Wills ja Kate. Täydellisen hajuton ja mauton pariskunta!!
Ja minä siis pidän brittein kuninkaallisista ja myös näistä kahdesta.
Mutta joskus aiheuttaa pientä ärsytystä, miten sileitä, ennalta-arvattavia ja täydellisen persoonattomia he ovat!
Kaikki, mitä he tekevät (kihlajaiset, häät, lapset, niiden nimet) on valmiiksi pureskeltu ja tulevat ulos kuin samasta muotista, joka on jo etukäteen maailmalla arvattu.
En todellakaan tarkoita, että heidän pitäisi tehdä jotain typerää ja repäisevää, eivät he voisikaan. Mutta moni muukin kuninkaallinen elää samassa kuplassa ja saavat jotain persoonaa tihkumaan läpi.
Charlotte Elizabeth Diana. Sisälsikö nimi mitään omaperäsitä? Ei. Kaikki nimetkin oli nyökkäyksiä jollekin henkilölle. Missä näkyy heidän henk.koht mieltymyksensä?
Kaikki muukin on samaa, puhtaaksi pestyä, silitettyä ja viikattua.
Okei, Williamissa on äitinsä karismaa, mutta Katesta ei nyt näin monen vuoden esilläolonkaan jälkeen irtoa vielä mitään persoonallista. Edelleen hän huokuu sellaista "apua, miten korkeassa asemassa olen, en vain saa ärsyttää ketään vähääkään, hymyä, hymyä ja ihan tyhjää sellaista."
Kommentit (404)
[quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 17:22"]
[quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 17:12"]
[quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 17:02"]
Tuo kaikki on pientä verrattuna siihen, kuinka Williamin oma äiti ulkoisti lastenhoidon. Toisaalta kyse on varmaan siitä, mihin on itse lapsena oppinut. Dianahan oli rikkaan perheen hylätty lapsi. Varmasti Katella on taustansa puolesta paremmat valmiudet perhe-elämään.
Ja shoppaili ja lomaili se Dianakin urakalla saatuaan lapiluvun täyteen.
[/quote]
Diana vei lapsiaan julkisiin paikkoihin ja lapset oppivat kuninkaallisen roolinsa. Nyt ollaan kasvattamassa taviksia, joilla on rahaa ja palvelijoita, mutta ei käsitystä kuninkaallisen elämän realiteeteista.
Dianahan ei ollut se joka alunperin rikkoi perheen. Ei varmaan huvittanut hankkiutua raskaaksi miehelle, joka kävi naimassa toista naista.
[/quote]
Jos lapset kerran oppivat Dianalta kuninkaallisen roolinsa, miten William on täysi uuno edustamisessa?
Mielestäni Williamilla ja Katella on nyt lähivuodet lupa olla ensisijaisesti vanhempia. On hyvävointinen kuningatar ja Walesin prinssi, jotka hoitavat edustamisen. Lapset ovat pieniä vain kerran.
[/quote]Onhan ne kaikki muutkin joutuneet edustamaan koko elämänsä ajan, ei pelkästään kuningatar ja Charles, vaan koko konkkaronkka. Ei se heidän kaikkea aikaansa veisi. Tai sitten Willsin pitäisi sanoa, että hän luopuu kuninkaallisesta asemastaan ja ryhtyy oikeasti elämään normaalia elämää. Nyt hän haluaa kuninkaalliset edut, mutta ei ole valmis tekemään se eteen mitään.
[quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 17:24"]
[quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 17:11"]
[quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 17:07"]
[quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 16:52"]
[quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 16:19"]
[quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 15:49"]
[quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 11:34"]
Katehan on sannut olevansa Downton Abbeyn fani. Ehkä hän ihailee elämäntapaa, jossa palvelijat tekevät kaiken ja lapsiakin tavataan vain pari kertaa päivässä, kun nämä ovat syötettyjä ja puhtaita.
[/quote]
No aika pitkälle menevä johtopäätös yhden tv-ohjelman perusteella :). Pitäisikö suosia elämää, jossa mitään apua ei saa keneltäkään?
