilla ei ole. 

ap

Jos luulet, että sinun masennus, huono olo ja tyytymättömyys elämään parantuu mystisesti vain sillä että sinulla on joku "jonka kainalossa voi katsella telkkaria" niin alkaa mennä läheisriippuvuuden puolelle :/ ei pelkkä parisuhde korjaa mitään eikä kukaan varmasti tule saamaankaan tasapainoista suhdetta jos näkee kumppaninsa ikäänkuin pelastavana enkelinä tylsää ja harmaata arkea vastaan... 

No missäs minä olen näinkään sanonut?! Sanoin vain, että on eri asia olla yksin ja yksinäinen ja että asiat tuntuvat erilaisilta yksin ja jonkun kanssa. 

Montako kertaa sinä olet varannut itsellesi ravintolapöydän tai lomamatkan yksiksesi? Entä montako kertaa olet läheisriippuvasti lähtenyt jonkun toisen ihmisen kanssa sinne matkalle? 

ap

Olen ehkä nuorempi henkilö kuin sinä, koska tuollaiset ei voi/ei huvita/ei kehtaa tehdä yksin juttuja puheet kuulostaa vanhemman naisen puheilta. Enkä sano tätä mitenkään pahalla, ajattelen vaan että ehkä nykyään naiset pystyy elämään paremmin itsekseen kun taas ennen se heila oli kaikille lähes elämän elinehto. Mutta jos haluat tietää niin yksin en ole ikinä ravintolassa syönyt koska vihaan ravintoloita. Kaksi kertaa olen ollut reissussa yksinäni (ulkomailla asti siis) luultavasti olisin ollut useamminkin jos ei olisi tätä korona ongelmaa haittana. 

Ei herranjumala, miksi väännät minun sanani ihan miten sattuu?! Missäs minä nyt jo ehdin sanomaan, että ei kehtaa tehdä yksin juttuja? Sanoin vain että se TUNTUU IHAN ERILAISELTA yksin kuin yhdessä jonkun kanssa. Mitä kohtaa sinä et nyt vieläkään tajua? Ja tuon kysymyksen esitin ihan siksi, että sinäkin ehkä tajuaisit, että olet itsekin aika monta ravintola- ja lomareissua tehnyt jonkun muun kanssa eikä se ole mitenkään sairasta. Mutta menihän sinulla tietysti sekin pointti täysin ohitse. 

ap

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli muut ihmiset määrittelee onko sinulla "oikeaa elämää". En ikinä tule ymmärtämään näitä toisissa ihmisissä roikkujia / muiden kautta elämänsä tarkoituksen etsijiä.  Jokainen on elämässään loppupeleissä yksin, myös ne joilla on parisuhde tai vaikka lapsiakin, yrittäkää nyt jo viimein ymmärtää tämä. Itse olin 16vuoden ajan parisuhteessa, viimeiset kolme vuotta olen ollut sinkkuna, enkä koe että olisin ollut aiemmin yhtään sen onnellisempi kuin nytkään. Joo onhan se arki erilaista kun on suhteessa, mutta ei sitä voi kukaan aikuinen olettaa että muiden ihmisten seura muka hoitaa kaikki elämän ongelmat. 
Kyllä, elämäni on niin surkeaa, että kaipaan muita ihmisiä. Se on kyllä ihmisille aika luontainen tarve ja toive, jos yhtään katsoo ympärilleen. Kerro sinä sitten, mitä sinä teet yksiksesi. Mitä teet esimerkiksi viikonloppuisin ja lomilla? 

ap

Mielestäni ei ole luontainen tarve roikkua muissa ja lamaantua jos ympärillä ei ole x määrää porukkaa. Aikuisten ihmisten pitäisi pystyä huolehtimaan itse itsestään. Ja vastauksena kysymykseesi, lenkkeilen koirankaa, käyn kuntosalilla, silloin tällöin näen kavereita (en tällä hetkellä kovin usein koska osalla on pieniä lapsia ja osa asuu melko kaukana) näen vanhempiani tai sisaruksia noin kerran viikossa, luen, kokkaan kunnon kotiruokaa yms yms. Ihan jo pelkkään säännölliseen kuntoiluun ja terveellisten ruokien valmistamiseen menee paljon aikaa ja niistä tulee parempi olo kuin pelkästä netin selaamisesta ja voivotellessa sitä miten muilla on muka asiat paremmin. 

