Wills ja Kate. Täydellisen hajuton ja mauton pariskunta!!
Ja minä siis pidän brittein kuninkaallisista ja myös näistä kahdesta.
Mutta joskus aiheuttaa pientä ärsytystä, miten sileitä, ennalta-arvattavia ja täydellisen persoonattomia he ovat!
Kaikki, mitä he tekevät (kihlajaiset, häät, lapset, niiden nimet) on valmiiksi pureskeltu ja tulevat ulos kuin samasta muotista, joka on jo etukäteen maailmalla arvattu.
En todellakaan tarkoita, että heidän pitäisi tehdä jotain typerää ja repäisevää, eivät he voisikaan. Mutta moni muukin kuninkaallinen elää samassa kuplassa ja saavat jotain persoonaa tihkumaan läpi.
Charlotte Elizabeth Diana. Sisälsikö nimi mitään omaperäsitä? Ei. Kaikki nimetkin oli nyökkäyksiä jollekin henkilölle. Missä näkyy heidän henk.koht mieltymyksensä?
Kaikki muukin on samaa, puhtaaksi pestyä, silitettyä ja viikattua.
Okei, Williamissa on äitinsä karismaa, mutta Katesta ei nyt näin monen vuoden esilläolonkaan jälkeen irtoa vielä mitään persoonallista. Edelleen hän huokuu sellaista "apua, miten korkeassa asemassa olen, en vain saa ärsyttää ketään vähääkään, hymyä, hymyä ja ihan tyhjää sellaista."
Kommentit (404)
Ruotsin Victoriaan verrattuna Kate on kyllä aivan hupakko.
[quote author="Vierailija" time="12.05.2015 klo 09:32"]
Todellisuudessa Elisabeth ei ollut sodan aikana autonkuljettajana. Hän kyllä poseerasi autonratissa 18-vuotispäivänään. Sodan alkaessa Euroopassa Elisabeth oli 13v ja loppuessa juuri täyttänyt 19 vuotta. Se oli hänen äitinsä, joka solmi näitä diplomaattisia suhteita.
[/quote]E oli autonkuljettajana viimeisenä sotakeväänä eikä pelkästään poseerannut.
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 00:08"]
[quote author="Vierailija" time="12.05.2015 klo 01:16"]
Ei voi kun ihmetellä miten kiittämättömiä jotkut oikeasti ovat. Onneksi ei ole tuollaisia kaveripiirissä, tai eivät olisi ainakaan kauan minun ystävinä tuollaiset jotka keksivät vain kateuden aiheita mistä tahansa, mielessä vain raha ja materia! itse en ainakaan missään nimessä haluaisi olla jonkun Katen tilalla, tuskin hänellä on helppoa kun William saa koska tahansa ottaa rakastajattaren, mutta silti jotkut kokevat kateutta häntä kohtaan
[/quote]
Saako av-mamma olla kateellinen, jos oma mies pettää ja jättää ja mamma ei saa enää uutta miestä, kun on niin ruma ja/tai köyhä? Kuinka vaikeaa av-mammalla pitää olla, että katsot hänen kärsivän yhtä suuresti kuin Kate, jonka mies saattaa ottaa rakastajattaren?