[/quote]
Apua? Jos on noin 10-henkinen palveluskunta neljälle ihmiselle, niin kyllä siinä on enemmänkin kuin apua. Tietysti on hyvä, että työllistää porukkaa, mutta silloin ei pitäisi väittää, että perhe elää taviselämää, kun kerran joka asiaan on palkattu erikseen työntekijä. Tuollaisella miehityksellä pitäisi olla aikaa myös kuninkaallisiin velvollisuuksiin.
Ja Kate tosiaan intoili Downton Abbeyn kuvauspaikalla ja oli siellä yli sovitun ajan. Tämä herätti arvostelua, koska moni sairas lapsi, vammainen tai vanhus tarvitsisi enemmän huomiota.
Tuohon täysimettämiseen en usko. Kate ei ole sitä tyyppiä, joka uhraisi rintansa lasten tähden. Eihän hän uhraa yöuniaankaan.
[/quote]
Voi jee, mitä tekopyhyyttä. Varmaan se Katen innostus kuvauspaikalla oli suoraan pois joltakulta vanhukselta...
Ja mitä täysimetykseen tulee, Kate on julkisesti kertonut täysimettäneensä Georgen, eikä se nyt niin vaikeaa ole etteikö siihen pystyisi laiskempikin, kun on tosiaan palvelusväkikin apuna. Imetys kaikkien muiden hyvien puoliensa ohella laihduttaa...
[/quote]
No onhan se pois muilta, jos noin kerran kuussa käy jossain ja sitten se ainoakin kerta menee jossain tv-sarjan kulisseissa. Lapsellista. Milloin olette nähneet Katen vierailemassa vanhainkodissa?
[/quote]
Ai meinaatko, että jos se Kate olis ollut vähemmän innostunut siellä kuvauksissa, se olisi kerennyt kotimatkalla piipahtaa paikallisessa vanhainkodissa lukemassa vähän jane austenia mummoille? Mulle ei ole oikein selvinnyt, mitä sen Katen pitäisi olla. Kymmenen sivua on meuhkattu, miten se on liian jäykkä ja laskelmoitu, ja sitten kun se innostuu jostakin, se on pois vanhainkodin mummoilta.
[/quote]
Kate keksi sen vierailukohteekseen, koska Sophie vei sinne jonkun valtiovieraan (ex-näyttelijän) tämän pyynnöstä. Tv-sarjojen kulisseissa vieraileminen ei perinteisesti ole ollut mitään hyväntekeväisyyttä, mutta nyt kuninkaalliset vedettiin yhden sarjan markkinoijiksi Katen avulla. Ihan oikeasti Kate käy hyvin vähän missään eikä hänen tehtävänsä ole tehdä jotain, mikä hänestä itsestään on hauskaa (sen voi tehdä runsaalla vapaa-ajallakin). Hänen pitäisi liikkua kansan parissa eikä olla joku julkkisten kanssa hengailija. Sairaaloissa, hoitolaitoksissa ja vanhaiskodeissa ne muutkin kuninkaalliset joutuvat ramppaamaan. Se on niiden työtä.
Jos sulle ei ole vielä selvinnyt, mitä kuuluu kuninkaallisten toimenkuvaan, niin ota selvää. Prinsessa Annella on vuosittain noin 500 edustustehtävää alkaen Pelastakaa lapsista ja olympiakomitesta päättyen vierailuihin ulkomailla. Tehtäviä on niin paljon, ettei hän edes ehtisi jonnekin tv-tähtien kanssa paistattelemaan.
[/quote]
Anne paistattelee urheilupiireissä, koska tykkää itse urheilla. Diana paistatteli maamiinojen ja aidsin parissa - omasta valinnastaan. Charlesista en tiedä, mutta hän taitaa olla porukan ahkerin - varmaankin hän tekee just niitä tylsiä peruskeikkoja eikä paistattele.
Kate on just saanut pari vauvaa, annetaan hänen olla heidän kanssaan, kun se ei ole suvun aiemmille äideille ollut mahdollista. Aika näyttää, miten ne edustustehtävät alkavat sujua.
[quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 17:34"]

No oliskohan ne Windsorit just siksi niin sekaisin, kun kellään ei ole ollut normaalia äitisuhdetta.
[quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 17:37"]

Katella oli aikaa tehdä, mitä tykkää, jo vuosia ennen lapsia. Mitä hän teki? Ei mitään. Ei siis yhtään mitään. Hän eli kuin kuninkaallinen jo ennen avioitumistaan, paitsi että edes kuninkaalliset eivät ole niin laiskoja kuin hän. Nyt kun pitäisi näyttää, että lastenhoito edes sujuu, niin tarvitaan kahta ammattilaista äidin ja puolison lisäksi. Siinä on jo suorastaan ruuhkaa pienten lasten ympärillä.
Anne ei paistattele huvikseen. Hän on itsekin olympiaurheilija, mutta myös todella ahkera tekemään työtä. Hän on noista lapsista ahkerin ja kiertää maata ja maailmaa jatkuvasti. Listalla on sellaisia järjestöjä ja organisaatioita, joihin monikin akateemisesti koulutettu henkilö menee vakaviin hommiin eikä vain julkkujen pariin paistattelemaan.
[quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 17:39"]

Ja nyt on Kate, jolla on myös outo äitisuhde. Äitiä tarvitaan joka asiaan. Kate on kuin teini, joka ei ole vielä irrottautunut äidistään. Äiti jättää miehensäkin kuukaudeksi, että pääsee vaikuttamaan asioihin. Äiti sekaantuu nuoren parin elämään enemmän kuin kuninkaalliset, mihin tarvitaan jo todella paljon sekaantumista.
Normaali ja viisas äiti sanoisi tyttärelleen, että kyllä sinä pärjäät ja voit aina soittaa tai tekstata, jos on asiaa. Ja että teillä on nyt oma perheenne ja sinun pitää aloittaa viimeistään nyt toisen lapsen synnyttyä oman perheesi kanssa eläminen, koska minä en voi aina olla mukana hoitamassa asioita. Vaikka kaikki ei menisi täydellisesti, niin äiti tietäisi, että erehdyksistä oppii.
[quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 17:45"]

No sehän olisi ollut jotain, jos hän olisi alkanut painaa kuninkaallisten duunia jo ennen avioitumistaan. Tyrkky mikä tyrkky, olisi palsta todennut.
Kieltämättä hankala asema Katella, kun ei ehtinyt tehdä uraa ennen prinssin tapaamista, ja se jälkeen olikin kädet sidottu vähän joka asiassa. Verrattuna vaikka Tanskan Maryyn, jolla oli ura ja elämä jo valmiiksi. Voi myös olla, että nuo vanhan kaartin kuninkaalliset pitävät aika kovasti kiinni omista tonteistaan.
Apua mitä täällä tapahtuu? :D Miten jollain suomalaisella voi ottaa niin kovasti sydämen päälle Katherinen edustamiset ja äitiyden hoitamiset? Annetaan brittien itse päättää ovatko tyytyväisiä vai ei. Minusta koko kuninkaallinen perhe on hurmaava ja kiinnostava. Ei heistä kukaan ole täydellinen, eikä tarvitsekaan olla. Eivät he ole millään lailla suomalaisille tilivelvollisia. Ja silti täällä joku mielensäpahoittaja jaksaa pauhata herttuattaren laiskuudesta. Come on! :D
[quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 17:51"]

Se oliskin ihana äippä. Heippa vaan, erehdyksistä oppii, pidä lapsilla rutiinit äläkä yritä itsaria niin kuin Diana.
[quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 17:55"]

Aikaa olisi ollut vuosia. Eikä Britanniassa niin hyvin mene, ettei sairaaloissa aina olisi tarvetta ulkopuolisille kävijöille. Monarkiassa on iso juttu pelkästään saada synttärikortti kuningattarelta. Nyt on kuollut paljon nuoria Irakissa ja Afganistanissa ja kuninkaallisilta myötäelämistä.
[quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 17:59"]
Apua mitä täällä tapahtuu? :D Miten jollain suomalaisella voi ottaa niin kovasti sydämen päälle Katherinen edustamiset ja äitiyden hoitamiset? Annetaan brittien itse päättää ovatko tyytyväisiä vai ei. Minusta koko kuninkaallinen perhe on hurmaava ja kiinnostava. Ei heistä kukaan ole täydellinen, eikä tarvitsekaan olla. Eivät he ole millään lailla suomalaisille tilivelvollisia. Ja silti täällä joku mielensäpahoittaja jaksaa pauhata herttuattaren laiskuudesta. Come on! :D
[/quote]
Et sitten ole huomannut, että Suomi on kuulunut EU:hun jo 20 vuotta. Maksamme Englanninkin jäsenmaksuja. Meillä on oikeus puhua heidän asioistaan tosin jo siksikin, että he ovat julkisuudessa ja heistä kirjoitetaan jatkuvasti Suomenkin mediassa. Ei tässä kenenkään taviksien elämää ruodita.
