Lue keskustelun säännöt.
Suomessa on perheitä, joissa eletään kahta eri elintasoa
Me Naisten juttu.
Mitä mieltä, että kummallakin omat rahat, vaikka tuloero on 4000€/kk.
Kommentit (1925)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö näissä tilanteissa jos mies tienaa enemmän ja ajattelee että kotona oleva äiti laiskottelee, voi sitten hinnoitella sen äidin tekemän työn? Laskea montako tuntia viikossa kuluu siivoukseen, ruuanlaittoon, pyykinpesuun, lastenhoitoon ym. Sitten lasketaan niiden tuntien mukaan siivoojan ja kokin palkat niiltä tuntimääristä. Ja lastenhoitomaksu mitä se maksaisi esim. 20 tuntia vuorokaudessa ulkopuolisen hoidettavana (olettaen että äiti hoitaa lasten yöheräämisetkin ja isä on noin 4 tuntia yhdessä hoitamassa lapsia). Lopuksi jaetaan tämä summa kahdella ja miehen osuus on se oma puolikas. Hän maksaa sille kotona olevalle palkkana sitten tuon oman puolikkaansanukkuu mukavasti yöt, ei ole lasten takia pois töistä eikä joudu käyttämään kaikkea aikaansa omien ja lasten jälkien siivoamiseen.
Tää toimis kyllä hyvin. Laskin lastenhoidon päikkymaksujen mukaan kolmelle lapselle: 1750 €/kk, ruuanlaitto n. 300 €, siivous 600 €, kauppapalvelu 80 € = 2730 €, eli 1365 € per lärvi. Lisäksi vielä ylityökorvaus kun työaika jatkuu ainakin 20 tuntia putkeen kerrallaan, sekä yötyökorvaus. Olisiko vaikka 700 € jos halvalla mennään. Eli työssä käyvä maksaisi kotona olevalle palkkaa 2065 €/kk, ja toki tässä ei ole laskettu mukaan iltoja ja viikonloppuja. Niistä olisi sitten erillinen korvaus jos mies haluaisi vapaa-aikaa, ja todennäköisesti vielä yölisä pitäisi laskea mukaan.
Nainen siivoaa kun on yksin päättänyt vaadittavan siisteystason ja totitöitä tekee kun itse niitä vaatii jonka jälkeen ilmoittaa että mies näitä halusi että pääsee laskuttamaan miestä niistä? Ei nyt oikein aukea tuo logiikka tuossa laskutuksessa. Jotta tuo toimisi pitäisi kotityöt ja siisteys olla juuri sitä mitä mies haluaa eikä sitä mitä nainen haluaa
Jos taloudessa kävisi siivooja, niin hän siivoaisi sen kriteerin mukaan mistä heille maksetaankin. Kriteerinä voisi siis pitää, että siivoustaso olisi se jos kävisi palkallinen ulkopuolinen siivooja.
Eihän mies voisi silloinkaan vaatia muuta kuin sitä tasoa mistä ulkopuoliselle maksaa.Ulkopuolisen siivojan kriteerit määrittelee hänen työnantaja eli yritys. Saako mies reklamoida naiselle joka tekee huonoa jälkeä että korjaa jälkesi maksujen mukaiseksi ilman lisämaksua niin kuin yritykselle pystyy tekemään? Pystyykö mies tekemään naisesta kuluttajansuoja viranomaiselle ilmoituksen jonka jälkeen viranomainen tutkii onko maksut olleet perusteltuja? Yksityinen henkilö ja yritys on hieman eri asiat
Ei tietenkään. Koska tuohon summaan mikä on laskettu, ei ehdi mitään suurta siivousta tehdä. Tuon lisäksi mies joutuisi toki iltasella siivoilemaan jälkiä ruokailun jälkeen, lasten leluja ym. Tuohon summaan oli laskettu vain se aika mikä kuluu siihen, että saa pyykit pestyä ja viikkailtua kaappiin, siivottua lasten sotkut pöydästä, ehkä imuroitua eteisestä isoimmat kivet ja milloin mitäkin. Ei tuolla hinnalla todellakaan mitään yletöntä siivousta tehdä, se tehdään vaikka viikonloppuna yhdessä. Tai sitten tietty on lisämaksu jos oletus on että kaikki siivous ja kotityöt kuuluu sille kotona olevalle, lasten hoidon lisäksi. Sulla on ihan vääristynyt kuva siitä, miten paljon sotkua lasten kanssa tulee, miten paljon aikaa menee pyykkeihin, ruuan laittoon jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minuakin ketuttaisi, jos oma perhe tuntuisi täysin vieraalta, nukkuisin ja söisin hotelleissa ja makselin asunnon kuluja, jossa on puoliso ja lapset.
