Biologinen kello tikittää, jäädäkö suhteeseen hankalan miehen kanssa?

[quote author="Vierailija" time="05.05.2015 klo 10:37"][quote author="Vierailija" time="05.05.2015 klo 10:31"]

Tietenkin se riski on olemassa. Mutta mielestäni on todella itsekästä hankkia lapsia tieten tahtoen huonoon parisuhteeseen. Vaikea isäsuhde, alistettu ja onneton äiti. Todennäköisesti tilanne pahenee vain ajan kanssa. Kaikessa on riskinsä. Eihän ap voi tietää voiko saada lapsia. Tai voiko nykyinen mies saada.

[/quote]

Minusta taas on ok hankkia lapsi tuollaiseen parisuhteeseen, JOS on valmis siihen että se lapsi täytyy kasvattaa  yksin. Se ei kyllä millään käy että huonoon parisuhteeseen jäädään "lapsen takia" vaikka mikä olisi, siinä kärsii niin itse kuin lapsi. Mutta jos nyt oikeasti on lisääntymisaikansa viimeisillä metreillä ja haluaa kovasti lapsen, niin ei se minusta niin paha ole, jos hankkii sen jonkun kanssa vaan ja pitää sitten yksin, jos/kun ero tulee.
[/quote]

Ei sitä lasta niin vain kasvateta yksin jos lapsella on myös isä. Narsisti ei epäröi käyttää lasta omien etujensa välineenä. Lapsihan tuossa kärsii ja se on väärin.

Onko teille mies pelkästään lapsentekoväline? Ja sen jälkeen oletatte että jos mies ei ole sellainen kuin haluatte, kasvatatte lapsen yksin? Järkyttävää. Myös paska isä on isä. Ja voi aiheuttaa lapselle pahoja traumoja.

T.12 (ja 32)

Terve itsetunto eli nuppi kuntoon -> Taso nousee

En ymmärrä ap:n logiikkaa, jossa yksin lapsen tekeminen olisi jotenkin huonompi vaihtoehto.

a) Ap tekee lapsen hullun miehen kanssa. Hän on ikuisesti kiinni miehessä vähintään lapsen kautta, ja lapsi joutuu kärsimään isästään. Pahimmassa tapauksessa isän vaikutus tekee lapsestakin luonnehäiriöisen, mutta vähintäänkin vahingoittaa lasta pysyvästi. Lapsi saa täysin vääristyneen kuvan parisuhteesta, perheestä ja miehen ja naisen roolista. Isästä tuskin on aitoa apua lapsen hoidossa, vaan sen sijaan isä käyttää lapsirukkaa pelinappulana.

b) Ap tekee lapsen yksin. Lapsi kärsii "vain" isättömyydestä, joka kuitenkin on parempi vaihtoehto kuin huono, luonnehäiriöinen isä. Ap hoitaa lapsen yksin, ihan niinkuin a -vaihtoehdossa. 

Hei Ap,
Olin samassa tilanteessa. Tehtiin lapsi, mutta lapsen kanssa ja perhe-elämään ei sovi ko.miehen käytös! Eli, tilanne paheni. Erosimme, mies löysi uuden nuoremman ymmärtävän naisen joka tarjosi hänelle hellyyttä jne. Mies ei ymmärtänyt että vauvan hoito on ympärivuorokautista, muun muassa. En ominut vauvaa vaan halusin myös isän osallistuvan, hän koki semmoiset puuhaat vaatimuksina ja epämiellyttävinä (kävihän hän töissä).
Eron jälkeen, siitä on siis 5 v., taistellaan vieläkin tapaamis- ja elatuskuvioista. Minä olen hoitanut ja maksanut lapsen syntymästä alkaen suurimman osan, lapsi asuu minun kanssani 90% ajasta koska isän aikatauluun (elämään) lapsen vierailut sopivat vain silloin kun isälle sopii. Lapselle on turhauttavaa kun ei koskaan tiedä mihin isä milloinkin sitoutuu. Eivät viranomaisetkaan lapsen etua näe koska isällä on OIKEUS lapseensa. Rehellisesti sanottuna, vituttaa olla loppuelämä "yhdessä" miehen kanssa lapsen vuoksi. Olin tyhmä ja ajattelematon sekä huonolla itsetunnolla kun en eronnut ko.miehestä vaikka näin ja koin miehen ikävän käytöksen ja luonteen.
Ei lapsellekaan ole hyvä jos äiti ei osaa asettaa rajoja edes itselleen, sillä minun, kuin sinunkin täytyy suojella itseäänkin. Onneksi terapian avulla olen itse kasvanut lopulta aikuiseksi. Tämä kaikki olisi pitänyt tehdä ENNEN lapsen/lasten hankintaa paremman miehen kanssa sillä nyt viaton lapsi on joutunut kärsimään. Ettehän muut naiset toista virheitäni, ettehän!
Loppuun vielä tärkeä seikka; vaikka ex-mieheni on varakas, maksaa hän minimielatusapua. Emme saa hänen todellisia tulojaan esille koska osa on firmassa, firman omaisuutta, työn omaisuutta jne.

Ap, sinä kirjoitit aloituksen, joka ainakin ulkopuolisen silmin näytti aika yksiseliteiseltä, mutta nyt puolustat miestä joka käänteessä. Millaisia vastauksia odotit saavasi? Lapsen elämä on niin arvokas (kuin myös sinun!) ettei sitä kannata riskeerata jos mies on jo nyt arvaamaton. Lapsen kanssa elämä on ainakin auksi väsyttävämpää ja raskaampaa kuin ennen, eikä mies voi olla huomiosi keskipiste 24/7. Mieti, onko todella oma tarpeesi/oikeutesi saada lapsi suurempi kuin lapsen turvallinen elämä.

Parisuhteessa on kaksi ja voi myös olla, ettette vain sovi miehen kanssa yhteen. Kerrot, että huonoja suhteita on ollut ennenkin ja sinulla on isän puolelta hylkäämiskokemus. En halua olla kyökkipsykologi, mutta on yleistä etsiä kumppani, joka jollain tavalla muistuttaa lapsuuden suhteita ja toistaa niitä negatiivisiakin piirteitä.

Tajuan tilanteesi tukaluuden, mutta mieti vielä. Sinulle voi olla tarjolla paljon parempaa.

[quote author="Vierailija" time="05.05.2015 klo 10:45"]

[quote author="Vierailija" time="05.05.2015 klo 10:21"]

Hyvän miehen voi löytää vain nostamalla omaa tasoa.

