Suomessa on perheitä, joissa eletään kahta eri elintasoa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En voi kun ihmetellä tuollaisia avioliittoja ja erityisesti jos on lapsia. Onko noi naiset jotenkin tyhmiä, että alistuvat tuollaiseen? Toki tuossa nyt voi olla vähän väritystä asioille, mutta aika selvää on se, että perheen yhteiset kulut jaetaan tulojen suhteessa, eli enemmän tienaavat maksaa euroina enemmän yhteisistä kuluista. Ja yhteisiä kuluja ovat myös lomamatkat. Sitten se mikä jää kullekin voisi olla sellaista omaa rahaa, jolle sitten voi tehdä mitä lystää. Ostaa vaikka kalliin takin jos on varaa siihen. 

Ja jos enemmän tienaava itkee sitä, että häneltä menee enemmän rahaa, niin pysyköön sitten sinkkuna, jos ei ymmärrä sitä mitä yhteinen talous tarkoittaa. 

Minulle tämä on aina ollut ihan itsestään selvää. Toki helppoa sanoa, kun IT-naisena tulot on melko isot, joten ei ole tarvinnut miehen armoilla olla ikinä. Jonkun aikaa olin hoitovapaalla lapsen syntymän jälkeen ja miehelle oli itsestään selvää, että kun tuo nyt saa vain muutaman satasen, niin minä maksan tämän 1/2 vuotta kaikki kulut. No en olisi ikinä kyllä mitään idioottia mieheksi edes ottanut. Mikä hiton pakko on tuollaisia ukkoja edes valita??

Minä taas en ymmärrä sitä, miksi ei myös kotitöitä jaeta tulojen suhteessa eli jos  tienaa vähän, niin kompensoi sen perheelle siivouksena ja tiskaamisena.

Jos molemmat tekee kahdeksan tunnin työpäiviä niin ei se palkan määrä voi määrätä kotitöiden määrää. Molemmat ansaitsevat myös vapaa-aikaa. Mitä tasa-arvoa se on että vain toista odottaa uusi 8 tunnin työpäivä vielä kotona vain siksi että saa työstään vähemmän palkkaa 😂😂

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä meni näin aikanansa. Minä tienaan 5800e kuukaudessa ja puoliso 2700e kuukaudessa.

Perustimme uusioperhettä ja yhteen muuttaessa sovimme paljonko joka kuukausi laitamme yhteiselle tilille rahaa elämisen kuluja varten.

Men vuosi kun puoliso alkoi vaatimaan että minun pitäisi alkaamaksaa enemmän vaikka aina kun olimme missä vain yhdessä minä maksoin kaiken aina.

Eli vasta myöhemmin alettiin vaatia enemmän vaikka yhteen muuttaessa olimme jo sopineet järjestelyistä.

En antanut koskaa periksi siinä asiassa.

Eli kumpikin laittoi yhteiseen pottiin  max 2700€ ja sen jälkeen vaimo pureskeli kynsiään vanhoissa vaatteissaan ja sinä nautit elämästä extralla 3100 eurolla?

Nice. 

Jos 2 700 euron tuloilla ei saa itselleen ruokaa ja vaatetta päälle, ihminen tarvitsee talousopetusta eikä sponsoria.

Vierailija kirjoitti:

Näin lähemmäs viisikymppiselle naiselle on outoa, että osa ajattelee olevansa parisuhteessa vain ihmisen osan kanssa. Että toisessa on puolia, joiden kanssa ei olla. Itse olen avioitunut koko miehen kanssa. Siihen kuuluu mies kaikkinensa oli kyse sitten hänen makuuhuonetarpeistaan tai sukulaisistaan tai omaisuudestaan. Vastaavasti itse olen kokonaisuutena parisuhteessa mukana. Minun tuloni tai omaisuuteni mukaanlukien tulleet ja tulevat perinnöt ovat yhteisiä. Ne kuuluvat yksikölle nimeltä meidän perhe. 