Mitä jos te miehet viettäisitte aikaa perheenne kanssa? Lapsetkin alkavat vierastaa jos he oppivat, ettei iskä ikinä tee heidän kanssaan mitään.
Seuraavan kerran mies kun tulet töistä, tule marketin kautta. Näin ei vaimon tarvitse lähteä uhmaikäisten kanssa kauppaan. Teette yhdessä jonkun makaronipadan, syötte ja lähdette mukuloitten kanssa pulkkamäkeen tai luistelemaan. Tai viet lapset uimahalliin töitten jälkeen niin eukkosi pääsee lenkille.
Tätä kun teet sinnikkäästi muutaman kuukauden, siis vietät aikaa sekä lasten että vaimon kanssa, niin a vot, tapahtuu ihme.
Akkasi lakkaa pyytämästä sinulta rahaa.
Typeryyksien ostelu johtuu tylsistymisestä ja siitä, että nainen haluaisi vakuuttua, että rakastat häntä vielä.
Jos olette toistenne parhaat kaverit etkä laita miesten höntsäfutista tai jotain mopokorjailua jatkuvasti perheesi edelle tai vietä kaikkea valveillaoloaikaasi töissä, niin akka asuu vaikka paskakassa kanssasi.
Hienot loft-kartanot, joissa eukko kuvaa tyhjää elämäänsä instagramiin ja äijä ostelee muorilleen kaikennäköistä, ovat oikeasti kultaisia vankiloita. Mies vihaa salaa loisivaa eukkoaan ja akka itkee iltaisin sitä, ettei mies oikeasti rakasta häntä ja hän kuolee tylsyyteen hiekkalaatikon reunalla.
Ei muuten lakkaa pyytämästä rahaa. On ihan yleinen kuvio että työssäkäyvä mies vie isommat hoitoon äidin jäädessä nukkumaan nuorimman kanssa, mies myös hakee lapset hoidosta ja koukkaa kaupan kautta kotiin. Illalla sitten kotitöitä koska ”kotiäiti tekee vaan sen minkä ehtii ja jaksaa” (suora lainaus tästä ketjusta). Kyllä sille kotiäidille kelpaa rahat ja elatus vaikka saisi elää miten rennosti ja helposti.
Oliskohan tässä taustalla se, että se äiti on yön valvonut ja imettänyt sitä nuorinta? Ehkä ei kannata kommentoida mitään lapsiin tai niiden hoitoon liittyvää jos itsellä ei ole asiasta mitään kokemusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minuakin ketuttaisi, jos oma perhe tuntuisi täysin vieraalta, nukkuisin ja söisin hotelleissa ja makselin asunnon kuluja, jossa on puoliso ja lapset.
Mitä jos te miehet viettäisitte aikaa perheenne kanssa? Lapsetkin alkavat vierastaa jos he oppivat, ettei iskä ikinä tee heidän kanssaan mitään.
Seuraavan kerran mies kun tulet töistä, tule marketin kautta. Näin ei vaimon tarvitse lähteä uhmaikäisten kanssa kauppaan. Teette yhdessä jonkun makaronipadan, syötte ja lähdette mukuloitten kanssa pulkkamäkeen tai luistelemaan. Tai viet lapset uimahalliin töitten jälkeen niin eukkosi pääsee lenkille.
Tätä kun teet sinnikkäästi muutaman kuukauden, siis vietät aikaa sekä lasten että vaimon kanssa, niin a vot, tapahtuu ihme.
Akkasi lakkaa pyytämästä sinulta rahaa.
