Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Biologinen kello tikittää, jäädäkö suhteeseen hankalan miehen kanssa?
04.05.2015 |
Olen miettinyt, onko mieheni narsisti vai asperger (vai mahdollisesti molemmat tai jokin muu häiriö). Hän on kuitenkin fiksu ja korkeastikoulutettu sekä hyvässä työssä. Hän yrittää ottaa minut huomioon ostamalla lahjoja ja tarjoamalla matkoja (mieluummin ottaisin vastaan aitoa välittämistä, myötätuntoa ja hellyyttä kuin rahalla ostettuja välittämisen osoituksia). Hän on hyvin epäsosiaalinen eikä pidä siitä, että tapaan kavereitani tai osoitan hellyyttä koiralleni. Suuttuu yllättäen pienistä asioista, saa raivareita tai mököttää hiljaa. Hän on snobi ja besserwisser. Ei juuri koskaan osoita hellyyttä, mutta valittaa, etten minä välitä hänestä tai osoita hellyyttä häntä kohtaan, vaikka seksiä saa aina, kun pyytää. Kun olen puhunut asioista, jotka minua satuttavat hänen käytöksessään, hän hyökkää takaisin ja väittää, että hän on se, joka pelkää minun suuttumistani. Hänellä on marttyyrimäistä käytöstä, esim. väittää, että hän tekee kaikki kotityöt, vaikka minä olisin tehnyt suurimman osan, ja haukkuu minua kiittämättömäksi, vaikka olen kiittänyt kaikesta. Kun huomautan syystäkin hänen mattyyrimäisestä käytöksestä, hän suuttuu ja syyttää minua haukkumisesta. Hän muistaa vuosia asioita, joita olen hänelle sanonut suutuksissani, ja joista hän on loukkaantunut, ja muistuttaa niistä joka riidan yhteydessä. Hän on kuitenkin viimein suostunut pariterapiaan.
Olen ollut hyvin yksinäinen elämässäni, vaikka olenkin hyvännäköinen, fiksu, kiltti ja mukava. Minulla on kuitenkin heikko itsetunto johtuen mm. isättömyydestä, huonosta äiti-suhteesta ja koulukiusaamisesta sekä huonoista miessuhteista, joissa minua on kohdeltu epäkunnioittavasti. Olen joutunut olemaan myös yksin useita vuosia löytämättä miestä, joka rakastuisi minuun ja haluaisi seurustella kanssani saatika perustaa perhettä kanssani. Nyt kun vihdoin olen löytänyt miehen, joka haluaisi perustaa perheen kanssani, pelkään, että tämä tie ei johda onnellisuuteen, koska hän on saanut minut itkemään lukuisia kertoja. Hän kuitenkin väittää, ettei halua koskaan satuttaa minua. Voinko luottaa häneen..?
Nyt biologinen kello tikittää ja toiveeni vauvan saamisesta ohjaa elämääni. Jos lähden tästä suhteesta, pelkään jääväni loppu elämäksi yksin tai päätyväni vielä huonompaan suhteeseen. Nykyinen mieheni ei sentään ole alkoholisti, uhkapeluri, työtön, sairaalloisen pihi, epäsiisti tai fyysisesti väkivaltainen. Asiat voisivat siis olla huonomminkin.
Toisaalta olen miettinyt, että mieluummin olisin vaikka työttömän ja kiltin, eläin- ja lapsirakkaan miehen kanssa, jonka kanssa minulla olisi hyvä olla, ja joka haluaisi osallistua yhtä lailla lastenhoitoon. Mutta pelkään, että kaikki hyvät miehet ovat jo varattuja, tai vaikka eivät olisikaan, eivät he voisi näin heikkoitsetuntoiseen naiseen rakastua ja haluta perustaa perhettä, kun nuorempia ja muilla tavoin parempia naisia on tarjolla yllin kyllin. Mitä minun pitäisi tehdä?! Päätöksenteko ahdistaa kamalasti.
Kommentit (54)
14 jatkaa. Ja ikää mulla siis melkein 40. Eikä lapsia, vielä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
14 jatkaa taas...
Mäkin luulin myös, että mulla on huono itsetunto. Olen ottanut siipeeni niin monta kertaa ja sydän ollut palasina. Itsetunto nousi heti kun lähdin suhteesta tai oikeestaan jo sillon kun lopullisesti päätin lähteä. Olen ollut paljon onnellisempi ja se näkyy myös.