Opetelkaa lainaamaan vain sitä ketjun viimeisintä viestiä eikä koko viestipökälettä. Ketju on raskasta luettavaa kilometrilainauksien vuoksi. Kiitos.
[quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 18:06"]
[quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 17:51"]
[quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 17:39"]
[quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 17:34"]
[quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 17:22"]
[quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 17:12"]
[quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 17:02"]
Tuo kaikki on pientä verrattuna siihen, kuinka Williamin oma äiti ulkoisti lastenhoidon. Toisaalta kyse on varmaan siitä, mihin on itse lapsena oppinut. Dianahan oli rikkaan perheen hylätty lapsi. Varmasti Katella on taustansa puolesta paremmat valmiudet perhe-elämään.
Ja shoppaili ja lomaili se Dianakin urakalla saatuaan lapiluvun täyteen.
[/quote]
Diana vei lapsiaan julkisiin paikkoihin ja lapset oppivat kuninkaallisen roolinsa. Nyt ollaan kasvattamassa taviksia, joilla on rahaa ja palvelijoita, mutta ei käsitystä kuninkaallisen elämän realiteeteista.
Dianahan ei ollut se joka alunperin rikkoi perheen. Ei varmaan huvittanut hankkiutua raskaaksi miehelle, joka kävi naimassa toista naista.
[/quote]
Jos lapset kerran oppivat Dianalta kuninkaallisen roolinsa, miten William on täysi uuno edustamisessa?
Mielestäni Williamilla ja Katella on nyt lähivuodet lupa olla ensisijaisesti vanhempia. On hyvävointinen kuningatar ja Walesin prinssi, jotka hoitavat edustamisen. Lapset ovat pieniä vain kerran.
[/quote]Onhan ne kaikki muutkin joutuneet edustamaan koko elämänsä ajan, ei pelkästään kuningatar ja Charles, vaan koko konkkaronkka. Ei se heidän kaikkea aikaansa veisi. Tai sitten Willsin pitäisi sanoa, että hän luopuu kuninkaallisesta asemastaan ja ryhtyy oikeasti elämään normaalia elämää. Nyt hän haluaa kuninkaalliset edut, mutta ei ole valmis tekemään se eteen mitään.
[/quote]
No oliskohan ne Windsorit just siksi niin sekaisin, kun kellään ei ole ollut normaalia äitisuhdetta.
[/quote]
Ja nyt on Kate, jolla on myös outo äitisuhde. Äitiä tarvitaan joka asiaan. Kate on kuin teini, joka ei ole vielä irrottautunut äidistään. Äiti jättää miehensäkin kuukaudeksi, että pääsee vaikuttamaan asioihin. Äiti sekaantuu nuoren parin elämään enemmän kuin kuninkaalliset, mihin tarvitaan jo todella paljon sekaantumista.
Normaali ja viisas äiti sanoisi tyttärelleen, että kyllä sinä pärjäät ja voit aina soittaa tai tekstata, jos on asiaa. Ja että teillä on nyt oma perheenne ja sinun pitää aloittaa viimeistään nyt toisen lapsen synnyttyä oman perheesi kanssa eläminen, koska minä en voi aina olla mukana hoitamassa asioita. Vaikka kaikki ei menisi täydellisesti, niin äiti tietäisi, että erehdyksistä oppii.
[/quote]
Se oliskin ihana äippä. Heippa vaan, erehdyksistä oppii, pidä lapsilla rutiinit äläkä yritä itsaria niin kuin Diana.
[/quote]
Ai normaali äiti ei tee erehdyksiä? Tai jos tekee, niin on heti itsaria yrittämässä? Mistä tiedät, ettei tuossa perheessä ole ihan yhtä lailla ongelmia kuin kaikilla muillakin? Voi olla jopa enemmän. Ainakaan he eivät ole opettaneet lapsiaan elättämään itseään.
[quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 18:06"]
[quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 17:51"]
Ja nyt on Kate, jolla on myös outo äitisuhde. Äitiä tarvitaan joka asiaan. Kate on kuin teini, joka ei ole vielä irrottautunut äidistään. Äiti jättää miehensäkin kuukaudeksi, että pääsee vaikuttamaan asioihin. Äiti sekaantuu nuoren parin elämään enemmän kuin kuninkaalliset, mihin tarvitaan jo todella paljon sekaantumista.
Normaali ja viisas äiti sanoisi tyttärelleen, että kyllä sinä pärjäät ja voit aina soittaa tai tekstata, jos on asiaa. Ja että teillä on nyt oma perheenne ja sinun pitää aloittaa viimeistään nyt toisen lapsen synnyttyä oman perheesi kanssa eläminen, koska minä en voi aina olla mukana hoitamassa asioita. Vaikka kaikki ei menisi täydellisesti, niin äiti tietäisi, että erehdyksistä oppii.
[/quote]
Se oliskin ihana äippä. Heippa vaan, erehdyksistä oppii, pidä lapsilla rutiinit äläkä yritä itsaria niin kuin Diana.
[/quote]
Jos Kate olisi tekemässä itsemurhaa, mikäli äiti ei viettäisi hänen luonaan kuukautta synnytyksen jälkeen ja tilaisi taloon ruokaa, pitäisi hakea ammattiapua. Oma vanhempi ei voi toimia terapeuttina.
Kyllähän se napanuoran katkaiseminen voi aikuisena tehdä kipeää, mutta kannattaako sitä siirtääkään? Ainahan voi löytyä syy, miksi äidin pitäisi olla paikalla. Lapset ovat rasittavia, Wills on paljon töissä, ei ole oikeita ystäviä, ison talon pyörittäminen on vaikeaa, lehdissä on ollut negatiivisia juttuja, pitää vaihtaa verhoja jne, jne.
[quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 17:55"]
[quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 17:45"]
[quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 17:37"]
[quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 17:24"]
[quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 17:11"]
[quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 17:07"]
[quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 16:52"]
[quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 16:19"]
[quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 15:49"]
[quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 11:34"]
Katehan on sannut olevansa Downton Abbeyn fani. Ehkä hän ihailee elämäntapaa, jossa palvelijat tekevät kaiken ja lapsiakin tavataan vain pari kertaa päivässä, kun nämä ovat syötettyjä ja puhtaita.
[/quote]
No aika pitkälle menevä johtopäätös yhden tv-ohjelman perusteella :). Pitäisikö suosia elämää, jossa mitään apua ei saa keneltäkään?
[/quote]
Apua? Jos on noin 10-henkinen palveluskunta neljälle ihmiselle, niin kyllä siinä on enemmänkin kuin apua. Tietysti on hyvä, että työllistää porukkaa, mutta silloin ei pitäisi väittää, että perhe elää taviselämää, kun kerran joka asiaan on palkattu erikseen työntekijä. Tuollaisella miehityksellä pitäisi olla aikaa myös kuninkaallisiin velvollisuuksiin.
Ja Kate tosiaan intoili Downton Abbeyn kuvauspaikalla ja oli siellä yli sovitun ajan. Tämä herätti arvostelua, koska moni sairas lapsi, vammainen tai vanhus tarvitsisi enemmän huomiota.
Tuohon täysimettämiseen en usko. Kate ei ole sitä tyyppiä, joka uhraisi rintansa lasten tähden. Eihän hän uhraa yöuniaankaan.
[/quote]
Voi jee, mitä tekopyhyyttä. Varmaan se Katen innostus kuvauspaikalla oli suoraan pois joltakulta vanhukselta...
Ja mitä täysimetykseen tulee, Kate on julkisesti kertonut täysimettäneensä Georgen, eikä se nyt niin vaikeaa ole etteikö siihen pystyisi laiskempikin, kun on tosiaan palvelusväkikin apuna. Imetys kaikkien muiden hyvien puoliensa ohella laihduttaa...
[/quote]
No onhan se pois muilta, jos noin kerran kuussa käy jossain ja sitten se ainoakin kerta menee jossain tv-sarjan kulisseissa. Lapsellista. Milloin olette nähneet Katen vierailemassa vanhainkodissa?
