Oppilaiden heikko lukutaito näkyy jo koulujen arjessa: ”Oppilaat kysyvät tavallisten sanojen merkitystä”

Pelkästään lapsia on turha syyllistää. Eiväthän aikuiset itsekään enää lue kuten ennen. Lapsilta vaaditaan jotain, mitä vanhemmatkaan eivät tee.

Vierailija kirjoitti:

Tässä esimerkkejä sanoista, jotka ovat hyvin monille yläkoululaisille vaikeita:

eines

ilmentyä

lisäaine

silmu

runko

neulanen

Vuosittain kasvava osa yläkouluun tulevista ei osaa viikonpäiviä, kuukausia jne. arkielämän käsitteitä. Olen myös ensimmäistä kertaa tavannut yläkoululaisen, joka ei tiennyt vuodenaikoja. Siis kesä, syksy.... Oli syntyperältään täysin kotimainen.

Siis.. Mitä ihmettä? :O

Sellaisen näkökulman vielä esittäisin, että vanhempien lapsilleen lukemilla kirjoilla on ihan valtava merkitys. Kun kyse on jostain muutaman vuoden ikäisestä, kyse ei edes ole mistään nuorison asenteesta "lukeminen on tylsää" tms. Lapsi kuin lapsi haluaa varmasti edes jossain määrin kuunnella tarinoita vanhempansa kainalossa. Jos lapsi ei jaksa keskittyä pitkään, luetaan sitten lyhyissä pätkissä, kunhan luetaan. Omat teinipoikani ovat juuri näitä, joita ei lukeminen kiinnosta, vaikka osaavatkin sen hyvin. Sanavarasto on kummallakin kuitenkin hyvä, koska olen lukenut heille ihan hirveät  määrät, kun he olivat pienempiä. Ylipäänsä siinä kehittyy käsitys, miten asioita ilmaistaan, mikä on normaali virke jne. Sanavarastossa pitäisi muistaa, että puhe- ja kirjakielessä käytetään aika erilaisia sanoja. Jos ei ikinä lue tai kuule luettua tekstiä, jylhä-tyyppiset sanat jäävät väliin. En itse ainakaan muista, milloin olisin kyseistä sanaa puheessa käyttänyt.

Sinänsä nämä muutokset lukutaidossa ja ylipäänsä kielen tajussa ovat jotenkin hämmästyttäviä, sillä omassakaan lapsuudessani 80-luvulla kaikki eivät todellakaan harrastaneet lukemista (itse olen aina ollut lukutoukka) ja voisin kuvitella, että lapsille lukeminenkaan ei ollut kovin suosittua kaikissa perheissä. Minulle luettiin jonkin verran, mutta duunariperheissä lapsille lukeminen oli ehkä vähän vierasta, ajateltiin, että lukevat sitten itse kun osaavat ja koulu opettaa. Nyt tuntuu, että lapsiin pitäisi panostaa hirveästi, heille pitäisi lainata kirjoja ihan pakostakin, vanhempien pitää lukea ollakseen esimerkkejä, koulussa asiaan pitää paneutua, on kirjailijavierailuja, lukudiplomeja jne. jne., mutta silti suuri osa lapsista putoaa täysin kärryiltä. Mistä on kyse? Nykyvanhemmat eivät tässä ole mielestäni sen laiskempia kuin ennenkään.

Lapsille luettiin aikoinaan tosi paljon ja oppivat lukemaan aikaisin ja puhumaan monipuolisesti. Mutta heti Harry Potterin ilmestyttyä alkuperäiskielellä , siinä 10 vuotiaina, alkoivat lukemaan kirjansa englanniksi. Nyt kun he ovat aikuisia lukevat he kaikki kirjansa englanniksi. Määräysvaltani ei enää riitä , vaikka olen heitä myös kehottanut lukemaan äidinkielelläänkin. suomalaista tekstiä.

Vierailija kirjoitti:

Täällä maalla on lähinnä kotoperäisiä lapsia, mutta lukutaidon heikkeneminen ja sanavaraston pieneneminen on ihan todellinen ilmiö.

Suurin syy on digiviihde. Sujuva lukeminen vaatii tuhansien tuntien harjoittelun ja kärsivällisyyttä. Sitten lukeminen alkaa vasta olla kivaa, kun tekniikka sujuu.