Nyt mä vaan ajattelen, että mä oonkin kai vaan liian vaativa tai en siis huoli itselleni miestä, joka ei kohtele mua niin kuin naista pitää. Olen käynyt useilla nettitreffeillä ja on ollut ihanaa huomata et mähän kelpaan. Ja baareissa miehet roikkuu perässä. Mut mä en huoli ketä vaan. ;)
Mä tein samanlaisessa tilanteessa väärän valinnan eli jäin. Kun tulin raskaaksi narsisti pimahti :( alkoi väkivaltaiseksi, todella kontrolloivakssi jne. Erosta on jo vuosia mutta saan edelleen pelätä häntä.
ps narsismi on vasta-aihe terapialle, niistä tulee siellä vaan taitavampia hyväksikäyttäjiä. been there, done that, got the t-shirt
Kiitos vastauksistanne. Kunpa saisin jonkun selvän merkin, mistä tietäisin, että käy huonosti, jos jään. Entä jos olenkin väärässä? Entä, jos olen vai kuvitellut hänen olevan narsisti? Minulla on taipumusta ylianalyyttisyyteen ja ylitulkintaan. Jos hän onkin vain heikkoitsetuntoinen ja traumatisoitunut narsisti-isän perheessä? Jospa se korjaantuisi ajan myötä terapiassa? Taidan kyllä jo arvata, mitä vastaatte... ;) Ap
Ota myös huomioon se, että esim. asperger voi periytyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta suhteenne ei ole hyvä, ja miehesi vaikuttaa kylmältä kusipäältä. Naisena voi hankkia lapsen vaikka yksin. Sinun kannattaa lähteä suhteesta muutenkin. Se on jo hämärtänyt käsityskykyäsi normaaliudesta parisuhteessa.
[quote author="Vierailija" time="04.05.2015 klo 18:58"]Miten yksin lapsen hankkiminen eroaisi nykytilanteesta? Paitsi, että olisin taloudellisesti heikommassa asemassa, pari vuotta vanhempi eikä minulla olisi isän perhettä mahdollisesti apuna. Yksin olisin totaalisen yksin, koska minulla ei ole mitään tukiverkostoa. Se ei siis ole vaihtoehto.
Jos vauvan saamisen jälkeen mukaan astuisi väkivalta tms. pahempaa, silloin totta kai eroaisin. Ap
[/quote]
Parempi hankkia lapsi yksin kuin tuollaisen miehen kanssa, miehestä on todennäköisesti enemmän haittaa kuin hyötyä. Mieti kuinka vaikeaksi hän voisi ryhtyä lapseen liittyvissä asioissa, jos vaikka eroaisitte? Miehesi käytös tuhoaisi lapsen myös. On edesvastuutonta tehdä lapsia tuollaisten kusipäiden kanssa. Suosittelen sinulle terapiaa, ajatuksesi vaikuttavat hiukan häiriintyneiltä minusta, jos edes olet tuollaisessa suhteessa. Ihan itsesi takia sinun kannattaa hankkiö ystäviä tainedes tuttavia. Lapsen kautta myös tutustuu paljon uusiin ihmisiin. Näin voit alkaa kasvattaa tukiverkkoa lapsen saamisen jälkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta ap vaikuttaa kusipäältä. Ei mies.
Ehkä minulla ei alun alkaenkaan ollut käsitystä normaalista parisuhteesta, koska kasvoin isättömänä. En itse tiedosta, missä kohtaa ajatteluni on vääristynyttä. Voisitteko ystävällisesti auttaa minua ja kertoa?
Olen ollut psykoterapiassa, mutta siellä ei käsitelty lainkaan parisuhdeasioitani, lapsuuttani tai itsetuntoani ensimmäisen tutustumiskäynnin jälkeen. Koin, että en hyötynyt terapiasta ja lopetin sen 1. vuoden jälkeen. Olen harkinnut, että menisin uudelleen terapiaan, mutta se tulee hirmu kalliiksi, vaikka saisinkin Kelan tuen siihen. Jos jään suhteeseen, minulla olisi varaa terapiaan, mutta jos lähden, rahat ei riitä :( Olen siis taloudellisestikin riippuvainen miehestäni. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mielestäni olisi itsekästä tehdä lapsi tuohon suhteeseen. Tiedät itsekin kokemuksesta, millasta on, jos on vaikea suhde vanhempaan. Millainen tulevaisuus lapsella on edessä? Entä jos hän kirjottaa 20 vuoden päästä tälle palstalle, että on koko elämänsä kärsinyt narsisti-isänsä takia?
Aloitusviestisi osui kipeästi kokemuksiin omasta parisuhteestani. Paska mies ja paskemmaksi muuttuu iän myötä. Narsistisuutensa lisääntyy ja on häikäilemättömän julma ja kylmä esim. tilanteissa, jotka kärjistyvät riidaksi, vaikka samankaltaisia tilanteita on selvitelty vuosikaudet ja olen vääntänyt rautalangasta kuinka tilanteista selvittäisiin sovussa ja kuinka konfliktien välttäminen olisi äärettömän tärkeää. Hän ei välitä paskan vertaa kuinka pahasti satuttaa minua ja kuinka jättää tunteeni huomioimatta.