Ajattelen täysin samoin. Olen 44-vuotias ja ollut kolmessa pitkässä parisuhteessa. Olen ollut sekä paremmin että vähemmän tienaava. Jokaisessa suhteessa on ollut vain meidän rahat ja meidän omaisuus eikä kukaan miehistä ole ollut eri mieltä. Ja saattaa olla, että olen hävinnyt näin toimiessani rahaa ja omaisuutta, mutta se ei edes kiinnosta minua. Erotilanteissakaan ei ole laskettu euroja. Ihan sovussa ollaan jaettu asiat lähinnä sen perusteella kumpi tarvitsee jotakin enemmän. Nämä jutut tuntuvat minulle ihan käsittämättömiltä. Enkä kyllä voisi olla suhteessa tai elää perhe-elämää toisin ajattelevan kanssa.

Voi taivas, että mulla onkin ihana ja fiksu mies. Teen tärkeää työtä sairaanhoitajana ja palkka on surkea. Mies tienaa kolminkertaisesti, eikä KOSKAAN pidä itseään mitenkään tärkeämpänä ja merkittävämpänä kuin minä ja ansaitsevansa paremman elintason. Kaikki rahat käytetään yhdessä eikä lasketa. Minä olen rakastunut häneen enkä rahoihin ja hän rakastaa minua ja haluaa minun parastani.

Vierailija kirjoitti:

Vai sillä viisiin. Itse olen aatelinen ja elän rahvaan kanssa, joskin rikkaan perijän. Itselläni on vanhastaan maata ja massia mukavasti. Köyhyydestä ei tehty ikinä kilpaurheilua kasvatuksessa. Aika rahvasta juttua on kyllä täällä. Toisin sanoen joku lentokapteeni tai aivokirurgi yksityisellä puolella ei saa rakastua keneen tahansa koska se on just sulle kohtuutonta riistoa?

Eikö aatelisarvot ole menetetty jo ajat sitten eli rahvasta olet sinäkin

Luin jutun ja ihmettelen miksi nämä naiset ovat näiden miesten kanssa😳. On olemassa hyvin helppo laskukaava: mitä maksavat kaikki yhteiset menot (laina, ruoka, lasten harrastukset yms.) kuukaudessa? Sitten kun se luku selvillä ja vähän extraa päälle, se summa yhteiselle tilille johon molemmat laittavat sen verran että jälkeen omalle tilille jää joku sovittu summa vähintään.

Näin kummankaan tiliä ei tyhjätä vaan molemmille jää jotain omaakin. Toki toimii jos molemmat töissä.

Mikä siinä on niin vaikeaa, että puolisot laittaisivat jonkun prosenttiosuuden tuloistaan yhteiselle tilille, mistä maksetaan asumiskulut, ruoka ja lasten kulut. Minä olen ollut huomattavasti pienempi tuloinen yhdessä parisuhteessa ja kun mieheni halusi lähteä esim. yhteiselle lomamatkalle, hän maksoi myös minun matkani. Asiasta ei keskusteltu sen enempää.

Vierailija kirjoitti:

Mikä siinä on niin vaikeaa, että puolisot laittaisivat jonkun prosenttiosuuden tuloistaan yhteiselle tilille, mistä maksetaan asumiskulut, ruoka ja lasten kulut. Minä olen ollut huomattavasti pienempi tuloinen yhdessä parisuhteessa ja kun mieheni halusi lähteä esim. yhteiselle lomamatkalle, hän maksoi myös minun matkani. Asiasta ei keskusteltu sen enempää.

Mikä siinä on niin vaikeaa että menot tasataan reilusti puoliksi? Asiasta ei tarvitse keskustella enempää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä taitaa olla sitten ihan älytön tilanne. Minä en edes tiedä, mitä mieheni tienaa. Meillä on aina ollut ehdottomasti omat rahat ja tilit. Arvaan noin tuhat-luvulle mitä hän saattaa saada, mutta ei minua ihan oikeasti edes kiinnosta. 

Hoidamme kuitenkin yhteistä taloutta ja elätämme kolmea lasta. Tottakai itselleni on niin hyvät tulot, että vaikka mies ei mitään maksaisikaan niin selviäisimme kyllä. 