Typeryyksien ostelu johtuu tylsistymisestä ja siitä, että nainen haluaisi vakuuttua, että rakastat häntä vielä.
Jos olette toistenne parhaat kaverit etkä laita miesten höntsäfutista tai jotain mopokorjailua jatkuvasti perheesi edelle tai vietä kaikkea valveillaoloaikaasi töissä, niin akka asuu vaikka paskakassa kanssasi.
Hienot loft-kartanot, joissa eukko kuvaa tyhjää elämäänsä instagramiin ja äijä ostelee muorilleen kaikennäköistä, ovat oikeasti kultaisia vankiloita. Mies vihaa salaa loisivaa eukkoaan ja akka itkee iltaisin sitä, ettei mies oikeasti rakasta häntä ja hän kuolee tylsyyteen hiekkalaatikon reunalla.
Ei muuten lakkaa pyytämästä rahaa. On ihan yleinen kuvio että työssäkäyvä mies vie isommat hoitoon äidin jäädessä nukkumaan nuorimman kanssa, mies myös hakee lapset hoidosta ja koukkaa kaupan kautta kotiin. Illalla sitten kotitöitä koska ”kotiäiti tekee vaan sen minkä ehtii ja jaksaa” (suora lainaus tästä ketjusta). Kyllä sille kotiäidille kelpaa rahat ja elatus vaikka saisi elää miten rennosti ja helposti.
Ei muuten ole ihan yleinen kuvio. Yleisempi kuvio taitaa olla se, että äiti ja lapset nukkuu vähän pitempään ja äiti vie vanhemmat lapset vähän myöhemmin päiväkotiin. Ja hakee myös päiväkodista, koska monella paikkakunnalla lapset saa olla vaan puoli päivää päiväkodissa, jos toinen vanhemmista on kotona.
Palstamiesten todellisuus on jostain eri universumista kuin tämä meidän.
Palstamiehillä tuskin on sitä puolisoa tai niitä lapsia. Sehän se katkeroittaakin kun ei osaa rakastaa, ja etenkin kun kukaan ei koskaan ole heitä rakastanut.
Vierailija kirjoitti:
Tienaan n. 2 x enemmän kuin mies ja tulot jaetaan. Ollaanko me naiset tähänkin suuntaan hölmöjä? Itse ajatellut aina, että tulot ehdottomasti jaetaan. Mutta kun lukee tätä, että kun tilanne usein toisinpäin niin tuloja ei jaetaakaan? Pitäisikö toimia toisin?
Yhteinen talous, ja jos vielä kyseessä rakkaussuhde, niin tottakai jaetaan, tai ei siis sillai käytännössä jaeta, vaan isompituloinen maksaa enemmän kaikkea niin että pienituloiselle jää tarpeeksi omiin juttuihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tulee näitä lukiessa tosiaan mieleen onko näillä joillakin miehillä parisuhde taloussuhde eikä rakkaussuhde.
Kun vierestä kestävät katsella kumppaninsa eriarvoisuutta ja vielä toimintaansa puolustelevat
Mikä mies se sellainen oikein on.
Vinksahtanut ajatusmalli kaikin puolin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos on naimisissa ja lapsia niin kyllä ne tulot pitäisi tasata.
Naiset haluavat miehiä enemmän naimisiin.
Naiset haluavat miehiä enemmän lapsia.
Naiset tienaavat miehiä vähemmän.
🤔
Tämä.
Vierailija kirjoitti:
Tulee näitä lukiessa tosiaan mieleen onko näillä joillakin miehillä parisuhde taloussuhde eikä rakkaussuhde.
Kun vierestä kestävät katsella kumppaninsa eriarvoisuutta ja vielä toimintaansa puolustelevat
Mikä mies se sellainen oikein on.
Tämä. Ei ole mitään syytä katsoa kuluja puoliksi, vaan nainen voi aina tarjota ruuan miehelle naisen luona.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos nyt olen taas ketjun oikein ymmärtänyt, olenpa tehnyt elämänvalintani 35 v sitten päin pertseeliä.
