Koirat ovat älykkäämpia kuin kissat.
Koirat voivat oikein koulutettuna toimia monissa asioissa ihmisten apuna esimerkiksi kun etsitään vaikka huumeita tai kadonneita ihmisiä, vammaisten ihmisten apuna heidän arjessaan ja muutenkin monissa asioissa. Kissoja ei voi kouluttaa mitenkään koska ne eivät pysty oppimaan mitään vaikka niitä kuinka opettaisi vai onko joku koskaan muka kuullut esim. poliisien apuna toimivasta kissasta joka hajuaistinsa avulla etsii esimerkiksi huumeita, kadonneita ihmisiä tai vaikka toimivat sokeiden ihmisten opaskissoina kuten koirat pystyvät toimimaan sokeiden opaskoirina?
Kommentit (13)
Kissaihmiset yrittävät usein perustella kissojen olevan älykkäämpiä siksi, että ne eivät miellytä. Toisaalta koirien älykkyys taas korostuu juuri siinä, että ne pyrkivät toimimaan laumassa, joka maksimoi selviytymisen.
Molemmat ovat kyllä älykkäitä eläimiä, mutta toki koirista on enemmän ns. hyötyä ihmiselle.
Banaanit ovat makeampia kuin perunat ja siksi soveltuvat hyvin jälkiruokien raaka-aineiksi! Erityisen hyvin banaanit sopivat yhteen suklaan kanssa! Mutta en suosittele suklaakastiketta perunoille!
Yhdessä koirat ja kissat ovat kuitenkin älykkäämpiä kuin ap. Eläimillä on vähän muutakin virkaa kuin toimia työläisenä.
Kaikki koirat verolle, summa vähintään 1800€ vuosi!
Ei kai tämä ole mikään kiistakysymys, niin kauan kuin opaskissoja tai huumekissoja tai avustajakissoja ei ole olemassa? Tosin itse haluaisin koirani kaveriksi myös kissan, on niissä oma viehätyksensä. Mikä on ihanampaa kuin rinnan päällä kehräävä kissa?
P.S. Nyt kyllä huolettaa, että osaakohan huippuälykäs koirani tämän lukea...;.)
Niin jos älykkyys on sitä että tottelee kaikenlaisia käskyjä.
Kissani tulee tassulla tökkimällä pyytämään ruokaa kun istun sohvalla. Kissa on erittäin älykäs.
Miten aikuinen voi tehdä näin lapsellisen aloituksen? Itselläni on 2 kissaa ja koira. Kaikki ne tuovat minulle rauhoittavaa mieltä ja ovat yhtä rakkaita. En minä mieti niiden älykkyyttä.
Liika älykkyys voi tehdä lemmikistä painajaisen, helposti tulee vääristymiä toivottuun käyttäytymiseen.
Itse asiassa älykkyystesteissä (ongelmanratkaisu) kissa peittoaa koiran.
Toki koira on helpompi kouluttaa tottelemaan ihmistä. Koira on laumaeläin ja nöyrtyy ylemmälleen, kissa ei.
Leivänpaahdinkin tottelee käskyjäsi. Onko se merkki älykkyydestä?
Kissa on allekirjoittanut ihmisen kanssa paremman työsopimuksen kun koira ja työelämässä tämä on normaalisti merkki korkeammasta älykkyydestä sekä neuvotteluvoimasta.
Vierailija kirjoitti:
Itse asiassa älykkyystesteissä (ongelmanratkaisu) kissa peittoaa koiran.
Toki koira on helpompi kouluttaa tottelemaan ihmistä. Koira on laumaeläin ja nöyrtyy ylemmälleen, kissa ei.
Kissojen ja koirien älyä on vertailtu sanojen ymmärtämisessä ihmisen ikään. Koira oppii n. 250 sanaa ja se vastaa n. kolmevuotiaan lapsen tasoa. Kissa ymmärtää kaiken, mutta kyynisenä eläimenä sitä ei kiinnosta ja se vastaa n. 42 vuotiasta ihmistä.
Näin on.Koirat rules.