[/quote]
tuollaisia naisiahan tällä palstalla säälitään (mutta myös haukutaan) päivittäin, niin toisilta ei sitä myötätuntoa irtoa kellekään! ja toisilla on sellainen myötätunto joka kohdistuu vain tietynlaisiin ja tietyn näköisiin naisiin kaikkia muita syrjien, kyllä se on tällä palstalla nähty mikä on meno ja mitä pirullisempi sen parempi ilmeisesti näin, no kertonee paljon ihmisestä. Kaikki otetaan aina haukkumisen kohteeksi oli miten hyvä tai huono tahansa, oli tavis tai bloggaaja julkkis tai kuninkaallinen kaikkia täällä on vain aina tapana haukkua ei koskaan kehua koska sehän olisi näiltä haukkujilta "itseltään pois!" vai mites se nyt menikään
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 00:27"]
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 00:08"]
[quote author="Vierailija" time="12.05.2015 klo 01:16"]
Ei voi kun ihmetellä miten kiittämättömiä jotkut oikeasti ovat. Onneksi ei ole tuollaisia kaveripiirissä, tai eivät olisi ainakaan kauan minun ystävinä tuollaiset jotka keksivät vain kateuden aiheita mistä tahansa, mielessä vain raha ja materia! itse en ainakaan missään nimessä haluaisi olla jonkun Katen tilalla, tuskin hänellä on helppoa kun William saa koska tahansa ottaa rakastajattaren, mutta silti jotkut kokevat kateutta häntä kohtaan
[/quote]
Saako av-mamma olla kateellinen, jos oma mies pettää ja jättää ja mamma ei saa enää uutta miestä, kun on niin ruma ja/tai köyhä? Kuinka vaikeaa av-mammalla pitää olla, että katsot hänen kärsivän yhtä suuresti kuin Kate, jonka mies saattaa ottaa rakastajattaren?
[/quote]
Jos av-mamman mies lähtee muitten naisten perään, niin syyhän on siinä, että av-mamma ei ole ansainnut miestään, koska hän on laiska, kateellinen, kiittämätön, lyhyttukkainen ja todennäköisesti ylipainoinenkin. Miksi mies haluaisi olla sellaisen naisen kanssa? Jos taas William ottaa rakastajattaren, syy ei ole Katessa, vaan Windsorin suvussa, jossa perinteet velvoittavat pettämään vaimoa niin paljon kuin ennättää.
Kate on kaunis, lahjakas ja äidillinen nainen, joka on syvästi uhrautunut miehensä suvun hyväksi, vaikka hänellä olisi ollut oma täydellinen sukunsakin ja erityisesti äitinsä. Lisäksi Kate joutuu olemaan päivästä toiseen lähes koko maailman kateuden ja raivon kohteena, koska tavalliset ihmiset eivät ymmärrä, miten raskas taakka hänellä on hennoilla ja nuorilla harteillaan. Lukemattomat naiset, jotka haluaisivat Williamin rakastajattariksi, lähettelevät Katelle ilkeämielisiä sähköpostiviestejä ja vokottelevat Williamia lyhyissä hameissaan, mikä ajaa Kate-paran jopa vilauttelemaan yksityisiä ruumiinosiaan, jotta William huomaisi joskus hänetkin.
Katen tragediaa laajentaa se, että hänen puolisonsa saattaa kuitenkin pettää häntä ruman naisen kanssa, jolloin hänen hoikista jaloistaan, valkoisista hampaistaan ja pitkistä hiuksistaan ei ole hänelle mitään hyötyä tämän elämän aikana.
Tämän kaiken vuoksi hänelle on itse Kuningatar luvannut, että Kate saa kaiken, mitä toivoo, ja että William voi avioitua rakastajattarensa kanssa vasta, jos Kate avioeron jälkeen sattuu kuolemaan esimerkiksi liikenneonnettomuudessa.