Kun olin hoitovapaalla mies maksoi yhteisymmärryksessä minulle talousrahaa. 

Mutta muuten mennään periaatteella, että maksa sä toi, mä maksan tän. 

Vielä ei olla saatu suurta riitaa rahasta. 

Miten et voi tietää, mitä miehesi tienaa? Onko teillä muitakin tabuaiheita, mistä ei saa keskustella?

Minusta on normaalia, että keskustellaan vaikka palkasta, uskosta ja poliittisista mieltymyksistä. Sitähän se parisuhde on: kiinnostusta siitä, mitä toinen tekee ja ajattelee.

Ei se ole mikään tabu asia. Ei minua kiinnosta, enkä ymmärrä miksi minun pitäisi tietää tarkalleen. 

Minulle rittää, että hänellä on tarpeeksi rahaa. Puhumme paljon rahasta ja sijoituksista yms. Mutta en tee sillä tiedolla mitään, tienaako hän 7502,25 vai 6948,24 euroa yhtään mitään. 

Syy 3122 miksi tapailusuhde on ylivoimaisesti paras suhde. Saa pitää omat rahat.

Vierailija kirjoitti:

Luin jutun ja ihmettelen miksi nämä naiset ovat näiden miesten kanssa😳. On olemassa hyvin helppo laskukaava: mitä maksavat kaikki yhteiset menot (laina, ruoka, lasten harrastukset yms.) kuukaudessa? Sitten kun se luku selvillä ja vähän extraa päälle, se summa yhteiselle tilille johon molemmat laittavat sen verran että jälkeen omalle tilille jää joku sovittu summa vähintään.

Näin kummankaan tiliä ei tyhjätä vaan molemmille jää jotain omaakin. Toki toimii jos molemmat töissä.

On toinenkin helppo laskukaava: alku kuten kuvailit, mutta kumpikin laittaa yhteiselle tilille puolet siitä mitä sinne tarvitaan. Ja menot sen mukaan että kummankaan oma tili ei mene tyhjäksi.

Minua ei kiinnosta elättää miestä.

Hän on tehnyt omat valinnat aikoinaan omista lähtökohdista, minä omista. 

Olen tehnyt pitkäjänteistä työtä sen eteen että sain opiskelut maaliin ja pikku hiljaa edennyt urallani.

Saan käyttää rahani niin kun itse parhaaksi näen ja näin saavuttanut sen mitä olen ajatellutkin. 

Kukaan ei sotke mun laskukaavioitani ja sitä mikä minusta on turhaa törsäämistä ja mikä on järkevää sijoittamista ja investointia.

Mies maksaa omat reissut, minä oman osuuteni. Jos reissu on hänelle liian kallis, niin lähden sitten toisessa porukassa. Näin se vaan menee.

Ai niin, mutta mulla ei olekaan aviomiestä vaan avomies joka ei asu edes saman katon alla minun kanssa eikä meillä ole yhteisiä lapsia.

En ymmärrä, miksi tästä on tehty näin vaikeaa. Yhteiselle tilille lasketaan yhteistenmenojen vaatima rahasumma (eli yhteiset lainat, ruoka, sähkö jne.) ja kumpikin laittaa tälle tilille rahaa suhteessa omiin tuloihin. Eli, jos toinen puolisoista tienaa 20 % enemmän kuin toinen, niin hän laittaa yhteiselle tilille 20 % enemmän rahaa. Näin kummallekin puolisolle jää sama summa omiin menoihin, jonka voi tuhlata tai säästää niinkuin haluaa. Helppoa. Näin on meillä toimittu eikä ole ikinä tarvinnut rahasta riidellä. Kun yhteistä taloutta eletään, niin yhdessä sitä maksetaan. Jos toinen ei tähän suostu, niin ehkä ei ole puoliso materiaalia...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä mieltä siitä, että toinen saa saman elintason opiskelemalla 10v vähemmän kuin toinen?

Kannustaako tällainen naisia raskaille kovapalkkaisille aloille ja tienaamaan omat rahansa?

Joo tämä. Minä opiskelin 8 vuoden tutkinnon yliopistossa. Puoliso jätti ekan vuoden kesken. Miksi meillä pitäisi olla täsmälleen sama elintaso?