Olin juuri valmistunut ja ostanut talon, sillä perin rahaa, kun tapasin puolisoni. Sain nopeasti hyviä töitä siihen aikaan. Hän opiskeli vielä ja lähti jatko-opiskelemaankin, eli rahat oli tiukoilla, vaikka tekikin välillä keikkahommia.
Parin vuoden päästä muutimme yhteen. Nyt olen vasta ymmärtänyt, että missään nimessä meidän ei olisi pitänyt asettua asumaan talooni ja minun maksaa sen jäljellä olevia lainoja ja enemmän elämisestä muutoinkin kuin puolisoni. Ei, minun olisi pitänyt myydä talo ja muuttaa asumaan jonnekin kerrostalokaksioon, jos miehelläni olisi ollut edes siihen varaa, ellei, niin yksiöön ja tiukasti vaatia, että sitä parempaa lihaa ei koskaan osteta, tai jos ostetaan, mies ottakoon rahan vaikka pulloja keräämällä.
Sen sijaan mielessäni ei käynytkään moinen. No mies pääsi opiskelujen jälkeen töihin, on ollut taloudellisesti ylä- ja alamäkiä molemmilla, niistä on aina yhdessä selvitty.
Siitä olemme molemmat tyytyväisiä, että en taloa myynyt, sillä siitä on tullut meille kovin rakas, monet projektit yhdessä tehty niin talossa kuin puutarhassakin.
Sitä jäin kuitenkin vielä tässä logiikassa ihmettelemään, että mitä se olisi oikeastaan auttanut, jos olisin talon myynyt. Minullahan olisi ollut vain vielä enemmän rahaa kuin miehellä. Olisi varmaan ollut kiva elämä siellä kerrostaloyksiössä roiskelihoja syöden, mutta hei! Sydämessä sentään varmuus, että mun rahoilla ei kukaan loisi!
Tilastolliset nämä tarinat menevät niin että nainen maksaa enemmä menoja kun mies raataa opintojen parissa, ja mies maksaa sitten lopun elämän enemmän raatamalla siinä tulospaineessa ylitöissä ja vapaa-ajalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos on naimisissa ja lapsia niin kyllä ne tulot pitäisi tasata.
Naiset haluavat miehiä enemmän naimisiin.
Naiset haluavat miehiä enemmän lapsia.
Naiset tienaavat miehiä vähemmän.
🤔
Miehen ei ole pakko mennä naimisiin.
Miehen ei ole pakko tehdä lapsia.
Totta, Suomessa on edelleen melkoinen epätasa-arvo miesten ja naisten palkoissa. Tämä pitäisi saada tasattua.
Jos mies menee naimisiin, hän sitoutuu omasta tahdostaan toiseen ihmiseen, jonka kanssa jakaa elämänsä tasa-arvoisena kumppanina. Tähän ei kuulu eri elintaso kumppanille.
Jos mies tekee lapsia, hänen tulee asettaa aina lapsen etu itsensä edelle. Lapsen etu on usein se, että hän saa olla kotona ensimmäiset vuotensa, jos se vain on taloudellisesti mahdollista. Se, jääkö lapsi äidin vai isän kanssa riippuu perheestä. Yleensä lapsi jää pienituloisemman kanssa, joka usein on äiti, johtuen eriarvoisuudesta naisten ja miesten välisessä palkkatasossa. Pienituloisemman kanssa siksi, että se jolla on suuremmat tulot voi tällöin turvata perheen toimeentulon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos nyt olen taas ketjun oikein ymmärtänyt, olenpa tehnyt elämänvalintani 35 v sitten päin pertseeliä.
Olin juuri valmistunut ja ostanut talon, sillä perin rahaa, kun tapasin puolisoni. Sain nopeasti hyviä töitä siihen aikaan. Hän opiskeli vielä ja lähti jatko-opiskelemaankin, eli rahat oli tiukoilla, vaikka tekikin välillä keikkahommia.