[/quote]
Voitaisiinko jo puhua Sofia Helllvetistä? prinssi Carl Philip näkee alastonkuvan Sofiasta lehdissä ja myös tositv-ohjelmissa, pian Phili ihastuu päätä pahkaa "Voi kuka on tuo jättebra nainen! tuon minä haluan!" Philip tuumaa ja miettii päänsä puhki voisiko hän tosissaan, siis ihan tosissaan, olla ihastunut kroppaansa esittelevään tositv seksipimuun? ja mitä kunkku sanoisi? pian Carl Philip tuntee jotain kovaa ja päättää kuunnella kroppansa kutsua nyt tai ei koskaan! Carl ryntää rakastettunsa luokse ja päättää ettei päästä häntä koskaan menemään. Carl ymmärtää että juuri tämä nainen on paitsi ystävällinen niin myös naiivi, nätti, bimbo, hoviin sopiva, helposti ja aina antava. Ei sellainen akateeminen ja tylsä nainen jonkalaista Carl ei missään nimessä halua, naisen on oltava estoton ja seikkailunhaluinen. Carlin ei siis tarvitse taistella tehdäkseen naiseen vaikutusta ja hän saa olla oma itsensä ja saa vaatia seksiäkin juuri niin paljon kuin haluaa, ilman että toinen valittaisi päänsärkyjä tai muita naisten vaivoja koska nainen on Sofia the Sexipimu. Carl kokee tehneensä huippuvalinna ja lopulta kosii. Sofia ei ota uskoakseen että Carl haluaa ihan tosissaan valita juuri hänet vaimokseen, kun olisi noita aatelisnaisia ja kaiken maailman prinsessoitaiin tyrkyllä! Pian hääkellot soivat tarina jatkuu Seiskassa sun muissa
Harry on ihan omassa sarjassaan luontevuudessa ja ihmisystävällisyydessä:
[quote author="Vierailija" time="11.05.2015 klo 10:49"]
[quote author="Vierailija" time="11.05.2015 klo 02:27"]
[quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 18:32"]
[quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 18:06"]
[quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 17:51"]
Ja nyt on Kate, jolla on myös outo äitisuhde. Äitiä tarvitaan joka asiaan. Kate on kuin teini, joka ei ole vielä irrottautunut äidistään. Äiti jättää miehensäkin kuukaudeksi, että pääsee vaikuttamaan asioihin. Äiti sekaantuu nuoren parin elämään enemmän kuin kuninkaalliset, mihin tarvitaan jo todella paljon sekaantumista.
Normaali ja viisas äiti sanoisi tyttärelleen, että kyllä sinä pärjäät ja voit aina soittaa tai tekstata, jos on asiaa. Ja että teillä on nyt oma perheenne ja sinun pitää aloittaa viimeistään nyt toisen lapsen synnyttyä oman perheesi kanssa eläminen, koska minä en voi aina olla mukana hoitamassa asioita. Vaikka kaikki ei menisi täydellisesti, niin äiti tietäisi, että erehdyksistä oppii.
[/quote]
Se oliskin ihana äippä. Heippa vaan, erehdyksistä oppii, pidä lapsilla rutiinit äläkä yritä itsaria niin kuin Diana.
[/quote]
Jos Kate olisi tekemässä itsemurhaa, mikäli äiti ei viettäisi hänen luonaan kuukautta synnytyksen jälkeen ja tilaisi taloon ruokaa, pitäisi hakea ammattiapua. Oma vanhempi ei voi toimia terapeuttina.
Kyllähän se napanuoran katkaiseminen voi aikuisena tehdä kipeää, mutta kannattaako sitä siirtääkään? Ainahan voi löytyä syy, miksi äidin pitäisi olla paikalla. Lapset ovat rasittavia, Wills on paljon töissä, ei ole oikeita ystäviä, ison talon pyörittäminen on vaikeaa, lehdissä on ollut negatiivisia juttuja, pitää vaihtaa verhoja jne, jne.
[/quote]
Mikä helvetin "napanuoran katkaiseminen" käykö nyt kateeksi sekin että Katella on ilmeisesti hyvät ja lämpimät välit äitiinsä? Kannattaisi hieman enemmän matkustella että oppisit näkemään ainakin muissa maissa ja kulttuureissa sen että myös vanhempia perheenjäseniä arvostetaan! eikä hylätä jonnekin laitokseen ikiajoiksi kuten Suomessa on todella usein tapana tehdä. Muissa kulttuureissa on tapana pitää yhteyttä vanhempiin, monet jopa elävät ja asuvat yhdessä vanhempiensa kanssa aina, esim. Italiassa lukuisat keski-ikäiset miehet asuvat aina äitinsä kanssa ja samalla myös auttavat vanhaa äitiä hoitamaan kotia jne. Mielestäni se on vain hienoa että toisia autetaan, mutta onpa surullista taas nähdä miten kylmiä suomalaiset av-lehmät ovat että perheenjäseniin pitäisi katkaista välit tuosta noin vaan ja kaikki yhdessä oleminen on vaan pahasta! tämä on sairas kulttuuri mutta noudattakoon sitä ken haluaa
[/quote]
"Muissa kulttuureissa" on siis niin, että äidin kuuluu hoitaa aikuisen lapsensa lapset ja rahoittaa lapsensa elämä tai muuten välit katkeavat? Höpöhöpö. Kyllä vanhempien kanssa voi olla väleissä ja antaa heidän osallistua lapsenhoitoon ilman, että asutaan yhdessä, tai että ottaa heiltä vuosikausia rahaa omaan joutilaaseen elämään.