Koska te olette parisuhteessa, tiedätkö, sellainen ihmissuhde jossa toiselle haluaa vähintään yhtä hyvää kuin itselle tai jopa parempaa kuin itselle?

Ei ihme että nykyään parisuhteet hajoaa pienemmästäkin kun ollaan näin itsekkäitä olentoja.

Niinpä. Eikö parisuhteet enää ole ”me”?

Ei, koska erotaan käytännössä paljon todennäköisemmin aiempiin aikoihin verrattuna. Tämä näkyy sekä prosenteissa että kulttuuri-ilmapiirisä.

Kun parempituloinen tasaa taloudet ja toinen sitten päättääkin lähteä, vaikuttaa tämä parempituloisen tulevaisuudessakin koska joutuu myös jatkossa maksamaan suuria elatusmaksuja ellei sitten saa lapsia hoitaakseen. Eikä seuraavaa kumppania ole mahdollista enää tukea samalla tavalla, ei ole säästöjä ja kulut ovat suuria. Eli parempituloisella ei ole enää oikeutta uuteen onneen, jos se edellyttää "tulojen tasaamista" jälleen, koska vaikka olisi seuraavaa kumppania parempituloinen, menee se erotus entiselle tasaukseen edelleen. Toki tämä voi tälleen arvojen pohjalta uutta kumppania kismittää, vaikka tosiasiassa käytössä olevat tulot olisivatkin siis samaa luokkaa. Eli yhtälailla valtaa on sillä pienempituloisella, kaikki jaetaan kunnes ei jaetakaan, yksimielisellä päätöksellä. Rakennetaan yhdessä kunnes enää ei ja parempituloinen jää seurausten kanssa yksin ihmettelemään kun ei olekaan mitään jäljellä siitä mihin on satsannut. Valitettavasti sopimuksista ei saa kaikilla tavoin aukotonta, joten voi olla että ensin toinen vetoaa lojaliteettiin ja yhteiseen jakamiseen mutta siten ei palautetakaan palvelusta. Halutaan, että toinen huomioi omat tunteet, mutta erotessa puolison tunteet ei kiinnostakaan, pätkääkään. Annetaan kylmää kyytiä ja päälle vielä vastuutetaan edelleen omasta pärjäämisestä, vaikka mitään yhteistä tai hyvää ei enää ole, mihin sis alunperin vedottiin. Ei niin tavatonta nykypäivänä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Taloudellista väkivaltaa on se, että päättää omista rahoista, eikä anna niitä toiselle.

Jos et ole valmis rakastamaan ja ajattelemaan toisen hyvää ja jakamaan niin miksi olisit suhteessa.

Aika itsekeskeistä ja keskenkasvuista.

Onko sulla eri ruoatkin naisen kanssa ja sänky ja eri seksikumppanikin?

Miksi et olisi rakkaasi vuoksi valmis opiskelemaan vaikealle alalle?

Ei kaikki rakkaussuhteet ja avioliitot ala nuoruudessa.

Itse olin kuuskymppinen ja mies seitsenkymppinen kun avioiduttiin, eläkeläisiä kumpikin. Toisella toinen avio, toisella kolmas. Minä pienipalkkaisesta työstä eläköityneenä, hän puolestaan suuripalkkaisesta. Minulle oli pitkään kiusallista, jopa vastenmielistä olla se pienituloisempi ja vähän niinkuin elättinä, kun olin aiemmin elänyt taloudellisesti samanarvoisessa suhteessa. Miehelle ei kuitenkaan siinä ollut mitään ongelmaa, hän katsoo että suurempituloisena hän voi myös vastata suuremmasta osasta menoista. Pikkuhiljaa olen tässä yrittänyt poisoppia omasta vaivautuneisuudestani ja ryhtyä jopa nauttimaan siitä, että ensimmäistä kertaa elämässäni ei tarvitse vahtia joka killingin perään....mutta ei se helppoa ole.