Parin vuoden päästä muutimme yhteen. Nyt olen vasta ymmärtänyt, että missään nimessä meidän ei olisi pitänyt asettua asumaan talooni ja minun maksaa sen jäljellä olevia lainoja ja enemmän elämisestä muutoinkin kuin puolisoni. Ei, minun olisi pitänyt myydä talo ja muuttaa asumaan jonnekin kerrostalokaksioon, jos miehelläni olisi ollut edes siihen varaa, ellei, niin yksiöön ja tiukasti vaatia, että sitä parempaa lihaa ei koskaan osteta, tai jos ostetaan, mies ottakoon rahan vaikka pulloja keräämällä.
Sen sijaan mielessäni ei käynytkään moinen. No mies pääsi opiskelujen jälkeen töihin, on ollut taloudellisesti ylä- ja alamäkiä molemmilla, niistä on aina yhdessä selvitty.
Siitä olemme molemmat tyytyväisiä, että en taloa myynyt, sillä siitä on tullut meille kovin rakas, monet projektit yhdessä tehty niin talossa kuin puutarhassakin.
Sitä jäin kuitenkin vielä tässä logiikassa ihmettelemään, että mitä se olisi oikeastaan auttanut, jos olisin talon myynyt. Minullahan olisi ollut vain vielä enemmän rahaa kuin miehellä. Olisi varmaan ollut kiva elämä siellä kerrostaloyksiössä roiskelihoja syöden, mutta hei! Sydämessä sentään varmuus, että mun rahoilla ei kukaan loisi!
Mainio kirjoitus! Mäkään en ymmärrä tätä hokemista, että vähemmän tienaavan tasolla, koska miten ihmeessä paremmin tienaavalle siinä oikeasti olisi mitään järkeä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos nyt olen taas ketjun oikein ymmärtänyt, olenpa tehnyt elämänvalintani 35 v sitten päin pertseeliä.
Olin juuri valmistunut ja ostanut talon, sillä perin rahaa, kun tapasin puolisoni. Sain nopeasti hyviä töitä siihen aikaan. Hän opiskeli vielä ja lähti jatko-opiskelemaankin, eli rahat oli tiukoilla, vaikka tekikin välillä keikkahommia.
Parin vuoden päästä muutimme yhteen. Nyt olen vasta ymmärtänyt, että missään nimessä meidän ei olisi pitänyt asettua asumaan talooni ja minun maksaa sen jäljellä olevia lainoja ja enemmän elämisestä muutoinkin kuin puolisoni. Ei, minun olisi pitänyt myydä talo ja muuttaa asumaan jonnekin kerrostalokaksioon, jos miehelläni olisi ollut edes siihen varaa, ellei, niin yksiöön ja tiukasti vaatia, että sitä parempaa lihaa ei koskaan osteta, tai jos ostetaan, mies ottakoon rahan vaikka pulloja keräämällä.
Sen sijaan mielessäni ei käynytkään moinen. No mies pääsi opiskelujen jälkeen töihin, on ollut taloudellisesti ylä- ja alamäkiä molemmilla, niistä on aina yhdessä selvitty.
Siitä olemme molemmat tyytyväisiä, että en taloa myynyt, sillä siitä on tullut meille kovin rakas, monet projektit yhdessä tehty niin talossa kuin puutarhassakin.
Sitä jäin kuitenkin vielä tässä logiikassa ihmettelemään, että mitä se olisi oikeastaan auttanut, jos olisin talon myynyt. Minullahan olisi ollut vain vielä enemmän rahaa kuin miehellä. Olisi varmaan ollut kiva elämä siellä kerrostaloyksiössä roiskelihoja syöden, mutta hei! Sydämessä sentään varmuus, että mun rahoilla ei kukaan loisi!
Tilastolliset nämä tarinat menevät niin että nainen maksaa enemmä menoja kun mies raataa opintojen parissa, ja mies maksaa sitten lopun elämän enemmän raatamalla siinä tulospaineessa ylitöissä ja vapaa-ajalla.
Miten ihmeessä minun perintörahoillani ostamani miehen opiskeluaikoina lainat maksamani talo häviäisi jonnekin sen vuoksi, että mieskin menee töihin?