Kannattaa miettiä ihan ensiksi, että onko sellainen nainen, jonka joku hyvä mies haluaisi vaimoksi ja lastensa äidiksi? Jos itseään ei ole vuosien saatossa kehittänyt vastaus on useimmiten: ei ja tulokset sen mukaisia (...että on jouduttu jäämään sen yhden ainoan miehen kanssa kimppaan, joka on sut huolinut).

[/quote]

Mitenhän tämä tason nosto tapahtuu? En ole ap, mutta olen samanlainen, sellainen jonka on ollut vaikea löytää hyviä miehiä seuraksi. Ulkonäöstä se ei ainakaan ole kiinni, minuun ihastutaan erittäin usein ulkonäköni takia. Minulla on myös hyvä koulutus, hyvätuloinen työ ja osaan olla myös yksin (pakko kai kun on 37 vuotta jo ikää eikä yhtään vakavaa parisuhdetta). Kieltämättä olen vähän vakava ja introvertti luonne, mutta näille asioille ei oikein kauheasti voi mitään, kuten voisi vaikka ylipainolle tai homssuiselle tyylille.

[/quote]

Et taida olla ihan välkyin. Luonnollisesti sinun tulisi kehittää luonnettasi ja sosiaalisia taitojasi tässä tapauksessa. Introverttius ja vakavuus eivät ole tekosyitä tylsyydelle, tosikkomaisuudelle tai sille, että et yksinkertaisesti kiinnosta yhtäkään miestä parisuhdemielessä.

Ulkonäöltäsi olet vähintäänkin siedettävä, jos sinuun on ihastuttu.

Taloudellinen riippuvaisuus miehestä ei tuota kuviota kyllä ainakaan paranna, tiedäthän mihin satimeen voit pahimmillaan päätyä kun sinulla ei enää ole mitään omaa?

Todennäköisesti sinulla on taipumus ihastua alistaviin miehiin, joten sitä kannattaisi työstää vertaistuella/kirjallisuudella/terapiassa. Muuten hairahdat taas vastaavaan mieheen. Älä siis jää tuohon suhteeseen, ajatuksesi ovat normaaleja, mies ei ole sinulle hyväksi. Lähde ennen kuin on vaikeampaa (se lapsi).

En lukenut vielä kaikkia viestejä. Kuitenkin ap:n tilanne on hyvin samanlainen kuin omani, sillä erolla, että olen seurustellut miesystäväni kanssa lyhyemmän ajan. Arjen astuttua kuvaan hänestä on tullut esiin melko hankalia luonteenpiirteitä, ärtyy helposti ja omaa hyvin vahvat näkemykset suunnilleen joka asiaan, ja ne ovat tietysti hänen mielestään ainoita oikeita. Olen sanonut hänelle useampaan otteeseen pelkääväni häntä esimerkiksi silloin, kun hän huutaa minulle ja alkanut varomaan tilanteita, missä tiedän hänen hermostuvan.

Kuitenkin, hänessä on paljon hyvää ja en vain jaksaisi taas jättäytyä tyhjän päälle. Minulla on jo useamman vuoden ajan biologinen kello suorastaan huutanut, ja mies haluaa kanssani lapsia, naimisiin ja paljon samoja asioita kuin minäkin tulevaisuudelta. Jouduin jättämään pitkäaikaisen exäni, sillä hän ei lopulta lapsia halunnutkaan, minkä jälkeen olin erittäin aktiivinen miehen löytämisen suhteen (kävin kymmenillä nettitreffeillä, baarissa lähes joka viikonloppu, tapailin paria työkaveriakin), mutta siitä huolimatta ei vuoden aikana, ennen nykyistä vaan löytynyt hyvää, vapaata ja sitoutumishalukasta miestä.

Olen kaunis, mielestäni hyvä ja huomioonottava seurustelukumppani, hyvässä työssä ym, mutta kolmenkympin kieppeillä miesten taso vaan on sellainen, että hyvää on suunnilleen mahdoton löytää. Vaikka olenkin joutunut miettimään tiukkaan, mitä haluan, olen lähes varma, että olen onnellisempi tämän miehen ja lapsien kanssa kuin olisin taas sinkkuna deittimarkkinoilla, miettien löydänkö koskaan edes vastaavaa ja pahimmassa tapauksessa jään lapsettomaksi. Kaikilla ei valitettavasti mene niin ruusuisesti, että löytää elämänsä miehen 20-vuotiaana ja siitä lähtien kaikki etenee suunnitelmien mukaan, vaan joskus pitää tehdä kompromisseja isoistakin asioista.

[quote author="Vierailija" time="04.05.2015 klo 17:35"]

Olen miettinyt, onko mieheni narsisti vai asperger (vai mahdollisesti molemmat tai jokin muu häiriö). Hän on kuitenkin fiksu ja korkeastikoulutettu sekä hyvässä työssä. Hän yrittää ottaa minut huomioon ostamalla lahjoja ja tarjoamalla matkoja (mieluummin ottaisin vastaan aitoa välittämistä, myötätuntoa ja hellyyttä kuin rahalla ostettuja välittämisen osoituksia). Hän on hyvin epäsosiaalinen eikä pidä siitä, että tapaan kavereitani tai osoitan hellyyttä koiralleni. Suuttuu yllättäen pienistä asioista, saa raivareita tai mököttää hiljaa. Hän on snobi ja besserwisser. Ei juuri koskaan osoita hellyyttä, mutta valittaa, etten minä välitä hänestä tai osoita hellyyttä häntä kohtaan, vaikka seksiä saa aina, kun pyytää. Kun olen puhunut asioista, jotka minua satuttavat hänen käytöksessään, hän hyökkää takaisin ja väittää, että hän on se, joka pelkää minun suuttumistani. Hänellä on marttyyrimäistä käytöstä, esim. väittää, että hän tekee kaikki kotityöt, vaikka minä olisin tehnyt suurimman osan, ja haukkuu minua kiittämättömäksi, vaikka olen kiittänyt kaikesta. Kun huomautan syystäkin hänen mattyyrimäisestä käytöksestä, hän suuttuu ja syyttää minua haukkumisesta. Hän muistaa vuosia asioita, joita olen hänelle sanonut suutuksissani, ja joista hän on loukkaantunut, ja muistuttaa niistä joka riidan yhteydessä. Hän on kuitenkin viimein suostunut pariterapiaan.