Suomalaiset eivät hylkää vanhuksiaan, vaan me maksamme veroja, jotta kaikilla vanhuksilla olisi turvallista. On ihan myytti, että suomalaiset eivät välittäisi perheenjäsenistään.
Joidenkin suomalaiseen kulttuuriin näemmä kuuluu toisten suomalaisten nimittäminen lehmäksi. Sekä on sitten lähimmäisenrakkautta? Joku yläluokkainen prinsessa on yhtäkkiä niin ihmeellinen, että hänen rinnallaan suomalaiset eivät kykene mihinkään.
[/quote]
Niin. Meillä napanuoran katkaiseminen tarkoittaa usein sitä, että lapsen taloudellinen tukeminen siirtyy vanhemmilta yhteiskunnalle. Yhteiskunta tukee myös henkistä puolta mm. subjektiivisella päivähoito-oikeudella. Olet aivan oikeassa siitä, että maksamme veroja. Meikäläinen aika paljonkin. Siksi soisin näkeväni mieluummin rahojen menevän vanhustenhoitoon kuin siihen, että nuoret "katkaisevat napanuoraansa" ja pääsevät ah niin itsenäisinä vanhempien helmoista sosiaalietuuksien helmoihin.
Totta kai ensisijaisen tärkeää olisi saada nuorille töitä ja muita elämän edellytyksiä, mutta samalla toivoisi meillekin vähän enemmän aitoa yhteisöllisyyttä ja vanhojen sukupolvien kunnioitusta tämän itsenäistymisvouhotuksen rinnalle.
Kate ei taida kenenkään mielestä olla erityisen ihmeellinen. Mutta niin kauan kuin meikäläinen tavisäiti saa viettää perhevapaita kolme vuotta, on mielestäni vähän tekopyhää hätyytellä häntä lapsivuoteeltaan töihin.
Ja varmasti hän tarvitsee kaiken mahdollisen tuen, nähtiinhän tuo Dianastakin, kuinka rankkaa on elämä noissa piireissä. Kolme neljästä Elisabetin jälkeläisestä on eronnut, vaikka ero tuossa suvussa on ollut äärimmäinen tabu. Kohta varmaan tuo yksi provoaja tulee kertomaan, miten kuka tahansa normaali äiti selviäisi Windsorin suvussa, kun on se nannykin.
[quote author="Vierailija" time="11.05.2015 klo 21:58"]

Realiteetit tuntuvat nyt olevan kateissa, kun kotihoidontuki on melkein sama kuin kymmenen hengen palveluskunta, eläminen palatsissa ja jatkuvat lomamatkat. Ja Katen pitääkin saada miljoonaetuja, koska on mennyt naimisiin niin rasittavaan sukuun. Ja kukaan ei käy töissä, vaan kaikki siirtyvät kotoa suoraan sossun luukulle. Missä ihmeessä elät??? Miten itsenäistyminen on pois vanhusten kunnioittamisesta ja yhteisöllisyydestä? Ja miten ihmeessä Katen elämäntyyli kertoo vanhuksista välittämisestä? Eihän hän halunnut viettää viime joulua miehensä 9-kymppisten isovanhempiensa luonakaan.
Ehkä William ei vain saanut parempaa naista? Mistä sitä tietää, miten tympeä tyyppi hän on?