Edelleen minulla on siis enemmän rahaa ja omaisuutta kuin miehellä ihan sen vuoksi, että lähtökohtani oli parempi. Ihan kiva kyllä, että mieskin sai töitä, tosin edelleen vähemmin palkattuna kuin minä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä haluaisin nähdä oikeassa elämässä nähdä silmätysten sen ihmisen, joka jaluaa ottaa vastaan yhteiskunnalta tukea talouteensa, jossa toinen on pienituloinen, mutta toinen hyvin tai jopa oikein hyvin tienaava.
Vaikka olisit täysin tuloton et saa tukia koska puolisollasi on hyvät tulot. Avioliitossa on elatusvelvollisuus.
Tukia haettaessa tulot lasketaan yhteen eikä tukia tipu
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos nyt olen taas ketjun oikein ymmärtänyt, olenpa tehnyt elämänvalintani 35 v sitten päin pertseeliä.
Olin juuri valmistunut ja ostanut talon, sillä perin rahaa, kun tapasin puolisoni. Sain nopeasti hyviä töitä siihen aikaan. Hän opiskeli vielä ja lähti jatko-opiskelemaankin, eli rahat oli tiukoilla, vaikka tekikin välillä keikkahommia.
Parin vuoden päästä muutimme yhteen. Nyt olen vasta ymmärtänyt, että missään nimessä meidän ei olisi pitänyt asettua asumaan talooni ja minun maksaa sen jäljellä olevia lainoja ja enemmän elämisestä muutoinkin kuin puolisoni. Ei, minun olisi pitänyt myydä talo ja muuttaa asumaan jonnekin kerrostalokaksioon, jos miehelläni olisi ollut edes siihen varaa, ellei, niin yksiöön ja tiukasti vaatia, että sitä parempaa lihaa ei koskaan osteta, tai jos ostetaan, mies ottakoon rahan vaikka pulloja keräämällä.
Sen sijaan mielessäni ei käynytkään moinen. No mies pääsi opiskelujen jälkeen töihin, on ollut taloudellisesti ylä- ja alamäkiä molemmilla, niistä on aina yhdessä selvitty.
Siitä olemme molemmat tyytyväisiä, että en taloa myynyt, sillä siitä on tullut meille kovin rakas, monet projektit yhdessä tehty niin talossa kuin puutarhassakin.
Sitä jäin kuitenkin vielä tässä logiikassa ihmettelemään, että mitä se olisi oikeastaan auttanut, jos olisin talon myynyt. Minullahan olisi ollut vain vielä enemmän rahaa kuin miehellä. Olisi varmaan ollut kiva elämä siellä kerrostaloyksiössä roiskelihoja syöden, mutta hei! Sydämessä sentään varmuus, että mun rahoilla ei kukaan loisi!
Tilastolliset nämä tarinat menevät niin että nainen maksaa enemmä menoja kun mies raataa opintojen parissa, ja mies maksaa sitten lopun elämän enemmän raatamalla siinä tulospaineessa ylitöissä ja vapaa-ajalla.
Tämä on kummallinen ennakkoluulo, tai oikeammin, nähtävästi miesten hellimä typerä käsitys. Jos nainen on alun perin perintönsä vuoksi paremmin toimeentuleva kuin mies, silti hänestä jotenkin tulee miehen raataen elättämä loinen.
Miten näin tuossakaan tapauksessa edes teoriassa voisi käydä? Mies asuu siis ilmeisesti talossa, joka on ollut maksettu, kun hän aloittaa työt. Siinäkö tilanteessa naisesta tulee loinen, jonka eteen mies raataa, vaikka tulot jossain vaiheessa tippusivatkin hetkeksi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos nyt olen taas ketjun oikein ymmärtänyt, olenpa tehnyt elämänvalintani 35 v sitten päin pertseeliä.
Olin juuri valmistunut ja ostanut talon, sillä perin rahaa, kun tapasin puolisoni. Sain nopeasti hyviä töitä siihen aikaan. Hän opiskeli vielä ja lähti jatko-opiskelemaankin, eli rahat oli tiukoilla, vaikka tekikin välillä keikkahommia.