Olen ollut hyvin yksinäinen elämässäni, vaikka olenkin hyvännäköinen, fiksu, kiltti ja mukava. Minulla on kuitenkin heikko itsetunto johtuen mm. isättömyydestä, huonosta äiti-suhteesta ja koulukiusaamisesta sekä huonoista miessuhteista, joissa minua on kohdeltu epäkunnioittavasti. Olen joutunut olemaan myös yksin useita vuosia löytämättä miestä, joka rakastuisi minuun ja haluaisi seurustella kanssani saatika perustaa perhettä kanssani. Nyt kun vihdoin olen löytänyt miehen, joka haluaisi perustaa perheen kanssani, pelkään, että tämä tie ei johda onnellisuuteen, koska hän on saanut minut itkemään lukuisia kertoja. Hän kuitenkin väittää, ettei halua koskaan satuttaa minua. Voinko luottaa häneen..?

Nyt biologinen kello tikittää ja toiveeni vauvan saamisesta ohjaa elämääni. Jos lähden tästä suhteesta, pelkään jääväni loppu elämäksi yksin tai päätyväni vielä huonompaan suhteeseen. Nykyinen mieheni ei sentään ole alkoholisti, uhkapeluri, työtön, sairaalloisen pihi, epäsiisti tai fyysisesti väkivaltainen. Asiat voisivat siis olla huonomminkin.

Toisaalta olen miettinyt, että mieluummin olisin vaikka työttömän ja kiltin, eläin- ja lapsirakkaan miehen kanssa, jonka kanssa minulla olisi hyvä olla, ja joka haluaisi osallistua yhtä lailla lastenhoitoon. Mutta pelkään, että kaikki hyvät miehet ovat jo varattuja, tai vaikka eivät olisikaan, eivät he voisi näin heikkoitsetuntoiseen naiseen rakastua ja haluta perustaa perhettä, kun nuorempia ja muilla tavoin parempia naisia on tarjolla yllin kyllin. Mitä minun pitäisi tehdä?! Päätöksenteko ahdistaa kamalasti.  

[/quote]nonni ei muuta kun lapsen tekoon! Aina voit ottaa eron ukosta jos hän ei olekaan hyvä isä, saat hyvät elarit!

42: ymmärrämme toisiamme. Kaikilla ei tosiaan ole kovin suurta todennäköisyyttä löytää onnellista parisuhdetta. Hyviä miehiä on niin vähän, että aina pitää jossain asiassa tehdä kompromissi. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä suurempia kompromisseja joutuu tekemään. Tämä on valitettava tosiasia. Jonkin arvion mukaan miehistä jopa yli 15 %:lla on jokin narsismiin liittyvä persoonallisuushäiriö. Netissä ja varmaan baarissakin näitä on vielä suurempi osuus, joten vaikeaa on löytää kunnollista miestä tämän ikäisenä, jos ei töissä, harrastuksisa tai ystäväpiirissä ole mahdollisuutta tavata miehiä. 

Moni täällä sai kuitenkin minut ajattelemaan asioita. Jos tämän ikäisenä 34 v. olisi edes pieni mahdollisuus päästä tasapainoiseen parisuhteeseen, niin ehkä kannattaisi yrittää. Mutta sitä pelkäänkin, etten sellaista mahdollisuutta saa, kun en ole tähänkään mennessä saanut. En ole koskaan pyrkinyt minkään machon tai alistavan miehen seuraan - päinvastoin, minua on aina viehättänyt miehissä kiltteys ja feminiinisyys (sekä ulkonäössä että harrastuksissa ja mielenkiinnon kohteissa). Siksi en ymmärrä, miten olen päätynyt suhteisiin hankalien miesten kanssa, vaikka nimenomaan sitä olen yrittänyt välttää. En esim. ole käynyt deiteillä bodattujen, tupakoivien tai paljon alkoholia käyttävien miesten kanssa, tai sellaisten, jotka ovat yli-itsevarmoja, ylimielisiä ja kerskuvat urheiluautoillaan tms. 

Itseäni olen yrittänyt jatkuvasti kehittää monella elämän alueella. Olen pudottanut painoa ja harrastan liikuntaa säännöllisesti, meikkaan päivittäin (tosin nykyään käytän meikkiä vähemmän kuin ennen), olen lukenut paljon self-help -kirjallisuutta ja seurannut medioissa asiantuntijahaastatteluja, käynyt terapiassa ja opetellut positiivista ajattelua. En tiedä, millä tavalla voisin itseäni vielä kehittää, muuta kuin käydä uudelleen terapiassa, pudottaa painoa vielä lisää (olen normaalipainoinen), panostaa pukeutumiseen esim. käydä pukeutumisneuvojalla ja käydä useammin kampaajalla (mikä maksaa eikä olisi varaa). Ehkä tärkein olisi kuitenkin itsetunnon kehittäminen, mutta en tiedä miten se olisi mahdollista, kun olen niin yksinäinen enkä saa sosiaalista tukea mistään.  

Kumma muuten, kun kukaan ammattilainen, jonka puheilla olen käynyt, ei ole sanonut, että minun pitäisi lähteä tästä suhteesta, vaikka täällä lähes kaikki ovat välittömästi sitä mieltä. 

Ap

[quote author="Vierailija" time="05.05.2015 klo 14:26"]

42: ymmärrämme toisiamme. Kaikilla ei tosiaan ole kovin suurta todennäköisyyttä löytää onnellista parisuhdetta. Hyviä miehiä on niin vähän, että aina pitää jossain asiassa tehdä kompromissi. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä suurempia kompromisseja joutuu tekemään. Tämä on valitettava tosiasia. Jonkin arvion mukaan miehistä jopa yli 15 %:lla on jokin narsismiin liittyvä persoonallisuushäiriö. Netissä ja varmaan baarissakin näitä on vielä suurempi osuus, joten vaikeaa on löytää kunnollista miestä tämän ikäisenä, jos ei töissä, harrastuksisa tai ystäväpiirissä ole mahdollisuutta tavata miehiä. 

Moni täällä sai kuitenkin minut ajattelemaan asioita. Jos tämän ikäisenä 34 v. olisi edes pieni mahdollisuus päästä tasapainoiseen parisuhteeseen, niin ehkä kannattaisi yrittää. Mutta sitä pelkäänkin, etten sellaista mahdollisuutta saa, kun en ole tähänkään mennessä saanut. En ole koskaan pyrkinyt minkään machon tai alistavan miehen seuraan - päinvastoin, minua on aina viehättänyt miehissä kiltteys ja feminiinisyys (sekä ulkonäössä että harrastuksissa ja mielenkiinnon kohteissa). Siksi en ymmärrä, miten olen päätynyt suhteisiin hankalien miesten kanssa, vaikka nimenomaan sitä olen yrittänyt välttää. En esim. ole käynyt deiteillä bodattujen, tupakoivien tai paljon alkoholia käyttävien miesten kanssa, tai sellaisten, jotka ovat yli-itsevarmoja, ylimielisiä ja kerskuvat urheiluautoillaan tms. 