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä, miksi tästä on tehty näin vaikeaa. Yhteiselle tilille lasketaan yhteistenmenojen vaatima rahasumma (eli yhteiset lainat, ruoka, sähkö jne.) ja kumpikin laittaa tälle tilille rahaa suhteessa omiin tuloihin. Eli, jos toinen puolisoista tienaa 20 % enemmän kuin toinen, niin hän laittaa yhteiselle tilille 20 % enemmän rahaa. Näin kummallekin puolisolle jää sama summa omiin menoihin, jonka voi tuhlata tai säästää niinkuin haluaa. Helppoa. Näin on meillä toimittu eikä ole ikinä tarvinnut rahasta riidellä. Kun yhteistä taloutta eletään, niin yhdessä sitä maksetaan. Jos toinen ei tähän suostu, niin ehkä ei ole puoliso materiaalia...

Ei tästä mitään vaikeaa ole tehty. Ihmisillä on erilaisia käytäntöjä, sinä esitit vain yhden vaihtoehdon. Ei tämä ole vaikeaa siksi että kaikki eivät pidä tuota tapaa parhaana. Vaikeaa tulee vasta siinä vaiheessa kun kumppanit ovat eri linjoilla.

Vierailija kirjoitti:

Minua ei kiinnosta elättää miestä.

Hän on tehnyt omat valinnat aikoinaan omista lähtökohdista, minä omista. 

Olen tehnyt pitkäjänteistä työtä sen eteen että sain opiskelut maaliin ja pikku hiljaa edennyt urallani.

Saan käyttää rahani niin kun itse parhaaksi näen ja näin saavuttanut sen mitä olen ajatellutkin. 

Kukaan ei sotke mun laskukaavioitani ja sitä mikä minusta on turhaa törsäämistä ja mikä on järkevää sijoittamista ja investointia.

Mies maksaa omat reissut, minä oman osuuteni. Jos reissu on hänelle liian kallis, niin lähden sitten toisessa porukassa. Näin se vaan menee.

Ai niin, mutta mulla ei olekaan aviomiestä vaan avomies joka ei asu edes saman katon alla minun kanssa eikä meillä ole yhteisiä lapsia.

Minua ei kiinnosta kerätä rahaa tilille, vaan haluan nauttia siitä. Tuo ei ole mahdollista muuten kuin antamalla osan tuloistani puolisoni käyttöön. Eikä harmita yhtään.

Uskon että pienempituloisen kannattaa säästää toisen tietämättä.

Parisuhteessa en koskaan niuhottanut maksuista, kun vaan ajattelen että elimme kuin pullop**** siat, kuten exällä sanantapa.

Ei kannata kertoa puolisolle totuutta omasta palkasta. Mä tienaan reilut 6000 e/kk ja oon kertonut avovaimolle, että tienaan 3000 e/kk. Tyytyväinen on, meillä on kaikki mitä tarvitaan ja hänellä ei ole mitään tarvetta käydä katsomassa mun sijoitusten arvoa (ei tiedä että mulla on osakkeissa yli 500 000 euroa).

Jos taas olisin kertonut mitä tienaan ja kuinka paljon on varallisuutta, niin varmasti olisi keksinyt niille käyttöä.

Vierailija kirjoitti:

Ei kannata kertoa puolisolle totuutta omasta palkasta. Mä tienaan reilut 6000 e/kk ja oon kertonut avovaimolle, että tienaan 3000 e/kk. Tyytyväinen on, meillä on kaikki mitä tarvitaan ja hänellä ei ole mitään tarvetta käydä katsomassa mun sijoitusten arvoa (ei tiedä että mulla on osakkeissa yli 500 000 euroa).

Jos taas olisin kertonut mitä tienaan ja kuinka paljon on varallisuutta, niin varmasti olisi keksinyt niille käyttöä.

Onneksi itse olen valinnut puolison jolle voi olla rehellinen ja avoin ilman että pitää pelätä että koittaa hyötyä. Kun taas esim. äidilleni ei kannata kertoa mistään tuloista, voitin arvasta 1000 € niin mankui kokonaisen kesän miten se olisi pitänyt antaa mökin uuttalaituria varten hänelle.