Parin vuoden päästä muutimme yhteen. Nyt olen vasta ymmärtänyt, että missään nimessä meidän ei olisi pitänyt asettua asumaan talooni ja minun maksaa sen jäljellä olevia lainoja ja enemmän elämisestä muutoinkin kuin puolisoni. Ei, minun olisi pitänyt myydä talo ja muuttaa asumaan jonnekin kerrostalokaksioon, jos miehelläni olisi ollut edes siihen varaa, ellei, niin yksiöön ja tiukasti vaatia, että sitä parempaa lihaa ei koskaan osteta, tai jos ostetaan, mies ottakoon rahan vaikka pulloja keräämällä.
Sen sijaan mielessäni ei käynytkään moinen. No mies pääsi opiskelujen jälkeen töihin, on ollut taloudellisesti ylä- ja alamäkiä molemmilla, niistä on aina yhdessä selvitty.
Siitä olemme molemmat tyytyväisiä, että en taloa myynyt, sillä siitä on tullut meille kovin rakas, monet projektit yhdessä tehty niin talossa kuin puutarhassakin.
Sitä jäin kuitenkin vielä tässä logiikassa ihmettelemään, että mitä se olisi oikeastaan auttanut, jos olisin talon myynyt. Minullahan olisi ollut vain vielä enemmän rahaa kuin miehellä. Olisi varmaan ollut kiva elämä siellä kerrostaloyksiössä roiskelihoja syöden, mutta hei! Sydämessä sentään varmuus, että mun rahoilla ei kukaan loisi!
Tilastolliset nämä tarinat menevät niin että nainen maksaa enemmä menoja kun mies raataa opintojen parissa, ja mies maksaa sitten lopun elämän enemmän raatamalla siinä tulospaineessa ylitöissä ja vapaa-ajalla.
Tämä on kummallinen ennakkoluulo, tai oikeammin, nähtävästi miesten hellimä typerä käsitys. Jos nainen on alun perin perintönsä vuoksi paremmin toimeentuleva kuin mies, silti hänestä jotenkin tulee miehen raataen elättämä loinen.
Miten näin tuossakaan tapauksessa edes teoriassa voisi käydä? Mies asuu siis ilmeisesti talossa, joka on ollut maksettu, kun hän aloittaa työt. Siinäkö tilanteessa naisesta tulee loinen, jonka eteen mies raataa, vaikka tulot jossain vaiheessa tippusivatkin hetkeksi?
Palasin ketjuun ihan tämän jutun vuoksi, koska kokemus voisi olla omani ja minulla on sinulle vastaus. Ihan sama, kuinka paljon rahaa nainen taloon tuo, ihan sama, kuinka monta vuotta hän maksaa esim. miehen opintoja, se on kaikki pois pyyhkäisty kuin uni, kun hän jää vanhempainvapaalle tai työttömäksi. Siinä vaiheessa kaikki, myös se rakas mies, alkaa muistuttelemaan, että olet tässä nyt elätettävänä.
Ainakin minut tämä ajoi ehkä jälkeen päin ajatellen liian aikaisin töihin takaisin. Nyt en enää saa minä, eikä lapsi, takaisin pikkulapsiaikaa, joka meni enimmäkseen aamuisin tarhaan lähdöstä tapellen.
Mulla tulot on n. 1800 €/kk ja miehellä taas 4000 €. Me maksetaan ns. prosentuaalisesti kaikki, eli kun mun tulot on 30 % yhteistuloista, niin mä maksan myös 30 % lainoista, ruuista ym. Eli vaikka 150 € sähkölaskusta mä maksan 50 € ja mies 100 €.
Vierailija kirjoitti:
Mulla tulot on n. 1800 €/kk ja miehellä taas 4000 €. Me maksetaan ns. prosentuaalisesti kaikki, eli kun mun tulot on 30 % yhteistuloista, niin mä maksan myös 30 % lainoista, ruuista ym. Eli vaikka 150 € sähkölaskusta mä maksan 50 € ja mies 100 €.
Onks noi nettotulot?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos nyt olen taas ketjun oikein ymmärtänyt, olenpa tehnyt elämänvalintani 35 v sitten päin pertseeliä.