Itseäni olen yrittänyt jatkuvasti kehittää monella elämän alueella. Olen pudottanut painoa ja harrastan liikuntaa säännöllisesti, meikkaan päivittäin (tosin nykyään käytän meikkiä vähemmän kuin ennen), olen lukenut paljon self-help -kirjallisuutta ja seurannut medioissa asiantuntijahaastatteluja, käynyt terapiassa ja opetellut positiivista ajattelua. En tiedä, millä tavalla voisin itseäni vielä kehittää, muuta kuin käydä uudelleen terapiassa, pudottaa painoa vielä lisää (olen normaalipainoinen), panostaa pukeutumiseen esim. käydä pukeutumisneuvojalla ja käydä useammin kampaajalla (mikä maksaa eikä olisi varaa). Ehkä tärkein olisi kuitenkin itsetunnon kehittäminen, mutta en tiedä miten se olisi mahdollista, kun olen niin yksinäinen enkä saa sosiaalista tukea mistään.  

Kumma muuten, kun kukaan ammattilainen, jonka puheilla olen käynyt, ei ole sanonut, että minun pitäisi lähteä tästä suhteesta, vaikka täällä lähes kaikki ovat välittömästi sitä mieltä. 

Ap

[/quote]

Ei se ole aina niin mustavalkoista, riippuu paljon, missä valossa asiat näkyvät. Minun miesystäväni esimerkiksi on erittäin suosittu ystäviensä keskuudessa, myös paljon sosiaalisia taitoja vaativassa työ- ja luottamustehtävissä, useamman lapsen kummi ym. Äitini ja ystäväni ovat pitäneet hänestä erittäin paljon ja suuren osan ajasta hän käyttäytyy erittäin miellyttävästi.

Olen miettinyt myös paljon, johtuuko se, että olen päätynyt hänen kanssaan suhteeseen jotenkin omasta isäsuhteestani, joka on ollut erittäin huono. Nykyään en ole lähes ollenkaan tekemisissä hänen kanssaan ja edes lapsuudessani hän ei ollut ikinä kovin läsnä. Jonkinlaisia yhtäläisyyksiä olen alkanut miehessäni ja isässäni tunnistaa, ulkonäköä myöten, mikä on aika pelottavaa. Käsittelemmekö siis jotenkin isän puutetta/isäsuhdetta parisuhteidemme kautta?

-42

Olen ollut vastaavanlaisessa suhteessa ja tiedän että lähteminen on vaikeaa. Se johtuu siitä, että itsesi sijasta ajattelet vain ja ainoastaan miestäsi. Kysy itseltäsi, että oletko onnellinen tässä suhteessa? Tiedät jo vastauksen, mutta miksi et lähde..? Kyse on tunnelukosta, joka sinun on saatava auki. Keskustele asiasta jonkun läheisen ihmisen kanssa, lue kirjallisuutta narsismista jne. Herää nyt!

Kaksoissidos - vakava ansa

Kaksoissidosviestinnällä tarkoitetaan ristiriitaista viestintää, jonka kohteella ei ole mahdollisuutta toimia oikein. Hän ei puolustautua, vastustaa tai edes poistua tilanteesta joutumatta häpeään. Ristiriitaisessa tilanteessa esimerkiksi

pyydetään tai vaaditaan rakkauden osoituksia, ja kun niitä saadaan, ne torjutaan, mitätöidään tai häpäistään. Puhutaan esimerkiksi läheisyyden kaipuusta, sitten syytetään väärästä ja ärsyttävästä lähestymisestä.
nostetaan toinen jalustalle tiettyjen positiivisten ominaisuuksien perusteella. Myöhemmin käytetään samoja ominaisuuksia osoituksena toisen heikkoudesta ja viallisuudesta.
vannotaan toiselle rakkautta ja ihailua. Samalla kerrotaan, millä tavoin toinen on niin huono, että häntä ei kukaan voi sietää.
petetään ja mitätöidään kumppania, joka loukkaantuu ja on yksinäinen. Pettämistä perustellaan sillä, että kumppani on torjuva ja tylsä.
valehdellaan, sitten syytetään kumppania luottamuksen puutteesta.
vannotaan rakkautta sanoissa. Teoissa osoitetaan aivan päinvastaista.
syyllistetään muutenkin syyllisyyden vallassa olevaa ihmistä siitä, että hän ei todellisuudessa koe tai myönnä syyllisyyttä vaan teeskentelee.
syyllistetään toista omista teoista. Kun toinen ei halua myöntää syyllisyyttä tällaiseen, syytetään häntä täydelliseksi, joka ei koskaan tee mitään väärin.
loukataan toista mitätöivällä kommentilla. Kun kohde loukkaantuu, syytetään häntä huumorintajuttomaksi: ”Sehän oli vain vitsi!”
jos kumppani kysyy narsistin menoista, hän on mustasukkainen. Jos kumppani ei kysy, hän on piittaamaton ja kylmä.

Ristiriitaisen viestinnän mahdottomuus ja väistämätön umpikuja on syytä tunnistaa. Kaksoissidos on vakava ansa, joka järkyttää kohteensa perusluottamusta ja saa tältä pään perin juurin sekaisin. Kohteelta viedään mahdollisuudet puolustaa itseään ja näkemyksiään. Mikään toiminta ei johda hyvään lopputulokseen. Kohde ei onnistu missään ja alkaa tuntea jatkuvaa riittämättömyyttä.

Ihmisellä on taipumus pohtia tapahtumien syytä, ja terve mieli kykenee kyseenalaistamaan oman toimintansa. Kaksoissidosviestinnän edessä terve mieli toimiikin loogisesti ja alkaa kyseenalaistaa ja epäillä omia ajatuksiaan ja arviointikykyään. Täysin terve mieli voi sairastua, kun se joutuu jatkuvasti umpikujaan ahdetuksi. Vielä 1950-luvulla ajateltiin, että vanhemman kaksoissidosviestintä aiheuttaisi lapselle psykoosin tai skitsofrenian. Nykyään kyseisten sairauksien synnystä on laaja-alaisempaa tietoa. Useat kansainvälisesti arvovaltaiset tutkijat (mm. J. Read työryhmineen) ovat aivan viime vuosien tutkimusten tuloksena päätyneet siihen, että kahdessa kolmasosassa skitsofreniaan sairastuneista sairauden syy olisi lapsuuden väkivaltakokemuksissa ja kaltoinkohtelussa eikä geeneissä. Narsistisesti luonnehäiriöisen perheessä vallitsee juuri sellaiset olosuhteet, joista lasten tiedetään traumatisoituvan. Näin vaikeudet toistuvat seuraavassa sukupolvessa ellei terveempi osapuoli kykene suojelemaan lapsia irtautumalla narsistista ja kertomalla lapsille, miksi näin on heidänkin tähtensä paras tehdä.