Monelta lapselta puuttuu kyky kuvitella mielessään kuulemansa tai lukemansa, koska viihde on tullut valmiina kuvana pienestä lähtien.

Ruutuajat siis käyttöön, perheen yhteisiä lukuhetkiä mieluiten joka iltaan. Kouluikäisillekin kannattaa vielä lukea iltasatu, vaikka kiinnostavaa kirjaa luku kerrallaan eteenpäin. Meillä nämä ovat toimiva rutiini, ja lapset pärjäävät hienosti koulussa.

Minulla lukeminen on ollut kausittaista ja ADHD-diagnoosin sain 50-vuotiaana. Tuo vaikeuttaa omalta osaltaan lukemiseen keskittymistä, vaikka olen nyt lääkityksen saanutkin. Mutta toinen asia, mikä itselläni on hidastanut paljon, on tekniikka. En osaa pikalukutekniikkaa ja minulla lukemista hidastaa se pään sisällä tapahtuva ääneen lukeminen. En osaa kääntää sitä pois, enkä tiedä mikä taika siihen tarvitaan, että se onnistuisi. 

Eilen vihdoin otin äänikirjat kokeiluun, ennen kaikkea avuksi, että saan jatkettua tylsistyttäviä puuhia yli 15-30 minuuttia. Jossain siivoushommissa tulee tylsistymisen lisäksi ihan fyysinenkin uupuminen tuon 15-30 minuutin jälkeen, jos ei samalla kuuntele jotain. Ja olen huomannut, että musiikki ei kauheasti auta, puheohjelmia olen aiemmin kuunnellut ja ne toimivat hyvin. Mutta äänikirja oli ihan ylivertainen, sain siivottua 3,5h putkeen kun kuuntelin ADHD-aiheista äänikirjaa samalla. 

Pikalukutaidon hallinta korostuu ammateissa, joissa työtehtäviin kuuluu laajoihin aineistoihin tutustumissa. Tietyntyyppisissä opinnoissakin tuo on aika tärkeä taito. Oikea lukutekniikka auttaa myös tiedon omaksumisessa. Jos lukee vain sillä nopeudella, kuin mitä mielessään pystyy ajattelemaan ääneen, tieto ei tallennu päähän samalla tavalla kuin pikaluvussa. Ja laajojen tenttialueiden läpikahlaaminen vie tarpeettoman paljon aikaa. 

Lapseni on ekaluokalla. 4 päivänä viikossa tulee läksy: illalla luettava aikuiselle ääneen 10 minuuttia. Oman taitotason mukaan saa valita tekstin (osa lukee vasta yksittäisiä sanoja, osa kokonaisia tekstejä). Tämä on ollut mielestäni aika hyvä käytäntö, ollaan molemmat tykätty lapsen kanssa. Sitä vain olen miettinyt, että toivottavasti yksikään vanhempi ei fuskaa tässä ja laita allekirjoitusta lapsen lukupassiin, vaikka lukutuokiota ei pidettykään...

Vierailija kirjoitti:

Tässä esimerkkejä sanoista, jotka ovat hyvin monille yläkoululaisille vaikeita:

eines

ilmentyä

lisäaine

silmu

runko

neulanen

Vuosittain kasvava osa yläkouluun tulevista ei osaa viikonpäiviä, kuukausia jne. arkielämän käsitteitä. Olen myös ensimmäistä kertaa tavannut yläkoululaisen, joka ei tiennyt vuodenaikoja. Siis kesä, syksy.... Oli syntyperältään täysin kotimainen.

Nuo sanat vaativat ruuanlaittoa ja metsässä kävelyä, ei niinkään lukemista!

Ja viikonpäivät, kuukaudet ja vuodenajat hahmottaa parhaiten paperisesta kalenterista!

Vierailija kirjoitti:

Lapseni on ekaluokalla. 4 päivänä viikossa tulee läksy: illalla luettava aikuiselle ääneen 10 minuuttia. Oman taitotason mukaan saa valita tekstin (osa lukee vasta yksittäisiä sanoja, osa kokonaisia tekstejä). Tämä on ollut mielestäni aika hyvä käytäntö, ollaan molemmat tykätty lapsen kanssa. Sitä vain olen miettinyt, että toivottavasti yksikään vanhempi ei fuskaa tässä ja laita allekirjoitusta lapsen lukupassiin, vaikka lukutuokiota ei pidettykään...

