Mokasin töissä
Haluaisin kuulla onko muilla vastaavasta kokemuksia..
Aloitan sanomalla että olen ruokkinut itseäni jo loputtomasti ja olen totaalisen ahdistunut.
Eli lähetin työkaverille viestin jossa kerroin pitäväni hänestä. Sanoin että tiedän että se ei ole sopivaa eikä hyväksyttävää ja yritän päästä asiasta eroon. Pahoittelin avautumistani ja pyysin ettei kertoisi kenellekkään.
Olen nyt lomalla ja alkanut pikku hiljaa tuntua siltä että mulla ei ole enää työtä johon palata. Olen isossa yrityksessä ja luulen että on nyt edessä siirto toiselle osastolle.
Mitä mää teen? En ajatellut että tää johtaisi tälläiseen, korkeintaan kiusallisiin väleihin k.o henkilön kanssa.. mua ahdistaa ihan tajuttomasti. Voinko mä saada jopa potkut?
Kommentit (102)
Siis kun nyt kohde on mies, niin ei se ole tosta mitään juorunnut varsinkaan joillekin naisille, jotka takuulla juoruaisivat edelleen eteenpäin.. Oletetaan, että joku lähetäisi minulle viestin ihastuksesta, enkä koe vastakaikua, pieneen mieleenikään ei tulisi juoruta siitä kenellekään. Vaikka työyhteisö meillä tiivis, iso organisaatio, jossa olen ollut vuosia töissä. Tässä nimittäin voisi käydä niin, että kertoisin asiasta ja naureskelisin / kauhistelisin viestin lähettäjän selän takana, juorut lähtisivät liikkeelle ja ihastunutta alettaisiin ehkä karttaa, kohdella huonosti jne. Kateelliset / mustasukkaiset akat alkaisivat siis kenties käyttäytyä paskamaisesti ja minähän tästä maksaisin kalavelkoja - olisin työpaikkakiusaaja, kukaan ei enää luottaisi muhun (koska juruan asiat muille), saisin miehenä juoruämmän maineen jne.
Eli miksi hitossa se mies olisi kenellekään sanonut tästä halaistua sanaa? Saatika levittänyt useammalle tätä asiaa? Ei mitään logiikkaa.. Miehet ei toimi niin. Ellei tosiaan kyseessä ole ämmämäinen tyyppi.
Vierailija kirjoitti:

Samaa mieltä
Ja kommenttina vielä.. että tiedän tapauksia missä nainen oli kirjoittanut kaikki työpaikalla olevat vitsit ja keskustelut ylös. käveli vihkon kanssa esimiehelle.. esimies eteenpäin. Mies talutettiin ulos välittömästi kenkää. Näissä tapauksissa mies häviää aina ja lopputulos on cancelointia ja juoruja ja kenkää.
Erittäin hyviä pointteja monella. Kiitos niistä. Ei, ei ole tapana toimia näin työyhteisössä. Oli ensimmäinen kerta. Mä todella toivon että mun mielikuvitus tekee nyt vaan tepposia. Menen töihin torstaina. Olin valmis menemään siis jo huomenna kun tuntui olevan pulaa työntekijöistä mutta siihen ei ole kukaan reagoinut mitenkään.. en kehdannut naistenhuoneelle edes anona tästä kirjoittaa koska pelkäsin et joku tunnistaisi sieltä.
Vierailija kirjoitti:
Ja kommenttina vielä.. että tiedän tapauksia missä nainen oli kirjoittanut kaikki työpaikalla olevat vitsit ja keskustelut ylös. käveli vihkon kanssa esimiehelle.. esimies eteenpäin. Mies talutettiin ulos välittömästi kenkää. Näissä tapauksissa mies häviää aina ja lopputulos on cancelointia ja juoruja ja kenkää.
Tuossa esimerkissä esimies toimi kyllä hyvin, jos tapauksessa siis oli ollut seksuaalissävytteisiä tai loukkaavia vitsejä ja keskusteluita. Mutta ymmärsin nyt, ettei ap ollut sanonut mitään vihjailevaa tai seksuaalisuuteen liittyvää?
Vierailija kirjoitti:
Ei ollut pomo. Ehkä toisen osaston esihenkilö(mies). Sanoisinko näin.. ajattelen että jos hän on kokenut asian seksuaalisena ahdisteluna. Ei vastannut mitään.
No tuskin. Älä välitä! Ehkä miettii mitä vastaa.
Yritän nyt rauhoittua ja rauhoittaa päässä kummittelevat äänet. Se on otettava vastaan mitä tulee. Toivon että jos tästä joku soppa syntyy niin minulla on edes jonkinlainen oikeus puolustautua. Ja tämä on sellainen asia jota kadun elämässäni ehkä eniten. Eikä ikinä tule enää toistumaan. Mutta kun mennyttä ei voi muuttaa vaikka kuinka toivoisi..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja kommenttina vielä.. että tiedän tapauksia missä nainen oli kirjoittanut kaikki työpaikalla olevat vitsit ja keskustelut ylös. käveli vihkon kanssa esimiehelle.. esimies eteenpäin. Mies talutettiin ulos välittömästi kenkää. Näissä tapauksissa mies häviää aina ja lopputulos on cancelointia ja juoruja ja kenkää.
Tuossa esimerkissä esimies toimi kyllä hyvin, jos tapauksessa siis oli ollut seksuaalissävytteisiä tai loukkaavia vitsejä ja keskusteluita. Mutta ymmärsin nyt, ettei ap ollut sanonut mitään vihjailevaa tai seksuaalisuuteen liittyvää?
Ei ihme että suomalaiset ovat vakavaa kansaa.
Joo en ole kirjoittanut mitään seksuaalista tai muutenkaan sanonut mitään sellaista. Kerroin olevani ihastunut. Olleeni jo jonkin aikaa. Ja tiedostan sen olevan väärin koska kyseessä tavallaan minua korkeammassa asemassa oleva mies. Ja että pyrin eroon asiasta. Kirjoitin myös että toivon hänen ottavan asian kohteliaisuutena eikä loukkauksena. Olisin toivonut että olisi vastannut jotain. Vaikka sitten edes että jätä minut rauhaan.