Kaksoissidosviestintä on erityisen vaarallista pienten lasten kohdalla. Lapsi ei kykene luottamaan mihinkään, sillä sama tilanne on yhtenä päivänä hyväksyttävä, toisena ei. Lapsen kasvatuksessa johdonmukaisuus ja turvallisuus kuitenkin olisivat hyvin tärkeitä.

Niin lapsi kuin aikuinen on vaarassa sairastua, jos hän ei voi luottaa mihinkään. Kaksoissidosviestinnän kohde ei koskaan tiedä, mikä on oikein ja mikä väärin. Hän oppii, että läheisyys on turvatonta, epäluotettavaa ja vieraannuttavaa. Rakkaus on peliväline, vallanpidon ase, ei turvallisuutta tuova peruskivi elämässä. Joidenkin määritelmien mukaan terveys on kyky rakastaa ja tehdä työtä. Jos ihmisen rakkauden osoitukset mitätöidään tai kielletään, hänet saadaan häpeämään rakkauttaan ja sen tarvetta. Ihmisellä on oikeus rakastaa ja kokea vastarakkautta, ja tämän menettäminen on elämän vaurioittavimpia kokemuksia. Kaksoissidosviestintä on itsessään narsistinen tapa viestiä sillä se ei ota huomioon logiikkaa eikä kuulijaa.

Pelin säännöt tuntee vain narsisti. Koska hän on itse luonut säännöt, hän voi myös muuttaa niitä jatkuvasti. Hänellä on siis valta ohjata peliä, joten hänen asemansa kaikkitietävänä on turvattu. Pelin kohde voi jopa arvostaa sitä, että narsisti vaikuttaa tietäväiseltä ja luotettavalta kaiken ristiriitaisuuden ja turvattomuuden keskellä. Kohde ei huomaa, että narsisti on kaoottisuuden luonut. Usein narsisti varmistaa auktoriteettiasemansa ensin, ja vasta tämän jälkeen pikku hiljaa aloittaa ristiriitojen syöttämisen.

Aikuinen ihminen voi olla lapsen roolissa narsistiin nähden, jos hän uskoo narsistin olevan viisas auktoriteetti, jonka puheet ovat totta. Auktoriteettiaseman voi määrätä esimerkiksi työpaikan hierarkia mutta myös jokin aivan muu tekijä. Naiselle auktoriteetin voi muodostaa jo se, että puhuja on mies. Hyvään uskova ihminen haluaa viimeiseen asti luottaa ja uskoa rakkauteen. Hän pitää yllä toivoa siitä, että mitään perustavasti pahaa ei ole tapahtunut. Vahva ihminen ajattelee, että kyseessä on vain pieni väärinkäsitys, kommunikaatiokatkos, jolle on olemassa syy. Hänen mielestään tilanne voidaan hoitaa ja korjata kovalla työllä ja yrittämisellä sekä rakentavalla keskustelulla. Hyvään uskova vahva ihminen voi käyttää tähän koko elämänsä ja energiansa ilman näkyvää tulosta. Aina syntyy uusia väärinkäsityksiä ja tulipaloja sammutettavaksi.

Kaiken ikäisten mielenterveys on kaksoissidosviestinnässä vaarassa. Keskeistä puolustautumisessa olisi luottaa omaan arviointikykyynsä. Tämä on helpommin sanottu kuin tehty, etenin jos arkielämä on pitkälti kaksoissidosihmisen varassa. Tulisi olla muitakin tahoja joiden kanssa voi ajatuksiaan puntaroida. Niin lapsella kuin aikuisellakin tulisi lähipiirissään olla edes joku maalaisjärkinen ja johdonmukainen aikuinen, joka puolustaa uhrin minuutta.

[quote author="Vierailija" time="04.05.2015 klo 17:53"]Olen 34-v. Olen joskus vihjannut miehelle hänen empatiakyvyttömyydestään ja hän loukkaantuu siitä hyvin paljon. Jälkeenpäin syyllistää minua siitä, että "haukuin" häntä empatiakyvyttömäksi. Hän ei siis itse ole omasta mielestään empatiakyvytön, enkä minäkään pidä häntä täysin empatiakyvyttömänä. Hänen isänsä on narsisti, joten hän on joutunut kokemaan kovia. Ehkä defensiivisyys johtuu siitä..? Haluan uskoa, että pariterapiassa saisimme apua kommunikaatio-ongelmiini. 

Ongelma olisi helppo ratkaista, jos vaihtoehtona olisi joko nykyinen suhde tai lähitulevaisuudessa suhde hyvän miehen kanssa. Mutta entä jos vaihtoehtona onkin se, että jään kokonaan yksin tai ajaudun viime hetkellä vielä huonomman miehen kanssa yhteen perustamaan perheen? Nykyisessä on sentään jotain potentiaalia. 
[/quote]

Kokemuksesta voin sanoa, että kaikki luonteenpiirteet tulevat vahvistumaan ajan myötä. Minun eksäni muuttui ilkeydesssään juuri ilkeän isänsä kaltaiseksi.
Ap, tekstisi satuttaa minua suvältä. Miehessäsi on piirteitä, jotka oli eksässäni. Se käytös ei ole rakkautta. Elätkö ennemmin rakkaudettomassa auhteessa kuin yksin onnelllisena? Ja ps. Minä olin eron jälkeen yksin vain 2 v...

[quote author="Vierailija" time="04.05.2015 klo 17:53"]

Olen 34-v. Olen joskus vihjannut miehelle hänen empatiakyvyttömyydestään ja hän loukkaantuu siitä hyvin paljon. Jälkeenpäin syyllistää minua siitä, että "haukuin" häntä empatiakyvyttömäksi. Hän ei siis itse ole omasta mielestään empatiakyvytön, enkä minäkään pidä häntä täysin empatiakyvyttömänä. Hänen isänsä on narsisti, joten hän on joutunut kokemaan kovia. Ehkä defensiivisyys johtuu siitä..? Haluan uskoa, että pariterapiassa saisimme apua kommunikaatio-ongelmiini. 