Voisiko lukea vaikka jotain dialogia niin, että aikuinen lukee toisen ja lapsi toisen vuorosanat?

Vierailija kirjoitti:

Sellaisen näkökulman vielä esittäisin, että vanhempien lapsilleen lukemilla kirjoilla on ihan valtava merkitys. Kun kyse on jostain muutaman vuoden ikäisestä, kyse ei edes ole mistään nuorison asenteesta "lukeminen on tylsää" tms. Lapsi kuin lapsi haluaa varmasti edes jossain määrin kuunnella tarinoita vanhempansa kainalossa. Jos lapsi ei jaksa keskittyä pitkään, luetaan sitten lyhyissä pätkissä, kunhan luetaan. Omat teinipoikani ovat juuri näitä, joita ei lukeminen kiinnosta, vaikka osaavatkin sen hyvin. Sanavarasto on kummallakin kuitenkin hyvä, koska olen lukenut heille ihan hirveät  määrät, kun he olivat pienempiä. Ylipäänsä siinä kehittyy käsitys, miten asioita ilmaistaan, mikä on normaali virke jne. Sanavarastossa pitäisi muistaa, että puhe- ja kirjakielessä käytetään aika erilaisia sanoja. Jos ei ikinä lue tai kuule luettua tekstiä, jylhä-tyyppiset sanat jäävät väliin. En itse ainakaan muista, milloin olisin kyseistä sanaa puheessa käyttänyt.

Sinänsä nämä muutokset lukutaidossa ja ylipäänsä kielen tajussa ovat jotenkin hämmästyttäviä, sillä omassakaan lapsuudessani 80-luvulla kaikki eivät todellakaan harrastaneet lukemista (itse olen aina ollut lukutoukka) ja voisin kuvitella, että lapsille lukeminenkaan ei ollut kovin suosittua kaikissa perheissä. Minulle luettiin jonkin verran, mutta duunariperheissä lapsille lukeminen oli ehkä vähän vierasta, ajateltiin, että lukevat sitten itse kun osaavat ja koulu opettaa. Nyt tuntuu, että lapsiin pitäisi panostaa hirveästi, heille pitäisi lainata kirjoja ihan pakostakin, vanhempien pitää lukea ollakseen esimerkkejä, koulussa asiaan pitää paneutua, on kirjailijavierailuja, lukudiplomeja jne. jne., mutta silti suuri osa lapsista putoaa täysin kärryiltä. Mistä on kyse? Nykyvanhemmat eivät tässä ole mielestäni sen laiskempia kuin ennenkään.

JYLHÄkallio on Leijonakuningas-videoissakin. Aika syrjääntynyt saa olla, jos ei ole edes niitä katsonut.

Vierailija kirjoitti:

Sellaisen näkökulman vielä esittäisin, että vanhempien lapsilleen lukemilla kirjoilla on ihan valtava merkitys. Kun kyse on jostain muutaman vuoden ikäisestä, kyse ei edes ole mistään nuorison asenteesta "lukeminen on tylsää" tms. Lapsi kuin lapsi haluaa varmasti edes jossain määrin kuunnella tarinoita vanhempansa kainalossa. Jos lapsi ei jaksa keskittyä pitkään, luetaan sitten lyhyissä pätkissä, kunhan luetaan. Omat teinipoikani ovat juuri näitä, joita ei lukeminen kiinnosta, vaikka osaavatkin sen hyvin. Sanavarasto on kummallakin kuitenkin hyvä, koska olen lukenut heille ihan hirveät  määrät, kun he olivat pienempiä. Ylipäänsä siinä kehittyy käsitys, miten asioita ilmaistaan, mikä on normaali virke jne. Sanavarastossa pitäisi muistaa, että puhe- ja kirjakielessä käytetään aika erilaisia sanoja. Jos ei ikinä lue tai kuule luettua tekstiä, jylhä-tyyppiset sanat jäävät väliin. En itse ainakaan muista, milloin olisin kyseistä sanaa puheessa käyttänyt.