[/quote]
Ai meinaatko, että jos se Kate olis ollut vähemmän innostunut siellä kuvauksissa, se olisi kerennyt kotimatkalla piipahtaa paikallisessa vanhainkodissa lukemassa vähän jane austenia mummoille? Mulle ei ole oikein selvinnyt, mitä sen Katen pitäisi olla. Kymmenen sivua on meuhkattu, miten se on liian jäykkä ja laskelmoitu, ja sitten kun se innostuu jostakin, se on pois vanhainkodin mummoilta.
[/quote]
Kate keksi sen vierailukohteekseen, koska Sophie vei sinne jonkun valtiovieraan (ex-näyttelijän) tämän pyynnöstä. Tv-sarjojen kulisseissa vieraileminen ei perinteisesti ole ollut mitään hyväntekeväisyyttä, mutta nyt kuninkaalliset vedettiin yhden sarjan markkinoijiksi Katen avulla. Ihan oikeasti Kate käy hyvin vähän missään eikä hänen tehtävänsä ole tehdä jotain, mikä hänestä itsestään on hauskaa (sen voi tehdä runsaalla vapaa-ajallakin). Hänen pitäisi liikkua kansan parissa eikä olla joku julkkisten kanssa hengailija. Sairaaloissa, hoitolaitoksissa ja vanhaiskodeissa ne muutkin kuninkaalliset joutuvat ramppaamaan. Se on niiden työtä.
Jos sulle ei ole vielä selvinnyt, mitä kuuluu kuninkaallisten toimenkuvaan, niin ota selvää. Prinsessa Annella on vuosittain noin 500 edustustehtävää alkaen Pelastakaa lapsista ja olympiakomitesta päättyen vierailuihin ulkomailla. Tehtäviä on niin paljon, ettei hän edes ehtisi jonnekin tv-tähtien kanssa paistattelemaan.
[/quote]
Anne paistattelee urheilupiireissä, koska tykkää itse urheilla. Diana paistatteli maamiinojen ja aidsin parissa - omasta valinnastaan. Charlesista en tiedä, mutta hän taitaa olla porukan ahkerin - varmaankin hän tekee just niitä tylsiä peruskeikkoja eikä paistattele.
Kate on just saanut pari vauvaa, annetaan hänen olla heidän kanssaan, kun se ei ole suvun aiemmille äideille ollut mahdollista. Aika näyttää, miten ne edustustehtävät alkavat sujua.
[/quote]
Katella oli aikaa tehdä, mitä tykkää, jo vuosia ennen lapsia. Mitä hän teki? Ei mitään. Ei siis yhtään mitään. Hän eli kuin kuninkaallinen jo ennen avioitumistaan, paitsi että edes kuninkaalliset eivät ole niin laiskoja kuin hän. Nyt kun pitäisi näyttää, että lastenhoito edes sujuu, niin tarvitaan kahta ammattilaista äidin ja puolison lisäksi. Siinä on jo suorastaan ruuhkaa pienten lasten ympärillä.
Anne ei paistattele huvikseen. Hän on itsekin olympiaurheilija, mutta myös todella ahkera tekemään työtä. Hän on noista lapsista ahkerin ja kiertää maata ja maailmaa jatkuvasti. Listalla on sellaisia järjestöjä ja organisaatioita, joihin monikin akateemisesti koulutettu henkilö menee vakaviin hommiin eikä vain julkkujen pariin paistattelemaan.
[/quote]
No sehän olisi ollut jotain, jos hän olisi alkanut painaa kuninkaallisten duunia jo ennen avioitumistaan. Tyrkky mikä tyrkky, olisi palsta todennut.
Kieltämättä hankala asema Katella, kun ei ehtinyt tehdä uraa ennen prinssin tapaamista, ja se jälkeen olikin kädet sidottu vähän joka asiassa. Verrattuna vaikka Tanskan Maryyn, jolla oli ura ja elämä jo valmiiksi. Voi myös olla, että nuo vanhan kaartin kuninkaalliset pitävät aika kovasti kiinni omista tonteistaan.
[/quote]
Miksei hän tehnyt mitään? Odotteli vain kosintaa. Siinä esimerkkiä nuorille naisille. Ensin kallis koulutus, jollaista varten normaalit ihmiset ottavat lainaa ja sitten tekevät töitä maksaakseen lainansa pois. Suuri osa tekee työtä jo opiskeluaikanaankin. Mutta Kate sai opiskelutkin ilmaiseksi. Mitään oman alan työtä ei vaivautunut hankkimaan. Turha väittää työttömiä työnvieroksujiksi, jos joku on työtön ihan omasta halustaan.