Ongelma olisi helppo ratkaista, jos vaihtoehtona olisi joko nykyinen suhde tai lähitulevaisuudessa suhde hyvän miehen kanssa. Mutta entä jos vaihtoehtona onkin se, että jään kokonaan yksin tai ajaudun viime hetkellä vielä huonomman miehen kanssa yhteen perustamaan perheen? Nykyisessä on sentään jotain potentiaalia. 

[/quote]

Haluatko oikeasti tehdä lapsen tähän tilanteeseen? Haluatko lapsellesi tällaisen perheen? Oikeesti?

Onneksi olkoon! 

Mitäs sitten, jos miehesi kyllästyy lapsiperheen elämään ja eroaa sinusta? Miten helppoa luulet huoltajuuden hoitaminen nykyisen miehesi kanssa? Lapsen kautta olette "naimisissa" keskenänne maailman tappiin saakka. 

[quote author="Vierailija" time="10.06.2015 klo 10:03"]Olen ollut vastaavanlaisessa suhteessa ja tiedän että lähteminen on vaikeaa. Se johtuu siitä, että itsesi sijasta ajattelet vain ja ainoastaan miestäsi. Kysy itseltäsi, että oletko onnellinen tässä suhteessa? Tiedät jo vastauksen, mutta miksi et lähde..? Kyse on tunnelukosta, joka sinun on saatava auki. Keskustele asiasta jonkun läheisen ihmisen kanssa, lue kirjallisuutta narsismista jne. Herää nyt!

Kaksoissidos - vakava ansa
Kaksoissidosviestinnällä tarkoitetaan ristiriitaista viestintää, jonka kohteella ei ole mahdollisuutta toimia oikein. Hän ei puolustautua, vastustaa tai edes poistua tilanteesta joutumatta häpeään. Ristiriitaisessa tilanteessa esimerkiksi

pyydetään tai vaaditaan rakkauden osoituksia, ja kun niitä saadaan, ne torjutaan, mitätöidään tai häpäistään. Puhutaan esimerkiksi läheisyyden kaipuusta, sitten syytetään väärästä ja ärsyttävästä lähestymisestä.
nostetaan toinen jalustalle tiettyjen positiivisten ominaisuuksien perusteella. Myöhemmin käytetään samoja ominaisuuksia osoituksena toisen heikkoudesta ja viallisuudesta.
vannotaan toiselle rakkautta ja ihailua. Samalla kerrotaan, millä tavoin toinen on niin huono, että häntä ei kukaan voi sietää.
petetään ja mitätöidään kumppania, joka loukkaantuu ja on yksinäinen. Pettämistä perustellaan sillä, että kumppani on torjuva ja tylsä.
valehdellaan, sitten syytetään kumppania luottamuksen puutteesta.
vannotaan rakkautta sanoissa. Teoissa osoitetaan aivan päinvastaista.
syyllistetään muutenkin syyllisyyden vallassa olevaa ihmistä siitä, että hän ei todellisuudessa koe tai myönnä syyllisyyttä vaan teeskentelee.
syyllistetään toista omista teoista. Kun toinen ei halua myöntää syyllisyyttä tällaiseen, syytetään häntä täydelliseksi, joka ei koskaan tee mitään väärin.
loukataan toista mitätöivällä kommentilla. Kun kohde loukkaantuu, syytetään häntä huumorintajuttomaksi: ”Sehän oli vain vitsi!”
jos kumppani kysyy narsistin menoista, hän on mustasukkainen. Jos kumppani ei kysy, hän on piittaamaton ja kylmä.
 

Ristiriitaisen viestinnän mahdottomuus ja väistämätön umpikuja on syytä tunnistaa. Kaksoissidos on vakava ansa, joka järkyttää kohteensa perusluottamusta ja saa tältä pään perin juurin sekaisin. Kohteelta viedään mahdollisuudet puolustaa itseään ja näkemyksiään. Mikään toiminta ei johda hyvään lopputulokseen. Kohde ei onnistu missään ja alkaa tuntea jatkuvaa riittämättömyyttä.

Ihmisellä on taipumus pohtia tapahtumien syytä, ja terve mieli kykenee kyseenalaistamaan oman toimintansa. Kaksoissidosviestinnän edessä terve mieli toimiikin loogisesti ja alkaa kyseenalaistaa ja epäillä omia ajatuksiaan ja arviointikykyään. Täysin terve mieli voi sairastua, kun se joutuu jatkuvasti umpikujaan ahdetuksi. Vielä 1950-luvulla ajateltiin, että vanhemman kaksoissidosviestintä aiheuttaisi lapselle psykoosin tai skitsofrenian. Nykyään kyseisten sairauksien synnystä on laaja-alaisempaa tietoa. Useat kansainvälisesti arvovaltaiset tutkijat (mm. J. Read työryhmineen) ovat aivan viime vuosien tutkimusten tuloksena päätyneet siihen, että kahdessa kolmasosassa skitsofreniaan sairastuneista sairauden syy olisi lapsuuden väkivaltakokemuksissa ja kaltoinkohtelussa eikä geeneissä. Narsistisesti luonnehäiriöisen perheessä vallitsee juuri sellaiset olosuhteet, joista lasten tiedetään traumatisoituvan. Näin vaikeudet toistuvat seuraavassa sukupolvessa ellei terveempi osapuoli kykene suojelemaan lapsia irtautumalla narsistista ja kertomalla lapsille, miksi näin on heidänkin tähtensä paras tehdä.

Kaksoissidosviestintä on erityisen vaarallista pienten lasten kohdalla. Lapsi ei kykene luottamaan mihinkään, sillä sama tilanne on yhtenä päivänä hyväksyttävä, toisena ei. Lapsen kasvatuksessa johdonmukaisuus ja turvallisuus kuitenkin olisivat hyvin tärkeitä.

Niin lapsi kuin aikuinen on vaarassa sairastua, jos hän ei voi luottaa mihinkään. Kaksoissidosviestinnän kohde ei koskaan tiedä, mikä on oikein ja mikä väärin. Hän oppii, että läheisyys on turvatonta, epäluotettavaa ja vieraannuttavaa. Rakkaus on peliväline, vallanpidon ase, ei turvallisuutta tuova peruskivi elämässä. Joidenkin määritelmien mukaan terveys on kyky rakastaa ja tehdä työtä. Jos ihmisen rakkauden osoitukset mitätöidään tai kielletään, hänet saadaan häpeämään rakkauttaan ja sen tarvetta. Ihmisellä on oikeus rakastaa ja kokea vastarakkautta, ja tämän menettäminen on elämän vaurioittavimpia kokemuksia. Kaksoissidosviestintä on itsessään narsistinen tapa viestiä sillä se ei ota huomioon logiikkaa eikä kuulijaa.