Näyttää siltä, että moni muukin ihmettelee tuota kolmoisliittoa, jossa ovat Kate, William ja Carole.
http://www.dailymail.co.uk/femail/article-3074307/Carole-Middleton-living-Anmer-Hall-month.html
[quote author="Vierailija" time="09.05.2015 klo 23:47"]

DM ei petä :DDDdd Anoppi from hell... Tuollainen perfektionistinen päteminen on muuten ominaista keskiluokalle. Yläluokka voi olla rauhassa relax.
[quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 00:15"]
[quote author="Vierailija" time="09.05.2015 klo 23:47"]
Näyttää siltä, että moni muukin ihmettelee tuota kolmoisliittoa, jossa ovat Kate, William ja Carole.
http://www.dailymail.co.uk/femail/article-3074307/Carole-Middleton-living-Anmer-Hall-month.html
[/quote]
DM ei petä :DDDdd Anoppi from hell... Tuollainen perfektionistinen päteminen on muuten ominaista keskiluokalle. Yläluokka voi olla rauhassa relax.
[/quote]
Kyllä Katen pitäisi aikuistua ja itsenäistyä, muuten tuosta ei tule yhtään mitään.
Ymmärtäisin että äiti muuttaa avuksi jos Kate olisi yksin elävä yh, mutta William on töistä isyystauolla ja lisäksi pieni armeija kodinhoitohenkilökuntaa... Eikö ne oikeasti pärjää kahdestaan? Onko Williamillekaan kivaa että anoppi pilaa perherauhan?
Katehan on sannut olevansa Downton Abbeyn fani. Ehkä hän ihailee elämäntapaa, jossa palvelijat tekevät kaiken ja lapsiakin tavataan vain pari kertaa päivässä, kun nämä ovat syötettyjä ja puhtaita. Sillä eihän hänelle jää paljon mitään tekemistä, kun talossa on lastenhoitaja, lasten yöhoitaja, taloudenhoitaja, kaksi kokkia, puutarhuri ja pari sihteeriä äidin lisäksi. Nyt vielä William on viettämässä isäkuukautta.
Kaiken lisäksi perusteena julkisuuden välttämiselle on halu elää normaalia elämää, vaikka tuo kuulostaa kaikkea muuta kuin normaalilta. Kate on kuin avuton teiniäiti, mutta on 33-vuotias. Luulisi, että haluaa suunnitella itse ruokalistansa ja olla oman kotinsa pomo, mutta antaa äitinsä häärätä päsmäröimässä talossa. En myöskään käsitä, miten tuohon ei muka mahtuisi työntekoa tulevina vuosina. Joku parin tunnin edustusvelvollisuus esimerkiksi teatterin katsomossa silloin tällöin olisi normaalille ihmiselle vapaa-aikaa, mutta noille se on käytännössä ainoa velvollisuus.
Vaikka nauttisikin palvelusväestä ja helposta elämästä eikö tosiaan (kuten ylläolevakin kommentoi) kaipaa omaa tahtoa ja kädenjälkeä, jonkunlaista vapautta, omassa talossa ja elämässä?
Outo ihminen -outoja koko perhe..
[quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 11:34"]
Katehan on sannut olevansa Downton Abbeyn fani. Ehkä hän ihailee elämäntapaa, jossa palvelijat tekevät kaiken ja lapsiakin tavataan vain pari kertaa päivässä, kun nämä ovat syötettyjä ja puhtaita. Sillä eihän hänelle jää paljon mitään tekemistä, kun talossa on lastenhoitaja, lasten yöhoitaja, taloudenhoitaja, kaksi kokkia, puutarhuri ja pari sihteeriä äidin lisäksi. Nyt vielä William on viettämässä isäkuukautta.
Kaiken lisäksi perusteena julkisuuden välttämiselle on halu elää normaalia elämää, vaikka tuo kuulostaa kaikkea muuta kuin normaalilta. Kate on kuin avuton teiniäiti, mutta on 33-vuotias. Luulisi, että haluaa suunnitella itse ruokalistansa ja olla oman kotinsa pomo, mutta antaa äitinsä häärätä päsmäröimässä talossa. En myöskään käsitä, miten tuohon ei muka mahtuisi työntekoa tulevina vuosina. Joku parin tunnin edustusvelvollisuus esimerkiksi teatterin katsomossa silloin tällöin olisi normaalille ihmiselle vapaa-aikaa, mutta noille se on käytännössä ainoa velvollisuus.