Niin tämän takia miehenä ..en halua työskennellä naisten kanssa. En halua elää maailmassa missä joku kirjoittaa keskustelujani ylös ja hakee canselointia.

Miksi tämä edes olisi väärin? Meillä on töissä kaksikin pariskuintaa joista toisessa mies on aika isokin pomo ja joista toisessa päinvaston nainen on esimiesasemassa ja mies paljon nuorempi ja vielä jopa koeajalla :D. Tosin kumpikaan ei ole tässä siis lähiesimiehen roolissa, vaikka en tiedä olisiko sekään mikään katastrofi. Ei kai nuo esimiehet ole mitää katolisia pappeja sentäs?
Miksi ihmeessä potkut saisit. Onko teillä ollut sitten jotain juttua vai laitoitko ihan extempore tällaisen viestin? Jos ihan yllättäen niin voinut jäädä ihmettelemään tätä eikä osaa vastata mitään. Mutta jos molemmat olette sinkkuja niin ei kai mitään väärää ole tapahtunut.
Herranjestas sentään mikä moka! Minä rikoin keltanokkana 50 000 euron laitteen, ei tullut potkuja. Jos tuosta saat lähdöt, niin ehkä parempi niin.
Suurin moka mitä voi tehdä on mennä tuollaisia laittamaan työkaverille. Minäkin muka olin selvästi näkevinäni toisen kiinnostuksen, mutta eeeipäs ollutkaan. Parempi kun pitää vaan asialliset työkaverivälit kun sitä itse ihastuksissaan vaan näkee olemattomia aina.
Vierailija kirjoitti:
Joo en ole kirjoittanut mitään seksuaalista tai muutenkaan sanonut mitään sellaista. Kerroin olevani ihastunut. Olleeni jo jonkin aikaa. Ja tiedostan sen olevan väärin koska kyseessä tavallaan minua korkeammassa asemassa oleva mies. Ja että pyrin eroon asiasta. Kirjoitin myös että toivon hänen ottavan asian kohteliaisuutena eikä loukkauksena. Olisin toivonut että olisi vastannut jotain. Vaikka sitten edes että jätä minut rauhaan.
No olihan tuo nyt perin vaivaannuttava viesti. Ei kannata noin paljon avautua, eikä pyydellä anteeksi tai selitellä mitään. MUTTA
nää on näitä :D Nyt vaan häpeädefenssit pois ja eteenpäin
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja kommenttina vielä.. että tiedän tapauksia missä nainen oli kirjoittanut kaikki työpaikalla olevat vitsit ja keskustelut ylös. käveli vihkon kanssa esimiehelle.. esimies eteenpäin. Mies talutettiin ulos välittömästi kenkää. Näissä tapauksissa mies häviää aina ja lopputulos on cancelointia ja juoruja ja kenkää.
Tuossa esimerkissä esimies toimi kyllä hyvin, jos tapauksessa siis oli ollut seksuaalissävytteisiä tai loukkaavia vitsejä ja keskusteluita. Mutta ymmärsin nyt, ettei ap ollut sanonut mitään vihjailevaa tai seksuaalisuuteen liittyvää?
Niin tämän takia miehenä ..en halua työskennellä naisten kanssa. En halua elää maailmassa missä joku kirjoittaa keskustelujani ylös ja hakee canselointia.
No sittenhän sinulle olisi vain hyvä canceloitua työpaikalta, missä on muita ihmisiä (naisiakin) jos et halua työskennellä heidän kanssaan tai pelkäät töräyttäväsi sopimattomia.
Mistä tiedät, että ei olisi varattu. Kaikki ei pidä sormusta sormessa vaikka olisi naimisissa. Voi olla, että se ei des lue työpaikkasähköpostia. Jos ei tarvi sitä paljonkaan työssään, niin ei varmaan muutenkana lue sitä. Sillä voi olla vaimo ja lapset kotona.
Minusta on aika epätodennäköistä, että se mies olisi levitellyt viestiäsi kenellekään, Ap. Yhdistelet nyt mielessäsi asioita, jotka eivät oikeasti liity yhteen. Ja jos teillä on iso organisaatio ettekä ole lähimpiä työtovereita, niin onko se ihan varmaa, että mies on edes tunnistanut, kuka viestin lähettäjä on?
Työskentelemme samassa työryhmässä. Eli näemme joka päivä lähes koko ajan. Tämä mies osaa olla ilkeä ja tyly halutessaan. Tiedän hänen olevan sinkku. Kaikki sen tietää. Hänellä ollut ikävä ero ja kaksi lasta. Välillä ehkä tuntuu että vihaa koko naissukupolvea eikä osaa käsitellä omia tunteitaan..
Ja nyt mietitään miksi ihastuin itseäni vanhempaan, yh isään. Ehkä se sellainen miehisyys ja varmuus vetosi. On mies eikä mikään tuulen raiskaama pulkannaru.
Mutta tiedän. Iso virhe!
Etsiis tehnyt mitään väärää. Mieti vähän mitä ko vanhempi mies voi tehdä. Muutakuin saada kenkää. Eli miehelle tämä on aina kenkää. Tottakai mies miettii että nyt ollaan kusessa ja mitä tässä voi tehdä.