Pelin säännöt tuntee vain narsisti. Koska hän on itse luonut säännöt, hän voi myös muuttaa niitä jatkuvasti. Hänellä on siis valta ohjata peliä, joten hänen asemansa kaikkitietävänä on turvattu. Pelin kohde voi jopa arvostaa sitä, että narsisti vaikuttaa tietäväiseltä ja luotettavalta kaiken ristiriitaisuuden ja turvattomuuden keskellä. Kohde ei huomaa, että narsisti on kaoottisuuden luonut. Usein narsisti varmistaa auktoriteettiasemansa ensin, ja vasta tämän jälkeen pikku hiljaa aloittaa ristiriitojen syöttämisen.

Aikuinen ihminen voi olla lapsen roolissa narsistiin nähden, jos hän uskoo narsistin olevan viisas auktoriteetti, jonka puheet ovat totta. Auktoriteettiaseman voi määrätä esimerkiksi työpaikan hierarkia mutta myös jokin aivan muu tekijä. Naiselle auktoriteetin voi muodostaa jo se, että puhuja on mies. Hyvään uskova ihminen haluaa viimeiseen asti luottaa ja uskoa rakkauteen. Hän pitää yllä toivoa siitä, että mitään perustavasti pahaa ei ole tapahtunut. Vahva ihminen ajattelee, että kyseessä on vain pieni väärinkäsitys, kommunikaatiokatkos, jolle on olemassa syy. Hänen mielestään tilanne voidaan hoitaa ja korjata kovalla työllä ja yrittämisellä sekä rakentavalla keskustelulla. Hyvään uskova vahva ihminen voi käyttää tähän koko elämänsä ja energiansa ilman näkyvää tulosta. Aina syntyy uusia väärinkäsityksiä ja tulipaloja sammutettavaksi.

Kaiken ikäisten mielenterveys on kaksoissidosviestinnässä vaarassa. Keskeistä puolustautumisessa olisi luottaa omaan arviointikykyynsä. Tämä on helpommin sanottu kuin tehty, etenin jos arkielämä on pitkälti kaksoissidosihmisen varassa. Tulisi olla muitakin tahoja joiden kanssa voi ajatuksiaan puntaroida. Niin lapsella kuin aikuisellakin tulisi lähipiirissään olla edes joku maalaisjärkinen ja johdonmukainen aikuinen, joka puolustaa uhrin minuutta.
[/quote]

Loistava kirjoitus.

Ap perustelet useammassa viestissä yhdessä oloa taloudellisella syillä ja sanot olevasi miehestä riippuvainen taloudellisesti. Entä jos hommaatte lapsen? Olet varmaan vielä paljon enemmän riippuvainen miehen taloudellisista päätöksistä? Mies päättää voitko jäädä kotiinlapsen kanssa vai laitatteko lapsen hoitoon 9 kk iässä. Sanoit että eroaisit sitten jos suhde huononee. Miten? Olet sitten vielä riippuvaisempi miehen taloudesta ja avusta kuin nyt? Sitten voit roikkua huonossa suhteessa loppuelämän ja perustella lapsen kärsimykset sillä ettei sinulla ole varaa erota? Kyllä sinä muuten... To tappelet tapaamisista ja isä pahimmillaan käyttää lasta aseena teidän taisteluissa koko lapsen lapsuuden, haluatko sellaisen lapsuuden lapsellesi?

Entä jos oikeasti sanot miehellesi että nyt menette yhdessä terapiaan tai eroatte. Jos terapia oikeasti auttaa niin sitten voisit harkita lapsen hommaamista tuon miehen kanssa. Jos mies ei lähde yhteiseen terapiaa tai yhtään epäilyttää vielä niin eroa heti. Älä turhaan vitkastele. Se että hommaat lapsen huonon miehen kanssa ja ajattelet erota sitten tarvittaessa on huonoin vaihtoehto. Saat loppuiäksi riesaksi hankalan ex-mieheen ja huonot kokemukset lapselle!!

Ennemmin vaikka erota ja etsit miehen joka haluaa kanssasi lapsen sopimuksella. Tai rupeat tukiihmiseksi sinkkuna lapsiperheelle ja nautit siitä. Tai törmäät kunnolliseen mieheen ja perustat perheen. Aika näyttää miten käy. Mutta nyt teet valinnan joka määrittää loppuelämäksi monet mahdollisuutesi...

[quote author="Vierailija" time="05.05.2015 klo 14:26"]

42: ymmärrämme toisiamme. Kaikilla ei tosiaan ole kovin suurta todennäköisyyttä löytää onnellista parisuhdetta. Hyviä miehiä on niin vähän, että aina pitää jossain asiassa tehdä kompromissi. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä suurempia kompromisseja joutuu tekemään. Tämä on valitettava tosiasia. Jonkin arvion mukaan miehistä jopa yli 15 %:lla on jokin narsismiin liittyvä persoonallisuushäiriö. Netissä ja varmaan baarissakin näitä on vielä suurempi osuus, joten vaikeaa on löytää kunnollista miestä tämän ikäisenä, jos ei töissä, harrastuksisa tai ystäväpiirissä ole mahdollisuutta tavata miehiä. 

Moni täällä sai kuitenkin minut ajattelemaan asioita. Jos tämän ikäisenä 34 v. olisi edes pieni mahdollisuus päästä tasapainoiseen parisuhteeseen, niin ehkä kannattaisi yrittää. Mutta sitä pelkäänkin, etten sellaista mahdollisuutta saa, kun en ole tähänkään mennessä saanut. En ole koskaan pyrkinyt minkään machon tai alistavan miehen seuraan - päinvastoin, minua on aina viehättänyt miehissä kiltteys ja feminiinisyys (sekä ulkonäössä että harrastuksissa ja mielenkiinnon kohteissa). Siksi en ymmärrä, miten olen päätynyt suhteisiin hankalien miesten kanssa, vaikka nimenomaan sitä olen yrittänyt välttää. En esim. ole käynyt deiteillä bodattujen, tupakoivien tai paljon alkoholia käyttävien miesten kanssa, tai sellaisten, jotka ovat yli-itsevarmoja, ylimielisiä ja kerskuvat urheiluautoillaan tms. 