Olin juuri valmistunut ja ostanut talon, sillä perin rahaa, kun tapasin puolisoni. Sain nopeasti hyviä töitä siihen aikaan. Hän opiskeli vielä ja lähti jatko-opiskelemaankin, eli rahat oli tiukoilla, vaikka tekikin välillä keikkahommia.
Parin vuoden päästä muutimme yhteen. Nyt olen vasta ymmärtänyt, että missään nimessä meidän ei olisi pitänyt asettua asumaan talooni ja minun maksaa sen jäljellä olevia lainoja ja enemmän elämisestä muutoinkin kuin puolisoni. Ei, minun olisi pitänyt myydä talo ja muuttaa asumaan jonnekin kerrostalokaksioon, jos miehelläni olisi ollut edes siihen varaa, ellei, niin yksiöön ja tiukasti vaatia, että sitä parempaa lihaa ei koskaan osteta, tai jos ostetaan, mies ottakoon rahan vaikka pulloja keräämällä.
Sen sijaan mielessäni ei käynytkään moinen. No mies pääsi opiskelujen jälkeen töihin, on ollut taloudellisesti ylä- ja alamäkiä molemmilla, niistä on aina yhdessä selvitty.
Siitä olemme molemmat tyytyväisiä, että en taloa myynyt, sillä siitä on tullut meille kovin rakas, monet projektit yhdessä tehty niin talossa kuin puutarhassakin.
Sitä jäin kuitenkin vielä tässä logiikassa ihmettelemään, että mitä se olisi oikeastaan auttanut, jos olisin talon myynyt. Minullahan olisi ollut vain vielä enemmän rahaa kuin miehellä. Olisi varmaan ollut kiva elämä siellä kerrostaloyksiössä roiskelihoja syöden, mutta hei! Sydämessä sentään varmuus, että mun rahoilla ei kukaan loisi!
Tilastolliset nämä tarinat menevät niin että nainen maksaa enemmä menoja kun mies raataa opintojen parissa, ja mies maksaa sitten lopun elämän enemmän raatamalla siinä tulospaineessa ylitöissä ja vapaa-ajalla.
Tämä on kummallinen ennakkoluulo, tai oikeammin, nähtävästi miesten hellimä typerä käsitys. Jos nainen on alun perin perintönsä vuoksi paremmin toimeentuleva kuin mies, silti hänestä jotenkin tulee miehen raataen elättämä loinen.
Miten näin tuossakaan tapauksessa edes teoriassa voisi käydä? Mies asuu siis ilmeisesti talossa, joka on ollut maksettu, kun hän aloittaa työt. Siinäkö tilanteessa naisesta tulee loinen, jonka eteen mies raataa, vaikka tulot jossain vaiheessa tippusivatkin hetkeksi?
Palasin ketjuun ihan tämän jutun vuoksi, koska kokemus voisi olla omani ja minulla on sinulle vastaus. Ihan sama, kuinka paljon rahaa nainen taloon tuo, ihan sama, kuinka monta vuotta hän maksaa esim. miehen opintoja, se on kaikki pois pyyhkäisty kuin uni, kun hän jää vanhempainvapaalle tai työttömäksi. Siinä vaiheessa kaikki, myös se rakas mies, alkaa muistuttelemaan, että olet tässä nyt elätettävänä.
Ainakin minut tämä ajoi ehkä jälkeen päin ajatellen liian aikaisin töihin takaisin. Nyt en enää saa minä, eikä lapsi, takaisin pikkulapsiaikaa, joka meni enimmäkseen aamuisin tarhaan lähdöstä tapellen.
Eihän kukaan mieskään saa takaisin pikkulapsiaikaa joka meni työssäkäyntiin kun nainen halusi jäädä kotiin.
Ei siinä ole mitään epänormaalia. Omat vanhemmat kohtelevat puolisoani samalla tavalla kuin lapsiaan, koska he pitävät häntä osana perhettä. Esimerkiksi merkkipäivänä hän saa aivan yhtä paljon lahjarahaa kuin omatkin lapset. Eikä sillä, että kukaan meistä sitä rahaa edes tarvitsemalla tarvitsisi, mutta he haluavat symbolisesti sitä antaa.