Sinänsä nämä muutokset lukutaidossa ja ylipäänsä kielen tajussa ovat jotenkin hämmästyttäviä, sillä omassakaan lapsuudessani 80-luvulla kaikki eivät todellakaan harrastaneet lukemista (itse olen aina ollut lukutoukka) ja voisin kuvitella, että lapsille lukeminenkaan ei ollut kovin suosittua kaikissa perheissä. Minulle luettiin jonkin verran, mutta duunariperheissä lapsille lukeminen oli ehkä vähän vierasta, ajateltiin, että lukevat sitten itse kun osaavat ja koulu opettaa. Nyt tuntuu, että lapsiin pitäisi panostaa hirveästi, heille pitäisi lainata kirjoja ihan pakostakin, vanhempien pitää lukea ollakseen esimerkkejä, koulussa asiaan pitää paneutua, on kirjailijavierailuja, lukudiplomeja jne. jne., mutta silti suuri osa lapsista putoaa täysin kärryiltä. Mistä on kyse? Nykyvanhemmat eivät tässä ole mielestäni sen laiskempia kuin ennenkään.

Ihmettelen samaa jo siksi, että kyllähän sanavaraston pitäisi jonkin verran kasvaa jo pelkästään telkkaria ja Youtubea katselemalla - jos siis katsoo melko normaaleja ohjelmia. En tiedä, mitä lapset ja nuoret nykyään katsovat.

Somessa roikkuvat teinitkin lukevat jatkuvasti tekstiä ainakin kommenttien ja keskusteluiden muodossa.

Ei mikään noista tietysti kirjojen lukemista korvaa, mutta kyllä normaali sanavarasto käsitteineen karttuu muutenkin.

Mun lapsuudessa pelattiin sitä adjektiivi-peliä. Toinen kirjoitti tarinan, josta adjektiivit oli jätetty tyhjiksi kohdiksi (vain alleviivaus sillä kohtaa). Ja sitten toinen luetteli erilaisia adjektiiveja ääneen näkemättä toisen kirjoittamaa tarinaa. Adjektiivit kirjattiin tarinaan. Lopuksi luettiin yhteinen tarina ääneen. Hauskahan se yleensä oli.

Vierailija kirjoitti:

Pelkästään lapsia on turha syyllistää. Eiväthän aikuiset itsekään enää lue kuten ennen. Lapsilta vaaditaan jotain, mitä vanhemmatkaan eivät tee.

Ja vaikka lukisivatkin, niin lehdet ja kirjat on siivottu pois kodeista, tai ainakin piilotettu pois silmistä. Jopa kirjahyllyä ei ole.

Voisiko sanojen arvostamattomuus olla syynä?

Tosin ei kuvaakaan arvosteta kovin korkealle vaikka sitä ahkerasti tuijotetaankin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä esimerkkejä sanoista, jotka ovat hyvin monille yläkoululaisille vaikeita:

eines

ilmentyä

lisäaine

silmu

runko

neulanen

Vuosittain kasvava osa yläkouluun tulevista ei osaa viikonpäiviä, kuukausia jne. arkielämän käsitteitä. Olen myös ensimmäistä kertaa tavannut yläkoululaisen, joka ei tiennyt vuodenaikoja. Siis kesä, syksy.... Oli syntyperältään täysin kotimainen.

Nuo sanat vaativat ruuanlaittoa ja metsässä kävelyä, ei niinkään lukemista!

Ja viikonpäivät, kuukaudet ja vuodenajat hahmottaa parhaiten paperisesta kalenterista!

Vaativat myös sitä, että

1. vanhemmat laittavat ruokaa, käyvät metsäkävelyllä ja käyttävät kalenteria

2. lapsi otetaan mukaan ruoanlaittoon ja metsäkävelylle, lapsellekin näytetään kalenteria

3. lapsen kanssa keskustellaan näiden puuhien aikana

Valitettavasti kaikissa perheissä ei ole tällaista perusarkea. Kun vanhemmilla on vaikeuksia omassa elämässään ja lapsi on lähes kaiken vapaa-ajan heitteillä, jää moni perusasia oppimatta. Surullista.

P.S. Myös se on heitteillejättöä, jos lapsen antaa käyttää kaiken vapaa-aikansa ruudun ääressä.

Vierailija kirjoitti:

Matikkataidoissa on tapahtunut ihan järkyttävä romahdus myös. 

Suomalainen nuori laskee kaksi arvosanaa huonommin kuin 20 vuotta sitten

Päivän lehdessäkin oli juuri juttu, matikkaa ei kannata tehdä kotona. Liian vaikeaa ja limaista. Ellei saa nyljettynä.

Mitä jos ihmiset vain tyhmistyvät?