Ja kaikki tämä kitisevä kritiikki kirjoitettu Persupellon rivitalolähiöstä tai Kerrostalokaksion kolmannesta kerroksesta oman elämänpiirin kokemuksella.
[quote author="Vierailija" time="11.05.2015 klo 01:09"]
[quote author="Vierailija" time="11.05.2015 klo 00:59"]
Voihan sitä tietysti etsiä uutisista ne kaikkein negatiivisimmat, jos haluaa, tai sitten voi lukea esim. näitä:
http://www.vanityfair.com/style/2012/09/kate-middletons-married-life-house-facials
"While Kate is keen to cut her teeth as a working royal, William has told aides not to overbook the couple’s diaries. The Queen promised the couple a two-year grace period from public life after the wedding so that they could enjoy the early years of their newly married life, just as she and Prince Philip did when he was serving as a naval officer in Malta."
(Ylläoleva on syyskuulta 2012, mutta kun täällä on koko ajan valitettu sitä, ettei Kate ole tehnyt mitään edes avioliiton alkuaikoina, niin tuossa vähän selitystä siihen. Ei ole siis kuningatarkaan ollut nuorena kummoisempi.)
Toinen vastaava juttu on tässä:
http://uk.eonline.com/news/610391/is-kate-middleton-slacking-on-her-royal-duties
"Sources tell the site that Kate has always wanted to focus her first few years as a member of the royal family on her children and being a wife, and the queen has shown support for her decision."
Mutta tokihan suomalainen av-mamma tietää paremmin, että "hänekin pitäisi päästä samoihin kuin 94-vuotias prinssi Phillip eli noin 200 tilaisuutta vuodessa".
[/quote]
Ilmeisesti pidät noita lähteitä hyvinkin luotettavina? Kate ja William asuivat vuosia yhdessä ennen avioliittoa. Heillä on ollut sitä omaa aikaa ilman velvollisuuksia yllin kyllin. Vertaus kuningattaren aikaan siis vähän ontuu. Se ontuu myös siinä mielessä, että hänen avioituessaan Phillipin kanssa takana oli pitkä sota, jossa myös Elizabeth paiski hommia kotirintamalla eikä todellakaan vain lojunut odotellen prinssiään.
[/quote] Vanity Fair nyt ainakin, tuota toista en tunne.
[quote author="Vierailija" time="11.05.2015 klo 01:14"]
Ja kaikki tämä kitisevä kritiikki kirjoitettu Persupellon rivitalolähiöstä tai Kerrostalokaksion kolmannesta kerroksesta oman elämänpiirin kokemuksella.
[/quote]
Taidat olla itse siellä Persupellon kupeessa. Jos lukisit lehtiä ja keskustelupalstoja, huomaisit, että ihan samoja juttuja ne muutkin ihmettelevät kuin tämän ketjun kirjoittajat. Internetin aikakaudella ei tarvitse odottaa vuosikymmeniä jotain elämäkertaa, vaan kaikkea mikä kiinnostaa, voi seurata suht reaaliaikaisesti. Tuskin tämä sen tyhmempi aihe on kuin joku laulajatähdenlento, missi, näyttelijä, murhaepäilty tai muu ilmiö, jota tällä palstalla ruoditaan.