Tämä asenne sitten suututtaa. Sinullakin näyttää olevan elämässäsi kavereita ja perhettä. Hyvähän siinä on sanoa, että on ihanaa ja helppoa olla yksin, kun aina on joku jonka luo voi mennä tai jolle soittaa. Kokeilepas olla pari vuotta siten, että ei oikeasti ole yhtäkään ihmistä. Joka ikinen päivä ja ilta, viikonloppu ja arki. Ei ketään! On eri asia olla yksin kuin yksinäinen. Sinun kaltaisesi ei koskaan voi sitä ymmärtää, kun pidät niitä ympärilläsi olevia ihmisiä itsestäänselvyytenä. 

ap

En todellakaan pidä itsestäänselvyytenä mitään tai ketään, sen takia en nojaudukaan LIIKAA muihin ihmisiin vaan keskityn itse omaan hyvinvointiini esim harrastusten ja liikunnan avulla. Ja on minullakin ollut yksinäisiä aikoja, esim kun muutin töiden takia täysin vieraaseen kaupunkiin josta en tuntenut yhtään ketään. En sieltä saanut työkavereita tai puolituttuja kummempia ihmiskontakteja mutta en silti kadu tuotakaan ajanjaksoa tai muistele sitä pahalla, koska minulla ei ole tapana vaipua itsesääliin vaan yritän nähdä asioiden positiiviset puolet. Sinä tunnut olettavan että muut ihmiset hoitaa asiat sinun puolestasi, jostain vain pitäisi tipahtaa nyt eteesi ystäviä yms ilman että joudut tekemään mitään tai menemään omien rajojesi ja estojesi ylitse. Ei kukaan muu voi tehdä asioita toisen puolesta, sinä itse olet vastuussa omasta elämästäsi. Mutta tätähän sinä et halua kuulla koska haluat mielummin piehtaroida itsesäälissä. 

Ja sinä tulet yksinäiselle ihmiselle sanomaan, että edes yksi ystävä tai parisuhde on LIIKAA? Etkö ymmärrä, että totaalisen yksinäisyyden ja täydellisen riippuvuuden ja hypersosiaalisuuden välillä on aika paljon muutakin. Minä olen aina viihtynyt todella paljon yksin, mutta kyllä siinä tulee minullakin jossakin raja vastaan. 

Edelleen, olen tässä kysynyt ideoita, mistä ja millä tavalla niitä ystäviä tai tekemistä voi löytää. En ole odottanut, että kukaan tekee asioita puolestani. Minä kyllä teen ne asiat ihan itse, kunhan vain tietäisin, mitä ne ovat. Missä muuten olen puhunut estoistanikaan yhtään mitään? Keksit asioita, joita en ole missään sanonut. Olen sanonut ainoastaan, että yksin kotona puuhailu ei tunnu kovin sosiaaliselta elämältä. Mutta kai sekin on sinun mielestäsi jotenkin väärin ajateltu. 

ap

Masennus vie mielenkiinnon asioihin. Mulla ainakin tekemistä alkoi löytyä, kun toivuin masennuksesta. Mieleen vaan alkoi pulpahdella asioita, joita haluan tehdä... Ilman, että kukaan niitä vinkkasi ja neuvoi.

Myöhemmin ketjussa ihmettelit, kuka tilaa pöydän ravintolasta tai varaa matkan yksin. Minä. Leffoissa ja museoissakin käyn yksin. Ja kahviloissa. Jätin ne listaamatta aiemmin, kun korona-aikaan noita ei ole niin tullut tehtyä. Enempi on kissan kanssa kotona. - 55

Sivut

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
 
Sisältö jatkuu mainoksen alla