Jos ei olekaan mistään muusta kyse?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Matikkataidoissa on tapahtunut ihan järkyttävä romahdus myös. 

Suomalainen nuori laskee kaksi arvosanaa huonommin kuin 20 vuotta sitten

Päivän lehdessäkin oli juuri juttu, matikkaa ei kannata tehdä kotona. Liian vaikeaa ja limaista. Ellei saa nyljettynä.

Se oli niitä kalajuttuja se.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapseni on ekaluokalla. 4 päivänä viikossa tulee läksy: illalla luettava aikuiselle ääneen 10 minuuttia. Oman taitotason mukaan saa valita tekstin (osa lukee vasta yksittäisiä sanoja, osa kokonaisia tekstejä). Tämä on ollut mielestäni aika hyvä käytäntö, ollaan molemmat tykätty lapsen kanssa. Sitä vain olen miettinyt, että toivottavasti yksikään vanhempi ei fuskaa tässä ja laita allekirjoitusta lapsen lukupassiin, vaikka lukutuokiota ei pidettykään...

Voisiko lukea vaikka jotain dialogia niin, että aikuinen lukee toisen ja lapsi toisen vuorosanat?

Varmaan voisi, ihan hyvä idea. Kunhan pitää huolta, että lapselle tulee se 10 min täyteen ääneen lukemista. Aikuisen lukemia vuorosanoja ei siis pidä laskea mukaan tuohon aikaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse pian 18-vuotiaana lukiolaisena oon järkyttynyt tästä, koska yläasteella itsekin huomasin ettei useat luokkatoverini yksinkertaisesti ymmärrä joidenkin tavallisten sanojen merkitystä. Voisikohan kyse olla siitä, etteivät vanhemmat nykyään lue lapsilleen tarpeeksi eikä sanavarasto vain pääse kasvamaan?

Vanhemmat eivät lue tai eivät edes puhu (keskustele) lastensa kanssa. Voi olla, että johtuu pitkistä työ- ja hoitopäivistä. Illalla ei jakseta muuta, kuin laittaa lapsi jonkin ruudun ääreen viihtymään, tehdään ruokaa, syödään ja nukutaan. Lapsi voi olla hyvin rakastettu, ruokittu ja puettu, mutta henkinen sivistys on unohdettu.

Kyllä siinä pitää olla ihan tietoista tekemistä mukana ja tulee ymmärtää erilaisen kommunikoinnin ja kanssakäymisen merkitys lapsen kehityksessä. Mahdollisesti keskustelun, lukemisen ja laulamisen kulttuuri tai sen puuttuminen jatkuu jo toisessa, jopa kolmannessa sukupolvessa. Jo pienistä lapsista huomaa, millaisesta kodista hän tulee. Kouluiässä on työlästä kehittää tottumuksia, joita olisi pitänyt perustaa ja rakentaa syntymästä alkaen.

Mä veikkaan tuota keskustelun puutetta kanssa.

Ennen oli aapisissa ja tarinoissa paljon maatalousvaltaista sanastoa ja siten tuttua. Nyt on hauska kysellä tutuilta lapsilta ( omat jo aikuisia, )heidän tietämystään sanoista: äestää, karhita, viitake, kirnuta jne. Katoavaa kansanperinnettä, uusia sanoja tullut tilalle: mesettää, läppäri, some ja muut , joista meikeläinen ei enää pysy perässä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapseni on ekaluokalla. 4 päivänä viikossa tulee läksy: illalla luettava aikuiselle ääneen 10 minuuttia. Oman taitotason mukaan saa valita tekstin (osa lukee vasta yksittäisiä sanoja, osa kokonaisia tekstejä). Tämä on ollut mielestäni aika hyvä käytäntö, ollaan molemmat tykätty lapsen kanssa. Sitä vain olen miettinyt, että toivottavasti yksikään vanhempi ei fuskaa tässä ja laita allekirjoitusta lapsen lukupassiin, vaikka lukutuokiota ei pidettykään...

Voisiko lukea vaikka jotain dialogia niin, että aikuinen lukee toisen ja lapsi toisen vuorosanat?

Varmaan voisi, ihan hyvä idea. Kunhan pitää huolta, että lapselle tulee se 10 min täyteen ääneen lukemista. Aikuisen lukemia vuorosanoja ei siis pidä laskea mukaan tuohon aikaan.

Mutta takaisi sen, että molemmat ovat hereillä ja mukana hommassa.