Sairaan kateellista porukkaa täällä, kannattaisitko hankkia ihan oma elämä +hovipalvelijat jos on sellaiseen halua ja varaa ettei tarttisi olla kateellisia? Kukaan teistä ei pysty Brittien kuningaskunnan touhuja muuttamaan vaikka tietysti aina voi VAUVApalstalle näpytellä kiroten ja näppis savuten kaikenlaista potaskaa hampaat irvessä! :`D
Mielestäni on jokseenkin hölmöä olla kateellinen joillekin kuninkaallisille, ensinnäkin se on brittien oma ongelma haluavatko he kuninkaallisia ja jos haluavat maksaa verorahojaan heille niin olkoon sitten niin, ketä kiinnostaa. Suomessa ei ole kuninkaallisia joten Suomessa sellainen ei ole pakollista. Jos joku täältä nyt sattuu vaikka Lontoossa asumaan niin muuta pois jos on noin hirveää rahoittaa kuninkaallisia, se kun ei ole mikään pakko jos ei halua. Kuninkaallisia on aina ja tulee aina olemaan, se että kirjoittaa jonnekin VAUVApalstalle miten ruma tyhmä, tympeä ja laiska joku kuninkaallinen on niin vaikuttaa kaikkeen yhtä paljon kuin kärpäsen pieru Saharassa, joka tarkoittaa sitä että tuokin aika kannattaisi käyttää johonkin järkevään tai edes sellaiseen josta tulee hyvä mieli! eli valitkaa käytätkö 5-30 minuuttia näppäimen hakkaamiseen pää raivosta punaisena siitä miten väärin on kun kuninkaalliset sitä ja tätä, vai käytätkö sen ajan esim. kakun leipomiseen ja mieti kummasta tulee parempi mieli
[quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 18:32"]
[quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 18:06"]
[quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 17:51"]
Ja nyt on Kate, jolla on myös outo äitisuhde. Äitiä tarvitaan joka asiaan. Kate on kuin teini, joka ei ole vielä irrottautunut äidistään. Äiti jättää miehensäkin kuukaudeksi, että pääsee vaikuttamaan asioihin. Äiti sekaantuu nuoren parin elämään enemmän kuin kuninkaalliset, mihin tarvitaan jo todella paljon sekaantumista.
Normaali ja viisas äiti sanoisi tyttärelleen, että kyllä sinä pärjäät ja voit aina soittaa tai tekstata, jos on asiaa. Ja että teillä on nyt oma perheenne ja sinun pitää aloittaa viimeistään nyt toisen lapsen synnyttyä oman perheesi kanssa eläminen, koska minä en voi aina olla mukana hoitamassa asioita. Vaikka kaikki ei menisi täydellisesti, niin äiti tietäisi, että erehdyksistä oppii.
[/quote]
Se oliskin ihana äippä. Heippa vaan, erehdyksistä oppii, pidä lapsilla rutiinit äläkä yritä itsaria niin kuin Diana.
[/quote]
Jos Kate olisi tekemässä itsemurhaa, mikäli äiti ei viettäisi hänen luonaan kuukautta synnytyksen jälkeen ja tilaisi taloon ruokaa, pitäisi hakea ammattiapua. Oma vanhempi ei voi toimia terapeuttina.
Kyllähän se napanuoran katkaiseminen voi aikuisena tehdä kipeää, mutta kannattaako sitä siirtääkään? Ainahan voi löytyä syy, miksi äidin pitäisi olla paikalla. Lapset ovat rasittavia, Wills on paljon töissä, ei ole oikeita ystäviä, ison talon pyörittäminen on vaikeaa, lehdissä on ollut negatiivisia juttuja, pitää vaihtaa verhoja jne, jne.
[/quote]
Mikä helvetin "napanuoran katkaiseminen" käykö nyt kateeksi sekin että Katella on ilmeisesti hyvät ja lämpimät välit äitiinsä? Kannattaisi hieman enemmän matkustella että oppisit näkemään ainakin muissa maissa ja kulttuureissa sen että myös vanhempia perheenjäseniä arvostetaan! eikä hylätä jonnekin laitokseen ikiajoiksi kuten Suomessa on todella usein tapana tehdä. Muissa kulttuureissa on tapana pitää yhteyttä vanhempiin, monet jopa elävät ja asuvat yhdessä vanhempiensa kanssa aina, esim. Italiassa lukuisat keski-ikäiset miehet asuvat aina äitinsä kanssa ja samalla myös auttavat vanhaa äitiä hoitamaan kotia jne. Mielestäni se on vain hienoa että toisia autetaan, mutta onpa surullista taas nähdä miten kylmiä suomalaiset av-lehmät ovat että perheenjäseniin pitäisi katkaista välit tuosta noin vaan ja kaikki yhdessä oleminen on vaan pahasta! tämä on sairas kulttuuri mutta noudattakoon sitä ken haluaa
Wiltsulle ja Katille varmaan lätkäistiin eteen valmis nimilista joista nimet tuli valita ja niiden rajoissa sanoisin, että ihan nätin nimen valitsivat.