[/quote]
Onhan Kate siirtynyt ihan huikean askeleen kohti tavisäidin elämää, jos kuningasperheen mittapuulla mietitään. Hän esimerkiksi täysimetti Georgea, mikä tuossa nannyvetoisessa suvussa on jo aika radikaali temppu. Mietitäänpä vaikkapa hänen edesmennyttä "pyrin-näkemään-poikia-tunnin-päivässä" - anoppiaan Dianaa.
Onko Camilla tavallaan anoppi Catherinelle? Voiko Dianasta sanoa "anoppi"?
[quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 15:18"]
Onko Camilla tavallaan anoppi Catherinelle? Voiko Dianasta sanoa "anoppi"?
[/quote]
En tiedä, ketä kuuluu sanoa anopiksi. Mutta Camilla tuskin lienee se nainen, jolta William on omaksunut käsityksensä äidin roolista perhe-elämässä. Tai mistäs sen tietää.
Joka tapauksessa William epäilemättä pitää Katea huolehtivana ja läheisenä äitinä.
[quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 11:34"]
Katehan on sannut olevansa Downton Abbeyn fani. Ehkä hän ihailee elämäntapaa, jossa palvelijat tekevät kaiken ja lapsiakin tavataan vain pari kertaa päivässä, kun nämä ovat syötettyjä ja puhtaita.
[/quote]
No aika pitkälle menevä johtopäätös yhden tv-ohjelman perusteella :). Pitäisikö suosia elämää, jossa mitään apua ei saa keneltäkään?
[quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 15:49"]
[quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 11:34"]
Katehan on sannut olevansa Downton Abbeyn fani. Ehkä hän ihailee elämäntapaa, jossa palvelijat tekevät kaiken ja lapsiakin tavataan vain pari kertaa päivässä, kun nämä ovat syötettyjä ja puhtaita.
[/quote]
No aika pitkälle menevä johtopäätös yhden tv-ohjelman perusteella :). Pitäisikö suosia elämää, jossa mitään apua ei saa keneltäkään?
[/quote]
Apua? Jos on noin 10-henkinen palveluskunta neljälle ihmiselle, niin kyllä siinä on enemmänkin kuin apua. Tietysti on hyvä, että työllistää porukkaa, mutta silloin ei pitäisi väittää, että perhe elää taviselämää, kun kerran joka asiaan on palkattu erikseen työntekijä. Tuollaisella miehityksellä pitäisi olla aikaa myös kuninkaallisiin velvollisuuksiin.
Ja Kate tosiaan intoili Downton Abbeyn kuvauspaikalla ja oli siellä yli sovitun ajan. Tämä herätti arvostelua, koska moni sairas lapsi, vammainen tai vanhus tarvitsisi enemmän huomiota.
Tuohon täysimettämiseen en usko. Kate ei ole sitä tyyppiä, joka uhraisi rintansa lasten tähden. Eihän hän uhraa yöuniaankaan.
[quote author="Vierailija" time="12.05.2015 klo 09:06"]
Elizabeth teki nuorena älyttömästi töitä, toimi sodan aikana autonkuljettajana omasta aloitteestasn ja dolmi diplomaattisuhtrita minkä ehti. Diana teki paljon hyväntekeväisyystyötä, aidsin vastaista kampanjointia ja kävi Williamin kanssa viikonloppuisin esimerkiksi kodittomien ja kehitysvammaisten asuntoloissa. Kate ei toistaiseksi ole tehnyt vielä vastaavaa, mutta ehkä hänkin kunnostautuu iän myötä.
[/quote]
dolmi diplomaattisuhtrita=Dvai miten se nyt meni..ja johan kate on kohta yhtä vanha kun diana kuollessaan.