Itseäni olen yrittänyt jatkuvasti kehittää monella elämän alueella. Olen pudottanut painoa ja harrastan liikuntaa säännöllisesti, meikkaan päivittäin (tosin nykyään käytän meikkiä vähemmän kuin ennen), olen lukenut paljon self-help -kirjallisuutta ja seurannut medioissa asiantuntijahaastatteluja, käynyt terapiassa ja opetellut positiivista ajattelua. En tiedä, millä tavalla voisin itseäni vielä kehittää, muuta kuin käydä uudelleen terapiassa, pudottaa painoa vielä lisää (olen normaalipainoinen), panostaa pukeutumiseen esim. käydä pukeutumisneuvojalla ja käydä useammin kampaajalla (mikä maksaa eikä olisi varaa). Ehkä tärkein olisi kuitenkin itsetunnon kehittäminen, mutta en tiedä miten se olisi mahdollista, kun olen niin yksinäinen enkä saa sosiaalista tukea mistään.  

Kumma muuten, kun kukaan ammattilainen, jonka puheilla olen käynyt, ei ole sanonut, että minun pitäisi lähteä tästä suhteesta, vaikka täällä lähes kaikki ovat välittömästi sitä mieltä. 

Ap

[/quote]

Ap,

mainitsemasi ammattilaisten tehtävä ei ole kertoa sinulle valmiiksi mitä sinun pitää parisuhteellasi tehdä vaan sinun täytyy itse tehdä se päätös. Eihän sellainen terapeutti, psykologi, life coach tai vastaava olisi ammattilainen jos hän kertoisi sinulle pitääkö pysyä suhteessa vai jättää mies. Sinä olet vastuussa omista tunteistasi ja päätöksistäsi. Em. ymmärtäminen on hieno ja vapauttava asia ja auttaa sinua seisomaan omilla jaloillasi.

Koko ketjun lukeneena, näyttää siltä että sinä etsit ja haluat kuulla niitä vastauksia joita sinä haluat kuulla. Et taida hyväksyä apua jos se ei ole sinun mieleesi. Muista että olet vastuussa myös siitä lapsesta jota joudut sinun ja miehen epätasapaioiselta suhteelta suojaamaan. Kun mahdollinen lapsenne lasvaa aikuiseksi niin hän ei ehkä halua nähdä omia biologisiaan vanhempiaan jos taustalla (eli lapsen lapsuudessa) on itsetunto-ongelmia, riittämättömyyttä, ero, isän narsismi, äidin vähävaraisuutta ja äidin muuta riippuvuutta miehestä jne.

Omat vanhempani olivat kuin Ap ja hänen miehensä, ja en näin aikuisena ymmärrä miten olivat molemmat niin itsekkäitä, jopa äitiäni (uhri) halveksin vielä enemmän kuin narsisti isääni. Isän annan nähdä omia lapsiani, mutta äitiini en pidä yhteyttä, eikä hän kuulu minun perheeni tai lapsenlapsiensa elämään sillä en halua sellaista naisen mallia omille lapsilleni. Mieti tätä Ap, sukupolvien traumat saattavat jatkua satoja vuosia jos sinä et osaa niitä katkaista. Hanki itsellesi terve normaali suhde sen jälkeen kun olet saanut itsesi kuntoon, sekä lopeta itsesi ja miehesi puolustelu!

[quote author="Vierailija" time="05.05.2015 klo 14:26"]42: ymmärrämme toisiamme. Kaikilla ei tosiaan ole kovin suurta todennäköisyyttä löytää onnellista parisuhdetta. Hyviä miehiä on niin vähän, että aina pitää jossain asiassa tehdä kompromissi. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä suurempia kompromisseja joutuu tekemään. Tämä on valitettava tosiasia. Jonkin arvion mukaan miehistä jopa yli 15 %:lla on jokin narsismiin liittyvä persoonallisuushäiriö. Netissä ja varmaan baarissakin näitä on vielä suurempi osuus, joten vaikeaa on löytää kunnollista miestä tämän ikäisenä, jos ei töissä, harrastuksisa tai ystäväpiirissä ole mahdollisuutta tavata miehiä. 

Moni täällä sai kuitenkin minut ajattelemaan asioita. Jos tämän ikäisenä 34 v. olisi edes pieni mahdollisuus päästä tasapainoiseen parisuhteeseen, niin ehkä kannattaisi yrittää. Mutta sitä pelkäänkin, etten sellaista mahdollisuutta saa, kun en ole tähänkään mennessä saanut. En ole koskaan pyrkinyt minkään machon tai alistavan miehen seuraan - päinvastoin, minua on aina viehättänyt miehissä kiltteys ja feminiinisyys (sekä ulkonäössä että harrastuksissa ja mielenkiinnon kohteissa). Siksi en ymmärrä, miten olen päätynyt suhteisiin hankalien miesten kanssa, vaikka nimenomaan sitä olen yrittänyt välttää. En esim. ole käynyt deiteillä bodattujen, tupakoivien tai paljon alkoholia käyttävien miesten kanssa, tai sellaisten, jotka ovat yli-itsevarmoja, ylimielisiä ja kerskuvat urheiluautoillaan tms. 

Itseäni olen yrittänyt jatkuvasti kehittää monella elämän alueella. Olen pudottanut painoa ja harrastan liikuntaa säännöllisesti, meikkaan päivittäin (tosin nykyään käytän meikkiä vähemmän kuin ennen), olen lukenut paljon self-help -kirjallisuutta ja seurannut medioissa asiantuntijahaastatteluja, käynyt terapiassa ja opetellut positiivista ajattelua. En tiedä, millä tavalla voisin itseäni vielä kehittää, muuta kuin käydä uudelleen terapiassa, pudottaa painoa vielä lisää (olen normaalipainoinen), panostaa pukeutumiseen esim. käydä pukeutumisneuvojalla ja käydä useammin kampaajalla (mikä maksaa eikä olisi varaa). Ehkä tärkein olisi kuitenkin itsetunnon kehittäminen, mutta en tiedä miten se olisi mahdollista, kun olen niin yksinäinen enkä saa sosiaalista tukea mistään.  

Kumma muuten, kun kukaan ammattilainen, jonka puheilla olen käynyt, ei ole sanonut, että minun pitäisi lähteä tästä suhteesta, vaikka täällä lähes kaikki ovat välittömästi sitä mieltä. 

Ap
[/quote]

Päätit sitten lähteä tai jäädä, ÄLÄ tee lasta tuon miehen kanssa.

Ap, jos sun mies on mustasukkainen KOIRALLESI osoittamastasi hellyydestä, niin mieshän tulee sekoamaan pahemman kerran, kun vauva vaatii syliäsi ja huomiotasi 24/7! Perhe-elämänne ei tule onnistumaan! Ja eikö sua hirvitä ajatus, että lapsi perii mielisairaan geenit?