Lähde ap menemään, tulet elämään puolinaista elämää tuossa suhteessa. Älä jää pelkäämään yksinjäämistä, se pelko on vain avain paskoihin parisuhteisiin ja kärsimyksiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei ap, sinulla on todella vääristynyt kuva parisuhteesta. Ei miehen tarvitse olla narsisti tai jotain kamalaa tapahtua että voit lähteä ja etsiä parempaa. Riittää jos et ole onnellinen etkä saa suhteesta sitä mitä haluat ja tarvitset. Huono parisuhde on toki hedelmällinen pohja vakavammillekin konflikteille.
Ei minunkaan ex ollut varmaan narsisti eikä väkivaltainen. Mutta suhde oli ahdistava ja näin jälkeenpäin tarkasteltuna aivan mahdoton. Onneksi meillä ei ollut lapsia!
Tapasin sekä exän että nykyisen miehen baarissa.
T.12
Se riski on kyllä ihan todellinen, ettet koskaan löydä ketään, varsinkin jos historiasi jo nuorempana on sellainen että on ollut vaikea löytää hyviä kumppaneita. Ei se iän myötä yleensä helpotu ainakaan.
Minut jätti mies kun olin 32. Ajattelin että vielä on aikaa löytää kunnon mies ja perustaa perhe. Mutta eipä ole löytynyt, ei, vaikka olen ahkerasti nettideittaillutkin välillä. Nyt en enää jaksa, olen jo 40 enkä enää lasta lähtisi tekemään, joten ei sitä miestäkään enää niin kaipaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvän miehen voi löytää vain nostamalla omaa tasoa.
Kannattaa miettiä ihan ensiksi, että onko sellainen nainen, jonka joku hyvä mies haluaisi vaimoksi ja lastensa äidiksi? Jos itseään ei ole vuosien saatossa kehittänyt vastaus on useimmiten: ei ja tulokset sen mukaisia (...että on jouduttu jäämään sen yhden ainoan miehen kanssa kimppaan, joka on sut huolinut).
Tietenkin se riski on olemassa. Mutta mielestäni on todella itsekästä hankkia lapsia tieten tahtoen huonoon parisuhteeseen. Vaikea isäsuhde, alistettu ja onneton äiti. Todennäköisesti tilanne pahenee vain ajan kanssa.
Kaikessa on riskinsä. Eihän ap voi tietää voiko saada lapsia. Tai voiko nykyinen mies saada.
[quote author="Vierailija" time="05.05.2015 klo 10:31"]
Tietenkin se riski on olemassa. Mutta mielestäni on todella itsekästä hankkia lapsia tieten tahtoen huonoon parisuhteeseen. Vaikea isäsuhde, alistettu ja onneton äiti. Todennäköisesti tilanne pahenee vain ajan kanssa. Kaikessa on riskinsä. Eihän ap voi tietää voiko saada lapsia. Tai voiko nykyinen mies saada.
[/quote]
Minusta taas on ok hankkia lapsi tuollaiseen parisuhteeseen, JOS on valmis siihen että se lapsi täytyy kasvattaa yksin. Se ei kyllä millään käy että huonoon parisuhteeseen jäädään "lapsen takia" vaikka mikä olisi, siinä kärsii niin itse kuin lapsi. Mutta jos nyt oikeasti on lisääntymisaikansa viimeisillä metreillä ja haluaa kovasti lapsen, niin ei se minusta niin paha ole, jos hankkii sen jonkun kanssa vaan ja pitää sitten yksin, jos/kun ero tulee.
[quote author="Vierailija" time="05.05.2015 klo 10:21"]
Hyvän miehen voi löytää vain nostamalla omaa tasoa.
Kannattaa miettiä ihan ensiksi, että onko sellainen nainen, jonka joku hyvä mies haluaisi vaimoksi ja lastensa äidiksi? Jos itseään ei ole vuosien saatossa kehittänyt vastaus on useimmiten: ei ja tulokset sen mukaisia (...että on jouduttu jäämään sen yhden ainoan miehen kanssa kimppaan, joka on sut huolinut).
[/quote]
Mitenhän tämä tason nosto tapahtuu? En ole ap, mutta olen samanlainen, sellainen jonka on ollut vaikea löytää hyviä miehiä seuraksi. Ulkonäöstä se ei ainakaan ole kiinni, minuun ihastutaan erittäin usein ulkonäköni takia. Minulla on myös hyvä koulutus, hyvätuloinen työ ja osaan olla myös yksin (pakko kai kun on 37 vuotta jo ikää eikä yhtään vakavaa parisuhdetta). Kieltämättä olen vähän vakava ja introvertti luonne, mutta näille asioille ei oikein kauheasti voi mitään, kuten voisi vaikka ylipainolle tai homssuiselle tyylille.
Alue: Aihe vapaa
Mä lähdin samankaltaisesta suhteesta vajaa vuosi sitten. Nyt näkee kaiken paremmin. Paras päätös pitkiin aikoihin. Naiset sietävät yllättävän paljon mutta haluatko lapsellesi tuollaisen isän. Mä en halunnut. Ja se biologinen kello tikittää mullakin mutta silti katsoin viisaimmaksi lähteä kun jäädä siihen suhteeseen.